4.12.2016

Ääliöklubi

Pipanttisen viikko on ollut vallankin luksussävytteinen. Tällä viikolla olen saanut sille sovittua koiratreffejä joka tassulle ja sehän sopii pikkukoiralle. On nimittäin ihan parasta jumppaa toi leikkiminen ja toisaalta menee kanssa pääurheilusta, kun saa olla sosiaalinen. Tällä viikolla olemme uusina tuttavuuksina tavanneet Kaapon, Zorron, Kuunon ja Islan, kaikki 1.5-2.5 vuotiaita sheltinalkuja. Kaikkien kanssa lähti hipat vauhtiin, mutta paras soulsister taisi olla Isla, kun rallista ei meinannut tulla loppua edes tunnin jälkeen hihnassa autolle kävellessä. 

Muutenkin tuo vapaana juokseminen ja samantasoisten (tässä tapauksessa pitää varmaan olla pikkaisen ääliö, että jättää aivot kotiin ja keskittyy vaan juoksemaan :D) koirien kanssa temuaminen on ollut meillä yks peruspilareista ihan pennusta pitäen. Sieltä tulee Ionan tapa käyttää kroppaa, liikkua, kääntyä ja ylipäätään rakastaa sitä vauhtia. Samoja elementtejä tarvitaan esim. aksassa ja huomattavasti helpommin ne ovat rakentuneet kentän ulkopuolella, kuin telineillä keikkuessa. Tämän takia me ei olla oltu missään pentuagilitykursseilla, vaan mielummin sekin aika käytetty siihen leikkimiseen koirakaverien kanssa. Pipantti on varsin vilkas koira, joten leikin yhteydessä se saa purkaa energialatausta varsin luonnollisesti - nimenomaan sitä henkistä energiaa. 

Sekin on kiva, että se on pysynyt leikkisänä näin pentuajan jälkeenkin. Pikkupentuna järkkäsin paljon pentutapaamisia, jossa se sai telmiä erirotuisten pentujen kanssa ja olen vähän tässä välissä laiskistunut satunnaisiin leikkimistreffeihin lähinnä velipojan kanssa, mutta velipoika on näköjään siinä iässä, ettei leikki (vaan hanuri...) nappaa. Nyt olosuhteiden pakosta, kun en pitkää lenkkiä tai harrastuksia pysty tarjoamaan on taas tullut aktivoiduttua. Shelttileikit on shelttien mielestä vaan niin parasta ja onneksi niitä täältä etelä-Suomesta löytyy.

Keli oli tänään vähän haastellinen, mutta siitä huolimatta muutamia kuvia. Ja toi kepakko oli puolimätä risu, joten sai juosta se suussa ilman vaaramomenttia. 













1.12.2016

Maalla, merellä ja ilmassa

Vai ulkona ja hallissa? 

Java on kunnoustautunut kisapuuhissa mm. nollavoiton verran ja Pipanttinen on saanut ulkoiluviihdettä shelttikaverien toimesta. Manageri-Nati on sitä vastoin oikein tyytyväinen taustakomppaaja näissäkin tilanteissa, kunhan vaan joku silloin tällöin vähän palloa tai frisbeetä heittää. Ja tietty herkkuja tarvitsee säännöllisesti. 

On ollut hirmuisen kiva taas palailla aksan pariin koulutushommiin ja talkooduunien tekemiseen.  Itse lajin jatkumisesta en osaa sanoa tai onhan tämä seisoskeluagilitykin agilityä, mutta siihen mihin on itse tottunut. Ainakin heti vuoden vaihteen jälkeen alkaa Jennan viikkotreenit, johon suuntaamme Ionan kanssa aiheuttamaan välitöntä hilpeyttä. Muutaman kerran olen käynyt hallilla muistuttelemassa esteitä ja lähinnä lelua repimässä, kun se on pienen koiraeläimen mielestä vaan niin siisti kombo: saa tehtävän ja saa lelun, wihiiiii. Ja kieltämättä siistiä on kyllä minullakin. Siitä tulee hieno! 

Tykkään valtavan paljon Ionan työasenteesta. Sehän on koira, joka rakastaa kropan käyttämistä ja sille tuottaa suurta hupia jo pelkkä sinkoilulupa kentällä. Myöskään ohjaajan omituinen ohjaustapa ilman liikettä ei hämmennä pikkukoiraa, vaan se yrittää ratkoa mysteeriohjauksiakin tarjoamalla jotain estettä esimerkiksi kipparille huutamisen sijaan. Jos jostain asiasta ei tule palkkaa, niin sen mielestä aina voi yrittää uudelleen. Jokainen tsäänssi on uusi mahdollisuus sanoo myös Piipaa <3  

HSKH:n marraskisojen kuvia - Kuvaaja: Sami Laine










Nalu sanoo, että taputtakaa kovempaa, ei kuulu :D

24.11.2016

Yksijalkaisaksaa

Ja niin koitti sekin päivä, että yli 2kk aksaton ajanjakso koki loppunsa! Olipa huikea fiilis päästä tekemään edes jotain otuksien kanssa. Pipantti on käynyt kerran-kaksi kaverin kanssa kentällä tänä aikana, mutta mihinkäs ne taidot ruostuisi. Ja innokkuutta entiseen tapaan :D  Irtoaminen ei tosiaan ole tämän koiran ongelma...



