15.3.2017

Voi laspikoiranen minkä teki!

Kasseja joka lentoon :D


Jos isukki veti homman maaliin varsin tyylikkäästi lauantaina, niin eipä voi sanoa jälkikasvun ainakaan huonommaksi jääneen sunnuntain starteissa. Pepi pisteli sitten kaksin kappalein voittoja ja luonnollisesti sitä myöten myös LUVA-tili avattu kahdella merkinnällä - ilmeisesti  oli pakko nokittaa isukin kisadebyytti vuosien takaa, jolloin myös ekoista kisoistaan sai LUVAn, mutta ähääää - kakkossijalla. Aikamoinen viikonloppu siis minulla koiraurheilun parissa :) 




Pikkuhukan tavoitteina kisojen suhteen oli siis harjoitella kisarutiineja ja tehdä estesuoritukset kriteerien mukaisesti. Sieltä tuli sitten aika paljon ekstraa siihen nähden :D Otus oli ihan kujalla mitä sinne halliin on tultu tekemään, kun eihän se ole aiemmin käynyt tosiaan muutakuin leikkimässä ja rauhoittumassa kisahälinässä. Tuli vähän yllärinä sitten kentän puolelle pääseminen, joka kyllä näkyi joka radan käynnistysvaiheessa. Vaan siitä huolimatta mitään ihmeellistä kikkailua ei tekemisen tohinassa ehditty keksimään ja esteetkin tehtiin just eikä melkein kriteerien mukaan: lähtökäskyn odotus, keinulla päähän ja vapautuskäskyn odotus, A:lla nätit kontrolloidut laukat, puomilla selkeä hitti takajalkaerottelulla, kepeillä itsenäisesti sisään ja loppuunasti pujottelu.


Rataprofiilit oli ihastuttavan sopivia ykkösluokan baanoja, kylläpä oli kiva ensikertalaisen kanssa starttaa! Siellä oli myös kaikki esteet niin kontaktit kuin erikoisesteet tarjolla, joten todellakin pääsi kaikkea treenaamaan pussista alkaen. Erityisesti hyppärin varsin klassinen S-profiili aiheutti ihastusta meissä monissa kisaajissa. Helpoista profiileista huolimatta mitään nollatykitystä eivät nämäkään kisat olleet, vaan suoraviivaisissakin radoissa on omat kommervinkkinsä. Tosin Piipaalle nämä kyllä sopii kuin herkku suuhun, kun sillä on tuota itsenäisyyttä riittämiin.



Mä vaan olen niin ylpeä pikkuharmaan suorituksista! Tulokset on toissijainen juttu, vaikka kiva bonari. Ekalla radalla se sujahti väärään putken päähän, kun jäin huolehtimaan keinun oikeaoppisesta suorituksesta, mutta aivan loistava rata. Ja mikä puomi! Siitä biletin pikkukoiralle niin paljon, että se kääntyi ennen putkea kysymään, että saako siitä palkkaakin :) Pääsin vielä testaamaan kovan vedätyksen kepeille, joten aivan huikeeta duunia.



Hyppärillä koitin vaan pysyä altapois ja sillä näköjään kirkkaasti kovin aika kaikista säkäluokista ja toinen agirata menikin sitten jo aikamoisen kivasti nuottien mukaan, vaikka alussa lähtikin varovasti liikkeelle. Mut mikä keinu! Aivan huikee, täysiä päähän ja lähtäluvan odottaminen, vaikka olin jo vedättämässä pitkässä matkaa. Puomista en sano mitään, ooin vaan ihan sytänsytänsytän. Ei ole tosiaan treenattu puomi + muuri/rengas komboja. mut ei näköjään tartekaan. Kolmannen radan jälkeen alkoi kuoriutua vasta se normi Raivo-Riitta lelun repimiseen, joten pikkukoira olis varmaan neljännellä radalla alkanut jo olla ihan kartalla :D



Päivän kruunasi vieläpä Ionan velipojan Touhon kaksi nollatulosta, joilla 1. & 2. sijat. Javan lapsukaiset siis aikamoisen kovassa iskussa, kun muille ei ykköspodiumeja tällä kertaa riittänytkään! Meillä oli samalla myös pikainen family reunion, kun äitikoira oli kisaturistina. Olipa kiva nähdä taas Ladya! Toivottavasti näkisi noita kahta muutakin mustavalkeaa sisarusta taas jossain vaiheessa. 



