22.11.2015

Agilityä messarissa ja naspikoiran ekat edustukset

Leikki on naspen työ! 


Pari viikkoa sitten meinasi tämän daamin kalenterissa olla (taas...) pieni aikatauluhaaste, kun erehdyin (once again) sanomaan kyllä ajattelematta sen pidemmälle kalenteria. Samaan viikonloppuun osui siis vaatimattomasti Fidarin kakkosleiri JA lupaamani agilitynäytöksen järkkääminen Messukeskuksen Lemmikkimessuille. Hoplaa, eipähän siinä muutakun vaihtamaan lajitreenit iltaan ja pakko oli jättäää sitten fysiikat & henkiset valkut väliin, kun niihin ei ollut mitään mahdollisuutta ehtiä. Ei sentään tarvinnut koko leiriä skippaa, which is nice :)

Koirille oli myös selkeät työnjaot: Piippi lähti edustamaan klo 11-17 messuille ja Java sitten klo 17-23 Akatemialle. Olin järkännyt molemmille päiville kaksi aksanäytöstä ja sen lisäksi vielä Piippi pääsi Etelä-Suomen Shelttien standille esittelemään pentupoweria silkalla olemassa olollaan. Aivan loistokas sosialistamistilaisuus siis pikkuapinalle, kun samaan aikaan hallissa oli iso pentunäytely, näytösareena ja standit plus valtava määrä erilaisia kaksijalkaisia. Erityisen haltioissani olin kyllä pentusen huikeasta käytöksestä, siellä se oli kuin vanha tekijä kaikessa hälinässä, pussaili rapsuttelijat, rakastutti kaikki rodunarpojat shelttiin ja sen lisäksi rauhottui kevythäkkiinsä superkiltisti, vaikkei sitäkään ole mitenkään opetettu.

Minäkin haluan show'hun!

Piipin Pusupiste tervetuloa!

Messutuliaisia (koiraa en ostanut, se oli jo ;))

Näytökset meni molempina päivinä tosi hienosti, vaikka paikan päällä vasta selvisi alkuperäisen suunnitelman vastaisesti estepuutoksia. Suunnitelmia voi onneksi vaihtaa vaikka lennosta ja vartin mittaisen aksanäytöksen saa hyvin pyörimään 4-6 koiran logistiikalla siitäkin huolimatta. Ja hyvin lähtee näköjään vartin mittaiset juonnotkin ilman sen ihmeempiä pohtimisia agilityaiheesta. Näytösten jälkeen liidin sitten pikakyytiä kotiin vaihtamaan vaatteita ja koiraa, jotta ehtii erityisen hyvin orientoituneena sitten Fidaroimaan jokseenkin pimeään, sateiseen ja mutaiseen Kivistöön. Onneksi on kumpparit, goretex ja otsalamppu :D Fidarista siispä myöhemmin lisempi!

Kerrankin tarpeeksi shewttejä!

Katsomot ja kehän laidat oli aina täynnä, kun aksaotukset päästettiin valloilleen

Piippi suorittamassa tärkeää työtehtävää: koemaistoa

Ja näin rennosti pentukoiranen lööbaili menemään myös sunnuntaina


19.11.2015

Liukuhihnalta hihnoja - paracordia kaikille

Edit. 7.3.2017: Näyttää olevan vallan suosittu teksti, joten päivitetty ohjeet käsilenkin tekoon kuvien kanssa!
--------

Koska on vallan tärkeää näkyä näin pimeällä ajanjaksolla, meillä vaihdettiin grippihihnat heijastinhihnoihin. Ja koska yksi heijastinhihna maksaa kaupassa aika paljon siihen nähden, että mitä sillä tehdään, innostuin kokeilmaan paracordhihnojen tekemistä ihan itse. Lopputuloksesta tuli oikein toimiva, joten tohdin suositella muillekin. En siis ole mikään käsityöihme tai näpertelykuningatar muutenkaan, niin siihen nähden uskallan suositella muillekin vähemmän käsistään käteville. Sen verran naamiksessa tulikin tiedusteluja hihnojen spekseistä, että lupasin aiheesta väsätä pienen blogitiivistelmän, joten silvupleee: Tässä paracordhihnaohje.


