Fidarikauden päätösleiri

Siitä tuli meille siis viidestoista Fidarileiri kaikenkaikkiaan. Vain yhdestä jouduttiin olemaan pois oman lomamatkan takia koko kahden vuoden aikana, joten oppia on haettu varsin tiiviisti. Koska ensi kaudella meillä jää aksailut pois, jää tämä myös meidän toistaiseksi viimeiseksi FD-kaudeksi. Sen verran timanttinen kattaus olisi kyllä ollut taas tulossa, että ehdottomasti olisin taas treenaamisen perusrungon ilmoittautunut hakemaan sitä kautta.

Kello jotain kuuden ja seiskan välillä, ainut ketä nukuttaa on kippari?

Vika leiri oli ehkä myös vähän uusia alkuja, kun pikkutursas pääsi jakamaan kolme treeniä Javan kanssa. Nalpen mielestä se oli luonnollisesti persiistä ja epistä ja ihan tyhmää, koska hänen apiliti, mutta aina ei isiturkikselta kysellä. Kävi vielä sen verran hyvä tuuri, että jostain syystä meidän aamuvirkkuryhmässä oli vain kolme koirakkoa, joten sitä myöten aikaakin oli varsin runsaasti käytettävissä ja sehän ei ollenkaan haittaa. Samasta syystä meillä ei myöskään ollut ihan joka reeniin ketään kuvaamassa, koska aina joku joku jäähkäämässä tai lämppäämässä tällä kokoonpanolla, mutta eipä se mitään: voin todeta molempien olevan vallan rautaisia otuksia!



Mä en ole kovin innokas aamuhahmo, mutta kummasti sitä vaan itsensä saa revittyä hallille vaikka viikonloppuna seitsemältä, kun tarve näin vaatii. Ja viimeistään herää siinä vaiheessa, kun alkaa koirien perässä juokseminen. Aloitettiin siispä Jennan treeneillä, johon oli tungettu vähän kaikkia kikkakolmosia kääntymisineen ja erotteluineen. Javan kanssa haasteena oli otuksen lievä vallattomuus, ko vähän oli kaasu pohjassa vähäisen agilityn takia ja aina ei ihan ehtinyt kaikkia ohjauksia niin katsella, kun mentiin jo. Pikkutirri pääsi myös kirmailemaan samoja kuvioita ja täytyy sen eduksi todeta, että kääntyminen oli enemmän sillä hanskassa kuin isukillaan tällä kertaa. Juhalla oli myös ratatreeni, mutta tein sen tekniikkatreeninä. Palkkailtiin hyviä juttuja ja testailtiin vaihtoehtoja. Sen lisäksi vähän puomirallia, niin sai Smartia vahvistettua samalla.

Joko?

Sunnuntaina ampaistiin taas suurinpiirtein kukonlaulun aikaan Akatemialle Isabellen ja Jounin treeneihin. Isabellellä oli varsin ruotsalaishenkinen ratapläjäys, jossa piti viljellä japskeja ja vippauksia. Jälkimmäiset ei oikein kuulu meillä ohjelmistoon, niin en sen enempää jäänyt Jalmarin kanssa niitä hinkkaamaan. Vähän puomitreeniä, juoksarikeskustelua ja toiselle pätkälle pikkuapina kehiin. Sen kanssa käytettiin aikaa sitten varsin paljon yleiseen jutteluun ja alkeistreeniin, että mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. Esimerkiksi enemmän äänikäskyjä tulee olemaan Piipaan repertuaarissa, kuin isukkiturkiksen kipparoinnissa. Japanilaisen alkeistreeniä tehtiin myös, kun taustalla häämöttävä putki meinasi imaista aina pikkukoiran siihen malliin, että välistä saattoi kiireessä yksi hyppy jäädä.

Siihen on syynsä minkä takia pikkuapina ei ole kertaakaan A:ta vielä harjoitellut: menee sinne ihan käskemättäkin ko hulppeat näköalat :D

Samalla kaavalla tempaisin myös Jounin treenit. Ionan pari pätkää videolla, suurinosa puuhailtin toisessa päässä hallia, joten niistä ei nyt todistusaineistoa (jotenkin oon editoinu tuohonkin videoon tuplana samat rallit? voi siis lopettaa katsomisen viimeestään puolessa välissä :D). Vaan kyllähän se ihan sukkelasti kulkee ja hyvinkin rajallisesta treenimäärästä huolimatta esittää ihan oikeaa apilitikoiraa. Ainakin jos kippari menee alta pois ja antaa ohjeita ajoissa :)