Pakko vielä loppuun hehkuttaa miten siistiä oli kisata parhaitten tyyppien ympäröimänä! Mulle agilityssä on aina ollut tärkeetä se sosiaalinenkin komponentti, joten olipa mahtavaa päästä kaverin kans pitkästä aikaa samoille radoille ja vielä yleisössäkin oli meidän tsemppareita. 



Kisakuvista kiitos Emeliina Tähtinen!



11.3.2017

Javan kesäohjelma

Mm.

- SM-kisat
- Maajoukkuekarsinnat
- PiiriM - kisat (yksilö + joukkue)

Palasimme tänään kisakentille jahtaamaan viimeistä irtoaginollaa SM-kisoihin puolen vuoden tauon jälkeen ja niinhän siinä sitten kävi, ettei tyhjin käsin tarvinnut kotiin tulla. Javalle nollat siispä ensi kesän SM-tuomari Deiddan hyppäriltä ja Kermisen agiradalta, joten vikalla Deiddan agiradalle lähdettiinkin vaan treenaamaan. Vikalla radalla päästiinkin vasta tekemisen meininkiin, kun ei tarvinnut käsijarru päällä vetää, tätä lisää!

Edellisen vuoden maajoukkueen edustajana Javalle on takuupaikka tämänkin vuoden karsintoihin, joten rankingilla ei meidän tekemisissä ole minkäänlaista merkitystä jatkossakaan. Ja sitten tietty pikkukisoista noi piirinmestaruudetkin on ohjelmassa myös joukkuekisan osalta, kun sieltäkin se voitto löytyy. Voimme siis hyvillä mielin keskittyä omaan kuntoutukseen ja treenailuun, kun ei tarvitse nollia miettiä kisoissakaan.

Suurkiitos Eerikalle videoinnista, niin löytyy ihan todistusaineistoakin tapahtumasta:

7.3.2017

Komiikkakoirat

Kyyä, vastaanotto päällä!
Johan oli taas komiikkatreenit duon kanssa viime viikolla. Onnistuin saamaan myös Javalle tuurauspaikan, joten molemmat harmaat pääsi Jennan keskiviikkotreeneihin pohtimaan MM-ratojen kuvioita. Loppukaneettina Jenna totesi näiden kahden jälkeen, että "Iona on siitä erikoinen paketti, että se on kiihkeä, mutta myös pedantti ja sitten Java on kiihkeä... ja no, arvuuttelija". Tästä jo voinee päätellä kumpi ajatteli enemmän sen kymppiminsansa aikana :D


Pipanttinen oli yllättävän timanttinen suikauttamalla keppientryn oikein ei nyt ihan ykkösellä, mutta silti noin niinkuin möllikoiraksi. Sen lisäksi keppien poispäinkäännökset tai muu itsenäinen touhustelu näytti varsin helpolta. Puomin osumia en saanut ihan haluamallani erottelulla, kun sen piti löytää pimeä putken pää itsenäisesti. Yhden semiloikan se teki, mutta muuten tosi hienosti yritti jotenkin tassujaan kontaktialueeelle mallaa. Näiden erottelu/käännöstilanteiden käskytystä pitää vielä itse miettiä.

Nalpella oli vähän rairai, eikä ihan malttanut esim. hypätä päällejuoksua niin, että rimakin olisi pysynyt. Se piti nostaa 45:een, jotta ne pikkuiset takakoivet viitsittiin ottaa hyppyyn mukaan ja tässä mun on pakko olla tositositosi mustavalkoinen. Kaikki kolinat ja rimat on pakko huomauttaa samantien, joten otti aikansa ennenkuin päästiin neljää alkuhyppyä pidemmälle. Varsinainen haaste oli silti se putkestä luopuminen ja keppien valitseminen, johon kokeiltiinkin tarkoituksella eri ohjaustaktiikoita. Selvää oli kokeilemattakin, että liike ja kaikki huiskaisut sen imaisee putkeen, joten kuuntelua sillä pitäis kyllä parantaa aika paljon näihin erotteluihin, jotta kisatilanteessakin se malttaisi valita oikein, eikä vaan hauskinta putkea.



