21.4.2017

Koiran taidot vs. ohjaajan taidot

Siinäpä kysymys, jota olen pallotellut tässä viime vuodet. Ionan ilmiintyminen taloon muutama vuosi sitten mahdollisti käytännön kokeilut aiheesta ja tässä parin vuoden checkmarkissa sitä on jo paljon viisaampi. Ja mikä parasta, tiedän olevani enemmän oikeillä jäljillä nyt kuin aiemmin. Käytännössä tiesin tämän eron esimerkiksi hyvinkin konkreettisesti taas keskiviikon Sanni Kariniemen treeneissä, jossa rataplänistä osasin jo kertoa, että kummalle koiralle tämä on vaikea ja kummalle ei. Ero tulee selkeästi näkyviin nyt, kun oma liike on yhä huonoa ja kaukana täydellisestä.



Olen aloittanut agilityn seitsemisen vuotta sitten, kun Java oli vuoden ikäinen. Sinäänsä huvittavaa, että olimme agilityn pentukurssilla silloin absoluuttisesti vanhimmat ja silti kurssin aikana treenattiin kaikkia esteitä - ja osasta silloisen kurssinvetäjän metodeista kieltäydyin jo silloin. Yhäkään en veisi pentua mihinkään pentuagilityihin alle vuoden ikäisenä, vaan panostaisin paljon tärkeämpiin perusjuttuihin ennen sitä. Pitkä matka on sieltä tultu ja suuri osa ajasta on käytetty ohjaamisen & ohjauskuvioiden harjoitteluun. Nyt voin sanoa, että se ei olekaan ollut relevanttia, vaan koiran taitoihin panostaminen olisi itseasiassa tuonut hyvinkin erilaisen lopputuloksen tässä vaiheessa.



Javan potentiaaliin nähden siitä on jäänyt paljon käyttämättä ja silti on päästy aikamoisen pitkälle yhdessä lajin parissa! Olen niin kiitollinen ihan jokaisesta yhteisestä kilometristä, kuopista matkan varrella, koska ilman sitä minun olisi ollut aivan mahdoton muodostaa omaa käsitystä siitä mitä haluan, mitä en halua, miltä se "hyvä" näyttää ja miten sinne päästään. Iona hyötyy aikalailla tästä ajatteluprosessista, kun alusta alkaen olen siitä tehnyt omaan käteen sopivaa koiraa ja puhumattakaan siitä mitä korjataan ja parannellaan sitten seuraavan kanssa. Iona ei myöskään olisi sitä mitä se on jo nyt, jos olisin tyytynyt vain kopiomaan jonkun toisen systeemiä orjallisesti, vaan enemmänkin tässä on pyritty hakemaan ajatuksia ja soveltamaan omaan tekemiseen. Mikään "wonderdog" se ei toki ole tai edes maailman nopeinhienoinfantsuin, se on vain minun oppimisprojektini :)



Tällä hetkellä olen huono ohjaaja. Etenkin koiralle, joka on opetettu liikeorientoituneeksi ja joka tulkitsee sen perustella informaatiota. Jotenkin pystyn juoksemaan suoraan, mutta kaikki käännökset, rytmitykset, suunnanmuutokset on todella koordinoimattomia. Niihin menee myös aika paljon ajatuskapasiteettia, joka kaikki on pois koiran ohjaamisesta. Siitäkin huolimattta haluan toki olla reilu koiralle ja tyhmistäkin virheistä huolimatta koira saa kyllä palkkansa.



Iona, jolle on kokoajan opetettu taitoja, on niin paljon itsenäisempi ja taitavampi lajissa, kuin Java, jolle on opetuttu lähinnä ohjaajan tulkintaa. Ionan kanssa saan olla epätäydellinen huomattavasti suuremmalla marginaalilla. Molemman koirat treenaa nykyään siis enimmäkseen niitä taitoja ratatreenin sijasta, vaikka harjoitus olisi numeroitu ykkösestä kahteenkymmeneen. Mun tavoite ei ole räpeksiä rataa nollalla läpi hinnalla millä hyvänsä, vaan miettiä sieltä etukäteen ne taidot, joita radan onnistunut suorittaminen vaatii ja keskittyä niiden tekemiseen.

Myös kouluttajana panostan harjoituksen suunnittelussa taitojen rakentamista, koska ne ohjaajan taidot (ohjaustekniikat) tulee siinä sivussa. Pelkkä radanjuoksentelu kun ei lisää koulutettavien kykyä ottaa omaan työkalupakkiin lisää aineksia soveltamalla, poislukien nollaratatreenit. Suunnitelmallisuus, tavoitteiden asettelu ja arviointi on asioita, joita yritän saada rutiiniksi koulutettaville joka kerta, kun he tekevät mitään agilityyn liittyvää, jotta hyöty olisi maksimaalinen ja määrään sijasta voi keskittyä laatuun. Ohjaustekniikoissakaan kun olennaisinta ei ole täydellisyys, vaan loogisuus.




Javan kisakuvat pääsiäiseltä: Johanna Koski

12.4.2017

Piipaa on irrrrti!

Nappasin ex tempore tuurauksen tiistai-illalle Akatemialle, jotta molemmat koirat pääsee tällä viikolla reenaamaan. Jälleen kerran, kyllä kannatti ja olipahan vaan lystikästä! Pohdin tuossa kumpaan treeniin otan kummankin koiran, mutta päädyin vauhdin ja eri alustan takia takia ottamaan Akatemialle Piipin. Viikonloppuna Ionasteri on ilmottu Konalaan kisaamaan (koska vanhentuvat Smartumit :D), jossa kauhukseni huomasin taas ykkösten kisaavan kaikki startit sisällä. Jotenkin luulin, että edes yhden saisi vetäistä ulkokentällä, mutta pikkukoiran ykköstreeni onkin siis näissä kisoissa totutella noin pehmeään pohjaan plus karmeisiin puukontakteihin. Eipä siinä, hyvää reeniähän se, mutta pohja ei vaan oo koskaan sopinut mulle - toivottavasti Ionalle.

Toi Akatemia tekonurde korkkitäytteellä on kyllä törkeen hyvä! Iona pääsi erityisesti hyödyntämään koko potentiaaliaan kiihdytyksissä ja erittäin täpäköissä käännöksissä kovasta vauhdista. Jennan kommentti ekan vedon jälkeen "Hyi miten täydellistä". Radan alku oli ollut erittäin haastava suurimmalle osalle illan koirakoista, mutta tuollaiselle luontaiselle kääntyjälle sopii kuin nenä päähän - mun ei tarvii vääntää käännöstä, riittää ajoissaoleminen.



