Mistä oli 2017 tehty?

Näin kun on virallisestikin viime vuosi taputeltu, lienee syytä muutama ajatus vielä siihenkin suuntaan uhrata. Kaikenkaikkiaan mennyt 12kk ovat olleet vallan mielenkintoisia ja jos 2016 vaihteessa lupasin, että tulevana vuotena kipparoin itse muutoksia, niin siinä on ainakin pysytty.

Tammikuussa Iona aloitti ensimmäistä kertaa omalla viikkoryhmäpaikallaan treenaamisen. Minulle se oli lähinnä kävelemään ja juoksemaan opettelua koko alkuvuoden, mutta onneksi pikkukoiran innokkuus paikkasi epämääräisesti könkkäävän ohjaajan. Olipahan vaan hienoa päästä pitkästä aikaa treenaamaan koirien kanssa yhdessä! Iona täytti helmikuussa kaksi. Javakin kävi tuurailemassa silloin tällöin ja osallistuttiin sitten helmikuun halli-SM:iinkin kylmiltään, kun osallistumisoikeus oli edellisen vuoden starttien perusteella.

Maaliskuussa seikkailimme Filippiineillä paikoissa, joissa ei ole sähköä tai puhelimella verkkoa. Ennen leikkausta minun ei olisi ollut mitään mahdollisuutta tuollaista reisua tehdä, joten sekin tuntui aikamoisen hienolta saavutukselta. Keväällä Pipanttinen aloitti kisauransa ja omaksi suureksi hämmästykseksi kesäkuun alussa päätti siirtyä jo kolmosiiin. Itsehän olin ajatellut, että ihanaa päästä pitkästä aikaa oikein kunnolla kisaamaan noita alempien luokkien startteja ja toinen sitten päättää, että kyllä alle 15 on ihan tarpeeksi.

Lappeenrannan sm-kisoihin lähdimme oikein rytmiryhmänä Helin kanssa ja olipahan vaan reissu. Javallakin oli niin siistiä päästä kipittämään joukkuesm-rata ja yksilöhyppäri, joista ei tuloslistaan mainintoja, mutta sitäkin enemmän voittajafiilistä. Maajoukkuekarsinnoissa vedimme kuitenkin niin jäätävällä draivilla kakkospäivälle, eikä kyllä karsinnoista jäänyt jossiteltavaa - emme lähteneet ekan hyppärin varmistelunollaan jälkeen todellakaan himmailemaan ja meillä oli niin hauskaa pilkkukärsämön kanssa. Tehtiin ehkäpä elämämme agilityä ja jos nämä oli Javan vikat arvokisat, jätimme ne areenat tyylillä. Kuitenkin elokuussa herraskoira siirtyi virallisesti veteraanien ikään ja tässä vaiheessa on jo tärkeämpää pohjustaa terveitä eläkevuosia osa-aikaeläkkeellä.

Heinäkuussa viimeinen Agirotu järjestettiin Mikkelissä ja sinnehän piti päästä, vaikka kaverin polttarit osuivat juuri samaanviikonloppuun. Niimpä la-yönä ajelin vielä Mikkeliin, jotta Jalminit pääsevät medikisaavien lähtöviivalle joukkuuena. Harmillisesti Pepi joutui jättäytymään pois lapajuminsa vuoksi, mutta varamies-Uuno hyppäsi puikkoihin ja nappasimme Katjan ja Minnan kanssa aikalailla hienon voiton.

Loppukesällä lomailimme taas pitkän siivun, osan siitä kaksijalkaiset Italiassa ja koirat mökillä. Nippe täytti kymmenen. Töihinpaluu sujui vähän eri merkeissä, kun päätin yli 8 vuoden jälkeen vaihtaa työpaikkaa, kun uusia haasteita tarjottiin ja olihan siihen tartuttava.  Uuden duunin myötä matkustaminen on lisääntynyt, joten välillä tuntuu kotona vaan vaihtavansa matkalaukun sisältöä, mutta eiköhän se kohta taas rauhoitu, kun saadaan lanseerauksia maaliin.

Elokuun alussa syntyi hartaasti odotettu Javan kahdeksas pentue Ranualle, kun Lellukan viisikko näki päivänvalon. Niin hienoa olla todistamassa aitiopaikalta pentuprojektia, joka etenee täysin oppikirjam mukaan helposta astutuksesta pentujen kasvuun. Kävimme Katjan kanssa roadtripillä Oulussa tätä laumaa ihailemassa kuuden viikon korvilla ja olisin kyllä voinut ihan minkä tahansa näistä tuholiineista ottaa. Hienoja rakenteita, upeita täpäköitä luonteita!

