23.9.2012

Tokonmaku.

Jalmarin lihasrevähdyssaikku alkaa olla lusittu. Tosin itse se ei ole missään vaiheessa vissiin kipeä edes älynnyt olevansa ja tuntuikin välillä hölmöltä syöttää tulehduskipulääkekuuria, jotta aasi pääsee sitten poukkoilemaan pitkin seiniä. No, Rimadylit tehneet tehtävänsä ja minkäänlaista epäpuhdasta tassuttelua ei siis ole meillä nähty lääkärikäynnin jälkeen. Pari viikkoa oli siis ohjeistuksena ottaa relasti remmilenkkeillen (onneksi ei mitään totaalilepoa, johan tässä olisi ollut itse jos kukin ihmeissään tuon energiamäärän kanssa :D) ja so far so good.

Treenaamisetkin on rajoittuneet tokoon ja täytyy myöntää, että onneksi meillä on tuo "backuplaji". Java on kuitenkin aktiivinen koira, jolla on tekemisen tarve ja sitä saa sairaslomalla hyvin kanavoitua sitten tokoiluun. Mulla ei varmaan oo ikinä ollut noin innokasta tokoilijaa, kun kaveri oli ihan intopiukkana. Oikein toimiva muistutus taas itsellekin, että tuostahan saisi oikeesti hyvänkin tokokoiran tuolla moottorilla! Sillä on oikea tekemisenmeininki ja ilo, joka onkin tärkeintä tuossakin lajissa. Hintsusti iski siispä tokokärpänen ja katsellaan, josko ensi vuoden tavoitteisiin lykättäisiin se TK1.

Ohjatuissa tokoissa karvakaverin kierrokset on hintsusti punaisella, kun ollaan aksakenttien vieressä, joten siinä on aina messissä vähän ekstrailotulitusta. Silti se onnistuu tekemään hienoja onnistumisia, kunhan vaan tekemistä tarjotaan ja sitä vaaditaan. Tällä viikolla tehtiin paikkamakuu levottoman tuomarin säestämänä, joka ei Javassa aihettanut minkäänlaista reaktiota. Seuraamista lelumiinoitetulla alustalla ja lisäksi kaukoja ryhmätreeninä, jotta koira oppii kuuntelemaan vaan yhtä kipparia.

Näissä tosi kivasti tehtyjä vaihtoja, tosin muutaman kerran istumaannousut aiheutti kysymysmerkkiä koiran naamalla. Pitää ehkä ottaa liikkeellä palkkaus tuohon mukaan, niin nousee täpäkämmin (esim. siis tolpan ympärikierto ja siitä palkka istumaannoususta, kun liike on selkeästi motivoiva juttu). Lopuksi luoksetuloja liikkuroituna ja wauu! Jäi niin hyvä fiilis, kun tekee laukalla, jarruttaa nätisti ennen perusasentoa ja siihen siisti käännös ja iso palkka.

Teknisestihän tuo eläin alkaa olla aikamoisen taitava näinkin vähällä reenaamisella. Vähän kun ottaisi ketjuttamista ja palkkaamattomuusreeniä, niin hyvinkin voisi kisat kohta kolkutella ovella. Mutta kun ei ole mikään kiire. Mielummin haluan oikean viretilan ja ilon niin vahvaksi, että se kantaa myös kisoissa tässäkin lajissa. Ihan vaan ollakseni reilu kaksijalkainen en halua mennä kokeeseen paineistamaan koiraa ja huomaamaan, että ohhoh, ei se ollutkaan vielä valmis, vaikka teknisesti tekisikin oikein. Ennemmin siis riemuhöntsäiltyjä nollia, kuin matkalaukkuseuraamista.

Oli ihan hyperopettavaista käydä eilen katselemassa tokon piirimestaruuksia Tuomarinkylässä. Samalla näkee kaikkia luokkia ja koko kirjon tokoilijoita. Osassa kehistä oli vielä katsojankin kannalta erittäin viihdyttävät tuomarit, kun perustelivat voittajassakin aina miksi päätyivät juuri siihen liikearvosanaan. Kummasti oppii siinä itsekin näkemään liikkeen eri osia ja etenkin sitä mikä on hyvä ja mikä taas ei. Ja sitten pääsin vielä hyödyntämään Jennin toko-osaamista, kun pääsin kyselemään kokoajan yhtä sun toista. Kiitos siis seurasta ja hyvistä vinkeistä :)