Tällä baanalla sain vaihdoin myös treeniin nuo ruotsalaisten suosimat vekit. En ole muistanut koko asiaa, joten nyt olikin sitten loistotsäänssi opettaa tämäkin asia Piipaalle: kyllähän pari toistoa riittää :D No, hyödyllinen ohjaushan se, jos tarvitsee sen pari metriä etumatkaa ja voi olla satavarma, että koira myös lukitsee esteen itsenäiseen suoritukseen. Kaikenkaikkiaan huiman hyvä treeni ja Ionan kanssa on jäätävän hauska treenaa. Se kun on ihan pelottavan taitava ikäisekseen (kun ottaa huomioon meidän tosi vähäiset treenimäärät ja ohjaajan saikun), hyvillä pohjatöillä näköjään pääsee pitkälle! Tälläkin perusteella liputan jatkossakin sen puolesta, että pennun paikka ei ole agilitytreeneissä, vaan noille telineille ehtii myöhemminkin.


11.4.2017

Treenejä ja "treenejä"

Koska itse lomaa ei tietenkään sovi käyttää sairastamiseen, otin sitten taudin päälle paluulentopäivänä. Niimpä pari päivää sitten venyi loman jälkeen töihinkin paluu, kun sai kotona sairastaa kuumetta pois ihan kaikessa rauhassa. Sen verran olin sitten kuitenkin itsepäinen, että jos keskiviikkona pystyy töihin menemään, voi mennä myös treeneihin.

Lauma kasassa :)
Voi kuvitella miten perinjuurin tehokasta toimintaa se oli, Jennakin jo nauroi, että näytän ihan pössyttelijältä kun yritin saada happea koneistoon pienen pyrähdyksen jälkeen. Tottakai tyrkylle juuri tälläisenä kertana tulee sitten molemmille koirille treenit ja pakkohan se oli siihenkin tarttua, kun koirat vetäneet lonkkaa (kuka on, kuka ei :D) ja Javankin palautus onnistui minuutilleen täydellisesti suoraan hallin pihaan. Mulla on siis ollut tehokkaampiakin treenejä, mutta koirilla näytti olleen oikein mukavaa, vaikka ohjaaja olikin ihan liisterissä.

Koirille lienee opettavin osuus näissä treeneissä oli paskan ohjaajan kanssa toimiminen - kun ei jalat liiku ja suu käy, niin paree vaan sitten mennä suullisten käskyjen mukaan. Parasta antia molemmille koirille oli ehkä juoksupuomilta avokulmaan kepeille, etenkin pikkukoiralle iso hattu upeasta osumasta ja itsenäisestä sisäänmenosta. Nalpelta jo jotain sellasta voikin jo odottaa, mutta minun pieni neititarzankin :)

Viikonloppuna sattui olemaan sellainen ihme, ettei hallissa ollut kisoja, joten oli pitkästä aikaa mahdollisuus vapaatreeniin ihmisten aikaan! Vaikka kalendaario oli pullollaan, pelastukseksi tuli jetlagin jälkimainingeissa tapahtuva ajoissa herääminen. 6:30 kun nousee ylös auringonpaisteeseen ilman herätyskelloa, sitä ehtii hengailla, lueskella, juoda aamukahvia ja silti olla ysiltä treenaamassa! Molemmille koirille tein ohjaustreenin ja pääsin palkkailemaan lukituksia liikkuvasta ohjaajasta huolimatta niistoissa, saksalaisissa, pakkovalsseissa ja sivuirtoamisissa.

Huomentaaaaaaaaaaaaa


Sunnuntainakin sattui tyhjä slotti, joten ampaisin iltapäivällä hallille tekemään kuuntelutreenin kummallekin: siis flätillä puomin jatkoja suoraanmenoilla, loivilla käännöksillä ja jyrkillä käännöksillä. Tämäkin aihe ollut treenilistalla vaikka kuinka pitkään ja vihdoin pääsi edes vähän sitäkin asiaa työstämään, huippua! Duo oli varsin pätevä, etenkin Java yllätti kyllä miten sen sai ajattelemaan yhdestä palkkaamattomasta suorituksista, se otti vauhtia vähän pois, keskittyi, kävi huolellisesti ottamassa kontaktin ja siitä tiukka käännös hypylle. Seuraavalla kerralla se lisäsi itse vauhdin takaisin ja teki saman suorituksen. Perustekeminen näytti sen verran hyvältä, että pääsin sekoittamaan pakkaa käskyjen kuuntelulla - välillä suoraan ja välillä käännöstä sekaisin.

Mua vähän meinasi naurattaa, kun pitkästä aikaa kaivoin T&T laatikon mukaan treeneihin ja sitten viereisellä kentällä tottakai oli myös boksi käytössä. Näköjään samalla kanavalla ja ihmettelinkin alkuun, että mitähän täällä tapahtuu, kun laatikko syöksi namia ihan miten sattuu. Ensin kelasin, että onkohan siitä jotenkin patterit loppumassa, että se sekoilee tai kaukosäädin rikki, mutta sitten tajusin syyllisen olevan viereinen kenttä. Enkä jaksanut pohtia miten oman kaukosäätimen saa vaihdettua toiselle kanavalle. Minä en muutenkaan ole ko. tuotteen suurin fani, enkä pidä sitä mitenkään välttämättömänä (mun mielestä agilityn ei pitäisi olla elitistinen rahalaji, eikä osaaminen ole kiinni käytettävissä olevista leluista tai rahasta) juoksarienkaan opetteluun, joten vein laatikon takaisin kentänlaidalle ja otin käyttöön oman suosikkini: Holobalin. Vanhassa vara parempi, ei häiritse viereisen kentän kaukosäätimet tai piippailut, kun otetaan namipallo käyttöön ja sen verran omatkin koivet liikkuu, että sinne saa uutta latausta :)

Keväänmerkkejä

Ihan mahtavaa päästä tekemään perustreeniä! Niin paljon pikkujuttuja mitä pitäis päästä vahvistamaan, mutta halliaika on vaan niin kortilla Ojangossa, että toivotaan ulkokauden tuovan pientä helpotusta. Saadaan Pänttiselle tehtyä hyvät ja vahvat pohjatyöt, niin kelpaa sitten kisakentilläkin kirmata. Käytännössä siis meidän vapaatreeni on muutaman esteen kuvioita ja muutama asia per treeni, varsin tehokkaasti saa kaksi koiraa onneksi lyhyessäkin ajassa treenattua vähällä toistomäärällä.

7.4.2017

Lomaa pukkaa, osalle

Tämän blogin puolella onkin pidellyt varsin hiljaista viimeiset kolmisen viikkoa, koska talouden kaksijalkaiset olivat palmun alla ja koirat sitten hoidossa. Tai neidit oli lomalla ja Herra Jalmari oikein täyspainoista gigolon duunia tekemässä 2,5 viikkoa :D Niinkuin yleensä tapana on, tottakai nartut alottavat juoksunsa juuri silloin, kun se nyt ei vaan käy päinsä. Meidän tapauksessa ensimmäinen vajaa viikkoa ennen lähtöä ja sitten yllättäen ensimmäisenä lomapäivänä kohteessa tuli tieto, että se toinenkin - tietysti.

