28.8.2016

Loppuja ja alkuja.

Viime viikonloppuna kisattiin HSKP:n piirimestikset. Lauantaina oli yksilöt, joissa teimme varsin hienot baanat kuitenkin pikkuvirheineen, eikä jatkettu kahden vuoden mitaliputkea. Sunnuntaiaamuna  piti raahautua vielä joukkuepiirimestiksiin, joka minusta oli ainakin vähän hölmöä, ko mieluusti olisi lauantaina sipaissut nekin ja antanut koiralle PLUS itselleen vapaapäivän lajista. Vaan eipä mitään, HSKH:n timanttinen medijengimme kävi sen korkeimman pallin lunastamassa, niin ei sentään turha keikka :) 




Video on ehk huonolaatuisin ever näin uudelleen tallennettuna ja napattu tuhmasti HAU:n striimistä.


Kisaputki jatkui tänä viikonloppuna oman seuran kisoissa. Harmillisesti edellisviikonlopun omasta liikkeestä oli jäljellä enää rippeet, kun oli aika vaikea päivä särkyjen kanssa. Autokin oli kuin Yliopiston apteekin sivutoimipiste :D No, koira alkaa onneksi olla jo sen verran kokenut, että pystyy paikkaamaan huonosti liikkuvaa ohjaajaa ja saimme sitten kuitenkin kasaan luultavasti aika arvokkaan tuplanollan ensi kesän kannalta sijoilla 2. & 3.  Videoita ei nyt ole, kun ei riittänyt kapasiteetti kuvaajan hankintaan.


Tosin päivän ihan ykkösjuttu (Javalle ihan heti aksan jälkeen) oli lienee visiitti buffaan. Lauma ilmoittautui vapaaehtoiseksi hävittämään ylikypsän makkaran grillistä. Kuvassa näemmekin intensiiviset ilmeet, kun odotamme makkaran jäähtymistä. Sanoisin, että kontakti on aika vimosen päälle. 



Meidän kausi loppuu siis näillä näkymin kolmen viikon kuluttua, kun ohjaaja marssii leikkaukseen. Paluu kisakentille on vielä epäselvä. Haluan itselleni uskotella, että ehkä jo keväällä, mutta lienee olennaista ottaa sekin skenaario huomioon, että voi ottaa vuodenkin. Java saattaa tosin kisakentilläkin pyörähtää muutaman lainaohjaajan kanssa, joten karvatursas pääsee siitä huolimatta toteuttamaan itseään.

Vaan niin on vettä valunut Vantaanjoessakin, että Neiti Ionakin tärskäytti kisaiän 18kk! Tottahan sitä pienelle oma keltainen kirja sitten hankintaan, kun sopivasti sattui oman seuran kisat olemaan. Sinäänsä mittaus ei aiheuttanut yöttömiä öitä ja akuuttia hiustenlähtöä, kun reilu 39cm korkean sheltin pitäisi aika kivasti mennä siihen puoleen väliin. Ja näin siinä sitten kävikin ja mediraksi saatiin virallisesti paperille asti. Itse kisauran aloitus vielä hämärä kysymysmerkki, vaikka uhkaavasti takavasemmalta Piipaa todisteli tänään osaavansa kaikki esteet. Mikä näillä reenimäärillä kyllä iloinen yllätys. Täytyy arvostaa koiraa, joka osaa miettiä mistä sitä palkkaa tulee ja mistä ei ja miten sitä palkkaa saa lisää. Eri asia on tietysti vielä se, että miten tämä osaaminen siirretään täysvauhtikaahauksen osaksi radalle turvallisesti, mutta tämäkin taso jo vallan lupaava.




22.8.2016

Seitsemän yhteistä vuotta elämäni koiran kanssa

Java on hyvin, hyvin erityinen karvatursas. Minulla on kuitenkin ollut suuri ilo ja kunnia olla paikalla herraskoiran ensihenkäyksistä asti, joten yhteinen tarinamme on alkanut konkreettisesti jo 21.8.2009. Javan ei pitänyt alunperin meille muuttaa (koska uros ja jaadajaada), mutta pilkkumi oli päättänyt toisin. Niin se pontevasti esitti parastaan, kun joka viikko kävin Natia ainokaisensa kanssa moikkaamassa ja siinä jätettiin järki kakkossijalle ennen pitkää. Onneksi jätettiin, koska tämä matka on ollut aivan jäätävän huikea ja me todellakin nautitaan jokaikistä päivästä yhdessä.

