22.12.2017

Nyt jo joulu?

Tänä vuonna koko jouluhässäkkä tuli niin takavasemmalta, ettei oikein vieläkään ole ehtinyt tajuta huomenna jo olevan aatonaatto. Työkuviot ovat pitäneet aikamoisen vauhdikkaasti tällä kertaa reissun päällä, joten enimmäkseen sitä on vaan pakattu ja purettu matkalaukkua matkojen välissä. Se tietää myös koirailujen (ja muun elämän) osalta varsin vähätreenistä aikaa, kun vaikea se on ulkomailta käsin etäohjata. Vaan eipähän nuo otukset onneksi siitä pahastu, vaikka viettävätkin välillä täysiveristä kotikoiran elämää.

Pepiini on päässyt kirmailemaan ulkomaan elävien radoille muutamaan otteeseen ja aivan fantastisen hienoa jälkeä se kyllä tekee. Jotain pientä vielä mahtuu joka baanalle, mutta huikean hienoja juttuja se väläyttelee. Radaprofiilitkin olleet tosi kivoja, että ei käy ainakaan niitä syyttäminen tuloksettomuudesta :D Hienointa, että sen kontaktivirheetön putki kisoissa senkun jatkuu, eikä ole puomivirheitä ottanut kolmostenkaan haastavimmilla exiteillä treenin puutteesta huolimatta. Hyvä Pepi!

HEILU:n kisoista agirata päätyi Allun kameraan, kiitos paljon!



Sen lisäksi olemme treenaamaan ehtineet kokonaista muutaman kerran koko joulukuussa. Näistä kerran Jaakolla ja Maijulla. Ja hyvimpä tuo pikkukoira tempoo menemään. Erityisen paljon alkaa lämmittämään sen estehakuisuus, joka on hyvin paljon edistyneempää kuin isukillaan. Olenkin tässä jo pohtinut, että Java on opettanut minulle kaiken minkä tiedän aksasta ja Iona taas kertoo kaiken, minkä oon tehny väärin :D Sen kanssa ajoitusten pitää olla just eikä melkein, koska muuten menijomoiiiii. Mutta me tosiaan nautitaan matkasta, opetellaan kaikessa rauhassa ja ennenkaikkea pidetään hauskaa. Huvittaa vähän itseäkin katella noita treenifilmejä, kun ne on täynnä repeilyä ja naureskelua kuin ehkä niin vakavamielistä pohdintaa, että mitenkä niitä nollia tehhään.

Tässä mukana myös Pepin väliaikashow:



Tällä viikolla olin taas vaihteeksi alkuviikon Köpisessä. Nätti joulukaupunki Tivoleineen, btw. Tiistaina lento laskeutui 17:52, taksi oli kotipihassa 18:20, bongasin treenituurauksen FB:stä 18:25 ja sipaisin itseni Akatemialle 19:02. Näin siis suorastaan huikean prosentuaalinen kasvu joulukuun treenimäärään, kun  pääsimme vielä Maijun treeneihin. Ja kyllähän tuo kannatti, olipa kiva rata, josta jäi taas itselle aika paljon linjausasiaa pohdittavaksi. Pepiini sai taas juosta ja sillon on pikkukoira onnellinen <3




7.12.2017

Nelijalkaisten huoltoa

Lähtökohtaisesti pitää olla kyllä varsin onnellinen, että saanut kolme vallan tervettä shelttiä, eikä ole tarvinnut eläinlääkärin oven saranoita juurikaan kuluttaa rokotusten lisäksi. Sen takia olikin hyvin erikoista, että viimeisen puolen aikana tohtorille on kiikutettu molemmat harmaat. Ehkä vähän liioitellusti, mutta minulle se koira on tärkein ja asioita selvitellään juurta jaksain, jos tarve vaatii.

Jep, harmaat.

Pipanttisen case alkoi kesällä. Se kaatui pehmeällä ulkokentällä nenälleen täydestä vauhdista ja sen jälkeen minun silmään oli yhtä sun toista pientä. Erikoisia keppivirheitä, parhaan terän puuttumista vauhdista ja kokoamisesta jne. Ensin kokeiltiin perinteinen ja helpoin: pitkä aksaloma ja fyssari. Fyssarin näppeihin etuosa oli tiukka, mutta mitään tiettyä paikkaa ei lötyynyt ja vastasi hoitoon kaiken kaikkiaan hyvin. Poistuimme siispä jumppavinkkien kanssa kesälomalle.

Tämänkään jälkeen ei ihan omaa silmää miellyttänyt vieläkään, joten halusin sen myös ortopedin läpikäytäväksi, ettei olkapäässä ole esim. muotitautia mediaalisen tuen vammasta. Morelius käytti siihen aikaa ja tutki huolellisesti juoksuttamalla ja kopeloimalla, mutta ei löytänyt yhtään mitään. Päädyttiin myös siihen, että kuvaustarvetta ei ole, koska ei ole mitään selkeää paikkaa mitä kuvata tai tutkia. Jatketaan jumppaa siis.



