Vuosi alkaa olla taas siinä vaiheessa, että yleismaailmallinen arvokisahössötys alkaa lähestyä huippuaan. Pitäisi sitä tätä ja tuota ja ehkä vielä myös jotain muuta? Tänä vuonna minulla on vallan erinäköinen strategia ja "pitäisi" ei kuulu sanavarastoon. Me olemme enimmäkseen keskittyneet ottamaan iisisti noin harrastusrintamalla ja se nyt ei toki tarkoita lapaset suorana istuskelua, vaan olemme toki treenanneet, mutta maltilla ja ilman ylimääräistä "pitäisi" painolastia.
ÄN-NYYYY-TEEE..NNNN... NYYYT! (Siiri Rantanen)
Tähänkin on ehkä kolme taustatekijää, josta ensimmäinen on ymmärrys siitä, että tehtävissä oleva on tehty jo talvella. Nyt ei enää muuteta mitään, treenata mitään erikoista, vaan vahvistetaan nykytilannetta. Viime treeneissä ja kisoissa tatsi on ollut kyllä vallankin mainio ja aksa on tuntunut siltä miltä sen pitäisikin. Toisekseen näin pari viikko ennen ns. isoja kisoja haluan pienentää loukkaantumis/sairastumisriskiä ihan jo sillä, että ei vedetäkään mitään superhasardia ja toisaalta taas ei kisapaikoilta saada vaikka jotain tyhmää tautia riesaksi. Kolmanneksi tämä on vain agilityä.
Tällä viikolla on ollut hyvin ikäviä uutisia, kun nuori koira lähtee ihan ennen aikojaan. Se on ihan kamalan musertava hetki jo kuulla kaverilta nämä huonot uutiset tuoreeltaan puhelimessa ja laittaa myös pohtimaan, että se voi käydä hetkenä minä hyvänsä myös omalle kohdalle. Vaikka aksa on järjettömän kivaa ja koukuttavaa, ei se kuitenkaan ole mun koirieni funktio ja tarkoitus. Ei ne ole ne voitot tai palkinnot, jotka jää mieleen, vaan ihan muunlaiset muistot. Viikonloppuna otukset ovatkin saaneet ekstrapaljon syliaikaa.
Ei paljon jätetä ilmavaraa (Kuva: Siiri Rantanen)
Kaikesta huolimatta toki treenaamme tavoitteellisesti, mutta panostetaan mielummin laatuun kuin määrään. Yksi hyvä veto on paljon parempi kuin kymmenen sinne päin. Tiistaina hilpaistiin Jennan treeneissä posottamassa vauhtibaanaa, jossa meidän ykkösfokus oli rimat. Ja olipa mukavaa, että muutama sellainen saatiin kerrankin treeneissäkin alas, jotta pääsi muistuttamaan Nalperolle, että sun tehtävä on keskittyä hyppyyn ja päästä palkkaamaan oikeanlaista fokusta. Noin muutenhan siinä ei sitten ihmeempiä ollut, senkun luotti koiraan ja muisti juosta. Torstaina olisin halunnut käydä juoksemassa ykkösellä yhden Eiden hyppärin, jonka kouluttelin ensin muille, mutta se fiilis, kun tulee verkkalenkiltä ja toiset vapaatreenarit ovat ehtineet JUST sen radan purkaa kaikista kuudesta tyhjästä kentästä. Deeeeeeeem, suuren seuran huonoja puolia. Ei sitten vedetty, vaan lennosta piti vaihtaa suunnitelma sitten nopeasti keppien vahvistamiseen muutamalla toistolla.
Kieli keskellä suuta? (Kuva: Siiri Rantanen)
Tänään meillä oli sitten vielä puolikas päiväyksäri Teemulle, jossa vedettin kisanomaista baanaa ja muuttuvien tilanteiden hallintaa. Eniten mieltä lämmittää, että nelivitosista huolimatta yksikään rima ei tullut alas, vaikka erityisesti treenattiinkin myöhässä olemista (täähän on muuten niin kamalan vaikeeta ;). Kyllähän toi Nalperolle näytti pikkusunnuntaiaksat maistuvan ja nyt sitten voikin meditoida akunlatauksen parissa iltapäivän.
