8.7.2018

Kohti uutta kautta

Aloitimme Pepiinin kanssa kisakauden näyttävästi neljällä hyllyllä. Vaan ei sovi olla ollenkaan huonolla mielin, pysyimme omassa agilitysuunnitelmassa, treenasimme asioita varsin haastavissa olosuhteissa. Harmillisesti ei ole videoita, koska siellä olisi ollut varsin mainioita pätkiä kyllä todistusaineistona, vaan tärkeintä pistää omalle kovalevylle nämäkin oppitunnit.

Pepiinin liito-oravashöy Myyrmäessä Kuva: TSK Photo

Ensimmäinen haaste oli oma olo. Aikamoinen väsymys on ollut vieraana muutaman viikkoa ja siihen päälle vielä hektinen elämä, jossa ei kunnolla pääse nukkumaan. Perjantaina sinkaistiin töiden päätteeksi vielä kyläreissulle ja vähän huonosti nukuttu yö takana plus ajomatka Fiskarsista asti näytti väsyttävän entisestään. En ole koskaan nukkunut varmaan tuntia autossa kisapäivän aikana. Päivä oli myös todella pitkä aikataulun takia - käytännössä kisamatkaan meni 13-21:30, vaikkei Porvoota pidemmällä. Tähän päälle vielä helleolosuhteet hiekkakentällä, ni johan on hyvä soppa. No, päätin kuitenkin mennä paikanpäälle ja tehdä sen minkä voi, koska stressaavien tilanteiden treeniä vaan tarvitsee.

Et usko? Katsoppa tämä. Tutkimukset osoittaa, että paras mahdollinen suoritus vaativissa olosuhteissa edellyttää harjoittelua mekaniikan sijaan keskittymällä vain olennaiseen, jolloin alitajuntaisesti mekaniikka toistaa oikeat asiat ja sen lisäksi silloin tällöin pitää harjoitteluun lisätä stressitekijää, jotta harjaannuttaa keskittymistä ääriolosuhteissa. Myös niitä ankkureita pitäisi harjotella tuottamalla lämmittelyrutiineja.

Kuva: TSK Photo

Radat olivat oikein kivat, vaikkakin haastavat tuollaiselle irtoavalle villapyllylle, jonka vauhti ei ole sidottu ohjaajan kykyyn juosta. Sen taitotaso ei ole ihan vielä lähelläkään sitä, jota tarvitsisi koko potentiaalin hyödyntämiseen, mutta tässä on aina muistutettava itselleen, että jokainen kulkee omaa polkua. Ja tällä hetkellä meidän harjoittelumäärät on aivan naurettavan vähäiset. Olen suorastaan onnesta soikea, että pikkukoiralla on joka viikko ohjatut treenit elo-syyskuussa ensimmäistä kertaa sitten aksatreenit aloitettua vuoden ikäisenä pari vuotta sitten :D

Yksi päivän harjoitus oli olla tietoinen omista ajatuksista ja niiden työstämisestä tuollaisessa tilanteessa, kun maito on jo vähän maassa ennen lähtöä. Olin jopa yllättynyt miten paljon sitä lähtee kyseenalaistamaan itseään rataantutustumisessa, kun vieressä kovaan ääneen keskustellaan miten ko. ohjaus on ihan mahdoton tai ei tunnu ollenkaan hyvältä tai ole mitään järkeä. Tai rataantutustumisessa on runsaasti tilaa, kun kaikki muut menee samaa polkua. Se, että tämän tiedostaa on ensimmäinen askel siihen, että muistuttaa itselleen minkä takia on radalle lähdössä: kelpaako hidas pakkonolla vai tehdäänkö maksimisuoritusta vai harjoitellaanko jotain uutta. Pystyy sanomaan itselleen, et kyllä, näin teen, koska tätä haluan harjoitella, kävi miten kävi. Saa myös tulla virhe, koska niiden pelko ei estä kokeilemasta.