Koirassahan ei tosiaan ollut mitään vikaa, se ei siis ole ontunut askeltakaan, mutta joku syy siihen on oltava, että lajin hienomekaniikka ja tekniikka häviää. Yksi kouluttaja jo epäili, että onko se korvien välissä painolasti jostain kiputilasta ja sen takia mennyt fiilis kaikesta. Sen verran oman koirani tunnen, että vaikka hän onkin suuriluonteinen viihdetaiteilija, ei se kyllä mikään megaherkkis ole, joten päätin vielä jatkaa fyysisen pulman ratkontaa.



Lompsimme seuraavaksi kokeilemaan faskiamanipulaatiota Virpille Vikapilaan. Tämä olikin varsin mielenkiintoinen kokemus - koirasta näki heti, kun löytyi tiukkoja paikkoja ja miten pinne aukesi. Pepin casessa oli aika selvää, että syy-seuraus -suhteen löytymiseen tarvitaan vielä vähän kaivamista, kun tuppaavat tuollaisen jumit olevan vähän kuin sipulin kerroksia. Yhden kun saa auki, niin se voi nostaa jonkun toisen pintaan ja päästään lähemmäksi syytä. Kolmannella kerralla vihdoin päästiin lapojen väliin ja nikamiin 2-3,  Sepä olikin täräyttänyt ihan kunnolla lukkoon ja näki koirasta, että nyt ollaan asian ytimessä.

Pidettiin vielä pitkä loma tämän päälle ja vasta syyskuussa palailtiin aksaan. Ja tadaaaa, kaikki tekniikkaongelmat tiessään! Ranka oli sen verran tukossa etuosasta, että sen maksimaalinen rotaatio ja käyttö tuntui pahalta. Fyssarilla ollaan käyty vielä tsekkaaamassa tilanne tämän jälkeen ja koko etuosa vaikutti paljon paremmalta ja avonaiselta. Toivoakseni päästin siispä faskiahoidoilla pureutumaan syyhyn pelkkien seurausten sijasta. Ainakin Pepiini on palannut jo vallan täysiä aksaan aika päiviä sitten ja käynyt viihdyttämässä yleisöä esim. kisoissakin muutamaan otteeseen.


Toinen harmaa kunnostautui sitten tokavikoissa Jennan treeneissä syyskuun alussa tekemään ihan täydellisen hypyn arviointivirheen ja rysäytti kompastua rimaan, josta kaksi ja puoli volttia kuperkeikkaa. Onneksi koira oli lihakset lämpimänä ja itsehän se ei ollut moksiskaan, vähän ehkä hämmästynyt, että miksi joku viitsii kesken aksan horisonttia vääntää. Luonnollisesti treeni lopetettiin siihen paikkaan ja lähdin jäähkälle kyttäämään otusta. Eikä siinä näkynyt yhtään mitään ja samalla viikolla sattui olemaan Pepin käsittely, johon Virpi ystävällisti otti Javankin pikaisesti tsekattavaksi.

Akuutisti selkein lopputulos oli jumiin pamahtanut kallon pohja, josta seuraavalla kerralla sitten jatkettiin. Siinä Virpin mielestä oikean etukoiven hauis oli vähän pienempi kuin toisella puolella. Tästä sitten otin kimmokkseen buukata Anulle ajan Mevetiin, jotta tsekataan etuosa kunnolla. Kiinnitin myös huomiota, etä isomman rasituksen jälkeen se lähtee illalla vähän jäykästi liikkeelle, vaikka sen jälkeen ei ole yhtään mitään ja seuraava päiväkin jo vallan raitrai. Heidän mielestään olisi hyvä tuoda se juurikin rasituksen jälkeen, joten ilmoisin Javan sitten oman seuran kisoihin edellisenä päivänä. Sielllähän herraskoira veteli kisan nopeimpia aikoja muina banaaneina ja viisi vuotta nuoremmatkin aksakoirat saivat katsella takatassuja.



Tutkimus tehtiin todella huolellisesti kopeloiden, juoksuttaen, rtg-kuvin ja ultraamalla. Olipa hienoa nähdä, että noinkin rankan lajin parissa uraa tehneenä olkapää/kyynärluusto sillä on vieläkin superhyvä, eikä mitään nivelrikkoja! Muutamassa varpaassa on toki osumaa, mutta niihin se ei reagoi millään lailla, ovat vaan jäykät. Olkapään ultrauksessa ainut löydös oli enemmän nivelnestettä oikealla, joten joku pieni ärsytys siellä puolella, vaikka mitään kalkkeumia tai repeämiä ei onneksi pehmytkudoksissakaan. Niimpä Nalpe tempaisi pienen tulehduskipulääkekuurin, otti remmilenkkikomennuksen ja saimme hyvillä mielin poistua vastaanotolta supraspinatusjänteen venähdys -diagnoosin kanssa.



Jotta ei pääsisi kroonistumaan, lepolomaa herraskoira on saanut pitää nyt pidempään kuin eläinlääkärin määräys sanoo. Normilenkkeihin ja sen sellaiseen kirmailuun se on kyllä jo palannut aikapäiviä sitten. Sen lisäksi hoidan sitä vielä laserilla ja jumpalla. Satuin saamaan vallan kilpailukykyiseen hintaan Handy Cure laitteen, niin sillä on sitten Ionan lapojen väliä ja Javan supraspinatusta voinut huoltaa näppärästi telkkaria katsoessa. Mitäpäs sitä ei näiden karvanaamioiden eteen tekisi.... :)