Tarvikkeet

Tärkein ainesosa on luonnollisesti paracordnaru. Narua myydään vallankin monessa paikkaa ja omani ostin muistaakseni Ebaysta. Sinne vaan hakusanaksi "reflective paracord" ja johan alkaa hittejä sadella! Tässä yksi esimerkki. Naruja myydään näköjään ihan Suomessakin, mutta mielestäni aikamoiseen ylihintaan 0,80€/m, kun Kiinanmaalta voi irrota jopa 20-30 sentin metrihintaan tavaraa helpostikin. Koska narua kuluu noin 3 x valmiin hihnan mitta halutuissa väreissä, menekkiä siis on (minun keississäni siis kymmenisen metriä per hihna, jos tekee kahdellä värillä niin 2x5m).

Väreinä meidän hihnoissa on hot pink, acid blue ja neon orange. Näitä kaikkia värejä otin 25ft ja sitten mustaa 50ft, jonka pätkin kolmeen ja sen perusteella mittasin sitten toisen pätkän tuota värillistä paracordia . Vähän jää hukkapalaa värillisistä toki, mutta ainakin Heli oli näitä onnistuneesti sulavasti ommellutkin yhteen ja kestäväksi hihnaksi tuunannut.

Narun lisäksi tarvitaan muut hilkkeet oman mieltymysten mukaan. Minä fanitan BGB-lukkoja (15mm), joten hankin sellaiset Antassusta, mutta löytyy sieltä pistolukkojakin. Tällä hetkellä BGB-lukkoja saa myös VIP-storesta. Sen lisäksi viimeistelyyn köysiklipsut halutessaan (vähän kyseenalainen tuote tosin, yksi on hajonnut näistä). Jos tarvetta joskus pistää koiraa kiinni esim. odottelemaan vuoroaan, kannattaa myös hankkia O-renkaat käsilenkkiin.

Alle pariinkymppiin taisi jäädä kaikkinensa materiaalien hinnaksi, kun tein n. 180cm pitkät hihnat koko köörille. Tuli myös tiedustelu painosta. 80g näköjään painaa yksi valmis hihna, joten varsin kevut kapistus kaikkinensa.

Näpertely

Muoks. Lisäsimpä kuitenni kuvat :)

1. Narut puolesta välistä lukon läpi ja ristiin

2. Nelosnaru kolmosen alta ja kakkosen yli.
Sitten vaan selvittelee narunpäitä välillä ja jatkaa samaan mallin:
ykkösnaru kakkosen alta ja nelosen yli jne.  



Käsilenkin viimeistely ilman köysiklipsuja ("munkinnyöri")

Nämä siis tehty timanttimallilla, niin saa nätisti kaksiväriä kulkemaan hihnassa. Sen lisäksi videotuotantoa löytyy juutuubista yllinkyllin, tässä esimerkiksi yksi esimerkki, jossa ei tarvitse noita köysiklipsuja. Paracordneulat helpottaa muutamassa pujotteluvaiheessa, mutta eivät ole pakollisia (löytyy edukkaasti iibeistä myös, jännä et mulla on nää pinkit?).

Lisäksi kuvin vielä:

Kaksi narunpäätä punoksen läpi (paracordneula helpottaa!)

Käsilenkki alaspäin ja jokainen naru omaan suuntaansa

Laitetaan naru seuraavan päälle ja tällä jatketaan samaa

Kiristys ja uusi kierros

Viimeistellään katkaisemalla ylimääräiset ja sulattamalla jokainen naru kiinni n. 5 cm munkinnyörin jälkeen

Tadaaa!

Käsilenkin viimeistely köysiklipsulla


Alkuun piti vähän miettiä, kun alkoi punomaan ja narujen päiden kokoaikainen selvittely on ajoittain tuskaisaa minun persoonalleni, mutta siitä huolimatta alle puolessa tunnissa valmistui telkkaria katsellessa hihna. Poltin narun päät kynttilän liekillä ensin erikseen ja sitten yhteen toisten narunpäiden kanssa litistämällä kuumennetun narun paperin väliin purkautumisen estoksi, kun oli sopivasti mittaa. Jos käytössä köysiklipsut, niin tässä vaiheessa se + o-renkaat pitäisi muistaa pujottaa hihnaan. Viimeistelin käsilenkin kiinnityksen ompelukoneella, kun se sattui olemaan esillä, mutta näppärästi se toki sujuisi ihan käsipelilläkin. Kunhan on jotain katkeamatonta lankaa, ni kestää reippaammatkin nykimiset.

