11.2.2019

Rakkaudesta lajiin vai koiraan?

Minusta on aina välillä vallan tärkeää pysähtyä miettimään miksi harrastaa tätä lajia, mitkä on ne omat motivaatiot ja draiverit lähteä treenaamaan tai kisaamaan ja mitkä on niiden seuraukset. Itsellä alkaa lajin parissa olla jo yhdeksän vuotta kilometrejä ja vaikkei se ole ajallisesti kovin pitkään, on siihen mahtunut paljon. Menestystä on tullut yli jo omien tarpeiden, joten senkin kimallus on aikaa sitten karissut. Ja silti Ionan valiotitteli tuntui oikein lämpimältä saavutukselta yhäkin, vaikka sen nappaaminen nyt vaan ajankysymys tuolle koiralle.



Olen aina tiennyt, että se on valtavan lahjakas koira tähän lajiin ja minusta on ollut suorastaan etuoikeutettua saada tehdä töitä sen kanssa. Olen nauttinut suunnattomasti sen kouluttamisesta ja ennenkaikkea olen oppinut niin paljon koiran kouluttamisesta, sen sielunelämästä ja arvostamaan entistä enemmän perustaitoja lajitaitojen sijaan. Tietyllä tapaa Ionan valiotitteli on ollut myös minun todisteeni sille, että nuori koira ei tarvitse agilityä, vaan ennemmin oppia elämää, perustaitoja, tekemään töitä omistajan kanssa ja pitää hauskaa.

Meillä ei ole olemassa pentuagilityfilmejä, koska sellaista ei ole harrastettu. Sitä vastoin olemme leikkineet, tehneet temppuja, oppineet kommunikoimaan, tehneet tasapainoharjoituksia. Junnuiän lähestyessä se sai tutustua esteiden mekaniikkaan leikkien varjolla. Se sai myös junnuna alkaa juosta suoraan lelun perässä, mattoa ja suoria kujia. Agilityn se aloitti vuoden ikäisenä. Kisauransa se aloitti vasta yli kaksivuotiaana, ei ollut mikään kiire nuorta koiraa saada kisavalmiiksi, vaan kaikessa rauhassa lähdettiin vasta siinä vaiheessa rakentamaan lajia. Kolmosiin se nousi ihan liian nopeasti reilussa parissa kuukaudessa, jonka jälkeen jäätiinkiin pitkälle tauolle. Ja se eka agiserti sitten hitusta alle kolmevuotiaana. Myöskään ei ollut mitään tarvetta lähteä runttaamaan sitä SM-kisoihin viime vuonna, kyllä niissäkin karkeloissa ehtii pyöriä. Esimerkiksi tänä vuonna sitten toivottavasti mukana yksilöissä, nollat kun löytyy jo nyt, eikä niitä tarvinnut edes jahdata tai tekemällä tehdä :)










Se ei ole tärkeää montako estettä putkeen koira suorittaa, millä on väliä on miten se ne tekee. Niimpä alusta asti oli tärkeää, että Pepillä on maailman kivointa ensinnäkin minun kanssani ja toisaalta taas aksakentällä. Ennen aksakentälle siirtymistä se oli oppinut oppimaan, tarjoamaan käytöksiä ja havaitsemaan itse kausaliteetin omilla teoilla ja palkkaseurauksilla. Agilitytempuille luotiin ensin kriteeristö sen oman pohdinnan kautta ja kun sille oli selvää mistä ne herkut tulee, otettiin mukaan se oikea asenne: draivi lelupalkalla (joka sekin on opetettu kentän ulkopuolella ensin). Aloin ketjuttaa esteitä vasta, kun se itseasiassa tiesi tasan tarkkaan mitä milläkin esteellä tehdään ja osasi fokusoida katseen sinne (koska jokainen este on mahdollinen palkka-automaatti). Nykyään olisin vielä tarkempi ärsykekontrollin lisäämisessa aiemmassa vaiheessa, jotta vältyttään sellaiselta luovalta sinkoilulta tarkoituksenmukaisen etenemisen sijasta.

