22.8.2016

Seitsemän yhteistä vuotta elämäni koiran kanssa

Java on hyvin, hyvin erityinen karvatursas. Minulla on kuitenkin ollut suuri ilo ja kunnia olla paikalla herraskoiran ensihenkäyksistä asti, joten yhteinen tarinamme on alkanut konkreettisesti jo 21.8.2009. Javan ei pitänyt alunperin meille muuttaa (koska uros ja jaadajaada), mutta pilkkumi oli päättänyt toisin. Niin se pontevasti esitti parastaan, kun joka viikko kävin Natia ainokaisensa kanssa moikkaamassa ja siinä jätettiin järki kakkossijalle ennen pitkää. Onneksi jätettiin, koska tämä matka on ollut aivan jäätävän huikea ja me todellakin nautitaan jokaikistä päivästä yhdessä.

Paljon onnea, Herra Jalmari 7-vee <3



21.8.2016

Norjan roadtrip PM-areenoille

Ensimmäinen maajoukkue-edustus takana ja vaikkei tuloksilla meidän osalta juhlittu, niin olipa vaan huikea reissu! Toivottavasti joku toinenkin vuosi pääsee sinisissä kirmaamaan, jossei Javan, niin sitten juniorin kanssa ja vieläpä ehjällä jalalla. Jo maajoukkuekarsinnoista asti oli selvää, että ohjaaja ei tule olemaan 100% vedossa, mutta sen yhden kerran, kun valinta osuu kohdalle, niin me todellakin mennään ja yritetään ainakin parhaamme. Sinäänsä olikin vähän kummallista kuulla useammasta suusta maajoukkuekarsintojen päätyttyä, että "VIITSIIKÖ lähteä ollenkaan". Halpaa reissusta ei tietty saa tekemälläkään (ellei sijoittunut viiden parhaan joukkoon), joka on useimmille ihan tärkeä pohdinta, mutta viitsimisen kynnyskysymys onkin mielenkiintoinen. 

Etukäteisvalmisteluina piti ensinnäkin hoitaa koiralle ekinokokkileima passiin, kun Norjan maahantulosäädökset sen vaatii, mikäli Ruotsin kautta matka kulkee. Leima saa olla 24-120h vanha, joten lääkityksen voi hoitaa joko Suomessa tai Ruotsissa. Tämä oli yllättävänkin uutta monelle eläinlääkäriasemalle, johon soittelin hintatietojen perässä. Siellä kun olisi vaan tarjottu 28 päivän säännöllä jatkuvaa lääkitystä, jota me ei tarvittu ja muutenkin, hinnoissa on ihan valtavia eroja. Vaikka omat lääkkeet kourassa marssii paikalle, niin pelkästä passimerkinnästä hinnat vaihteli 20-70e välillä. Onneksi satuin löytämään Savion Eläinlääkärin, jossa tosiaan tuo 20e taksa ja voidaan lämpimästi suositella, jos joku muukin on joskus leimaa vailla. Meidät yllätettiin vielä vallan iloisesti kassalla toteamalla, että menköön tämä sponssina ja hyvää matkaa :) Kiitos, pienetkin jutut on isoja!

Sen lisäksi autoon pakattiin eväskassi välipalatarpeiksi ja auton rekisterinumeron rekisteröin Ruotsin epass24.com :iin ja Norjan autopass.no :oon. Noiden ruuhkamaksujen keräämisessä kun ulkomaalaistenkin autojen osalta on viime vuoden aikana jokseenkin terästäydytty ja myöhästymismaksut jälkikäteen laskutettaessa taitaa olla hulppeat 500kr, joten ainakin itse näen huomattavasti helpompana vaihtoehtona tuon automaattisen laskutuksen luottokortille niiden muutamien eurojen osalta mitä nyt ruuhka- tai tietullimaksuista matkalla tulee.