Kuva: TSK Photo

Nollakeskeisyys määrittelee muutenkin aika pitkälle suomalaista agilityä ja siitä tekisi ihan hyvää päästä eroon, jotta uskalletaan siirtyä sinne epämukavuusalueen puolelle rutiininomaisemmin. Juttelimme tästä pitkät tovit Elina Jänesniemen kanssa keväällä ja tulipa vaan mahtava fiilis jatkaa omalla polulla, kun siellä oli ihan samansuuntaiset ajatukset. Nollat tulee kyllä, kun asioita tehdään oikein. Hänen mielestään on turha voivotella vitosia tai hyllyjä, jos ei päässyt johonkin arvokisoihin, voittoihin tai finaaliin - ei sinne olisikaan silloin ansainnut paikkaansa, vaan pitää harjoitella lisää ja tulla taitavampana takaisin.

En yhtään epäile ettenkö olisi saanut Ionasta koulutettua ohjaajassa kiinni olevaa kiltimpää agilitykoiraa, joka kyllä menee ihan just sinne minne kippari määrää ja nollia pukkaa. Olen kuitenkin elämässäni jo niin paljon patsastellut podiumeilla, ettei siinä ole enää mitään vetovoimaa. Ennemmin haluan tehdä uutta ja rohkeampaa, onnistua wow -fiiliksien luomisessa itselle. Ja niitä riittää hyllyradoissakin (tehtiin mm. niin hieno sylkkäri kovasta vauhdista, että sillä jaksaa ensi vuoteen vähintään :D). Ja näin treenaa myös keski-Eurooppa, myös MM-kisoisssa. Olipa niin ihokarvoja nostattava Silaksen finaalirata, jossa hän veti ihan täysillä riskillä tavoitteena tehdä vaan maksimisuoritus ja vaikka putkivirhe tulikin, ei siellä tiputettu hanskoja tai jossiteltu. Ei lähdetty siellä hakemaan mitään kymppisijaa varmistelunollalla (tai edes kakkossijaa), vaan kaikki tai ei mitään. Tykkään!

Tulee hurjan hyvä fiilis, kun joku koulutettava uskaltaa kisoissa ottaa askeleen epämukavuusalueen puolelle ja kokeilla jotain. Kun siinä onnistuu, fiilis on aivan mahtava ja jos ei onnistu, tietää vaan treenata lisää. Kehitys lähtee kuitenkin itsestä ja niistä pienistä askelista sitä kohti. Siitä pitäisi aksassa ollakin kyse, ei niistä nollista tai palkinnoista. Niitä kyllä riittää varmasti kaikille! Haastan kaikki kokeilemaan edes kerran kisoihin starttaamista siitä näkökulmasta, että unohdetaan ne nollat, vaan mennään sinne radalle tekemään 1-2 asiaa oikein ja huolellisesti. Miltä tuntuu radan jälkeen?

21.6.2018

Pikkukoiran debyytti isoilla areenoilla

Shelttien medijoukkue vuosimallia 2018

Meillähän ei varsinaisesti ollut mitään arvokisahinkuja tälle vuodelle, kun priorisoin keväällä treenaamista kisaamisen sijasta varsin rajallisten aikaresurssien takia. No, shelttijoukkue oli sitten vailla yhtä nohevaa harmaaturkkia, joten samahan se sitten joukkuekisa sipaista kotinurkilla. Yleensä kun joukkuekisan rataprofiilit ovat olleet vähän jouhevampia, kuin muut SM-kisat, niin ei tarvitse ihan kylmiltään heittää jellonan suuhun itseään ja koiraansa.

#shelam2018

Ja jotta saa vähän tatsia kisapaikan meininkeihin, pikkutursas pääsi vielä perjantain etkokisoihinkin mukaan. Näin jälkikäteen on helppo todeta, että onneksi mentiin! Pepiini teki aivan huikean hyvää työtä kaikille kolmella radallaan, joita pääsi Myyrmäessä kipittämään. Perjantai agiradalla kipparin ohjausvirheet estivät aginollan, mutta hyppäriltä nolla, vaikka vähän meinasi livetä sinne tänne. Mutta mikä parasta, ei näköjään hämmentänyt ollenkaan kuulutukset ja kaikenmaailman hässäkkä pikkukoiraa, vaan oli ihan kotonaan futisstadionillakin. Javakin pääsi kisaamaan ja kylläpä oli setäkoira onnellinen <3


Lauantain joukkupäivään oli siispä helppo lähteä varsin hyvillä mielin. Sen verran hyvillä mielin ja kevyin kengin tempaistiin varsin hieno rata, jolla Iona näköjään oli radan lopputuloksissa aivan käsittämättömän hienosti 5/278. Pieni viihdetaiteilija siellä oikeiden aksakoirien keskellä <3 Ei tarvittu näköjään edes täydellistä rataa tuohonkaan lopputulokseen. Hieno Piipaa! Shelttijoukkueen lopullinen sijoitus oli myös upeasti 7/72, joten hyvä me!