Heitetäämpäs loppuun helatorstain kotikisojen A-rata. Harmillinen muurinpalikka erotti meidät taas radan voitosta, mutta se on sivuseikka siihen nähden, että muutenhan tuo oli oikein mainiota menoa ja olen kyllä vallankin tyytyväinen.
Pakko laittaa näytille näitä ihania pentupainikuvia puolentoista viikon takaa. Iona pääsi revittelemään poikain kanssa ja oliko vähän siistiä. Toiset pennut taisi olla muutaman kuukauden vanhempia, mutta ei se näyttänyt menoa hidastavan - päinvastoin. Kaikki kuvat siis Tommi Piiparinen, kiitos!
Paljon en ole ehtinyt meidän ekasta kuukaudesta kirjotella, kun kolmen koiran ja työn sävyttämä arki on pitänyt ihan riittävän kiireisenä ilman tätä kirjailijan uraakin. Enemmän tilannekuvia on tullut päiviteltyä Instagramiin. Jospa rykäisisi kasaan pienen koosteen, jota olemme ehtneet puuhailla tuon minieläimen kanssa tähän asti.
Terveisiä isiltä: pieni pilkkusilmä <3
Tavoitteena minulla on muovata otuksesta iloinen, onnellinen, aktiivisesti ohjaajan kanssa töitä tekevä järkevä aikuiskoira, jossa agility on myöhempien aikojen sivujuonne. Lajia itsessään pidän koiralle sen verran iisinä, että hyvin tehdyt pohjatyöt muissa asioissa helpottaa harrastuksen aloittamista niinkin mellevästi, ettei pennun tarvitse esteitä nähdäkään piiiiiiiiiiiitkin aikoihin. Tosin on se niitä kyllä jo nähnyt, kun esim. Fidarilla pentu on päässyt halliin hengaamaan, mutta siitä se ei mene rikki. Kai :D
Krokotiili reenaa tällä hetkellä esimerkiksi leikkimistä, hauskanpitoa, nimen tunnistamista, sisäsiisteyttä, ohjaajafokusta, luoksetuloa, kropan hahmottamista, hihnassa kävelyä, sheippaamista, naksuttelua, uusiin koiriin/ihmisiin/paikkoihin tutustumista, penturallattelua, tasapainoa, alustoja, ääniä. Ekat viikot se nyt kuitenni eleli kuin pellossa, lähinnä leikkien ja asioihin tutustuen.
Leikkiä, leikkiä, leikkiä
Meillä koti näyttää ihan lastentarhalta, kun lattia on räjäytetty täyteen erilaisia leluja ja puruluita. Koen ei-sallittujen elementtien olevan paremmassa suojassa, kun aina on käden ulottuvilla jotain sallittua mupeltamista vaihtokaupaksi. Samalla ipana oppii myös leikkimään erilaisilla ja erityyppisillä leluilla, mutta niiden joukosta alkaa löytyä niitä suosikkejakin, joita tarvitaan sitten myöhemmin lelupalkkauksessa. Erityisesti nyt herätellään ja vahvistetaan saalisviettiä, mutta samallahan se taisteluviettikin sieltä tulee, kun revitään yhdessä.
Miten tuo sorsa ja pentu voikin olla ilmeeltään niin samanlaisia...
Erilaisten lelujen lisäksi olen vienyt leikkiä aktiivisesti erialustoille ja eri paikkoihin. Esim. liukkaampi kylppärin laattalattia, ulkona, keinonurmella, hiekalla, muovipussin päällä. Samalla kun on isomman turkiksen kanssa käynyt treenaamassa, olen pikkuipanankin ottanut toviksi leikkimään halliin, jotta tottuu fokusoimaan häiriössäkin leluun ja yhdessä tekemiseen. Tässä kakaruusi on ollut huikean hyvä - ei haittaa, vaikka kentällä huudetaan, kun hän leikkii ny.
Kahden lelun leikkiä pitäisi kanssa aloitella, vaikka toistaiseksi palauttaakin supernätisti lelut minunkin räpylään.