Lopputulos

Hyvin loistaa trio hihnoissaan ja pannoissaan!


Tässä vielä sateisen illan lenkkikuva omilta huudeilta. Managerilla on lisäksi vielä testissä tuoreeltaan Hurtan Polar -heijastinliivi, koska muuten se on niin musta murjaani noiden harmaiden seurassa, että meinaa kadota itseltäkin. Saati sitten muilta tiellä liikkujilta. Noita vanhan mallisia näköjään saa parilla kympillä nyt ja ihan hyvä sijoitus. Etenkin kun mietin, että olisi kiva, jos Natilla olisi autossa jotain jo vähän lämmittävää ko ikääkin on se 8,5v ja manageri kuitenkin ahkerasti mukana treeniseurana ja mitään neuletta en ajatellut alkaa nyt väsäämään, kun olen hengissä selvinnyt hihnoista jo. Liivi on paksua softshelliä ja siinä on vedenpitävä kalvo, niin menee pikkusateilla myös sadetakin korvikkeena. M -koko oli oikein hyvä, kun se oli vähän reilu, niin ei ainakaan purista tai kiristä.


6.11.2015

"Yritin olla koiraihminen, mutta en luopunut pennusta kahden viikon jälkeen"

Olen vähän hämmennyksissä lukenut tuota Helsingin Sanomien kolumnia tällä viikolla, jossa kirjoittaja paljastaa päätyneensä palauttamaan pennun kahden viikon pentuarjen jälkeen ja todenneensa, ettei olekaan koiraihminen. Samaisella viikolla satuin myös katsomaan telkkarista Ensitreffit alttarilla päätösjaksoa, jossa aikuiset ihmiset ovat satavarmoja viiden viikon tutustumisen jälkeen, että ei tässä mitään tunnetta ole ja ei tästä mitään tule ever. Eh what?


Kahden viikon kohdalla minäkin olisin laittanut pennun vaikka kuuraketin mukaan ja viiden viikon kohdalla en olisi tuota puoliskoa tuntenut juuri pintaraapaisua enempää. Kysymys ehkä kuuluukin, että pitää pennun tuottaa pelkkää iloa ja suuria tunteita? Saako pennun olemassa ololla olla ylipäätään tuollaisia vaatimuksia tai tavoitteita? Mitä, jos pentu ei olekaan se mikä siitä piti olla tai mikä siitä piti tulla? Mitä kahdessa viikossa pitää standardin mukaan tapahtua? Miten paljon ihmisten tai eläinten pitää tuoda jotain suurempaa ja mahtavampaa meidän elämäämme, että vaiva niiden ylläpitämisestä on kuitattu?


"Luovuin koirasta, koska en kokenut sitä omakseni. Minulle pentu oli söpö koira muiden joukossa. Hoidin ja koulutin sitä tunnollisesti, mutta en rakastunut tai kokenut erityistä kiintymystä." HS 

Toki todettava, että luonnollisesti se on pennun etu päästäkin lopulta vaikka sitten kymmenviikkoisena sellaiseen kotiin, jossa sillä ei ehkä ole niin isoa edellytystä tai mandaattia tehdä kenestäkään koiraihmistä pelkällä olemassaololla. Jos harrastaisin kasvatustoimintaa, ehdottomasti pennut olisi palautusoikeudella, mikäli olisin virhearvion tehnyt kotia valitessasi jo alunperinkin. Epäonnistumisen myöntämisessä ei siis ole ollenkaan mitään pahaa tai ajoissa luovuttaessa, mikäli odotukset ovat olleet todellisuuden kanssa ihan eri sfääreissä. Propsit siis kirjoittajalle siitä, eikä tämänkään kirjoituksen tarkoitus ole olla mitenkään syyttävä tai teilaava - enemmänkin pohdintaa koiranpennun odotuksista.


