Nyt jo joulu?

Tänä vuonna koko jouluhässäkkä tuli niin takavasemmalta, ettei oikein vieläkään ole ehtinyt tajuta huomenna jo olevan aatonaatto. Työkuviot ovat pitäneet aikamoisen vauhdikkaasti tällä kertaa reissun päällä, joten enimmäkseen sitä on vaan pakattu ja purettu matkalaukkua matkojen välissä. Se tietää myös koirailujen (ja muun elämän) osalta varsin vähätreenistä aikaa, kun vaikea se on ulkomailta käsin etäohjata. Vaan eipähän nuo otukset onneksi siitä pahastu, vaikka viettävätkin välillä täysiveristä kotikoiran elämää.

Pepiini on päässyt kirmailemaan ulkomaan elävien radoille muutamaan otteeseen ja aivan fantastisen hienoa jälkeä se kyllä tekee. Jotain pientä vielä mahtuu joka baanalle, mutta huikean hienoja juttuja se väläyttelee. Radaprofiilitkin olleet tosi kivoja, että ei käy ainakaan niitä syyttäminen tuloksettomuudesta :D Hienointa, että sen kontaktivirheetön putki kisoissa senkun jatkuu, eikä ole puomivirheitä ottanut kolmostenkaan haastavimmilla exiteillä treenin puutteesta huolimatta. Hyvä Pepi!

HEILU:n kisoista agirata päätyi Allun kameraan, kiitos paljon!



Sen lisäksi olemme treenaamaan ehtineet kokonaista muutaman kerran koko joulukuussa. Näistä kerran Jaakolla ja Maijulla. Ja hyvimpä tuo pikkukoira tempoo menemään. Erityisen paljon alkaa lämmittämään sen estehakuisuus, joka on hyvin paljon edistyneempää kuin isukillaan. Olenkin tässä jo pohtinut, että Java on opettanut minulle kaiken minkä tiedän aksasta ja Iona taas kertoo kaiken, minkä oon tehny väärin :D Sen kanssa ajoitusten pitää olla just eikä melkein, koska muuten menijomoiiiii. Mutta me tosiaan nautitaan matkasta, opetellaan kaikessa rauhassa ja ennenkaikkea pidetään hauskaa. Huvittaa vähän itseäkin katella noita treenifilmejä, kun ne on täynnä repeilyä ja naureskelua kuin ehkä niin vakavamielistä pohdintaa, että mitenkä niitä nollia tehhään.

Tässä mukana myös Pepin väliaikashow:



Tällä viikolla olin taas vaihteeksi alkuviikon Köpisessä. Nätti joulukaupunki Tivoleineen, btw. Tiistaina lento laskeutui 17:52, taksi oli kotipihassa 18:20, bongasin treenituurauksen FB:stä 18:25 ja sipaisin itseni Akatemialle 19:02. Näin siis suorastaan huikean prosentuaalinen kasvu joulukuun treenimäärään, kun  pääsimme vielä Maijun treeneihin. Ja kyllähän tuo kannatti, olipa kiva rata, josta jäi taas itselle aika paljon linjausasiaa pohdittavaksi. Pepiini sai taas juosta ja sillon on pikkukoira onnellinen <3

Yksäriviikko: Jennaa ja Jaakkoa

Viime viikko olikin meillä treenien osalta pyhitetty sitten muutamalle yksärille: Torstaina Jennan setit molemmille koirille ja lauantaina köröttelimme Turkuun Jaakon mietteitä pohdiskelemaan. Nämä yksärit rytmittää sen verran mukavasti harrastusvuotta, kun ehtii kerrankin jutella ja ihmetellä, eikä tarvitse vain juosta numeroiden perässä. Minä ainakin koen enemmän hyötyä siitä, että ymmärrän jonkun asian sovellettavaksi, enkä mene vain tekemään jotain agilityä. "Jotain agilityä" kun ei vie meitä eteenpäin ja kun haluan treenimäärät pitää vähissä, pakko panostaa siihen laadukkaaseen tekemiseen.

Jennan treeniin olin teemaksi pyytänyt estefokuksen ja irtoamisen vahvistamisen. No sitähän siellä olikin, en vaan ehkä ollut ihan ajatellut loppuun asti sitä ohjaajalta tarvittavan juoskemisen määrää :D Meinaisi olla aikalailla hapokasta tosiaan kaksi koiraa juoksuttaa rataa, joka koostuu kuusi kertaa päästä päähän juoksemisesta. Etenkin kun molempien treeniaikaa on se 2x15min. Selvisin hengissä siitä huolimatta, jej!

