26.2.2012

Voidaan me reenaa kisoissakin

Pitkällisen pohdinnan lopputulema on se, että voidaan me reenaa kisoissakin, kun ei näköjään muuten omiin reeneihin oikein ehditä. Tuloksena kaksi tosi hyvää rataa ja niistä yksi nollavoitto. Oli kiva huomata, että iän ja kokemuksen myötä tuolle koiralle alkaa tulla malttia lisää suorittaa samaa rataa mun kanssa, eikä tarvitse agilityn puutoksissaan alkaa sooloilemaan. Tästä hyvänä esimerkkinä on meidän entinen lähtöongelma, kun kaverin mielestä ihan hyvin voi hiippailla ekan esteen takana, kun mamma ei nää. Ja nyt se malttaa istua ja odottaa lähtölupaa, vaikka onkin kireä kuin viulun kieli ja vahingossa meinaa peba nousta tekonurmesta.

Hyppäri oli meiltä äärimmäisen hyvä hyppäri. Yleensä ne ovat olleet mallia, että koira meni jo, eikä ohjaajaa näy. Ja nyt tuloslapussa oli jo nolla, joka sitten oli jouduttu suttaamaan vitoseksi, kun en millään viitsinyt vikaa hyppyä ohjata kunnolla ja ilmeisesti koirani Herra J jäi kysymään, että näinkö ja siinä sivussa sitten tuli vika rima alas. Olisihan sillä joo aika LUVA:aan riittänyt (etenemä taisi olla 4.3m/s), mutta mitäpä tuota jossittelemaan. Riittää vauhti se tulevissakin kisoissa ja tulee sitkun tulee. Kakkosen kisat on itseasiassa aika kivoja, kun startit vasta iltapäivällä ja sehän mulle sopii. Harmi, että tätä rataa ei ole videolla, niin ei pääse näkemään mitä siinä lopussa tapahtui ja toisaalta taas meillä oli radalla vähän erilaisia ohjausvalintoja kuin monilla muilla ja olis ollu kiva nähdä jälkikäteen miten ne toimi, kun ainakin radalla ne tuntui oikein buenolta. Se on lähtökohtaisesti aika hyvä fiilis, että me pystytään tekemään samoissa kisoissa monta hyvää rataa (ja myöhemmin myös niitä tuplanollia), kun vielä viime syksynä koiran paukut meni ensimmäiseen ja loput sitten rallateltiin kaasu pohjassa.

Agiradan rataantutustuessa meidän seuratreenien ohjaaja sanoi, että ottaakapas te se nolla tästä, kun he olivat Olivian kanssa napanneet hyppärin voiton. Se oli itseasiassa aika hauskaa, kun oli personal trainer mukana rataantutustumisessa, kun sai muutaman ilmaisen vinkin ohimennen henkilöltä, joka nyt on meidän treenaamista tässä puolen vuoden verran kerran viikkoon katellut. Otin siispä neuvosta vaarin, enkä huiskinut koiraa kakkoskepeille, vaan annoin sen ihan rauhassa itse hakea aloituksen ja uskalsin irrota kepeiltä valssaamaan kolmoselle. Puomin jälkeen olin ihan kuutamolla ja en oikeesti ymmärrä miksi en valssannut siinä ja miksi mun piti mennä se hiski nenästä pitäen survomaan sinne putkeen. Tästä johtuen olin sitten auttamattomasti myöhässä ennakoivassa valssissa hypylle 13, joka ei ollut ennakoivaa nähnytkään. Annettiin siispä muutama sekuntti tasoistusta näissä hirvittävissä kaarratuksissa, mutta kiva, että koira silti malttoi odottaa ohjeita loppuun asti. Lopputulemana nollavoitto ja toinen LUVA plakkariin kakkosista. Kiitos Elinalle kuvaamisesta :)


On se hyvä, että Jalmari pitää mut skumpassa harvase viikonloppu. Eikä tullut ihan suotta leivottua megapläskimokkapaloja perjantai-iltana jo valmiiksi :D Joten kyllähän se taas kelpasi lauantai-iltaa viettää kotosalla pilkullinen koira kainalossa, skumppalasi toisessa kädessä ja mokkapala toisessa. Sillon kerran kymmeneen vuoteen kun minä leivon, niin meillä ei tosiaan mitään laihista ja pahanmakuista tehdä. Eikä tehty nyttenkään. Täytyy myöntää, että maistuu se tälleen aamukahvinkin kanssa oikein hyvin... Pohdiskelen tässä, että lähtiskö kattelemaan kolmosten kisoja vielä tänään Ojankoon vai mitä sitä oikein puuhais, ku eilen ei ilmeisesti saanut tarpeeksi siellä olla. Kas siinäpä pulma.

Ainiinjoo. Javan kanssa haettiin noihin SAGI:n aluevalmennusryhmiin ja päästiinkin sitten "Training to Win" ehdokkaaksi seuramme puolelta. Alustava valmentajatieto on tullut ja ollaan siitä kyllä aikalailla fiiliksissä. Nyt vaan toivotaan, että kun ryhmät lyödään lukkoon seurojen välillä, me ollaan yhä geimeissä mukana. Tulee siispä kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen aksavuosi :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)