Perjantai-illan zen

"You don't necessarily get the dog you want, but the dog you need"

Siinä on muuten yks mun feivoritkuvista ever. Java 1,5vk ja Nippe-pitkänenä <3 Ja mitä Nipster pyöräyttikään ja mitä tuosta pienestä oliosta onkaan tässä muutaman vuoden kuluessa kasvanut. Meillä on taas ollut treenikäs viikko ja ei se aina ole täydellistä - ei lähellekään, mutta se on hauskaa ja siitä tulee hienoja onnistumisien fiiliksiä. Me tehdään virheitä, mutta koitetaan olla tarketumatta niihin ja enemmänkin ottaa ne oppimisen kuin epäonnistumisen kannalta. Ja Java on hieno <3 Se ei ole täydellinen, mutta ihan törkeen lähellä kuitenkin. Se on vieläpä koira, jonka olen halunnutkin ja ehkäpä se on juuri se koira, jonka mää tartten. Paljon on jo opittu ja pitkä tie vielä yhdessä edessä :)

Treenikaveri on kuulemma saanut kritiikkiä blogistaan, että liian positiiviseen ja tyytyväiseen sävyyn on treenijutut kirjoitettu. Rupesin tämänkin pohjalta mietiskelemään, että mun on oikeesti aika vaikea sanoa, että olipa paskat treenit, kun koira kuitenkin yrittää jokaikinen kerta sata lasissa ja onko se sitten koiran moka, jos jotain ei oo treenattu vielä tarpeeksi tai komentokeskuksen ohjeet yksinkertaisesti hepreaa. Enkä myöskään tiedä hyödyttääkö se oikeesti olla itselleenkään vihainen, kun ei se koira sitä tajua kuitenkaan, vaan kelaa tehneensä jotain väärin. Satuin juuri tänään todistamaan tälläistä esimerkkiä kentänlaidalta, kun koirasta kasvoi ekan viisi minuuttisen jälkeen hyvin epävarma, hidas, rauhoitteleva, kun ohjaaja vihasteli itselleen. Sille linjalle en meinannut treeneissäkään lähteä epätäydellisyyksistä huolimatta, joten valitettavasti ainakin tämä blogi on jatkossakin kirjoitettu varsin vaaleanpunaisten linssien takaa.

Maanantain treeneissä vedettiin Cruftsin ekan agiradan innoittamaa rataa, jossa oli oikein kiva flow päällä. Kepeille vienti oli alkuun haastava, kun kentän rajallisten metrien takia hämyesteet A ja putki oli aikalailla iholla. Siihen kun pistetään pitkä vienti kepeille ennakoivalla valssilla, niin keitos on valmis :D Nyt mua oikeesti risoo FlexiTrackin puuttuminen, kun ratojen selittäminen on vähän niinkuin kuuntelis musiikkia mute päällä... No, joka tapauksessa treenilistalle tälläiset lähestymiset, jossa oma ajoitus ja rytmitys on aika pop. Kyllä se sinne meni, mutta jäi kyselemään, et aiii mitä hä ja luonnollisesti siinä sitten niitä sekuntin kymmenyksiä palaa. Loppurata olikin sit aikast piis of keik, niistopersjättöä, putkilähetyksiä, rytminmuutoksia hyppyyn ja kirsikkana kakun päällä takaakierto-päällejuoksu-viskileikkaus-okseri. Ja jokaikinen kerta me saatiin toi loppusuora toimimaan, koska en ollu myöhässä. Jej!

Heh, räpelsimpäs Inkscapella vektori-pdf:stä jotain :D

Ratatreeniä jatkettiin sitten tänään illalla Agility Akatemialla, kun paikataan nyt muutaman viikon osalta treenikaveria koiransa loukkaantumisen ja kennelyskän takia. Oltais voitu mennä ESS:n treeneihinkin tuuraamaan jotain ryhmää, mut eipä ollu tuurattavaa niin. Hyvä näin, herra J pääsi lemppariharrastukseensa ja ohjaaja taas reipashenkiselle perjantai-ilta-aktiviteetille (äidinkielen osaajat, miten tollainen ees väliviivoitetaan :D).

