Niin siistiä, Pipanttilityä!

Meille tarjoutui vähän yllättäen tilaisuus lähteä jakamaan Maijun yksäriä ja sen verran kova polte alkoi jo näin yli kolme kuukautta käytännössä agilityvieroitusta viettäneenä, että lähdimme messiin. Oma tilanne on vielä aika kaukana siitä kuuluisasta valmiista, kun tällä viikolla sain jättää viimeisenkin kyynärsauvan pois ja oikeastaan tammikuun 4kk välikuvat kertoo sitten hyvinkin paljon enemmän miten kevät tulee menemään. Ainakin siis kuukausi pitäisi malttaa ottaa iisisti ja senkin jälkeen primääritehtävä on välttää rasitusmurtumat. Niitähän on varsin helppo aikaansaada, kun lantio  pistetty kolmesta kohtaa poikki, joten koitan asiaan suhtautua sen vaatimalla vakavuudella.

Mutta agility ja sen tuomat endorfiinit, kyllä se vaan potkii vieläkin! Pää menisi niin paljon lujempaa, kuin mihin loppuraato pystyy ja aivan huippua, miten automaattisesti kroppa lähtee vaan tekemään töitä sen mukaan mitä silmä kertoo. Pakko vaan yrittää hokea itselleen mantraa "eisaajuosta, eisaajuosta, eisaajuosta", mutta on se vaan niin huikee laji. Pipanttility on tuttuun tapaan sekoilua, sinkoilua ja repeilyä, mutta niin se on aina ja luultavasti tulee aina olemaankin. Mulla on vaan niin jäätävän hauskaa jokaikinen kerta näiden omien kanssa aksaillessa, vaikkei nyt ihan priimaa aina tuloksellisesti pukkais.



Ensin päästeltiin vähän höyryjä ratatreenillä ja toisessa pätkässä tehtiin sitten vähän tekniikkajuttuja. Erityisen onnellinen olen kyllä tuon keppiosaamisesta, kun 10-13 se osasi vallan sulavasti molemmilta puolilta 10-hyppyä ohjaten. Ei ihan helppo kulma, eikä varsinkaan ihan heti möllikoiran treeni, mutta Piipaa pitää kepeistä. Jopa niinkin paljon, että 16-22 oli miltei mahdottomuus, koska otuksen mielestä 21 jälkeen voisi hyvin tulla kepit avokulmaan ja sitten ehtii 22 takaakiertoon. Soon vähän huumoriotus <3