28.2.2014

Out of office



Tämä blogi viettää pari viikkoa hiljaiseloa ja effortit laitetaan koirailun sijasta matkablogin puolelle. Otukset pääsevät Mikkeliin lomailemaan ja kaksijalkaiset suuntaavat päiväntasaajan alapuolelle tekemään virallisti: EI YHTÄÄN MITÄÄN :D

26.2.2014

Ihanku joku tuijottaisi.


Lasareetiapulainen Javan mielestä tärkeää on: mitä lähemmin, sitä lähemmin. Tässä siis Javan kerrostalo -improvisaatio :)

25.2.2014

Ruuhkaa sohvalla


Mulla on vähän huonoja apulaisia pitämässä seuraa saikkupäivänä, kun molemmat mun viltit on omittu? :D Hitusen ahdasta tässä ite sairastaa, kun otuksienkin mielestä pehmeä ja lämmin on oikein hyvä.

24.2.2014

Lahjattomat reenaa (ja joskus jopa saa jotain tuloksiakin aikaiseksi :D)

Se nyt itsessään on jo plussaa, että joskus ollaan ihan päästy reeneihin asti, jej! Kivoja baanoja onkin ollut tarjolla, vaikka saippuapala-Java onkin esittänyt ajoittain hyvin lahjakkaita, ei-toivottuja irtoamisia. Mutta yhäkin se jaksaa naurattaa. Sissos, mulla on sheltti, joka on niin äijää, että on tietävinään tasan tarkkaa mihin matka jatkuu ja välillä ohjeistakin huolimatta paahtaa puikkonokka tötteröllä valitsemaansa suuntaan. Missä on se sellainen kiltti speltti, joka kyselee ohjeita ja noudattaa niitä prikulleen ;)

Jaanan maaantaitreeneissä tahkottiin estesumppua ja kontaktierotteluita. Ja ajatus oli vieläpä rytmittämällä ja liikkeensuunnalla kipparoida otusta, eikä esim. kakkosella alettu heti jotain vastakäännöstä tuunata. Yllättävän hyvin toi possukka jopa malttoi kuunnella, vaikka toki ysihyppy piti käydä alkuun kokeilemassa ja putkesta seiskalle oli erittäin kiva linja, johon ei ihan pieni "tulisitsääetsäänyttulis" ei riittänyt. A:lta kävi kerran kokeilemassa putken kautta (taas...), että mitenkä sitä vauhtia saakaan, joka oli ihan hyvä muistutus ohjaajalle, että miten se oikein noita putkia bongaa. Ei siis käynyt mielessäkään, että tuonnekin voi mennä. 


Markon maanantaivedossa Herra "Putkes eka, putkes vika" pääsi myös esittämään bravuuriaan. Sen oli todella vaikea ymmärtää, että vuorossa on kepit (8) eikä taustalla houkuttelevasti häämöttävä vitosputki. Tähän siis sai todella tehdä töitä, että sai haltuunoton ja törkkäyksen toimimaan ilman, että ohi viipottaa pilkullinen lentävä karvalakki kohti putken tuomia iloja. Paremmin tämän sai onnistumaan putkien puolelta, kun ei ollut ainakaan peittämässä ekoja keppejä. Toinen yllätys oli sitten paukkuva A:n  kontakti. Ilmeisesti oli vaan vähän liian kivaa rallattaa, niin keskittyminen ei riittänyt tekemään alastulolle kahta nättiä hittiä, vaan nähtiin näitä 1,5 hitin suorituksia. Toisaalta olipahan herkullinen paikka taas muistutella ja päästä palkkaamaan oikeita suorituksia.


Jotta ei ihan kävisi tylsäksi, niin on meillä viimeisen parin viikon sisään mahtunut myös Jennan tehistreenit. Rytmiä, linjoja... Sitä normikauraa! Alkupätkälle oli tarjolla monta variaatiota, joista meille osuvin oli kakkosen pakkovalssi, kolmosen niistopersjättö ja vitosen (kuvasta poiketen takaakierto) vippaus. Siihen nähden miten vähän mitään vippauksia on treenattu, niin olin kyllä ihan hämmästynyt lopputulemasta. Sen lisäksi otus on sen verran hullu, että kerran päästin ihan hitusen liian aikaisin irti vippauksesta, ni sehän juoksi siivekettä päin. Ko käskettiin! Seuraaviin treeneihin kypärä päähän...