16.3.2012 J. Orenius

Ensimmäinen kauhuhan on aina noissa Oreniuksen treeneissä, että muistaako ees rataa. Näköjään sekin taito kehittyy tässä matkan varrella ja nyt voi ottaa jo kepeästi haltuun sen kolmisenkymmentä yhdelle ratapätkälle. Piirros on kyllä ihan päin sitä itseään, koska noi jotkut kulmat ei täsmää, mutta ei kai se ole niin justiinsa. Näkeehän siitä ajatuksen sentään. Radan haastavin pätkä oli ehkä toi startti 1-6, kun siinä oma ajoitus ja rintamalinja sai aika paljon taikaa - tai hässäkkää aikaiseksi. Otin piskin vastaan kolmosen takaa pakkovalssilla, siitä ajoissa liikkeelle päällejuoksuun neloselle ja vitosella olisi pitänyt vaan ottaa paljon voimakkaammin haltuun. Piirroksessa se nyt ei oikein tule ilmi miten törkeen imuvoimainen toi putken väärä pää oikein oli. Sinne nimittäin meni kaikki ekalla kierroksella ja tää yllätti minutkin. OIisi joo voinut vähän tarkemmin katsoa mihin toi vitoshyppy itseassa syöttää, eikä luottaa siihen, että pelkällä rintamalinjalla ja hintsusti vastaista heiluttelemalla se tulisi itseasiassa putkesta ohi.

Ennemmin kuin kääntää kohti estettä, pitäisi itseasiassa kääntyä vahvasti kohti koiraa ja selkeästi vetää se vastaisella ohi ennenkuin se lukitsee putken. Vinkki oli ihan järkeenkäypä ja sisäistetty, mutta voi perseensuti, ku ei meinannu sen verran koordinaatio pelata, että olis oikeesti niin tehnykkin :D Treenilistalle: ohivetoja. Saatiin kyllä homma luistamaan, mutta voisihan sitä tosiaan vähän koiraa jeesatakkin tuolla radalla. 8-9-10 välill kokeiltiin ihan peruspyöräytyksiä sekä vastakäännös-niistopersjättö -vaihtoehtoja, joista jälkimmäinen oli kyllä paljon nopeampi, kun liikkeensuuntaanhan tuo silakkakin lähtee. 11-12-13 (puomi) kokeiltiin sylkkärillä, joka ei kuitenkaan kääntänyt tarpeeksi, vaan koira solahti putkeen niin, että perskarvat vaan viuhahti näköpiirissä. Vaihtoehtoisena taktiikkana oli sitten ennakoiva valssi 11-12 väliin, niin johan lähti lyyti kirjoittamaan. Siinä päästi itekkin sen verran sukkelasti liikkeelle, et koiran oli helppo ratkaista mysteerio lähtemällä puomille, kun siellä se ohjaajakin kipittää. 

14-15-16-17-18 ei ollut mitään ihmeellistä, kun koikkuli lähti nätisti tekemään itsenäiset takaakierrot ja siinä pääsi itse tarpeeksi edelle tekemään (huonoa) ennakoivaa valssia 17-18. Tuossa me keskusteltiin enemmänkin vaan siitä valssin paikasta, että sen kun tekisi lähempänä estettä 11 kuin 20, niin oma linja niistoon esteelle 19 on nopeampi. Kepit olikin sitten seuraava erittäin hauska juttu, kun niiden päähän tyyliin metrin päässä oli tuo hyppy 9, joka veti niiiiiiin paljon puoleensa, että kaveri ei malttanut pujotella enää vikaa väliä. Syyllinen löytyi myös jälleen kaksijalkaisesta päästä- vedätin edellä keppejä, niin tottahan se indikoi koiralle, että meno jatkuu suoraan. Homma saatiin toimimaan sillä, että lähetin kaikessa rauhassa kepeille ja tulin hintsusti Jalmarin takana lähellä, niin sai tsempattua tekemään sen viimeisen ja nopeasti käännyttyä putkelle 23, jossa voikin sitten jatkaa räpellystä. 

Jalmari olis halunnu vaan sinne kontaktille, kun sieltä niitä nameja saa ja käytännössä se piti miltei survoa tuonne mustaan putkeen, jotta vaihtoehtoisesti se ei taas seisoisi väärällä puolella A:ta. Siitähän oli luonnollisesti sitten seurauksena se, että sai aikamoista haipakkaa pistää koipea toisen eteen, jos kilpajuoksussa meinasi ehtiä hypyllä 24 tekemään tiukkaa valssia (tässä on ihan turha puhua mistään ennakoinnista). Näistä treenilistalle siis putki-kontakti -erottelut myös haastavimmista kulmista ja kepit häiriöesteillä. Lopussa ei mitään ihmeellistä. Kymmenessä minuutissa ehdittiin joo oikein hyvin hioa noi paikat ja harmittaa ihan törkeenä, ettei vielä loppuun päästy tekemään aitoa kiukkunollaa :D Hyvät treenit siis ja treenilistalle taas hyviä aineksia vapaatreeneihin.