Samaan syssyyn syksyn ratoksi käynnistin vielä virallisesti sivutoimisen yritystoiminnan toiminimen myötä. Sitä kautta onkin päässyt tekemään huippuhauskoja kuvauskeikkoja, valmentamaan koirakoita ja vieläpä markkinointipuolen konsultaatioitakin. Toistaiseksi nämä pysyy sivutoimisena, mutta toki ihan toisenlaisia mahdollisuuksia tämäkin vaihtoehto on avannut.

Lokakuussa kipaisimme Helin kanssa Tsekin Liberecissä agilityn mm-kisoja katsomassa, vihdoin! Zaragozaan piti jo mennä, mutta sattui oma leikkaus juurikin siihen ajankohtaan, joten ne suunnitelmat kuopattiin ja samalla päätettiin, että me ollaan niin ensi vuonna Tsekeissä. Olipahan hulvaton pitkä viikonloppu, johon mahtui naurua, säätämistä, kohellusta, hyvää ruokaa ja juomaa, upeaa agilityä.

Marraskuussa pääsimme Pepin kanssa taas kirmaamaan kolmosten ratoja kisoihin asti ja helppoa se ei sähköjäneksen kanssa ole, vaan niin siistiä! Mitään liian vaikeaa ei olla taitotasoomme nähden radoilla kohdattu, vaan perusohjaus on riittänyt ja virheet ovat olleet pieniä ajoitusmokia minun puolelta, joka tämän koiran kanssa tarkoittaa sitten hyllyä hyvinkin herkästi. Olemme päässeet tekemään tosi ehjää baanaa loppuvuotta kohden, mutta tärkeimpänä - meillä on ollut hauskaa.

Joulukussa olinkin niin paljon työreissuilla, että koirat viettivät talvitaukoa siinä sivussa. Muutaman kerran pääsimme ohjattuihin treeneihin, kun vapaatreenistäkin oli turha haaveilla hallin varaustilanteen vuoksi. Littoisissa kipaisimme jaetulla yksärillä pistämässä askelmerkkejä paikalleen, itsenäisyyspäivän treeneissä Juhalla, muutaman kerran Maijun silmien alle ehdittiin ja yhdet pikatuuraukset Sannilla. Jos on viikonloppuisin ollut vapaata, se on hyödynnetty koirien kanssa metsälenkkeillen, mieluusti kaveriseurassa.

Javan jälkeläisosastosta kolmosiin ovat tänä vuonna Ionan lisäksi taiteilleet itsensä velipoika Touho (K. Ilon Viejä) ja Paulan Taisto (H. Asfalttisoturi). Elmo (K. Elmo) haki itselleen Ruotsin hyppyvalioon oikeuttavat tulokset. Dinalle (V. Metsänkeiju) SA näyttelyiden puolesta. Terveystarkeissa pyörähti mustavalkoiset Ionan siskolisko Jade (K. Ilon Antaja, B/B, 0/0, 0/0, SP0, LTV0)  ja Varjo (Blackphantom, A/A, 0/0, 0/0, VA0, SP0, LTV1).

Aikamoinen vuosi. Ei ehkä tuloksellisesti omalta osalta, mutta olemme oppineet jotain paljon tärkeämpää ja pysyvämpää. Noiden otusten kanssa puuhaaminen ei ole itsestäänselvyys. Se on etuoikeus, josta tulee olla kiitollinen. Niimpä meillä ei kytätä nollia, voittoja, rankingpisteitä tai muuta sellaista nillitystä. Keskitymme omaan tekemiseen, oppimaan uutta ja varsin kirjaimellisesti nauttimaan matkasta. Hupi-pupiini Pepi sellaisena pysyköön, Java käy silloin tällöin viihdeaksaamassa, Nippe on onnelinen käskemättäkin kun ruoka+pallo+pehmeä peti -kombo toteutuu :)

Kiitos 2017, tervetuloa 2018.

Ihanaa joulua!

Nyt jo joulu?

Tänä vuonna koko jouluhässäkkä tuli niin takavasemmalta, ettei oikein vieläkään ole ehtinyt tajuta huomenna jo olevan aatonaatto. Työkuviot ovat pitäneet aikamoisen vauhdikkaasti tällä kertaa reissun päällä, joten enimmäkseen sitä on vaan pakattu ja purettu matkalaukkua matkojen välissä. Se tietää myös koirailujen (ja muun elämän) osalta varsin vähätreenistä aikaa, kun vaikea se on ulkomailta käsin etäohjata. Vaan eipähän nuo otukset onneksi siitä pahastu, vaikka viettävätkin välillä täysiveristä kotikoiran elämää.