Paljon isoja ilonaiheita, esim. täydelliset puomit molemmilla otuksilla ja muutenkin vallan päteviä ohjattavia. Ei ne oikeastaan tarvitsisi, kuin olla itse huolellinen ja kipittää alta pois. Pepiinille vielä nollakulman takaakierrot on haastavat, kun liike vetää niin voimakkaasti ohi, mutta onko se nyt ihmekkään tuon ikäiselle. Lisää vaan estefokusta ja oikeeta hyppytekniikkaa noihin haastaviin kulmiin. Noi putken jälkeen irtoamiset on yleisesti ottaen koiran logiikalle vaikeita, vaan upeasti kyllä klaarasivat molemmat.



Perusasioiden vahvistaminen meinaa aina joskus kikkailuinnossa unohtua, vaikka taidot eivät ole mitnekään staattisia. Toki moni asia pysyy ihan ok tasolla jo pelkästään sillä, että agility itsessään on palkitsevaa ja tiettyjä käytöksiä vahvistavaa, vaan tietoinen taitotason ylläpito tuo ehkä kokonaisvaltaisempia tuloksia. Niinkin yksinkertainen kysymys, kun tiedätkö milloin koirasi on lukittunut esteelle voi monelle aiheuttaa hiljaisen hetken ja siitähän näissäkin treeneissä on kyse: kun koira on lukittunut, ohjaaja voi antaa vasta seuraavan linjan ohjaukset.

Samojen teemojen ympärillä jatkettiin lauantaina OMD Areenalla Jaakko Suoknuutin kanssa. Jaakko itseasiassa sen sanoikin varsin yksinkertaisesti, että oikeasti agility on vaan koiran katseen hallintaa: joko se katsoo esteisiin tai ohjaajaan. Pepiinin agendalla oli lähinnä kipparin tekemiseen rauhaa, joten pikkukoiran tehtävä oli vain viipottaa. Jatkettiin siispä ratatekemistä kovassa vauhdissa, mutta ripauksella lisää teknisiä haasteita verrattuna torstain kirmailuihin. Käytettiin yksäristä hyvä tovi ihan vaan asioiden läpikäymiseen ja MIKSI -kysymysten pallotteluun, jotta siinä itse tekemisessä keskitytään oikeisiin juttuihin. Itse treeniaikaa vedettiin sitten sellainen reilu vartti, joka oli kyllä oikein passeli. Koiralla olisi riittänyt lisävirtaa, mutta nimenomaan silloin laitetaankin pillit pussiin ja jätetään aksaintoa sinne pankkiin hautumaan.

Oltiin molemmat Helin kanssa kyllä tosi fiiliksissä tämänkin yksärin jälkeen, kun noiden perusasioiden pallottelua ei vaan voi olla koskaan liikaa. Pikkuturkiksen vauhti ja osaaminen sai kiitosta, joten seuraavaksi lähdetään hienosäätämään miten ohjaaja voisi sieltä perästä kertoa järkevästi linjat, niin että koiran olisi järkevää edetä optimaalisinta reittiä myös itsenäisesti. Tätä koiraa kun ei mun juoksutahdilla oikein pelkästään edestä ohjata jatkossakaan. Tän takia meinaan sitten vähän ryysiä ja sillä nyt harvemmin lopputulos on kovin kummoinen (sen takia nämä videot on niin parasta oppimatskua minulle, kiitos siis teille, jotka suostutte näitä treenejä ja kisoja kuvaamaan). Pepiinin tarrakirjaan myös iso tarra tuosta puomista! Kaksi toistoa puomilla, jota sei ole ikinä nähnyt ja sisältää lähetyksen sekä ansaesteen linjalta poisvedon heti puomin jälkeen. Noin törkeitä ohjaajafokustreenejä en ole edes uskaltanut tehdä ja silti se vastaa niin hienosti haltuunottokäskyyn plus ohjausvihjeeseen. Hyvä Piipaa!



Lauantai sattui olemaan sen verran lämmin päivä, että jäähkälenkin päälle halusin vielä käydä uittamassa koiran, niin mukavampi matkustaakin takaisin kotia. Viime viikolla uutiskynnyksen ylittänyt Littoistenjärvi sattui olemaan siinä lähettyvillä, joten sinne siis ja nytton sekin ihme nähty. Sekä tietty koirat päästä ihan uimalla testaamaan, että toimii myös siihen käyttötarkoitukseen. Me oltiin venerannassa uittamassa ja se oli sen verran varjossa, ettei kirkkaus päässyt ihan täysin oikeuksiinsa, mutta kauempana hienosti välkähtelii turkoosi.