Näitä leirimuotoisia koulutuksia on anonyymeillä nettipalstoilla kauhisteltu, kun on neljä ratatreeniä viikonlopussa ja triljoona hyppyä koirilla ja miten sitä kaikki koirat on ihan rikki ja väsyneitä ja mistään ei tuu mitään. Kuka niitä käskee ratatreeninä tekemään, vaikka siellä numerot onkin osoittamassa suunniteltua etenemisjärjestystä? Monet voi joo toki tehdäkin, mutta ihan itse valitsin tehdä molemmille tekniikkatreeninä kellotellen, testaillen ja palkkaillen eri vaihtoehtoja. Ja hyvinhän tuo Javakin on kyllä tehnyt neljän ratatreenin viikonloppuna ja hyvin riitti paukut viimeiseenkin treeniin. Toki pidettiin siitä huolta, että leirin alla ja jälkeen oli riittävästi lepoa.

Lepo!

Ja kokoajan ei ole kiire uudellekierrokselle, vaan ihan voi jutella koutsien kanssa kaikessa rauhassa. Erityisesti nuoren koiran kanssa on saanu tosi paljon irti nyt näistä leireistä, kun käyttänyt tuota "vähemmän-suomalaista" kouluttajaporukkaa omien ajatusten reflektoinnissa ja käynyt juttuja hyvinkin perustasolta läpi. Se on kuitenkin aikapaljon vaikeampaa uudelleeen opetttaa itseään ja koiraansa myöhemmin, kuin tehdä alusta alkaen asiat "oikein". Piipaan kans korjaillaan aiempia mogia ja keksitään ihan uusia :D

SM2016 ja Nastolan vedenpaisumus

Tänä vuonna SM-skabat tuli vähän omalla painollaan. Aluksi kun oli vähän epäselvää päästäänkö messiin ollenkaan, mutta sittenpä edellisviikonloppuna Java touhusi tassunsa kanssa ja piti sitten tsekata mitä siellä nyt oikein on. Ta-daah, anturasta tuli mätää! Selvisi kertaheitolla syy etujalan taannoiseen ontumiseen, jota tässä on reilu kk lepuutettu. 

Tassuun oli ilmeisemmin mennyt jotain epäorgaanista ja sen jälkeen reikä siististi umpeutunut, joten kovasta tutkimisesta huolimatta siellä ei mitään löytynyt. Ottanut aikansa sitten tulla ulos. Treenaamaan ei siispä päästy juuri ollenkaan treenisuunnitelman mukaisia juttuja, mille ulkokauden alku oli suunniteltu, joten oli aika selvää, ettemme mitenkään erityisen valmistautuneina paikalle pääse. Erityisen iso hitti tämä oli juoksarien osalta ohjaajafokuskäskyn treeniin, jota ei päästy tekemään. 

Silti oli niin parasta ja upeaa ylipäätään vaan päästä pilkullisen koirapojan kanssa tekemään sitä aksaa yhdessä! Pääsin ottamaan parit virittelystartit iltakisoissa ja vaikka ohjaajan tatsin puuttuminen näkyy rytmityksen ja lukituksen puutteessa, sei himmenna ollenkaan sitä miten jäätävän hienoa rataa se koira tekee. Se liikkuu ja hyppää todella hyvin ja erityisen onnellinen olen kyllä noista puomeista.

Sen lisäksi päästiin vielä Jennan SM-treeneihin vähän hiomaan teknisiä jekkuja parina edeltävänä viikkona. Muuten sm-viikon lentoturkis saikin sitten tyytyä lepälyyn ja lenkkeilyyn.

Omaa fiilistä meinasi vähän latistaa perinteinen lähtönumeroiden "arvonta". Minun uskoni arvontaan alkaa olla aika koetuksella, kun kolmena vuonna olen SM:ien lähtöviivalle kipittänyt ja myöhäisin lähtönumeroni on ollut kuusi. Kuusi, kolme ja ta-daaaaaaaaaaa YKSI! Virallisesti oltiin kakkosstarttaajia, mutta ykkönen oli poissa kisoista, joten saimme hienon etukäteiskunnian startata ihan medien ekana. Eka vuosi meni yikes -tunnelmissa, toka sillä ajatuksella, että "ok fine, treenaillaan me taas tätä ekojen joukossa lähtöä, niin ensi vuonna sitten jonkun muun vuoro" ja tänä vuonna päällimmäinen ajatus oli, että mitä mun pitää muuttaa tiedoissa, että "arpaonni" olisi meille edes joskus suosiollinen. No, kun ei asialle minkä voi, niin eihän siinä sitten auta kun elää sen kanssa ja asennoitua ekana sinne starttiviivalle menemään taas. Sen verran etukäteisfiksu olin, että hotelli oli varattu Lahdesta juurikin tämän varalta. 