Toko-J vuoden takaa :)
Suosittelen siispä lämpimästi, että jokainen, jonka mielestä toko on tylsää tutustuu oikeesti kunnolla lajiin. Ei mihinkään pakotetokoon, vaan iloiseen tokoon, jossa liikkeet on itseasiassa tempun osia ja se näkyy myös koiran suorittamisessa. Tässä muutamia syitä näin niinkuin esimerkkinä:

  • Koira oppii tekemään töitä ohjaajan kanssa
  • Ohjaaja oppii palkkaamaan koiraa useilla eri tavoilla; namit, lelut, sosiaalinen palkka, ääni, ilmeet, eleet, liike, ajoitus jne. Ja samalla myös oppii eroja eri palkkaamismetodien välillä, että mikä sopii minnekin
  • Oppii liikkeiden pilkkomisen. Mitä kaikkia osia on esimerkiksi noudossa, miten koiralle opetetaan kukin osa erikseen ja sitten vasta yhdistetään?
  • Treenaaminen on helppoa. Kaikki tarvikkeet mahtuu yhteen laatikkoon ja sitä on helppo roudata vaikka lähimmälle parkkipaikalle, jos ei ole omaa pihaa. 
  • Yksin pystyy treenaamaan paljon
  • Koira oppii sietämään häiriöitä ja silti tekemään ohjeistettua käskyä
  • Liikkeiden ketjuttaminen, palkkaamattomuus. Miten koiralle opetetaan, että palkkaa on tulossa ja se onkin niin megapalkka, että kannattaakin odottaa
  • Viretilan hallinta. Mikä on oikea viretila, miten se saadaan aikaiseksi, miten se pidetään.
Onko joku sitä mieltä, että näistä ei ole ollenkaan hyötyä muissa harrastuksissa?

19.9.2012

Apinaiset ulkoilulla

Piiiitkästä aikaa oli los kamera-aparaatti mukana ulkoilmassa, joten tässäpä siis kuvapläjäys viime sunnuntailta:

Snii  kiitää <3

Ja sillävälin saikkupotilas katseli vierestä

Natilla kävi vähän aika pitkäksi frisbiitä odotellessa :D

Herra Jii!

Kevyt linkous ja ohjelma valmis

Vesipeto

Kieli poskella?

Pääsi se otus sentään polskintaan

Aapua, eihän se nyt syksy sentään!?

Mitch Baywatch on duty

"Joo kiitti mää voinki ottaa tän tästä" Ja Nati ei oo ihan samaa mieltä...

Luraaja
On ne vaan niin kultaisia otuksia, mokomat piskiapinat :)

17.9.2012

Bensaa koneistoon

Nyt kun Muschilla on kivatsu bloggauskamppis menossa, voisi olla ihan näpskä aihe pulista hauvojen sapuskasta. Siinä missä treenaus ja siihen liittyvä lihashuolto on tärkeää, ihan yhtä tärkeää on mitä kitusiin laittaa. Niin kuskilla kuin nelikoipisella. Olen mm. itse kokeillut lähteä iltakisoihin kevyen salaattilounaan turvin ja meinasin ehkä kuolla, kun ei jaksanut edes lämmittelylenkillä hölkkäillä koiran kanssa. Voi arvata myöskin noiden kisojen tulokset ;)

Samaa myöskin ovat nuo eläinfyssarit ja -hierojat sanoneet, että ei ole ihan sama mitä mahantäytteeksi lusikoi. Sen kuulemma huomaa lihaksia läpikäydessä onko koira syönyt laadukasta hyvin sulavaa protskua vai jotain jauhomössöä. Koska nuo ravintosisällöltään laadukkaammat nappulat alkaa hintaluokassaan olla sen verran tyyriitä, meillä on päädytty pääasialliseen raakaruokaan. Ja tätä menuuta Jalmari on toteuttanut pienestä pojasta asti:


Mitään "barfautisteja" meillä ei silti olla, vaan saavat joskus nappulaakin. Niitä kun kisoista tulee palkintona, niin osa menee eteenpäin kavereille ja löytöeläintaloille, mutta osa jätetään sitten kotiin. Niitä on kuitenkin hauska heitellä nurtsille tai lelujen sisään aktivointimielessä ja tietty jos koirat menee hoitoon, niin ei tartte puolta pakastinta viedä mukana. Muutenkin meidän barffaus on siis raakaruokabarfia, eikä luubarfia. Luita kyllä saavat, mutta lähinnä ajanviete- ja hammashuoltotarkoituksissa, eikä niitä lasketa mukaan ruokamäärään.