Pentukavereita
Sosiaalisen aspektin lisäksi penturallattelu saman kokoluokan kakaroiden kanssa on ihan parasta kropan hallintatreeniä & juoksemaan opettelua. Leikin lomassa pikkuturkis oppii huikean paljon motorisia taitoja, jottei olisi koipinensa kokoajan solmussa ja nämä on kuitenniin asioita, joita mun olisi itse aikamoisen mahdoton sille opettaa. Isojen koirien kanssa kun noin pientä ei voi vielä pistää riekkumaan, ettei käy vahinko fysiikan lakien mukaisesti kun on vauhtia ja massaa ja yhteentörmäys. Kuitenkin pienten aikuisten koirien kanssa tuo saa kyllä temmeltää, niin oppiipa niidenkin kanssa kommunikoimaan.
Iona ja poijjaat
Hippa!
Toki shelttien kanssa syttyy aina parhaiten riekkulamppu, mutta onneksi olen löytänyt myös muun rotuista seuraa. Vesiäispentuja on aksaseura pullollaan ja näyttää hyvin yhteensopivat telminnät näilläkin löytyvän. Kunhan se sisältää paljon juoksemista ja jahtaamista, niin mieli on vallankin valoisa. Myönnettäköön, että myös omistaja tykkää tuupata väsyvalmiin koiralapsen takakonttiin kohti kotia.
Tasapainoilua
Kun on kaikki inkkarit kanootissa
Kropan hallintaa meillä on lähdetty rakentamaan enimmäkseen penturallin ja metsässä tarpomisen kautta. Tosin kaupungissa pitää aina nähdä vähän eforttia, että pääsee sinne metsään asti, mutta silloin tällöin koitamme aina ehtiä. Lisäksi pihalla on muutama tee-se-itse tasapainolauta (esim. taso, jonka alla on pullo tai pallo), joilla tuo karva-apina näköjään tykkää telmiä ihan ilman opettamattakin. Oppii samalla vähän liikettä ja liikkeen aiheuttamista siinä sivussa.
Tasapainotyynyä on myös alettu nyt naksutella eri positioissa, mutta asiassa ei ole ollut kyllä minkäänlaista haastetta. Ipanat kun ovat kasvattajalla viihdyttäneet itseään tasapainolaudalla jo ihan omatoimisesti, joten enemmän olisi ehkä haastetta pennun pitämisessä tyynyltä pois.
Sheippaamista
Minä kyllä fanitan klikkeriä ja sheippaamista ihan kaikessa koirankoulutuksessa, joten pentunenkin on jo tähän maailmaan tutustutettu. Suurin haaste tuntuu olevan innokkaan kaksipäisen yleisön pitäminen poissa pentutreeneistä, kun etenkin Javalle tulee karmea polte "minäminäminä!" tulla näyttämään mitenkä sitä nyt asioita tehdään :) Sinäänsä hyvä, että tulijoita on jonoksi asti, kun pentusen mielenkiinnon harhaillessa voi ottaa seuraavan kandidaatin töihin ja johan on pentukin häntä heiluen jatkamassa töitä.
10 vk jälkeen ollaan aloiteltu esim. tassutouchia, eri jalkojen tarjoamista esineille, objektin ympäri pyörimistä, peruuttamista, laatikkoon menemistä, esineiden nostamista kuppiin. Ja täytyy myöntää, että laspikoira on kyllä aikamoinen virtuoosi tässäkin lajissa. Videolla kakaran eka sessio kokonaisuudessaan ja pakko vaan hämmästellä miten toimiva metodi tuo sheippaus oikeesti on :)
Häiriöitä
Kuva: Siiri Rantanen. Pätevä kisatyöntekijä!
Kakara on pyörinyt minun mukanani mahdollisimman paljon eri paikoissa ja tähän mennessä ollaankin otettu haltuun mm. aksakisat, kolme vee synttärit, duunipaikka, lemmikkikauppa, fidarileirit, vilkkaat puistot. Samalla kun saa sosialistettua ipanaa ja treenattua häiriöfokusta, saa kaupan päälle eri alustoja. Liukkaat lattiat, ritilät, telttakankaat, muovit jne. ja pentu oppii, että kaiken päällä voi kävellä, kunhan vaan katsoo mihin ne tassunsa tunkee.
Jeee, vieras ihminen! Ota sylkkyyn, saanko suuteloida, jeee!