Joukkuetouhu velvoitti koko köörin olemaan paikalla koko lauantain, joten starttasin siispä kaaran nokan kohti Nastolaa seiskalta lauantaina. Meillä oli vallan kova seurajoukkue kasassa, joka jäi kontaktivitosen päähän hopeasta, mutta silti hienosti oltiin lopulta 7/79 sillä nopeimmalla vitosella. Sen verran tuli päivälle mittaa, että olin hotellilla vasta joskus ysin pintaan ja aikalailla takki tyhjänä. Eikä tarvinnut kovin pitkälle myöskään unta odotella. Seurahuone oli ystävällisesti aikaistanut koko viikonlopun täyden aamiaisen 6:30, joten me aamustarttaajatkin saatiin nauttia oikeesti kunnon aamiaisesta leivänkäkkärän sijaan ennen Nastolaan suuntaamista. 

Keli oli sataprosenttisen hanurista ja kenttä lainehti vettä siihen malliin, että hätäisempi olisi voinut tulkita urheilukentän olevan osa Päijännettä. Onneksi vesi tai lätäköt ei liitoturkista haittaa, vaan aksaa voidaan vetää nuppi kaakossa kelistä huolimatta. Meinasi käydä vaan hassuhko hässäkkä rataantutustumisen jälkeen, kun ystävällisesti seurakamu lupautui Javaa kävelyttämään tutustumisen ajan. No koiraa ei sitten löytynytkään mistään tutustumisen loputtua, kun järkkärit eivät olleet päästäneet Katria tuomaan koiraa, vaan vaatimalla vaati kiertämään kaikki kentät toisesta päästä. Minähän palloilin sitten ihan väärällä suunnalla ja puhelimestakaan en saanut kiinni, kun Katrin puhelin oli jo vaihtanut omistajaa, jotta joku saa kuvattua miniradalla starttaajan. Tässä vaiheessa koira oli onneksi saapunut jo lähtöalueelle ja siitä lentävä saapuminen sitten starttiin. 

Jalosen karsintarata oli onneksi varsin kiva ja siihen ei lähtöpaikalla ollut merkitystä, hyvin ehti viidessä minuutissa radalla miettiä omat kuviot valmiiksi. Harmillisesti tupeksin itse nelosen niiston rutiinin puutteessa, kun lähdin ennen koiran lukitusta liikenteeseen, vaikka oikeasti ei edes ollut mikään kiire jatkon kannalta. Muutenhan rata soljui kuin vettä vaan, Java oli hyvä ja taitava ja sillä radalla muuten olisin ilomielin lunastanut meille finaalipaikan. Lievää harmitusta oli radan jälkeen ilmassa, mutta koira sai luonnollisesti maailmanmestarin palkan maalissa. Ohjaajan mokasta sen ei tartte kuitenkaan kärsiä :) No, jonain muuna vuonna sitten meidänkin vuoro! Harmillisesti puhelin sippasi, joten tätä ei saatu videolle. Ehkä se jostain striimistä näkyy. 

Päivä oli aikamoisen pitkä kisakirjoja odotellessa, kun ne sai vasta kolmen maissa. Onneksi en ollut checkannut itseäni ulos hotellista, joten mentiin Javan kanssa vielä aamupäivänä takaisin hotellille pötköttelemään ja vaihtamaan kuivia vaatteita päälle aamun kaatosateen jäljiltä. Iltapäivä menikin sitten kavereita kannustaessa ja tuttujen kanssa jutellessa, josta päästiin starttaamaan kotia kohti sitten livestreamin ääreen finaaleja katsomaan. 

Postauksen kaikki kuvat lauantailta ja niistä kiitos Sirpa Saari!

Ekstraperjantai

Minunhan piti olla tälläkin hetkellä 8. Fidarileirin luennolla ja muissa hurvitteluissa, mut kävipä vaan niin, että Piipaan pötsi meni yöllä sekaisin. En viitsi järjestää itselleni potentiaalista suursiivousiltaa jättämällä tälläisen koiran illaksi itsekseen kotiin tai edes autoon työstämään yllätystä, joten parempi vaan itsekin asemoitua kotiasentoon. Olin sopivasti vielä päättänyt alkuviikosta tehdä perjantain etänä töistä, joten mistä ne aina tietääkin, että nyt voi tuplasti paremmalla syyllä valvottaa yön... Eipä silti, ylimääräinen vapaailta on vallan tervetullut ja toisaalta hyvä tsäänssi näin viimeisen leiriviikonlopun alla vihdoin läpikäydä sitä edellistä.