Seuraava vekkuliskekkulispaikka oli taas noi kepit ja herkkuputki. Herkkuputkihan pienelle koiralle taas huuteli, eikä Jalmari voinut kutsua vahvistaa. Jennankin oli jo todettava, että tein kaikein oikein ja oikea-aikaiseksi kepeillä, mutta koirapossukka se vaan äijäili itsensä putkeen. Niimpä niitä haltuunottoja on nyt pakko treenaa enempi, että se menee jakeluun jo sillä ekalla kerralla, eikä esim. vasta kolmannella. Muuten Jalmari oli taas oikein pätevä loppubaanalla (kepeiltä poispäinkääntö + putkijarru onnistui todella kaukaa) ja ohjaajakin jopa kykeni tuottamaan yhden liikkuvan vastakäännöksen 16 hypylle oikein. Kotiläksyjä siis; haltuunotot ja keppien fantastillisuutta lisättävä, jos toisena vaihtiksena on putki. 

Ilmeisesti joku on mennyt kuitenkin jakeluun, kun viikonlopun ATT:n kisoista oli tuplanolla vieläpä ihan kelposilla radoilla. Ekan radan Jalmari kävi jo totutusti hyllyttämässä putkeen, jota en vaan todellakaan nähnyt rataantutustumisessa. Pikkasen rintakehä auki, kun valssi myöhässä, niin koira on jo omat ratkaisunsa tehnyt. Sen lisäksi tuli keinulta rumasti omine aikoineen, joten seuraavalla baanalla päätettiinkin keskittyä näihin. Tokalla agiradalla putkijarrusta se ampaisi n. 5 metriä muita pidemmän kaarroksen, mutta muuten hienosti malttoi kontaktit ja tämä riitti jopa kakkossijaan (-10,02, 4.48m/s, 2/37). Vikalla hyppärillä mentiinkin sitten aikamoisen haipakkaa ja muuten oikein nätti rata, mutta se pussijarru petti tällä kertaa. Sama kilometrin mittainen flaikka, jolla annettiin tasoitusta kolmannen sijan verran. Mutta aikamoisen tyytyväinen pitää noin muuten olla, kun ohjausvalinnat toimi ja ensimmäisen kerran rikottiin jopa 5m/s etenemä.

Se mikä tuosta asiasta tekee huvittavimman on se, että n. 1,5v sitten ekaa tehiksen hakupaperia kirjoittaessa raaputtelin siihen, ettei tulla mihinkään 5m/s etenemiin pääsemään, mutta vauhdin vakioiminen 4,5m/s olis kiva. No mitenkä kävikään sitten loppupeleissä. Tietyllä tapaa tämä on yksi pieni benchmark tällä treenimatkalla, kun töitä tekemällä on saavutettu jotain ja oikeasti kehitytty. Oma ohjaus on tässä 1,5 vuodessa myöskin muuttunut, radan hahmottaminen kehittynyt, ohjausfilosofia terävöitynyt, koiran skillsit lisääntynyt ja niillä voi oikeasti jo saada paljon. Vaikka jopa neljä senttiä jäädään isoille medeille säkäkorkeudessa, me voidaan siitä huolimatta tehdä se oma juttu hyvin ja olla sillä vaikka missä :)

Bonuksena kipparilla oli sitten myös ääni kadonnut, joten mahtoi olla huvittavan kuullosta vinkumista myös katsomosta käsin. Ehdin siis jopa siellä radalla hölkkäillessä asiaa miettiä, kun käskytin "kiipee, kiipee" sellaisella hentoisella piiperryksellä, jonka vastine on ehkä reikäinen vinkulelu. Hapenoton kanssa oli pientä ongelmaa, kun meinasi olla työlästä tasata hengitys radan jälkeen ja yleensä mulla nyt ei ihan noin huono kunto kyllä ole. Tänään sainkin sitten poimia tästä kypsiä hedelmiä, kun tauti iski sitten kunnolla ja näin maanantain kunniaksi ei mitään asiaa töihin. Toivotaan, että huomenna saisi jo jotain artikulaatiota ulos ja loppuviikosta häämöttääkin jo lomalle lähtö :I.

