7.6.2013

Linnaa tuplana (ja muita kiireitä)

Huhhuh. Toisaalta ihan hyvä vaan, että tämän vuoden SM-skabat jäi haaveeksi, koska yksinkertaisesti kaikessa muussa elämässä on ollut nii törkeän kiire, että hyvä että hengittää muistaa. Työn puolesta on viiletetty taas maailmalla kuin toimistossa, järkätty 60-vuotiskekkereitä, mökkilomailtu talkoohengessä yhden päivän verran, vaikutettu Mikkelissä, juhlistettu omia synttäreitä, tehty yhdistyshommia jne. Ei siis ole koira aksakenttiä ehtinyt näkemään muutakuin Linnojen verran.

Tehistreeneissä oli Teemun rytmityssessio ja lähtokohtaisesti se aiheuttaa jo pienen ahdistuksen, kun ratapiirros sisältää samoilla esteillä viisi rataa ja sen lisäksi itse joutuu ekana tulille. Mutta nou hätä, sen minkä ohjaaja mogaa, Jalmari paikkaa. Aika hyvä työnjako, eikö! Työnalla siis todella perusasioita, kun  työstetään normiohjaamista sen sijaan, että yritetään ohjauskikkailulla tehdä jotain elämää ihmeellisempää. Ja näissä treeneissä ajatus aina se, että jatketaan viimeisestä numerosta suoraan ykösestä niin kauan kunnes toisin käsketään. Että jos ei ekalla kierroksella mogaa, niin viimeistään tokalla sitä tajuaa olevansa auttamattoman jäljessä tai väärässä paikassa.

Ekana vauhtiympyrällä väärälle esteelle syöttävä linja. Hitaamman koiran kanssa hyvin olisi ehtinyt juosta vaikka käsi tassussa, mutta Javan kanssa tämä vaihtoehto ei vaan toiminut. Jäi niinku tikku pashaan ohjaaja, ko koira lähti paahtamaan :D Ratkaisu siis loppupeleissä niinkin yksinkertainen, kuin takaaleikkaus, jolla koiralla annetaan ajoissa sen takaa kääntävä ohjeistus. Tadaaah! Ja johan alkoi koira sujahdella oikeisiin putkiin.

1

Tokana työn alle taas ansaesteelle menevä linja ja kun kierrosta paahtaa pari kolme, niin vaikea on mitään puolivalssiviritelmiä 3-4 ja 6-7 väleihin ährätä. Tässä siis meille ainut mahdollinen vaihtoehto ajoissa tehty rytminmuutos, jolla koira korjasi linjan neloselle jo ennen kolmosta. Ja oma haaste taas liikkua tarpeeksi rohkeasti rytminmuutoksen jälkeenkin, koska koira kyllä lähtee kuin tykin suusta, jos lupa on.

2

Kolmantena tehtiin takaaleikkaustreeni, josta siis viimeeksi saatiin ideasta kiinni ja muistettiin ottaa asia ihan reeniin asti. Tässä ei meille ongelmaa, vaan paukutettiin oikein nättiä tulosta. Treeni siis ilmeisesti joskus kannattaa?
3
Vikana Teemu päätti sitten vähän vaikeuttaa suoritusta tiukemmilla takaaleikkauksilla ja siihen vielä sitten parit viskit päälle. Tässä vaiheessa meinasi omat jalat jo sanoa, että kiitos hei, eikä niistä saanut enää parasta puhtia irti silloin, kun niitä olisi tosiaan tarvinnut. Ja voi elämä, että voi ottaa kupoliin, kun ei saa omista koivistaan tarpeeksi jerkkua irti, jotta pystyisi noin tiukoissa takaaleikkauksissa tukemaan koiraa liikkeelllä ja tarpeeksi tehokkailla rytminmuutoksilla. Ja siihen vielä rytmityksen kannalta lisähaasteena tuo viskileikkaus, jossa pitäisi pitää suunta, liike ja leikkaus nimenomaan koiraa tukevana. Mutta, aika voittajafiilis, kun saa kombon toimimaan!  Viskit siis treenilistalle jo pelkästään tuon rytminhallinnan treeninä.

