24.9.2018

If I look confused it is because I am thinking.

Koiran taitojen arvostamisen myötä olen alkanut pistää enemmän painoarvoa myös sille koiran ajattelulle ja todellisen tehtäväymmärryksen rakentamiselle. Pentujen ja nuorten koirien kanssa touhutessa minusta tärkeää ei niinkään ole mitä tekee, vaan MITEN tekee - ei se, että koira tekee kuperkeikkoja, vaan se, että ymmärtääkö koira mitä siltä haluan. Ionalla on rosterissa ihan huikea määrä eri temppuja, joilla ei vaan ole nimiä, koska en ole niitä jaksanut nimetä (unohdan ne kuitenkin :D) ja toisaalta taas tärkeämpää on vain opettaa koiralle oppimisen prosessia.

Agilitymatka on kuitenkin varsin verrannollinen navigaattorilla ajamiseen. Jos pistät navin päälle, ajelet sen mukaan perille, niin osaatko reitin ulkoa seuraavan kerran ilman navia? Tai jos vaihtoehtoisesti olet ilman navia liikenteessä, joudut katsomaan ja pohtimaan oikeaa reittiä, niin jääkö paremmin reitti mieleen? Epäilen vahvasti jälkimmäistä todennäköisemmäksi, kun autopilotin sijasta joutunut tekemään aktiivista ajattelutyötä. Sama se koirilla. Jos aina näytän, että tästä näin ja tänne näin, niin niiden ei juuri tarvitse muuta kuin seurata lapasta ja odottaa namia. Jos taas pilkotaan asia pienemmiksi, otetaan avut pois, koira joutuu ihan itse arpomaan mistä se nami tulee ja mikä tärkeintä, mistä se ei tule.

Muutama vuosi sitten törmäsin "Vito's Thinking Game" konseptiin Martina Klimesovan ja Susan Garrettin matskuissa ja minusta se on aivan loistava treeni kaikenikäisille koirille ja ohjaajille oppimisprosessin hahmottamiseen. Siinä ihmisen passiivinen rooli mahdollistaa havaintojen tekemisen ja koira taas oppii pystyvänsä täysin itse olevansa vastuussa namien tulemisesta, joten itseluottamus ja toisaalta taas turhaumansieto paranee. Videoin Natin toisen treenikerran ajattelupelin parissa, koska harmaille tämä on helpompaa vahvemman klikkerointitaustan takia ja toisaalta taas reilu 11-v on erittäin innokas koekaniini kaikille asioille, joihin liittyy herkut. Ja tosiaan tekee elämässään toista kertaa koko harjoitusta.



Video on koko treenisessio 5min, joten vähän pitkä, mutta siitä näkyy hurjan hyvin tuo oppimisprosessin kaari. Tehtävänä on siis ainoastaan kiertää tötterö ja ihmiseltä ei tule mitään kehuja, naksuja vaan ainoastaan nami tipahtaa eleettömästi oikeasta toiminnasta. Askeettista sheippausta siis!  Ekalla kerralla tötterö oli mun jaloissa kiinni, jotta saatiin palkkafrekvenssi ylös, tokalla kerralla vaikeutin tehtävää, jotta koiralla on aito valinta epäonnistua tai onnistua.


  1. Tsägällä ja edellisen treenin muistijäljellä lähtee kaavamaisesti tarjoamaan oikeaa toimintaa, joten vaikeutan vähän lisää.
  2. Kun se ketju katkeaa, se vähän hämmentyy että eikö temppu ollutkaan namien ottaminen alustalta vuorotellen
  3. Se lähtee miettimään, että olisiko tötteröllä jotain tekemistä asian kanssa
  4. Väsyy ja alkaa tarjota vanhaa toimintaa ("turkki nurin" on Nipen absoluuttisesti suosikein temppu, joten näimme siis senkin :D) 
  5. Koska koira saa milloin tahansa lopettaa lyhyestä sessiosta huolimatta, se tekee silti valinnan ajatella ja jatkaa tötterön kiertämistä, koska jotain arvoa sillä kuitenkin on päätttelyketjussa
Tärkeää:
- Ekat kerrat voi kehua oikeasta suorituksesta, mutta ääni kannattaa jättää pois aika pian
- Klikkeriä ei tarvita, vahvisteena toimii tiputettu nami
- Namit on hyvä tiputtaa alustalle, koska ahneena eläimenä Nati on taipuvainen nuuskuttelemaan muruja
- Anna koiran miettiä! Ei mennä siis auttamaan, vaan annetaan aikaa pohtia
- Auttamisen sijaan helpota, palauta tötterö kiinni jalkoihin
- Palkkahierarkia!
- 5min on hyvä session kesto ja nälkäistä koiraa kannattaa ennemmin treenata kuin kylläistä
- Ihminen on täysin passiivinen - ei apuja: koira havaitsee ketjun suoritus - palkka.
- Täytyy istua lattialla ja namien tulla lattialta, ei kädestä