Aamulla saavat liha-aterian (joka siis yleensä jotain valmista pötköä, vaihtelevasti sikaa-nautaa-kanaa-sisäelimiä), jossa myös kuidunlähde (puuro, vihannekset) ja illalla sitten luu/rusto -pohjaista pureskeltavaa (kanansiipiä, -kauloja, -rankoja, possun lihaisia kylkiluita, kylkirustoja, naudan rustoja, riistaa jne.). Kyytipoikana aamusapuskassa sitten kalsiumin lähde (piimää, raejuustoa, kananmunan kuoria, purkista...), öljy (pellava, rypsi, lohi) ja muut tilpehöörit tilanteen mukaan (Java vetelee B- ja E-vitskua ja Strideä, muuten lisävitamiinit).

Ja on lähestulkoon yhtä helppo ja vaivaton tapa ruokkia kuin ottaa papanapurkista evästä. Tässä suuressa roolissa on juurikin noi valmiit pötköt, joita myös Musch valmistaa. Meillä ostetaan niitä kaikkia, jotta saavat vaihtelevasti eri eläinkunnan tuotteita ja näyttävät kyllä kaikki tekevän kauppansa samalla innolla. Sinäänsä ihan tervettäkin, että hauvelit syövät sitä mitä kuppiin heitetään, eikä aleta sortteeraamaan, etttä just tästä en tykänny.

Eikä ongelmaa tuota jäiset muutaman kilon lihaköntitkään. Köntsät jätän kaupasta tullessa sulamaan illaksi ja naputtelen niitä siipiä, kauloja jne. irti sitten pikkuhiljaa, jotta saan pakastettua pienemmissä pusseissa irtonaisina. Ei sitten joka ilta tarvitse vasara vinkuen paukuttaa evästä koirille, vaan riittää pakastimen oven avaus. Meillä muuten kaksi otusta kipittää aina suorita tietä keittiöön, kun kuulevat oven narskahtavan: selkeästi tekee muona kauppansa :) Yksi pötkö kestää meillä 2-3 päivää, joten helppo ottaa jääkaappiin sitten edellisenä päivänä uusi sulamaan, jos meinaa muuten kesken loppua.

Helppoa, kuin heinänteko. Ja sen lisäksi aikalailla edukasta. Nämä kaksi karvanaamaria pärjäävät hyvin, kun kerran kuukauteen käyn raakaruokaputiikissa ostamassa pari muovikassillista evästä ja hintaa niille tulee kolmisenkymmentä euroa. Ei vaadi paljoa pakastintilaakaan, kun meillä koiraneväille on pakastinkaapista vain 1,5 laatikkoa ja hyvin riittää. Ja vitsi miten kivassa lihas- ja turkkikunnossa nuo molemmat on!

Näin meillä. Mitäs teillä syödään? :)

15.9.2012

Aksaholismia

Nyt on sitten luvassa aitoa vuodatusta. Kepeää sisältöä etsivien on parempi lopettaa tällä erää lukeminen  tähän :D

Mua ihan oikeesti ihmetyttää miten ihmisillä on niin törkeän iso kiire agilityn kanssa. Pentujen pitää olla "agilitykoiria" ihan pienestä pitäen sen sijaan, että ne olisi pentuja. Sillon kun itse on lajin pariin sukeltanut, enemmän tapetilla oli se, että jo harrastaneet tuppaavat kiirehtimään pentujensa kanssa ja nyt tuntuu, että eniten uusillakin harrastajilla on järkyttävä kiire lajin pariin.

Lajihan on ihan superhauska, siitä ei ole kysymys. Mutta miksi ihmeessä pentujen pitää olla aksatreeneissä useasti viikossa ja hinkkaamassa jotain tekniikoita, kun ei niillä ole edes luusto ja lihaksisto kehittynyt täyteen terään. Pentujen kanssa voi tehdä sata ja miljoonaa asiaa ilman niitä esteitä ja valmistella taitoja ekan vuoden aikana ihan muutenkin.

Agiity on fyysisesti ja henkisesti rankka laji koiralle. Enkä ymmärrä miksi kasvava pentu pitää sille altistaa, kun viettiä, palkkausta, kropan hallintaa, yhteistyötä jne. voi tosiaan treenata ihan ilman aksakenttää. Jossain vaiheessa varman itse kunkin ihan fiksua miettiä harrastaako lajia itselleen vai koiran vuoksi. Ainakin itse olen joutunut tuota pohtimaan ja samalla miettimään omia "prinsiippejä" tämän lajin harrastamiseen.