Paljon onnea, Herra Jalmari 7-vee <3



21.8.2016

Norjan roadtrip PM-areenoille

Ensimmäinen maajoukkue-edustus takana ja vaikkei tuloksilla meidän osalta juhlittu, niin olipa vaan huikea reissu! Toivottavasti joku toinenkin vuosi pääsee sinisissä kirmaamaan, jossei Javan, niin sitten juniorin kanssa ja vieläpä ehjällä jalalla. Jo maajoukkuekarsinnoista asti oli selvää, että ohjaaja ei tule olemaan 100% vedossa, mutta sen yhden kerran, kun valinta osuu kohdalle, niin me todellakin mennään ja yritetään ainakin parhaamme. Sinäänsä olikin vähän kummallista kuulla useammasta suusta maajoukkuekarsintojen päätyttyä, että "VIITSIIKÖ lähteä ollenkaan". Halpaa reissusta ei tietty saa tekemälläkään (ellei sijoittunut viiden parhaan joukkoon), joka on useimmille ihan tärkeä pohdinta, mutta viitsimisen kynnyskysymys onkin mielenkiintoinen. 

Etukäteisvalmisteluina piti ensinnäkin hoitaa koiralle ekinokokkileima passiin, kun Norjan maahantulosäädökset sen vaatii, mikäli Ruotsin kautta matka kulkee. Leima saa olla 24-120h vanha, joten lääkityksen voi hoitaa joko Suomessa tai Ruotsissa. Tämä oli yllättävänkin uutta monelle eläinlääkäriasemalle, johon soittelin hintatietojen perässä. Siellä kun olisi vaan tarjottu 28 päivän säännöllä jatkuvaa lääkitystä, jota me ei tarvittu ja muutenkin, hinnoissa on ihan valtavia eroja. Vaikka omat lääkkeet kourassa marssii paikalle, niin pelkästä passimerkinnästä hinnat vaihteli 20-70e välillä. Onneksi satuin löytämään Savion Eläinlääkärin, jossa tosiaan tuo 20e taksa ja voidaan lämpimästi suositella, jos joku muukin on joskus leimaa vailla. Meidät yllätettiin vielä vallan iloisesti kassalla toteamalla, että menköön tämä sponssina ja hyvää matkaa :) Kiitos, pienetkin jutut on isoja!

Sen lisäksi autoon pakattiin eväskassi välipalatarpeiksi ja auton rekisterinumeron rekisteröin Ruotsin epass24.com :iin ja Norjan autopass.no :oon. Noiden ruuhkamaksujen keräämisessä kun ulkomaalaistenkin autojen osalta on viime vuoden aikana jokseenkin terästäydytty ja myöhästymismaksut jälkikäteen laskutettaessa taitaa olla hulppeat 500kr, joten ainakin itse näen huomattavasti helpompana vaihtoehtona tuon automaattisen laskutuksen luottokortille niiden muutamien eurojen osalta mitä nyt ruuhka- tai tietullimaksuista matkalla tulee.

Olisin mieluusti lentänyt paikan päälle, mutta sattuipa sitten työt kutsumaan ma-ti Tukholmassa heti viikonlopun perään, joten suunnitelmiin muutos ja auto alle. Onneksi ihan keskenään ei joutunut pikitietä kuluttamaan, vaan Mari lähti reissuseuraksi katsomaan huippuaksaa Norjan maisemiin. Mentiin torstain yölaivalla Turusta Tukholmaan ja pitää kyllä todeta, että Viikkarin Grace oli vallan positiivinen yllätys. Olihan meillä parisänky hytissäkin :D Muutenkin liikenne soljui tosi hyvin Tukholman päässä ja oltiinkin suitsaitsukkelaan jo matkalla kohti Norjaa. Lisää muuten reissukuvia Instassa.

Ei tarvitse motivoida juoksemaan, edes norjalaisessa säässä :D
Kuva: Jukka Pätynen, kopioitu luvalla

Perjantaina satoi oikein norjalaiseen malliin ja olikin lievä yllätys, että normikisojen hyppäri käytiin nurmikentällä. Agiradalla Java ehti napata väärän esteen radan loppupäässä, kun ohjaaja oli yksinkertaisen jumissa 8h automatkan jäljiltä ja sateen totaalikastelemalla nurmikentällä en oikein itse uskaltanut liikkua, joten siitä hankin hyllyn. Mietin kyllä uskaltaako lähteä edes starttaamaan, mutta näköjään rouheampipiikkisillä zero Inoveilla pito oli ihan hyvä sentäs. 