Viikonloppuna lähdettiin hyvien säiden innostamana tekemään pikainen ex tempore -trippi Mikkeliin. Koirilla oli varsin lystiä, kun molempina päivinä käytiin mökillä kävelemässä, joten järvenjäällä sai juosta rallattaa sen minkä tassuista lähti. Lisäksi lauantaiksi nappasin Huvihurtasta vielä pienet omatoimiuinnit, niin tuli puolituntia tehokasta uimahyppelöväsytystä suoritettua siinäkin. Mahtavaa, kun on kolme lelujen perässä uivaa koiraa. Ihastuttavan väsynyttä laumaa oli lauantai-iltana, joten ohjelmavalinnat varsin onnistuneet! Ajatuksissa oli alkuviikon vapaatreeni käydä tekemässä sunnuntai-iltana, mutta sen verran unisia näytti karvakaverit olevan, että skippasin senkin maanantaille. Lepo on kuitenkin lihaksiston ja pääkopan kehitykselle se ihan ykkösjuttu.

Isla -kamun kanssa revittelemässä, päänhuoltoa sekin!

Hauskahan näiden kanssa on touhuta :) Kävin siispä tekemässä lyhyet vapaatreenit maanantaina, jotta pääsin muistuttelemaan pikkuotuksella suoria puomiexitejä - todennäköisemmin viikonlopun ykkösen radoilla kohtaamme enemmän näitä tilanteita, kuin mitään käännöstelyä. Puomin alla oli vielä hämyputki aikamoisen levällään, joten saatiin samalla erottelutreenikin. Hyviä osumia ja kiva päästä niistä palkkaamaan tuollaisten haastavien treenien jälkeen. Etukäteen mietityt treeniaiheet (2-3) muutamalla esteellä, 10 minsaa kentällä per koira, palkkaamista onnistumisista ja lenkille.

27.2.2017

Pikkuhukka aksaa, kohta virallisesti!

Lapsinokkelon ekat oikeat kisatkin on lyöty sitten systeemiin. Oumai. jännää! Onhan tämä koira tosiaan jo pari kertaa päässyt elämässään supermöllit juoksemaan, ni kyyyyyllä se ihan kisavalmis jo on :D Olisi ollut kiva kipaista sille vähän möllejä alle kisarutiinien harjoitteluun, mutta epiksiä on tosi huonosti näköjään nyt tarjolla, niiden aikataulujen ennustaminen liian vaikeeta ja toisaalta taas monesti myös episten radat on vähän liian vaikeita. Hieno ajatus, ettei nyt kaikki tekisi nollaa, mutta sitten unohtuu se turvallisuus, kun jotkut koirat on sinkoilijoita, eikä jää odottelemaan tai väistelemään kipparia (minua ei ne nollat kiinnosta, mutta vaaratilanteiden väistely ja etukäteen ennustaminen on työlästä). Niin, ja sitten se hintakin. On kai vähän karannut lapasesta epävirallisten starttien hinnat, jos 8e/startti saa siitä riemusta maksaa ja ihan oikeat kisatkin saa jo HSKH:llä kympillä. 


Taidoiltaan pikkuhukka jo aikamoisen hyvällä tasolla, mutta suuri kysymysmerkki on niiden kisarutiinien rakentaminen ja fokusointi olennaiseen. Koirana Piipaa on varsin vilkas ja se ehtiikin tilastoida tuhat asiaa ympäristöstä siinä vaiheessa, kun moni muu vasta haukottelee. Sillonko se on tekemismoodissa, niin sehän keskittyy vain ja ainoastaan aksaan ja välillä mulle kiroilemiseen, jos oon sen mielestä ollut myöhässä. Tekemisen ulkopuolella se on sitten sellainen härvääjä.

Ennole.

Pipantti on ollut valtavan hieno haastavissa Jennan tekniikkatreeneissä ja vastapainoksi nappasinkin sille sitten Niinulta kisavalmiiden ratatreenin, niin sai myös sitä itsenäistä etenemistä vahvistettua. Myös puomin "ykkösiä" pitää sille saada alle etenkin eri puomeilla ja eri ympäristöissä. Kun sillä onnistuu ykköset, niin voi olla aika varma kriteerin ymmärtämisestä ja taitotasosta - jos suoritus vakioituu vasta useammilla toistoilla, se ei ole kisavalmis. Nää onkin mennyt tosi hienosti! Tosin nyt fokuksessa on ollut ne suorat exitit ja haasteita on lisätty vasta seuraavilla toistoilla, koska missään nimessä koko ohjauspatteristo puomin jälkeen ei ole valmis.


Oli valtavan hyvät treenit kyllä Niinulassa! Pikkuaasi saa erityisen ison sydämmen tuosta yhdestä puomientrystä, josta tulee ihan täydellisen vinoon lujaa, mutta korjaa itse JA osuu vielä loistavasti. Olin itse aikamoisen ruosteessa ajoituksissa (tällä koiralla kokoaminen pitää tulla tosi ajoissa!) ja sen sellaista pientä sekoilua, mutta se on vähän sitä hienosäätöä. Ehdittiin tehdä sitten lisäksi varsinaisen viikkoradankin osat johonkin 20:een asti, kun kisavalmiiden veto oli aika piisofkeik.

Rauhallinen, kyllä.

Meillä oli poikkeuksellinen viikko, kun sattui molemille koirille peräkkäisinä päivinä treenit oman kalenterisekoilun takia. No, en ruvennut sitten säätämään sen enempää, vaan mentiin keskiviikkona myös Sannin treeneihin. Pikkunokkelo pääsi ennen treenejä juoksemaan metsään koirakamun kanssa puoleksi tunniksi ja se aloitti sitten treenit radanrakennuksen päälle. Se oli ihan omituinen! Niin vaisu ja ihanko kaikki tehot puuttuis. Se teki sellain "ihan kivaa nättiä" ja lelussa roikkui kyllä, mut ei millään edellisen päivän kaltaista normimenoa. Mä olin ihan hoo-moilasena, että wtf?!

Need for speed, Pipantti edition


Kunnon puolesta sille ei tosiaan ole mikään ongelma aksaa peräkkäisinä päivinä ja juoksutkin oli ja meni, tosin jälkimmäisen piikkiin meinasin aluksi laittaa. Pipantin äitikoirahan on vähän draamallinen juoksujen kans ja sillä ei oikein voi kisaa juoksujen jälkeen, kun on valeraskaus niin kovin rankkaa - olin jo vähän kauhuissani, et eikai tämä NYT muutu sellaiseksi. Lopetin sitten treenit vähän kesken ja treenikamutkin sano, et eroa onku yöllä ja päivällä esim. viime viikkoon. Nooooooo, päästiin hallista ulos, ni pikkukoira pääsee just katoksen ulkopuolelle ja vetäsee maailman pisimmät pisut. HUOH! Mikä ääliö :D Oli vähä liian kivaa juoksennella Islan kanssa, ni saatto unohtua yks ihan olellinen asia - pisulla käynti. Näihin ongelmiin ei uroskoiran kanssa ole tullut törmättyä...



Onneksi minulla oli treenipaikka myös Javalle seuraavaan ryhmään, niin pääsin tekemään harkan rakkaan terapiakoirani kanssa tuon episodin jälkeen. Harmillisesti meidän eka veto ei ehtinyt videolle asti, mut vaikka rata oli aikamoisen haasteellinen kaikkine linjaushaasteineen, niin johonkin pariinkymmeneen asti vedeltiin lämpimikseen, ennekun palkkailin. Ja sen kanssa ehtikin sitten hyvin reenailla koko radan, kun varsinaisesti tartte mitään hinkata. On se kyllä hieno epeli sekin!

Tässä vielä sen sijaan Javan tuuraustreenit tiistailta Akatemialta:

19.2.2017

Virheen pelko on kehityksen loppu

Näinkin raflaavan aiheen alla käytiin treeneissä varsin hyvää keskustelua Jennan kanssa. Piippanen on koulutettu vähän eritavalla kuin Java (tai suurin osa suomalaisista koirista) ja olen koittanut rakentaa sille & minulle sopivaa ohjaussysteemiä. No, ihan ei vielä olla perillä, vaan se työ jatkuu niin kauan kuin otuksen kanssa aksaillaan, mutta ainakin jotain raameja on saatu tauluun paikalleen.

Eniten olen ehkä innoissani asioiden tekemisestä eri tavalla ja siitä oppimisprosessista. Joissain mennään ehkä vähän metsään ja joissain enempi maaliin, vaan joka tapauksessa opitaan kokoajan jotain uutta. Tärkein tavoite kun ei ole kuitenkaan tehdä siitä sitä huikeintaövereintämegatsämpioonmaailmanmestaria - sen sijaan korjailen virheitä ja puutteita, joihin edellisen kanssa tullut törmättyä ja sen lisäksi rakennetaan vahvuuksien päälle sopivia juttuja. Toki mieluusti otetaan vastaan kaikki mahdollinen menestyskin, se ei kuitenkaan ole se meidän päämotivaattori.

Tämän viikon treeni oli aikamoisen tekninen ja vaikea, etenkin tuollaiselle kaksivuotiaalle, joka ei ole edes mölliradalla startannut. Jälleen kerran tosin pikkukoira todisti vääräksi kuvitelman "vaikeudesta", jos tehdään samoja asioita, joita on ennenkin treenattu, vaikka esteet olisivat vähän hassusti. Teemana siis pitkiä estevälejä, esteiden ohituksia, leijeröintejä.

Ohjaajafokukseen haluaisin pikkukoiran vaihtavan ihan vaan käskyllä estefokuksesta. Se toimii ehkä 70% tapauksista, mutta joskus liikesuunta on houkuttelevampi indikaattori. Tässä treenissä piti ohitella niin hyppyjä, putkia ja keppejä, joista kepit meinasi olla absoluuttisesti vaikein. Jostain ihmeen syystä pikkukoira pitää kepeistä :D Ei ehkä se yleisin aksahaaste kuitenkaan...

Meidän piti vähän testailla sitten vaihtoehtoisia ohjauksia muutamiin ohituksiin, mutta siinä sitten vähän pohdiskeltiin, että omassa systeemissä pitäisi kuitenkin pysyä ja sitä treenata. Ja pitäisi uskaltaakin antaa sille koirallekin haasteita ja toisaalta tsäänssi onnistua isosti. Mitäpä sitä suotta hinkkaamaan asioita, joita sekin osaa. Kontrolliagiltyä jos meinaa välttää, niin virheisiinkin pitäisi suhtautua varsin neutraalisti. Puolivalssin tai vastakäännösten sijaan vahvistetaan ohjaajafokuskäskyä ohituksissa silloin, kun se olisi ykkösvaihto - tämän, kun pitää mielessä niin siinäpä ehkä sauma kehittyä eteenpäin sen sijaan, että menisi taaksepäin ja Jennakin oli tästä samaa mieltä. Jos sen saa opetettua tarpeeksi hyväksi, se saattaa olla heittämällä nopeampi kuin oma steppailu linjan muutoksessa.

No, harjoitukset jatkuvat ja olen aidosti hämmästynyt jokaikinen kerta, kun sen kanssa kentälle hipsii. Nuo nyt on kuitenkin arvokisakoirien treenihaasteita ja silti se suoriutuu opettamattakin asioista - kun tässä on tämä ohjaajan pitkä saikkukin alla. Kisakalenteria on sentään alettu jo silmäilemään episten puutteessa, katsotaan tekeekö lapsikoira kisadebyyttinsä oman seuran maaliskisoissa :) Yikes!

