31.1.2013

Työ haittaa harrastuksia

Tällä kertaa työt vei Lontoon nurkille, joka luonnollisesti tarkoitti sitä, että missattiin kahdet treenit. Hiphei. No, koirilla oli kuitenkin siitä huolimatta ilmeisen hauskaa, kun pääsivät yökyläilemään Helin lauman sekaan sen sijaan. Erityisesti Herra Jalmari mielellään viihdytti shelttineiti Pesästä joka käänteessä ja Snii avusti keittiössä tottunein ottein.

Koska tällä hetkellä aivoni ovat stand by -tilassa öisestä Suomeen rantautumisesta johtuen, tyydyn tuuppaamaan eetteriin pari treenifilmiä viime viikolta. Kärkeen Sami Oksan haastajatehistreenit, jossa tavoitteena oli hakea niitä omalla koiralle sujuvimpia ja nopeimpia reittejä. Jalmarille rataprofiili sopi oikein hyvin, kun se nyt vaan on luontaisesti superhyvä kääntyjä. Sisäkaarteissa otettiin keskimäärin 0,4s eroa ulkokautta tehtyihin vetoihin ihan vaan sillä, että koikku osaa koota itsensä taitavasti hyppyyn.

Putki-kontaktierottelu oli ihan übervaikee, kun sillä on nimenomaan tehty nyt kontaktikuuria. Sain sen kyllä heti ekalla putkeen törkkäämällä vasemmalta, mutta sitten olin niin pahasti myöhässä sen jälkeen, et pamahti otus täysiä jalkoihin putkesta. Pakko oli siis vaihtaa oikealle puolella ja siinä saikin tehdä niin vahvan kutsun, että liikkeelle en saanut lähteä yhtään ennen kuin koira oli jo putkessa. Jolloin siis sen jälkeisissä tapahtumissa kyse on enemmänkin pelastelusta kuin tyylikkäästä ohjauksesta. Mutta joo, treenilistalle siis noi kutsut ja niihin lukitseminen näissäkin tilanteissa.


Loppuun vielä juoksu-A:n tilanne, joka onkin yllättävän hyvä siihen nähden, että työt on tehty pääosin flätillä tähän asti. Torstaiaamuna pääsin ekaa kertaa paukuttamaan sarjan apuohjaajan kanssa, jolloin saatiin klikkeri ja palkanheitto messiin ja samalla mun ei tarvinnu itse himmaa yhtään tai kattoa taakse osuuko vai ei. Sen lisäksi vaikeutettiin tehtävää laskemalla A:ta, et sieltä saadaan pidempi laukka ja kun sekään ei riittäny, ni otettiin vielä koko 30m kenttää käyttöön. Hetsaus, A ja sen perään suora putki. Kerran sain sen rikkomaan kahden osuman kaavan ja näköjään se huomasi itsekin, että ei näin, kun korjasi sen hyperhyvin seuraavalla vedolla. 10/11 ei oo ollenkaan huono onnistumisprosentti :)


2 kommenttia:

  1. Kuinka kauan olette treenanneet juoksu-A:ta? Hyvältä näyttää! :) Meinasitko ottaa juoksun myös puomille vai vaan A:lle? Mä oon aatellut itsekin että pitäis opettaa juoksu-A kun Nelli on muutaman kerran meinannut kipata A:n alastulossa.. Mutta sitten mietin että onko se jotenkin epäloogista jos opettaa juoksu-A:n mutta puomilla olisi sitten 2on-2off.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tammikuussa on tehty flätillä duunia varsinaisesti ja sitten otettu tammikuun lopulla ihan esteelle asti. Jalmarilla ylösmeno on ollut pidemmän aikaa vakio, joten sen takia nyt tein sitten ratkaisun siirtyä juoksu-A:han, kun oikeastaan ei tarvinnut muutakuin vahvistaa vika hitti. Sen takia meillä projekti olikin aikalailla helppo ja lyhyt tähän asti, vaikka toki se vielä jatkuu.

      Javalla on puomilla 2on2off ja siihen päälle vielä keinulle 4on. Sen pitää esim. normihypyillekin osata valikoima erilaisia hyppyjä laakahypystä koontihyppyyn, joten ihan näppärästi se oppii eri suoritustavat eri kontakteillekin, jos sitä vaan siltä vaatii :) Ja toki ne on kaikki eri nimillä.

      Poista

Kiitos kommentistasi :)