Lähtökohtaisesti pennut on jäätävän söpöjä nukkuessaan ja sitä ollaankin tässä kaverin kanssa naureskeltu, että siinäpä vasta oiva henkivakuutus luonnon tapaan. Alkuun kyseenalaistin ja mietin useasti, että onko tässä pentutouhussa mitään järkeä. Siihen luonnollisesti vaikutti vahvasti se, että pentua ei ehditty mitenkään odottaa jännityksen sekaisin tuntein ja haettu sitten suurena palkintona luovutusikäisenä. Kävin kotona yhden viikonlopun tiukat keskustelut kolmen koiran ehdotonta ei:tä vastaan ja kun viimein maanantaina lupa tuli (suuri kiitos kotiin asian oikeasta ymmärtämisestä: kyseessä ei ollut mikä tahansa koira, joka piti saada tai koska pennut on ihania), päätös koiran ottamisesta tuli silti vasta lopullisesti kymmeneltä maanantai-iltana Kotkassa. Lähdin ajamaan kotiin koira takakontissa, jonka tulemiseen meillä ei oltu mitenkään varustauduttu. Pienen pentusen kaikki tarvittava oli kasvattajan antamassa isossa pentupaketissa, vihreässä repussa.


"Mitä enemmän muut hössöttivät pennun ympärillä, sitä enemmän minua ahdisti. Iltaisin katselin sylissäni nuokkuvaa palleroa ja mietin, mikä minussa on vikana, kun en tunne enempää. 
Hankimme koiran, jotta siitä olisi seuraa ja iloa minulle sekä pojalleni. Koin, että pienessä perheessämme riittäisi rakkautta ja huomiota jaettavaksi." HS
Ensimmäiset pari kuukautta oli todella työlästä aikaa ja ei sillon ehdi velloa missään vaaleanpunaisessa penturakkaudessa. Iona oli (ja on) todella aktiivinen ja villi pentu, jolla kaasuvaihde löytyi jo ihan pentulaatikossa ja se ei ole kyllä mihinkään matkan varrella kadonnut. Se kävi myöhään nukkumaan, herätti keskellä yötä ja aikaisin aamulla, että "katokatokatomua, pissille ulos kiitus ja sitten leikitään!" ja kun siihen jokatapauksessa herää, niin eipä siinä sitten kuin ulos pennun kanssa. 
Sillä välin töissä oli ihan yhtä rankkaa ja vaativaa kuin ilmankin pentua, ei minulla ollut mitään pentulomia buukattuna ja siellä täytyy suoriutua ihan oletetulla tavalla vähistä yöunista huolimatta. Ihmistä ei ehkä ole luotu kovin pitkään polttelemaan kynttilää ihan noin tehokkaasti molemmista päistä ja kyllähän tuo unen vähyys ja katkonaisuus näkyy. Vitsailin itsekin, että kyllä vaan voi näyttää paskalta ja peitevoiteen menekki aikamoista. Siinä alkoi fyysisesti olla aika väsy ja sellaisessa olotilassa minun on vaikea kuvitella, että pitäisi tuntea jotain elämää suurempaa kiintymystä ja pohjatonta rakkautta sen aiheuttajaan. Se millä siitä selvitään on tieto siitä, että tämä on vain väliaikaista.
Minä en kuitenkaan ottanut pentua siksi, että siitä PITÄÄ olla iloa ja seuraa. Minä otin pennun siksi, että siitä tulee meidän perheenjäsen. Kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. Ja se on prosessi. Minä en ikinä ole fanittanut tuota pikkupentuaikaa, se on rankkaa ja pikkupallerot aikamoisia ääliöitä, odotan enemmänkin sitä, että taloudessamme on kolme aikuista ja järkevää koiraa jossain vaiheessa. Tosin en tiedä tuleeko Piipistä koskaan järkevää, mutta ihan yhtä rakas siitä huolimatta ;) Puoliskoakaan en palauttanut ensimmäisen viiden viikon jälkeen, vaan sama tyyppi tuossa pyörii vielä näin yli kymmenkin vuoden jälkeen.
Postauksen kuvat on Piipin ekoilta päiviltä kotona. Ja minulla todentotta on enemmän noita riivilökuvia, koska paikallaan se oli vain nukkuessa. Miten onnellinen olenkaan, että ensimmäisiltä päiviltä ja viikoilta on tuota kuvasaastetta, jota voi nyt ihailla kun pentu on valloittava nuoren koiran alku, joka alkoi olla sisäsiisti jo ennen 4kk ikää (heräily siis todelllakin kannatti!), joka on aivan huikea persoonallisuus, täynnä iloa ja onnea kuin pieni ilmapallo, joka on juuri sitä, minkälaisia haaveita minulla oli kolmannelle koiralle. Valtavan rakas ja tärkeä osa meidän perhettä.
"Kaikki eivät myöskään ole luotuja koiranomistajiksi, ainakaan jokaisessa elämäntilanteessa. Ystäväni, joka on koiraihminen, sanoi minulle pentuepisodin jälkeen yksinkertaisen lempeästi, että ”sinä et vaan ole koiraihminen”." HS
Minä en ole ollut koiraihminen, minusta on tullut koiraihminen. Jo vuodesta 1993.