Pepiini on päässyt kirmailemaan ulkomaan elävien radoille muutamaan otteeseen ja aivan fantastisen hienoa jälkeä se kyllä tekee. Jotain pientä vielä mahtuu joka baanalle, mutta huikean hienoja juttuja se väläyttelee. Radaprofiilitkin olleet tosi kivoja, että ei käy ainakaan niitä syyttäminen tuloksettomuudesta :D Hienointa, että sen kontaktivirheetön putki kisoissa senkun jatkuu, eikä ole puomivirheitä ottanut kolmostenkaan haastavimmilla exiteillä treenin puutteesta huolimatta. Hyvä Pepi!

HEILU:n kisoista agirata päätyi Allun kameraan, kiitos paljon!



Sen lisäksi olemme treenaamaan ehtineet kokonaista muutaman kerran koko joulukuussa. Näistä kerran Jaakolla ja Maijulla. Ja hyvimpä tuo pikkukoira tempoo menemään. Erityisen paljon alkaa lämmittämään sen estehakuisuus, joka on hyvin paljon edistyneempää kuin isukillaan. Olenkin tässä jo pohtinut, että Java on opettanut minulle kaiken minkä tiedän aksasta ja Iona taas kertoo kaiken, minkä oon tehny väärin :D Sen kanssa ajoitusten pitää olla just eikä melkein, koska muuten menijomoiiiii. Mutta me tosiaan nautitaan matkasta, opetellaan kaikessa rauhassa ja ennenkaikkea pidetään hauskaa. Huvittaa vähän itseäkin katella noita treenifilmejä, kun ne on täynnä repeilyä ja naureskelua kuin ehkä niin vakavamielistä pohdintaa, että mitenkä niitä nollia tehhään.

Tässä mukana myös Pepin väliaikashow:



Tällä viikolla olin taas vaihteeksi alkuviikon Köpisessä. Nätti joulukaupunki Tivoleineen, btw. Tiistaina lento laskeutui 17:52, taksi oli kotipihassa 18:20, bongasin treenituurauksen FB:stä 18:25 ja sipaisin itseni Akatemialle 19:02. Näin siis suorastaan huikean prosentuaalinen kasvu joulukuun treenimäärään, kun  pääsimme vielä Maijun treeneihin. Ja kyllähän tuo kannatti, olipa kiva rata, josta jäi taas itselle aika paljon linjausasiaa pohdittavaksi. Pepiini sai taas juosta ja sillon on pikkukoira onnellinen <3

Nelijalkaisten huoltoa

Lähtökohtaisesti pitää olla kyllä varsin onnellinen, että saanut kolme vallan tervettä shelttiä, eikä ole tarvinnut eläinlääkärin oven saranoita juurikaan kuluttaa rokotusten lisäksi. Sen takia olikin hyvin erikoista, että viimeisen puolen aikana tohtorille on kiikutettu molemmat harmaat. Ehkä vähän liioitellusti, mutta minulle se koira on tärkein ja asioita selvitellään juurta jaksain, jos tarve vaatii.

Jep, harmaat.

Pipanttisen case alkoi kesällä. Se kaatui pehmeällä ulkokentällä nenälleen täydestä vauhdista ja sen jälkeen minun silmään oli yhtä sun toista pientä. Erikoisia keppivirheitä, parhaan terän puuttumista vauhdista ja kokoamisesta jne. Ensin kokeiltiin perinteinen ja helpoin: pitkä aksaloma ja fyssari. Fyssarin näppeihin etuosa oli tiukka, mutta mitään tiettyä paikkaa ei lötyynyt ja vastasi hoitoon kaiken kaikkiaan hyvin. Poistuimme siispä jumppavinkkien kanssa kesälomalle.

Tämänkään jälkeen ei ihan omaa silmää miellyttänyt vieläkään, joten halusin sen myös ortopedin läpikäytäväksi, ettei olkapäässä ole esim. muotitautia mediaalisen tuen vammasta. Morelius käytti siihen aikaa ja tutki huolellisesti juoksuttamalla ja kopeloimalla, mutta ei löytänyt yhtään mitään. Päädyttiin myös siihen, että kuvaustarvetta ei ole, koska ei ole mitään selkeää paikkaa mitä kuvata tai tutkia. Jatketaan jumppaa siis.

Koirassahan ei tosiaan ollut mitään vikaa, se ei siis ole ontunut askeltakaan, mutta joku syy siihen on oltava, että lajin hienomekaniikka ja tekniikka häviää. Yksi kouluttaja jo epäili, että onko se korvien välissä painolasti jostain kiputilasta ja sen takia mennyt fiilis kaikesta. Sen verran oman koirani tunnen, että vaikka hän onkin suuriluonteinen viihdetaiteilija, ei se kyllä mikään megaherkkis ole, joten päätin vielä jatkaa fyysisen pulman ratkontaa.

Lompsimme seuraavaksi kokeilemaan faskiamanipulaatiota Virpille Vikapilaan. Tämä olikin varsin mielenkiintoinen kokemus - koirasta näki heti, kun löytyi tiukkoja paikkoja ja miten pinne aukesi. Pepin casessa oli aika selvää, että syy-seuraus -suhteen löytymiseen tarvitaan vielä vähän kaivamista, kun tuppaavat tuollaisen jumit olevan vähän kuin sipulin kerroksia. Yhden kun saa auki, niin se voi nostaa jonkun toisen pintaan ja päästään lähemmäksi syytä. Kolmannella kerralla vihdoin päästiin lapojen väliin ja nikamiin 2-3,  Sepä olikin täräyttänyt ihan kunnolla lukkoon ja näki koirasta, että nyt ollaan asian ytimessä.

Pidettiin vielä pitkä loma tämän päälle ja vasta syyskuussa palailtiin aksaan. Ja tadaaaa, kaikki tekniikkaongelmat tiessään! Ranka oli sen verran tukossa etuosasta, että sen maksimaalinen rotaatio ja käyttö tuntui pahalta. Fyssarilla ollaan käyty vielä tsekkaaamassa tilanne tämän jälkeen ja koko etuosa vaikutti paljon paremmalta ja avonaiselta. Toivoakseni päästin siispä faskiahoidoilla pureutumaan syyhyn pelkkien seurausten sijasta. Ainakin Pepiini on palannut jo vallan täysiä aksaan aika päiviä sitten ja käynyt viihdyttämässä yleisöä esim. kisoissakin muutamaan otteeseen.


Toinen harmaa kunnostautui sitten tokavikoissa Jennan treeneissä syyskuun alussa tekemään ihan täydellisen hypyn arviointivirheen ja rysäytti kompastua rimaan, josta kaksi ja puoli volttia kuperkeikkaa. Onneksi koira oli lihakset lämpimänä ja itsehän se ei ollut moksiskaan, vähän ehkä hämmästynyt, että miksi joku viitsii kesken aksan horisonttia vääntää. Luonnollisesti treeni lopetettiin siihen paikkaan ja lähdin jäähkälle kyttäämään otusta. Eikä siinä näkynyt yhtään mitään ja samalla viikolla sattui olemaan Pepin käsittely, johon Virpi ystävällisti otti Javankin pikaisesti tsekattavaksi.

Akuutisti selkein lopputulos oli jumiin pamahtanut kallon pohja, josta seuraavalla kerralla sitten jatkettiin. Siinä Virpin mielestä oikean etukoiven hauis oli vähän pienempi kuin toisella puolella. Tästä sitten otin kimmokkseen buukata Anulle ajan Mevetiin, jotta tsekataan etuosa kunnolla. Kiinnitin myös huomiota, etä isomman rasituksen jälkeen se lähtee illalla vähän jäykästi liikkeelle, vaikka sen jälkeen ei ole yhtään mitään ja seuraava päiväkin jo vallan raitrai. Heidän mielestään olisi hyvä tuoda se juurikin rasituksen jälkeen, joten ilmoisin Javan sitten oman seuran kisoihin edellisenä päivänä. Sielllähän herraskoira veteli kisan nopeimpia aikoja muina banaaneina ja viisi vuotta nuoremmatkin aksakoirat saivat katsella takatassuja.

Tutkimus tehtiin todella huolellisesti kopeloiden, juoksuttaen, rtg-kuvin ja ultraamalla. Olipa hienoa nähdä, että noinkin rankan lajin parissa uraa tehneenä olkapää/kyynärluusto sillä on vieläkin superhyvä, eikä mitään nivelrikkoja! Muutamassa varpaassa on toki osumaa, mutta niihin se ei reagoi millään lailla, ovat vaan jäykät. Olkapään ultrauksessa ainut löydös oli enemmän nivelnestettä oikealla, joten joku pieni ärsytys siellä puolella, vaikka mitään kalkkeumia tai repeämiä ei onneksi pehmytkudoksissakaan. Niimpä Nalpe tempaisi pienen tulehduskipulääkekuurin, otti remmilenkkikomennuksen ja saimme hyvillä mielin poistua vastaanotolta supraspinatusjänteen venähdys -diagnoosin kanssa.

Jotta ei pääsisi kroonistumaan, lepolomaa herraskoira on saanut pitää nyt pidempään kuin eläinlääkärin määräys sanoo. Normilenkkeihin ja sen sellaiseen kirmailuun se on kyllä jo palannut aikapäiviä sitten. Sen lisäksi hoidan sitä vielä laserilla ja jumpalla. Satuin saamaan vallan kilpailukykyiseen hintaan Handy Cure laitteen, niin sillä on sitten Ionan lapojen väliä ja Javan supraspinatusta voinut huoltaa näppärästi telkkaria katsoessa. Mitäpäs sitä ei näiden karvanaamioiden eteen tekisi.... :)

Maailmanmestaruusekskursio

Lokakuu onkin jo aikapäivää sitten paketoitu, mutta Tsekin turistiraportti se odottaa tekijäänsä! Tämä täytyy korjata pikimmiten.

Koska viime vuoden mm-kisat vietin streamin ääressä sairaalassa lääkehouruissa, tilanne tuli korjata ensi tilassa tämän vuoden suhteen. Niimpä Liberecin hotelli lähti varaukseen jo viime syksynä ja lennotkin tuli viimeisteltyä tammikuussa, jotta suurimmat muuttujat raivataan tieltä sitä odotellessa. Huvittavaa toki oli, että ehdin juuri aloittaa uudessa duunissa, kun ensi töikseen piti hollantilaispomolta pyydellä vapaita "koska agilityn MM-kisat".

Pepi ei tänä vuonna lähde mukaan ;)

Ampaisimme siispä Helin kanssa matkaan torstai-iltapäivänä kohti Prahaa ja sinne olin buukannut kyydin lentokentälle sujuvaa Liberecin siirtymää varten. Pääsimme varsin kivuttomasti torstai-illaksi vallan pelipaikoille, jotta perjantaina olimme sitten tuorein silmin aamuvarhaisella Suomen ekana starttaavaa medijoukkuetta kannustamassa. Tosin taksin saaminen ottikin yllättävän haastavaa ja saimme kuskiksi jonkun paikallisen Mäkisen, joka veti nilkka suorana hallille, vaikkei me sanottu yhtään mitään aikataulusta. Siinä meinasi matkalla kolarikin olla aika close call, mutta hengissä selvittiin kaikki!

Spektaakkelimainen kisakooste videona:


Ehdottomasti kannatti lähteä, otimme reissun aikalailla löysin lahkein rennosti huumorilla ja muistettiin pitää nesteytyksestä ja ruokailusta hyvä huoli. Kyllähän se katsomon tunnelmastakin huomasi, että saa "keittolounaat" sinä missä muutkin ruuat roudata omalla jakkaralle asti. Voi olla, että kisaturisteilla tulee aikamoisen kova paluu arkeen kahden seuraavan vuoden kanssa, kun kisat Ruotsissa ja Suomessa - ei ole enää puolen litran bisse 1,5e ja kaikki on ainakin aivan totaalisen kiellettyä, koska säännöt. Tosin myönnettäköön, että todennäköisesti suomalaisella stadikalla ei jää invavessan kahva käteen sisäpuolella, että puolensa ja puolensa! Voi olla, ettei välttämättä Ruotsin kisoja tule lähdettyä paikan päälle katsomaan, vaan ehkäpä suuntaa sen sijaan Norwegian Openiin tai ISAC:iin kisaamaan?

Perjantaiaaamusta sunnuntai-iltaan oltiinkin hyvin tiiviisti sitten Home Credit Arenalla huippuaksan parissa. Välillä kipaistiin päiväkävelyhengessä hakemaan vähän evästä Kaufmanista, mutta aikalailla muuten oli joko hanuri penkissä yleisön puolella tai yleistä haahuilua taukojen aikana. Aika hullua kyllä miten se aikakin lentää nopeaan ihan vaan aksaa kattoessa! Yllättävän vähän siellä oli shoppailtavaa, mutta Zero DC:t löytyi Javalle & Natille oikein kilpailukykyiseen hintaan, juoksuhihnaa ja vähän leluja. Jäipä rahaa enemmän virvokkeisiin? :D

Itse kisasuoritusten osalta hämmentävin havainto oli tason kirjavuus. Minusta on todella eriskummallista, että kaikista pikkumaista maailman ympäri lähetetään joukkue ilmeisesti sitä kuuluisaa "kokemusta hakemaan", kun koirien ja ohjaajien taidot on välistä vähän hasardikin yhdistelmä. Eipähän siinä mitään, jos jossain on siihen rahaa, kun ei nyt ihan edullisimmasta päästä Euroopassa kisaaminen. Olihan nuo Ukrainan beagletkin vallan suloinen esitys, vaikkei hekään nyt varmaan ihan voittamaan olleet lähteneet. Tai mistä sitä tietää :D Etelä-Amerikasta oli myös makseissa labbis, joka taisi tehdä useamman puhtaan radankin ja hänkin sai kyllä isot aplodit yleisöltä, vaikkei aikaan riittäisikäään. Iloisella fiiliksellä kisaavia oli mukava katsella, toisin kuin niitä pipo tiukalla pinkojia, joiden maailma kaatuu johonkin pikkumokaan - molempaa kastia kun näytti mahtuvan menestysspektrumin molempiin päihin.

Yllättävän palljon huonosti liikkuvia koiria, joiden ohjaajien mielestä siinä ei ollut ilmeisesti mitään outoa. Teki ihan pahaa katsoa joitakin koirakoita lähinnä mielessä vaan kysymys "miksi", kun selkeästi koiralle liikkuminen tai hyppääminen vaikeaa ja ohjaaja senkun vaan jatkaa, kun niin ollaan mm-kisoissa. Myös rakenteellisesti huonoa ja tehotonta liikettä + hyppytekniikkaa näkyi. Luultavasti näiden teemojen käytäntö ko. maissa vielä täysin lastenkengissä, eikä välttämättä koiran huoltokaan ihan yhtä massiivisissa mittaluokissa kuin täällä.

Mutta vaikka monet koirat on hyvin huollettuja ja treenattuja, niin kylläpä vaan oli kylmää kyytiä kärjen osalta! Suorastaan silmiä avaava kokemus nähdä taitavia koiria, jotka uskaltaa liikkua ja tehdä ratkaisuja ilman tarvetta tuijottaa kipparia. Ja nämä saksalaisten "hand" pelastukset siivekkeen takaa, wau! Siinä on kyllä huikea määrä taitoa takana, kun koira luopuu estefokuksesta, kun rima on suurinpiirtein nenän edessä. Facebookissa tuli muuten vastaan muistaakseni Carlo Magnolin tekemä pikatilastointi viimeisten neljän MM-kisojen mitalisaaliista ja eipä tuo kärki lienee kenellekään yllätys.

1. Germany 8-1-2
2. Czech Republic 5-2-0
3. France 2-2-4
4. Slovenia 2-2-3
5. Italy 2-0-1
6. Austria 1-2-0
7. U.K. And Slovakia 1-1-0
9. USA and Russia 1-0-1
11. Poland 1-0-0
12. Switzerland 0-3-2
13. Sweden 0-3-1
14. Finland 0-1-2
15. Belgium and Estonia 0-1-1
17. Spain, Argentina and Hungary 0-1-0
20. Lithuania and Brasil 0-0-2
22. Norway 0-0-1

Muutamia hajatelmia: Puolalaiset nosti profiiliaan kyllä isosti näissä kisoissa, UK:ssa näyttää olevan tulossa todella makeita minicockereita, saksalaiset juoksee käsittämättömän lujaa taitavien koiriensa kanssa. Slovenian show on yhä Silvian varassa, ranskalaisten oma shelttituotanto on varsin näpsäkkää brittimallia. Terezan ylivoima on kyllä upeaa katsottavaa, kun tekemisessä ei ole mitään erikoista - se on vaan hemmetin tehokasta ja taitavaa. Niin ja ne kontaktit. Olipa erinomaiset rataprofiilit, joissa hyvät pysärit oli aikalailla yhtä hyvät kuin hyvät juoksarit. Toki muutamissa profiileissa juoksarit antoi mukavasti etumatkaa, mutta niillä tuurijuoksareilla ei kuitenkaan ratkottu mitaleja.

Kuvailin omaksi riemukseni vähän referenssimatskua maailmalta, joten kisakoosteita tulossa myöhemmin :)

Kasvattajakurssi, check

Rasti seinään: kasvattajakurssi paketissa. Mietteissä se on ollut jo pidemmän aikaa, mutta joko ei ole mahtunut mukaan enää silloin kun itselle sopisi tai sitten ei vaan ole käynyt. Vihdoin sattui molemmat osatekijät kohdalleen, joten viikonloppu on istuttu hyvinkin tiukkaan Rantapuiston auditoriossa. Etukäteen lueskelemani kommentit oli aika mollisävytteisiä, jossa jengi piti koko kurssia ajan- ja rahanhukkana, kun "tietävät jo kaiken" ja huvittavinta ehkäpä se, että kun joku erehtyi kyselemään minkälainen on kurssin lopputentti, niin isona rintamana vastaukset oli luokkaa "Jos tuollaista pitää kysyä, niin parempi jättää kasvattamatta" ja "No ei se yksi kurssi kasvattajaksi tee!" unohtaen täysin vastata itse kysymykseen.