Aksaa joka tuutista

Tällä kertaa reenaamisen lisäksi juutuupista. Kattelin tässä lauantai-illan ilokseni Cruftsin agiskaban agiradan maksien vetoja ja olipahan vaan mielenkiintoista katsottavaa! Huomaa kyllä mikä on oikeesti Suomen taso tuossakin lajissa, kun ilmeisesti kunkin maan mestarit ovat kutsun tuohon skabaan messiin. Eikä kyllä tartte hävetä Tuulian kolmossijaa tuollakaan radalla :) Muutamia huomioita:

Kontaktit. Eikö oikeesti niinkin olennaista juttua kuin kontaktit viitsitä opettaa? Vai onko suurimmalla osalla "juoksukontaktit"? Luulis, että niitä femmoja voi sitten keräillä ihan tuurillakin, jos ei tieten tahtoen halua pottia kasvattaa jo kontakteilla. Tai jossain on sit hintsusti erilaiset aksasäännöt, jossa isoin kingi on se, kenellä eniten pisteitä? Itsenäistä puomia myös näkyi harvanlaisesti, kun ohjaajat mielummin kävi niiaamassa koiran sieltä messiin, jos se nyt sinne sattui jäämään.

Panta kaulassa. Oon aikalailla hämmentynyt, että UKC:llä on niin erilaiset säännöt, että on ihan jees vetää vermeet kaulassa. Luulisi tämän nyt olevan aika perustavanlaatuinen turvallisuuskysymys, että radalla ei juoksennella tuhatta ja sataa mitään sellaista kaulassa, päällä, päässä, joka voisi johonkin tarttua kiinni.

Keppien sisäänmenot. Suomessahan koiria opetetaan hakemaan keppien aloitusta niin pimeistä kuin avokulmista, mutta näin ei näköjään toimita ihan joka nurkalla. Tällä radallahan kepeille tultiin suoraan putkesta 90 asteen kulmassa ja tosi monilla koira kiersi ohjaajan, jotta keppikulma on normaali sisääntulo avokulman sijaan. Tuulia taisi olla ainut kuka kävi merkkaamassa koiralle sisääntulon vastaisella "niistolla", joka kuullostaa ihan fiksulta, että periaatteessa koira osaa itsenäisesti hakea, mut käydään jeesaamassa aloitus.

Ennakoiva ohjaus. Toiset ennakoi, toiset ei. Jännä juttu, että monella lipesi välistäveto takaakierroksi, kun hyppyyn lähtiessä ei ollut mitään haisua mihin meno jatkuu ja toisaalta taas, jos ohjaus ei ole sit megaselkeä veto sen jälkeen, ni jotainhan sen hauvan on siellä keksittävä.

Josta päästäänkin oikein sulavalla aasinsillalla meidän aksaan, joka on aika kaukana vielä maailman eliitistä :D Nyt kun tämä kolmosiin nousu koitti ehkäpä hieman varhain, se vaatii aikalailla reeniä, reeniä, reeniä ja ennenkaikkea tavoitteellisempaa ja mietitympää harjoittelua. Näin maailman yhtenä järjestyksellisempänä ihmisenä, iisibiisi! Nou hätä ja silleen. Vai olikos se sittenkin toiste päi :o

Ekana teemana tässä on nyt ollu työn alla riskinotto. Juteltiin tästä maanantain treeneissä, et nyt viimeistään on pakko alkaa ottaa ohjauksessa riskejä treeneissä ja lähtee venyttämään sitä omaa + hauvan osaamista uudelle tasolle. Kun jos me kolataan käsi nenässä kiinni niitä hikisiä nollia, niin se ei vaan riitä. Helpoillakin radoilla siis mietin vaihtoehtoisia ohjauksia ja koitan valita niistä ne haastavammat ja siihen lisättynä vielä merkkaus + irtoamistreeni. Koiralle pitää antaa treeneissä mahdollisuus tehdä virheitä, jotta pääsee superpalkalla merkkaamaan ne oikeat suoritukset. Ei niitä sertejäkään napsita himmailemalla ja varmistelemalla,joten se on sitten all in :)

Maanantain treenien teemana oli leijeröinti ja irtoaminen, jotta itse pystyi ja joutui ohjaamaan koiraa etäämmältä. Käy. Leijeröinneissä toi piski on jostain syystä ollut aina suhteellisen hyvä, mutta tällä kertaa haasteena oli malttaa tehdä viimeinen keppiväli loppuun ennen mutkaputkeen syöksymistä samalla, kun mä leijeröin puomea toiselta puolelta. Ihan ei päästy vielä täydelliseen vetoon, kun en pystynyt lähettämään yhtä kaukaa, kun mitä leijeröinti olisi vaatinut loppupäässä, mutta tooooosi hienoa ratapätkää muuten koiranpoikanen veti. Remontin ja työhuoneessa olevan tavaravuoren takia en pääse nyt PC:hen ja FlexiTrackiin käsiksi, joten ratapiirros jää nyt mielikuvituksen varaan. Ja tein mm. täydellisen viskileikkauksen päällejuoksun sijaan, josta mulle yks pojo :D