Jouduin kyllä miettimään tosi pitkään uskallanko tuon oman varjoni antaa vieraaseen talouteen ja vieläpä noin lyhyellä varoitusajalla. No, asiaa pohdittuani ja Katjan kanssa paljon asiaa pallotelleena päädyin sitten siihen ratkaisuun, että Java lähti työlomaa viettämään Helsinkiin. Ainakin näytti olevan "kohtalaisesti" tilanteen tasalla, kun narttu oli siinä jo lämpimikseen kertaallen astuttu jo silloin, kun tulin lähtöpäivänä Javaa sinne tuomaan. Ei siis näyttänyt pikkukoiraa mitenkään ahdistavan naisseura ja tuleva elämä lapsiperheessä. Oli kiva kuulla reissun päälle kuvien kera, miten hienosti Herra Jalmari sulahti siihenkin laumaan! Kuulemma lapsia oli ihan harmittanut päästää Java sitten seuraavaan paikkaan, kun olisivat mieluusti pitäneet hyväkäytöksisen Javan pidempäänkin.

Sani & Java, kuva: Katja Tammelin

Javan piti alkuperäisten suunnitelmien mukaan jatkaa matkaa Mikkeliin ihan aidolle lomalle, vaan niihin pläneihin tulikin Turun kokoinen mutka. Tällä kertaa herraskoira kotiutui usean dalmatialaisen ja sheltin seuraksi, ainut ensitapaamisella kierroksia nostattanut asia oli kissa. Meidän kulmilla kun kissat vaan smyygaa ja pälyilee jossain pusikoissa ja kipsuttaa karkuun, niin meinaa olla vähän vauhdikkaat ajatukset lähtökohtaisesti kissojen suhteen tällä laumalla. Vaan ensihauhaun jälkeen kissakin oli täysin ok. Turkkusesta Java kotiutui vasta tämän viikon keskiviikkoiltana ja olihan se ihan hilpeä jälleennäkeminen - mama, agility ja näytti käyneen mielessä onko täällä vielä lisää hurmattavia naisia?!

Wii & Java, kuva: Heidi Kohonen
Tiesin, että Java nyt vaan on koira, joka sopeutuu, eikä stressaa turhista. Silti oli hienoa kuulla tämä myös kahdelta muultakin henkilöltä miten mahtava koira se on. Seisoo omilla jaloillaan turhia hötkyilemättä. Se on ollut oma hönö hännänheiluttelija ja pusukone, ompa Turun suunnalla vähän venyttänyt talouden sääntöjä änkeämällä sänkyynkin nukkumaan. Vaan kukapa sitä hennoo pieneltä mitään kieltää.... :) Ei haitannut lapset, eikä vieraat koirat, vaihtuvat asumukset. Nalpe nyt vaan on timanttia ja niin ainutlaatuinen, näitä ei vaan tuu toista - kun samassa paketissa on ulkomuoto, rakenne, käyttöominaisuudet ja luonne <3

Toivomme siispä kesäpentusia Nekaros -kenneliin Helsinkiin ja Aboensis -kenneliin Turkuun!

Niin, sillä välin, kun Java paahtoi duunia, neitieläimet pyöritti show'ta Mikkelissä lepäillen, lenkkeillen ja palloa jahdaten. Ja me kaksijalkaiset käytiin selvittämässä miten jäätävän upea paikka voi Filippiinit olla.


15.3.2017

Voi laspikoiranen minkä teki!

Kasseja joka lentoon :D


Jos isukki veti homman maaliin varsin tyylikkäästi lauantaina, niin eipä voi sanoa jälkikasvun ainakaan huonommaksi jääneen sunnuntain starteissa. Pepi pisteli sitten kaksin kappalein voittoja ja luonnollisesti sitä myöten myös LUVA-tili avattu kahdella merkinnällä - ilmeisesti  oli pakko nokittaa isukin kisadebyytti vuosien takaa, jolloin myös ekoista kisoistaan sai LUVAn, mutta ähääää - kakkossijalla. Aikamoinen viikonloppu siis minulla koiraurheilun parissa :) 




Pikkuhukan tavoitteina kisojen suhteen oli siis harjoitella kisarutiineja ja tehdä estesuoritukset kriteerien mukaisesti. Sieltä tuli sitten aika paljon ekstraa siihen nähden :D Otus oli ihan kujalla mitä sinne halliin on tultu tekemään, kun eihän se ole aiemmin käynyt tosiaan muutakuin leikkimässä ja rauhoittumassa kisahälinässä. Tuli vähän yllärinä sitten kentän puolelle pääseminen, joka kyllä näkyi joka radan käynnistysvaiheessa. Vaan siitä huolimatta mitään ihmeellistä kikkailua ei tekemisen tohinassa ehditty keksimään ja esteetkin tehtiin just eikä melkein kriteerien mukaan: lähtökäskyn odotus, keinulla päähän ja vapautuskäskyn odotus, A:lla nätit kontrolloidut laukat, puomilla selkeä hitti takajalkaerottelulla, kepeillä itsenäisesti sisään ja loppuunasti pujottelu.


Rataprofiilit oli ihastuttavan sopivia ykkösluokan baanoja, kylläpä oli kiva ensikertalaisen kanssa starttaa! Siellä oli myös kaikki esteet niin kontaktit kuin erikoisesteet tarjolla, joten todellakin pääsi kaikkea treenaamaan pussista alkaen. Erityisesti hyppärin varsin klassinen S-profiili aiheutti ihastusta meissä monissa kisaajissa. Helpoista profiileista huolimatta mitään nollatykitystä eivät nämäkään kisat olleet, vaan suoraviivaisissakin radoissa on omat kommervinkkinsä. Tosin Piipaalle nämä kyllä sopii kuin herkku suuhun, kun sillä on tuota itsenäisyyttä riittämiin.



Mä vaan olen niin ylpeä pikkuharmaan suorituksista! Tulokset on toissijainen juttu, vaikka kiva bonari. Ekalla radalla se sujahti väärään putken päähän, kun jäin huolehtimaan keinun oikeaoppisesta suorituksesta, mutta aivan loistava rata. Ja mikä puomi! Siitä biletin pikkukoiralle niin paljon, että se kääntyi ennen putkea kysymään, että saako siitä palkkaakin :) Pääsin vielä testaamaan kovan vedätyksen kepeille, joten aivan huikeeta duunia.