Java ja lapset <3 <3 

Lisäksi sm-viikonlopun parhaat kisaturistit löytyivät kisapaikalta, kun Javan pohjoisen pentueesta peräti kolme viidestä saatiin paikan päälle. Snäppi, Cooper ja Myy  päsivät siispä isiä moikkaamaan ja samalla sain napattua muutamat kuvat näistä IHANISTA tyypeistä. Mahtavia persoonia koko sakki! 

Ahneus on yhteinen pahe :D Kuva: Marjo


SNÄPPI (L. Caramellii Ehdottomasti)

COOPER (L. Charmikas Sininen)

MYY (L. Coolein Kaikista)



14.6.2018

The only journey is the one within.

Sillon kun ajasta tulee niukka hyödyke, joutuu miettimään mikä on oikeasti tärkeää ja mikä ei. Jos viikosta on kaksi-kolme päivää viikosta jossain Suomen rajojen ulkopuolella, loput arkipäivät vielä töissä, siinä ei ihan kamalasti jää löysää. Niimpä aksatreenit ja kisaaminen ovat olleet vähemmällä ja meidän treenaaminen on enimmäkseen aksatemppuja omalla postimerkkipihalla. Kentälle ehtii kerran viikossa, jos hyvin käy. Jos on aikaa, tehdään aksaa, jos ei - tehdään jotain muuta :) Natin unelmakesälomakin ehti jo alkaa, kun mumsikoira lähti Mikkeliin mökille taas kesäksi laskemaan käpyjä ja haukkumaan ohisoutajia.



Enimmäkseen he ovat nauttineet elämästä <3

Ratatreenien tahkoamiseen sijaan olen siirtänyt omaa fokusta taitojen opettamiseen, se kun on mahdollista vaikka olohuoneessa. Erityisesti puomin kanssa päätin huhtikuussa palata aika paljon taaksepäin ymmärryksen rakentamisessa ultimatehäiriössä, vaikka ihan hyviä puomeja se teki enimmäkseen, mutta minulla oli vaan fiilis, että ei ole reilua koiraa viedä kisatilanteeseen, jossa se ei ihan satavarmalla tiedä mitä sen pitää tehdä. Etenkin kun kolmosissa nuo puomin jatkot on usein kaikkea muuta kuin suoraa.  Pikkukoiran kanssa ei ole mitään tsäänssiä ehtiä tehdä kuperkeikkoja ja pumppernikkeleitä tai hajoilla johonkin tuomarin sijoittautumiseen, vaan reilumpaa kaikille sen tietävän tehtävän kaikesta tästä huolimatta. Jokseenkin helpompaa myös minulle :D

Minulle oli varsin selkeää, että mihinkään arvokisoihin ei tarvitse vielä tämän koiran kanssa olla menossa, vaikka Suomessa siihen suuntaan tuntuukin olevan joku puolipakko. En yhtään epäile, etteikö se olisi paukauttanut varsin upeita baanoja, mutta mikäpäs tässä kiire valmiissa maailmassa. En siis ole kisannut juuri ollenkaan kummankaan kanssa, Java siellä sun täällä ja Iona hyppäreitä. Javalla olisi nollat kyllä saanutkin helposti kasaan, mutta kun ei olla ehditty fysiikkatreeniä tehdä peruskuntoon ja lihaksiston kasvattamiseen ajanpuutteen takia, niin eihän siinä ole mitään järkeä lähteä kisoihinkaan revittelemään joka viikonloppu kolmea starttia. Setäkoira on siispä käynyt humputtelemassa ja hän on kyllä niin onnellinen <3