Olisin mieluusti lentänyt paikan päälle, mutta sattuipa sitten työt kutsumaan ma-ti Tukholmassa heti viikonlopun perään, joten suunnitelmiin muutos ja auto alle. Onneksi ihan keskenään ei joutunut pikitietä kuluttamaan, vaan Mari lähti reissuseuraksi katsomaan huippuaksaa Norjan maisemiin. Mentiin torstain yölaivalla Turusta Tukholmaan ja pitää kyllä todeta, että Viikkarin Grace oli vallan positiivinen yllätys. Olihan meillä parisänky hytissäkin :D Muutenkin liikenne soljui tosi hyvin Tukholman päässä ja oltiinkin suitsaitsukkelaan jo matkalla kohti Norjaa. Lisää muuten reissukuvia Instassa.

Ei tarvitse motivoida juoksemaan, edes norjalaisessa säässä :D
Kuva: Jukka Pätynen, kopioitu luvalla

Perjantaina satoi oikein norjalaiseen malliin ja olikin lievä yllätys, että normikisojen hyppäri käytiin nurmikentällä. Agiradalla Java ehti napata väärän esteen radan loppupäässä, kun ohjaaja oli yksinkertaisen jumissa 8h automatkan jäljiltä ja sateen totaalikastelemalla nurmikentällä en oikein itse uskaltanut liikkua, joten siitä hankin hyllyn. Mietin kyllä uskaltaako lähteä edes starttaamaan, mutta näköjään rouheampipiikkisillä zero Inoveilla pito oli ihan hyvä sentäs. 

Muutenkin norjalaisten geimien osallistumissysteemi on varsin persoonallinen: ilmoittautuminen piti tehdä samanlaisella lomakkeella, kuin Suomessa näyttelyilmo, kahden kv-startin hinta oli tosi suolainen 475kr kuukautta ennen, numerolappu piti itse printtaa mukaan, starttinumero vaihtui eri starteissa, paikan päällä ei starkasteta rokotuksia, eikä ilmoittauduta, lähtölista tehtiin tussilla fläppitaululle, sinne sai itsensä ilmoittaa läsnäolijaksi, jolloin työntekijä merkkasi punasen palluran, mutta sen puuttuminen ei myöskään haitannut, omaa lähtöpaikkaa pystyi siirtämään helposti ilmoituksella, kisakirjaa piti käydä heiluttamassa vain nollaradan jälkeen toimistossa ja Norjan sertejä jaettiin kolmelle parhaalle. Se oli todella kummallista.

FI 2016 Kuva: Jukka Pätynen, kopioitu luvalla

Olin antanut Agilityliiiton buukkaa majoituksen, josta viikkoa ennen tuli vasta lisätietoa: 2hh 172e/yö. Siitä kun nopeasti laskee vaikkapa kolmen yön hinnan, niin kyllä tuli tukiepikset aika tarpeen. Majoitukset oli Lillehammerin keskustassa, n. 10 min ajomatkan päässä itse kisapaikkakylästä. Sisältä hotelli oli siisti ja tilava, mutta naureskeltiin kyllä muutamaan otteeseen ulkopuolen neuvostohenkistä näkymää '94 lisäsiivessä. Olisi nyt oikeasti öljyrahalla voinut ehkä sen ulkokuosinkin pikkasen nätimpään kuosiin laittaa, vaan toisaalta se riitti mainiosti, että auton sai parkkiin ja aamulla aamupalaa kitusiin. Samana viikonloppuna jossain oli näyttelyt ja voi ristus tota näytelmäihmisten eloa. Se on ilmeisesti ihan tavallista, että koirat jätetään yöksi autoon ja siellä ne sitten haukkuu ja ulvoo menemään vaikka koko yön. Ja todellakin kuuluu milloin he ovat huoneesta poistumasta haukkukuoron kera, mikäli koirat on sinne otettu. Onneksi itse olen sen verran hyväuninen ja Javakaan ei jaksanut muutamaa "buh" -tyylistä kommenttia enempää asiaan puuttua, joten show ei sillälailla häirinnyt.

Kuva: Jukka Pätynen, kopioitu luvalla

Itse kisaradoilla me ei ihan päästy esittämään sitä parasta ja terävintä menoa. Näistä geimeistä käteen jäi nyt leikkausmotivaatio, kun ei näillä rikkinäisillä ruhonosilla ei yksinkertaisesti kykene tuottamaan sellaista liikettä, jota me olemme tottuneet tekemään. Jalan liikerata on puuttellinen ja toiselta puolelta puuttuu voima, joten käännösten tuottaminen peräjälkeen oli todella työlästä. Mutta noin muuten radoissa oli paljon hyvää ja noissa kisoissa tuonkin otuksen vauhti riittää vallan mainiosti. 