Tätä treeniä olen varionut jo aikapaljon eriyhteyksissä ja toimii, joka kerta :) 

12.8.2018

Ensin kuitenkin kesä kesänä

Meidän lauma on kesällä keskittynyt ennen kaikkea kesäilyyn. Koirat ovat viettäneet täysin treenitöntä elämää näillä lämpimillä ja suurimman osan ajasta ovatkin saaneet viettää 110% koiranelämää mökillä. Natihan otti varaslähdön jo kesäkuun alussa mökkikauteen, mutta myös nämä loput harmaat otukset pääsivät landeilun makuun useaksi viikoksi. Kunnon ylläpidosta huolehti uiskentelu, Iona sai pari starttia juosta Mikkelin kyläkisoissa kesäperinteen mukaan ja siinä se - niin siistiä!








Tänä vuonna pidin vain kolme viikkoa kesälomaa, mutta olo on kyllä kaikenkaikkiaan varsin latautunut. Kolme viikkoa on ainakin tullut käytettyä tosi hyvin ja tehokkaasti, laiskottelua unohtumatta, eikä harmittanut hypätä arkeen takaisin, vaikka olisihan tässä tekemistä keksinyt. Loma tuli aloitettua vauhdikkaasti päivän issikkaretkellä Haukivuoren vaihtelevissa maastoissa ja ehdittiin vähän mökkiviikonloppuakin siinä viettää. Sitten ampaisimme Italiaan reiluksi viikoksi upeisiin maisemiin ja viinitiloille, jonka jälkeen oli helppo jatkaa rantalomaa ihan Mikkelin mökkimaisemissa vielä vajaan viikon verran. Vielä ehti tovin lomailla kotonakin.

Elokuun myötä ollaan sitten päästy aloittelemaan treenit ja kisoissakin ehditty vähän testailemaan juttuja. Superhauskaa on pikkutuholaisen kanssa ollut kisaratoja päästellä, ei ole himmailtu eikä varmisteltu :) Ja pienestä on ne huippuonnistumisetkin kiinni, monesti harmaan pussihousun radalla on vaan jotain pientä ekstraa siihen malliin, että ei hän itsekään välttämättä huomaa hyllyttäneensä, enkä minäkään nyt sellaisista ilonpilaajaksi ala. Estevirheet ollaan korjattu yleensä tekemällä uudelleen koko sekvenssi, niin sitä myöten tuloslistoissa vitosetkin hyllyjä, kun eipä me niillä vitosilla mitään tehdä - oppimisella tehdään. Alkaa syksyn treenilista olla aika mukavasti kasassa!

Tässäpä parit startit, joissa meininki alkaa olla jo aikamoisen oikeilla raiteilla:


8.7.2018

Kohti uutta kautta

Aloitimme Pepiinin kanssa kisakauden näyttävästi neljällä hyllyllä. Vaan ei sovi olla ollenkaan huonolla mielin, pysyimme omassa agilitysuunnitelmassa, treenasimme asioita varsin haastavissa olosuhteissa. Harmillisesti ei ole videoita, koska siellä olisi ollut varsin mainioita pätkiä kyllä todistusaineistona, vaan tärkeintä pistää omalle kovalevylle nämäkin oppitunnit.

Pepiinin liito-oravashöy Myyrmäessä Kuva: TSK Photo

Ensimmäinen haaste oli oma olo. Aikamoinen väsymys on ollut vieraana muutaman viikkoa ja siihen päälle vielä hektinen elämä, jossa ei kunnolla pääse nukkumaan. Perjantaina sinkaistiin töiden päätteeksi vielä kyläreissulle ja vähän huonosti nukuttu yö takana plus ajomatka Fiskarsista asti näytti väsyttävän entisestään. En ole koskaan nukkunut varmaan tuntia autossa kisapäivän aikana. Päivä oli myös todella pitkä aikataulun takia - käytännössä kisamatkaan meni 13-21:30, vaikkei Porvoota pidemmällä. Tähän päälle vielä helleolosuhteet hiekkakentällä, ni johan on hyvä soppa. No, päätin kuitenkin mennä paikanpäälle ja tehdä sen minkä voi, koska stressaavien tilanteiden treeniä vaan tarvitsee.