Paljon on opittu yhdessä ja niin paljon vielä edessä! Ihan parasta kuitenkin saada nauttia tästä matkasta tuon harmaan supermarsun kanssa <3

4.2.2019

Homeopatia-agilitystä valioksi

Vuosi onkin meidän osalta startannut varsin vauhdikkaasti. Tätäkin kirjoittelen nyt nopeasti lennolla Müncheniin, kun muuten vähän aika kortilla. Sama pätee myös aksaan - kisaamisen ja treenaamisen osalta, mutta ollaan panostettu sitten laatuun määrän sijasta. Sen suhteen taidetaan olla muutenkin oikealla tiellä, että asiat etenee, vaikkei hallilla ehditäkään pyöriä. Tietty ei mitenkään jäätävän nopeasti, mutta kuitenkin oikea suunta lienee se tärkein. Olenkin kutsunut jo meidän puuhastelua ”homeopatia-agilityksi”, jossa vähemmän on enemmän :D

Itse esteillä treenaus on korvattu aika pitkälti olohuonetemputtelulla. Olen siis koittanut miettiä miten varioin itse taidon opettamista rajallisissa sisätiloissa ja koirien mielestähän se on aivan superhauskaa, että saa tehdä tehdä töitä iltaruokansa eteen. Kerran kahteen viikkoon meillä on ohjatut treenit nyt talvikauden ja sitten jos kerran kahteen viikkoon pääsisi vapaatreenaamaan, niin siinähän se paketti sitten kasassa.



Ionalle on kasvatettu korvia ja nostettu kuuntelemisen arvoa pääasiassa. Kyllähän se osaa jo yhtä sun toista, mutta monesti sen mielestä kaikenlainen posottaminen ja kaahailu on aikamoisen mukavaa ja joku kuuntelu ehkä vähän nillittämistä. Siispä tehdään siitä korvien käytöstä kannattavampaa  ja vahvistetaan ärsykekontrollia myös esteillä silloin, kun siihen on mahdollisuus. Tuossa videolla yksi lauantai-illan pikatreeni, jossa aiheena pelkkä exittien kuuntelu. Sen verran leppoista hommaa, etten minäkään viitsinyt edes talvivaatteista luopua treenin ajaksi, kun ei siinä kauaa nokka tuhise :D Mut hienosti se kyllä malttoi erotella, vaikka luulin tuon ihan nenän edessä olevan putken olevan aivan liikaa. Muutaman kerran lähti arvuuttelemaan, mutta niistä kun ei tullut mitään palkkaa, palautti kuuloelimet tajuudelle. 


Pitää ottaa pikkukoiran virallinen valiokuva myöhemmin, mut tässä tämä nökkösen ihastuttava uunituorevalio -foto <3

Talvikauden kisat meillä on painottunut kerran kuussa –sykliin, joka on ollut kyllä oikein toimiva. Ehtii viikonloppuna treenaamaankin, jos Ojanko on kisavapaa, joten pitää oma kisakalenteri vähän sen mukaan katsoa myös. Tulokset ovat olleet oikein mukavia, tänä vuonna Pepiini on juossut 8 starttia, joista 5 nollaa (3 voittoa, 2 2. sijaa). Viime viikonloppuna BAT:n kisoissa onnistumiset aksaradoilla tarkoitti myös sitä, että pikkukoirasta tuli agilityvalio viimeisen agisertinsä myötä, kun vuosi ekasta tuli vihdoin täyteen!



Olipa muutenkin tosi kivat radat ulkomaan elävillä, kun lauantaina käytiin parit Lee Gibsonin radat ihastelemassa Sipoossa ja sunnuntaina uusi tuttavuus Vendula Hausnerova Ojangossa. Yleensä en harrasta tuplapäivinä kisaamista, mutta nyt oli niin herkullinen asetelma tuomarien myötä, että mikäpä siinä. Kun ei ole ylitreenattu koira muutenkaan treenien puolesta ja toisaalta taas lepoviikko tiedossa koirille, kun lähdin työmatkalle koko viikoksi. Vauhdikkaita ratoja, joissa irtoavalta koiralta vaadittiin myös estetaitoja itsenäisesti ja toisaalta taas kontrollia tarvittaessa.