Kaikkihan varmaan sanoo tuohon, että "koiran, kun se niin tykkää". Haluaako se pentu olla siellä aksahallilla treenaamassa vai haluaako se pentu itseasiassa vaan tehdä töitä omistajansa kanssa? Haluaako se koira kisata vai me kaksijalkaiset? Kun lajissa on aika paljon myös itsekäitä vaikutteita, niin voisihan se olla ihan reilua malttaa sinne asti, että koiralla olisi "palikat" valmiina. Ainakin itse pystyn sanomaan, että eniten Java on työnarkkari. Se haluaa tehdä asioita ja varmasti olisi onnellinen piski myös ilman aksaa muiden harrastusten parissa, vaikkakin se nyt huutaa aksakentän laidalla ja paahtaa radalla tuhatta ja sataa.

Sitten se päänuppiosasto. Agility ja kuten kaikki vahvaan viettiin perustuvat lajit ovat vaativia. Aksassa siihen lisätään vielä ohjaajan epäonnistumiset ja ohjaajan kyky olla projisoimatta niitä koiraan (joka siis helpommin sanottu kuin tehty ;). Koiralla pitää olla aika paljon kanttia kestää virheitä, joita me itse epäloogisuudellamme saadaan aikaiseksi. Monet eivät tunnista laisinkaan ihan perusstressisignaaleita, joita kyllä jokaisen pitäisi koirastaan oppia havainnoimaan. Esimerkiksi koiran rilluttelu lelu suussa tai ilman pitkin kenttää herkästi näyttää siltä, että voi kun sillä vaan on niin kivaa, mutta itseasiassa se on välttelevää käytöstä. Samaan kastiin menee nuuskuttelut, haukottelut, katseen välttely jne. Ja näitä näkee. Ihan kokoajan, eikä sitä ole niin kiva katsella. Pentu on vielä kehittymätön ja vasta opettelee elämän perusskillsejä ja niidenkin stressinsietokyky on ihan toista luokkaa, kun aikuisen koiran.

Minun silmääni megalomaaninen treenaaminen ennen luustokuvia on hitusen vastuutonta. Eihän ne autuaaksi tee, mutta kovasti se antaa perspektiiviä missä mennään, kun on "valkoista mustalla" kirsusta hännänpäähän. Tässäpä esimerkkinä vaikkapa eräs medikoira, jolla luustokuvista putkahti kolmosen kyynärä, vaikkei sitä huomannut yhtään missään edes treeneissä. No, sen ura loppui sitten kolmivuotiaana kuin seinään. Ja mua harmittaa ihan törkeästi sen ohjaajankin puolesta, koska se koira oli ihan huikean taitava :( Kuinka moni haluaa pohtia mahdollisesti tämänkaltaisissa tilanteissa, että olisiko itse sittenkin voinut jotenkin asiaan vaikuttaa? En tiedä mitä sillä on treenattu ja milloin, mutta tärkein pointti onkin se, että monesti ihmiset jankkaa kyllä tietävänsä, jos jotain on vialla.

Sitten on nämä jumissa olevat koirat. Joidenkin mielestä se nyt vaan kuuluu kuvioon, että vähän on ammattilaisilla töitä koiran lihaksiston ja nivelten kanssa, mutta rohkenen esittää ehkä hieman erilaisen mielipiteen. Minusta pennun ei kuulu olla jumissa. Siihen kun yleensä vaan kolme syytä 1) väärä rakenne 2) väärä käyttö 3) trauma.

Itse harrastan ihan siitä näkökulmasta, että nuo karvanaamarit on meillä ainakin 15-vuotiaksi. Siihen nähden ei ole mikään kiire antaa koiran kasvaa eka vuosi kaikessa rauhassa ja alkaa sitten vasta ihmettelemään mitä kaikkea kivaa voisikaan. Ainakin tuon yhden koekappaleen perusteella en voi kamalan väärässä olla, kun pentualkeiskurssilla oltiin vuoden ikäisenä ja 1,5v luustokuvien jälkeen nostettiin treenimäärä kahteen viikossa ja vasta nyt kolmivuotiaana se alkaa olla fyysisesti siinä vedossa lihaksistoltaan, että siltä voi alkaa vaatia asioita. Ja siitä huolimatta se pärjää pk-seudun 3lk -kisavauhdissa ihan täysin jo nyt. Parhaimmillaan se varmaankin alkaa olla siinä 5-7 vuotiaana, jonka jälkeen harrastusvuosia vielä toivottavasti paljon edessä.