Hyppärillä koitin vaan pysyä altapois ja sillä näköjään kirkkaasti kovin aika kaikista säkäluokista ja toinen agirata menikin sitten jo aikamoisen kivasti nuottien mukaan, vaikka alussa lähtikin varovasti liikkeelle. Mut mikä keinu! Aivan huikee, täysiä päähän ja lähtäluvan odottaminen, vaikka olin jo vedättämässä pitkässä matkaa. Puomista en sano mitään, ooin vaan ihan sytänsytänsytän. Ei ole tosiaan treenattu puomi + muuri/rengas komboja. mut ei näköjään tartekaan. Kolmannen radan jälkeen alkoi kuoriutua vasta se normi Raivo-Riitta lelun repimiseen, joten pikkukoira olis varmaan neljännellä radalla alkanut jo olla ihan kartalla :D



Päivän kruunasi vieläpä Ionan velipojan Touhon kaksi nollatulosta, joilla 1. & 2. sijat. Javan lapsukaiset siis aikamoisen kovassa iskussa, kun muille ei ykköspodiumeja tällä kertaa riittänytkään! Meillä oli samalla myös pikainen family reunion, kun äitikoira oli kisaturistina. Olipa kiva nähdä taas Ladya! Toivottavasti näkisi noita kahta muutakin mustavalkeaa sisarusta taas jossain vaiheessa. 



Pakko vielä loppuun hehkuttaa miten siistiä oli kisata parhaitten tyyppien ympäröimänä! Mulle agilityssä on aina ollut tärkeetä se sosiaalinenkin komponentti, joten olipa mahtavaa päästä kaverin kans pitkästä aikaa samoille radoille ja vielä yleisössäkin oli meidän tsemppareita. 



Kisakuvista kiitos Emeliina Tähtinen!



11.3.2017

Javan kesäohjelma

Mm.

- SM-kisat
- Maajoukkuekarsinnat
- PiiriM - kisat (yksilö + joukkue)

Palasimme tänään kisakentille jahtaamaan viimeistä irtoaginollaa SM-kisoihin puolen vuoden tauon jälkeen ja niinhän siinä sitten kävi, ettei tyhjin käsin tarvinnut kotiin tulla. Javalle nollat siispä ensi kesän SM-tuomari Deiddan hyppäriltä ja Kermisen agiradalta, joten vikalla Deiddan agiradalle lähdettiinkin vaan treenaamaan. Vikalla radalla päästiinkin vasta tekemisen meininkiin, kun ei tarvinnut käsijarru päällä vetää, tätä lisää!

Edellisen vuoden maajoukkueen edustajana Javalle on takuupaikka tämänkin vuoden karsintoihin, joten rankingilla ei meidän tekemisissä ole minkäänlaista merkitystä jatkossakaan. Ja sitten tietty pikkukisoista noi piirinmestaruudetkin on ohjelmassa myös joukkuekisan osalta, kun sieltäkin se voitto löytyy. Voimme siis hyvillä mielin keskittyä omaan kuntoutukseen ja treenailuun, kun ei tarvitse nollia miettiä kisoissakaan.

Suurkiitos Eerikalle videoinnista, niin löytyy ihan todistusaineistoakin tapahtumasta:

7.3.2017

Komiikkakoirat

Kyyä, vastaanotto päällä!
Johan oli taas komiikkatreenit duon kanssa viime viikolla. Onnistuin saamaan myös Javalle tuurauspaikan, joten molemmat harmaat pääsi Jennan keskiviikkotreeneihin pohtimaan MM-ratojen kuvioita. Loppukaneettina Jenna totesi näiden kahden jälkeen, että "Iona on siitä erikoinen paketti, että se on kiihkeä, mutta myös pedantti ja sitten Java on kiihkeä... ja no, arvuuttelija". Tästä jo voinee päätellä kumpi ajatteli enemmän sen kymppiminsansa aikana :D


Pipanttinen oli yllättävän timanttinen suikauttamalla keppientryn oikein ei nyt ihan ykkösellä, mutta silti noin niinkuin möllikoiraksi. Sen lisäksi keppien poispäinkäännökset tai muu itsenäinen touhustelu näytti varsin helpolta. Puomin osumia en saanut ihan haluamallani erottelulla, kun sen piti löytää pimeä putken pää itsenäisesti. Yhden semiloikan se teki, mutta muuten tosi hienosti yritti jotenkin tassujaan kontaktialueeelle mallaa. Näiden erottelu/käännöstilanteiden käskytystä pitää vielä itse miettiä.

Nalpella oli vähän rairai, eikä ihan malttanut esim. hypätä päällejuoksua niin, että rimakin olisi pysynyt. Se piti nostaa 45:een, jotta ne pikkuiset takakoivet viitsittiin ottaa hyppyyn mukaan ja tässä mun on pakko olla tositositosi mustavalkoinen. Kaikki kolinat ja rimat on pakko huomauttaa samantien, joten otti aikansa ennenkuin päästiin neljää alkuhyppyä pidemmälle. Varsinainen haaste oli silti se putkestä luopuminen ja keppien valitseminen, johon kokeiltiinkin tarkoituksella eri ohjaustaktiikoita. Selvää oli kokeilemattakin, että liike ja kaikki huiskaisut sen imaisee putkeen, joten kuuntelua sillä pitäis kyllä parantaa aika paljon näihin erotteluihin, jotta kisatilanteessakin se malttaisi valita oikein, eikä vaan hauskinta putkea.



Viikonloppuna lähdettiin hyvien säiden innostamana tekemään pikainen ex tempore -trippi Mikkeliin. Koirilla oli varsin lystiä, kun molempina päivinä käytiin mökillä kävelemässä, joten järvenjäällä sai juosta rallattaa sen minkä tassuista lähti. Lisäksi lauantaiksi nappasin Huvihurtasta vielä pienet omatoimiuinnit, niin tuli puolituntia tehokasta uimahyppelöväsytystä suoritettua siinäkin. Mahtavaa, kun on kolme lelujen perässä uivaa koiraa. Ihastuttavan väsynyttä laumaa oli lauantai-iltana, joten ohjelmavalinnat varsin onnistuneet! Ajatuksissa oli alkuviikon vapaatreeni käydä tekemässä sunnuntai-iltana, mutta sen verran unisia näytti karvakaverit olevan, että skippasin senkin maanantaille. Lepo on kuitenkin lihaksiston ja pääkopan kehitykselle se ihan ykkösjuttu.

Isla -kamun kanssa revittelemässä, päänhuoltoa sekin!

