16.9.2016

Nakit ja muut ojennukseen!

Käytän palkkaamisessa vähän tilanteen vaatiessa joko lelua tai nameja. Pääasiassa Javalla treenit nyt menee lelulla, mutta kun pikkutursas opettelee vielä agilityn teknisiä kulmia, on noiden namien kanssa pitänyt pelata enemmänkin. Minähän nyt olen muutenkin klikkeri-intoilija aksan kouluttamisessa ja siihen ajatteluun ruoka on vallan toimiva palkka, kun saa vähän kierroksia alaspäin ja samalla toivottavasti aivotoimintaa ylöspäin.

Meillä taloudessa asuu kuitenkin ultimaattisen nälkäinen mummokoira, jonka ruokareseptorit on viritetty aikalailla äärimmilleen. Se siis kyllä huomaa, jos joku nappula on sohvan alle lentänyt aktivointilelusta tai mikä pahinta, jos joku ruokaamuistuttava on jäänyt treenitakin - tai housujen taskuun. En edes oikeasti tiedä kuinka monet taskut tuo allaolevassa kuvassa näkyvä musta pikkupeto on mahdollisesti pistänyt ilmastoiden, koska ruoka on ihan riittävä tekosyy tehdä muutama lisäreikä vuoreen. 

Uusin ase taskujen puhtaanapitoon on siis Viewtainer! Jenkkiläinen maailman yksinkertainen säilytyskeksintö kaikelle pienelle tavaralle: purkki, joka ei tarvitse kantta. Se on siis ohutta pehmeää muovia kauttaaltaan ja puristamalla vastapuolelta sieltä voi ravistella sitten sisältöä esiin. Voisihan tuota varmaan heittäkin koiralle vähän niinkuin namimunatyyliin ja mennä sitten itse rutistelemään koiran kanssa sisältöä, mutta minun suurinongelma oli tosiaan taskut likaavat namit. Sinne siis nakit ja naksut!




Tämä pieni Viewtainer 2''x4'' saapui about 7 eurolla Ebaystä, joten ei nyt ihan ole hinnallakaan pilattu. 

15.9.2016

Pikkunokkelo tuli tuolta, oli tässä ja tonne se meni

Ensinnäkin nokkelon huikea modelointiura on nyt lähtenyt varsinaiseen nousukiitoon ja otukseen voikin törmätä vallan vahingossa monessa nettikaupassa :D Näitä Pomppakuvia otettiin aikamoisen hikisenä kesäkuun perjantai-iltapäivänä Kivikon hiihtohallissa, jolloin sisätilojen pakkaskontrasti oli aikamoinen ulkoilmaan verrattuna. Pikkutursas veti kyllä hienosti kuvaukset, vaikka oli salamavaloa ja räpsettä ja menoa ja meininkiä ja tuo ns. lumi oli niin jäinen kumpare, että siinä meinasi pannuttaa kaksijalkainen ihan jatkuvasti. Mutta kyllä se fuksia ja merle on vaan jäätävän näyttävä kombo, eikö?


Kävi tuuri ja sain napattua Ionalle kahden viikon Jennan treenit Akatemialle. Nämä kun olivat sitten sattumoisin meidän tämän vuoden viimeiset treenit, niin jäädään ainakin määrättömälle tauolle loistavin mielin. Viime viikko oli aikamoisen teknistä rallia, jossa putkien houkutus oli ilmeisesti isukin geeneissä saatua ja Jenna vaati siihen oikeanlaisen suorituksen, jossa koira menee putkeen vasta ratapiirroksen mukaisessa järjestyksessä. Tällä viikolla vaihteeksi saatiinkin sitten vauhtirallia, joka oli jatkuvaa järkytystä kipparille: Miten voi kokoajan olla näin paljon myöhässä :D

Ja pikkaisen putketkin huuteli taas pikkukoiralle. Loppuun hyödynsin vielä mahiksen treenaa erilaisilla kontakteilla, kun tuolla Akatemialla valot osuu aina vähän erilailla kontaktien sijoittelusta riippuen, niin loistotsäänssi työstää yleistämistä. Ja tällä viikolla puomi oli myös ihan suoraan seinään kuutisen metriä, jota ei ole treenattu ollenkaan, kun ulkokentällä ei tule seiniä vastaan, vaan hyvinhän tuo kipsutteli.