Alla 6kk vs. 3v ja siinä on aika hurja ero kumpi on ns. aksakoira fyysiikaltaan (molemmissa kun sattuu olemaan vielä niukassa tukassa, niin sekään ei hämää):

6kk

3v



Miksi tämä vuodatus? Hyvin onnistuu toi koiran hajottaminen näin vanhemmallakin iällä :I Mutta, vahinko ei välttämättä ole peruuttamaton.

14.9.2012

Terveyttä ja epäterveyttä

Näköjään jonkunlainen balanssi pitää elämässä säilyä ja vähän saada sitten hyvien uutisten vastapainoksi kevyesti lunta tupaan. Tällä erää siis on juostu terveystarkeissa ja ensimmäistä kertaa myös muissa asioissa eläinlääkärin pakeilla.

Ensin hyvät uutimet. Java kävi 5.9. silmätarkissa Jerker Mårtensonilla ja räpsyttimet on edelleen terveet. Pikkuriikkinen PPM verisuonirihma siellä on, mutta se nyt vähän nauratti jo tohtoriakin. Erityisen mukavaa on, että ripset pysyvät poissa näistä silmistä. Kelpaa siis taas pari vuotta porskuttaa hyvillä mielin.

Kipaistiin elokuun lopulla myös fyssarilla. Tamara Merenvalta on aiemminkin Javaa pallutellut, joten suunnattiin tälläkin erää sinne. Edellisestä fyssarikäynnistä olikin jo ehtinyt kulua jonkinaikaa ja sillä välin treenaaminen muuttunut taas astetta rankemmaksi, kun tulee noita ratatreenejä nyt useampia johtuen näistä tulevan vuoden treenikuvioista. Ja ihan priimaa oli muskelit! Superia. Lantiossa vähän tiukkaa, mutta se nyt kuulemma vaan johtuu vahvoista selkälihaksista, jotka tekee kokoajan töitä koiran liikkuessa ja etuosasta voisi halutessaan vähän venytellä rintalihaksia, jos niistä tahtoo vähän irtoavammat.

Vaikka muuten liikkuvuudet ja lihaksisto on kunnossa, ne voi saada myös särki puutteellisella lämmittelyllä. Se lauantain episodi johti sitten siihen, että maanantai-iltana treenien jälkeen Jalmari alkoi köpöttää epäpuhtaasti. Uskalsin lähteä treeneihin, koska koipi oli ollut ihan täysin kunnossa sunnuntaina, eikä myöskään lämppäämisessä tullut mitään edes sinnepäin viittaavaa. Ei sillä, että Java viitsisi aksassa kertoakaan, että joku tilanne päällä, vaan mielummin vasta sitten reippaasti jälkikäteen. Musta vähän tuntuu, että se ei tohtisi kesken radan edes huomauttaa, jos pää tippuisi matkalle. Huoh.

Tiistain vielä kattelin meneekö levolla ohi, mutta keskiviikoksi buukkasin lääkärin. Kun kyseessä on urheilukoira, niin en halunnut venyttää "katsotaan, jos menee levolla ohi" hoitoa yhtään sen pidempään, jos jotain muuta on vialla, niin hoidon voi aloittaa mahdollisimman aikaisin ja sitä myöten sitten paraneminenkin nopeampaa. Lääkärikin totesi heti kärkeen väänneltyään ja käänneltyään raajoja ja niskaa, että aika selkeältä lihasrevähdykseltä näyttää, joten vaihtoehtoja on kaksi: lykätään tästä tulehduskipulääkkeet kouraan ja katsot meneekö niillä ohi tai sitten voidaan vielä ottaa rtg-kuvat, niin nähdään onko jotain muuta.

Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon, koska vihaan jossittelua. Mikään ei ole turhempaa, kun pohtia kahden viikon päästä, että olisipas pitänyt ottaa samalla ne kuvat. Niimpä Jalmari pyöritettiin sitten vielä huolella röntgenissäkin koko etupäästään, vaikka diagnoosi pysyi senkin jälkeen samana. Niimpä kotiin lähdettiin rauhoituksesta pölllyisen koiran kanssa Rimadylit kourassa parantelemaan revähdystä. Vielä ensi viikko remmilenkkeilyä ja sitten on lupa palata harrastuksiin.

Ja voin kertoa, että kotona on aika energinen koira tällä hetkellä :o Kiva siinä koittaa sitten hyssytellä, että pitää jalan lepää ny, ku koirat vetää rallia talon päästä päähän sohvan kautta sängylle. Ei siis ainakaan mitään merkkejä enää minkäänlaisesta sairastelusta ja lähinnä koitetaankin kierrokset piää mahdollisimman matalana (helpommin sanottu, kuin tehty :D).