16.2.2017

Pikkutermiitti jo kaksi!


Tämä pikkuharmaa ehti siis maanantaina täyttää jo kaksi ja minä se vaan olen ihan tasan yhtä järkyttynyt, että miten se on edes mahdollista! Pennuksi saatan sitä ajoittain kutsua ihan huomaamatta, koska se on vähän hölömö ajoittain :) Mutta hitsi, kun siitä onkin kasvanut kaunis sheltti! Niin on paketti kyllä minun mieleen.

Satuin selailemaan Pipantin vauvakuvia ja niitä oli niin älyttömästi, että päätimpä samalla tehdä videon. Ihanaa, kun on niitä pentukuvia kerrankin paljon! Meinaa hymyilyttää joka kerta, kun katson tuota pätkää. Se nyt vaan on tuollainen "PIPANTTI PITÄÄ ASIJOISTA!" -tyyppi <3




Tottakai juhlat piti olla :'D

6.2.2017

Treenimääristä agilityssä, näin meillä

Minulta on useampi kysellyt miten paljon treenaan agilityä tai mikä minun mielestäni on hyvä määrä. Yhdellä sanalla se on helppo: vähän (agilityä, enemmän muuta). Minä haluan omalta osaltani olla rakentamassa harjoittelukulttuuria, jossa koira ei ole harrastusväline, vaan ensisijaisesti perheenjäsen ja kaikki muu on siinä sitten ekstraa. Niimpä myöskään meillä ei koirat vaihda kotia sen takia, että ne eivät olisi aksaan sopivia tai jotenkin rikki, vaan tulevat ihan jäädäkseen.



Nyt kun minulla on nuori koira aloittamassa omaa uraansa ja kisauran loppupäässä oleva otus, treenin määrä on rajallinen itse kentällä. Kumpikaan näistä ei tartte telineillä treeniä määräänsä enempää ja tämä on puhtaasti siitä syystä, että kun koira oppii käytännössä vaan sen ekan viisi minuuttisen, hyöty-haitta -suhde on äkkiä katollaan, kun loukkaantumis- ja ylikuormitusriski kasvaa harjoittelun edetessä. Minulla on ihan kohtalainen insentiivi toisaalta taata Ionalle pitkä ja terve harrastusura ja toisaalta taas pitää Java kondiksessa lajinkin suhteen nyt, kun sen osaamistaso alkaa olla huipussaan.



Tällä hetkellä se siis tarkoittaa sitä, että lajitreeniä nämä tekevät noin kaksi kertaa viikossa. Toinen on yleensä ohjattu ja toinen vapaatreeni. Joskus voi tulla kolmekin, mutta ne on sitten poikkeusviikkoja. Vapaatreenin kesto kentällä on maksimissaan 10min x 2 ja niihin mennään tekemään ennalta suunnitellut 2-3 treeniä. Ohjatut treenit on yleensä sen 12-15min kentällä ja siinä tietty pölinää iso osa ja itse äksöniä pari-kolme minuuttia.


Kun minulla on fysiikaltaan täysin valmis, kisatasoinen koira, jolla lähdetään hiomaan sitten pakettia kasaan, treenin määrä voi olla välillä suurempi. Tällä siis tarkoitan lähinnä 3-6 vuotiasta koiraa, joka pystyy henkisesti ja fyysisesti jo suoriutumaan laadukkaasti vaikkapa treeniviikonlopuista, jossa saattaa se neljä lajitreeniä mahtua kalenteriin. Tai kisoja sattuu viikonloppuun ja silti treenejä saattaa se muutama olla siihen päälle.

Varon nuoren koiran kanssa vetämästä liian äärimmilleen jaksamisen suhteen, jotta en opeta sille käytösmallia, jossa se alkaa säädellä jaksamista radalla siltä varalta, että vielä tehdään lisää vaikkei jaksaisi. Kun radalla ollaan töissä, sinne pitää laittaa 100% likoon. Sen takia ajallisesti siellä ei kannatakaan seisoskella tuntitolkulla. Enkä toisaalta halua koiriani opettaa myöskään siihen, että aina pitää olla sata eri aktiviteettiä, jotta kotona ei roikuta verhoissa samantien vapaapäivänä.