Hauskahan näiden kanssa on touhuta :) Kävin siispä tekemässä lyhyet vapaatreenit maanantaina, jotta pääsin muistuttelemaan pikkuotuksella suoria puomiexitejä - todennäköisemmin viikonlopun ykkösen radoilla kohtaamme enemmän näitä tilanteita, kuin mitään käännöstelyä. Puomin alla oli vielä hämyputki aikamoisen levällään, joten saatiin samalla erottelutreenikin. Hyviä osumia ja kiva päästä niistä palkkaamaan tuollaisten haastavien treenien jälkeen. Etukäteen mietityt treeniaiheet (2-3) muutamalla esteellä, 10 minsaa kentällä per koira, palkkaamista onnistumisista ja lenkille.

27.2.2017

Pikkuhukka aksaa, kohta virallisesti!

Lapsinokkelon ekat oikeat kisatkin on lyöty sitten systeemiin. Oumai. jännää! Onhan tämä koira tosiaan jo pari kertaa päässyt elämässään supermöllit juoksemaan, ni kyyyyyllä se ihan kisavalmis jo on :D Olisi ollut kiva kipaista sille vähän möllejä alle kisarutiinien harjoitteluun, mutta epiksiä on tosi huonosti näköjään nyt tarjolla, niiden aikataulujen ennustaminen liian vaikeeta ja toisaalta taas monesti myös episten radat on vähän liian vaikeita. Hieno ajatus, ettei nyt kaikki tekisi nollaa, mutta sitten unohtuu se turvallisuus, kun jotkut koirat on sinkoilijoita, eikä jää odottelemaan tai väistelemään kipparia (minua ei ne nollat kiinnosta, mutta vaaratilanteiden väistely ja etukäteen ennustaminen on työlästä). Niin, ja sitten se hintakin. On kai vähän karannut lapasesta epävirallisten starttien hinnat, jos 8e/startti saa siitä riemusta maksaa ja ihan oikeat kisatkin saa jo HSKH:llä kympillä. 


Taidoiltaan pikkuhukka jo aikamoisen hyvällä tasolla, mutta suuri kysymysmerkki on niiden kisarutiinien rakentaminen ja fokusointi olennaiseen. Koirana Piipaa on varsin vilkas ja se ehtiikin tilastoida tuhat asiaa ympäristöstä siinä vaiheessa, kun moni muu vasta haukottelee. Sillonko se on tekemismoodissa, niin sehän keskittyy vain ja ainoastaan aksaan ja välillä mulle kiroilemiseen, jos oon sen mielestä ollut myöhässä. Tekemisen ulkopuolella se on sitten sellainen härvääjä.

Ennole.

Pipantti on ollut valtavan hieno haastavissa Jennan tekniikkatreeneissä ja vastapainoksi nappasinkin sille sitten Niinulta kisavalmiiden ratatreenin, niin sai myös sitä itsenäistä etenemistä vahvistettua. Myös puomin "ykkösiä" pitää sille saada alle etenkin eri puomeilla ja eri ympäristöissä. Kun sillä onnistuu ykköset, niin voi olla aika varma kriteerin ymmärtämisestä ja taitotasosta - jos suoritus vakioituu vasta useammilla toistoilla, se ei ole kisavalmis. Nää onkin mennyt tosi hienosti! Tosin nyt fokuksessa on ollut ne suorat exitit ja haasteita on lisätty vasta seuraavilla toistoilla, koska missään nimessä koko ohjauspatteristo puomin jälkeen ei ole valmis.


Oli valtavan hyvät treenit kyllä Niinulassa! Pikkuaasi saa erityisen ison sydämmen tuosta yhdestä puomientrystä, josta tulee ihan täydellisen vinoon lujaa, mutta korjaa itse JA osuu vielä loistavasti. Olin itse aikamoisen ruosteessa ajoituksissa (tällä koiralla kokoaminen pitää tulla tosi ajoissa!) ja sen sellaista pientä sekoilua, mutta se on vähän sitä hienosäätöä. Ehdittiin tehdä sitten lisäksi varsinaisen viikkoradankin osat johonkin 20:een asti, kun kisavalmiiden veto oli aika piisofkeik.

Rauhallinen, kyllä.

Meillä oli poikkeuksellinen viikko, kun sattui molemille koirille peräkkäisinä päivinä treenit oman kalenterisekoilun takia. No, en ruvennut sitten säätämään sen enempää, vaan mentiin keskiviikkona myös Sannin treeneihin. Pikkunokkelo pääsi ennen treenejä juoksemaan metsään koirakamun kanssa puoleksi tunniksi ja se aloitti sitten treenit radanrakennuksen päälle. Se oli ihan omituinen! Niin vaisu ja ihanko kaikki tehot puuttuis. Se teki sellain "ihan kivaa nättiä" ja lelussa roikkui kyllä, mut ei millään edellisen päivän kaltaista normimenoa. Mä olin ihan hoo-moilasena, että wtf?!

Need for speed, Pipantti edition


Kunnon puolesta sille ei tosiaan ole mikään ongelma aksaa peräkkäisinä päivinä ja juoksutkin oli ja meni, tosin jälkimmäisen piikkiin meinasin aluksi laittaa. Pipantin äitikoirahan on vähän draamallinen juoksujen kans ja sillä ei oikein voi kisaa juoksujen jälkeen, kun on valeraskaus niin kovin rankkaa - olin jo vähän kauhuissani, et eikai tämä NYT muutu sellaiseksi. Lopetin sitten treenit vähän kesken ja treenikamutkin sano, et eroa onku yöllä ja päivällä esim. viime viikkoon. Nooooooo, päästiin hallista ulos, ni pikkukoira pääsee just katoksen ulkopuolelle ja vetäsee maailman pisimmät pisut. HUOH! Mikä ääliö :D Oli vähä liian kivaa juoksennella Islan kanssa, ni saatto unohtua yks ihan olellinen asia - pisulla käynti. Näihin ongelmiin ei uroskoiran kanssa ole tullut törmättyä...



Onneksi minulla oli treenipaikka myös Javalle seuraavaan ryhmään, niin pääsin tekemään harkan rakkaan terapiakoirani kanssa tuon episodin jälkeen. Harmillisesti meidän eka veto ei ehtinyt videolle asti, mut vaikka rata oli aikamoisen haasteellinen kaikkine linjaushaasteineen, niin johonkin pariinkymmeneen asti vedeltiin lämpimikseen, ennekun palkkailin. Ja sen kanssa ehtikin sitten hyvin reenailla koko radan, kun varsinaisesti tartte mitään hinkata. On se kyllä hieno epeli sekin!

Tässä vielä sen sijaan Javan tuuraustreenit tiistailta Akatemialta:

19.2.2017

Virheen pelko on kehityksen loppu

Näinkin raflaavan aiheen alla käytiin treeneissä varsin hyvää keskustelua Jennan kanssa. Piippanen on koulutettu vähän eritavalla kuin Java (tai suurin osa suomalaisista koirista) ja olen koittanut rakentaa sille & minulle sopivaa ohjaussysteemiä. No, ihan ei vielä olla perillä, vaan se työ jatkuu niin kauan kuin otuksen kanssa aksaillaan, mutta ainakin jotain raameja on saatu tauluun paikalleen.