Helmikuun myötä alkaa myös omat koulutukset pyöriä, joten kiva päästä siihenkin valmennuspuuhaan taas käsiksi tuttujen koirakoiden kanssa ja mukana myös uusia tuttavuuksia! Vaikka ja mitä kivaa taas mietteissä koulutettaville :) Noin muutenn helmikuu on meillä ja koirilla sitten lomakuukausi. Sattuu pitkiä työmatkoja sekä ihan oikea lomakin, niin maaliskuussa sitten taas aktivoidutaan enempi.

18.1.2019

Aksaseminaari saksalaisittain

Elämä on ollut viimeaikoina sen verran näyttävällä pikakelauksella lähinnä töiden ja kaiken muun takia, että blogikin vähän jäänyt. Paljon olisi kirjoitettavia ajatuksia ja muutama draftikin tuossa, mutta oman aikansa tämä asioiden työstäminen kirjalliseen muotoon aina ottaa. Ja jos sitä ei ole, niin tästä on ainakin helppo vähän lipsua :)



Agilityn kanssa olemme olleet joulu-tammikuun aikamoisen kevyellä, lomailtu ja treenattu vain vähän. Tammikuussa lähdimme kylmiltään kisahommiin Pepiinin kanssa ja pikkukoira päätti sitten taikoa vaatimattomasti triplanollan 1/2/1 siltä seisomilta Kirkkonummen kennelkerhon geimeissä Sari Mikkilän varsin haastavilta, mutta vauhdikkailta baanoilta. Hauskinta siinä oli kuitenkin se, että isukkinsa oli tehnyt saman hattutempun tasan viisi vuotta aiemmin Facebookin mukaan. Aikamoista! Ionalla siispä SM-tulokset kasassa.

Kuten otsikkokin vähän vihjaa, alkuvuoden varsinainen aksastartti on ollut meillä sukellus saksalaiseen agilityyn tänään Max Sprinzin agilitykoulutuksessa. En ole juurikaan koulutusten perässä juossut, vaikka on ollut tarjollakin ulkomaalaisia aksatähtiä monessa paikkaa kouluttamassa, mutta tämä oli sen verran mielenkiintoinen, että piti ilmoittautua jo silloin syksyllä. Ohjatut treenit joka toinen vk on sopinut meille ihan hyvin ja siihen jos kerran ehtii omatoimitreenaamaan tai kisoihin, niin se lienee se mihin kalenteri tällä hetkellä taipuu parhaimmillaan. 

Olipahan vaan mielenkiintoinen perjantaiaamu! Tämän takia joutui ottamaan puolipäivää töistäkin vapaata, mutta oli vallan sen arvoista. Aikaa oli myös oikein runsaasti, kun neljän tunnin treeniajassa oli kuusi koirakkoa. Meidät oli laitettu ratatreeniryhmään, joten siinäpä sitä oli sitten juoksemista ihan tosissaan, mutta samalla vähän ideoita ja ajatuksia heidän systeemistään. Tässä siis muutamia yleisiä pointteja, joita tuli mieleen. 

Videomatskuakin on, mutta en ole sitä ehtinyt editoimaan. Sen verran vielä koivet väsyneet ja ylipäätään ajatuksissa ja opeissa työstettävää näin tuoreeltaan. Rataprofiili oli varsin vauhdikas ja tekninen ja erityisessä fokuksessa linjat + koiran taidot. Linjoilla oli aina jotain sinne kuulumatonta hyllyn paikkaa ja toisaalta taas pyydettäessä koiran piti vaihtaa hyvinkin itsenäiseen tekemiseen. Kouluttajana Max oli tosi mukava, mutta tarkka ja tiukka. 

Vaikka radalla oli esteet 1-34, niitä tehtiin viidessä pätkässä ja jokaiseen pätkään oli 2-3 vaihtoehtoa. Koulutuksessa ei siis menty suomalaiseen malliin, että jokainen tekee niinkuin omimmaksi näkee, vaan nimenomaan kaikki teki Maxin etukäteen miettimät kuviot. Niistä sitten voi päätellä tietty mikä sopii itselle ja koiralle paremmin ja mitä ehkä sinne treenilistalle pitää laittaa. 

