28.5.2010

Los fotos, sil-vous-plâit ja reenipulinaa.


Komisaario Jalmu 9kk, ei mikään vaava enää (paitsi ikuinen mammanpoika)

Pystykorvat ovat löytäneet kaltaistaan seuraa

Nipen kesäisistä harrastuksista mieluisin

Luraaja

Hauvavauvan leikittäjä Jalmupalmu

Jaaniin, en ole soma vai?! Alkaiskos sitä nakkia jo tulla?

Java naamioituu


Voi sentään, tää kenkä siis oli jo keskellä pihaa, ku vaa satuin kävelemään tälleen ohi!

Kimppatoko! (Erityisesti tykkään kuvausassistentin
Crocseista tossa vasemmassa kulmassa)

Se ois nyt semmoin juttu, että tääkin viikko onnellisesti paketissa. Sissos sentään, että noi koiraharrasteet vievät aikaa, kun tälläkin viikolla saanut olla kolmena iltana lastaamassa nelijalkaista autoon ja rientämässä kohti harrasteita. Mutta saavatpa piskit nyt korkojen kera takaisin mun gradun kanssa nyhjäämisen, nih!

Keskiviikkona oli Nipsterin toinen esiintyminen agikurssilla ja nyt mamma oli osannut varautua paremmalla lelulla kuin viimeeksi. Perinteikäs pinkillä viritelty tennispallo on aina klassinen valinta tuollaiselle pallovajukille, kuin mitä toi Musti oikeasti on. Meillähän ois sellain fantsu pinkki narupallokin, muttakun ovatten nyt hauvat sen hävittäneet. Se on nimittäin niin kiva, että se käydään salaa sniikkaillen kaivamassa reenirepusta, jos on jäänyt omaisuus levälleen. Sen löytymistä odotellessa reenataan sitten muilla palleroilla.

Tällä kertaa Nadjan menussa oli kontaktien opettelua, keppiverkkoihin totuttelua, putkeen irtoamista ja hyppy+U-putkeen ohjaus tietystä päästä. Voi hauvaraukka, kun se joutuu epätietoisuuden vallassa etenemään, kun ei vaan aina kaksijalkainen osaa tarpeeksi ajoissa ja selvästi kertoa mitä tuleman pitää. Ilmeisesti olis hyödyllistä juoksennella noita agiratojakin samalla tavalla selkärankaan kuin vaikkapa tokon käännöksiä. Pieni reeni ei olis kyllä pahitteeksi kummallekaan, mutta mennään nyt tällä, kun kapasiteettia on käytössä vaan rajallinen määrä. Kontaktit pitäisi ottaa kotitreeniin jo heti viikonloppuna.

Jalmarsson pääsi myöskin korkkaamaan aksahauvanuransa ja se tapahtui kyllä varsin hämmentävissä merkeissä. Pentuagilitykurssin eka kerta jäi meiltä Mikkelihumputtelujen takia väliin, joten hypättiin suoraan kylmiltään mukaan. Ja suureksi hämmästykseksi ekalla kerralla oli jo reenattu puomi ja tämän kerran ohjelmistossa oli A-este :O Siis whuuuuut, mitä ne oikein tekee sit normialkeiskurssilla, jos pennut pistetään höyläämään kontaktiesteitä tässä vaiheessa? Itsehän järkeilisin homman mielummin niinpäin, että opetellaan ensin ne kontaktit, sitten alastulo ja kun nämä onnistuu, aletaan vetää estettä. Ja tuohonkaan ei mulla olis mikään kiire ennenkuin toi hurtta on vuotikas.

Noh, ei annettu hämmentää liikaa ja ajattelin tehdä Javan osaamisen mukaan. Kepeissä se seuraa imuuttamalla todella hyvin, mutta siihenkin kaipailisin kyllä vaihtoehtoista suoritustapaa, koska kättä on työläämpi häivyttää. Hypyissä Javalla ei ollut minkäännäköistä ongelmaa, irtoaa ja etenee mielettömän hyvin siihen nähden, että eipä olla juuri mitään harjoiteltu. Ja pikkupilkku leiskautti muina koirina jo parin hypyn sarjankin, vaikka sellaistakaan ihmettä ei olla ennen tehty. Suoraan putkeen se myöskin etenee hyvin ja se osaa jo hakea käskyllä oikeaa estettä, vaikka jättäytyisin vähän jälkeen. Meinasi olla kuitenkin sen verran paljon tavaraa yhteen reenikertaan, että huomasi kakaran väsyvän loppua kohden, kun piti alkaa komentaa nenä kiinni aidassa seisoskelijoita. Eikä sen tartteis kommentoida ollenkaan, vaikka raidallinen kissa ajelisi yksipyöräisellä ja heiluttelisi keskaria... Noh, ei kai sitä voi pieneltä pilkulta ihan kaikkea vielä odottakaan :)

Simmottiis. Viikonloppuna pitäis vähän tuota tokoa viilata Jalmarin kanssa pikkupätkissä, jotta pystyis maanantaina sitten kokeenomaisesti suorittamaan osissa alokasluokan liikeet. Ja Natin ohjelmistossa olis vähän kontaktitreeniä. Ja tietysti molemmille paljon leikkimistä ja reippailua!

2 kommenttia:

  1. Johan kuulostaa todella varsin mielenkiintoiselta pentukurssilta tuo Javan kurssi... Suukot ja rapsut Natille ja Javalle! Ensi viikolla nähtäillään! =D

    VastaaPoista
  2. Juu on vähän eritasoiset kurssit keskiviikkoisin ja perjantaisin :D Heilutellaan taas häntiä siispä ens viikolla!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)