31.12.2016

Vuosi 2016, erikoisin ikinä


"- Minä olen lomalla, Ruttuvaari sanoi nyrpeänä. - Minä saan unohtaa mitä haluan. Aion unohtaa kaiken muun paitsi muutamat hauskat asiat jotka ovat minusta tärkeitä. Ja nyt minä lähden rupattelemaan ystäväni esi-isän kanssa. Hän kyllä tietää. Te vain luulette, mutta me tiedämme." 
Tove Jansson, Muumilaakson marraskuu



Vuosi alkaa kääntyä lopuilleen ja lienee aika katsoa taaksepäin. Vuosi 2016 on ollut kyllä erikoisin ja tapahtumarikkain niin hyvässä kuin pahassa tähän astisista. Olen saanut ja saavuttanut enemmän kuin olen uskaltanut ja toivoa ja toisaalta taas pistetty äärirajoille henkisesti ja fyysisesti. Ensi vuodesta toivon siis huomattavasti seesteisempää. Kolme merkittävintä käännekohtaa siis Ionan karkureissu, Javan maajoukkuepaikka ja oma PAO-leikkaus.



Ihan eniten mieleen nousee kaikki ihanat ihmiset meidän ympärillä. Ihan käsittämättömän moni tuttu ja tuntematon halusi auttaa pienen sheltin karkureissun onnellisessa päätöksessä niin paikan päällä kuin ruutujenkin takana. Ilman apuvoimia emme olisi todennäköisesti koiraa kotiin saaneet, joten olen enemmän kuin kiitollinen kaikkille auttaneille. Yhäkin. Kyllä noita yön pimeitä tunteja tulee joskus mietiskeltyä, kun silittelee vieressä onnellisen autuaasti tuhisevaa pikkupilkkua, että miten pienestä voi joskus elämä olla kiinni. Luulenkin, että pikkukoiran aiheuttamat harmaat hiukset se lupasi maksaa takaisin korkojen kera toimimalla kirjaimellisesti Ilon Tuojana tulevat vuodet - meillähän ei tosiaan tylsää päivää ole ja toki koitan näitä oivalluksia myös Ionan FB:ssä jakaa.



Javan maajoukkuepaikkakin oli täysin kaikkien niiden mahtavien ihmisten ja kouluttajien yhteissummaa, joiden kanssa ollaan viime vuosina töitä tehty.  Ollaan saatu treenata innostuneiden, osaavien ja tsemppaavien kouluttajien kanssa aivan huikeiden treenikaverien ympäröimänä. Oikealla asenteella varustetut treenikamut on kyllä ihan timanttia! Kannustetaan, ollaan iloisia toisen puolesta, tsempataan, mietitään ongelmiin ratkaisuja, heitetään riittävän vajaata läppää, niin pysyy tunnelma just sopivasti vähän vähemmän vakavamielisenä, vaikka treenataankin tavoitteellisesti. Ja tietty mun loistava kety-Heli karsintaviikonloppuna! Ei olisi tällä koivella juostu viittä rataa ilman pätevää ketyä ja hyvin nousi koipi, kun lauantai-iltana kävi saunomassa Turun kattojen yläpuolella ja hoiti nesteytyksen skumpalla :D



Koko maajoukkuematkan mahdollisti jälleen kerran kaikki huikeat tyypit, jotka tuli vapaaehtoisesti perjantai-iltaansa viettämään Ojankoon tukiepisten merkeissä. Meitä ei ollut kuin reilu kymmenkunta ja silti saatiin pyörimään loistavasti neljän kisan epikset kahdella kentällä ja ilman tietokoneita ja kuulutuslaitteistoja. Miten huikeaa yhteishenkeä löytyykään omasta seurasta plus kavereista, kun ilman talkoolaisia ei olisi mitään epiksiä. Tietty iso hattu myös kaikille osallistujille ja erityinen kiitos myös sponsoreille Murren Murkinalle & Eläinlääkäriasema Valjakolle.



Norjan reissu oli aivan huikea, vaikkakin sitä varjosti jo kovat kivut. Matkustamista tuli vaan liikaa ja oikein sellaista lääkekomboa ei nyt löytynyt tuohon hätään, joka olisi auttanut. Siitäkin huolimatta nautin kyllä jokaisesta sekunnista radalla, vaikkei juokseminen oikein sujunutkaan enää. Tältä reissulta kotiintullessa tuli sitten tartuttua siihen puhelimeen ja buukattua PAO-leikkausaika, kun vetkuttelusta ei enää ainakaan ollut minkäänlaista etua.



Syyskuun lopulla pistettiin sitten koko oikea lonkkamalja palasiksi lantiosta ja alkoi varsin rankka ja työläs toipuminen takaisin kaksijalkaiseksi.  Jälleen kerran, ihanien ystävien ja perheen korvaamaton apu nousi isoon rooliin tälläkin matkalla, kun minua käytiin viihdyttämässä kotona ja koirat saivat tekemistä & lenkkiä silloin, kun itse ei pystynyt juuri muuta kuin nukkumaan. Oma matka on vielä paljonkin kesken, vaikka nyt vihdoin ilman keppejä liikkuessa elämä alkaakin tuntua taas aivan fantastillisen helpolta ja toisaalta myös ne ennen leikkausta olleet jatkuvat kivut ja leposäryt ovat kadonneet.



Tämä vuosi on opettanut paljon. Perheen, ystävien, kavereiden entistä suurempaa arvostamista. Oikeiden ihmisten ja asioiden kanssa ajan jakamista. Nöyryyttä niin niiden asioiden edessä, joihin voi vaikuttaa ja niihin, joihin ei. Mun ihanien ja rakkaiden koirien täydellisyyttä niiden epä-täydellisyydessään. Niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa.

Kiitos.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)