Eniten olen ehkä innoissani asioiden tekemisestä eri tavalla ja siitä oppimisprosessista. Joissain mennään ehkä vähän metsään ja joissain enempi maaliin, vaan joka tapauksessa opitaan kokoajan jotain uutta. Tärkein tavoite kun ei ole kuitenkaan tehdä siitä sitä huikeintaövereintämegatsämpioonmaailmanmestaria - sen sijaan korjailen virheitä ja puutteita, joihin edellisen kanssa tullut törmättyä ja sen lisäksi rakennetaan vahvuuksien päälle sopivia juttuja. Toki mieluusti otetaan vastaan kaikki mahdollinen menestyskin, se ei kuitenkaan ole se meidän päämotivaattori.

Tämän viikon treeni oli aikamoisen tekninen ja vaikea, etenkin tuollaiselle kaksivuotiaalle, joka ei ole edes mölliradalla startannut. Jälleen kerran tosin pikkukoira todisti vääräksi kuvitelman "vaikeudesta", jos tehdään samoja asioita, joita on ennenkin treenattu, vaikka esteet olisivat vähän hassusti. Teemana siis pitkiä estevälejä, esteiden ohituksia, leijeröintejä.

Ohjaajafokukseen haluaisin pikkukoiran vaihtavan ihan vaan käskyllä estefokuksesta. Se toimii ehkä 70% tapauksista, mutta joskus liikesuunta on houkuttelevampi indikaattori. Tässä treenissä piti ohitella niin hyppyjä, putkia ja keppejä, joista kepit meinasi olla absoluuttisesti vaikein. Jostain ihmeen syystä pikkukoira pitää kepeistä :D Ei ehkä se yleisin aksahaaste kuitenkaan...

Meidän piti vähän testailla sitten vaihtoehtoisia ohjauksia muutamiin ohituksiin, mutta siinä sitten vähän pohdiskeltiin, että omassa systeemissä pitäisi kuitenkin pysyä ja sitä treenata. Ja pitäisi uskaltaakin antaa sille koirallekin haasteita ja toisaalta tsäänssi onnistua isosti. Mitäpä sitä suotta hinkkaamaan asioita, joita sekin osaa. Kontrolliagiltyä jos meinaa välttää, niin virheisiinkin pitäisi suhtautua varsin neutraalisti. Puolivalssin tai vastakäännösten sijaan vahvistetaan ohjaajafokuskäskyä ohituksissa silloin, kun se olisi ykkösvaihto - tämän, kun pitää mielessä niin siinäpä ehkä sauma kehittyä eteenpäin sen sijaan, että menisi taaksepäin ja Jennakin oli tästä samaa mieltä. Jos sen saa opetettua tarpeeksi hyväksi, se saattaa olla heittämällä nopeampi kuin oma steppailu linjan muutoksessa.

No, harjoitukset jatkuvat ja olen aidosti hämmästynyt jokaikinen kerta, kun sen kanssa kentälle hipsii. Nuo nyt on kuitenkin arvokisakoirien treenihaasteita ja silti se suoriutuu opettamattakin asioista - kun tässä on tämä ohjaajan pitkä saikkukin alla. Kisakalenteria on sentään alettu jo silmäilemään episten puutteessa, katsotaan tekeekö lapsikoira kisadebyyttinsä oman seuran maaliskisoissa :) Yikes!

16.2.2017

Pikkutermiitti jo kaksi!


Tämä pikkuharmaa ehti siis maanantaina täyttää jo kaksi ja minä se vaan olen ihan tasan yhtä järkyttynyt, että miten se on edes mahdollista! Pennuksi saatan sitä ajoittain kutsua ihan huomaamatta, koska se on vähän hölömö ajoittain :) Mutta hitsi, kun siitä onkin kasvanut kaunis sheltti! Niin on paketti kyllä minun mieleen.

Satuin selailemaan Pipantin vauvakuvia ja niitä oli niin älyttömästi, että päätimpä samalla tehdä videon. Ihanaa, kun on niitä pentukuvia kerrankin paljon! Meinaa hymyilyttää joka kerta, kun katson tuota pätkää. Se nyt vaan on tuollainen "PIPANTTI PITÄÄ ASIJOISTA!" -tyyppi <3




Tottakai juhlat piti olla :'D

6.2.2017

Treenimääristä agilityssä, näin meillä

Minulta on useampi kysellyt miten paljon treenaan agilityä tai mikä minun mielestäni on hyvä määrä. Yhdellä sanalla se on helppo: vähän (agilityä, enemmän muuta). Minä haluan omalta osaltani olla rakentamassa harjoittelukulttuuria, jossa koira ei ole harrastusväline, vaan ensisijaisesti perheenjäsen ja kaikki muu on siinä sitten ekstraa. Niimpä myöskään meillä ei koirat vaihda kotia sen takia, että ne eivät olisi aksaan sopivia tai jotenkin rikki, vaan tulevat ihan jäädäkseen.



Nyt kun minulla on nuori koira aloittamassa omaa uraansa ja kisauran loppupäässä oleva otus, treenin määrä on rajallinen itse kentällä. Kumpikaan näistä ei tartte telineillä treeniä määräänsä enempää ja tämä on puhtaasti siitä syystä, että kun koira oppii käytännössä vaan sen ekan viisi minuuttisen, hyöty-haitta -suhde on äkkiä katollaan, kun loukkaantumis- ja ylikuormitusriski kasvaa harjoittelun edetessä. Minulla on ihan kohtalainen insentiivi toisaalta taata Ionalle pitkä ja terve harrastusura ja toisaalta taas pitää Java kondiksessa lajinkin suhteen nyt, kun sen osaamistaso alkaa olla huipussaan.



Tällä hetkellä se siis tarkoittaa sitä, että lajitreeniä nämä tekevät noin kaksi kertaa viikossa. Toinen on yleensä ohjattu ja toinen vapaatreeni. Joskus voi tulla kolmekin, mutta ne on sitten poikkeusviikkoja. Vapaatreenin kesto kentällä on maksimissaan 10min x 2 ja niihin mennään tekemään ennalta suunnitellut 2-3 treeniä. Ohjatut treenit on yleensä sen 12-15min kentällä ja siinä tietty pölinää iso osa ja itse äksöniä pari-kolme minuuttia.


Kun minulla on fysiikaltaan täysin valmis, kisatasoinen koira, jolla lähdetään hiomaan sitten pakettia kasaan, treenin määrä voi olla välillä suurempi. Tällä siis tarkoitan lähinnä 3-6 vuotiasta koiraa, joka pystyy henkisesti ja fyysisesti jo suoriutumaan laadukkaasti vaikkapa treeniviikonlopuista, jossa saattaa se neljä lajitreeniä mahtua kalenteriin. Tai kisoja sattuu viikonloppuun ja silti treenejä saattaa se muutama olla siihen päälle.

