4.3.2012

Kiireinen eläin

SERT, osa 2. :)

Kippari olis ihan mielellään jatkanut kakkosissa, mutta Javan mielestä ilmeisesti soon parempi vaan alkaa heräämään aikaisemmin tuleviin kisoihin. Timanttinen pikkupilkku päräytti tänään Lohjalla kolmansissa kakkosten kisoissaan sen nollavoiton, jolla lykättiin serti kouraan ja toivoteltiin hyvää jatkoa kolmosiin. Anne Viitanen oli rakennellut varsin mielenkiintoiset radat Hiiden Haukkujen skaboihin ja myönsi itsekin halunneensa antaa esimakua kolmosista tuolla B-kisan radalla. Nähtiin siis paljon hyllyjä ja virheitä, kun ansaesteitä oli tarjolla yllinkyllin oman elämänsä supersankareille.


A-kisa meni vähän penkin alle kipparin puolelta, kun lauantai pääsi vähän venähtämään mökkeillessä pitkäksi, enkä olisi varmaan itseäni saanut kisapaikalle asti ilman kuskiksi lähtenyttä kepoa. Neljän jälkeen tosiaan vasta havahduttiin uniasiaan ja koirat oli sitten jotenkin tosi levottomia koko jäljellä olevan yön, kun saivat olla keskenään alakerrassa. Mähän herään jokaikiseen ripirapiin ja inahdukseen, ni olisin ehkä miljonääri, jos jokaisesta herätyksestä olis euron saanu. Tulin sit aamulla tunniksi nukkumaan alakerran sohvalle ja seuraksi sainkin neljä erittäin iloista shetlantilaista ja yhden pitkänenäisen malinoisin.

Niimpä supersurkeilla yöunilla vauhdikkaan päivän ja illan päälle piti nopeasti kodin kautta lähteä sitten Lohjalle suuntaamaan. Ja todellakin kävi mielessä, että mitäs jos jättäisi menemättä, kun matkaakin sinne tulee ja olo ei ihan sitä kirkkainta eliittiä kuitenkaan. Muuuuuuttttta. Minähän en pienistä oloista hetkahda tai väsymyksen rippeistä, vaan kepon kanssa pakkauduttiin autoon koko lauma ja lähdettiin taistelemaan kohti päivän tulikuumia skaboja. En saanut edes yhtä burgeria alas, joten myönnän varmasti olleeni aika kamala näky kaikin puolin; olen pahoillani kaikkien puolesta, jotka ovat asialle altistuneet tahtomattaan :D

Eka startti meni kaikesta huolimatta ihan jees. Jotenkin sitä vaan aina pää tyhjenee sillä hetkellä, kun koira jää odottamaan lähtöön ja sit vaan aksataan. Kaarrokset oli huonoja, kun homeinen ohjaaja ei osannut ennakoida mitään, mutta siitä huolimatta erittäin kivaa duunia koiranpoikaselta. Harmillisesti taas loppusuoralla alkoi rimat kolista ja ihan kahdella vikalla koira ei tunnistanut ollenkaan "eteen" käskyä, vaan jäi pällistelemään, että ai mitämitämitä. Siinä sitten hintsusti ohi esteen ja tuloksena kymppi. Mua kieltämättä vähän hajotti jäädä vielä toiseen starttiin, kun oisin halunnu mielummin kotiin päikkäreille, mutta Javapa tarkan markan ja agilityn ystävänä halusi sitten aksaa koko rahalla ja huolehti rimojen tiputtamisen, jotta ei tässä vielä kaikki.

Tokaan valmistauduin tiukasti makoilemalla Showlinkin lattialla siellä häkkirivistössä, joten pahoittelen tätäkin :D Mutta ehkä sitä kandeis sitten vetää pientä meditointia muutenkin, kun siinä akkuja lataillessa saatiin ihan hyvä flow sitten b-kisaan päälle. Ja monista hyllyistä huolimatta tahkottiin sinne tauluun se pohjanolla. Jalat oli ihan vetelää ja fiilis kuin hidastetussa leffassa, mutta lopputulema kuitenkin ihan jees. Onneksi koiralla toimi hoksottimet ja neljä koipea oikein oivallisesti. Tulos oli -9.34 ja en huomannut lopullisia tuloksia tsekata seinältä, mutta etenemä jotain 4,2m/s pikaisilla laskutoimituksilla. Ja se tietysti ilahduttaa, kun etenemän viilaus proggis meillä tässä meneillään.

Loppuun laitetaan muutama mökkeilykuva, kun karvanaamikkaat pääsivät oikein Vantaalle viettämään mökkielämää. Tässä siis lauantai-iltaa kera kafrujen:






4 kommenttia:

  1. Superisot onnittelut myös tätä kautta. Te ootte mahtavia :D

    VastaaPoista
  2. Onnea hienosta suorituksesta! :)

    VastaaPoista
  3. Wau, onnea luokkanoususta ja hurjasti tsemiä kolmosiin!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)