18.2.2014

"Me vaan kurkattiin treenikassiin.... T: Nati & Java"


Olikin jäänyt ovi raolleen ja tunnettu sniikkaaja Nippe Sabotage käynyt selvittämässä mitä siellä mystisessä treenikassissa oikein onkaan, kun koskaan ei saa katsoa kunnolla. Epäilemättä mukana touhuissa on ollut myös hänen poikansa Herra Jalmari osallistumalla osingoille tästä aarteesta. Niimpä kaikki syötäväksi kelpaava oli sorteerattu ihan viimeistä murusta myöten ja olkkarin lattialle menty repimään muovit ihan tuhannen päreiksi. Voin kertoa, että Rosvoroopet jäivät ilman iltaruokaa tämän naminnapostelun jälkeen, koska herkkuja oli kyllä vedelty oikein Pohjanmaan kautta :D

Vaihdetaan kaksi shelttiä marsuun, anyone?

16.2.2014

Kevyttä viikonloppuviihdettä


Errmm.. not :D Oltiin viime viikonloppuna tuuraamassa vanhassa aluevalkkuryhmässämme ja keitoksena olikin sitten aikamoinen säkkärä Jannen tyyliin. Ainekset oli siis kasassa aikamoiseen vääntämiseen, kun 36 estettä, linjaamista, rytmittämistä, oikeaan aikaan oikeiden asioiden tekemistä.

Mutta nou hätä, hyvinhän siitä rupesi saamaan otetta, kun pääsi tekemisen touhuun. 10 hypyn takaakierto oli Javalle haasteellinen, kun yhden kerran se putkeen lipesi, se paahtoi sinne ihan kokoajan uudestaan. "PUTKEEEEEN!" tuumasi vaan pieni pilkullinen, vaikka mä tein mitä. Varsinainen putkiaivo toi otus kyllä, kun se toistaa samaa virhettä aikalailla mielellään, jos siihen liittyy lujaa meneminen, vaikka mä korjaisin miten omaa ohjausta. Ensin pitkää katkaista väärin tekemisen malli hyvin voimakkaalla haltuunotolla ja sen jälkeen pääsee taas kokeilemaan miten se oma ohjaus nyt toimiikaan.

Kisatilanteissa nää on pahoja paikkoja, kun pitää bongata kaikki ne mestat, jossa se voi lukita putkelle. Koska sen jälkeen kun sinne on päätetty mennä, vaihtoehdot on kipparilla aika vähissä. Niimpä linjat pitää yrittää rakentaa näitä vältellen, koska rytmin muutoksiin se ei meinaa reagoida tarpeeksi hyvin. Kymppihypyn ohiveto putkelta putkelle oli mielenkiintoinen, koska toi väli oli ihan superlyhyt. Käytännössä siis haltuunotto, ohikuljetus ja putkelle lukitseminen piti tehdä silmänräpäyksessä ja myöntänen, että siinä koimme pientä tuskaa. Mutta reeniä reeniä... :)

Seuraava haaste tuli 13 hypyn ohittamisessa 19 putkeen mentäessä. Javan mielestä jos on oikein nopea, niin hyvin voi napata yhden ekstrahypyn matkalla. Ei sitä kukaan huomaa. 18 hypylle piti koira törkäistä ja samantien vaihtaa persjättö valmiiksi, jotta kurssi kääntyi pois ylimääräisiltä hypyiltä ja sitten saikin juosta eniten lujiten vetämään ohi tyrkyllä olevan 26 hypyn. Haaste siinä oli se, että suorassa putkessa koira näkee heti sen edessä olevan hypyn, joten mitkään pikkuhyssyttelyt ei paljoa auta, kun koira on jo putkessa. Minäkin sain suurinpiirtein ajaa yksipyöräisellä ja jonglööraa marsuilla, jotta Java edes viitsi vilkaista mitä asiaa mahtaa kipparilla olla. Muutaman kerran sai revetä kyllä ihan huolella, kun elämöinnistä huolimatta se vaan paahtoi putkesta putkeen hypyn kautta ja vaivautui kysymään kipparilta ohjeita vasta putkesta tultuaan.

