Frouvakoiran huolto

Harrastuseläimet ramppaavat säännöllisesti milloin missäkin huollossa, mutta tokihan tämän meidän sohvatsamppiooni seniorinkin pitää saada oma vuoro. Nati käy ehkä kerran vuodessa hierojalla ihan muuten vaan ilman mitään syytä, ajatuksena tsekkailla mummokoiran kondis. Sehän on siinä mielessä hyvinkin onnellisten tähtien alla syntynyt pikkukoira, että jumeja se ei näytä kehittävän, vaikka elämäntyyli sisältääkin vauhdikasta pallo/frisbeerallia silloin tällöin. Onni on teräsmumsi!

Eikä paljoa tassuissa kilometrit paina :)

Ja sitä paitsi Nati osaa kyllä nauttia hierontakäsittelystä ihan koko rahalla. Se on vallan helppo hoidetteva, senkuin vaan pistää pötkökseen ja möyhii muskelit läpi. Jälleen kerran Nati sai kiitosta varsin lihaksikkaasta olemuksesta ollakseen tosiaan tänä vuonna jo täysi kymppi ja kyllä niissä pikku koivissa on aika paljon jerkkua jemmassa. Reisien etupuolella oli pientä lihaskatoa verrattuna takaosaan, joka saattaa johtua tästä minun syksyn sairaslomasta, kun koirilta jäi pitkät kävelylenkit aikalailla uupumaan.

Hieroja myönsi pohtineensa meidän tullessa vastaanotolle, että näinköhän joutuu sanomaan tämän koiran ylipainosta, mutta kun pääsi upottamaan sormet Nipen sojottavaan tukkapehkoon huomasi turkin alla majailevan varsin solakan muorikoiran. Sehän ei ole onneksi itselleen mitään sterkkaturkkia edes kasvattanut, sen olemukseen nyt vaan kuuluu sellainen vähän hupsu tukka, joka ei vaan laskeudu alaspäin. Oikein englantilaista eleganssia parhaimmillaan :D

"No ihan täydellistä, sori, tää on tänään tällästä tylsää kouluttamista"

Näillä sanoin Jenna kommentoi viime viikolla meidän treenejä pikkutursaksen kanssa, kun virittelimme erinäköisiä tehtäviä päivän baanasta ja toinen vaan tuumasi, että asia selvä. Samaa mietiskelin tuossa treenipäiväkirjaa päivitellessä näiden treenien jälkeen, kun päivän onnistumisten lista oli ihan lonkalta hirmupitkä ja haasteet & treeniaiheet varsin lyhyt luettelo. Toki tylsää meillä ei ollut ollenkaan "wau" -hetkien kanssa, kun se nyt ei lähtökohtaisesti ole se keskimääräinen treenien lopputulos yleensä.

Ainut selkeä kehityskohde oli keinun palkkaamattomuustreeni - se kun tulee täbää keinun päähän, heiluttaa häntää ja tuumaa, että palkkaa kiitosnam. Ja jos ei palkkaa ala tulla, se lähtee etsimään sitä :D Olen ollut siis aikamoisen järjestelmällinen siitä, että keinulla koiran ykköspaikka on keinun päässä, eikä vapautuksessa ja Pipantin ajattelu on varsin kirkas asiassa. Täytynee ruveta lisäämään palkkaus jatkavan esteen jälkeen.

Iona teki ekaa kertaa kaikki kontaktit radan osana ja sen puoleen alkaa jo näyttää aikamoisen lupaavalta. Toki puomin osumat se voisi tehdä alemmaksikin, mutta oli taas aika haastavava eteenirtoaminen minun taaksejäännillä, joten ihan kaikkea ei voi aina vaatia kerralla. A:lla pysyi kontrolli ja keinukin oli hirmu kiva. Oikeastaan kisavalmiudesta sen erottaa tällä hetkellä vaan toi keinun palkkaamattomuustreeni ja haluaisin sille ymmärryksen puominjälkeisen elämän suuntakäskyjen erottelusta, vaikkei sen nyt niitä ykösissä tarttekaan täysin hallita.

Minulla oli taas tuplatreenit ostettuna, joten myös herra Jalmari pääsi kirmaamaan. Eikä ollenkaan suotta! Oltiin molemmat Jennan kanssa aikamoisen hämmästyksestä soikeena sen puomeista, koska sille oli tosi iso juttu edetä suoraan siitä huolimatta, että mä jäin voimakkaasti taakse. Sinäänsä treeni muuten oli aikamoisen piisofkeik herraskoiralle, joten vaikeutettiin vähän kokeilemalla erilaisia ohjauksia.