Eilen oli sitten tokotreenit, joihin päätin otuksen kanssa lähteä, jotta se saa vähän höyryjä tasattua nupista. Ja kylläpä oli taas tekemisen riemua kasaantunut pieneen eläimeen. Otettiin vähän noutotreeniä vierailla kapuloilla, seuraamista ja palauteltiin mieleen liikkeestä seisomista. On nimittäin koiruli alkanut ottaa lempiliikkeeksi liikkeestä maahan ja sen mielestä sitä voi käyttää niin seuramisessa kuin liikkeestä seisomisessa. Saatiin onneksi muutama hyvä toisto tehtyä, joten kyllä se siitä. Pitää vaan alkaa ottamaan sekaisin seuraamisissa jääviä, jottei menisi ennalta-arvattavaksi touhu. Ainiin, ja tehtiin täysi kahden minuutin paikkamakuu täydellä matkalla, vaikka viereisillä kentillä oli aksaa, rivissä haukahteli yksi koira ja yksi nousi. Ja silti otus malttoi mielensä, jej!

Semmottiis. Vietämme siis matalaa profiilia tämän ja ensi viikon ja kassellaan sitten taas mitä metkuja tässä keksitään :)

9.9.2012

Olisikohan se tauon paikka

Ainakin siltä alkaa kovasti tuntua noiden aksakisojen suhteen. Erittäin mielenkiintoinen kisaviikonloppu  takana ja esitykset ovat tuloslistojen puolesta aika mollivoittoisia, vaikkakin mukaan mahtuu niitä ihan hyviäkin baanoja kirjainyhdistelmästä huolimatta. Hyllymetrejä on käyty hakemassa niin Espoosta kuin Helsingistäkin, joten eiköhän kohta ala olla tätä vauhtia tavarat ojennnuksessa?

AST:n kisoista kotiintuomisena kaksinkappalein hyllyjä, vaikka koira olisi molemmilta radoilta kyllä tehnyt nollan. Toooosi kiva :D Molemmissa myöskin vika kaksijalkaisessa, joka jäi lähtöön ku tikku pjaskaan ilmeisesti odottelemaan seuraavaa päivää, joka sitten luonnollisesti kostautui muutama este eteenpäin. Java suoritti esteen väärin päin sitten kummallakin, kun en vaan voinut kertoa miten baana jatkuu. Jebouuuuuu. Noin muuten kaksi erittäin ehjää ja hyvää rataa siitäkin huolimatta, että jälkimmäisen aikana tuli kaatamalla vettä niskaan. Eipä näytä Jalmari sellaistakaan säätä pahitteeksi pistävän.

Oli siis nollat tyrkyllä, mutta ei meitä näköjään huvittanut. Siihen päälle sitten vielä Java kevensi koipeaan kakkosradan jälkeen ja alkoi sellainen syynäys, että ewtf... No, ei onneksi mitään löytynyt vääntelyistä, kääntelyistä ja venyttelyistä huolimatta ja syyksi on ilmeisesti laitettava lihasjumi. Sää oli yllättävän kylmä ja aikataulujen laahatessa erittäin hienosti aiotusta olin sitten lämmittelyt ajoittanut ihan väärin. Tässähän oli vielä sellainen lisänumero, että startattiin ekana, ni joutuu aika tarkkaan kyttäämään radan alkamista. Koiruutta  hoivattiin lämpöhoidolla ja BOTilla eilisen iltaa.

Olin jo siinä vaiheessa aika varma, että ei tulla sunnuntain piirimestiksiin lähtemään, mutta aamulla ravailuista huolimatta liikkeissä ei näyttänyt olevan ihmeellistä, niin päätin lähteä pyörähtämään Purinallakin sitten. Ja kyllä taas kytättiin askellusta niin lämmittelyillä, jäähkillä, starttien välillä... Mitään ei onneksi tällä erää, joten ehkä selvittiin nyt säikähdyksellä. Enkä kyllä tiedä tulosten puolesta, että olisiko tuo nyt ollu niin iso sääli, jos oltais jääty kotiin :D

Hyppäri oli ihan täysin tehtävissä ja erittäin kivasti meni kepeille asti, josta kaveri päätti aloittaa väärästä välistä ja pujotella sitten takaisin poiskutsussa. Huoooooh! Loppuratakin sujui ihan kuin vettä vaan sitten, kun kivasti oli se hylly jo poimittu mukaan. Agirata oli sitten kaikenkaikkiaan aika hirvittävää sähläystä, josta oli sulavuus kaukana. Ohjaussuunnitelmat meni uusiksi jo esteellä numero kolme, josta sitten hienosti kyllä sovellettiin nollaa hyvinkin pitkälle. Ihan käsittämättömän hyvin Java lähti mukaan noihin pelasteluohjauksiin, joilla olisi nolla voinut tullakin, MUTTA. Keppien jälkeen koira posotti jalkoihin ja samalla toisella puolella kolasin sitten lähituntumaan puomin alastulon kanssa. Siitä siis vitonen kosketuksesta ja peli sillä selvä. Käytännössä muutamaa estettä ennen maalia.