Hyppy 26 oli meille paha, kun minulla on projekti luopua takaakierto-päällejuoksu-persjättö -kombossa siitä päällejuoksusta. Kun piski käsketään takaa, niin sen pitää suorittaa este ilman sitä päällejuoksuakin, koska oikeesti mulla on ihan tarpeeks kiire tehdä se persjättökin valmiiksi. Iiihanasti kun mun liike veti sitä 27 hypylle, kun ei millään olis malttanu 26 ottaa välissä. Näitä pitää nyt vaa omassa treenissä muistaa tehdä ja palkata, niin eiköhän se siitä. Loppu olikin sitten aikalailla iisiä ja oikeestaan ainut mitä piti katella oli linjaus pituudelta loppusuoralle.

Erittäin hauska treeni siis, jossa oivaltamalla vaikeita paikkoja pystyi hanskaamaan hyvin pienillä jutuilla ja perusohjauksella. Ja ei kentällä ollenkaan niin mahdoton miltä se vielä paperilla näytti :P

Käytiin tänään hakemassa puomin alastulovitonen (ilmeisesti?) muuten hyvältä radalta ja sen lisäksi Karstusen tuomaroimalla toisella agiradalla halusin kokeilla juuri tuota 26 hypyn ohjausta ilman päällejuoksua - yllättäen juoksu ohi täysiä kohti keinua ;) Mutta muilla aspekteilla oikein hyvä rata! Hyvä fiilis tehdä aksaa yhdessä ja samalla radalla ja kun pystyy luottamaan koiraan monessa kohtaa, niin Nalukin kiittää. Vaikkei tuloksilla juhlittu, niin fiilis hyvistä yhtenäisistä kisaradoista kantaa kyllä.

15.2.2014

Jää luu käteen

Mä oon kyllä ihan fiiliksissä tuosta lihakaupasta, josta luut saa hakea ilmaiseksi. Duunista Helsingistä himaan Vantaalle olisii lyhyempikin reitti, kun poiketa Espoon kautta, mutta kun haluaa laatua omaan ja otuksien kuppiin, niin miksipä ei :) Mistä raakaruokaputiikista oikeesti saa edes ostettua tälläisiä luita? Tai monessa paikassa nimilappuna olisi jo lihaisa luu ja isompi hinta, vaikka meillä nämä menevät ihan ajanvieteluuna. 


Monesti nuo koirille tarkoitetut eväät ovat ihan viimeistä lihansäiettä myöten kaluttu johonkin kaksijalkaisten vakuumijauhelihaan ja lihasta muistuttaa ehkä vaan häivähdys väriä. Tuolla pistelevät possunruhot itse palasiksi takahuoneessa ja luonnollisesti "jätteenä" jää sitten luut käteen. Aikamoisen hyvää asiakaspalvelua antaa ne ilmaiseksi koiranomistajille, vaikka noista moni maksaisikin.

Ainut mikä nyppii ajoittain on se, että jos joku on ilmaista, niin joidenkin ihmistyyppien pitää saada ne kaikki. Että jos on pakastimessa tilaa, niin ehdottomasti kaikki laatikot pitää sinne saada ahdettua vaikka väkisin. Mä olin oikein tyytyväinen tuohon omaan kolmen kilon luusaaliiseeni, joten jätin sinne vielä seuraavallekin vähän luita, vaikka viimeisiä vietiin. Joku hauva tulee niistäkin varmasti kovin onnelliseksi :)

14.2.2014

Ihanaista ystävänpäivää!


Meidän tiimimme haluaa toivottaa mitä mahtavinta ystävänpäivää! Ihan huikean mahtavaa, että on niin upeita ystäviä, treenikavereita, kouluttajia yms. myös tämänkin lajin tiimoilta. Ilman teitä laji olisi todella tylsää ja sen parissa vietetyt tunnit aikalailla tyhjiä, joten kiitos siis siitä :)

9.2.2014

Seitsemän prinsiippiä lajista

Agilityn turvallisuus ja vaikutukset terveyteen koirille on tällä hetkellä hyvinkin kuuma peruna lajin harrastajien keskuudessa. Kaikki on varmaan jo lukenut Lotan blogikirjoituksen aiheesta, joka on hyvin surullinen päätös nuoren koiran aksauralle. Tämän parin olisi nähnyt mielellään kehittyvän ja kasvavan jatkossakin, mutta tällä kertaa kävi toisin. Sitä on jotenkin kovin pahoillaan koirakon puolesta, kun varmasti hyvä huolto, taitava ohjaaja, hyvä kouluttaja ja oikeanlainen treenauskaan ei voi kaikkea estää :(