Perjantaina oltiin Etelä-Suomen Shelttien treeneissä paikkaushommissa, joten päästiin sitten vielä loppuviikostakin ratatreeniin käsiksi. Ratana ihan yksinkertaista rallatusta, mutta tosiaan hyviä paikkoja ottaa niitä kuuluisia riskejä. Niimpä treenattin sitten kauempaa lähettämistä, omia linjoja, vaihtoehtoisia reittejä helpoimpien sijaan. Harkkalistalle tämän kertaisen perusteella: kauempaa lähetetty vastakäännös (Java kieltää nää herkästi, jos itse hätäilee) ja suoralla itsenäinen eteneminen A-esteelle. Jos lyllersin liikaa jäljessä, Java käänty kattomaan "eteen" käskystä huolimatta, että "Ai minne sää sanoit" ja sillä mentiin aina sen A:n ohi. Ei varmaan itseasiassa okkaan koskaan "eteen" -käskyä treenattu kontakteilla, joten hyvä pistääkkin hattuun tämä.

Tän päiväisissä vapaatreeneissä pistettiinkin taas töpinäksi. Ohjelmassa serpentiini-välistäveto -erottelu, kontaktiprojekti, putkirallattelua ja eteen lähetystä avustajan ja lelupalkan voimin. Kylläpä oli pieni karvanaama taas iloinen; akilitiääääääh! Jepajee, ihanku ei edellistä iltaa oltais taas hallilla oltu. Java tuumaa vaan, et ihassamana, kuhan on! Mageesti se jaksoi vääntää ja eteenlähetykset oli hienot! Kertaakaan ei kääntynyt varmistelemaan, vaan mennä posotti. Myös kontaktiprojektissa saatiin kivoja onnistumisia loppuun targetilla, kun pääsin vapauttamaan just eikä melkein siitä, kun katse on eteenpäin. Paljon tässä tosiaan vielä vaaditaan toistoja ja etenkin näitä avustajatreenejä, mutta veikkaan noiden kontaktien olevan parin vuoden päästä aika eri kantimissa. Hyvä siitä tulee, kunhan vaan pysyy itse skarppina oikea-aikaisen palkkauksen kans.

Päivä toki vielä jatkui koiramaisissa merkeissä, kun Etelä-Suomen Sheltit kokoustivat tulevan vuoden suunnitelmista ja paljon on kuulkaas tulossa :) Alueen shelttien kandee pyytää omistajiaan rekisteröitymään ESS:n foorumille, josta saa tiedot tapahtumista ja ilmoittautumisista ennen muita. Mm. paimennusta ohjelmistossa jo tulevana keväänä. Ja sinne koitan ehtiä ilmoittamaan myös Javan niiden kymmenen onnekkaan joukossa, joten pikkupilkun kanssa mennään kattelemaan mahdollisesti onko lampaankakka vai niiden paimennus kivempaa :D

Ainiin, kotskasivutkin sipaisin uusiksi, kun vanhojen leiskassa oli roolissa pikku-J ja Herra J on aika iso-J nykyään. Jos jollain on meidän kotisivuja linkitettyinä, niin kandee päivittää osoitteeksi javanas.net! Heitetään loppuun vielä muutama luminen kuva muutaman viikon takaa hiekkakuopilta:

Action-Jackson valmiina lähtöön

Definitely related! Toisella kieli poskella ja toisella frisbee...

Lumikärsä

Nipilla on karmea kiire

Eka, eka!

On ne jossain määrin samasta puusta, vaikkei ulkonäöstä sitä huomaakkaan :)

Yeeehaaaww!

Javan talvitöppöset

Sit nauratti ihan karmeesti

Nipin tärkeä aarre

Manakeri

Siis hetkinen, millonka sitä palloa heitetään?!