Kriteerit oli tiukat ja niistä pidettiin kiinni. Hyvähyvähyvä -läpsytystä oli ihan turha ootella, jossei ollut spot on, vaan asiat korjattiin. Erityisesti käännökset ja niiden yhteensopivuus linjojen kannalta oli tärkeitä, siellähän ne sekuntin sadas- ja kymmenesosat tehdään, jos haluaa EO-voittajaksi. Meillä oli kokoamisen kanssa jonkinverran haasteita, kun Pepin mielestä hauskempaa olisi ollut vaan vaikka kaahottaa täysiä. Siitä luonnollisesti tulee se ongelma, että linjat ei oikein pysy optimaalisena ja aikaa palaa, kun Pepiohjus surffailee nenänsä perässä. 

Keppiosaamista testattiin myös ihan huolella. Toisaalta kepeistä piti osata luopua ja toisaalta taas hakea vaikeita entryjä itsenäisesti, mutta myös pujotella loppuun, vaikka liikehäiriö vetää toiseen suuntaan. Sen verran tavaraa oli ripoteltu kumpaankin päähän, että koirat joutui tekemään töitä fokuksen kanssa. Sama toki pätee muihinkin esteisiin, että niistä piti luopua ilman ihmeempiä vimpstaakeja, koska samalla piti vaan juosta täysiä eteenpäin. 



Lisäksi huomiota kiinnitti heidän koiriensa sosiaalisuus ja impulssikontrolli. Ylläolevassa kuvassa Max treenaa Bäxxillä juoksareita (just koira jäänyt putken taakse), Cinna hengaa paikallaan katselleen ja Nadinella on pentu 14vk vain lelulla mukana. Tässä meillä on aika paljon selkeästi opittävaa, niin perustaidoissa kuin harrastuskoiran ominaisuuksissa. Nyt niinkuin oikeasti ymmärsin, mitä nuo saksalaiset tarkoittaa sillä, että pentukriteerit on terveyden, tavan liikkua, halun tehdä ihmisen kanssa töitä lisäksi se sosiaalinen käytös. Eihän Ionakaan aggressiivinen ole, eikä halua ketään syödä, mutta saalisvietti sillä on tosi vahva ja herkästi aktivoituu kyllä juoksevista koirista ja silloin itsehillintä helposti pettää, ko pitää päästä myös juoksemaan. 

Oman ruokabreikkinsä aikana Max puuhaili vähän Bäxxin kanssa ja olihan sitä kyllä kiva katsoa. Jäätävän hyvä kuuntelu on kyllä heidän koirillaan ja lämmittelyn osana käyvät isoa temppurepertuaaria läpi kuuntelun herättämiseksi. Heidän juoksarinsa ovat aika mielettömät ja täysin ohjaajariippumattomat. OUT -käsky pitäisi lienee taas aktivoida repertuaariin, juoksarien kanssa saattaa tulla yllättävän näppärää käyttöä "once in a blue moon". 



Ainiin, lopuksi vielä pakko mainita treenien aikakäsityksestä. Max oli ihan ihmeissään, kun jengi ei ollut ajoissa vuorollaan, vaan sai odotella. Yleensähän Suomessa tämä asia toimii kyllä aikamoisen hyvin etenkin lämpimässä hallissa, jossa on häkkitilaa, mutta nyt ei päässyt suomalainen meininki vakuuttamaan. Kuulemma kaikki Danielin ja Tobiaksen yms. treenaajat ovat jopa etuajassa jonossa ja saa enemmänkin toppuutella, että ei vielä ja kaikkialla muualla sitten saa huhuilla ihmisten perään. Siellä ollaan erittäin tarkkoja ja jos et ole paikalla just silloin tai koiralla jotain erityistarpeita, ni kaikki on omasta treeniajasta sitten pois. 

Meillä oli kyllä Pepiinin kanssa tosi kivaa ja opittiin paljon. Ei siis liihoteltu nollarataa näytöstyyliin, vaan kyllä tuo ton koiran vauhti tekee asioista vähän haastavia. Inspiroivinta oli nähtä miten eri levelillä se heidän koiriensa kuuntelu ja estetaidot ovat. Max tykkäsi Ionasta sheltti-ihmisenä ja kommentoikin pikkukoiraa, että "She is a bit of a a**hole but supercute and supercool". Pepin ratkaisut ei ole aina kovin shelttimäisiä ja saatiin vähän sen sinkoiluja ihmetellä yhdessä. Myös sen kovuus oli vähän yllättävää hänelle, kun ei meinannut uskoa, että tämä koira ei väistä vaan tulee jalkoja päin, jos tiellä seisoskellaan. Sellaista se pepility, jossa parhaimmillaan on jaossa autonkuljettajan tärkeä tehtävä :D 

30.10.2018

Eläinten kuukausiraportti

Vauhdikas kesä jatkui vallan kiireiseen syksyyn. Ei käy aika pitkäksi, kun tätäkin naputtelen maanantain aamulennolla Köpikseen. Yleensä nukun nämä 1,5h lennot, mutta tänään paistaa aurinko sen verran silmään, että kalenteriin ilmestyi tämän verran vapaata. Tietty ehdin jo kahvit läikyttää syliin, joten tästä tulee huikea päivä :D



Pepiinin kanssa ollaan pidetty hauskaa niin treeneissä kuin kisakentillä sen mitä ollaan sinne asti ehditty. Syksyyn sain rutistettua pienen kisakauden ja päästiin useampana viikonloppuna testailemaan juttuja kisoihin asti. Hyppärit ovat olleet meille tosi haasteellisia, kun pikkueläin on kaahottanut upeita hyllyjä enimmäkseen, mutta niillekin saatiin kisaamisen myötä sen verran tatsia, että molemmat puuttuvat hyppysertit tuli saman viikonlopun aikana.



Treenirintamalla olen viritellyt vähän erilaista talvikautta. Panostetaan määrän sijasta laatuun ja paljon tekemisen sijasta oikeiden asioiden tekemiseen. Jenna lähti mukaan valmennuskonseptiin, jossa joka toinen viikko lajitreenit ja lisäksi henkilökohtaista valkkuaikaa käytettäväksi ihan mihin kukin tarttee. Kausi alkoi lokakuussa, kahdet treenit ja yksi keskustelu takana ja suunta on ihan oikea! Emme tee ratatreeniä tänä vuonna, vaan keskitytään niiden taitojen rakentamiseen.


Ratatreeniä voi sitten käydä hakemassa tuurauksilla väliviikkoina, jos siltä tuntuu. Käytiin testaamassa Niinun uusi halli ja lisäksi pääsin Elinalle tuuraamaan. Siellä ison kentän treeneissä näkyy hyvin juurikin ne puutteet, joita pikkukoiran ja kipparin saumattoman yhteistyön tiellä vielä on, kun vauhti vie karvakuulaa. Korvien asennus ja hallinnan lisääminen esteiden ohituksissa on syksyn teema Jennankin kanssa, joten eiköhän se siitä. Vaan on se kyllä päheä hupipupiini! Tuollaisen koiran kanssa on aikamoinen ilo harrastaa.


Java käy myös humputtelemassa aksan parissa ja hän on aivan yhtä hullu kuin ennenkin. Tulee niin huippufiilis, kun yli 9v koira on noin kovassa tikissä ja selkeästi nauttii aivan 110%. Luulen, että se romahtaisi vanhukseksi aika nopeaan, jos kävisi jotain, jonka takia koko laji pitäisi lopettaa kuin seinään, joten siinäkin mielessä koen osa-aikaeläkepäätöksen aivan oikeaksi varhaisessa vaiheessa. Sille on ihan sama onko se kisakentillä vai treeneissä lelua repimässä, turvallisempaa treenikentillä, kun rimatkin voi pitää just siinä missä haluaa. Muutamasta ilmoitetusta startista olen sen jättänyt pois, jos on näyttänyt yhtään jäykältä tai kankealta treenin jälkeinen aamu, mutta onneksi ihan suotta. En vaan ota mitään riskejä.