Tämähän on siispä nähtävä ihan itse, joten paikan päälle siispä reppu täynnä eväitä ja termarimukissa kahvia! Etukäteen olin tulostanut materiaalin nipuksi, johon oli hyvä tehdä muistiinpanoja samalla. Monella näytti olevan läppärit yms. mukana, mutta printtaaminen saa täältä ainakin tuplapeukun. Minähän en ehtinyt matskuja lukea läpi ollenkaan ennen kurssia, kun elämässä meinasi olla aikamoisen hoppu aamusta iltaan, joten siinäkin suhteessa suuri apu oli printatusta matskusta, jota pystyi käymään läpi luentojen kanssa samaan tahtiin. Järjestys oli erilainen ja kaikkea ei toki luennoilla käyty, mutta hyvin ehti lueskella loputkin breikeillä, kun muistiinpanoista näki mitä on vielä jäljellä.

Asiassa ei sinäänsä mitään kamalasti uutta, kun ihan pystymetsästä en kuitenkaan kurssille lähtenyt. Kuitenkin tässä on koiranjalostus ollut agendalla jo useamman vuoden, kun näitä Jalmarin pentukuvioita pyöritellyt ja sitä myöten asioista on tullut otettua selvää aikamoisen kautta rantain ja kursseja & koulutuksia käytynä vino pino. Kertaus on kuitenkin ihan oikeasti kaikille hyödyllistä ja jo se, että asiat tulee järjesteltyinä kokonaisuuksina. Vaikka enimmäkseen tuttua huttua, paljon myös uutta huomioitavaa pienemmissä asioissa ja yksityiskohdissa. Kouluttajat veti materiaalia varsin viihdyttävästi esimerkein höystettynä, sekä tässä isossa yli 100 hengen ryhmässä oli aika paljon kommentointia ja kyselyä, joten pelkkää monologia ei viikonloppu ollut.

Parasta antia ehkäpä luennoitsijat. Täällä pk-seudulla lienee helpoin saada isompiakin nimiä vetämään kokonaisuuksia, joka tekee jo 60e ihan perustelluksi kustannukseksi. Kirsi Sainio oli lauantaina puhumassa luonteesta, rakenteesta ja niiden merkityksestä jalostuksesta. FCI:n tieteellisen toimikunnan pj, SKL:n hallituksen jäsen & JTT:n pj pystynee jotain pientä asiasta sanomaan. Mielenkiintoista oli kuulla, että 2019 on ilmeisesti tarkoitus FCI tasolla kokoontua pohtimaan lonkkalausuntojen yhdenmukaistamista ja toivottavasti kuvaustuloksen määritys tulee tapahtumaan tietokonevoimin jatkossa, jotta maiden väliset tulkitaerot saadaan poistumaan (vaikka ohjeet onkin nyt jo samat). Muutenkin hänen tyylinsä on aikamoisen suora, viihdyttävä ja se on aina mielenkiintoista kuunnella, kun ihmisellä on perusteltuja mielipiteitä.





Lyttykuonojen hengitysongelmiin tai aivojen mahtumisasiaan mielipiteet etenkin oli todella jyrkkiä, vieläkun näytelmäpuolikin alkaisi arvostaa koiria jotka voi ylellisesti esim. hengittää. Rakenteesta Kirsi tiivisti "paska periyttää paskaa", siitäpä sitä pohdittavaksi :D Jalostuksessa pitäisi kunnioittaa koiran käyttötarkoitusta ja tyyppiä, eikä lähteä sooloilemaan omien tai vallallaan olevien trendien mukana. Tämähän on shelteissäkin jokseenkin ongelma, kun lähdetään överiksi suuntaan jos toiseen. Jenkkivillitys on Suomessa aika isollaan ja sinäänsä minulla ei jenkkejä vastaan ole mitään, omanikin ovat Natia lukuunottamatta miksereitä, mutta kyllä minua se megamuhkun ihailu ihmetyttää. Sheltin ei kuitenkaan pidä olla mikään nallekarhu, vaan kettumaisen viehkeä. Esimerkkinä tästä oli paikan päällä mastiffimainen tanskandoggi, joka on ilmeisen kuumaa kamaa nyt Euroopassa - tyyppi kun häviää, niin sen palauttaminen onkin jäätävn iso urakka vs. rotukohtaiset piirteet.


Sainio oli aivan onnessaan tästä Dogs In Motion kirjasta

Sunnuntaina lauteilla oli sitten Riitta Liimatainen, joka sattui olemaan luonnekuvaajana 2013 järkkäämässämme shelttien mh-kuvauksessa. Riitallahan on monta hattua, päätyönään kuitenkin vetää tuota Opaskoirakoulua. Aiheena oli genetiikka ja perinnöllisyys jalostuksen näkökulmasta ja paljon riitti taas hyviä esimerkkejä lihaksi luiden päälle. Sitä on kuitenkin aitiopaikalla kertomaan toisenlaista näkökulmaa näyttelyjalostuksen toiselta laidalta, kun jalostusvalinnat tehdään luonne ja käyttöominaisuudet (sis. rakenne ja toiminnallisuus) edellä ulkomuodon sijaan. Aika paljon alleviivattiin geneettisen monimuotoisuuden tärkeyttä (matadorjalostuksen vaaroja), pelon & aggressiivisuuden periytymistä (tulisi jättää pois jalostuksesta) ja pentujen sosialistamisen tärkeyttä syntymästä alkaen, kun loppuun jäi vielä aikaa käydä läpi pennun kehitystä.

Niin ja lopuksi se testi. Se näytti jengiä tosiaan jännittävän, mutta ihan suotta. Näköjään riitti, että oli kuunnellut ja samalla käynyt materiaalin läpi, kysymykset olivat hyvin yleisluontoisia monivalintoja. Minä käytin 20 kysymykseen vastaamiseen alle 10min ja poistuin ensimmäisten joukossa, joku huolimattomuushassi mahtui näköjään vastausten joukkoon, mutta ei tehnyt vaikeaa ykköslukemalta heittää rastit ruutuun ja heittämällä läpi. Kysymykset olivat siis luokkaa miten pennut valitaan mihinkin koteihin, milloin pentueilmoitus viimestään toimitettava, milloin pennut & emä madotetaan ekan kerran, milloin pentue voidaan poistaa SKL rekisteristä ja jokaisessa neljä vastausvaihtoehtoa. Lopussa oli myös koiran rakenteen tunnistamista kuvasta neljän vastauksen verran. Helppoja, mutta joukossa myös sellaisia, joihin materiaalin lukeminen auttaa virkistämään muistia. En olisi ihan lonkalta osannut heittää pentueilmoituksen takarajaa, jos en olisi matskua silmäillyt, kun en ole yhtään pentuetta kasvattanutkaan.

Vaikka kurssi ei ketään kasvattajaksi teekään, on se ihan hyvä tietopaketti asioiden kertaamisesta. Paikalla näytti olevan tosi nuoria vanhempien kennelnimeen lisättäväksi hakevista ihan eläkeläisiin ja kasvattamisesta vähemmän tietävistä jo konkareihin, jotka olivat tulleet vaan kertailemaan asioita. Besserwisserin tai muuten vaan kaikesta kaiken tietävän asenne kannattaa jättää kotiin ja mennä sinne avoimin mielin höristelemään korvia niille asioille, joita ei jo tiennyt tai johon esitetään vaihtoehtoisia näkökulmia. Asiantuntijoilta kannattaa poimia mitä he pitävät tärkeinä tai olennaisena. Ylipäätään jos itse asia on helppoa, ajan voi käyttää siihen, että pohtii omaa suhtautumistaan niihin. Minusta ainakin viikonloppu vierähti tosi nopeasti ja kaikkea uutta infoa on taas lapioitu hattuun!

Syksyjä

Tänä vuonna lokakuu pääsi vähän yllättämään takavasemmalta: nyt jo! FB muistuttelee vuoden takaisesta ahkeraan, kun koipi oli juuri leikattu ja puolivihanneksena rötvääminen meinasi alkaa puristaa pipoa jo alusta alkaen. Ei mee ehkä päivääkään, etten mieti miten upeeta on pystyä kävelemään ilman, että sattuu! Koska viime syksy jäi vähän välistä, olemme ottaneet vahingon takaisin isolla kädellä ja suunnanneet lauman kanssa vapaahetkinä ennemmin vaikkapa sieniä jahtaamaan metsään, kuin aksakentälle. Noin muuten elämä on pitänyt aikalailla kiireisenä, joten ei ole oikein edes ehditty miettiä treenaamista, saati sitten kisaamista. 

Ryhmäkuva, kyllä, kaikki kolme paikalla :D

Koira-aiheen ympärillä on toki puuhattu sitten sitäkin enemmän: koulutettu, suunniteltu tulevan kauden koulutuksia, kuvattu ja markkinointijututkin sattuneet siihen kenttään. Ja mikä parasta, syksyn ainoat lomapäivätkin - mitenkäs muutenkaan, kuin Libereciin katsomaan MM-kisoja ihan paikan päälle :D Nyt ei haittaa, vaikka stream pätkisi, kun saa läpsyttää räpylät kipeäksi ihan asianytimessä. Niin siistiä ja eiköhän ne suomalaisten palkinnot ole jollain rekalla rahdattava sitten kotimaahan takaisin!