Et usko? Katsoppa tämä. Tutkimukset osoittaa, että paras mahdollinen suoritus vaativissa olosuhteissa edellyttää harjoittelua mekaniikan sijaan keskittymällä vain olennaiseen, jolloin alitajuntaisesti mekaniikka toistaa oikeat asiat ja sen lisäksi silloin tällöin pitää harjoitteluun lisätä stressitekijää, jotta harjaannuttaa keskittymistä ääriolosuhteissa. Myös niitä ankkureita pitäisi harjotella tuottamalla lämmittelyrutiineja.

Kuva: TSK Photo

Radat olivat oikein kivat, vaikkakin haastavat tuollaiselle irtoavalle villapyllylle, jonka vauhti ei ole sidottu ohjaajan kykyyn juosta. Sen taitotaso ei ole ihan vielä lähelläkään sitä, jota tarvitsisi koko potentiaalin hyödyntämiseen, mutta tässä on aina muistutettava itselleen, että jokainen kulkee omaa polkua. Ja tällä hetkellä meidän harjoittelumäärät on aivan naurettavan vähäiset. Olen suorastaan onnesta soikea, että pikkukoiralla on joka viikko ohjatut treenit elo-syyskuussa ensimmäistä kertaa sitten aksatreenit aloitettua vuoden ikäisenä pari vuotta sitten :D

Yksi päivän harjoitus oli olla tietoinen omista ajatuksista ja niiden työstämisestä tuollaisessa tilanteessa, kun maito on jo vähän maassa ennen lähtöä. Olin jopa yllättynyt miten paljon sitä lähtee kyseenalaistamaan itseään rataantutustumisessa, kun vieressä kovaan ääneen keskustellaan miten ko. ohjaus on ihan mahdoton tai ei tunnu ollenkaan hyvältä tai ole mitään järkeä. Tai rataantutustumisessa on runsaasti tilaa, kun kaikki muut menee samaa polkua. Se, että tämän tiedostaa on ensimmäinen askel siihen, että muistuttaa itselleen minkä takia on radalle lähdössä: kelpaako hidas pakkonolla vai tehdäänkö maksimisuoritusta vai harjoitellaanko jotain uutta. Pystyy sanomaan itselleen, et kyllä, näin teen, koska tätä haluan harjoitella, kävi miten kävi. Saa myös tulla virhe, koska niiden pelko ei estä kokeilemasta.

Kuva: TSK Photo

Nollakeskeisyys määrittelee muutenkin aika pitkälle suomalaista agilityä ja siitä tekisi ihan hyvää päästä eroon, jotta uskalletaan siirtyä sinne epämukavuusalueen puolelle rutiininomaisemmin. Juttelimme tästä pitkät tovit Elina Jänesniemen kanssa keväällä ja tulipa vaan mahtava fiilis jatkaa omalla polulla, kun siellä oli ihan samansuuntaiset ajatukset. Nollat tulee kyllä, kun asioita tehdään oikein. Hänen mielestään on turha voivotella vitosia tai hyllyjä, jos ei päässyt johonkin arvokisoihin, voittoihin tai finaaliin - ei sinne olisikaan silloin ansainnut paikkaansa, vaan pitää harjoitella lisää ja tulla taitavampana takaisin.

En yhtään epäile ettenkö olisi saanut Ionasta koulutettua ohjaajassa kiinni olevaa kiltimpää agilitykoiraa, joka kyllä menee ihan just sinne minne kippari määrää ja nollia pukkaa. Olen kuitenkin elämässäni jo niin paljon patsastellut podiumeilla, ettei siinä ole enää mitään vetovoimaa. Ennemmin haluan tehdä uutta ja rohkeampaa, onnistua wow -fiiliksien luomisessa itselle. Ja niitä riittää hyllyradoissakin (tehtiin mm. niin hieno sylkkäri kovasta vauhdista, että sillä jaksaa ensi vuoteen vähintään :D). Ja näin treenaa myös keski-Eurooppa, myös MM-kisoisssa. Olipa niin ihokarvoja nostattava Silaksen finaalirata, jossa hän veti ihan täysillä riskillä tavoitteena tehdä vaan maksimisuoritus ja vaikka putkivirhe tulikin, ei siellä tiputettu hanskoja tai jossiteltu. Ei lähdetty siellä hakemaan mitään kymppisijaa varmistelunollalla (tai edes kakkossijaa), vaan kaikki tai ei mitään. Tykkään!

