2.7.2015

MUSHia pushi

Saimme MUSHilta testattavaksi muutaman pussillisen Vaisto -pullia ja mielelläni näitä lähdinkin testaamaan tuon erityisesti pentusen näkökulmasta. Meillähän raakaruoka on muutenkin pääasiallinen kupin täyte aikuisilla ja kyljessä sitten mitälie palkintonapuja aktivointitarkoituksessa + reissuja silmällä pitäen. Pentu on ollut pääosin nappulalla yksinomaan siitä syystä, että suuri osa ruuasta menee palkkana, kun tavoitteena on ainakin yksi tai kaksi ruokaa sheippailla tai antaa aktivointina. Ei pääse ipana pulskistumaan sitten ainakaan vahingossa ekstranamien takia.

Testiin lähti siis Puppy Formula: nauta-poro-lohi ja All Breed Formula: Sika-kana-lammas. Riista tuntuu olevan monelle koiralle vähän vieras maku ja jotkut kieltäytyy täysin tai sitten pyörittelee sitä vähän ympäriinsä, joten nämä pallerot varsin helppo tapa toki totuttaa voimakkaaseen poron makuun pentunenkin. Meillä ainakin Javan ensireaktio poroon on hinkata päätä ruokaan ja Nati nyt söisi vaikka niitä pieniä kiviä, ni hää ei kyllä huomaa porossa tai missään muussakaan lihassa eroa ennekuin ne on jo mahassa. Pentunen on varustettu aikamoisen vahvalla ruokahalulla, joten maistuvuuden kanssa ei ole kyllä ollut minkäänlaisia ongelmia - päinvastoin, enemmän menisi, mitä keittiö tarjoaa :)


Ensitöikseni vilkaisen aina ainesosaluettelot ihan mistä tahansa koirille syöttämästäni. Uskon nimittäin varsin vahvasti, että laadukas ja mahdollisimman vähän prosessoitu ruoka on parasta polttoainetta + ennaltaehkäisenää terveyshuoltoa niin neli- kuin kaksijalkaisillekin, joten myönnän olevani aika kriittinen mitä tulee koiran eväisiin. Pieninä määrinä nameina toki voivat nyt syödä mitä tahansa, mutta perusruuan pitää olla kondiksessa. Esimerkiksi pentupalleroisten osalta lista oli mielestäni varsin selkokielistä luettavaa:

"Suomalainen nauta 35 % (liha, sydän, maha, rusto, maksa), lappilainen poro 35 % (luu, liha, keuhko, rusto, maksa), norjalainen lohi 24 % (lohi ruotoineen), kasvis 6 % (parsakaali, lehtisalaatti, omena, porkkana, kylmäpuristettu auringonkukkaöljy, camelinaöljy)."

Ei esimerkiksi hernepohjaista proteiiniä, luujauhoja, viljaa tai riisiä. Verrokiksi tähän vaikkapa eräs markkinoiden näkyvimpiä penturuokia:

"Kuivattu naudan- ja sianlihavalkuainen*, eläinrasvat, maissi, kuivattu siipikarjanvalkuainen, vehnäjauho, vehnä, juurikaskuitu, riisi, maissijauho, hydrolysoidut eläinvalkuaiset, kasvivalkuaisuute*, kivennäisaineet, maissigluteeni, kalaöljy, soijaöljy, hiivat, frukto-oligosakkaridit, hydrolysoitu hiiva (mannaanioligosakkaridien lähde), isosamettikukkauute (luteiinin lähde). "

Kumpaa itse söisit? Huvittavaa tässä vertailussa on myös se, että ovat vielä itseasiassa samanhintaisia €/kg, kun verrataan vaikkapa noita pienempiä myynnissä olevia pakkauskokoja, vaikka ainakin minulla on ollut sellainen mielikuva, että ensiksi mainittu olisi kalliimpaa.

Sitten käytännön testiin.

Alla Natin ensireaktio: parempi istua kylmäkassin päälle, koska managerin tulee ottaa iso siivu urheilijan ruokaa testiin ihan ensitöikseen testiin! Kylmäkassista muuten erityisbonari, sellainen on näillä lämpimillä ihan kiva ilman mitään määrällistä ostorajoitusta, niin saa eväkset jäisenä kotiin asti.


Pentukin jo tietää kumpi on vauvojen ruokaa
25 gramman säntillinen pallerokoko tekee ruokinnan mitoittamisen helpoksi. Ainut vaan, että ohjeellinen kulutus jo meidän taloudessa olisi reilusti yli parikymmentä pulleroa päivässä, joten yhdellä pussilla ei pärjäisi kahta päivää. Helppoa se kyllä on, joten näillä raakaruokintaan siirtyminen on rakettitieteestä aika kaukana. Hoitoon koiria viedessä olisi kyllä vallan helppo ratkaisu myös pötköjen sijaan.

Ongelmaksi meillä meinaa käytössä muodostua omistajan harvahko muisti. Nämä nökeröt pitäisi sulattaa mielellään jääkaapissa hyvissä ajoin, kun mikrolämmitys on kielletty (luuaines lämmetessään muuttuu kovaksi), mutta minä en toki muista ikinä hyvissä ajoin mitään ottaa. Muutenkin mieluusti syötän pallerot ennemmin jäisinä, jotta saavat vähän hampaille hommia ja hieman aktivointia, kun pelkkä kuppiruokailu on lähtökohtaisesti aavistuksen tylsää.

Halukkaat riviin mars!
Aktivointiin nämä olisivatkin erinomaisia, joten heitänkin tästä pallon Mushille: kehitelkääpäs sellainen kongiversio, johon voi tunkea jäisiä Vaisto -pullia tarvitun määrän. Tämä hataramuistinen omistaja kun ei niitä kongejakaan muista pakastaa maksalaatikkoineen tai muine mössöineen, joten tässä olisi ratkaistu kaksi ongelmaa yhdellä iskulla: koirat saisivat aamuruokansa kongista, jonka kanssa näpräämällä menisi vieläpä mukavasti aikaa. Iona lupaa betatestausta vastaan vielä sen verran liisata nimeään (managerin ja isukkinsa avustuksella), että tuote olisi selkeästi Ioni - ioninmuotoinen kongi siis :D

4 kommenttia:

  1. Mä ainakin tilaan heti yhden Ionin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, heti on markkinat valmiina :D

      Poista
  2. https://www.mustijamirri.fi/jw-hol-ee-roller-c130594-1
    Mä tungen välillä ruokamöykyt verkkopallon sisään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistava muistutus! Verkkopallo on muutenkin vallan loistava keksintö. Meillä vaan pentu pitää eristää palloineen omaan tilaan, ko muuten manageri käy varastamassa ne kaikki...

      Poista

Kiitos kommentistasi :)