Ompa vaan mahtava fiilis treenata tuon pikkuotuksen kanssa, se on niin makee! Ja mokailun määrä on jotain eksponentiaalista, mutta siitähän sitä oppii. Niin koira kuin kaksijalkainenkin. Pitkä on vaan vielä tie, ennenkuin se on ihan oikeesti kisatasoinen osaamiseltaan, mutta aihio on ainakin vallan lupaava. Nokkelo kun tykkää niin kamalasti juosta :) Ja totean sen vielä kerran, kannattaa oikeasti varoa mitä toivoo, sen voi todellakin saada. Mullehan oli alusta alkaen selvää, että "jalmini" sen olla pitää, siis sitä samaa huikeutta mitä isukkikoiran kanssa tekeminen on ollut ja jos jotain lisää, niin pistetään yks vaihde. Sitä todellakin on saatu!


6.9.2016

Pennusta varsin näppäräksi nuoreksi

Kaiken muun hässäkän lisäksi myös pikkukoira on käynyt silloin tällöin reenaamassa. Sitä on hyvin maltilla treenattu ja hyvä jos kerran viikkoon on jotain touhuttu, joten siihen nähden olen kyllä ihan huikean tyytyväinen sen osaamistasoon. Puomilla en ole käännöksiä vielä tehnyt ja muutenkin toistot aika vähissä, kun oma juokseminen on vähän niin ja näin. Sen sijaan olen panostanut kontaktien erotteluun tekemällä samassa treenissä kaikki kolme kontaktia, jotta vahvistuu eri kriteeristö ja toisaalta koira taas ymmärtää ennen esteelle menoa mitä siltä odotetaan.

A:lta se pannutti itselleen elokuussa muutaman viikon lepoloman, kun vauhtia oli enemmän kuin järkeä. Itse se nyt ei ollut moksiskaan, mitä nyt hieman hämmentynyt, mutta samantien olisi jatkanut hommia, vaan kaksijalkainen suhtautuu näihin äärimmäisellä vakavuudella. Siinä syy minkä takia minulla nuori koira ei treenaa ollenkaan A:ta (eikä treenaa muutenkaan monia esteitä..) ennen kuin kroppa on valmis, kun se vaatii vain pienen arviointivirheen ja lopputulokset voi olla vakaviakin. Apina pääsi Jerry Ketolan hyppysiin ja muuta vikaa siitä ei löytynyt, kuin toinen kylki oli selkeästi jäykempi. Se mitä tulee esteiden turvallisuuteen, niin en nyt tämän takia olisi A estettä lajista kieltämässä, vaan syy oli ihan ja täysin vain minun. Olisi pitänyt osata heittää pallo paremmin, niin, ettei matkan varrelle osu houkuttelevaa A:ta. Muutenkin turvallisen ja hallitun suorituksen opettaminen ko. esteelle on se ykkösprioriteetti ennen asiassa eteenpäin hätäilyä.

Elokuussa järkkäsin Jalmini -poppoolle parit Maijun treenipäivät ja sen lisäksi vielä Jennan buukkasin iltapäiväksi. Niimpä Piipaa on päässyt ihan jopa opetuksenkin pariin! Sillähän ei ole yhäkään mitään viikkoryhmäpaikkaa, vaan käy tuurailemassa Javan ryhmässä ja lähinnä siis lyhyiden omatoimitreenien varassa. Vaan se vaan yllättää joka kerta osaamisellaan! Tässäpä Maijun treenistä pätkää, muut taitaa olla vielä puhelimessa editoimatta.


Eniten ylpeä olen ehkä sen kepeistä tällä hetkellä! Minähän opetan kaiken kunnon sekatekniikalla toimien rusinat pullasta eri tavoista sillä perusteella, että miten mun koira toimii ja mistä se milloinkin hyötyy. Talvella se teki silloin tällöin kujia ja vasta kesällä havahduin, että aivan, sillähän ikä riittää jo keppitreeniin ja tadaa, tältä näyttää neiti otuksen keppiosaaminen muutama kuukausi myöhemmin:



Ongelma suorilla kepeillä oli sen lievä kaahotus, jolloin muina ankkoina se jätti sieltä täältä välin pujottelematta ja jatkoi matkaa. Mun siis piti saada se ajattelemaan mistä se palkka oikein tulee ja ei tartte ko sen yhden lampun syttyä pikkukoiran päässä ja se yhdistää keppien eri osat (sisäänmeno, rytmi, loppuun asti pujottelu, ohjaajahäiriö/liike/sijainti jne.) sulavasti kokonaisuudeksi. Eilen pääsin testaamaan ekaa kertaa keppejä radalla ja sehän todellakin menee ne! Siitä on kehittynyt kyllä varsin taitava koira, jonka estefokus on todella vakuuttava jo nyt (esim. keppien osalta siirrymme nyt palkkaamaan enemmän muita esteitä, koska se bongailee keppejä tällä hetkellä liiaksikin, ihastuttava ongelma sheltin kanssa :D).