Sen verran tuhmio pikkutursas toki oli, että hankki meille ekan radan lopussa hyllyn irtoamalla putkeen, vaikka näkyi Osloon asti sen kyllä kuulevan puomin pysäytyskäskyn ja hyppärillä se tuli yhden hypyn ohi, jota en vieläkään ymmärrä miksi. Yksilöhyppäri oli meiltä viikonlopun parasta ja olisikin ollut mahtavaa nähdä mihinkä se olisi turkiksen paukut riittäneet ilman tuota ohitusta ja väärinpäin napattua hyppyä. Finaaliradalla kääntymisongelma kostautui sitten hyllynä, kun valuvat käännökset kertaantui niin paljon, että olin totaalisen myöhässä ohjausplänistä enkä myöskään siihen hätään ehtinyt päällejuoksua korvaavia vaihtoehtoja tuottaa jaloista. 

Finaalimenoa Kuva: Jukka Pätynen, kopioitu luvalla

Sunnuntai-ilta vietettiinkin sitten Nalpen kanssa kahdestaan turistinähtävyyksiä ihmetellen Lillehammerissa. Jostain syystä kaikki turistit halusivat hyppyrimäellä käydä koiraa rapsuttamassa :D No, mikäpäs siinä! Eräskin skottinainen oli ihan täpinöissään, että tuon värinen sheltti, hän ei ole ikinä nähnyt ja halusi ottaa kuvia Herra Lakujätskistä. Turistikierroksen jälkeen jätin Javan hotellille nukkumaan ja lähdin joukkueen yhteiselle illalliselle Peppe's Pizzaan, jossa pizza ei ainakaan loppunut kesken. Sitä siis kannettiin kiinteällä hinnalla pöytään aina edellisen loppuessa ja kieltämättä nälkä olikin aikamoinen.


Tämän kuvan halusi skottirouva ottaa meistä, kun koiraa kuvailin noilla suksilla :) 

Mutta me nautimme agilitystä. Meillä oli kivaa. Java oli huikea, tuhma pieni karvaporsas ja niin mahtava reissukamu. Kiitos kaikista tsempeistä <3 Silloin kun ei itse oltu verkkaamassa tai radalla, oltiin kannustamassa joukkuekavereita ja jo huippuaksan katsominen kentän laidalta on niin jännää. Maajoukkuepoppoossa oli kyllä loistavia tyyppejä ja niin paljon onnistumisia, joista iso käsi heille! Minulle ei jäänyt jossiteltavaa näistä geimeistä. Mentiin, osallistuttiin ja näillä eväin tähän se riitti. Vaikka me lähdetäänkin ihan oikeasti tavoittelemaan sitä paikkaa kolmen parhaan joukkoon, eikä muilla sijoituksilla ole väliä, tärkeintä on kuitennin mennä sinne fiilistelemään sitä yhteistä tekemistä ja siinä me onnistuttiin. Kisaamme vielä muutamat kisat ja jos hyvin käy, keväällä paluu kisakentille ja jos vähän huonommin, niin maajoukkuekarsininnoissa 2017 sitten.

<3 

6.8.2016

Kaikki kiva päättyy aikanaan. Lomakin.

Meidän poppoo on viettänyt lomaa varsin tehokkaasti tässä heinäkuun. Neljä viikkoa on loppujen lopuksi aika lyhyt aika, kun kaikki pimeinä kuukausina kertyneet asiat TO DO -listalta pitää tunkea sitten juurikin siihen neljään viikkoon. Mutta niinkai se menee, että aika lentää kun on kivaa :) Koska koiratouhut vie aikapaljon aikaa aktiivisella kaudella, kesä on sitten enempi kaksijalkaisille. Niimpä koirat saavat lomailla hyvillä mielin myös.