Tästä inspiroituneena ehkäpä jotain omia ajatuksiani ja periaatteitani tästä lajista:

Ensinnäkin tärkeää, että näitä tuodaan esiin. Monet koirat kun vaan katoavat takavasemmalle hissunkissun niin huipuilta kuin meiltä sunnuntaiaksaajilta ja asiasta ei sen enempää puhuta tai netissä huudella. Joskus syy on onnettomuudet, ontumat, mutta usein myös mystiset "jumit". Ei nekään tule tyhjästä. Tulee uusia pentuja ja siinä sitten tohinassa unohtuu, että olihan niillä vanhemmatkin koirat kisaradoilla joskus.

Toisekseen, minusta on itsensä huijaamista sanoa, etteikö aksalla olisi jotain vaikutusta myöhemmin tuleviin kulumiin yms. ja mahdollisesti jopa joudumme hyvästelemään nuo kisakaverit aiemmin kuin rauhallisempaa elämäntyyliä harrastaneena. Se tietoinen valinta meidän jokaisen vaan on täytynyt tehdä, kun koiransa on vienyt tälläisen lajin piiriin, jossa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Vaikkei ikinä tapahtuisi mitään onnettomuuksia ja muita spektaakkeleja, ei ihmisurheilijatkaan juuri tervettä päivää näe. Ja ne sentään pystyvät ihan itse päättämään harrastavatko vähän vaivaisena vai eivät.

Kolmanneksi sen sijaan, että pelkästään keskitytään miettimään mitä lajissa on väärin tai mitä MUUT ovat päättäneet huonosti, pitäisi myös miettiä sitä mitä voi itse tehdä. On totta, että monet asiat kisasäännöissä kaipaisivat fiksaamista, jotta lajista tehtäisiin turvallisempi ja olen itsekin ollut aina niissä seuran kokouksissa, jossa on jotain Agilityliitolle menevää ollut päätettävissä. Jokaisen rivijäsenen ainut tapa vaikuttaa on oman seuransa kautta. Toki liitto voi ja pitääkin yrittää vaikuttaa ylemmällä tasolla, mutta niinkauan kuin FCI säännöillä pelataan, niiden muuttaminen vie aikaa ja resursseja. Oman käytöksen muuttaminen sitä vastoin onnistuu paljon iisimmin. 

Muutamissa kisoissa on esimerkiksi ollut varsin hasardeja ratasuunnitelmia, joissa mm. keinulle ja A-esteelle on ohjaajan ollessa myöhässä koira joutunut 90 asteen kulmassa. Toisessa piti ehtiä tekemään vekki, jolla käännetään koira turvallisesti keinulle, mutta silti näki niin hurjia 90 asteen huiskaisuja, jos oltiin myöhässä. Tai tuo pussilta 90 asteessa A-esteelle lähestyminen. Minun päätökseni oli siinä tilanteessa ottaa ihan suosiolla se vitonen ja pyöräyttää koira paremmasta kulmasta A-esteelle, eikä sen maagisen nollan takia survoa koiraa mistä tahansa mihin tahansa. Koska tuo hulluhan kyllä menee. Tälläisenä sunnuntaiaksailijana minun on ehkä helppo tehdä noita vaihtoehtoja turvallisuus edellä, koska mitään pakkoa ei ole tehdä mitään tai menestyä mitenkään. Ja molemmat noistakin esimerkistä olisi ollut estettävissä sillä, että olisi ollut ajoissa joko vekkaamassa tai tekemässä pussijarrua. Toisessa olin, toisessa en, joten toinen onnistui ja toiselta otettiin se kielto. 

Neljänneksi agility ei ole kaikkien laji. Agility on raskasta ja vaativaa fysiikalle etenkin, kun siihen yhdistetään vauhti ja muuttuva tekijä ohjaaja. Koiran rakenne pitää olla todella hyvä, jotta siinä toimii luonnon iskunvaimentimet oikein. Kaikki pienetkin poikkeamat, puutokset tai lisukkeet rakenteessa voivat olla tärkeitä tekijöitä kuormituksen epätasaisesti jakautumiseen ja tätä myötä edesauttaa vammojen syntymistä. Jokainen luu ja nivel on kuitenkin ihan syystä siellä paikallaan. Etenkin etupää ja selkäranka on tässä lajissa kovalla koetuksella ja näiden vikoihin tulisi suhtautua äärimmäisen vakavasti.  Hyvä huoltokaan ei näissä tilanteissa pelasta, koska joskus jumien aukominen voi olla lähinnä vaan seurauksen hoitoa, muttei syyn löytymistä. Kaikki koirat ei vaan ole tehty siihen huipputason aksaan, koska fyysiset rajoitteet laittaa vastaan. Aina joku on rajalla ja sen väärällä puolella myös mitä mittauksiin ja rajoihin tulee. 