Ei silleen yhtään hassummin, että könkkäävä ohjaaja, kaksi koiraa ja kaksi nollaa. Tosin pistäähän se vähän naurattamaan, että alle kaksivuotias möllitason koirani on aikalailla yhtä taitava, kun soon-to-be-veteran 7,5-vuotias kisaotus. Nostan siis Javalle isosti hattua maailman parhaasta opetusmestariduunista! Jotain on selkeesti työkalupakkiin tarttunut itseään tässä vuosien varrella opettaessa ja pikkukoira pääseekin vähän vähemmän kivettömämmin liikenteeseen. Kieltämättä iso hyöty tulee jo siinä, että näissä on tosi paljon samaa asenteessa ja tekemisen meiningissä, niin aikalailla tutunoloisiin puikkoihin on Ionan kanssa voinut loikata.


PS. Videolla Pipantin vika veto ja pikkukoira on väsynyt, mut aikamoisen hienosti se painaa siitäkin huolimatta :)
PPS. Kuvat viikonlopulta. Eräs harmaa esiintyy aina niin viksuna kuvissakin <3

Ei ihan niinko let's go, mut sinnepäin

Ensi viikon maanantaina on mun iso päivä ja 4kk välikuvat. Sen jälkeen tiedetään miltä kevät näyttää ja mitä keväällä tehdään. Peukut pystyyn, minulla on jo varpaatkin. Meno ei siis vielä ole täysin let's go, mutta siitä huolimatta ollaan jo vähän päästy aksan makuun. Koska se nyt vaan on niin siistiä näiden harmaiden kanssa!

Minulla oli viime viikolla ihan superluksustilanne, kun olin ostanut tuurauspaikkoja molemmille piskeille. Ehtii siis kerrankin jutella, miettiä ja toisaalta taas tämä oma tekeminenkin on vähän hidasta kaikin puolin, niin ehtii jopa tehdäkin riittävän pitkeillä breikeillä. Mä vaan niin hämmästyn tuosta pikkukoirasta ja sen taidoista joka kerta sen treenimäärillä. Olispa kiva, jos itsellekin aksa olis noin helppoa ja luonnollista :D




Videoissa on mukana luonnollisesti mun ja koiran mokailuja, kun ei me jakseta mitään kiillotetuja versioita julkaista. Ja juurikin moka-analyysin takia noita videoita itselleni jemmaankin, niin voi jälkikäteen sitten miettiä mitäpä voisi tehdä paremmin seuraavalla kerralla. Puomit ei olleet ihan pikkukoiran parasta, vaan annoin asian olla - eihän sillä koskaan tuollaisia hc sivuirtoamisia oo koskaan edes tehty, niin olin vaan aika tyytyväinen sen eteenfokukseen.

Muutenkin tämä kausi on käynnistetty ennenkaikkea "hyvin suunniteltu, puoliksi tehty" strategialla ja ylläolevan videon perusteella alan kääntyä sille kannalle, että se näyttää toimivan. On tavoitteita, suunnitelmia, taitolistoja, koirakkoanalyysiä, treenipäiväkirjaa... Pipanttisen kanssa ollaan menty laatu määrän edellä koko lajin taitojen rakentamisessa ja siihen tuo vihko + kynä -kombo on aika pakollinen. Ainakin vapaatreeneihin on helppo mennä, kun "vikalista" valmiina ja treenin aihe yleensä aikamoisen suppeat pari-kolme asiaa.

Ja ettei nyt ihan menis pikkuharmaan ihasteluksi, niin isiharmaa on myös back on track! Sen kanssa tekeminen on vaan niin terapia-aksaa, kun ei sitä aina muistakaan miten taitava ja osaava se oikeasti on. Minäkin saan mogailla ilman seurauksia ;) Sille minun huono liikkuminen on selkeästi vaikeampi asia (Iona kun ei paremmasta tiedä), vaan se aika nopeasti alkaa tehdä ratkaisuja itse muun avun puuttuessa, joka on aivan huippua. Ties miten hyvää Javalle tekee virheidensietoon tälläinen rytmivammailu! Ja miten onnellinen se onkaan treenin jälkeen, pieni maailmanmestari ainakin <3

Pukea vai eikö pukea, kas siinäpä pulma!

Talven eeppisin keskustelunavaus on taas käyty FB:n shelttiryhmässä - joka talvinen taivastelu, että laitetaanko sheltille takkia tarpeeseen vai turhuuteen. Tämä koittaa jokaikinen vuosi ihan yhtä varmasti, kuin kesäiset peitsenvääntämiset turkinleikkaamisesta. Tässäpä pientä pohdintaa tarveharkintaan liittyvistä seikoista.