Varon nuoren koiran kanssa vetämästä liian äärimmilleen jaksamisen suhteen, jotta en opeta sille käytösmallia, jossa se alkaa säädellä jaksamista radalla siltä varalta, että vielä tehdään lisää vaikkei jaksaisi. Kun radalla ollaan töissä, sinne pitää laittaa 100% likoon. Sen takia ajallisesti siellä ei kannatakaan seisoskella tuntitolkulla. Enkä toisaalta halua koiriani opettaa myöskään siihen, että aina pitää olla sata eri aktiviteettiä, jotta kotona ei roikuta verhoissa samantien vapaapäivänä.


Treenaamalla kerran-kaksi viikossa ei toki huippukoiria tehdä. Sen takia tehdäänkin paljon muuta tukemaan sitä varsinaista esteharjoittelua, koska itse agility on vaan temppuja siinä missä muutkin. Viikossa pyritään tekemään yksi anaerobinen voimatreeni, eism. frisbeenheittoa, mäkitreeniä, hankikahlausta, uimista, koirakaverin kanssa rälläystä. Sieltä haetaan mm. intervallikestävyyttä ja kiihdytysvoimaa. Luonnollisesti jäähdettelyt ja lämmittelyt kuuluu näihin olennaisena osana, jotta saadaan kanssa sitä maitohappoa liikenteeseen.



Temput ja muu lajiharjoittelu kuuluu myös viikottaiseen ohjelmaan. Kehonhallintaa, kehontietoisuutta, ohjaajan & koiran suhdetta, leikkimistä jne. Meillä siis koirat tokoilee viikoittain, jotta ylläpidetään sittä oppimisen ja yhdessä tekemisen mentaliteettia. Samalla vahvistuu myös se sosiaalinen palkka. Esim. paras tapa treenata kääntymistä, kuuntelua ja ohjaajafokusta on juurikin erilaiset temput, eikä itseasiassa aksaesteet.



Välipäivinä palauttavat pitkät kävelylenkit on se tärkein osa viikkoohjelmaa. Mieluusti vaikkapa metsässä vapaana hyvää pitkää ravia. Sen lisäksi koirat pitävät viikossa ainakin sen yhden totaalilepopäivän, jolloin ei tehdä mitään lyhyitä lenkkejä ihmeempää. Työt voi joskus pakottaa enempäänkin, mutta eipähän nuo siitä hermostu. Näiden päivien tarkoitus on toimia myös henkisen palautumisen suhteen.



Jossain tutkimuksessa oli muistaakseni todettu, että koiralla menee neljä päivää kisapäivän jälkeen tiputtaa kortisolit samaan lähtötasoon, joten tuo henkisen puolen balanssi kohtuullisen tärkeä asia myös. Kovaviettinen treenaaminen tuottaa sitä stressiä koiralle ja kokoajan adrenaliinin pitäminen tapissa ei ole hyvä kenellekään. Tämä on koiran henkinen puoli on minun mielestäni turhan aliarvostettua harjoittelun osanan tällä hetkellä ja helposti ajatellaan treenin rasituksia vain lihasten työllä. Kyllä minunkin koirat haluaisi aksata joka päivä, eikä niiltä intoa puutu treenata pidempään - mutta mikä on järkevää, onkin toinen juttu.



Lähinnä minun teesini ovat siis vähemmän on enemmän ja monipuolisuus kunniaan. Treenin lisäksi siis riittävä lepo, laadukas vaihteleva lihashuolto (hieronta, fyssari, osteopatia), tarpeeksi totaalilomaa lajista (vähintään se pari kuukauden jaksoa vuodessa plus lyhyemmät), harjoittelua tukevat lisäravinteet (öljyt, vitamiinit, glukosamiini jne. jne.), säänmukainen pukeminen, laadukas ravinto, kehonhallinta, hyppytekniikka, terveet luustokuvat. Mikään tästä ei takaa tervettä koiraa, mutta tällä ainakin todennäköisyydet on omalla puolella, jos saa vielä ripauksen onnea matkaan. Minä olen hyvin onnellinen 7,5v kisakoiran omistaja, joka on vielä huippukunnossa jatkamaan rakastamaansa lajia ja samaan aikaan minulla on nuori koira, joka on teknisesti jo nyt isukkiaan taitavampi vähällä lajitreenillä ja sen kanssa vain taivas on rajana, jos se pysyy kunnossa. Plus minulla on pian kymppivuotias seniori, josta ei ikää arvaa päällepäin.

Olenko unohtanut jotain olennaista? Kommentteja, mielipiteitä, muita tapoja?


3.2.2017

Mitäpä meille?

PAO:n 4kk "synttäreitä" juhlistettiin viime viikolla välikuvilla ja ihan hyvältähän tuo operaatio alkaa näyttämään. Periaatteessa olen siis nyt rajoitteeton, paitsi kovalla juokseminen on vielä kielletty pari kuukautta. Ei siis mitään lenkkiä yms. ulkona vielä kävelyä kovempaa. Tokihan minun piti sitten agilitystä kysyä, että mitenkä joustavalla keinonurmella, niin kohtuudella sitä sitten. Työtä on vielä ihan kamalasti edes normaaliin liikkeeseen, mutta jatketaan harjoituksia! Tämän kunniaksi pistimme ilmon sisään sitten Vantaan eo-hallikisoihin, joten tulemme sinne sitten tekemään vajaan puolen vuoden breikin jälkeen kisacomebackin :) Tavoitteita ei ole muuta, kuin fiilistellä.


Tämä viikko on vietetty niin tiiviisti töiden parissa Osloa myöten, että kaikki agilityyn viittaava on jäänyt vähän luonnollisestikin pois agendalta. Onneksi viime viikolla sentään kävi vallan satumainen munkki ja sain tiistaille Javalle tuurauksen Akatemialle ja keskiviikkona sitten tietty Piipaan omat Jenna-aksat Ojangossa. Sen viikon tähti oli kyllä niin Herra Jalmari, hitsi se oli hieno <3 Vähän tästä inspiroituneena laitoimme ilmon sitten muutaman viikon päähän menemään, että joskos sitä pystyisi jo kokonaista rataa juoksemaan sielläkin.