Tulee hurjan hyvä fiilis, kun joku koulutettava uskaltaa kisoissa ottaa askeleen epämukavuusalueen puolelle ja kokeilla jotain. Kun siinä onnistuu, fiilis on aivan mahtava ja jos ei onnistu, tietää vaan treenata lisää. Kehitys lähtee kuitenkin itsestä ja niistä pienistä askelista sitä kohti. Siitä pitäisi aksassa ollakin kyse, ei niistä nollista tai palkinnoista. Niitä kyllä riittää varmasti kaikille! Haastan kaikki kokeilemaan edes kerran kisoihin starttaamista siitä näkökulmasta, että unohdetaan ne nollat, vaan mennään sinne radalle tekemään 1-2 asiaa oikein ja huolellisesti. Miltä tuntuu radan jälkeen?

21.6.2018

Pikkukoiran debyytti isoilla areenoilla

Shelttien medijoukkue vuosimallia 2018

Meillähän ei varsinaisesti ollut mitään arvokisahinkuja tälle vuodelle, kun priorisoin keväällä treenaamista kisaamisen sijasta varsin rajallisten aikaresurssien takia. No, shelttijoukkue oli sitten vailla yhtä nohevaa harmaaturkkia, joten samahan se sitten joukkuekisa sipaista kotinurkilla. Yleensä kun joukkuekisan rataprofiilit ovat olleet vähän jouhevampia, kuin muut SM-kisat, niin ei tarvitse ihan kylmiltään heittää jellonan suuhun itseään ja koiraansa.

#shelam2018

Ja jotta saa vähän tatsia kisapaikan meininkeihin, pikkutursas pääsi vielä perjantain etkokisoihinkin mukaan. Näin jälkikäteen on helppo todeta, että onneksi mentiin! Pepiini teki aivan huikean hyvää työtä kaikille kolmella radallaan, joita pääsi Myyrmäessä kipittämään. Perjantai agiradalla kipparin ohjausvirheet estivät aginollan, mutta hyppäriltä nolla, vaikka vähän meinasi livetä sinne tänne. Mutta mikä parasta, ei näköjään hämmentänyt ollenkaan kuulutukset ja kaikenmaailman hässäkkä pikkukoiraa, vaan oli ihan kotonaan futisstadionillakin. Javakin pääsi kisaamaan ja kylläpä oli setäkoira onnellinen <3


Lauantain joukkupäivään oli siispä helppo lähteä varsin hyvillä mielin. Sen verran hyvillä mielin ja kevyin kengin tempaistiin varsin hieno rata, jolla Iona näköjään oli radan lopputuloksissa aivan käsittämättömän hienosti 5/278. Pieni viihdetaiteilija siellä oikeiden aksakoirien keskellä <3 Ei tarvittu näköjään edes täydellistä rataa tuohonkaan lopputulokseen. Hieno Piipaa! Shelttijoukkueen lopullinen sijoitus oli myös upeasti 7/72, joten hyvä me!

Java ja lapset <3 <3 

Lisäksi sm-viikonlopun parhaat kisaturistit löytyivät kisapaikalta, kun Javan pohjoisen pentueesta peräti kolme viidestä saatiin paikan päälle. Snäppi, Cooper ja Myy  päsivät siispä isiä moikkaamaan ja samalla sain napattua muutamat kuvat näistä IHANISTA tyypeistä. Mahtavia persoonia koko sakki! 

Ahneus on yhteinen pahe :D Kuva: Marjo


SNÄPPI (L. Caramellii Ehdottomasti)

COOPER (L. Charmikas Sininen)

MYY (L. Coolein Kaikista)



14.6.2018

The only journey is the one within.

Sillon kun ajasta tulee niukka hyödyke, joutuu miettimään mikä on oikeasti tärkeää ja mikä ei. Jos viikosta on kaksi-kolme päivää viikosta jossain Suomen rajojen ulkopuolella, loput arkipäivät vielä töissä, siinä ei ihan kamalasti jää löysää. Niimpä aksatreenit ja kisaaminen ovat olleet vähemmällä ja meidän treenaaminen on enimmäkseen aksatemppuja omalla postimerkkipihalla. Kentälle ehtii kerran viikossa, jos hyvin käy. Jos on aikaa, tehdään aksaa, jos ei - tehdään jotain muuta :) Natin unelmakesälomakin ehti jo alkaa, kun mumsikoira lähti Mikkeliin mökille taas kesäksi laskemaan käpyjä ja haukkumaan ohisoutajia.