Nati on meillä varsinainen lomailun asiantuntija. Pikkumusta vietti taas tänäkin vuonna pari kuukautta mökkielämää porukoiden ilona, seurana ja riesana ja se on kyllä puikkonokan mielestä parasta mitä on olemassa. Natihan on varsin huoleton hoidokki, senkun muistaa ruokaa tuupata nenun eteen kaksi kertaa päivässä (eikä tarvitse edes muistaa, Nippe osaa muistuttaa ;) ja yöksi löytyy pehmeä pesä, jossa nukkua. Mökillä juhlistettiin myös managerin 9-vee synttäreitä, jossa sankarin suosikkiohjelmanumerot oli syönti ja frisbeenheitto.


Pikkukoira Piipaa kehitteli juoksunsa heinäkuun alkuun, jota vähän etukäteen taas huokailin. Että onko ihan pakko pilata taas tämäkin loma, kun edellisen kerran juoksenneltiin juurikin loman aikana loppuvuodesta. Onneksi herra Jalmari on sen verran asiantunteva herraskoira, että juoksut itsessään aiheuttaa vaan tarpeen todeta asia, mutta tärppien aikaan se kyllä tietää mikä jutun juoni oikein on. Siinä sitten saa pelata tetristä kotona sijoittelemalla koiria ja koiraportteja strategisesti. Onneksi on vaan tuo yksi juoksuhanuri enää, kahden kanssa menisi jo maku :D

Näin pian lähestyvässä 1,5v iässä tuli mieleen, että Ionahan ei ole koskaan ollut missään julkisessa liikennevälineessä, kun tuo auto kuljettaa niin näppärästi kaikkialle. Niimpä nappasin pikkukoiran mukaan, kun lähdettiin Suomenlinnaa valloittamaan huvin ja urheilun vuoksi, jotta näkee mitä se mahtaa tuumata junasta, Stadin keskustasta ja Suokin lautasta. Ei mitään :D Se on kyllä niin huikean hyväpäinen koira, jonka mielestä edellä olevissa asioissa ei ollut mitään Vantaan pientalolähiöstä poikkeavaa - paitsi enemmän rapsuttajia, jee! Turistit olivat ihan haltiossaan pienestä eläimestä. Ja minä siitä, miten helppoa tälläisten koirien kanssa oleminen on. Ionalla ei ole ollut mitään "sosialistamisohjelmaa", vaan se on lähinnä kulkenut pentuna minun mukana ja kohdannut uusia asioita siinä sivussa ilman, että niistä on tehty mitään numeroa tai ihan asiakseni olisin päätäni sillä vaivannut.

Kahvilassa oli lievä vastatuuli :D


Jonottaminenkin hallussa

Joko mennään!


Ravintelissakin osataan käyttäytyä


Pikkaisen utelias



Ja näin junassa

Java ehti lomailun lisäksi kipaista pari starttia, joista nopein rimavitonen ja voitto. Sen lisäksi vähän ehditty treenikentällekin jo palata teknisiä juttuja muistuttelemaan. Olen myös käynyt muutamaan otteeseen hallissa treenaamassa ihan vaan muistutellakseni keinonurmipohjan pitoa. Aikalailla lyhyitä täsmätreenejä pyritty tekemään, ratatreeniä muistutellaan maanantaina ja viimeiset silaukset ennen Norjaan lähtöä tiistaina Jennan yksärillä pm-teemaan. Myös huolto on käyty tekemässä Marilla ja kaikenkaikkiaan varsin hyvässä vedossa oli loman jäljiltä koko tursas. Tällä mennään!

<3

Kippari on ehtinyt muutamaan otteeseen pyörähtää Suomen rajojen ulkopuolella, kulinaarireissulla Tallinnassa ja vajaan viikon huumorimatkalla manner-Espanjassa akselilla Madrid-Cordoba. Sää oli mitä mainioin, n. 39-45 astetta ja täyttä aurinkoa. Keskimääräistä Suomen kesää parempaa siis. Koska näiden reissujen teema on aina huono huumori, niin siinähän se viikko menee heikkoa vitsiä vääntäessä, maha kippurassa hekottaessa (kerran jopa lensi päästä verta, kun piti lyödä nuppi sängynpäädyssä olevaan koristenappulaan akuutissa naurukohtauksessa - en tiedä pitääkö se aina paikkansa, että nauru pidentää ikää :D) ja hyvin syödessä.