Muutenkin norjalaisten geimien osallistumissysteemi on varsin persoonallinen: ilmoittautuminen piti tehdä samanlaisella lomakkeella, kuin Suomessa näyttelyilmo, kahden kv-startin hinta oli tosi suolainen 475kr kuukautta ennen, numerolappu piti itse printtaa mukaan, starttinumero vaihtui eri starteissa, paikan päällä ei starkasteta rokotuksia, eikä ilmoittauduta, lähtölista tehtiin tussilla fläppitaululle, sinne sai itsensä ilmoittaa läsnäolijaksi, jolloin työntekijä merkkasi punasen palluran, mutta sen puuttuminen ei myöskään haitannut, omaa lähtöpaikkaa pystyi siirtämään helposti ilmoituksella, kisakirjaa piti käydä heiluttamassa vain nollaradan jälkeen toimistossa ja Norjan sertejä jaettiin kolmelle parhaalle. Se oli todella kummallista.

FI 2016 Kuva: Jukka Pätynen, kopioitu luvalla

Olin antanut Agilityliiiton buukkaa majoituksen, josta viikkoa ennen tuli vasta lisätietoa: 2hh 172e/yö. Siitä kun nopeasti laskee vaikkapa kolmen yön hinnan, niin kyllä tuli tukiepikset aika tarpeen. Majoitukset oli Lillehammerin keskustassa, n. 10 min ajomatkan päässä itse kisapaikkakylästä. Sisältä hotelli oli siisti ja tilava, mutta naureskeltiin kyllä muutamaan otteeseen ulkopuolen neuvostohenkistä näkymää '94 lisäsiivessä. Olisi nyt oikeasti öljyrahalla voinut ehkä sen ulkokuosinkin pikkasen nätimpään kuosiin laittaa, vaan toisaalta se riitti mainiosti, että auton sai parkkiin ja aamulla aamupalaa kitusiin. Samana viikonloppuna jossain oli näyttelyt ja voi ristus tota näytelmäihmisten eloa. Se on ilmeisesti ihan tavallista, että koirat jätetään yöksi autoon ja siellä ne sitten haukkuu ja ulvoo menemään vaikka koko yön. Ja todellakin kuuluu milloin he ovat huoneesta poistumasta haukkukuoron kera, mikäli koirat on sinne otettu. Onneksi itse olen sen verran hyväuninen ja Javakaan ei jaksanut muutamaa "buh" -tyylistä kommenttia enempää asiaan puuttua, joten show ei sillälailla häirinnyt.

Kuva: Jukka Pätynen, kopioitu luvalla

Itse kisaradoilla me ei ihan päästy esittämään sitä parasta ja terävintä menoa. Näistä geimeistä käteen jäi nyt leikkausmotivaatio, kun ei näillä rikkinäisillä ruhonosilla ei yksinkertaisesti kykene tuottamaan sellaista liikettä, jota me olemme tottuneet tekemään. Jalan liikerata on puuttellinen ja toiselta puolelta puuttuu voima, joten käännösten tuottaminen peräjälkeen oli todella työlästä. Mutta noin muuten radoissa oli paljon hyvää ja noissa kisoissa tuonkin otuksen vauhti riittää vallan mainiosti. 

Sen verran tuhmio pikkutursas toki oli, että hankki meille ekan radan lopussa hyllyn irtoamalla putkeen, vaikka näkyi Osloon asti sen kyllä kuulevan puomin pysäytyskäskyn ja hyppärillä se tuli yhden hypyn ohi, jota en vieläkään ymmärrä miksi. Yksilöhyppäri oli meiltä viikonlopun parasta ja olisikin ollut mahtavaa nähdä mihinkä se olisi turkiksen paukut riittäneet ilman tuota ohitusta ja väärinpäin napattua hyppyä. Finaaliradalla kääntymisongelma kostautui sitten hyllynä, kun valuvat käännökset kertaantui niin paljon, että olin totaalisen myöhässä ohjausplänistä enkä myöskään siihen hätään ehtinyt päällejuoksua korvaavia vaihtoehtoja tuottaa jaloista. 

Finaalimenoa Kuva: Jukka Pätynen, kopioitu luvalla

Sunnuntai-ilta vietettiinkin sitten Nalpen kanssa kahdestaan turistinähtävyyksiä ihmetellen Lillehammerissa. Jostain syystä kaikki turistit halusivat hyppyrimäellä käydä koiraa rapsuttamassa :D No, mikäpäs siinä! Eräskin skottinainen oli ihan täpinöissään, että tuon värinen sheltti, hän ei ole ikinä nähnyt ja halusi ottaa kuvia Herra Lakujätskistä. Turistikierroksen jälkeen jätin Javan hotellille nukkumaan ja lähdin joukkueen yhteiselle illalliselle Peppe's Pizzaan, jossa pizza ei ainakaan loppunut kesken. Sitä siis kannettiin kiinteällä hinnalla pöytään aina edellisen loppuessa ja kieltämättä nälkä olikin aikamoinen.