Mitä mieltä sinä olet? Minkälaisia odotuksia ja velvollisuuksia pennuilla on? Minkälaiset ekojen viikkojen "pitää" olla? Synnytäänkö koiraihmisiksi ja ei-koiraihmisiksi? Miten ruusuinen kuva ihmisillä mahtaa pikkupentuajasta olla?

4.11.2015

Keinutaan

Ja me keinutaan, keinutaan
Eteen ja taa taa en haluu lopettaa-aa
Keinutaan, keinutaan


Pikkutursas pääsi treenaamaan keinun paikkaa ja vapautuskäskyä. Ja se oli kyllä hulvatonta! Sillä välin, kun virittelin kameraa, pikkuapina rämpytti aikansa keinua ja kun ei alkanut namia sataa, se seisoskeli jo keinun toisessa päässä siivekkeen päällä tarkistamassa toimiiko täällä palvelu paremmin. Strategiana siis palkkaa kymmenen sentin keinun alaspaukautus, 4 on -positio päässä matalana ja vapautussanan kuuntelu.

Ja hitsi, kaiken härväyksen lisäksi sehän osas, vaikka aiemmin en oo noin voimakasta liikehäiriötä ja hämysanoja viljellyt vapautukseen. Kerran se lähti omia aikojaan, kun alkoi kutittamaan panta niin mahdottomasti, että pääsi tehtäväkin unohtumaan siinä sivussa :D Mutta noin muuten jäätävän hyvä. Tässähän koitan siis pontevasti paikkaa Nalperon kanssa tehtyä mokaa, että radan jatkaminen on kivempaa kuin keinulla oleminen ja so far so good!

Sen lisäksi otustus pääsi taas pentutokoilemaan tiistaina. Tällä kertaa uutena oli mukana ruutu ja sehän pipanalta onnistuu kyllä tassun käänteessä. Tartte ko lelu jättää ja voi kävellä kentän toiseen laitaan ja vapauttaa, niin ihan tuhannen täysiä se sinne paahtaa. Vois näyttöruutuna kokeilla kans aikamoisen nopsaan vallan huvikseen. Sen lisäksi oli hyvä treeni ko tehtiin luoksetuloa niin, että pennut vapautettiin vastakkaisista päädyistä. Siinä piti siis tehdä valinta onko juokseva shelttipentu kivempi kuin mamma ja mamma voitti, jej! Annoin tarkoituksella nuoremman pennun vapauttaa ensin ja sitten vasta kutsuin Piipin, kun se jo näki sen liikkeen, jotta asiassa on jotain haastetta. Sen lisäksi vähä kontaktitreeniä tarjoamalla tyhjällä kentällä ja häiriössä.

2.11.2015

Haluatko Lemmikkimessuille? Some-Piippi auttaa!

Ionasteri on nyt siirtynyt someaikaan ja naamiksesta löytyykin pienen viihdetaiteilijan oma sivu:
https://www.facebook.com/ionasheltti/ . Sinne kipin kapin tykkäämään, mikäli laspiturkiksen edesottamukset ja viihdesävytteinen tuleva huumoriurheilukoiran ura kiinnostaa :D

Piippi on jo perillä!

Tämän kunniaksi läväytetäämpä muutama kappale Lemmikkimessujen vapaapilettejä arvontaan naamiksessa tätä kuvaa kommentoineiden kesken. Arvo 18e tsibale ja sillä pääsee yksi henkilö Meidän viikonloppu -messuille ensi viikonloppuna. Siellä on lemmikkiä, outletexpoa, kädentaitoa ja mitä lienee. Se mikä tärkeintä, paikalla myös Piippi molempina päivinä iltapäivästä assisteeraamassa, kun kaksijalkainen on agilitynäytöksiä pyörittämässä. Tersetuloa vaan moikkaamaan, mikäli näkökenttään sattuu koomillinen pikkunenäeläin! Ja itse arvontaanhan voi osallistua niinkin iisisti kuin menemällä https://www.facebook.com/ionasheltti/ ja jättämällä kommentin tuohon kuvaan.

Nalpekin osaa!