Java pääsi kanssa töihin, mutta siitä ei taida olla ihmeempiä videotodisteita. Vähän puomin käännösten ja suoraan menon erotteluita, keppejä seinää päin ja irtoamisrallia myös. Javalle enivei parasta taisi olla ylipäätään vaan päästä hömppäämään mun kanssa ja vähän repimään lelua yhdessä. Paljon ei pysty vielä tekemään ja sekin vähä on niin törkeän hidasta, mutta olipa vaan siistiä. Ehkäpä ensi viikolla lisempi yksijalkaisaksaa!

20.11.2016

Muistamisia

Kävin HSKH:n vuosikokouksessa pokkaamassa maajoukkuepaikan myötä kukkakimpun ja vuodeksi hallin vapaatreenioikeuden, joka on kyllä vallan hieno muistaminen seuran taholta tämän vuoden suorituksista. Toiveena olisi piakkoin päästä hyödyntämäänkin vapaatreenioikeutta, ehkä jo ensi viikolla voisi käydä jotain pientä ihmettelemässä. Ainakin Iona on sen verran irtoava, että se kyllä sinkoilee, vaikkei kuski niin pystyisikään. Ei välttämättä samaa rataa ohjaajan kanssa, mutta jotain kuitenkin :)



Itse maajoukkuekokemus oli kyllä huikean hieno ja ennenkaikkea hatunnosto maailman päheimmälle koiralle, vaikka mun jalan tilanne olikin jo huono pm-kisojen aikaan. Varsin elävästi tulee mieleen se turhautumisen määrä, kun on esim. niin kipeä, ettei meinaa saada Norjan sateessa kumpparia jalkaan, vaikka pitäisi keskittyä ihan muuhun. Mä niin uskon, että me täräytetään kyllä toistamiseenkin tuohon joukkoon (vaikka tyttärellä ;) ja silloin pärähtää, ko lähdetään terveellä jalalla lähtöviivalle! Maajoukkuekarsinnoissa meidän nappisuoritus oli suuresti ketyn ansioita, kun Heli pystyi auttamaan niin paljon verkkaamisessa ym. kun tälläisen vamman kanssa on hyviä päiviä, jolloin pystyy ottamaan tietyn määrän askelia kävellen tai juosten (ja silloin sain keskittyä enemmäkseen ottamaan ne juosten radalla) ja sitten huonoja päiviä, kun kaikki sattuu.

Oma toipuminen on ollut aikamoisen mäkinen maasto tämän kahdeksan viikkoa, mutta ihan parasta oli perjantaina silti saada puolipainovarauslupa ja päästä eroon edes toisesta kepistä! Ei tarvinnut kahta kertaa käskeä ja ikävä ei ole sitä kepatinta kyllä ollut. On muuten ihan huikean luksusta pystyä kantamaan oma aamukahvi sohvalle, eikä tarvitse jäädä sitä ryystämään keittiöön. Aika paljon vielä kävelyssäkin opettelemista, kun 8 viikkoa pitänyt olla käyttämättä toista räpylää ja siinä ajassa se spagetoituu, mutta jokainen päivä on aina kirjaimellisesti askel eteenpäin. Ja näin kivuton mä en ole ollut enää muutamaan vuoteen, joten sekin on aika siistiä.



Koirien lenkitys on vielä haave ja Kaiuksen poissaollessa pitääkin sitten turvautua kavereiden apuun troikan ulosviemissä. Onneksi on niin huikeita tyyppejä, että otukset ovat päässeet pitkillekin lenkeille. Sää ei ole välttämättä ollenkaan ulkolenkkiystävällinen tänäkään viikonloppuna, mutta sitäkin uhmaten ihanat kamut ovat rapaiset ja onnelliset koirat lenkiltä kotiin tuoneet. Java toki käy Jonnan kanssa viikottain treenaamassa, mutta muuten olemme sitten naksuttelutemppujen ja ruuan ulkoa etsimisen varassa aktivoinnin suhteen. Autolla pystyn onneksi ajamaan, niin saan lauman johonkin puistoon ja frisbeetä heittelemään, mutta mikään ei kyllä korvaa hyviä pitkiä lenkkejä.


Kropanhallinta temppujen naksuttelua

Tärkeitä taitoja pienelle avustajakoiralle: sukan riisuminen

16.11.2016

Jalmineja!