Tämän kuvan halusi skottirouva ottaa meistä, kun koiraa kuvailin noilla suksilla :) 

Mutta me nautimme agilitystä. Meillä oli kivaa. Java oli huikea, tuhma pieni karvaporsas ja niin mahtava reissukamu. Kiitos kaikista tsempeistä <3 Silloin kun ei itse oltu verkkaamassa tai radalla, oltiin kannustamassa joukkuekavereita ja jo huippuaksan katsominen kentän laidalta on niin jännää. Maajoukkuepoppoossa oli kyllä loistavia tyyppejä ja niin paljon onnistumisia, joista iso käsi heille! Minulle ei jäänyt jossiteltavaa näistä geimeistä. Mentiin, osallistuttiin ja näillä eväin tähän se riitti. Vaikka me lähdetäänkin ihan oikeasti tavoittelemaan sitä paikkaa kolmen parhaan joukkoon, eikä muilla sijoituksilla ole väliä, tärkeintä on kuitennin mennä sinne fiilistelemään sitä yhteistä tekemistä ja siinä me onnistuttiin. Kisaamme vielä muutamat kisat ja jos hyvin käy, keväällä paluu kisakentille ja jos vähän huonommin, niin maajoukkuekarsininnoissa 2017 sitten.

<3 

6.8.2016

Kaikki kiva päättyy aikanaan. Lomakin.

Meidän poppoo on viettänyt lomaa varsin tehokkaasti tässä heinäkuun. Neljä viikkoa on loppujen lopuksi aika lyhyt aika, kun kaikki pimeinä kuukausina kertyneet asiat TO DO -listalta pitää tunkea sitten juurikin siihen neljään viikkoon. Mutta niinkai se menee, että aika lentää kun on kivaa :) Koska koiratouhut vie aikapaljon aikaa aktiivisella kaudella, kesä on sitten enempi kaksijalkaisille. Niimpä koirat saavat lomailla hyvillä mielin myös.

Nati on meillä varsinainen lomailun asiantuntija. Pikkumusta vietti taas tänäkin vuonna pari kuukautta mökkielämää porukoiden ilona, seurana ja riesana ja se on kyllä puikkonokan mielestä parasta mitä on olemassa. Natihan on varsin huoleton hoidokki, senkun muistaa ruokaa tuupata nenun eteen kaksi kertaa päivässä (eikä tarvitse edes muistaa, Nippe osaa muistuttaa ;) ja yöksi löytyy pehmeä pesä, jossa nukkua. Mökillä juhlistettiin myös managerin 9-vee synttäreitä, jossa sankarin suosikkiohjelmanumerot oli syönti ja frisbeenheitto.


Pikkukoira Piipaa kehitteli juoksunsa heinäkuun alkuun, jota vähän etukäteen taas huokailin. Että onko ihan pakko pilata taas tämäkin loma, kun edellisen kerran juoksenneltiin juurikin loman aikana loppuvuodesta. Onneksi herra Jalmari on sen verran asiantunteva herraskoira, että juoksut itsessään aiheuttaa vaan tarpeen todeta asia, mutta tärppien aikaan se kyllä tietää mikä jutun juoni oikein on. Siinä sitten saa pelata tetristä kotona sijoittelemalla koiria ja koiraportteja strategisesti. Onneksi on vaan tuo yksi juoksuhanuri enää, kahden kanssa menisi jo maku :D

Näin pian lähestyvässä 1,5v iässä tuli mieleen, että Ionahan ei ole koskaan ollut missään julkisessa liikennevälineessä, kun tuo auto kuljettaa niin näppärästi kaikkialle. Niimpä nappasin pikkukoiran mukaan, kun lähdettiin Suomenlinnaa valloittamaan huvin ja urheilun vuoksi, jotta näkee mitä se mahtaa tuumata junasta, Stadin keskustasta ja Suokin lautasta. Ei mitään :D Se on kyllä niin huikean hyväpäinen koira, jonka mielestä edellä olevissa asioissa ei ollut mitään Vantaan pientalolähiöstä poikkeavaa - paitsi enemmän rapsuttajia, jee! Turistit olivat ihan haltiossaan pienestä eläimestä. Ja minä siitä, miten helppoa tälläisten koirien kanssa oleminen on. Ionalla ei ole ollut mitään "sosialistamisohjelmaa", vaan se on lähinnä kulkenut pentuna minun mukana ja kohdannut uusia asioita siinä sivussa ilman, että niistä on tehty mitään numeroa tai ihan asiakseni olisin päätäni sillä vaivannut.

Kahvilassa oli lievä vastatuuli :D


Jonottaminenkin hallussa

Joko mennään!


Ravintelissakin osataan käyttäytyä


Pikkaisen utelias



Ja näin junassa

Java ehti lomailun lisäksi kipaista pari starttia, joista nopein rimavitonen ja voitto. Sen lisäksi vähän ehditty treenikentällekin jo palata teknisiä juttuja muistuttelemaan. Olen myös käynyt muutamaan otteeseen hallissa treenaamassa ihan vaan muistutellakseni keinonurmipohjan pitoa. Aikalailla lyhyitä täsmätreenejä pyritty tekemään, ratatreeniä muistutellaan maanantaina ja viimeiset silaukset ennen Norjaan lähtöä tiistaina Jennan yksärillä pm-teemaan. Myös huolto on käyty tekemässä Marilla ja kaikenkaikkiaan varsin hyvässä vedossa oli loman jäljiltä koko tursas. Tällä mennään!

<3

Kippari on ehtinyt muutamaan otteeseen pyörähtää Suomen rajojen ulkopuolella, kulinaarireissulla Tallinnassa ja vajaan viikon huumorimatkalla manner-Espanjassa akselilla Madrid-Cordoba. Sää oli mitä mainioin, n. 39-45 astetta ja täyttä aurinkoa. Keskimääräistä Suomen kesää parempaa siis. Koska näiden reissujen teema on aina huono huumori, niin siinähän se viikko menee heikkoa vitsiä vääntäessä, maha kippurassa hekottaessa (kerran jopa lensi päästä verta, kun piti lyödä nuppi sängynpäädyssä olevaan koristenappulaan akuutissa naurukohtauksessa - en tiedä pitääkö se aina paikkansa, että nauru pidentää ikää :D) ja hyvin syödessä.

Loman lopuksi pyöräytin organisoida vielä tukiepikset minun ja Jonnan pm-reissun kustannuspuolta ajatellen. Seuralta saatiin kentät, ihania kavereita talkooavuksi, palkintopusseja täyttämään Murren Murkina & Eläinlääkäriasema Valjakko, sää mitä mahtavin ja runsaslukuisesti kilpailijoita perjantaisena iltanan Ojankoon, niin eipä olisi voinut olla täydellisempää lopputulosta! Kynä ja paperi -metodilla ja noin kymmenen hengen osaavalla talkooporukalla hyvin pyöriteltiin kahta rataa ja nähtiin niin iloisia suorituksia yksi toisensa jälkeen. Ei se lopputulos, vaan oikea asenne :)

Näillä eväin episillan kimppuun :D




Niin saa olla nöyrän kiitollinen. Monesta ja paljosta. Tässä päällimmäiset:

  • Minun täydellisen epätäydellisen ihanista koirista. Javasta on tullut kuin ihmisen mieli ja miten se täydestä sydämestään tekee tätäkin lajia, se on vaan <3
  • Ystävistä. Ei ole ehkä sanoja miten käsittämättömän hienoa se on, että ihmiset tulevat vapaaehtoisesti tuhlaamaan oman perjantai-iltansa siihen, että auttavat episten läpiviemisessä. Ja ne halausten ja onnittelujen määrä, kiitos! Ihan jokainen vie meitä matkallamme eteenpäin ja lämmittää ihan huikeasti. 
  • Murren Murkina & Eläinlääkäriasema Valjakko: Miten huippua on, että nämä pienet paikalliset yritykset lähtivät tukemaan meitä riviharrastajia unelman toteuttamisessa osallistumalla palkintoihin. Sponssitiedusteluja sai laittaa maailmalle kyllä useita. Minä yritän parhaani mukaan rahankäyttöni ohjata ulkomaisten pääomasijoittajien omistavien ketjujen sijasta paikallisille yrittäjille, tehkää tekin niin.
  • Runsaslukuinen kisaajien joukko. Ihanaa, kun jengi oli niin hyväntuulista koko illan, vaikka meidän perinteikäs kynä ja paperi -yhdistetty ilmo ja tulospalvelu ei ehkä se kaikkein nopein liveserviisi. Ja kuulutuskin oli perinteikästä huutelua sekä FB-päivittelyä. Sentäs joku asia moternia :D 




Tänään me levätään koko päivä. Ansaitusti.