Satu Tuominen kävi ottamassa huikeita aksakuvia muutama viikonloppu sitten sinisestä raketista ja näitä on paljon niiin ihania, että näitä riittää blogipostauksissa viljelyyn. Suurkiitos Satu!







5.9.2016

Kisataan kuin viimeistä päivää

No teknisesti ottaen se on ehkä "viimeisiä viikkoja", mutta joka tapauksessa kesän kiireiden jälkeen olen tässä muutaman peräkkäisestä viikonlopusta napannut sen kisapäivän. Oman seuran kisaviikonlopun jälkeen kirmasimme viime viikonloppuna HAU:n kisoissa tuplanollavoiton verran, joten SM-kisasaldo olisi enää kahden aginollan päässä. Lotto on vetämässä vielä HEILU:n kisoihin ensi viikonlopulle, tosin slovenialaistuomarilla saattaa olla muutama ässä hihassa ratasuunnittelun suhteen.

Mutta ei se ainakaan yrityksen puutteesta jää kiinni ja koirahan kyllä kulkee, vieläkun ohjaajakin pysyisi kyydissä. Huvittavaa kyllä, takaaleikkauksethan tuolla on parantuneet todella paljon ja näppärästi meni hyppäri yli vitosen etenemällä lukuisilla takaaleikkauksilla, mm. renkaan takaaleikkaus 180 astetta meni ihan noin niinkuin reenaamattakin. Kokeneen koiran kanssa harrastamisen etuja, että koira pystyy suoriutumaan, vaikkei ohjaaja liikukaan ihan totuttuun tapaan.

Laitetaampas vielä Sanni Rajalan ihania kuvamuistoja HSKH:n geimeistä:

Javan tulkinta "maahan" - joo, ihan on etukoipiset maassa

Ei jääny ainakaan epäselvää sivuirrotuksessa

Rimakin pysyi!

Hirveän paljon ylimääräistä ei tuohonkaan hyppyyn jää

Lähtöloikka

Leijona varjossa? :D

Tassua lippaan, asia selvä!

28.8.2016

Loppuja ja alkuja.

Viime viikonloppuna kisattiin HSKP:n piirimestikset. Lauantaina oli yksilöt, joissa teimme varsin hienot baanat kuitenkin pikkuvirheineen, eikä jatkettu kahden vuoden mitaliputkea. Sunnuntaiaamuna  piti raahautua vielä joukkuepiirimestiksiin, joka minusta oli ainakin vähän hölmöä, ko mieluusti olisi lauantaina sipaissut nekin ja antanut koiralle PLUS itselleen vapaapäivän lajista. Vaan eipä mitään, HSKH:n timanttinen medijengimme kävi sen korkeimman pallin lunastamassa, niin ei sentään turha keikka :) 




Video on ehk huonolaatuisin ever näin uudelleen tallennettuna ja napattu tuhmasti HAU:n striimistä.


Kisaputki jatkui tänä viikonloppuna oman seuran kisoissa. Harmillisesti edellisviikonlopun omasta liikkeestä oli jäljellä enää rippeet, kun oli aika vaikea päivä särkyjen kanssa. Autokin oli kuin Yliopiston apteekin sivutoimipiste :D No, koira alkaa onneksi olla jo sen verran kokenut, että pystyy paikkaamaan huonosti liikkuvaa ohjaajaa ja saimme sitten kuitenkin kasaan luultavasti aika arvokkaan tuplanollan ensi kesän kannalta sijoilla 2. & 3.  Videoita ei nyt ole, kun ei riittänyt kapasiteetti kuvaajan hankintaan.


Tosin päivän ihan ykkösjuttu (Javalle ihan heti aksan jälkeen) oli lienee visiitti buffaan. Lauma ilmoittautui vapaaehtoiseksi hävittämään ylikypsän makkaran grillistä. Kuvassa näemmekin intensiiviset ilmeet, kun odotamme makkaran jäähtymistä. Sanoisin, että kontakti on aika vimosen päälle. 