Missä olet, oikea talvi?

Ainakin täällä etelässä viimeaikoina talvet ovat olleet todella kummallisia ja sellainen kohtuus ja normaalius on täysin puuttuvia termejä. Enemmäkseen plussaa ja loskaa, mutta sitten kun pakastaa, niin vedetäänkin oikein huolella paukkupakkaset ja metri lunta kehiin. Ainakin omien koirien kohdalla pikakaraistuminen on ihan vaan teoriaa, kun vaikea siinä on koirankaan lämmönsäätelyn pysyä perässä, jos eilen on nollan yläpuolella ja tänään 20 astetta pakkasta. Takkeja ja tossuja ei kovin montaa kertaa talvessa tarvita, mutta näköjään täytyy olla kuitenkin.

Lenkille säällä kuin säällä

Meillä koirat lenkkeilee joka päivä, säästä riippumatta. Satoi tai paistoi, niin ulos mennään hihnan nokassa. Kun ei ole sitä montaa hehtaaria omaa pihaa tai heti kotiovelta aukeavaa metsäpolkua, niin lenkkien tahti on jotain muutakuin pää kainalossa rallaamista. Kovalla pakkasella kun kolme koiraa vuorovedoin käy tarpeillaan, niin siinä kyllä toisilla meinaa tassujen nosteluksi mennä seisoessa. Muorikoira jättää vaikka asiat tekemättä ennenmmin kuin tassujaan palelluttaa. Lenkille lähtiessä ei oikein voi lähteä arpomaan, että kuinka monta minuuttia tunnin lenkistä ne tänään pärjää palelematta, vaan lenkille lähdetään sillä varustuksella, että varmasti tarkenee koko lenkin. Kun en voi kolmea kantaakaan kotiin.

Mummon omat ohjeet

Kun joukossa on jo yksi seniori, sen huomaa miten kylmänsieto vaan heikkenee iän myötä. Aiemmin meni vielä -20 nostelematta tassuja, mutta kyllä se nyt alkaa jo pikkutöppösillä olla vilu -15 asteessa. Java näköjään pärjäilee sinne -20 asti ja Iona ylikin. Nati ei ole itselleen mitään hervotonta sterkkauksen jälkeistä turkkia kasvattanut vieläkään, joten kovaan viimaan aletaan aika herkästi takkia tai villapaitaa vetää päälle jumien ja vilujen estämiseksi. Nipellä onkin usein Ojangossa päällä sen villapaita pienemmilläkin pakkasilla, kun joutuu autossa odottelemaan sen aikaa, kun nuoremmat treenaavat.

Tukkatilanne

Kaikki narttujen omistajathan sen tietää, että ehdottoman tärkeää on tiputtaa kaikki pohjavillat sydäntalvella, koska kevät tulee. Meillä Iona tykkää vaihtaa näköjään oikein erityisen nakuun malliin, vaikka sääennusteet näyttävät ihan päinvastaista vielä sille järkeilylle. Java on ainut, joka nyt uroksena pysyy ihan hyvässä villassa kesät talvet. Kukaan näistä mun shelteistä ei ole näytelmäpuuhka, joten tukkaakin on ehkä keskivertoa kuvitelmaa sheltistä vähemmän (hyvä niin, näitä on tilattu!). Vastavuoroisesti ei näillä helteilläkään ole kuuma tai tukala, ja uimaankin voi kesällä pulskauttaa, kun ei tarvitse miettiä turkin föönausta.

Mitä lämpömittarille kuuluu?

Nämä kuvan postaukset on otettu viikko sitten, kun lämpömittari näytti iltapäivällä -22 astetta ja päälle vielä tuulta kuutisen metriä sekunnissa. En olisi ihan itsekään ilman pipoa ulos lähtenyt, kun tarkoitus oli tepastella vähän kuvailemaan. Hyvin näköjään tarkeni sen 1,5h tuolla reissulla kaikki muut, paitsi kaksijalkainen :D Leikkauksen jälkeen oikea reisi on jäänyt tunnottomaksi, enkä ihan samalla tavalla tunne lämpötilankaan vaihteluita sillä koivella, joten jonninaikaa sai hytistä sohvalla peiton alla kotiinpaluun jälkeen. Koirilla ei sitävastoin ollut mikään hätä, eikä hoppu kohti kotia, vaikka jouduimmekin vähän seisoskelmaan kuvien takia. 