Viidenneksi agility on muutakin kuin vain esteiden hyppelyä. Se on riittäviä alkulämmittelyitä, loppulämmittelyitä, säännöllistä huoltoa, lepoa, koiran lihaskunnon ylläpitoa, palauttelevaa liikuntaa jne. Turhan monella joskus meinaa unohtua, että lihaksen kyky venyä ja supistua toimii vasta, kun veri kiertää ja lihaksisto on siihen valmis. Ja riittävä lepo on äärimmäisen tärkeää palautumisessa. Sen lisäksi hyvä lihaskunto suojaa luustoa ja niveliä ihan joka hypyllä. Tähän samaan lauseeseen mahtuu taas ne suorat etuosat, joihin ei yksinkertaisesti mahdu pitkiä lihaksia tekemään työtä, koska tilaa ei vaan ole niille kasvaa. 

Kuudenneksi kiire on ihan vaan ihmisten pään sisällä. Minä en näe mitään hienoa siinä, että alle vuotikas osaa jo sitä ja tätä ja tota aksaradalla. Tai siis jokainen tehköön koirallansa niinkuin haluaa, mutta minä ainakin mielummin haluan maksimoida ne yhteiset vuodet sieltä toisesta päästä ja tehdä töitä taitavan, osaavan koiran kanssa, joka on kunnossa vielä kymmenvuotiaana, kuin kiirehtiä joidenkin kuukausien takia alkupäästä. Ensimmäisen vuoden penneli saanee leikkiä, kasvaa, oppia kropan hallintaa, temppuja, oppia tekemään töitä ihmisen kanssa ja oppia oppimaan. 

Seitsemänneksi aksa on ihan täysin vapaaehtoisesta ja sen kuuluu olla kivaa. Jos alkaa pipa kiristää, niin  vaihtaa harrastusta vaikkapa curlingiin. Kaikki ei mene aina putkeen ja toki kehittymiseen kuuluu pieni rypeminen ja siitä oppiminen, mutta noin niinkuin ylipäätään kisamenestyksen pakollisuus oli tässä ehkä se juttu. Kaksijalkaiset tekee vähän tyhmiäkin juttuja vaan sen takia, että pitäisi olla sitä tai tätä. Ei oikeasti tarvitse. 

Loppukaneettina ehkäpä omat fiilikset lajista. Olenhan itse ihan koukussa tähän lajiin ja syypää on tuo pieni pilkullinen otus, joka tälläkin hetkellä napertaa luuta sohvan toisessa päässä. Kuitenkin Jalmari on opettanut koko uuden lajin minulle hyvinkin kärsivällisesti ja huikealla ilolla ja se on jotain todella korvaamatonta. On olemassa vain yksi ensimmäinen. Se on jotai niin ainutlaatuista, että haluaisin omalta osaltani mahdollistaa sen jatkuvan mahdollisimman pitkään. Olen aikalailla varma siitä, että myös Java olisi valinnut agilityn elämäänsä. Ja hienointa tässä lajissa ei ole ne voitot, vaan ne yhteiset hetket. Vaikkei se olisi ikinä voittanut yhtään mitään, se on silti maailman paras Java <3

Loppukevennyksenä vähän ohjaajan muuvseja
Kuva: Koirakuvat.fi, julkaistu luvalla

8.2.2014

Kolmen J:n tiistai

Resepti on varsin helppo: Java + Janita + Jenna = <3 

Meillä oli siis varsinainen toimintatiistai, kun samalle päivälle sattui niin kaukoryhmän treenit Kaarinassa kuin tehistreenit. Ensin ajattelin luopua tuosta tehistelyistä Turun eduksi, mutta asiaa toistamiseen ajateltuani päätinkin testata turnauskestävyyttä, kun nuhastuskin älysi siirtyä sivummalle. Sinäänsä tiesin kyllä etukäteen Jalmarin lähinnä vaan innostuvan ajatuksesta, että "aksaa -tuplana!" ja tassujen kyllä liitelevän kevyesti, kun viime talvena tehtiin Next Level -tuurausviikonloppu, johon sisältyi 2x2h treeniä viikonlopun molempina päivinä. Huoli oli siis enemään ohjaajaan suunnattu ;)