4
Ihan törkeänhyvät treenit siis taas! Silloin mun mielestä ollaan asianytimessä, kun keskitytään yhteen asiaan kerrallaan ja nimenomaan vielä perusasioihin. Ja kun pääsee haastamaan itseään, paikkaamaan mogiaan ja tajuamaan idean. Perusasioista se kaikki muu kuitenkin lähtee ja uskonkin, että Jalmarille nimenomaan tuollainen etenevä ohjaus sopii paljon paremmin kun joku hätäilyseivailuräpeltelypaikkailu. Eiköhän tästä tule meidän ensikauden proggis, että back to basics :)

Linnat ei loppuneet vielä siihen, vaan vihdoin pääsin jopa ihan itse Niinun treeneihin. Toukokuun alussa alkoi siis kesäkuun loppuun asti pätkä Niinua, jonka tarkoituksena on fokustaa juurikin tuohon rytmiasiaan ja omaan liikkumiseen. Eniten ehkä tästä treenistä jäi tunnelmankohottaja se mieleen, että tehtiin nollana toi koko baana. Meille ei ehkä parempaan saumaan onnistunutta ratatreeniä, kun vasta nyt ennen breikkiä alkoi homma luistaa. No, pointtina tässä ei kuitenkaan ollut ratatreeni, vaan noi rytmitykselliset pätkät radan osana. Esimerkkinä 2. okserin kääntö, 15-16 käännös ilman kaarrattamista, 23-24 takaaleikkaukset. Kalmari oli taas kovin pätevä, hieno ukko!



Siinä välissä ehti sitten vierähtää vallan aksaton viikko ennen taas seuraavia keskiviikko-illan Niinuja. Tällä kertaa treenin alla oma liike ja hämyesteet. Mulla meinas loksahtaa leuka lähestulkoon maahan asti jo heti ekalla vedolla, kun pelkällä putkijarrulla ja liikkeellä pilkullinen koiraeläin valitsi putkesta oikean pään numero kuusi tyrkyllä olevan väärän sijaan. Vähän hiottiin vielä liikkeen suuntaa, jotta saatiin hitusen suorempaa koikku putkeen, mutta näköjään koiralla ei minkäänlaista ongelmaa asiassa. Ja miten kauniisti se lähti pelkkään vastaisella merkattuun putkijarruun!

Keppien kulma oli haastava ainoastaan, jos keskittyi ajattelemaan hyvinkin tyrkyllä olevia putkia. Jos van reippaasti vedätti eteenpäin, niin koiralla oli tasan nolla ongelmaa hakeutua putkelle. 10 putken ohjasin ekalla vedolla pakkovalssilla, joka osoittautui vallan vääräksi ratkaisuksi, jos oli yhtään myöhässä. Java nappasi muina koirian 12 hypyn, koska sinnehän se rintamasuunta oli auki. 17 kepit se haki ihan törkeän hyvin vaan käskyllä, koska mitenkään en olisi ehtinyt sitä sinne tunkemaan, kun 16 hyppy piti kuitenkin olla merkkaamassa, kun koira tulee putkesta. Lopuksi päästin vielä viskiä hiomaan 23 esteelle, kun halusin paremman linjan keinulle. Jos liikkeen suunta ei ollut suoraan rimaan tai leikkaus myöhässä, Java tuli väärän siivekkeen ympäri. Ja ei voi syyttää koiraa, jos omistaja on vähän tukossa :D Jälleen kerran siis hyvät ja opettavaiset treenit, josta kuuluisalle treenilistalle jäi taasen asioita.


Tänään mulla oli ensimmäinen vapaailta kotona ja heti ekana oli mielessä, että treenaamaan pitäis mennä ku kerrankin olis sauma. Mutta sitten itseasiassa ihan poikkeuksellisesti ajattelin järjellä, että mitäpäs jos olis ihan kreisi ja olis vaikka oikeesti kerrankin kotona illan?! Ei siis menty treenaamaan yhtään mitään treenilistan pituudesta huolimatta, vaan istuskelin tossa terdellä lueskelemassa ja siideriä kiskomassa samalla kun suloiset koiraeläimeni tasaisin väliajoin raportoi, et "meidän pihan ohi menee joku!". Vesipyssynhankintaan ilmeisesti seuraavaksi... :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)