Jugurttia hän on myös syönyt <3

Meinasin jättää koko viikonlopun lomailulle, mutta shelttijoukkue kaipasi yhtä harmaata vahvistusta. Niimpä Pepi pääsee treenaamaan kisarutiineja isompaan hässäkkään ja isikoira hoitelee varakoirakon virkaa. Tässä vähän ympyrä sulkeutuu, kun Javan kanssa ensimmäisen sm-joukkuekisaedustuksemme teimme juuri rotuyhdityksen paidassa ja nyt on kapulan ojennus sitten nuoremmalle sukupolvelle. Aikamoisen niisk! Javaa on moni kauempaa matkustava toivonut näkevänsä livenä sm-viikonloppuna, kun käyvät samalla katsomassa niitä tuoreita pentuja, joten ilmoitin sitten sankarit perjantain iltakisaan. Sekin taitaa olla ekaa kertaa ikinä, kun ehdimme niihinkin.


SM-viikonloppuna onkin hieno jalminiedustus paikalla, kun näillä näkymin turistina ainakin kolme Lellukan junnua ja radalla tullaan näkemään la + su Elmo & Taisto. Isillä on muutenkin tässä ollut ylpeyden aihetta, kun isoissa kesän iltakisoissa jalmineille tuplaavoitto Elmon napatessa ykköspodiumin ja Ionalle kakkonen.


Shelttipoweria: Myy, Elmo, Iona, Java & Fendi <3

9.6.2018

Let's crazyy!

Taitaa olla yhtä kiva niin minusta kuin omista koiristakin päästä moikkaamaan Jalmineja! Essin mukana toukokuussa saatiin Tampereelta näytille Javan 7. pentueesta äitikoira Minni ja lapsiosastolta Nala. Lisäksi Vantaan vahvistuksena samasta pentueesta Oona. Tässäpä siispä sekoilun valitut palat muistikortilta:











18.5.2018

Jalminit, eränumerolla 10, ovat saapuneet!

Javan ja Sanin lapsukaiset ovat nähneet päivänvalon tänään Nekaros kennelissä. Niin mahtavaa! Jostain syystä Sanin kantoaika jäi kesken vuosi sitten ja pennut vaan katosivat ultran jälkeen. Kuitenkin yhdistelmä uusittiin ja tuloksena erittäin potrat trikkilapset 2n + 2u, syntymäpainot 300g luokkaa. Ei siis mitään höyhensarjalaisia, vaan pontevat ja pirteät ipanat! Kuvista kiitos Katja Tammelin, näistä sitten kesän mittaan varmasti kuvasaastetta tulossa, kun asuvat niin lähellä <3


13.5.2018

No mutta, kevät!

Näiden kuvien välillä on kolme viikkoa, hullua eikö!



Kevät on kyllä huikeaa aikaa. Valon lisääntyminen on ihan suoraan verrannollista omaankin energiaan ja sitä jaksaa yhtä sun toista, joka talvella on vaan pätevä ajatus. Esim. kamera on tarttunut mukaan huomattavasti useammin kuin säkkipimeinä talven iltoina :D 

Koirat ovat enimmäkseen viettäneet varsin pätevää kotikoiran arkea viime aikoina. Työ on ottanut omansa niin työmatkojen kuin työtuntienkin muodossa, joten kovin paljon ei ole agilitytouhuja ehditty miettimään. Muutamat kisat on ehditty nykäistä molempien kanssa. Javan kanssa on muutenkin ollut huikea päästä taas puuhailemaan jotain pientä, kun talvikauden se veti huilia aikalailla kaikesta ja se fiilis olla yhdessä lähtöviivalla nyt on jotain aivan mahtavaa. Se on täyttää kuitenkin yhdeksän tänä vuonna ja sen ikäisen ei tarvitse ihan oikeasti mitään muuta tehdäkään, kun olla fabulous <3 




Ionan kanssa tiukennetaan kontaktikriteeriä, joten puuhaillaan varmaan kesä sen parissa. Lähinnä siis enemmän ajatusta mukaan. Niimpä olemme nyt agiratojen kisaamisen jättäneet aikalailla minimiin. Muutamalla hyppärillä ovat pyörähtäneet molemmat harmaat ja Ojangon striimistä sain napattua vertailuun:





On ne kyllä muruset <3 Siitä sitten arvuuttelemaan kumpi on kumpi!