Meidän kausi loppuu siis näillä näkymin kolmen viikon kuluttua, kun ohjaaja marssii leikkaukseen. Paluu kisakentille on vielä epäselvä. Haluan itselleni uskotella, että ehkä jo keväällä, mutta lienee olennaista ottaa sekin skenaario huomioon, että voi ottaa vuodenkin. Java saattaa tosin kisakentilläkin pyörähtää muutaman lainaohjaajan kanssa, joten karvatursas pääsee siitä huolimatta toteuttamaan itseään.

Vaan niin on vettä valunut Vantaanjoessakin, että Neiti Ionakin tärskäytti kisaiän 18kk! Tottahan sitä pienelle oma keltainen kirja sitten hankintaan, kun sopivasti sattui oman seuran kisat olemaan. Sinäänsä mittaus ei aiheuttanut yöttömiä öitä ja akuuttia hiustenlähtöä, kun reilu 39cm korkean sheltin pitäisi aika kivasti mennä siihen puoleen väliin. Ja näin siinä sitten kävikin ja mediraksi saatiin virallisesti paperille asti. Itse kisauran aloitus vielä hämärä kysymysmerkki, vaikka uhkaavasti takavasemmalta Piipaa todisteli tänään osaavansa kaikki esteet. Mikä näillä reenimäärillä kyllä iloinen yllätys. Täytyy arvostaa koiraa, joka osaa miettiä mistä sitä palkkaa tulee ja mistä ei ja miten sitä palkkaa saa lisää. Eri asia on tietysti vielä se, että miten tämä osaaminen siirretään täysvauhtikaahauksen osaksi radalle turvallisesti, mutta tämäkin taso jo vallan lupaava.




22.8.2016

Seitsemän yhteistä vuotta elämäni koiran kanssa

Java on hyvin, hyvin erityinen karvatursas. Minulla on kuitenkin ollut suuri ilo ja kunnia olla paikalla herraskoiran ensihenkäyksistä asti, joten yhteinen tarinamme on alkanut konkreettisesti jo 21.8.2009. Javan ei pitänyt alunperin meille muuttaa (koska uros ja jaadajaada), mutta pilkkumi oli päättänyt toisin. Niin se pontevasti esitti parastaan, kun joka viikko kävin Natia ainokaisensa kanssa moikkaamassa ja siinä jätettiin järki kakkossijalle ennen pitkää. Onneksi jätettiin, koska tämä matka on ollut aivan jäätävän huikea ja me todellakin nautitaan jokaikistä päivästä yhdessä.

Paljon onnea, Herra Jalmari 7-vee <3



21.8.2016

Norjan roadtrip PM-areenoille

Ensimmäinen maajoukkue-edustus takana ja vaikkei tuloksilla meidän osalta juhlittu, niin olipa vaan huikea reissu! Toivottavasti joku toinenkin vuosi pääsee sinisissä kirmaamaan, jossei Javan, niin sitten juniorin kanssa ja vieläpä ehjällä jalalla. Jo maajoukkuekarsinnoista asti oli selvää, että ohjaaja ei tule olemaan 100% vedossa, mutta sen yhden kerran, kun valinta osuu kohdalle, niin me todellakin mennään ja yritetään ainakin parhaamme. Sinäänsä olikin vähän kummallista kuulla useammasta suusta maajoukkuekarsintojen päätyttyä, että "VIITSIIKÖ lähteä ollenkaan". Halpaa reissusta ei tietty saa tekemälläkään (ellei sijoittunut viiden parhaan joukkoon), joka on useimmille ihan tärkeä pohdinta, mutta viitsimisen kynnyskysymys onkin mielenkiintoinen. 

Etukäteisvalmisteluina piti ensinnäkin hoitaa koiralle ekinokokkileima passiin, kun Norjan maahantulosäädökset sen vaatii, mikäli Ruotsin kautta matka kulkee. Leima saa olla 24-120h vanha, joten lääkityksen voi hoitaa joko Suomessa tai Ruotsissa. Tämä oli yllättävänkin uutta monelle eläinlääkäriasemalle, johon soittelin hintatietojen perässä. Siellä kun olisi vaan tarjottu 28 päivän säännöllä jatkuvaa lääkitystä, jota me ei tarvittu ja muutenkin, hinnoissa on ihan valtavia eroja. Vaikka omat lääkkeet kourassa marssii paikalle, niin pelkästä passimerkinnästä hinnat vaihteli 20-70e välillä. Onneksi satuin löytämään Savion Eläinlääkärin, jossa tosiaan tuo 20e taksa ja voidaan lämpimästi suositella, jos joku muukin on joskus leimaa vailla. Meidät yllätettiin vielä vallan iloisesti kassalla toteamalla, että menköön tämä sponssina ja hyvää matkaa :) Kiitos, pienetkin jutut on isoja!