Janitan kaukoryhmäbaana

Niimpä pakkasin koiruudet autoon ja köröteltiin tiistain ratoksi Purina Centeriin. Tämän päivän teema oli "hurlumhei" eli kaasu auki ja baanalle. Nyt ei siis saanut harmitella lentäviä rimoja tai muita pikkufiboja, vaan piti vaan kisanomaisesti suorittaa. Tavoitteena vähän työstää omia ja koiran rajoja ja pyrkiä siihen nopeimpaan aikaan nopeimmilla ratkaisuilla. 

Kerrankin on jopa ihan videoevidenssiä, josta kiitos ryhmäkamuille! Mahtista, kun on kerrankin Janitan kommentteja myöten kaikki tallessa, niin voi näin jälkikäteen käydä vielä läpi vinkkejä eri kohtiin. Paljon siis saatiin ekasta vedosta työstettyä linjoja paremmaksi ja meno paikoitellen jopa aika jees! Ajoitusta, linjoja, rytmiä... Peruskauraa, mutta niiiiin hyödyllistä.



Jotta tässä ei olisi vielä kaikki, kaukoryhmätreenien jälkeen köröteltiin suorinta tietä Ojankoon, jossa meitä odotti Jennan tehistreenit. Jalmari sanoi tähän jeeeeee, joten ei kai siinä sit kipparillakaan auta muu, kuin pistää tassua toisen eteen. Olisin kuvitellut pääseväni näissä tiistaitreenit vol. 2 helpommalla, mutta kuinka väärässä sitä voi ollakaan. Vai näyttääkö videolta siltä, että näihin kahden treenin välillä on pari tuntia? Ohjaajan osalta kyllä, mutta koira senkun vipeltää :D


Jennan tehistelyt 4.2.



Erityisen paljon mua naurattaa toi selän takaa putkeen lipeäminen. Siitä on vaan tullu aikamoinen possukka, kun ei se aiemmmin olisi ikipäivänä moista tehnyt :D Soon kuitenkin sheltti, jonka pitäisi aina kysyä rasittavuuteen asti ohjeita. Ni höpönlöpö, putki, minä menen! Samaa oli vähän muillakin esteillä, kun se kakkoshypyltä ampui suorittamaan takana olleen hypyn ihan muina ankkoina, jos yhtään rintamasuunta oli sinne päin. Samaa oli vähän kepeillä, kun sitä himotti NIIIIIN paljon mennä mustaan suoraan putkeen, että nenä meni vahingossa kakkosväliin. Ja useasti. Nalu! :))

Olipas itselle mahtavaa saada samana päivänä kahdelta huippukoutsilta samantyyliset kommentit, että vaikka osattaisiin niitä pikkukivoja nollia tehdä, meidän tehtävä on nyt viedä omaa aksaa uudelle tasolle. Koiralla kun paukkuja siihen riittää ja nykyään kun senradanlukeminen, estehakuisuus ja varmuus ovat lisääntyneet, työstetään sitä vauhtia ja irtoamista. Maaliskuun loppuun asti tulemme siis kisoissa kokeilemaan hyvinkin eri juttuja ja hyllyränni saattaa hyvinkin saada sinne asti jatkoa. Keväällä aletaan sitten työstää vahvuuksia kuntoon ja palataan nolla-ajatuksiin taas lähempänä kesää.

Jennalta olikin ihan hyvä pointti, että noita kestävyystreenejä kannattaakin joskus tehdä. Ihan noin niinkuin etukäteisvalmisteluna, jos joskus on messissä karsintojen 4. ja 5. radoilla, kun jalat painaa tonnin ja silti pitäisi puristaa. Jalmarilla oli kaksi lepopäivää ennen tiistaita ja kolme sen jälkeen, eikä näköjään mitään palautumisongelmaakaan, vaikka treenit oli rankat. Mutta enivei, loistoreenit, näitä lisää!