Kevät on muutenkin jännää aikaa. Jalmineja ollaan saatu ainakin yksi lisää, mustavalkoinen neitokainen Hissulle Black Shepard'sin pentulaatikkoon ja ensi viikolla jännätään montako Nekaros -kenneliin syntyy. Tällä kertaa näyttää kantoaika menneen oppikirjan mukaan, joten ensiviikon h-hetkeen siis jännäämistä. Ultra ainakin näytti hyvältä, joten peukkuja sinne!

29.3.2018

Onnistumisen & epäonnistumisen häilyvä raja

Vantaan EO-karsinta + halli-SM paketissa ja tottahan toki kotihalliin pääsi kirmaamaan myös viihde-eläin Pipanttinen. Tulosten puolelta meillä ei ole jälkipolville kerrottavaa, mutta kaikki muu olikin sitten okein mainiota. Vaikka radoille mahtuu ylimääräisiä esteitä ja pientä luovaa tulkintaa, pääsimme tekemään ehjää hyvää baanaa, joista olisi ylpeä maalissa nollalla ja ilman. Ainut miinus menee kipparin piikkiin vikan radan lopun jäätävästä sohlaamisesta, jonka koira kuitenkin hyvin pitkäpinnaisesti jaksoi vielä tulkita oikein (ja Pepin miltei puomilta tippuminen menee myös sarjaan ei näitä lisää).


Kuva: Koirakuvat.fi


Se tunne, kun sisäisesti tuulettaa radalla jotain teknisesti haastavaa onnistumista. Kun haluaisi palkkaa pikkuotukselle samantien niin hienosta suoriutumisesta. Ja kun näitä saa nuorelle koiralle radalle, niin avot! Monessa paikkaa omat ohjausvalinnat oli valtavirrasta poikkeavia, joka on ihan hyväkin - löytyy tilaa rataantutustumisessa ja miten mahtavaa näissä onnistuminen onkaan. Treenilistallekin saatiin muutama juttu, erityisesti toi tyyppivika takaakiertojen vetäminen suoraksi on jo siellä ollutkin ja kaipaa pientä puuhastelua.

Tässäpä epelin parhaat palat minuutissa:



Sunnuntaina nautin täysin vapaapäivästä ja kävin toki ihastelemassa finaalimenoa vielä paikan päällä. Viikonlopun ehdottomasti paras juttu oli Javan pojan Elmon pääsy EO-joukkueeseen kipparinsa Katjan kanssa, aivan huikeaa! Niin ylpeä tästä duosta :)

Tää kuva oli selkeästi enne viime kesältä <3
Kuten aina, kisoihin mahtuu isoja tunteita laidasta laitaan. Parasta ehkä kuitenkin, että itse voi vaikuttaa siihen kuinka haluaa niihin suhtautua. Juurikin sopivasti tällä viikolla on Helsingin Sanomissa ollut pari oikein mielenkiintoista artikkelia itsetunnosta ja onnistumisesta. Lisäksi lomalla lueskelin palmun alla Jarmo Liukkosen Psyykkinen vahvuus -kirjan, joissa kaikissa hyvinkin samoja juttuja.

En voisi olla enemmän samaa mieltä näistä Kirsi Lonkan persoonalisuuden kehittämismahdollisuuksista:





  1. Harjoittele enemmän (= laadukkaammin)
  2. Rakasta tekemistäsi ja ole nöyrä sen edessä. Oman osaamisen arvo pitää ymmärtää, mutta samalla myöntää, että vielä – ja yleensä aina – on paljon opittavaa
  3. Hankkiudu kannustavien ihmisten seuraan
Minulle enemmän harjoittelu ei ole välttämättä määrällistä, vaan strategisempaa oikeiden asioiden tekemistä. Saman asian toistaminen tuskin tuo yllättäen erilaisia lopputuloksia, vaan jos joku ei toimi, sitä pitää olla valmis muuttamaan ja katsomaan vähän erilasiten linssien läpi. Tähän liittyy motivaatio - onko se sisäistä vai ulkoista?