Sen lisäksi autoon pakattiin eväskassi välipalatarpeiksi ja auton rekisterinumeron rekisteröin Ruotsin epass24.com :iin ja Norjan autopass.no :oon. Noiden ruuhkamaksujen keräämisessä kun ulkomaalaistenkin autojen osalta on viime vuoden aikana jokseenkin terästäydytty ja myöhästymismaksut jälkikäteen laskutettaessa taitaa olla hulppeat 500kr, joten ainakin itse näen huomattavasti helpompana vaihtoehtona tuon automaattisen laskutuksen luottokortille niiden muutamien eurojen osalta mitä nyt ruuhka- tai tietullimaksuista matkalla tulee.

Olisin mieluusti lentänyt paikan päälle, mutta sattuipa sitten työt kutsumaan ma-ti Tukholmassa heti viikonlopun perään, joten suunnitelmiin muutos ja auto alle. Onneksi ihan keskenään ei joutunut pikitietä kuluttamaan, vaan Mari lähti reissuseuraksi katsomaan huippuaksaa Norjan maisemiin. Mentiin torstain yölaivalla Turusta Tukholmaan ja pitää kyllä todeta, että Viikkarin Grace oli vallan positiivinen yllätys. Olihan meillä parisänky hytissäkin :D Muutenkin liikenne soljui tosi hyvin Tukholman päässä ja oltiinkin suitsaitsukkelaan jo matkalla kohti Norjaa. Lisää muuten reissukuvia Instassa.

Ei tarvitse motivoida juoksemaan, edes norjalaisessa säässä :D
Kuva: Jukka Pätynen, kopioitu luvalla

Perjantaina satoi oikein norjalaiseen malliin ja olikin lievä yllätys, että normikisojen hyppäri käytiin nurmikentällä. Agiradalla Java ehti napata väärän esteen radan loppupäässä, kun ohjaaja oli yksinkertaisen jumissa 8h automatkan jäljiltä ja sateen totaalikastelemalla nurmikentällä en oikein itse uskaltanut liikkua, joten siitä hankin hyllyn. Mietin kyllä uskaltaako lähteä edes starttaamaan, mutta näköjään rouheampipiikkisillä zero Inoveilla pito oli ihan hyvä sentäs. 

Muutenkin norjalaisten geimien osallistumissysteemi on varsin persoonallinen: ilmoittautuminen piti tehdä samanlaisella lomakkeella, kuin Suomessa näyttelyilmo, kahden kv-startin hinta oli tosi suolainen 475kr kuukautta ennen, numerolappu piti itse printtaa mukaan, starttinumero vaihtui eri starteissa, paikan päällä ei starkasteta rokotuksia, eikä ilmoittauduta, lähtölista tehtiin tussilla fläppitaululle, sinne sai itsensä ilmoittaa läsnäolijaksi, jolloin työntekijä merkkasi punasen palluran, mutta sen puuttuminen ei myöskään haitannut, omaa lähtöpaikkaa pystyi siirtämään helposti ilmoituksella, kisakirjaa piti käydä heiluttamassa vain nollaradan jälkeen toimistossa ja Norjan sertejä jaettiin kolmelle parhaalle. Se oli todella kummallista.

FI 2016 Kuva: Jukka Pätynen, kopioitu luvalla

Olin antanut Agilityliiiton buukkaa majoituksen, josta viikkoa ennen tuli vasta lisätietoa: 2hh 172e/yö. Siitä kun nopeasti laskee vaikkapa kolmen yön hinnan, niin kyllä tuli tukiepikset aika tarpeen. Majoitukset oli Lillehammerin keskustassa, n. 10 min ajomatkan päässä itse kisapaikkakylästä. Sisältä hotelli oli siisti ja tilava, mutta naureskeltiin kyllä muutamaan otteeseen ulkopuolen neuvostohenkistä näkymää '94 lisäsiivessä. Olisi nyt oikeasti öljyrahalla voinut ehkä sen ulkokuosinkin pikkasen nätimpään kuosiin laittaa, vaan toisaalta se riitti mainiosti, että auton sai parkkiin ja aamulla aamupalaa kitusiin. Samana viikonloppuna jossain oli näyttelyt ja voi ristus tota näytelmäihmisten eloa. Se on ilmeisesti ihan tavallista, että koirat jätetään yöksi autoon ja siellä ne sitten haukkuu ja ulvoo menemään vaikka koko yön. Ja todellakin kuuluu milloin he ovat huoneesta poistumasta haukkukuoron kera, mikäli koirat on sinne otettu. Onneksi itse olen sen verran hyväuninen ja Javakaan ei jaksanut muutamaa "buh" -tyylistä kommenttia enempää asiaan puuttua, joten show ei sillälailla häirinnyt.