Loman lopuksi pyöräytin organisoida vielä tukiepikset minun ja Jonnan pm-reissun kustannuspuolta ajatellen. Seuralta saatiin kentät, ihania kavereita talkooavuksi, palkintopusseja täyttämään Murren Murkina & Eläinlääkäriasema Valjakko, sää mitä mahtavin ja runsaslukuisesti kilpailijoita perjantaisena iltanan Ojankoon, niin eipä olisi voinut olla täydellisempää lopputulosta! Kynä ja paperi -metodilla ja noin kymmenen hengen osaavalla talkooporukalla hyvin pyöriteltiin kahta rataa ja nähtiin niin iloisia suorituksia yksi toisensa jälkeen. Ei se lopputulos, vaan oikea asenne :)

Näillä eväin episillan kimppuun :D




Niin saa olla nöyrän kiitollinen. Monesta ja paljosta. Tässä päällimmäiset:

  • Minun täydellisen epätäydellisen ihanista koirista. Javasta on tullut kuin ihmisen mieli ja miten se täydestä sydämestään tekee tätäkin lajia, se on vaan <3
  • Ystävistä. Ei ole ehkä sanoja miten käsittämättömän hienoa se on, että ihmiset tulevat vapaaehtoisesti tuhlaamaan oman perjantai-iltansa siihen, että auttavat episten läpiviemisessä. Ja ne halausten ja onnittelujen määrä, kiitos! Ihan jokainen vie meitä matkallamme eteenpäin ja lämmittää ihan huikeasti. 
  • Murren Murkina & Eläinlääkäriasema Valjakko: Miten huippua on, että nämä pienet paikalliset yritykset lähtivät tukemaan meitä riviharrastajia unelman toteuttamisessa osallistumalla palkintoihin. Sponssitiedusteluja sai laittaa maailmalle kyllä useita. Minä yritän parhaani mukaan rahankäyttöni ohjata ulkomaisten pääomasijoittajien omistavien ketjujen sijasta paikallisille yrittäjille, tehkää tekin niin.
  • Runsaslukuinen kisaajien joukko. Ihanaa, kun jengi oli niin hyväntuulista koko illan, vaikka meidän perinteikäs kynä ja paperi -yhdistetty ilmo ja tulospalvelu ei ehkä se kaikkein nopein liveserviisi. Ja kuulutuskin oli perinteikästä huutelua sekä FB-päivittelyä. Sentäs joku asia moternia :D 




Tänään me levätään koko päivä. Ansaitusti.


5.7.2016

Mitätäälläjusttapahtu?! Java maajoukkueeseen!


Universumin huikein liitoturkis järjesti melkoisen yllätyksen askartelemalla viikonloppuna yhteistyössä kipparinsa kanssa kolme nollaa, joilla loppusijoituksemme maajoukkuekarsinnoissa oli huikea kahdeksas. ja sitä myöten maajoukkuepaikka PM-kisoihin Norjaan! Nalu <3 <3 Ja neljännellä nollalla meillä olis ollu mahikset ihan mihin tahansa, huhuh! Mä olen aina tiennyt, että Java on upea aksaeläin ja viime aikoina olen ollut sitä mieltä, että koira on ihan elämänsä kunnossa, liikkuu ja hyppää hyvin, mutta että näinkin paljon - se on yllätys. Perusnollarata on nykyään neljänkymmenen pisteen veto, eikä senkään tarvitse olla täydellinen ja viikonlopun ekalla radallakin ohjaussuunnitelmat ehti muuttua kolme kertaa pelasteluksi ja silti sieltä yli 20 pistettä. 







Kuvat: Sirpa Saari, suurkiitos taas tähtihetkemme ikuistamisesta!

Siellä me kovassa joukossa <3 Kuva: Henri Luoma

29.6.2016

Fidarikauden päätösleiri

Siitä tuli meille siis viidestoista Fidarileiri kaikenkaikkiaan. Vain yhdestä jouduttiin olemaan pois oman lomamatkan takia koko kahden vuoden aikana, joten oppia on haettu varsin tiiviisti. Koska ensi kaudella meillä jää aksailut pois, jää tämä myös meidän toistaiseksi viimeiseksi FD-kaudeksi. Sen verran timanttinen kattaus olisi kyllä ollut taas tulossa, että ehdottomasti olisin taas treenaamisen perusrungon ilmoittautunut hakemaan sitä kautta.