On se nätskä:)

Javan maisemareitti

Tullaan, tullaan

Kiireinen eläin

SERT, osa 2. :)

Kippari olis ihan mielellään jatkanut kakkosissa, mutta Javan mielestä ilmeisesti soon parempi vaan alkaa heräämään aikaisemmin tuleviin kisoihin. Timanttinen pikkupilkku päräytti tänään Lohjalla kolmansissa kakkosten kisoissaan sen nollavoiton, jolla lykättiin serti kouraan ja toivoteltiin hyvää jatkoa kolmosiin. Anne Viitanen oli rakennellut varsin mielenkiintoiset radat Hiiden Haukkujen skaboihin ja myönsi itsekin halunneensa antaa esimakua kolmosista tuolla B-kisan radalla. Nähtiin siis paljon hyllyjä ja virheitä, kun ansaesteitä oli tarjolla yllinkyllin oman elämänsä supersankareille.

A-kisa meni vähän penkin alle kipparin puolelta, kun lauantai pääsi vähän venähtämään mökkeillessä pitkäksi, enkä olisi varmaan itseäni saanut kisapaikalle asti ilman kuskiksi lähtenyttä kepoa. Neljän jälkeen tosiaan vasta havahduttiin uniasiaan ja koirat oli sitten jotenkin tosi levottomia koko jäljellä olevan yön, kun saivat olla keskenään alakerrassa. Mähän herään jokaikiseen ripirapiin ja inahdukseen, ni olisin ehkä miljonääri, jos jokaisesta herätyksestä olis euron saanu. Tulin sit aamulla tunniksi nukkumaan alakerran sohvalle ja seuraksi sainkin neljä erittäin iloista shetlantilaista ja yhden pitkänenäisen malinoisin.

Niimpä supersurkeilla yöunilla vauhdikkaan päivän ja illan päälle piti nopeasti kodin kautta lähteä sitten Lohjalle suuntaamaan. Ja todellakin kävi mielessä, että mitäs jos jättäisi menemättä, kun matkaakin sinne tulee ja olo ei ihan sitä kirkkainta eliittiä kuitenkaan. Muuuuuuttttta. Minähän en pienistä oloista hetkahda tai väsymyksen rippeistä, vaan kepon kanssa pakkauduttiin autoon koko lauma ja lähdettiin taistelemaan kohti päivän tulikuumia skaboja. En saanut edes yhtä burgeria alas, joten myönnän varmasti olleeni aika kamala näky kaikin puolin; olen pahoillani kaikkien puolesta, jotka ovat asialle altistuneet tahtomattaan :D

Eka startti meni kaikesta huolimatta ihan jees. Jotenkin sitä vaan aina pää tyhjenee sillä hetkellä, kun koira jää odottamaan lähtöön ja sit vaan aksataan. Kaarrokset oli huonoja, kun homeinen ohjaaja ei osannut ennakoida mitään, mutta siitä huolimatta erittäin kivaa duunia koiranpoikaselta. Harmillisesti taas loppusuoralla alkoi rimat kolista ja ihan kahdella vikalla koira ei tunnistanut ollenkaan "eteen" käskyä, vaan jäi pällistelemään, että ai mitämitämitä. Siinä sitten hintsusti ohi esteen ja tuloksena kymppi. Mua kieltämättä vähän hajotti jäädä vielä toiseen starttiin, kun oisin halunnu mielummin kotiin päikkäreille, mutta Javapa tarkan markan ja agilityn ystävänä halusi sitten aksaa koko rahalla ja huolehti rimojen tiputtamisen, jotta ei tässä vielä kaikki.

Tokaan valmistauduin tiukasti makoilemalla Showlinkin lattialla siellä häkkirivistössä, joten pahoittelen tätäkin :D Mutta ehkä sitä kandeis sitten vetää pientä meditointia muutenkin, kun siinä akkuja lataillessa saatiin ihan hyvä flow sitten b-kisaan päälle. Ja monista hyllyistä huolimatta tahkottiin sinne tauluun se pohjanolla. Jalat oli ihan vetelää ja fiilis kuin hidastetussa leffassa, mutta lopputulema kuitenkin ihan jees. Onneksi koiralla toimi hoksottimet ja neljä koipea oikein oivallisesti. Tulos oli -9.34 ja en huomannut lopullisia tuloksia tsekata seinältä, mutta etenemä jotain 4,2m/s pikaisilla laskutoimituksilla. Ja se tietysti ilahduttaa, kun etenemän viilaus proggis meillä tässä meneillään.

Loppuun laitetaan muutama mökkeilykuva, kun karvanaamikkaat pääsivät oikein Vantaalle viettämään mökkielämää. Tässä siis lauantai-iltaa kera kafrujen:

Voidaan me reenaa kisoissakin

Pitkällisen pohdinnan lopputulema on se, että voidaan me reenaa kisoissakin, kun ei näköjään muuten omiin reeneihin oikein ehditä. Tuloksena kaksi tosi hyvää rataa ja niistä yksi nollavoitto. Oli kiva huomata, että iän ja kokemuksen myötä tuolle koiralle alkaa tulla malttia lisää suorittaa samaa rataa mun kanssa, eikä tarvitse agilityn puutoksissaan alkaa sooloilemaan. Tästä hyvänä esimerkkinä on meidän entinen lähtöongelma, kun kaverin mielestä ihan hyvin voi hiippailla ekan esteen takana, kun mamma ei nää. Ja nyt se malttaa istua ja odottaa lähtölupaa, vaikka onkin kireä kuin viulun kieli ja vahingossa meinaa peba nousta tekonurmesta.

Hyppäri oli meiltä äärimmäisen hyvä hyppäri. Yleensä ne ovat olleet mallia, että koira meni jo, eikä ohjaajaa näy. Ja nyt tuloslapussa oli jo nolla, joka sitten oli jouduttu suttaamaan vitoseksi, kun en millään viitsinyt vikaa hyppyä ohjata kunnolla ja ilmeisesti koirani Herra J jäi kysymään, että näinkö ja siinä sivussa sitten tuli vika rima alas. Olisihan sillä joo aika LUVA:aan riittänyt (etenemä taisi olla 4.3m/s), mutta mitäpä tuota jossittelemaan. Riittää vauhti se tulevissakin kisoissa ja tulee sitkun tulee. Kakkosen kisat on itseasiassa aika kivoja, kun startit vasta iltapäivällä ja sehän mulle sopii. Harmi, että tätä rataa ei ole videolla, niin ei pääse näkemään mitä siinä lopussa tapahtui ja toisaalta taas meillä oli radalla vähän erilaisia ohjausvalintoja kuin monilla muilla ja olis ollu kiva nähdä jälkikäteen miten ne toimi, kun ainakin radalla ne tuntui oikein buenolta. Se on lähtökohtaisesti aika hyvä fiilis, että me pystytään tekemään samoissa kisoissa monta hyvää rataa (ja myöhemmin myös niitä tuplanollia), kun vielä viime syksynä koiran paukut meni ensimmäiseen ja loput sitten rallateltiin kaasu pohjassa.

Agiradan rataantutustuessa meidän seuratreenien ohjaaja sanoi, että ottaakapas te se nolla tästä, kun he olivat Olivian kanssa napanneet hyppärin voiton. Se oli itseasiassa aika hauskaa, kun oli personal trainer mukana rataantutustumisessa, kun sai muutaman ilmaisen vinkin ohimennen henkilöltä, joka nyt on meidän treenaamista tässä puolen vuoden verran kerran viikkoon katellut. Otin siispä neuvosta vaarin, enkä huiskinut koiraa kakkoskepeille, vaan annoin sen ihan rauhassa itse hakea aloituksen ja uskalsin irrota kepeiltä valssaamaan kolmoselle. Puomin jälkeen olin ihan kuutamolla ja en oikeesti ymmärrä miksi en valssannut siinä ja miksi mun piti mennä se hiski nenästä pitäen survomaan sinne putkeen. Tästä johtuen olin sitten auttamattomasti myöhässä ennakoivassa valssissa hypylle 13, joka ei ollut ennakoivaa nähnytkään. Annettiin siispä muutama sekuntti tasoistusta näissä hirvittävissä kaarratuksissa, mutta kiva, että koira silti malttoi odottaa ohjeita loppuun asti. Lopputulemana nollavoitto ja toinen LUVA plakkariin kakkosista. Kiitos Elinalle kuvaamisesta :)

On se hyvä, että Jalmari pitää mut skumpassa harvase viikonloppu. Eikä tullut ihan suotta leivottua megapläskimokkapaloja perjantai-iltana jo valmiiksi :D Joten kyllähän se taas kelpasi lauantai-iltaa viettää kotosalla pilkullinen koira kainalossa, skumppalasi toisessa kädessä ja mokkapala toisessa. Sillon kerran kymmeneen vuoteen kun minä leivon, niin meillä ei tosiaan mitään laihista ja pahanmakuista tehdä. Eikä tehty nyttenkään. Täytyy myöntää, että maistuu se tälleen aamukahvinkin kanssa oikein hyvin... Pohdiskelen tässä, että lähtiskö kattelemaan kolmosten kisoja vielä tänään Ojankoon vai mitä sitä oikein puuhais, ku eilen ei ilmeisesti saanut tarpeeksi siellä olla. Kas siinäpä pulma.

Ainiinjoo. Javan kanssa haettiin noihin SAGI:n aluevalmennusryhmiin ja päästiinkin sitten "Training to Win" ehdokkaaksi seuramme puolelta. Alustava valmentajatieto on tullut ja ollaan siitä kyllä aikalailla fiiliksissä. Nyt vaan toivotaan, että kun ryhmät lyödään lukkoon seurojen välillä, me ollaan yhä geimeissä mukana. Tulee siispä kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen aksavuosi :)

Örgghhhhh?

Huoh. Paluu arkeen siis ja rankka onkin :) Näin ällöittävissä maisemissa mm. lomaa vietettiin:

Loma oli noin niinku koiramielessäkin taas oikein avartava. Mehän tosiaan oltiin Singaporessa, Malesiassa ja Thaimaassa ja aikamoiset erot nelijalkaisten oloissa näissäkin maissa. Singaporessa koiria näkyi vähän, mutta nekin oli sitten varsin länsimaiseen tyyliin lenkkikaverina kaupungilla mukana. Malesiassa taas tuo islam on niin vahvasti läsnä, että koiria ei tosiaan näy missään. Kuala Lumpurissa näkyi kiinalaistaustaisilla olevan hauvoja, mutta harvassa oli nekin ja näinkö kokonaista yhden lemmikkiliikkeen. Esimerkiksi Langkawilla ei sitten näkynyt sitä vähääkään, vaan ainoat koirat näkyi vuorilla ja ne oli kyllä niin villikoiran näköisiä ja oloisia nekin muutamat, että en välttämättä haluaisi ollakaan koira Malesiassa.

Siinä on tietty totuuden siemen, että sivistyksen taso mitataan sillä miten yhteiskunta kohtelee eläimiään. Ja samaan hengenvetoon sillä on aika paljon tekemistä myös mun reissuinnon kanssa (esim. Kiinassa olis kiva käydä, mutta ihmis- ja eläinoikeuksien vuoksi en koe olevan eettistä mennä sinne heilumaan euroineen). Malesiassa oli joo ihan kiva käydä, mutta ei se jättänyt mitään lähtemätöntä vaikutusta ja aika suurena tekijä on varmasti tuo, että islamissa koirat ovat likaisia. Siellä ilmeisesti konservatiivisin puolue oli ottanut ihan asiakseen saada koiran omistamisen lainvastaiseksi, mutta ainakaan toistaiseksi vielä onnistumatta.

Langkawilta oli nelisenkymmentä kilometria matkaa Thaimaan puolelle Koh Lipelle, jossa odottikin sitten ihan erilainen maailma. Koiria silläkin pienellä saarella oli paljon ja viettivät näköjään oikein lokoisaa elämää. Päivät makoiltiin puunvarjossa tai hiekkarannalle kaivetussa kuopassa ja auringonlaskettua sitten ralli päälle. Koirat siellä on hyvinvoivia, pulskia, iloisia, eivätkä mitenkään väistä ihmistä (eivät myöskään tule iholle, vaan diili näyttäisi olevan, että sekä kaksi- että nelijalkaisille on tilaa). Miltei jokaisella oli joku panta tai naru kaulassa, joten kotikin niillä näköjään on, johon illalla palata, mutta päivät voi sitten viettää rentoa rantapummielämää kavereiden kanssa.

Supersuloinen ja iloinen pikkupentu leikkimässä veneenköydellä

Aikalailla onnellinen hauva

Postimestarin rankka työpäivä

Hauvelit saivat kaikessa rauhassa ottaa nokosia viileillä kaupanrappusilla

Ja samainen pentunen ottamassa turisteista ilon irti

Heti oli paljon kotoisampi olo, kun on koiria ympärillä. Ja tietty hirmuinen ikävä oli noita omiakin karvanaamoja :) Sen verran ikävä oli akuuttia, että lauantaina iltapäivällä saavuttiin takaisin Suomeen ja maltoin ehkä pari tuntia vetää henkeä kotona ennen koiranhakureissuun starttaamista kohti Mikkeliä. Ja siellähän olikin kaksi aika iloista shetlantilaista vastaanottokomiteassa. Ja voi ehkä kuvitella miten iloinen se oli maanantain aksatreeneissä, kun kolmen viikon breikin jälkeen pääsi esteille ;) Samalla höntsällä menee varmaan lauaantain kisat, mutta ei se mitään... lahjattomat harjoittelee, vai mitenkä se nyt menee :D

Heitetäämpäs loppuun vielä kuva Natin keittiöpäivystyksestä. Kävin ennen lomaa tekemässä vaihtokauppoja, kun sain Heliltä kolmisen kiloa tuoreita peuran lihaisia luita vaihtarina pennun fotosessiosta. Ja tälläinenhän aina saa hymyn pienen sheltantilaisen huulille, kun ruuasta puhutaan. Manageri oli hyvin läsnä luiden pilkkomisessa ja maistiaisten testauksessa, kun pistelin luut sopiviksi piisseiksi ja pakastimeen. Nipen piti vielä valvoa silmä tarkkana pakastimeen tunkemista, että kaikki menee sääntöjen mukaan ;)