Kovin kärsiviltä nämä otukset ei taida kuvissa näyttää talvivarusteissaan. Enemmän minä ehkä kärsin 12 tassua tossuttaessa, mutta onneksi ne päivät on vähemmässä kun tuota rumbaa tarvitsee tehdä. Tässä vielä lenkkimaisemat ko. päivältä, onneksi lähdimme lenkille säästä huolimatta:

Pikkutuholaisen ensimmäiset viikkoryhmätreenit ikinä

Kyllä, koirani on jo helmikuussa kaksi ja sen ensimmäinen viikkoryhmätreenipaikka on alkanut keskiviikkona. Se vuosi sitten teki pari kurssimuotoista pläjäystä Maijun opastuksessa, käynyt tuuraamassa Javaa muutamaan otteeseen, muutamilla jaetuilla yksäreillä ja muuten ollankin pyöritty vaan keskenään pikkujuttuja treenailemassa. Kiirettä ei ole lapsikoiran kanssa pidetty - tekemistä yllin kyllin ja enemmänkin ilmankin mitään ratatreeniä, mutta nyt oli oikein oiva sauma ottaa mukaan kunnon häiriötreeninä viikkotreenit.

Käytin molemmat harmaat fyssarilla kauden alkajaisiksi taas ja ihanan kallista, mutta niin hyödyllistä. Molemmat tosi hyvässä kunnossa, pikkukireyksiä vaan huollettavaksi. Piippinen oli ekan kerran kunnolla nyt fyssarilla (aiemmin ollut vaan tsekkauksessa Javan ohella ja sitten hierottu/kraniosakraali) ja se sai kyllä kovasti kehuja kehityksestään. Koirasta näkyi, ettei ole pidetty kiirettä, vaan annettu lihasten ja luuston kehittyä rauhassa tasapainoiseksi ja elastiseksi kokonaisuudeksi ilman ulkoista rasitusta. Syvät lihakset oli tosi hyvässä kunnossa, kiitos jumppailun tasapainotyynyillä ja temputtelujen. Kropanhallintaa se on saanut opetella koirakaverien kanssa juostessa, jota on kyllä ilo katsoa. Tässä muuten hidastusvideo joulupäivältä, kun lauma rallasi keskenään Fiskarsissa. Ionan liike on jotain niin helppoa ja ketterää, jota ei vaan pysty aksaesteillä rakentamaan.



Kevätkaudeen treenaamme viikottain Jennan koulutuksessa, joka on kyllä vallan huippua. Treeni on siinä mielessä kokonaisvaltaisempaa, että käytämme nyt alkuvuodesta vähän aikaa pohdiskeluun tulevan kauden taidoista ja asioista, joita halutaan harjoitella. Keskiviikkona Pipanttinen teki siispä vähän eri treeniä kuin muut (CTH/irtoamistreeniä) ja samalla linjalla luultavasti jatketaan  myös ensi viikkona. Tosin pikkuapinalta meinasi mennä vähän maku, kun ei saanutkaan rallattaa ja luukuttaa miten sattuu, mutta elämä on joskus kovaa ;)


Minä odotan kädet ristissä tammikuun 4kk kontrollikuvia. Jos kaikki näyttää yhä luutuvan, niin se tarkoittaisi juoksulupaa minulle tai ainakin rajoituksetonta elämää särkyjen rajoissa. Tällä hetkellä opetellaan kävelemään, mutta luulen juoksemisen ja aksan olevan minulle helpompaa kuin kävely. Ainakin pää meinaa vetää lujempaa autopilotilla kentällä pyöriessä, joten välimallin tulkinta on nyt ollut tuollainen kamelimainen speedwalk. Vaan hitsiko tuleekin hyvä mieli tuollaisestakin pienestä puuhailusta ja en ehkä malta odottaa sitä oikeeta aksaa, ko pääsee liikkumaan kunnolla!

Nyt viikonloppuna kävin Piipaan kanssa vielä pyörähtämässä Ojangossa kisoissa turistina tokoilemassa ja tekemässä ohjaajakontaktitreeniä, jotta pieneen kallonpalleroiseen saadaan muistuteltua, että kaikki kiva asia noissa premisseissä tapahtuu minun kauttani, joten voi jättää esim. agilitylle huutelun vähemmälle. Pikkukarviaisen mielestä vuoron aikana odottelu on aika tylsää, kun siellä vaan kaksijalkaiset juttelee ja silloin voi alkaa ihmetellä olisiko viereisillä kentillä jotain huudeltavaa. Sen kun pitäisi saada tehdä kokoajan aksaa, niin kylläpä viihtyisi mukavasti.