Sen lisäksi olen toivottanut erityisen lämpimästi tervetulleeksi kaikki pennunlällyttäjät. Ehdottomasti saa ja pitää rapsuttaa, jos ei pelkää yllättäviä pentusuukkoja. Helatorstain aksakisoissakin ihanat treenikamut viihdytti kakaraa kävelyttämällä sitä kisa-alueella sillä välin, kun itse olin kisatöissä. Ja siellähän se pätevä pikkupentu istui välillä vastaanottamassa ilmoja minunkin kanssa. Tilaisuuden tullen olen pyytänyt myös vierasta leikittämään pentua, jotta ei opi pelkästään minun kanssa lelun vetoon.
"Pentu on niiiiiiiiiiiiiin ihana"
Ei ole :D Vaikka vastaukseni useimmiten kysymykseen "miten pentu?" on "kamala", niin on se pentuarki kuitennin aikamoisen hauskaa ja palkitsevaa. Rankkaa ja aikaavievää joo ja tolla termiitillä on ihan järjettömästi energiaa. Sitä ei nukuta. Kyllä kuudelta voi jo herätä leikkimään. Se hyppii siis jo ihan suvereenisti sohvalle ja sänkyyn, joten pakoon sitä ei pääse kotonaan. Se on myös kuin pieni simpanssi, kun se kiipeilee sohvanselkä nojalla ja siinä sivussa esim. päikkärien nukkujan pään päällä. Sillä on valtavan terävät hampaat ja se on kovin vikkelä nappaamaan suuhunsa aivan kaiken, mitä silmät nyt sattuu näkemään. Se on hyvin itsenäinen ja saattaa leikkiä itsekseen pihalla vaikka vartin. Toki siellä leikissä mukana menee crocsit ja kukkaruukut, koska hän osaa olla myös luova leikkien suhteen. Se kaivaa. Se on ahne. Se on erikoinen fiilis löytää omasta silmästään pennun tassu vain hetki sen jälkeen, kun on tehnyt näköhavainnon kohti lentävästä sheltinpennusta.
Vaan on se rakas <3 Se on ihan huikea pentu ja se on juuri se Java 2.0, mitä meille etsinkin.
Vaikka se aika euforista onkin. Aikuisille koirille on toki tarjottu ihan omaa viihdettä ja Nipin osalta lista on helppo: kunhan on frisbee tai pallo + ruokaa, niin pieni koira on elämäänsä aikamoisen tyytyväinen. Java tarvitsee sitten pikkaisen agilityä. Sen verran olemme tosiaan ehtineet treenailla, että parit Jennan treenit ja Teemun yksäri on karvaturkis päässyt hassuttelemaan varsin pätevissä merkeissä. Aika maltillista on meidän touhu ollut johtuen tuosta omasta koivesta, kun se olisi kiva saada kuntoon esim. kesäksi, mutta eiköhän se tästä. Ainakin suunta on parempi.
Jennalla oli hauska baana, jossa testattiin irtomista vs. haltuunottoa. Kyllähän tuo otus näköjään osaa molemmat ja mikä parasta, se sai luvan kanssa juosta puomin ja oliko vähän onnellinen pikkukoira <3 Ensimmäisen kerran ratatreeneissä taisin enivei edes juoksuttaa otusta, joten kisavalmiista tuotteesta ollaan aika kaukana, mutta pääasia, etttä koiralla oli kivatsua. Videosta ja perberinpotkinnasta kiitos Jennalle.
Teemun vappupäivän yksärille tuli viime hetken muutos, kun treenikamu sairastui ja pitikin rekrytä uusi tunninjakaja. Onneksi Heli ja Kick olivat lähtövalmiudessa, joten tehtiin sitten pikku roadtrip Masalaan vappuiltana. Javalle tällä kertaa oli haasteena huutelevat putket, joihin se meinasi lurahdella kuin pieni pilkullinen saippua. Etenkin toi kepit vs. putki matsi tuppaa kääntymään 80 prosenttisesti putken eduksi, joten sitä erottelua olisi kyllä syytä treenaa. Eipähän lopu tekeminen kesken :) Kiitokset duolle Heck seurasta ja kuvausjeesistä!