Bloggaaja karkaa lämpimään

Tiedotusluontoinen asia. Tämä blogi jää reilun parin viikon totaalitauolle, kun bloggaaja karkaa pakkasia piiloon Aasiaan. Koikkulitkin lähtevät huomenna Mikkeliin viettämään "hiihtolomaa" Lunan seurassa, joten niin kauan kun ne ei noilla pienillä räpylöillään läppäriä näpyttele, mitään tänne ei siis ilmesty :) Adjööööö!

Lauantai-illan huumaa

Managerin rankka päivä...

Masun raavintaa, kiitti!

Ensiksi, pahoittelut kameralaadusta. Mut näin hurjaa menoa siis meillä tähän lauantai-iltaan. Manageri on jälleen työpäivänsä päätteeksi ihan poikki ja urheilijanuorukainenkin on ladannut akkujansa hyvin tiiviissä sijainnissa mun reiteen nähden. Ja omistaja ottaa nyt ihan LUVAn kanssa siideriä. Tosin huomenna pitää seiskaksi mennä jo kisoihin töihin, mutta onhan sinne vielä muutamia tunteja hyvinkin aikaa...

Tänään oli siis vähn yllättäen Javan kakkosluokan kisadebyytin paikka, kun ko. kisoihin oli jo ykkösiin ilmoittauduttu ja sitten viime viikonloppuna tuli passitus kakkosiin. Sinäänsä toki mahtavuutta, että startit olivat vasta myöhään iltapäivällä, joten ehti oikein hyvin aamusella lämmitellä kolaamalla lunta ja lunta ja lunta ja lunta.... :) Mut jotenkin oli jotenkin megajumipäivä jo ihan ensi silmänräpäyksistä ja tilanne ei siitä mihinkään muuttunut päivän edetessäkään. Kisoihinkin lähettiin vähän, jos nyt on ihan pakko meiningillä, kun onneksi ovat miltei naapurissa. Superrankkaduuniviikko näköjään tekee tehtävänsä.

Ekalla radalla koira oli hyvä, mutta varmuuden vuoksi sitten itse jotain räpelsin tokavikalla esteellä, jonka takaaleikkauksessa tuli rima alas. Tokalle radalle oli sitten tuttu fiilis lähteä, kun tietää, et koira kyllä hanskais, jos lopettais vaan sen häiriköinnin. No, sieltä sitten varmistellen ja himmaillen nolla, joka riitti 2. sijaan ja LUVAan. Pitkiä kaarteita, hidas ohjaaja, kontaktien seisotukset, miltei putkeen karannut koira myöhästyneen vekkausyrityksen takia. Että saishan noita sekuntteja pois, jos tartteis. Se on tietty ihan hyvä uutinen, mut koiraan on pakko olla tyytyväinen tämänkin päivän esityksen jälkeen. Mieletöntä, että se jaksaa tsemppaa ja tehdä parhaansa, vaikka ohjaaja vetääkin siipi maassa.

Johan oli taas pientä hässäkkää näissäkin kisoissa. Meidät oli merkattu seinällä oleviin lähtölistoihin starttaamaan ekana, mutta sitten tuomarinsihteerillä olikin jotkut eri listat, jossa Javaa ei ollut ollenkaan. Niimpä siinä sitten piti ihmetellä, että missähän vaiheessa se meidän vuoro sitten onkaan ja selvityksten jälkeen ekalla kerralla startattiin sitten vaan tungettuna johonkin väliin. Toiseen starttiin sitten varmistin etukäteen, et jos viittisitten jo arpoa ennen luokanalkua meidän lähtöpaikan, ni olis kiva. Ekana siis vedetiin sitten toi toka baana. Mut kaikki tollain hässäkkä on vähän hanurista, kun on käsityksessä, että startataan ekana ja sitten sitä lähtee rataantutustumisesta pari minuuttia aikaisemmin, jotta ehtii kaikessa rauhassa hakee koiran ja vielä vähän temputella ennen rataa ja sit sitä seistäänkin moilasena ihmettelemässä :D

Semmottiis. Herra J jää nyt kisatauolle, kun omistajilla pukkaa lomareissua ja sen sellaista tylsää. Se on sitten varmaan maaliskuuta, kun seuraavan kerran startataan aksan merkeissä ja toivottavasti jo aimoannosten kohti kesää :)