Manageri-eläin Nati on myös sirkuksen mukana. Mumsieläin on nälkäinen ja pallojen perään, niinkuin aina, joten ei mitään uutta sillä rintamalla. 11,5v aikana se on käynyt kahdesti eläinlääkärillä rokotusten lisäksi ja kolmannen pääsi viime viikolla, kun rasvapatti näköjään tullut etujalan viereen, niin katsellaan alkaako paikka haitata. Eläinlääkäriltä tuli oikein erityismaininta, että ompa pirteä ja hyvin helppo tutkia. No mitäpä Nippe muutakaan, eläinlääkärikeikka oli kruunattu parilla raksulla vieläpä ja hirveän hyvä mieli mumsille jäi taas.

24.9.2018

If I look confused it is because I am thinking.

Koiran taitojen arvostamisen myötä olen alkanut pistää enemmän painoarvoa myös sille koiran ajattelulle ja todellisen tehtäväymmärryksen rakentamiselle. Pentujen ja nuorten koirien kanssa touhutessa minusta tärkeää ei niinkään ole mitä tekee, vaan MITEN tekee - ei se, että koira tekee kuperkeikkoja, vaan se, että ymmärtääkö koira mitä siltä haluan. Ionalla on rosterissa ihan huikea määrä eri temppuja, joilla ei vaan ole nimiä, koska en ole niitä jaksanut nimetä (unohdan ne kuitenkin :D) ja toisaalta taas tärkeämpää on vain opettaa koiralle oppimisen prosessia.

Agilitymatka on kuitenkin varsin verrannollinen navigaattorilla ajamiseen. Jos pistät navin päälle, ajelet sen mukaan perille, niin osaatko reitin ulkoa seuraavan kerran ilman navia? Tai jos vaihtoehtoisesti olet ilman navia liikenteessä, joudut katsomaan ja pohtimaan oikeaa reittiä, niin jääkö paremmin reitti mieleen? Epäilen vahvasti jälkimmäistä todennäköisemmäksi, kun autopilotin sijasta joutunut tekemään aktiivista ajattelutyötä. Sama se koirilla. Jos aina näytän, että tästä näin ja tänne näin, niin niiden ei juuri tarvitse muuta kuin seurata lapasta ja odottaa namia. Jos taas pilkotaan asia pienemmiksi, otetaan avut pois, koira joutuu ihan itse arpomaan mistä se nami tulee ja mikä tärkeintä, mistä se ei tule.

Muutama vuosi sitten törmäsin "Vito's Thinking Game" konseptiin Martina Klimesovan ja Susan Garrettin matskuissa ja minusta se on aivan loistava treeni kaikenikäisille koirille ja ohjaajille oppimisprosessin hahmottamiseen. Siinä ihmisen passiivinen rooli mahdollistaa havaintojen tekemisen ja koira taas oppii pystyvänsä täysin itse olevansa vastuussa namien tulemisesta, joten itseluottamus ja toisaalta taas turhaumansieto paranee. Videoin Natin toisen treenikerran ajattelupelin parissa, koska harmaille tämä on helpompaa vahvemman klikkerointitaustan takia ja toisaalta taas reilu 11-v on erittäin innokas koekaniini kaikille asioille, joihin liittyy herkut. Ja tosiaan tekee elämässään toista kertaa koko harjoitusta.



Video on koko treenisessio 5min, joten vähän pitkä, mutta siitä näkyy hurjan hyvin tuo oppimisprosessin kaari. Tehtävänä on siis ainoastaan kiertää tötterö ja ihmiseltä ei tule mitään kehuja, naksuja vaan ainoastaan nami tipahtaa eleettömästi oikeasta toiminnasta. Askeettista sheippausta siis!  Ekalla kerralla tötterö oli mun jaloissa kiinni, jotta saatiin palkkafrekvenssi ylös, tokalla kerralla vaikeutin tehtävää, jotta koiralla on aito valinta epäonnistua tai onnistua.