Kuva: Jukka Pätynen, kopioitu luvalla

Itse kisaradoilla me ei ihan päästy esittämään sitä parasta ja terävintä menoa. Näistä geimeistä käteen jäi nyt leikkausmotivaatio, kun ei näillä rikkinäisillä ruhonosilla ei yksinkertaisesti kykene tuottamaan sellaista liikettä, jota me olemme tottuneet tekemään. Jalan liikerata on puuttellinen ja toiselta puolelta puuttuu voima, joten käännösten tuottaminen peräjälkeen oli todella työlästä. Mutta noin muuten radoissa oli paljon hyvää ja noissa kisoissa tuonkin otuksen vauhti riittää vallan mainiosti. 

Sen verran tuhmio pikkutursas toki oli, että hankki meille ekan radan lopussa hyllyn irtoamalla putkeen, vaikka näkyi Osloon asti sen kyllä kuulevan puomin pysäytyskäskyn ja hyppärillä se tuli yhden hypyn ohi, jota en vieläkään ymmärrä miksi. Yksilöhyppäri oli meiltä viikonlopun parasta ja olisikin ollut mahtavaa nähdä mihinkä se olisi turkiksen paukut riittäneet ilman tuota ohitusta ja väärinpäin napattua hyppyä. Finaaliradalla kääntymisongelma kostautui sitten hyllynä, kun valuvat käännökset kertaantui niin paljon, että olin totaalisen myöhässä ohjausplänistä enkä myöskään siihen hätään ehtinyt päällejuoksua korvaavia vaihtoehtoja tuottaa jaloista. 

Finaalimenoa Kuva: Jukka Pätynen, kopioitu luvalla

Sunnuntai-ilta vietettiinkin sitten Nalpen kanssa kahdestaan turistinähtävyyksiä ihmetellen Lillehammerissa. Jostain syystä kaikki turistit halusivat hyppyrimäellä käydä koiraa rapsuttamassa :D No, mikäpäs siinä! Eräskin skottinainen oli ihan täpinöissään, että tuon värinen sheltti, hän ei ole ikinä nähnyt ja halusi ottaa kuvia Herra Lakujätskistä. Turistikierroksen jälkeen jätin Javan hotellille nukkumaan ja lähdin joukkueen yhteiselle illalliselle Peppe's Pizzaan, jossa pizza ei ainakaan loppunut kesken. Sitä siis kannettiin kiinteällä hinnalla pöytään aina edellisen loppuessa ja kieltämättä nälkä olikin aikamoinen.


Tämän kuvan halusi skottirouva ottaa meistä, kun koiraa kuvailin noilla suksilla :) 

Mutta me nautimme agilitystä. Meillä oli kivaa. Java oli huikea, tuhma pieni karvaporsas ja niin mahtava reissukamu. Kiitos kaikista tsempeistä <3 Silloin kun ei itse oltu verkkaamassa tai radalla, oltiin kannustamassa joukkuekavereita ja jo huippuaksan katsominen kentän laidalta on niin jännää. Maajoukkuepoppoossa oli kyllä loistavia tyyppejä ja niin paljon onnistumisia, joista iso käsi heille! Minulle ei jäänyt jossiteltavaa näistä geimeistä. Mentiin, osallistuttiin ja näillä eväin tähän se riitti. Vaikka me lähdetäänkin ihan oikeasti tavoittelemaan sitä paikkaa kolmen parhaan joukkoon, eikä muilla sijoituksilla ole väliä, tärkeintä on kuitennin mennä sinne fiilistelemään sitä yhteistä tekemistä ja siinä me onnistuttiin. Kisaamme vielä muutamat kisat ja jos hyvin käy, keväällä paluu kisakentille ja jos vähän huonommin, niin maajoukkuekarsininnoissa 2017 sitten.

<3