Mun mielestä tässä nyt jotku agilityjumalat koitaa meille aika selkeästi sanoa, että alkais olla breikin paikka :D Ei tule nollat, vaikka mikä olis. Aina jotain ihmeellistä. Muutaman nollan olisin mielelläni tehnyt nyt pohjille, jotta keväällä voisi ottaa vähän rennommin lahkein, mutta ei sitten niin. Huoh. Suurin ongelma on nyt oma liike. Koira tulee kyllä, kun sille vaan kerrotaan mitä tehdään. Sekin kun alkaa jo aikamoisen taitava olla ja kykenevä radanlukuun. Näin tällä erää siis. Käydään vielä ens viikonloppuna Janakkalassa, kun pakko oli vanhenevia lahjakortteja käyttää pois ja sitten mietitään strategiaa uudelleen.

5.9.2012

Aaa-aaaaa-kilityä (ja muita juttuja)

Jebulisjee, niin se on kuulkaas meidänkin syksy alkanut aikamoisella tohinalla. Luonnollisesti ollaan myös ehditty jo reenikentille kastumaan ihan huolella. mutta nou hätä - mielestäni koiraurheilu on ihan satasella varustelulaji. Alkaa ottaa ohimoon tuo hauvojen lenkittäminen ja kelistä riippumaton treenaaminen, jos ei ole investoinut keliin sopiviin vaatteisiin. Niimpä ulkovaatekaappi ainakin meillä pursuilee vetimistä paisteeseen, sateeseen, tuuleen, tuiskuun, lumisateeseen yms. eikä toi puolisko aina ihan meinaa ymmärtää mihin niitä kaikkia tarttetaan.



Viime viikon pääaktiviteetteihin kuului mm. ohjatut aksat, kokeenomainen tokotreeni, koiramaisia yhdistyskokouksia, shelttien ulkoilupäivä ja vielä kirsikkana kakun päällä Elina Jänesniemen koulutus. Ohjatuissa päästiin tekemään viikonlopun seuran aksakisoista Martti Salosen vekkulin kakkosluokan hyppärin, joka perustui serpentiiniin ja koiran irtoamiseen. Hitaalla koiralla ei olisi ollut hätäpäivää, mutta vähänkin nopeammilla eläimillä suorat putket pistää töpinää kinttuihin. Lisämaustetta soppaan toi vielä lainehtiva aksakenttä, kun piti juosta itse lätäköstä muina naisina ja ainakin ekalla kerralla sitä koitti kovasti vältellä, ettei tartteis olla märissä kengissä koko iltaa. Javan kanssa nostettiin vähän vaikeustasoa katsomalla miten hyvin se kestää edeltä ohjatun serpentiinin vs. vieressä juostun ja sen lisäksi itselle taas hyvä muistutus, että kyllähän toi koira oikeesti irtoaa, kun sille siihen annetaan selkeä ohjeistus kropalla.

Kokeenomaiseen tokotreeniin jokainen sai valita ketjutettavaksi kaksi vapaavalintaista liikettä paikkamakuun lisäksi. Paikkamakuu oli ihan jees, vaikka viereisellä kentällä aksattiinkin. Liikkeiksi olin valinnut seuraamisen kytkettynä ja liikkeestä maahan. Seuraamisen se aloitti nenä ihan vääräänsuuntaan, joten otin siinä pienen pikakelauksen ja aloitin liikkeen uudestaan vaatimalla herran jakamattoman huomion. Ja vitsi miten hienosti se töpötteli seurata! Notetoself; mitään ei tehdä ennenkuin Jalmari on henkisesti ja fyysisesti läsnä. Liikkeestä maahan oli muy bueno. Jäävistä on meinannut tulla vähän nelijalkaisen feivoritteja, kun se tahtoo vähän ennakoida seuraamisissa jäävien jälkeen "joko? entä nyt? no nyt! ai ei". Siitä sitten vapautus megabileiden kera kentän laidalle odottavalle dummylle. Mulla on tokotreenikäytössä tee-se-itse karvalelu, jossa on tarratasku namille ja muuten käypäinen vetoleikkeihin: näytti toimivan!