2.2.2014

Hyllymetrejä

Olemme siis kahteen pekkaan Jalmarin kanssa käyneet hakemassa viimeaikoina enimmäkseen hyllyjä kisoista. Päällimmäisenä ehkäpä kaksi selitystä:

1) Ollaan oikeasti kokeiltu niitä uusia ja riskialttiimpia juttuja, joilla koirasta tehdään enemmän itsenäinen. Tavoitteena meillä siis "less is more", jossa kontakti-lukitus-ennakointi -mantra saataisiin näkymään kaikessa mitä tehdään. Ohjaaja ei siis kipitä jokapaikkaan, vaikka ehtisi, vaan opetetaan koiraa lähtemään rohkeasti esteelle itsenäisesti. Jotkut ovat toimineet ihan käsittämättömän upeasti ja toiset, no, koira irronnut vähän väärille esteille. Rataantutustumisessa mietin molemmat vaihtoehdot: toinen, jolla tehtäisiin ns. varma nolla ja toinen, jossa tehtäisiin nopeampi ja sujuvampi rata. Jotenkin nuo varmat nollat ei enää kiinnosta, kun on arvokisatulokset kasassa ja kesään asti aikaa treenata niitä parempia vaihtoehtoja varmemmiksi.

2) Treenin puute. En edes muista milloin olen viimeiseksi ehtinyt vapaatreenaamaan :( Ja se on kyllä kovin, kovin nihkeää, koska juttuja olisi. Valitettavasti tuolla Ojangon vapaatreenikortilla ei paljoa tälläinen normipäiväduunissa kävijä tee, kun vaihtoehdot on kukonlaulun aikaan, töistä hyperajoissa lähtö tai yötreenit ja voin kertoa, ettei tällä työtahdilla noista juuri mikään inspiroi. Siihen päälle vielä työmatkat, jotta ei aina pääse edes ohjattuihin ja lähes joka viikonloppu kisavarattu halli. Tästä voisi stressaantua, jos olisi oikein tulosten päälle, mutta oikeastaan en vaan viitsi ottaa asiasta paineita :) Laatu korvannee määrän ja jotenkin sitä on vaan niin järjettömän onnellinen siitä, että on terve koira, jonka kanssa puuhata ja joka fiilistelee lajia ihan yhtä paljon kuin kaksijalkainenkin.

Vastineeksi jotkut hyllyistä ovat olleet superhyviä hyllyjä, joiden jälkeen on itse ollut ihan täpinöissään. Jotkut varmaan jo kelaa, että luulikohan tuo dille tehneensä ihan tuloksen radalla, kun noin koiralleen kiljuu ;) Lähinnä olen vaan ollut onnellinen siitä, että joissain asioissa on tullut edistystä. Ja sitä paitsi meillä on Jalmarin kanssa diili, johon kuuluu namipalkka jokaisen baanan jälkeen. Niimpä pieni pilkullinen nakottaa istumassa maalin jälkeen, että "olinko hyvä, olinko?". Tottakai oli, paras <3

Tässä BAT:n geimeistä hyppäri (5vp.) ja agirata (HYL). Ei kovin kaukana kuitenkaan :) Kiitos taas Ellalle kuvamatskusta! Hyppärillä mun käsi kolahti siivekkeeseen ja sen nykäyksen takia Jalmari jäi ilmeisesti tuijottamaan mun räpylää ja meni putkesta ohi. Agiradalla halusin tietoisesti testata kauempaa lähettämistä muurin jälkeiselle pätkälle, vaikka hyvin olisi ehtinyt sinne väliinkin mennä operoimaan. Harmillisesti mun kääntävä ohjaus jäi kokonaan pois, niin Kalmari kiisi sitten liikkeen mukaan ihan oikein seuraavalle. Ohops! Tästäkin siis opittiin jotain. Ohjausvalinta toimii, mutta vähän loivempaan käännökseen.


Tiistaina päästään onneksi Kaarinaan treenaamaan, jej! Sikälimikäli tämä orastava flunssa ei ota kaksijalkaisesta yliotetta, mutta sen verran hullu tietty pitää olla, että saa olla aikamoinen tauti notta jäisi menemättä. Ja hei, koska Runebergilla on torttu ja muutenkin suurmiehet brassailee leivonnaisillaan, niin pitäähän Javallakin olla omansa. Tässä siispä on "Blue Moons" aka macarons suklaaganachetäytteellä: