Rakkaudesta lajiin vai koiraan?

Minusta on aina välillä vallan tärkeää pysähtyä miettimään miksi harrastaa tätä lajia, mitkä on ne omat motivaatiot ja draiverit lähteä treenaamaan tai kisaamaan ja mitkä on niiden seuraukset. Itsellä alkaa lajin parissa olla jo yhdeksän vuotta kilometrejä ja vaikkei se ole ajallisesti kovin pitkään, on siihen mahtunut paljon. Menestystä on tullut yli jo omien tarpeiden, joten senkin kimallus on aikaa sitten karissut. Ja silti Ionan valiotitteli tuntui oikein lämpimältä saavutukselta yhäkin, vaikka sen nappaaminen nyt vaan ajankysymys tuolle koiralle.

Olen aina tiennyt, että se on valtavan lahjakas koira tähän lajiin ja minusta on ollut suorastaan etuoikeutettua saada tehdä töitä sen kanssa. Olen nauttinut suunnattomasti sen kouluttamisesta ja ennenkaikkea olen oppinut niin paljon koiran kouluttamisesta, sen sielunelämästä ja arvostamaan entistä enemmän perustaitoja lajitaitojen sijaan. Tietyllä tapaa Ionan valiotitteli on ollut myös minun todisteeni sille, että nuori koira ei tarvitse agilityä, vaan ennemmin oppia elämää, perustaitoja, tekemään töitä omistajan kanssa ja pitää hauskaa.

Meillä ei ole olemassa pentuagilityfilmejä, koska sellaista ei ole harrastettu. Sitä vastoin olemme leikkineet, tehneet temppuja, oppineet kommunikoimaan, tehneet tasapainoharjoituksia. Junnuiän lähestyessä se sai tutustua esteiden mekaniikkaan leikkien varjolla. Se sai myös junnuna alkaa juosta suoraan lelun perässä, mattoa ja suoria kujia. Agilityn se aloitti vuoden ikäisenä. Kisauransa se aloitti vasta yli kaksivuotiaana, ei ollut mikään kiire nuorta koiraa saada kisavalmiiksi, vaan kaikessa rauhassa lähdettiin vasta siinä vaiheessa rakentamaan lajia. Kolmosiin se nousi ihan liian nopeasti reilussa parissa kuukaudessa, jonka jälkeen jäätiinkiin pitkälle tauolle. Ja se eka agiserti sitten hitusta alle kolmevuotiaana. Myöskään ei ollut mitään tarvetta lähteä runttaamaan sitä SM-kisoihin viime vuonna, kyllä niissäkin karkeloissa ehtii pyöriä. Esimerkiksi tänä vuonna sitten toivottavasti mukana yksilöissä, nollat kun löytyy jo nyt, eikä niitä tarvinnut edes jahdata tai tekemällä tehdä :)










Se ei ole tärkeää montako estettä putkeen koira suorittaa, millä on väliä on miten se ne tekee. Niimpä alusta asti oli tärkeää, että Pepillä on maailman kivointa ensinnäkin minun kanssani ja toisaalta taas aksakentällä. Ennen aksakentälle siirtymistä se oli oppinut oppimaan, tarjoamaan käytöksiä ja havaitsemaan itse kausaliteetin omilla teoilla ja palkkaseurauksilla. Agilitytempuille luotiin ensin kriteeristö sen oman pohdinnan kautta ja kun sille oli selvää mistä ne herkut tulee, otettiin mukaan se oikea asenne: draivi lelupalkalla (joka sekin on opetettu kentän ulkopuolella ensin). Aloin ketjuttaa esteitä vasta, kun se itseasiassa tiesi tasan tarkkaan mitä milläkin esteellä tehdään ja osasi fokusoida katseen sinne (koska jokainen este on mahdollinen palkka-automaatti). Nykyään olisin vielä tarkempi ärsykekontrollin lisäämisessa aiemmassa vaiheessa, jotta vältyttään sellaiselta luovalta sinkoilulta tarkoituksenmukaisen etenemisen sijasta.

Paljon on opittu yhdessä ja niin paljon vielä edessä! Ihan parasta kuitenkin saada nauttia tästä matkasta tuon harmaan supermarsun kanssa <3

Homeopatia-agilitystä valioksi

Vuosi onkin meidän osalta startannut varsin vauhdikkaasti. Tätäkin kirjoittelen nyt nopeasti lennolla Müncheniin, kun muuten vähän aika kortilla. Sama pätee myös aksaan - kisaamisen ja treenaamisen osalta, mutta ollaan panostettu sitten laatuun määrän sijasta. Sen suhteen taidetaan olla muutenkin oikealla tiellä, että asiat etenee, vaikkei hallilla ehditäkään pyöriä. Tietty ei mitenkään jäätävän nopeasti, mutta kuitenkin oikea suunta lienee se tärkein. Olenkin kutsunut jo meidän puuhastelua ”homeopatia-agilityksi”, jossa vähemmän on enemmän :D

Itse esteillä treenaus on korvattu aika pitkälti olohuonetemputtelulla. Olen siis koittanut miettiä miten varioin itse taidon opettamista rajallisissa sisätiloissa ja koirien mielestähän se on aivan superhauskaa, että saa tehdä tehdä töitä iltaruokansa eteen. Kerran kahteen viikkoon meillä on ohjatut treenit nyt talvikauden ja sitten jos kerran kahteen viikkoon pääsisi vapaatreenaamaan, niin siinähän se paketti sitten kasassa.

Ionalle on kasvatettu korvia ja nostettu kuuntelemisen arvoa pääasiassa. Kyllähän se osaa jo yhtä sun toista, mutta monesti sen mielestä kaikenlainen posottaminen ja kaahailu on aikamoisen mukavaa ja joku kuuntelu ehkä vähän nillittämistä. Siispä tehdään siitä korvien käytöstä kannattavampaa  ja vahvistetaan ärsykekontrollia myös esteillä silloin, kun siihen on mahdollisuus. Tuossa videolla yksi lauantai-illan pikatreeni, jossa aiheena pelkkä exittien kuuntelu. Sen verran leppoista hommaa, etten minäkään viitsinyt edes talvivaatteista luopua treenin ajaksi, kun ei siinä kauaa nokka tuhise :D Mut hienosti se kyllä malttoi erotella, vaikka luulin tuon ihan nenän edessä olevan putken olevan aivan liikaa. Muutaman kerran lähti arvuuttelemaan, mutta niistä kun ei tullut mitään palkkaa, palautti kuuloelimet tajuudelle. 

Pitää ottaa pikkukoiran virallinen valiokuva myöhemmin, mut tässä tämä nökkösen ihastuttava uunituorevalio -foto <3

Talvikauden kisat meillä on painottunut kerran kuussa –sykliin, joka on ollut kyllä oikein toimiva. Ehtii viikonloppuna treenaamaankin, jos Ojanko on kisavapaa, joten pitää oma kisakalenteri vähän sen mukaan katsoa myös. Tulokset ovat olleet oikein mukavia, tänä vuonna Pepiini on juossut 8 starttia, joista 5 nollaa (3 voittoa, 2 2. sijaa). Viime viikonloppuna BAT:n kisoissa onnistumiset aksaradoilla tarkoitti myös sitä, että pikkukoirasta tuli agilityvalio viimeisen agisertinsä myötä, kun vuosi ekasta tuli vihdoin täyteen!

Olipa muutenkin tosi kivat radat ulkomaan elävillä, kun lauantaina käytiin parit Lee Gibsonin radat ihastelemassa Sipoossa ja sunnuntaina uusi tuttavuus Vendula Hausnerova Ojangossa. Yleensä en harrasta tuplapäivinä kisaamista, mutta nyt oli niin herkullinen asetelma tuomarien myötä, että mikäpä siinä. Kun ei ole ylitreenattu koira muutenkaan treenien puolesta ja toisaalta taas lepoviikko tiedossa koirille, kun lähdin työmatkalle koko viikoksi. Vauhdikkaita ratoja, joissa irtoavalta koiralta vaadittiin myös estetaitoja itsenäisesti ja toisaalta taas kontrollia tarvittaessa.

Helmikuun myötä alkaa myös omat koulutukset pyöriä, joten kiva päästä siihenkin valmennuspuuhaan taas käsiksi tuttujen koirakoiden kanssa ja mukana myös uusia tuttavuuksia! Vaikka ja mitä kivaa taas mietteissä koulutettaville :) Noin muutenn helmikuu on meillä ja koirilla sitten lomakuukausi. Sattuu pitkiä työmatkoja sekä ihan oikea lomakin, niin maaliskuussa sitten taas aktivoidutaan enempi.