Perjantai-ilta meni ESS:n asioissa kokoustaessa yömyöhään, josta sitten pikaisesti kodin ja silmien ummistuksen verran kautta Luukkiin viettämään shelttien perinteikästä ulkoilupäivää. Etukäteisilmoittautuneiden määrästä huolimatta paikalle kokoontui vaihtelevaa säätä uhmaten upea poppoo shelttejä omistajineen ja loppupeleissä paikan päällä oli varmaan kolmisenkymmentä koiraa ja yli 20 kaksijalkaista. Täytyy kyllä ihailla shelttejä rotuna, kun tuokin lössi pystyttiin pitämään irti ja juttuun tuli tutut ja toisilleen tuntemattomat urokset ihan tuosta noin vaan. Ihan superhienoa! Olin lupautunut vetämään vähän rallytokoa ja olikin hauskaa päästä palauttelemaan omaankin mieleen vähän rallytokon perusteita. Sade vähän vaikeutti kuvaamista, mutta tässä muutama vetinen otos:

Mikäs solet miehiäsi?

Kiva parfyymi!

Snii höpöilee <3
Sunnuntaina kirmattiin vielä aamutuimaan Elina Jänesniemen koulutukseen. Vaikka viikko olisi ollut tarpeeksi ruuhkainen jo ilmankin, meidän nyt vaan oli pakko päästä Elinan silmien alle kolmatta kertaa vuoden sisään. On nimittäin ollut kohtuu päheää huomata se oma kehitys puolen vuoden sykleillä, kun me ollaan ihan eri koirakko kuin vuosi sitten ja vieläpä keväästä ollaan menty harppauksin eteenpäin. Jej! Eikä vähiten sen takia, että Elina käski viimeeksi pitää suuta soukemmalla ohjatessa ja lopettamaan "tässätässättelyt".

Tällä kertaa rata oli oikein hauska ja leppoinen ansaputkierottelu irtoamisella höystettynä. Jalmarin kanssa keskityttiin tällä kertaa löytämään nopeimpia ohjausvalintoja. Elinan kanssa juteltiin Garretin kolmen pisteen systeemistä, jossa ohjaus valitaan pisteyttämällä tekijöitä: 1) luontainen hyppysuunta, 2) etäisyys seuraavalle 3) looginen radanjatko. Ja ihan yksinkertaisella kolmen esteen pätkällä tällä saatiin sekuntti (!) pois, joka on aika silmiäavaava kokemus :D Jatkossa siis rataantutustumisessa meidän fokus on enemmän niissä linjoissa ja sen miettimisessä miten vähennetään jarrutuksia koiralta. Äärimmäisen hyvät treenit siis meidän osalta ja päästiinkin tekemään kivalla flow'lla pitkää pätkää - hieno turkis!


Tällä viikolla on myöskin pidetty tasaista tulta pyrstön alla mitä koirailuihin tulee. Maanantai-ilta meni raikkaassa syyssateessa duunaillessa epiksissä ja eilen päästiinkin sitten itseasiaan: haastajaryhmän tehotreenit alkoivat todenteolla. Päästiin Taneli Ikäheimon kinkkistä juoksurataa vääntämään ja jälleen kerran takataskuun jäi erittäin hyviä vinkkejä. Erityisesti pakkovalssin käyttökelpoisuus oli tällä radalla todistettua, kun kolmeen kohtaan se oli ainut looginen ohjaus vetämään koiran pois ansaesteeltä, oikaisemaan linjan seuraavalle ja antamaan myös ohjaajalle tarpeeksi etumatkaa. Videota näistä ei nyt oo, kun ainakin alkukauden olen "lepakkovuorossa" 20-22 ja nyt alkaa olla jo sen verran pimeää, että sateeseen yhdistettynä jätin puhelimet ihan taskuun. Harmi, koska tehtiin taas aika hyvä veto loppuun :D Erityisesti mieleen jäi nuo onnistuneet pakkovalssit, joissa vaadittiin ohjaajaltakin kepeää juoksujalkaa, keppien leijeröinti 4-5 metrin päästä ja serpentiini sulavasti kolmella oikea-aikaisella persjätöllä. Taas muuten näissäkin treeneissä osoitettiin, että asenne ratkaiseeko ehtiikö sinne seuraavalle esteelle ohjaamaan vai ei :D

2.9.2012

Putte Possujen syntymäpäivä

video
:D

(Katellaan, miten pitkään tämän vilmipätkä pysyy täällä, kun siinä on toi musiikkiraita mukana...)