Ensi sunnuntaina jatketaan Jaakon kanssa (jenkkikäännökset pitäisi olla täydellisiä siihen mennessä) ja kesäkuussa sitten kaksinkappalein Jennan yksäreitä tulossa, huippua!

Su-Hi

Lanseerasin uuden termin näin hirvittävän luovana ihmisena. Su-Hi = Sunnuntaihiki, joka tunnetaan myös termillä sunnuntairäkä, jos oikein tosissaan sukkeloi. Pehi, tihi, nihi.... Suhi on sellain kokonaisvaltaisempi proggis. Ettäs tiedätte.

Olipa kerran sunnuntai, jolloin karavaani Java & Kick (Jack, muahaha!) lähti kera kippareidensa Kaarinaa/Piikkiötä/Pukkilaa jne. josta en nyt tähän hätään edes musta miten se sijainnillinen hieno rimpsu meni. Ensimmäinen pitstop oli Lohjan aakkosmarketissa, johon oli ilmeisesti äitienpäivän kunniaksi tuotu kaikki äidit ja mummot 50 kilsan säteellä. Mä en oikeesti ymmärrä miten siellä voi olla noin paljon ihmisiä vieläpä ns. juhlapyhänä, kun ei edes Lohjalla asu niin monta äiteetä.

No, päätehtävämme oli luonnollisesti niinkin urheilullinen kuin jätskin osto. Joo, ei juoksenneltu aakkosmarkettia ympäri, jos lukijaisto sitä jo henkeä pidätellen odotti näin atleettiselta seurueelta ;) Olisi voinut vaikka jonkun mummon lonkkamurtua allejäädessä, kun sen verta lujaa tullaan kuitenkin.... Kesän ensimmäiseen tuuttitestiin lähti Fazerina -pallero ja Turkinpippurisoftis - molemmat läpäisivät testin. Olinkin jo ihan unohtanut jätskin syönnin kääntöpuolet pitkän talven aikana, että palloa imeskellessä puutuu huulet ja kieli, joten kaksipäinen seurueemme keskusteli sitten vähän niinkuin humalaiset artikulaatiota hakiessa :D

Ennen pitkää kurvasimme kuin Ritariässä konsanaan Purinan pihaan (toki ottaen huomioon sen, että ajelin sitten oikeasta liittymästä motarilta jopa ohi ihan muuten vaan - onneksi seuraavastakin pääseee perille). Emme edes eksyneet metsään lämppälenkillä, josta hyvästä pienet mitalit olisi kyllä meille paikallaan. Se kun ei olisi ollut temppu eikä mikään. Pikaisen rataantutustumisen jälkeen käytiin väähn rataa läpi vielä porukalla ja koska meitä uhkailtiin kymmenellä kyykkyhypyllä, jos alkuperäiset suunnitelmat eivät onnistukaan muutamassa ohjauspaikassa, reisiä säästäen tehtiin pieniä suunnitelman muutoksia ennen tosi toimia. 

Tässä siispä Jalmarin otteet jopa videolla asti: 

Naamari oli oikein päheä agilitynaattori, saimme taas uutta mietiskeltävää ja ennen kaikkea olipahan vaan lystiä!

Koska rataa suhaillessa tulee se kuuluisa Su-Hi, meidän piti tasoittaa olotilaa kurvaamalla heti ensimmäiseen mahdolliseen munkkirinkilämekkaan: Cafe Paimio, here we come! Kannatuksen vuoksi valitsimme kohteeksi rekkamiesten motarikahvilan, jonka sumppi ja munkki on ehkä triplasti aakkosmarketin vastaavia paremmat (ja ympärijuoksu olisi suoritettu nopeammin, kuin munkin suuhun laittaminen ;). Mikäpäs siinä oli ulkona istuskella naama sokerissa pienen reippailun jälkimainingeissa. Ja jotta ei nyt ihan kuihtuisi pois, niin tietty seurueemme kurvasi vielä Puksun mäkkäriin El Macoilemaan. Muahahaha!

Sellainen sporttipäivä meillä. Kiitämme Heliä ja Kikiä erittäin pätevästä seurasta ja otetaan toki uusiksi - syöminen on sitten yhtä tärkeää, kuin se muukin urheiluhuttu siinä sivussa :D