Kello jotain kuuden ja seiskan välillä, ainut ketä nukuttaa on kippari?
Vika leiri oli ehkä myös vähän uusia alkuja, kun pikkutursas pääsi jakamaan kolme treeniä Javan kanssa. Nalpen mielestä se oli luonnollisesti persiistä ja epistä ja ihan tyhmää, koska hänen apiliti, mutta aina ei isiturkikselta kysellä. Kävi vielä sen verran hyvä tuuri, että jostain syystä meidän aamuvirkkuryhmässä oli vain kolme koirakkoa, joten sitä myöten aikaakin oli varsin runsaasti käytettävissä ja sehän ei ollenkaan haittaa. Samasta syystä meillä ei myöskään ollut ihan joka reeniin ketään kuvaamassa, koska aina joku joku jäähkäämässä tai lämppäämässä tällä kokoonpanolla, mutta eipä se mitään: voin todeta molempien olevan vallan rautaisia otuksia!



Mä en ole kovin innokas aamuhahmo, mutta kummasti sitä vaan itsensä saa revittyä hallille vaikka viikonloppuna seitsemältä, kun tarve näin vaatii. Ja viimeistään herää siinä vaiheessa, kun alkaa koirien perässä juokseminen. Aloitettiin siispä Jennan treeneillä, johon oli tungettu vähän kaikkia kikkakolmosia kääntymisineen ja erotteluineen. Javan kanssa haasteena oli otuksen lievä vallattomuus, ko vähän oli kaasu pohjassa vähäisen agilityn takia ja aina ei ihan ehtinyt kaikkia ohjauksia niin katsella, kun mentiin jo. Pikkutirri pääsi myös kirmailemaan samoja kuvioita ja täytyy sen eduksi todeta, että kääntyminen oli enemmän sillä hanskassa kuin isukillaan tällä kertaa. Juhalla oli myös ratatreeni, mutta tein sen tekniikkatreeninä. Palkkailtiin hyviä juttuja ja testailtiin vaihtoehtoja. Sen lisäksi vähän puomirallia, niin sai Smartia vahvistettua samalla.

Joko?

Sunnuntaina ampaistiin taas suurinpiirtein kukonlaulun aikaan Akatemialle Isabellen ja Jounin treeneihin. Isabellellä oli varsin ruotsalaishenkinen ratapläjäys, jossa piti viljellä japskeja ja vippauksia. Jälkimmäiset ei oikein kuulu meillä ohjelmistoon, niin en sen enempää jäänyt Jalmarin kanssa niitä hinkkaamaan. Vähän puomitreeniä, juoksarikeskustelua ja toiselle pätkälle pikkuapina kehiin. Sen kanssa käytettiin aikaa sitten varsin paljon yleiseen jutteluun ja alkeistreeniin, että mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. Esimerkiksi enemmän äänikäskyjä tulee olemaan Piipaan repertuaarissa, kuin isukkiturkiksen kipparoinnissa. Japanilaisen alkeistreeniä tehtiin myös, kun taustalla häämöttävä putki meinasi imaista aina pikkukoiran siihen malliin, että välistä saattoi kiireessä yksi hyppy jäädä.


Siihen on syynsä minkä takia pikkuapina ei ole kertaakaan A:ta vielä harjoitellut: menee sinne ihan käskemättäkin ko hulppeat näköalat :D


Samalla kaavalla tempaisin myös Jounin treenit. Ionan pari pätkää videolla, suurinosa puuhailtin toisessa päässä hallia, joten niistä ei nyt todistusaineistoa (jotenkin oon editoinu tuohonkin videoon tuplana samat rallit? voi siis lopettaa katsomisen viimeestään puolessa välissä :D). Vaan kyllähän se ihan sukkelasti kulkee ja hyvinkin rajallisesta treenimäärästä huolimatta esittää ihan oikeaa apilitikoiraa. Ainakin jos kippari menee alta pois ja antaa ohjeita ajoissa :)