Keskiviikon treeneissä teemana oli erikoisesteet, niiden lukitseminen, A:lta kääntyminen 180 astetta ja meidän omat tavoitteet keinun palkkaamattomuudesta. Erikoisesteet eivät näköjään minkäänlainen ongelma pikkukoiralle, eikä yhtään nikotuta enää keinulta palkan poisjättäminenkään. Sen sijaan noi A:lta käännökset on vielä aika hc koiralle, joka ei ole niitä suoraankaan tehnyt kovin montaa, mutta siihen nähden ihan hyvää ongelmanratkontaa pikkukoiralta. Jostain syystä ohjaaja oli heikoin lenkki, kun sylkkärin tekeminen ei onnistunut ei niin millään. Nooooh, vähän saa olla ruosteessa!


Huvittavin episodi kävi treenin puolivälissä, kun Iona kolautti rimaa wrap -hypyssä ja se oli ihan pöyristynyt, että mikä juttu tämä, rima potkii?!?! Jos verrataan isukkiinsa, joka ei aina sillälailla huomaa, vaikka koko este sattuisi kaatumaan siinä tekemisen tuoksinassa. Universumi haluaa ehkä tarjoilla minulle näin toisella kierroksella rimavarman koiran. No, aikamoisen hienosti vaan pikkukoira paahtaa jo samoja harjoitteita, kuin 3-luokan koirat, vaikka yhteenkään möllikisaankaan asti ei olla vielä päästy.

26.1.2017

Frouvakoiran huolto

Harrastuseläimet ramppaavat säännöllisesti milloin missäkin huollossa, mutta tokihan tämän meidän sohvatsamppiooni seniorinkin pitää saada oma vuoro. Nati käy ehkä kerran vuodessa hierojalla ihan muuten vaan ilman mitään syytä, ajatuksena tsekkailla mummokoiran kondis. Sehän on siinä mielessä hyvinkin onnellisten tähtien alla syntynyt pikkukoira, että jumeja se ei näytä kehittävän, vaikka elämäntyyli sisältääkin vauhdikasta pallo/frisbeerallia silloin tällöin. Onni on teräsmumsi!

Eikä paljoa tassuissa kilometrit paina :)
Ja sitä paitsi Nati osaa kyllä nauttia hierontakäsittelystä ihan koko rahalla. Se on vallan helppo hoidetteva, senkuin vaan pistää pötkökseen ja möyhii muskelit läpi. Jälleen kerran Nati sai kiitosta varsin lihaksikkaasta olemuksesta ollakseen tosiaan tänä vuonna jo täysi kymppi ja kyllä niissä pikku koivissa on aika paljon jerkkua jemmassa. Reisien etupuolella oli pientä lihaskatoa verrattuna takaosaan, joka saattaa johtua tästä minun syksyn sairaslomasta, kun koirilta jäi pitkät kävelylenkit aikalailla uupumaan.


Hieroja myönsi pohtineensa meidän tullessa vastaanotolle, että näinköhän joutuu sanomaan tämän koiran ylipainosta, mutta kun pääsi upottamaan sormet Nipen sojottavaan tukkapehkoon huomasi turkin alla majailevan varsin solakan muorikoiran. Sehän ei ole onneksi itselleen mitään sterkkaturkkia edes kasvattanut, sen olemukseen nyt vaan kuuluu sellainen vähän hupsu tukka, joka ei vaan laskeudu alaspäin. Oikein englantilaista eleganssia parhaimmillaan :D



23.1.2017

"No ihan täydellistä, sori, tää on tänään tällästä tylsää kouluttamista"

Näillä sanoin Jenna kommentoi viime viikolla meidän treenejä pikkutursaksen kanssa, kun virittelimme erinäköisiä tehtäviä päivän baanasta ja toinen vaan tuumasi, että asia selvä. Samaa mietiskelin tuossa treenipäiväkirjaa päivitellessä näiden treenien jälkeen, kun päivän onnistumisten lista oli ihan lonkalta hirmupitkä ja haasteet & treeniaiheet varsin lyhyt luettelo. Toki tylsää meillä ei ollut ollenkaan "wau" -hetkien kanssa, kun se nyt ei lähtökohtaisesti ole se keskimääräinen treenien lopputulos yleensä.


Ainut selkeä kehityskohde oli keinun palkkaamattomuustreeni - se kun tulee täbää keinun päähän, heiluttaa häntää ja tuumaa, että palkkaa kiitosnam. Ja jos ei palkkaa ala tulla, se lähtee etsimään sitä :D Olen ollut siis aikamoisen järjestelmällinen siitä, että keinulla koiran ykköspaikka on keinun päässä, eikä vapautuksessa ja Pipantin ajattelu on varsin kirkas asiassa. Täytynee ruveta lisäämään palkkaus jatkavan esteen jälkeen.





Iona teki ekaa kertaa kaikki kontaktit radan osana ja sen puoleen alkaa jo näyttää aikamoisen lupaavalta. Toki puomin osumat se voisi tehdä alemmaksikin, mutta oli taas aika haastavava eteenirtoaminen minun taaksejäännillä, joten ihan kaikkea ei voi aina vaatia kerralla. A:lla pysyi kontrolli ja keinukin oli hirmu kiva. Oikeastaan kisavalmiudesta sen erottaa tällä hetkellä vaan toi keinun palkkaamattomuustreeni ja haluaisin sille ymmärryksen puominjälkeisen elämän suuntakäskyjen erottelusta, vaikkei sen nyt niitä ykösissä tarttekaan täysin hallita.



Minulla oli taas tuplatreenit ostettuna, joten myös herra Jalmari pääsi kirmaamaan. Eikä ollenkaan suotta! Oltiin molemmat Jennan kanssa aikamoisen hämmästyksestä soikeena sen puomeista, koska sille oli tosi iso juttu edetä suoraan siitä huolimatta, että mä jäin voimakkaasti taakse. Sinäänsä treeni muuten oli aikamoisen piisofkeik herraskoiralle, joten vaikeutettiin vähän kokeilemalla erilaisia ohjauksia.



Ei silleen yhtään hassummin, että könkkäävä ohjaaja, kaksi koiraa ja kaksi nollaa. Tosin pistäähän se vähän naurattamaan, että alle kaksivuotias möllitason koirani on aikalailla yhtä taitava, kun soon-to-be-veteran 7,5-vuotias kisaotus. Nostan siis Javalle isosti hattua maailman parhaasta opetusmestariduunista! Jotain on selkeesti työkalupakkiin tarttunut itseään tässä vuosien varrella opettaessa ja pikkukoira pääseekin vähän vähemmän kivettömämmin liikenteeseen. Kieltämättä iso hyöty tulee jo siinä, että näissä on tosi paljon samaa asenteessa ja tekemisen meiningissä, niin aikalailla tutunoloisiin puikkoihin on Ionan kanssa voinut loikata.


PS. Videolla Pipantin vika veto ja pikkukoira on väsynyt, mut aikamoisen hienosti se painaa siitäkin huolimatta :)
PPS. Kuvat viikonlopulta. Eräs harmaa esiintyy aina niin viksuna kuvissakin <3