Koko Javan viimeisin pentue tuli viikonloppuna pyörähtämään täällä Vantaalla Seinäjokea ja Tamperetta myöten. Erityisen hienoa oli nähdä myös Varjo -poikaa, jota en ole sitten pentuajan nähnyt ollenkaan. Paikalla olin toki myös minä, apinalauma ja kamera, joten saatiin aikamoista actionia aikaiseksi, kun taloon tungettiin kahdeksan shelttiä ja seitsemän kaksijalkaista. Mutta pakko vaan ihailla shelttiä rotuna, tuosta noin vaan pistetään toisilleen tuntemattomia koiria läjään ja kaikki hyvin. Varjo meinasi 20kk pojankoltiaisena vähän röyhistellä isukilleen, mutta Java pisti sen lopulta sopuisasti väistämään itseään vanhempana uroksena selättämällä nätisti kaksi kertaa ja antamatta piiruakaan periksi. 

Tässäkin kuvassa on oikeasti kahdeksan ;)

Alla Varjo - Nala - Inka:





Inkan mielestä seisoskelu oli tänään tylsää
Kuvia ehdittiin ottamaan vasta kolmen jälkeen ja sehän tietää näin marraskuussa jo sitä, että taas ollaan oltu asialla auringonlaskun jälkeen. Mutta ehkä näissä nyt ei se taiteellinen ja tekninen aspekti niin ykkösjuttu, enemmänkin parasta saada taas muistoja taltioitua. Kivoja kakaroita! Erityisesti Nalassa ja Ionassa on kamalan paljon samaa ulkokuoressa ja luonteessa, selkeesti iskän tyttöjä molemmat <3

Iona, Nala & Java

Niin joo ja 2017 keväälle toivotaan Jalmineja pohjoisen pentulaatikkoon:
http://lellukankennel.blogspot.fi/2016/11/adelle-x-java.html

5.11.2016

Lumi teki kepposen

Mä niin kademielellä lueskelin ihmisten FB-päivityksiä ihanine kuvineen lauantaiaamuna, kun ihmisillä vapaapäivä, pikkupakkanen, valoa, ripaus aurinkoa ja pitkiä metsälenkkejä. Minulle kelpais vaikka korttelin ympärikin lenkki, saati mahtava metsätepastelu, vaan eipä auta kuin odottaa kiltisti. Ensi vuonna sitten. 

Vaan pienet ne on ihmisen riemut näin liikkumisrajoitteisena, kun iltapäivästä minua ja koiria lähdettiin puistoulkoiluttamaan. Otin kamerankin mukaan, vaikka vähän oli liian myöhä auringonlaskeuduttua f4 -linssille, mutta edes jotain vauhdinriemua <3 Pitäisi ehkä alkaa etsiskelemaan f2.8 teleä, jos vaikka käytettynä jostain tipahtaisi suht asialliseen hintaan tai muuttaa johonkin, jossa valoa riittää myös neljältä marraskuussa...

Samasta puusta, vaan niin eri maasta :)

Yllättäen eka frisbeellä!

Näitä kuvia tykästän: Javan liike <3

Mistä on pienet pojat tehty <3

No en ole kytänny ketäänniä!

Karvanlähtö-Pipantti

Äälinöt <3

Lumi ja pakkanen tuli näköjään tänä vuonna vähän liian nopeasti frisbeeralliin meidän seniorille. Nati sai lumipaakuista hiertymiä tassujen väliin, kun ei ole ihan ehtinyt tottua vielä kylmään ja karkeaan lumeen. Nutrolin Iho & Turkki näille menee näin talven alla, jotta ainakin rakennusaineita on, mutta niin se vaan näköjään alkaa vähän ikä vaikuttaa Nippertoninkin, vaikkei sitä nyt livenä aina uskokaan. Pikkukoiralla kuitenkin jo kymppiveejuhlat ensi vuonna.

1.11.2016

Tiedä linjasi

Satuin tuossa kaivelemaan taas sukutauluja, kun kysyttiin Javan mv-geenistä. Sehän oli silloin 7 vuotta sitten myös jonkinasteinen mysteeri, kun koitettiin niitä ruskeita karvoja siitä etsiä suurinpiirtein suurennuslasilla. Isän puolelta mustavalkoisuus oli ihan täysin mahdollinen, mutta Natin sukutaulussa piti mennä aikamoisen kauaksi, ennen kuin löytyi koira, jolla on todistetusti mv-jälkeläisiä (Scandyline Little Qui Vive, s.1993).

Hämmennys oli aikamoinen törmätessäni Karinin sivuilla Täpin kuvaan. Ihankun olisin katsonut jotain kotona olevaa:

Iona vs. Täpi
Koirilla on 23 vuotta ikäeroa, kun Täpi on siis Ionan 5. polven sukutaulusta ja elävä esimerkki siitä, miksi koiran sukutaululla on väliä. Tämähän toki voisi olla hassua sattumaa, mutta kun se on nimenomaan Täpin ansioita, että herraskoira on bimerle bluemerlen sijaan ja tätä upeaa geenikarttaa on sitten laitettu tyttärellekin eteenpäin. Täpi on ollut myös kookkaampi n. 40cm narttu upealla rakenteella, jota se jätti myös jälkeläisiinsä - näköjään jopa 5. polveen asti.