Enimmäkseen he ovat nauttineet elämästä <3

Ratatreenien tahkoamiseen sijaan olen siirtänyt omaa fokusta taitojen opettamiseen, se kun on mahdollista vaikka olohuoneessa. Erityisesti puomin kanssa päätin huhtikuussa palata aika paljon taaksepäin ymmärryksen rakentamisessa ultimatehäiriössä, vaikka ihan hyviä puomeja se teki enimmäkseen, mutta minulla oli vaan fiilis, että ei ole reilua koiraa viedä kisatilanteeseen, jossa se ei ihan satavarmalla tiedä mitä sen pitää tehdä. Etenkin kun kolmosissa nuo puomin jatkot on usein kaikkea muuta kuin suoraa.  Pikkukoiran kanssa ei ole mitään tsäänssiä ehtiä tehdä kuperkeikkoja ja pumppernikkeleitä tai hajoilla johonkin tuomarin sijoittautumiseen, vaan reilumpaa kaikille sen tietävän tehtävän kaikesta tästä huolimatta. Jokseenkin helpompaa myös minulle :D

Minulle oli varsin selkeää, että mihinkään arvokisoihin ei tarvitse vielä tämän koiran kanssa olla menossa, vaikka Suomessa siihen suuntaan tuntuukin olevan joku puolipakko. En yhtään epäile, etteikö se olisi paukauttanut varsin upeita baanoja, mutta mikäpäs tässä kiire valmiissa maailmassa. En siis ole kisannut juuri ollenkaan kummankaan kanssa, Java siellä sun täällä ja Iona hyppäreitä. Javalla olisi nollat kyllä saanutkin helposti kasaan, mutta kun ei olla ehditty fysiikkatreeniä tehdä peruskuntoon ja lihaksiston kasvattamiseen ajanpuutteen takia, niin eihän siinä ole mitään järkeä lähteä kisoihinkaan revittelemään joka viikonloppu kolmea starttia. Setäkoira on siispä käynyt humputtelemassa ja hän on kyllä niin onnellinen <3

Jugurttia hän on myös syönyt <3

Meinasin jättää koko viikonlopun lomailulle, mutta shelttijoukkue kaipasi yhtä harmaata vahvistusta. Niimpä Pepi pääsee treenaamaan kisarutiineja isompaan hässäkkään ja isikoira hoitelee varakoirakon virkaa. Tässä vähän ympyrä sulkeutuu, kun Javan kanssa ensimmäisen sm-joukkuekisaedustuksemme teimme juuri rotuyhdityksen paidassa ja nyt on kapulan ojennus sitten nuoremmalle sukupolvelle. Aikamoisen niisk! Javaa on moni kauempaa matkustava toivonut näkevänsä livenä sm-viikonloppuna, kun käyvät samalla katsomassa niitä tuoreita pentuja, joten ilmoitin sitten sankarit perjantain iltakisaan. Sekin taitaa olla ekaa kertaa ikinä, kun ehdimme niihinkin.


SM-viikonloppuna onkin hieno jalminiedustus paikalla, kun näillä näkymin turistina ainakin kolme Lellukan junnua ja radalla tullaan näkemään la + su Elmo & Taisto. Isillä on muutenkin tässä ollut ylpeyden aihetta, kun isoissa kesän iltakisoissa jalmineille tuplaavoitto Elmon napatessa ykköspodiumin ja Ionalle kakkonen.


Shelttipoweria: Myy, Elmo, Iona, Java & Fendi <3

9.6.2018

Let's crazyy!

Taitaa olla yhtä kiva niin minusta kuin omista koiristakin päästä moikkaamaan Jalmineja! Essin mukana toukokuussa saatiin Tampereelta näytille Javan 7. pentueesta äitikoira Minni ja lapsiosastolta Nala. Lisäksi Vantaan vahvistuksena samasta pentueesta Oona. Tässäpä siispä sekoilun valitut palat muistikortilta:











18.5.2018

Jalminit, eränumerolla 10, ovat saapuneet!

Javan ja Sanin lapsukaiset ovat nähneet päivänvalon tänään Nekaros kennelissä. Niin mahtavaa! Jostain syystä Sanin kantoaika jäi kesken vuosi sitten ja pennut vaan katosivat ultran jälkeen. Kuitenkin yhdistelmä uusittiin ja tuloksena erittäin potrat trikkilapset 2n + 2u, syntymäpainot 300g luokkaa. Ei siis mitään höyhensarjalaisia, vaan pontevat ja pirteät ipanat! Kuvista kiitos Katja Tammelin, näistä sitten kesän mittaan varmasti kuvasaastetta tulossa, kun asuvat niin lähellä <3