Treenaamalla kerran-kaksi viikossa ei toki huippukoiria tehdä. Sen takia tehdäänkin paljon muuta tukemaan sitä varsinaista esteharjoittelua, koska itse agility on vaan temppuja siinä missä muutkin. Viikossa pyritään tekemään yksi anaerobinen voimatreeni, eism. frisbeenheittoa, mäkitreeniä, hankikahlausta, uimista, koirakaverin kanssa rälläystä. Sieltä haetaan mm. intervallikestävyyttä ja kiihdytysvoimaa. Luonnollisesti jäähdettelyt ja lämmittelyt kuuluu näihin olennaisena osana, jotta saadaan kanssa sitä maitohappoa liikenteeseen.



Temput ja muu lajiharjoittelu kuuluu myös viikottaiseen ohjelmaan. Kehonhallintaa, kehontietoisuutta, ohjaajan & koiran suhdetta, leikkimistä jne. Meillä siis koirat tokoilee viikoittain, jotta ylläpidetään sittä oppimisen ja yhdessä tekemisen mentaliteettia. Samalla vahvistuu myös se sosiaalinen palkka. Esim. paras tapa treenata kääntymistä, kuuntelua ja ohjaajafokusta on juurikin erilaiset temput, eikä itseasiassa aksaesteet.



Välipäivinä palauttavat pitkät kävelylenkit on se tärkein osa viikkoohjelmaa. Mieluusti vaikkapa metsässä vapaana hyvää pitkää ravia. Sen lisäksi koirat pitävät viikossa ainakin sen yhden totaalilepopäivän, jolloin ei tehdä mitään lyhyitä lenkkejä ihmeempää. Työt voi joskus pakottaa enempäänkin, mutta eipähän nuo siitä hermostu. Näiden päivien tarkoitus on toimia myös henkisen palautumisen suhteen.



Jossain tutkimuksessa oli muistaakseni todettu, että koiralla menee neljä päivää kisapäivän jälkeen tiputtaa kortisolit samaan lähtötasoon, joten tuo henkisen puolen balanssi kohtuullisen tärkeä asia myös. Kovaviettinen treenaaminen tuottaa sitä stressiä koiralle ja kokoajan adrenaliinin pitäminen tapissa ei ole hyvä kenellekään. Tämä on koiran henkinen puoli on minun mielestäni turhan aliarvostettua harjoittelun osanan tällä hetkellä ja helposti ajatellaan treenin rasituksia vain lihasten työllä. Kyllä minunkin koirat haluaisi aksata joka päivä, eikä niiltä intoa puutu treenata pidempään - mutta mikä on järkevää, onkin toinen juttu.



Lähinnä minun teesini ovat siis vähemmän on enemmän ja monipuolisuus kunniaan. Treenin lisäksi siis riittävä lepo, laadukas vaihteleva lihashuolto (hieronta, fyssari, osteopatia), tarpeeksi totaalilomaa lajista (vähintään se pari kuukauden jaksoa vuodessa plus lyhyemmät), harjoittelua tukevat lisäravinteet (öljyt, vitamiinit, glukosamiini jne. jne.), säänmukainen pukeminen, laadukas ravinto, kehonhallinta, hyppytekniikka, terveet luustokuvat. Mikään tästä ei takaa tervettä koiraa, mutta tällä ainakin todennäköisyydet on omalla puolella, jos saa vielä ripauksen onnea matkaan. Minä olen hyvin onnellinen 7,5v kisakoiran omistaja, joka on vielä huippukunnossa jatkamaan rakastamaansa lajia ja samaan aikaan minulla on nuori koira, joka on teknisesti jo nyt isukkiaan taitavampi vähällä lajitreenillä ja sen kanssa vain taivas on rajana, jos se pysyy kunnossa. Plus minulla on pian kymppivuotias seniori, josta ei ikää arvaa päällepäin.

Olenko unohtanut jotain olennaista? Kommentteja, mielipiteitä, muita tapoja?