Viime viikonloppuna kipaistiin myös kisaamassa, kun Satu niin meitä houkutteli kotkempaan. Pyhtäältä sateen keskeltä Javalle yksi nollavoitto Hannikaisen agiradalta (-11.75, 4,75m/s) ja mulle kaksi muuta henkistä nollaa, Java hipaisi sitten tosiaan rimat kahdella vikalla radalla, niin ei enempää jälkipolville kerrottavaa. Minähän en tosiaan itse edes radalla tiennyt rimojen pudonneen, kun ne oli taas niitä varvashipsuja. Vaikee korjata, kun sitä on jo seuraavalla esteellä ennekuin rima edes hypähtää maahan. Noooh, Ionalla oli ainaki lystiä, kun päästi moikkaamaan kasvattajatätiä ja käytini pentusen kanssa myös Berran putiikissa shoppaamassa karvalelua. Hyvin maistui lelun repiminen kisapaikalla kakaralle, vaikka vieressä maksit viilettivät aksaa.
Mä jotenkin muistin, että pentujen PITÄISI nukkua enempi. Tai sitten kukaan ei ole sitä Ionalle kertonut? Pikkunilviäisessä on nimittäin jonkinverran latausta ja en ole vielä keksinyt miten se väsytettäis niin, että uni pukkais päälle vaikkapa kesken leikin. Se on myös varsin ehtivä, koska enimmäkseen se juoksee tai lentää paikasta A paikkaan B. Myöskään kovin kaukana se ei ole, että kakara on itse sohvalla. Strategia näyttää tällä hetkellä olevan se, että otetaan ihan järjetön vauhti, hypätään, pistetään silmät kiinni ja toivotaan parasta. Tällä hetkellä maha ottaa vielä kiinni.
Jos on soma, niin saako silloint tehdä mitä haluaa?
Pentuarki on siis pitänyt allekirjoittaneen varsin kiireisenä. Sen lisäksi kun käy töissä, viihdyttää isommatkin koirat, treenaa ja nukkuu öisin vähän miten sattuu, alkaa kalenteri olla ihan hyvin täynnä. Jos jotain positiivista, niin kakara osaa mm. pyytää jo ulos. Meillä siis on jo nyt päiviä, ettei sisälle tule yhtään vahinkoa ja se on mielestäni varsin kohtuullinen suoritus tuollaiselta 11viikkoiselta.
Kakarasta on kuoriutunut myös pätevä autoilija. Autossa se nyt on joutunut tässä viimeaikoina olemaan enemmänkin kyydissä ja näppäränä tyttönä se näköjään nukkuu siellä. Treeneissä odotellessa ja matkalla. Toki se on välillä vähän työlästä jos on käynyt ensin reilun tunnin pentupainimassa ja ajattelee, että kyllä nyt on rauhallinen ilta tulossa, se on vartin pikalataus autossa ja taas mennään.
Sen kummallisempaa agendaa minulla ei ole pennulle ollut, vaan lähinnä olen esitellyt paljon erilaisia asioita, leikkinyt erilaisilla leluilla ja ympäristöissä ja koittanut järkkää pentupaineja samanikäisten kanssa. Vähän on aloitettu klikkerin ehdollistamista. Tähän mennessä kakara on mm. reippaasti häntä tötteröllä vastaanottanut 3 vee synttärit, jossa juoksua ja kiljuntaa ja radio-ohjattavalla autolla kaahailua, agikisat, eläinkaupassa pyörähtämisen, hallissa radanrakennusassarointia, näyttelypöydällä seisomista hallissa jne. Lelun repiminen näyttää maistuvan myös paikassa kuin paikassa.
Naamiksen avustuksella olemme tosiaan saaneet järkättyä pipanalle samanhenkistä seuraakin ja sen lisäksi Touho -veljen kanssa koitetaan ehtiä telmimään useamminkin. Päivää vanhemman perropennun kanssa saivat aikaan oikein pätevät leikit sateisesta kelistä huolimatta, joten tulemme varmasti treffaamaan uudelleenkin - kun sattuu vielä seurakaverin pentu olemaan ja hyvinkin samaa kokoluokkaa. Notta jos jossain blogin taustajoukoissa on halukkaita pentupainijoita, ni täällä on yks leikkivalmiudessa.