Näitä leirimuotoisia koulutuksia on anonyymeillä nettipalstoilla kauhisteltu, kun on neljä ratatreeniä viikonlopussa ja triljoona hyppyä koirilla ja miten sitä kaikki koirat on ihan rikki ja väsyneitä ja mistään ei tuu mitään. Kuka niitä käskee ratatreeninä tekemään, vaikka siellä numerot onkin osoittamassa suunniteltua etenemisjärjestystä? Monet voi joo toki tehdäkin, mutta ihan itse valitsin tehdä molemmille tekniikkatreeninä kellotellen, testaillen ja palkkaillen eri vaihtoehtoja. Ja hyvinhän tuo Javakin on kyllä tehnyt neljän ratatreenin viikonloppuna ja hyvin riitti paukut viimeiseenkin treeniin. Toki pidettiin siitä huolta, että leirin alla ja jälkeen oli riittävästi lepoa.

Lepo!

Ja kokoajan ei ole kiire uudellekierrokselle, vaan ihan voi jutella koutsien kanssa kaikessa rauhassa. Erityisesti nuoren koiran kanssa on saanu tosi paljon irti nyt näistä leireistä, kun käyttänyt tuota "vähemmän-suomalaista" kouluttajaporukkaa omien ajatusten reflektoinnissa ja käynyt juttuja hyvinkin perustasolta läpi. Se on kuitenkin aikapaljon vaikeampaa uudelleeen opetttaa itseään ja koiraansa myöhemmin, kuin tehdä alusta alkaen asiat "oikein". Piipaan kans korjaillaan aiempia mogia ja keksitään ihan uusia :D


22.6.2016

SM2016 ja Nastolan vedenpaisumus

Tänä vuonna SM-skabat tuli vähän omalla painollaan. Aluksi kun oli vähän epäselvää päästäänkö messiin ollenkaan, mutta sittenpä edellisviikonloppuna Java touhusi tassunsa kanssa ja piti sitten tsekata mitä siellä nyt oikein on. Ta-daah, anturasta tuli mätää! Selvisi kertaheitolla syy etujalan taannoiseen ontumiseen, jota tässä on reilu kk lepuutettu. 

Tassuun oli ilmeisemmin mennyt jotain epäorgaanista ja sen jälkeen reikä siististi umpeutunut, joten kovasta tutkimisesta huolimatta siellä ei mitään löytynyt. Ottanut aikansa sitten tulla ulos. Treenaamaan ei siispä päästy juuri ollenkaan treenisuunnitelman mukaisia juttuja, mille ulkokauden alku oli suunniteltu, joten oli aika selvää, ettemme mitenkään erityisen valmistautuneina paikalle pääse. Erityisen iso hitti tämä oli juoksarien osalta ohjaajafokuskäskyn treeniin, jota ei päästy tekemään. 

Silti oli niin parasta ja upeaa ylipäätään vaan päästä pilkullisen koirapojan kanssa tekemään sitä aksaa yhdessä! Pääsin ottamaan parit virittelystartit iltakisoissa ja vaikka ohjaajan tatsin puuttuminen näkyy rytmityksen ja lukituksen puutteessa, sei himmenna ollenkaan sitä miten jäätävän hienoa rataa se koira tekee. Se liikkuu ja hyppää todella hyvin ja erityisen onnellinen olen kyllä noista puomeista.




Sen lisäksi päästiin vielä Jennan SM-treeneihin vähän hiomaan teknisiä jekkuja parina edeltävänä viikkona. Muuten sm-viikon lentoturkis saikin sitten tyytyä lepälyyn ja lenkkeilyyn.


Omaa fiilistä meinasi vähän latistaa perinteinen lähtönumeroiden "arvonta". Minun uskoni arvontaan alkaa olla aika koetuksella, kun kolmena vuonna olen SM:ien lähtöviivalle kipittänyt ja myöhäisin lähtönumeroni on ollut kuusi. Kuusi, kolme ja ta-daaaaaaaaaaa YKSI! Virallisesti oltiin kakkosstarttaajia, mutta ykkönen oli poissa kisoista, joten saimme hienon etukäteiskunnian startata ihan medien ekana. Eka vuosi meni yikes -tunnelmissa, toka sillä ajatuksella, että "ok fine, treenaillaan me taas tätä ekojen joukossa lähtöä, niin ensi vuonna sitten jonkun muun vuoro" ja tänä vuonna päällimmäinen ajatus oli, että mitä mun pitää muuttaa tiedoissa, että "arpaonni" olisi meille edes joskus suosiollinen. No, kun ei asialle minkä voi, niin eihän siinä sitten auta kun elää sen kanssa ja asennoitua ekana sinne starttiviivalle menemään taas. Sen verran etukäteisfiksu olin, että hotelli oli varattu Lahdesta juurikin tämän varalta. 