  1. Tsägällä ja edellisen treenin muistijäljellä lähtee kaavamaisesti tarjoamaan oikeaa toimintaa, joten vaikeutan vähän lisää.
  2. Kun se ketju katkeaa, se vähän hämmentyy että eikö temppu ollutkaan namien ottaminen alustalta vuorotellen
  3. Se lähtee miettimään, että olisiko tötteröllä jotain tekemistä asian kanssa
  4. Väsyy ja alkaa tarjota vanhaa toimintaa ("turkki nurin" on Nipen absoluuttisesti suosikein temppu, joten näimme siis senkin :D) 
  5. Koska koira saa milloin tahansa lopettaa lyhyestä sessiosta huolimatta, se tekee silti valinnan ajatella ja jatkaa tötterön kiertämistä, koska jotain arvoa sillä kuitenkin on päätttelyketjussa
Tärkeää:
- Ekat kerrat voi kehua oikeasta suorituksesta, mutta ääni kannattaa jättää pois aika pian
- Klikkeriä ei tarvita, vahvisteena toimii tiputettu nami
- Namit on hyvä tiputtaa alustalle, koska ahneena eläimenä Nati on taipuvainen nuuskuttelemaan muruja
- Anna koiran miettiä! Ei mennä siis auttamaan, vaan annetaan aikaa pohtia
- Auttamisen sijaan helpota, palauta tötterö kiinni jalkoihin
- Palkkahierarkia!
- 5min on hyvä session kesto ja nälkäistä koiraa kannattaa ennemmin treenata kuin kylläistä
- Ihminen on täysin passiivinen - ei apuja: koira havaitsee ketjun suoritus - palkka.
- Täytyy istua lattialla ja namien tulla lattialta, ei kädestä

Tätä treeniä olen varionut jo aikapaljon eriyhteyksissä ja toimii, joka kerta :) 

12.8.2018

Ensin kuitenkin kesä kesänä

Meidän lauma on kesällä keskittynyt ennen kaikkea kesäilyyn. Koirat ovat viettäneet täysin treenitöntä elämää näillä lämpimillä ja suurimman osan ajasta ovatkin saaneet viettää 110% koiranelämää mökillä. Natihan otti varaslähdön jo kesäkuun alussa mökkikauteen, mutta myös nämä loput harmaat otukset pääsivät landeilun makuun useaksi viikoksi. Kunnon ylläpidosta huolehti uiskentelu, Iona sai pari starttia juosta Mikkelin kyläkisoissa kesäperinteen mukaan ja siinä se - niin siistiä!








Tänä vuonna pidin vain kolme viikkoa kesälomaa, mutta olo on kyllä kaikenkaikkiaan varsin latautunut. Kolme viikkoa on ainakin tullut käytettyä tosi hyvin ja tehokkaasti, laiskottelua unohtumatta, eikä harmittanut hypätä arkeen takaisin, vaikka olisihan tässä tekemistä keksinyt. Loma tuli aloitettua vauhdikkaasti päivän issikkaretkellä Haukivuoren vaihtelevissa maastoissa ja ehdittiin vähän mökkiviikonloppuakin siinä viettää. Sitten ampaisimme Italiaan reiluksi viikoksi upeisiin maisemiin ja viinitiloille, jonka jälkeen oli helppo jatkaa rantalomaa ihan Mikkelin mökkimaisemissa vielä vajaan viikon verran. Vielä ehti tovin lomailla kotonakin.

Elokuun myötä ollaan sitten päästy aloittelemaan treenit ja kisoissakin ehditty vähän testailemaan juttuja. Superhauskaa on pikkutuholaisen kanssa ollut kisaratoja päästellä, ei ole himmailtu eikä varmisteltu :) Ja pienestä on ne huippuonnistumisetkin kiinni, monesti harmaan pussihousun radalla on vaan jotain pientä ekstraa siihen malliin, että ei hän itsekään välttämättä huomaa hyllyttäneensä, enkä minäkään nyt sellaisista ilonpilaajaksi ala. Estevirheet ollaan korjattu yleensä tekemällä uudelleen koko sekvenssi, niin sitä myöten tuloslistoissa vitosetkin hyllyjä, kun eipä me niillä vitosilla mitään tehdä - oppimisella tehdään. Alkaa syksyn treenilista olla aika mukavasti kasassa!

Tässäpä parit startit, joissa meininki alkaa olla jo aikamoisen oikeilla raiteilla: