11.2.2019

Rakkaudesta lajiin vai koiraan?

Minusta on aina välillä vallan tärkeää pysähtyä miettimään miksi harrastaa tätä lajia, mitkä on ne omat motivaatiot ja draiverit lähteä treenaamaan tai kisaamaan ja mitkä on niiden seuraukset. Itsellä alkaa lajin parissa olla jo yhdeksän vuotta kilometrejä ja vaikkei se ole ajallisesti kovin pitkään, on siihen mahtunut paljon. Menestystä on tullut yli jo omien tarpeiden, joten senkin kimallus on aikaa sitten karissut. Ja silti Ionan valiotitteli tuntui oikein lämpimältä saavutukselta yhäkin, vaikka sen nappaaminen nyt vaan ajankysymys tuolle koiralle.



Olen aina tiennyt, että se on valtavan lahjakas koira tähän lajiin ja minusta on ollut suorastaan etuoikeutettua saada tehdä töitä sen kanssa. Olen nauttinut suunnattomasti sen kouluttamisesta ja ennenkaikkea olen oppinut niin paljon koiran kouluttamisesta, sen sielunelämästä ja arvostamaan entistä enemmän perustaitoja lajitaitojen sijaan. Tietyllä tapaa Ionan valiotitteli on ollut myös minun todisteeni sille, että nuori koira ei tarvitse agilityä, vaan ennemmin oppia elämää, perustaitoja, tekemään töitä omistajan kanssa ja pitää hauskaa.

Meillä ei ole olemassa pentuagilityfilmejä, koska sellaista ei ole harrastettu. Sitä vastoin olemme leikkineet, tehneet temppuja, oppineet kommunikoimaan, tehneet tasapainoharjoituksia. Junnuiän lähestyessä se sai tutustua esteiden mekaniikkaan leikkien varjolla. Se sai myös junnuna alkaa juosta suoraan lelun perässä, mattoa ja suoria kujia. Agilityn se aloitti vuoden ikäisenä. Kisauransa se aloitti vasta yli kaksivuotiaana, ei ollut mikään kiire nuorta koiraa saada kisavalmiiksi, vaan kaikessa rauhassa lähdettiin vasta siinä vaiheessa rakentamaan lajia. Kolmosiin se nousi ihan liian nopeasti reilussa parissa kuukaudessa, jonka jälkeen jäätiinkiin pitkälle tauolle. Ja se eka agiserti sitten hitusta alle kolmevuotiaana. Myöskään ei ollut mitään tarvetta lähteä runttaamaan sitä SM-kisoihin viime vuonna, kyllä niissäkin karkeloissa ehtii pyöriä. Esimerkiksi tänä vuonna sitten toivottavasti mukana yksilöissä, nollat kun löytyy jo nyt, eikä niitä tarvinnut edes jahdata tai tekemällä tehdä :)










Se ei ole tärkeää montako estettä putkeen koira suorittaa, millä on väliä on miten se ne tekee. Niimpä alusta asti oli tärkeää, että Pepillä on maailman kivointa ensinnäkin minun kanssani ja toisaalta taas aksakentällä. Ennen aksakentälle siirtymistä se oli oppinut oppimaan, tarjoamaan käytöksiä ja havaitsemaan itse kausaliteetin omilla teoilla ja palkkaseurauksilla. Agilitytempuille luotiin ensin kriteeristö sen oman pohdinnan kautta ja kun sille oli selvää mistä ne herkut tulee, otettiin mukaan se oikea asenne: draivi lelupalkalla (joka sekin on opetettu kentän ulkopuolella ensin). Aloin ketjuttaa esteitä vasta, kun se itseasiassa tiesi tasan tarkkaan mitä milläkin esteellä tehdään ja osasi fokusoida katseen sinne (koska jokainen este on mahdollinen palkka-automaatti). Nykyään olisin vielä tarkempi ärsykekontrollin lisäämisessa aiemmassa vaiheessa, jotta vältyttään sellaiselta luovalta sinkoilulta tarkoituksenmukaisen etenemisen sijasta.

Paljon on opittu yhdessä ja niin paljon vielä edessä! Ihan parasta kuitenkin saada nauttia tästä matkasta tuon harmaan supermarsun kanssa <3

4.2.2019

Homeopatia-agilitystä valioksi

Vuosi onkin meidän osalta startannut varsin vauhdikkaasti. Tätäkin kirjoittelen nyt nopeasti lennolla Müncheniin, kun muuten vähän aika kortilla. Sama pätee myös aksaan - kisaamisen ja treenaamisen osalta, mutta ollaan panostettu sitten laatuun määrän sijasta. Sen suhteen taidetaan olla muutenkin oikealla tiellä, että asiat etenee, vaikkei hallilla ehditäkään pyöriä. Tietty ei mitenkään jäätävän nopeasti, mutta kuitenkin oikea suunta lienee se tärkein. Olenkin kutsunut jo meidän puuhastelua ”homeopatia-agilityksi”, jossa vähemmän on enemmän :D

Itse esteillä treenaus on korvattu aika pitkälti olohuonetemputtelulla. Olen siis koittanut miettiä miten varioin itse taidon opettamista rajallisissa sisätiloissa ja koirien mielestähän se on aivan superhauskaa, että saa tehdä tehdä töitä iltaruokansa eteen. Kerran kahteen viikkoon meillä on ohjatut treenit nyt talvikauden ja sitten jos kerran kahteen viikkoon pääsisi vapaatreenaamaan, niin siinähän se paketti sitten kasassa.



Ionalle on kasvatettu korvia ja nostettu kuuntelemisen arvoa pääasiassa. Kyllähän se osaa jo yhtä sun toista, mutta monesti sen mielestä kaikenlainen posottaminen ja kaahailu on aikamoisen mukavaa ja joku kuuntelu ehkä vähän nillittämistä. Siispä tehdään siitä korvien käytöstä kannattavampaa  ja vahvistetaan ärsykekontrollia myös esteillä silloin, kun siihen on mahdollisuus. Tuossa videolla yksi lauantai-illan pikatreeni, jossa aiheena pelkkä exittien kuuntelu. Sen verran leppoista hommaa, etten minäkään viitsinyt edes talvivaatteista luopua treenin ajaksi, kun ei siinä kauaa nokka tuhise :D Mut hienosti se kyllä malttoi erotella, vaikka luulin tuon ihan nenän edessä olevan putken olevan aivan liikaa. Muutaman kerran lähti arvuuttelemaan, mutta niistä kun ei tullut mitään palkkaa, palautti kuuloelimet tajuudelle. 


Pitää ottaa pikkukoiran virallinen valiokuva myöhemmin, mut tässä tämä nökkösen ihastuttava uunituorevalio -foto <3

Talvikauden kisat meillä on painottunut kerran kuussa –sykliin, joka on ollut kyllä oikein toimiva. Ehtii viikonloppuna treenaamaankin, jos Ojanko on kisavapaa, joten pitää oma kisakalenteri vähän sen mukaan katsoa myös. Tulokset ovat olleet oikein mukavia, tänä vuonna Pepiini on juossut 8 starttia, joista 5 nollaa (3 voittoa, 2 2. sijaa). Viime viikonloppuna BAT:n kisoissa onnistumiset aksaradoilla tarkoitti myös sitä, että pikkukoirasta tuli agilityvalio viimeisen agisertinsä myötä, kun vuosi ekasta tuli vihdoin täyteen!



Olipa muutenkin tosi kivat radat ulkomaan elävillä, kun lauantaina käytiin parit Lee Gibsonin radat ihastelemassa Sipoossa ja sunnuntaina uusi tuttavuus Vendula Hausnerova Ojangossa. Yleensä en harrasta tuplapäivinä kisaamista, mutta nyt oli niin herkullinen asetelma tuomarien myötä, että mikäpä siinä. Kun ei ole ylitreenattu koira muutenkaan treenien puolesta ja toisaalta taas lepoviikko tiedossa koirille, kun lähdin työmatkalle koko viikoksi. Vauhdikkaita ratoja, joissa irtoavalta koiralta vaadittiin myös estetaitoja itsenäisesti ja toisaalta taas kontrollia tarvittaessa.

Helmikuun myötä alkaa myös omat koulutukset pyöriä, joten kiva päästä siihenkin valmennuspuuhaan taas käsiksi tuttujen koirakoiden kanssa ja mukana myös uusia tuttavuuksia! Vaikka ja mitä kivaa taas mietteissä koulutettaville :) Noin muutenn helmikuu on meillä ja koirilla sitten lomakuukausi. Sattuu pitkiä työmatkoja sekä ihan oikea lomakin, niin maaliskuussa sitten taas aktivoidutaan enempi.

18.1.2019

Aksaseminaari saksalaisittain

Elämä on ollut viimeaikoina sen verran näyttävällä pikakelauksella lähinnä töiden ja kaiken muun takia, että blogikin vähän jäänyt. Paljon olisi kirjoitettavia ajatuksia ja muutama draftikin tuossa, mutta oman aikansa tämä asioiden työstäminen kirjalliseen muotoon aina ottaa. Ja jos sitä ei ole, niin tästä on ainakin helppo vähän lipsua :)



Agilityn kanssa olemme olleet joulu-tammikuun aikamoisen kevyellä, lomailtu ja treenattu vain vähän. Tammikuussa lähdimme kylmiltään kisahommiin Pepiinin kanssa ja pikkukoira päätti sitten taikoa vaatimattomasti triplanollan 1/2/1 siltä seisomilta Kirkkonummen kennelkerhon geimeissä Sari Mikkilän varsin haastavilta, mutta vauhdikkailta baanoilta. Hauskinta siinä oli kuitenkin se, että isukkinsa oli tehnyt saman hattutempun tasan viisi vuotta aiemmin Facebookin mukaan. Aikamoista! Ionalla siispä SM-tulokset kasassa.

Kuten otsikkokin vähän vihjaa, alkuvuoden varsinainen aksastartti on ollut meillä sukellus saksalaiseen agilityyn tänään Max Sprinzin agilitykoulutuksessa. En ole juurikaan koulutusten perässä juossut, vaikka on ollut tarjollakin ulkomaalaisia aksatähtiä monessa paikkaa kouluttamassa, mutta tämä oli sen verran mielenkiintoinen, että piti ilmoittautua jo silloin syksyllä. Ohjatut treenit joka toinen vk on sopinut meille ihan hyvin ja siihen jos kerran ehtii omatoimitreenaamaan tai kisoihin, niin se lienee se mihin kalenteri tällä hetkellä taipuu parhaimmillaan. 

Olipahan vaan mielenkiintoinen perjantaiaamu! Tämän takia joutui ottamaan puolipäivää töistäkin vapaata, mutta oli vallan sen arvoista. Aikaa oli myös oikein runsaasti, kun neljän tunnin treeniajassa oli kuusi koirakkoa. Meidät oli laitettu ratatreeniryhmään, joten siinäpä sitä oli sitten juoksemista ihan tosissaan, mutta samalla vähän ideoita ja ajatuksia heidän systeemistään. Tässä siis muutamia yleisiä pointteja, joita tuli mieleen. 

Videomatskuakin on, mutta en ole sitä ehtinyt editoimaan. Sen verran vielä koivet väsyneet ja ylipäätään ajatuksissa ja opeissa työstettävää näin tuoreeltaan. Rataprofiili oli varsin vauhdikas ja tekninen ja erityisessä fokuksessa linjat + koiran taidot. Linjoilla oli aina jotain sinne kuulumatonta hyllyn paikkaa ja toisaalta taas pyydettäessä koiran piti vaihtaa hyvinkin itsenäiseen tekemiseen. Kouluttajana Max oli tosi mukava, mutta tarkka ja tiukka. 

Vaikka radalla oli esteet 1-34, niitä tehtiin viidessä pätkässä ja jokaiseen pätkään oli 2-3 vaihtoehtoa. Koulutuksessa ei siis menty suomalaiseen malliin, että jokainen tekee niinkuin omimmaksi näkee, vaan nimenomaan kaikki teki Maxin etukäteen miettimät kuviot. Niistä sitten voi päätellä tietty mikä sopii itselle ja koiralle paremmin ja mitä ehkä sinne treenilistalle pitää laittaa. 

Kriteerit oli tiukat ja niistä pidettiin kiinni. Hyvähyvähyvä -läpsytystä oli ihan turha ootella, jossei ollut spot on, vaan asiat korjattiin. Erityisesti käännökset ja niiden yhteensopivuus linjojen kannalta oli tärkeitä, siellähän ne sekuntin sadas- ja kymmenesosat tehdään, jos haluaa EO-voittajaksi. Meillä oli kokoamisen kanssa jonkinverran haasteita, kun Pepin mielestä hauskempaa olisi ollut vaan vaikka kaahottaa täysiä. Siitä luonnollisesti tulee se ongelma, että linjat ei oikein pysy optimaalisena ja aikaa palaa, kun Pepiohjus surffailee nenänsä perässä. 

Keppiosaamista testattiin myös ihan huolella. Toisaalta kepeistä piti osata luopua ja toisaalta taas hakea vaikeita entryjä itsenäisesti, mutta myös pujotella loppuun, vaikka liikehäiriö vetää toiseen suuntaan. Sen verran tavaraa oli ripoteltu kumpaankin päähän, että koirat joutui tekemään töitä fokuksen kanssa. Sama toki pätee muihinkin esteisiin, että niistä piti luopua ilman ihmeempiä vimpstaakeja, koska samalla piti vaan juosta täysiä eteenpäin. 



Lisäksi huomiota kiinnitti heidän koiriensa sosiaalisuus ja impulssikontrolli. Ylläolevassa kuvassa Max treenaa Bäxxillä juoksareita (just koira jäänyt putken taakse), Cinna hengaa paikallaan katselleen ja Nadinella on pentu 14vk vain lelulla mukana. Tässä meillä on aika paljon selkeästi opittävaa, niin perustaidoissa kuin harrastuskoiran ominaisuuksissa. Nyt niinkuin oikeasti ymmärsin, mitä nuo saksalaiset tarkoittaa sillä, että pentukriteerit on terveyden, tavan liikkua, halun tehdä ihmisen kanssa töitä lisäksi se sosiaalinen käytös. Eihän Ionakaan aggressiivinen ole, eikä halua ketään syödä, mutta saalisvietti sillä on tosi vahva ja herkästi aktivoituu kyllä juoksevista koirista ja silloin itsehillintä helposti pettää, ko pitää päästä myös juoksemaan. 

Oman ruokabreikkinsä aikana Max puuhaili vähän Bäxxin kanssa ja olihan sitä kyllä kiva katsoa. Jäätävän hyvä kuuntelu on kyllä heidän koirillaan ja lämmittelyn osana käyvät isoa temppurepertuaaria läpi kuuntelun herättämiseksi. Heidän juoksarinsa ovat aika mielettömät ja täysin ohjaajariippumattomat. OUT -käsky pitäisi lienee taas aktivoida repertuaariin, juoksarien kanssa saattaa tulla yllättävän näppärää käyttöä "once in a blue moon". 



Ainiin, lopuksi vielä pakko mainita treenien aikakäsityksestä. Max oli ihan ihmeissään, kun jengi ei ollut ajoissa vuorollaan, vaan sai odotella. Yleensähän Suomessa tämä asia toimii kyllä aikamoisen hyvin etenkin lämpimässä hallissa, jossa on häkkitilaa, mutta nyt ei päässyt suomalainen meininki vakuuttamaan. Kuulemma kaikki Danielin ja Tobiaksen yms. treenaajat ovat jopa etuajassa jonossa ja saa enemmänkin toppuutella, että ei vielä ja kaikkialla muualla sitten saa huhuilla ihmisten perään. Siellä ollaan erittäin tarkkoja ja jos et ole paikalla just silloin tai koiralla jotain erityistarpeita, ni kaikki on omasta treeniajasta sitten pois. 

Meillä oli kyllä Pepiinin kanssa tosi kivaa ja opittiin paljon. Ei siis liihoteltu nollarataa näytöstyyliin, vaan kyllä tuo ton koiran vauhti tekee asioista vähän haastavia. Inspiroivinta oli nähtä miten eri levelillä se heidän koiriensa kuuntelu ja estetaidot ovat. Max tykkäsi Ionasta sheltti-ihmisenä ja kommentoikin pikkukoiraa, että "She is a bit of a a**hole but supercute and supercool". Pepin ratkaisut ei ole aina kovin shelttimäisiä ja saatiin vähän sen sinkoiluja ihmetellä yhdessä. Myös sen kovuus oli vähän yllättävää hänelle, kun ei meinannut uskoa, että tämä koira ei väistä vaan tulee jalkoja päin, jos tiellä seisoskellaan. Sellaista se pepility, jossa parhaimmillaan on jaossa autonkuljettajan tärkeä tehtävä :D