Joukkuetouhu velvoitti koko köörin olemaan paikalla koko lauantain, joten starttasin siispä kaaran nokan kohti Nastolaa seiskalta lauantaina. Meillä oli vallan kova seurajoukkue kasassa, joka jäi kontaktivitosen päähän hopeasta, mutta silti hienosti oltiin lopulta 7/79 sillä nopeimmalla vitosella. Sen verran tuli päivälle mittaa, että olin hotellilla vasta joskus ysin pintaan ja aikalailla takki tyhjänä. Eikä tarvinnut kovin pitkälle myöskään unta odotella. Seurahuone oli ystävällisesti aikaistanut koko viikonlopun täyden aamiaisen 6:30, joten me aamustarttaajatkin saatiin nauttia oikeesti kunnon aamiaisesta leivänkäkkärän sijaan ennen Nastolaan suuntaamista. 









Keli oli sataprosenttisen hanurista ja kenttä lainehti vettä siihen malliin, että hätäisempi olisi voinut tulkita urheilukentän olevan osa Päijännettä. Onneksi vesi tai lätäköt ei liitoturkista haittaa, vaan aksaa voidaan vetää nuppi kaakossa kelistä huolimatta. Meinasi käydä vaan hassuhko hässäkkä rataantutustumisen jälkeen, kun ystävällisesti seurakamu lupautui Javaa kävelyttämään tutustumisen ajan. No koiraa ei sitten löytynytkään mistään tutustumisen loputtua, kun järkkärit eivät olleet päästäneet Katria tuomaan koiraa, vaan vaatimalla vaati kiertämään kaikki kentät toisesta päästä. Minähän palloilin sitten ihan väärällä suunnalla ja puhelimestakaan en saanut kiinni, kun Katrin puhelin oli jo vaihtanut omistajaa, jotta joku saa kuvattua miniradalla starttaajan. Tässä vaiheessa koira oli onneksi saapunut jo lähtöalueelle ja siitä lentävä saapuminen sitten starttiin. 





Jalosen karsintarata oli onneksi varsin kiva ja siihen ei lähtöpaikalla ollut merkitystä, hyvin ehti viidessä minuutissa radalla miettiä omat kuviot valmiiksi. Harmillisesti tupeksin itse nelosen niiston rutiinin puutteessa, kun lähdin ennen koiran lukitusta liikenteeseen, vaikka oikeasti ei edes ollut mikään kiire jatkon kannalta. Muutenhan rata soljui kuin vettä vaan, Java oli hyvä ja taitava ja sillä radalla muuten olisin ilomielin lunastanut meille finaalipaikan. Lievää harmitusta oli radan jälkeen ilmassa, mutta koira sai luonnollisesti maailmanmestarin palkan maalissa. Ohjaajan mokasta sen ei tartte kuitenkaan kärsiä :) No, jonain muuna vuonna sitten meidänkin vuoro! Harmillisesti puhelin sippasi, joten tätä ei saatu videolle. Ehkä se jostain striimistä näkyy. 

Päivä oli aikamoisen pitkä kisakirjoja odotellessa, kun ne sai vasta kolmen maissa. Onneksi en ollut checkannut itseäni ulos hotellista, joten mentiin Javan kanssa vielä aamupäivänä takaisin hotellille pötköttelemään ja vaihtamaan kuivia vaatteita päälle aamun kaatosateen jäljiltä. Iltapäivä menikin sitten kavereita kannustaessa ja tuttujen kanssa jutellessa, josta päästiin starttaamaan kotia kohti sitten livestreamin ääreen finaaleja katsomaan. 

Postauksen kaikki kuvat lauantailta ja niistä kiitos Sirpa Saari!