Lähde: Jarmo Liukkonen: Psyykkinen vahvuus

"Kasvun ajattelutapa, niin kutsuttu growth mindset, auttaa ihmistä näkemään itsensä kehittyvänä, jonka todellinen poten­tiaali on piilossa. Silloin haasteet ja epäonnistumiset ovat vaiheita omien kykyjen löytämiseen. Sen vastakohta on ajatus itsestä pysyvänä ja määrätynlaisena, jumiutunut ajattelutapa eli fixed mindset. Siinä yrityksen muuttua on turha: joko minä osaan tai en osaa.Tutkimusten mukaan ne, jotka uskovat olevansa jotain valmista, lannistuvat helpommin vaikeiden tehtävien edessä ja ar­vioivat kykynsä väärin. Kasvumallilla toimivat ihmiset ponnistelevat pitkäjänteisemmin. Heille tunne vaikeudesta kertoo sen, etteivät he osaa – vielä." HS 28.3.

Liukkosen kirjassa tästä samantyyppisesta tavoiteperspektiivistä puhutaan termeillä minä- ja tehtäväsuuntaituneisuus. tehtäväsuuntautut toimintaympäristö korostaa jatkuvaa oppimista ja itsensä haastamista ja minäsuuntautnut vertaa enemmän kilpailulliseen tuotokseen. Tässä korostuu muihin nähden paremmin pärjääminen, jolloin edistyksen pysähtyessä valitaan mielummin liian helppoja tehtäviä tai liian vaikeita, jotta selitykset on valmiina. Kumpaa sinä haluat, oppia uutta ja kehittyä vai olla parempi-paras? Sinäänsä kilpailullisilla tavoitteilla ei itsessään ole mitään vikaa, jos ne pohjaa silti itsensä kehittämiseen. 

Kakkoskohta lienee tärkein kaikista silloin kun harrastetaan eläimen kanssa. Rakasta aidosti tekemistä ja ole nöyrä nöyristelemättä. Osaa olla ylpeä ja arvostaa aikaansaannoksia. Siinä vaiheessa kun pipa kiristää ja ei ole kivaa, on parempi pitää pitkä tauko lajista ja tehdä jotain muuta, josta nauttii.  Samaa mantraa hoen myös kouluttettavilleni, että tarkoitus on, että molemmilla on ihan ensimmäiseksi kivaa. Ja sitten tehdään työstä leikkiä kouluttamalla. 

Hesarin artikkelissa tuotiin esiin myös jenkkipsykologi Daniel Kahnemanin ajatuksia ajattelun vinoutumista ja vahvistamis­illuusiosta. Kun ihmiselle syötetään tiettyä minäkuvaa, hän alkaa uskoa siihen ja hylkää vähitellen muut mahdollisuudet. ”Ihminen näkee mitä uskoo mieluummin kuin uskoo mitä näkee.” Pätee ihan molempiin suuntiin. Niimpä lienee parempi aktiivisesti rakentaaa ympärilleen tehtäväorientoitnut ilmapiiri, jossa jo yrittämisellä ja sitä kautta kehittymisellä on isompi painoarvo kuin lopputuloksella. 



Itsensä ympäröiminen oikeilla ihmisillä on aikamoinen kulmakivi silloinkin, kun kaikki ei mene kuin Strömsöössä. Tämän olen itsekin huomannut jo aika päiviä sitten, että on olemassa niitä energiakuoppia, joiden maailma pyörii vaan oman napakeskiön ympärillä tai negativiisuutta on vaikka muille jakaa ja siten on niitä, kenen kanssa "work = play and play = work" on läsnä ihan tekemättäkin. Molemmissa artikkeleissa tuodaan hyvin vahvasti esiin miten itsetunto ja oikeanlainen tekemisen mentaliteetti iskotettaan jo lapsiin, mutta mikään ei estä kehittämästä sitä puolta myöhemminkin löytämällä ne kannustavat ja empaattiset ihmiset ympärille. 




Lähteet:
https://www.hs.fi/elama/art-2000005620345.html
https://www.hs.fi/elama/art-2000005621907.html 
Jarmo Liukkonen: Psyykkinen Vahvuus, 2017