Toukokuun leirillä halusin vielä toisaalta lepuuttaa omaa jalkaa, Javaa, mutta en myöskään myydä leiriä, kun paikalla oli varsin timanttinen koutsikattaus: Juha, Jenna, Silas Boogk ja Zeljko Gora. Nooooh, onneksi on siispä kaksi agilityaiheista koiraa, vaikka kyllä mietin kovasti miten Piipaa jaksaa treenata kaksi täysmittaista treeniä samaan päivään, kun pentuapina treenannu oikeasti sen kymppiminsan tyyliin kerran viikossa aiemmin. Lähdettiin siispä kokeilemaan ja kyllä vaan voi olla ylpeä pienestä koirantaimesta! Näkyi, et alkoi väsyttää, mutta niin hienosti se jaksoi yrittää ja lelussa roikkua. Sen lisäksi ihan uusi treenipaikka ja aika vahva häiriö kentän laidoilla ja viereisillä kentillä.




Aloitettiin Silas Boogkin kuvioista. Siellä olikin aikamoinen estesoppa ja niihin Silaksella oma ajatus mitenkä haasteet selätetään. Mä jopa luulen, että treeneistä saattoi saada enemmän irti tuollaisen vauvakoiran kanssa, kun oikeesti päästiin tekemään juttuja perusteista keskieuroopan malliin. Esim. toi koiran puoleisen käden pakkovalssi tulee meillä ohjelmistoon. Oli oikein kiva ja perusteellinen treeni, tykkäsin!

Illalla oli Zeljkon treeni, jossa samaan hengenvetoon otettiin tekniikkatreeniä radan sijasta. Alkuun treenattiin takaakiertopäällejuoksun lukitusta, sitten takaakiertoja täydestä vauhdista ja loppuun vähän putkilta takaakiertoja. Videoita meillä ei tainnut tästä olla, kun treeni oli moniosainen ja oikeastaan kokoajan piti olla joko rataantutustumisessa, verkkaamassa, pitämässä koiraa lämpimänä tai radalla. Piipaa meinaa tarttua liikeeseen sen verran nohevasti, että nollakulmainen takaakierto jää ottamatta ja toisaalta taas kipparille jälleen kerran hyvä oppitunti askelta vähemmän suomalaisesta aksasta.

En siis halua tehdä päällejuoksuja takaakiertoon, ellei kyseessä ole saksalainen ja siitä vaan pitäisi päästä eroon - helpompaa koirallekin. Valtavan hienosti pikkutursas jaksoi yrittää ja tsempata, vaikka jouduttiinkin vähän hinkkaamaan! Kävi sitten vielä loppuun kunnon törmäysepisodi, kun Ionahan ei todellakaan radalla väistä ja päsäytti putkesta ihan suoraan mun jalkoihin. Itse vetäisin sellaiset megalipat siinä, että sai itseään kasailla ja juuri samalla hetkellä sattuivat isolla räminällä sulkemaan hallin nosto-oven. Meinasi vähän Piipaan korvat pyöriä, että mitähän täällä tapahtuu, kun jäätävä törmäys, maassa pyörivä hattuuntunut kippari kämmenenkokoisen luumustelman kanssa ja sitten vielä räminäshow. No, reipas penpu tuumasi, että mama ota sylkkään ja siitä hetkisen maailmaa katseltuaan olikin jo episodit täysin unohtuneet ja jatkettiin agilityä. Hirveän herkkis se ei siis tosiaan ole ja onneksi suurimmat vauriot tärskystä tuli kippariin, eikä koiraan :D

Sunnuntaille onneksi ihana Heli osti Juhan treenit meiltä, kun jalka otti aika pahasti rasituksesta ja törmäyksestä itseensä. Me mentiin Piipaan kanssa sitten iltapäiväaksaamaan vaan Jennan treenit ja olipahan vaan mukavaa. Eikä apina muistanut mitään edellisen illan törmäilyistäkään, vaan huusi suoraa huutoa, että nyt sitä agilityä tänne kiitosnam! Vai miltä tää meno näyttää? :D




Se on kyllä ihan huikee, näihin treeneihin oli aivan mahtavaa päättää seiskaleiriviikonloppu. Nuoren koiran kanssa tuolta saa kyllä niin paljon, kun koulutuksessa ei voi lipsua "tuota ja tuota ja tuota pitää vielä treenata" -osastoon, vaan niitä juttuja sitten ihan oikeasti treenataan. Rankkaa toki, mutta uskalsin Piipaan kanssa lähteä, kun tiesin, että sen vire ja draivi riittää väsyneenäkin työskentelyyn. Tänä viikonloppuna olisi tarkoitus sitten molempien koirien kanssa päästä treenaamaan, katsotaan miten saa treenejä jaettua :)