28.3.2010

P***apää ja ne muut

Javalla taas ilme sieltä älykkäämmästä päästä


Meidän porukassa tuolla arvonimellä on nyt palkittu Nati. Kirjaimellisesti. Oltiin viikonloppuna reippailemassa ja ilmeisesti Java sitten päätti myllyttää Nippeä juoksun lomassa juurikin siinä pjaskan tienoilla. Rupesin kattelemaan, että mikäs ihmeen tuplatan-merkki sillä on lärvissä, niin aika nopeaan paljastui sitten mistä siinä oikein oli kyse. Meillä kun ei ole juuri *onneksi, koputtaa puuta* tuosta luonnontuotteesta nautittu aiemmin sisäisesti eikä ulkoisesti, joten nokare naamassa aiheutti lievää "ewww" -reaktiota.

En sitten tiedä oliko ruskea aines ehtinyt jo imeytyä sinne pään sisään, kun koiruli oli sunnuntain treeneissä ihan outo ;) Ei vainkaan, lähinnä vaan todella hajamielinen. Ei se aiemmin ole lähtenyt haahuilemaan toisten namipussien perässä eikä nuuskutellut keinonurmea, kun pitäisi olla tekemässä jotain. Niimpä meni sitten treenisuunnitelmat uusiksi ja tehtiin vaan helppoja, yksinkertaisia juttuja. Putkea, ohjauskuvioita ilman rimoja, tokoa. Tokossa sillä pysyi jotenkin pakka kasassa, mutta silloinkin nakkipalkka oli tehokkaampi. Outoa, outoa...

Viikko sitten Naperuusi kävi myös fysioterapeutilla Aistissa sen viime kuussa sattuneen treeniepisodin takia. Ja ihan hyvä, että käytiinkin, kun sieltä sitten alkoi toisen puolen syvistä lihaksista löytyä jumintapaista, joka saattaisi olla hyvinkin tällistä peräisin. Takapään heijasteet oli jo tuttu juttu, mutta niihin oli hienoa saada vähän hierontaa ja jumppaohjeita. Otettiin vielä yks kontrolli, jotta nähdään aukesiko ne jumit käsittelyllä ja jumpalla vai vetääkö joku muu asia niitä uudelleen lukkoon. Parasta oli kuitenkin reipas Nippe-neiti, joka osasi hienosti rauhoittua käsittelyyn. Oikeista paikoista kun fyssari sitä paineli, toinen pisti ihan silmätkin kiinni :)

Tällä kertaa näissä jorinoissa lyhyestä virsi kaunis, kun kaksijalkainen paahtaa vielä huomisen töitä ja jää sitten päästäislomalle. Ja koska sattuu olemaan tapaamiset Lahdessa, taidampa ottaa hauvelit mukaan töihin ja lähteä sitten siitä suoraan kohti Mikkeliä. Siellä kun asustaa nykyään vallan hirrrrveä rölli, pieni 8-viikkoinen japsineiti nimeltä Luna (Trallas Onna). Jotenkin kummasti noi koiranpentuset vetää puoleensa! Ja lauantaina se ois Komisaario Jalmun ensiesiintyminen näytelmäkehissä shelttierkkarin merkeissä. Kovin suurta succeeta ei voi odottaa, kun voipi olla hylsyt kotiintuomisina jänskäpalperon takia, mutta tuleepa käytyä :D

Pevottava pääsiäispupu Luna toivottaa
kaikille bloginlukijoille mahtavaa
päästäistä ja erkkarinkävijöille menestystä!

2 kommenttia:

  1. Voi hurrja tota valkoista pääsiäispupua, sitähän ei uskalla edes katoa (kun se on liian sulonen) ;)<3 Rapsutuksia koiruuksille, erkkarissa varmaan nähdään ? :)
    Päääsittekö te sinne agin alkeiskurssille?

    VastaaPoista
  2. Ei päästy ja ihan hyvä niin, oltais oltu vaan tiellä sen tasoisella alkeiskurssilla :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)