Sheltinpullerot hakumetsällä

Lauantaina sheltinpullerot pääsi taas hakumetsään katsomaan jäikö alkuvuoden treenirykäyksestä mitään mieleen. Oltiin sen verran pienemmällä poppoolla, että minulta pääsi koko trio tositoimiin, sen lisäksi jalmini-Elmo Katjan kanssa ja asiantuntijana Jenni kapteeni Nemon ja mustavalkoisen wannabe-sheltin kanssa. Parissa tunnissa koko orkesteri ehti pariin otteeseen käydä maalimiehen etsinnässä, joka oli vallan mainiota!

Java on sen pari kertaa käynyt raunioilla, kerran aiemmin hakumetsällä ja nyt se oli ihan tassu lipassa samantien lähdössä maalimiehen hakuun. Ei tartte paljon hetsata puuhkaa, kun kaveri haukkuu ja vetää hihnassa, että täytyy mennä. Odoteltiin ilman näköyhteyttä Jennin piiloutumista ja sitten vaan koira irti ja hommiin. Nappasin videolle jälkimmäisen vedon:




Ihan huikee laji kyllä vahvistamaan koiran itsenäisyyttä ja itseluottamusta! Javakin unohtaa ihan samantien, että mamma mukana, kun on annettu "hae" käsky. Videolta näkyy hyvin milloin se saa hyvän ilmajäljen ja sieltähän se Jenni tosiaan kuopasta löytyi. Sen verran testattiin kanssa jäljestääkö se vai ottaako oikeesti ilmavainua, kun Jenni oli vielä tarkoituksella välttänyt keskilinjan käyttöä piiloon mennessä ja kiertänyt vasenta reunaa. Nenällähän tuo viipottaa :)

Olisi pitänyt ottaa Ionakin touhuista videota, kun toinen oli niin intona töissä. Tehtiin alkuun pari lyhyttä näkölähtöä ja lopuksi sillekin vielä ilman näköyhteyttä haku. Soli vallan mainio, kun lähti luonnollisesti ihan täysiä, sitten tuli räyräyräy juostessa, ko näkynykkää missään maalimiestä, räyräy toiselle puolelle keskilinjaa ja sit se kaivoi työkalupakista nenän! Ja sieltä se maalimies löytyikin lihapullapurkin kanssa puun takaa ja kyllä vaan oli nohevaa flikkaa takaisintullessa. Lopuksi frouva Managerikin pääsi oikeisiin töihin ja voi hyvänen aika, kun osaa pieni sheltti olla tohkeissaan. Hienosti ensikertalainenkin pääsi tekemään vikaksi ihan oikean haun, joka nipimaiseen tapaan oli hyvin täynnä tapahtumaa ja touhua, mutta hetkeksikään ei mustikki luovuttanut. Olihan tosi kyseessä, kun lihapullat piiloutuneet metsään!

Nämä muut lajit on kyllä aivan mahtavaa balanssia tuolle niin hektiselle aksatouhulle. Koira pääsee olemaan koira ja työskentelemään täysin itsenäisesti, jolloin kaksijalkaisesta tulee ihan vaan matkustaja. Aikaahan se toki ottaa, mutta voiskai sitä huonomminkin aikaansa käyttää, kun kavereiden kanssa metsässä hengaillessa. Toivottavasti lumet sulaisi pian ja päästäisiin taas raunioille jatkamaan touhuja! Kiitos pätevälle treeniseuralle :)

Ei menny niinku Strömsöössä

Vaikka miten toivottiin terveempää starttia tähän vuoteen, pyyntö ei ilmeisesti päässyt ihan perille saakka. Jälkitauti hyökkäsi sitten uudenvuoden tienoilla vallan iloisesti kylään sen ihmeempiä kyselemättä ja siinähän se onkin vuoden eka viikko mennyt jo hyvinkin omalla painollaan. Uskaltaako tässä nyt enää mitään toivoakaan, jos tulos on ihan päinvastainen...

Uusivuosi meni meillä vallan rennoissa merkeissä. Pässikkäät kun ei paikallisesta sotatilasta ole moksiskaan ja sukuhistorian oletuksella luotin myös siihen, että Piippikään ei asiaa noteraa. Siinä sentään olin oikeassa! Meillä siis paukkui aikalailla ympärillä, mutta koirat puuhaili omiaan sisällä tai vetelivät zetoria.

Käytin lauman Hakunilan pelloilla pitkällä lenkillä ja pikatreeneissä aattoiltapäivänä, ja heitin niille vielä possun sääriluut imeksittäväksi viihteeksi illan ratoksi. Piippi halusi ysin maissa pihapissille ja mietin siinä mennäänkö vai ei, mutta koska neiti niin pontevasti sinne vinkui, niin pakkohan se. Siinähän ne sitten kävi paukkeesta ja ryskeestä huolimatta kylmän viileästi pisulla koko jengi kiinnittämättä mitään huomiota ympäristöön ja töpsytteli sisälle kiltisti. Onni on kolme paukkeenkestävää karvakaveria <3

Siitä eteenpäin alkoikin sitten kipparin vedon hyytyminen, mutta lauantaille oli jo etukäteen järkätty hakutreenit, joihon mentiin kärsään asti topattuna. Minusta nämä kaikki itsenäisyyttä ja itseluottamusta vahvistavat lajit on pennulle (ja vähän vanhemmillekin) valtavan hyviä, joten olikin mahtista, että Jenni lähti ilomielin treenejä vetämään. Paikalla meitä oli Jennin lauman ja Novan pikkuveljen lisäksi Helin poppoosta Kiki ja Bea ja "jalmineista" mukaan uskaltautunut Katja Elmon kanssa ja minulta Java + Piippi.

"Tuolla se on, huomasitko?!" Tuumiksii Elmo

Ensin tehtiin vieraanihmisen hajunnostoa, kun maalimies oli ojassa ja koirien kanssa käveltiin ohi ihan niinkuin lenkkiasetelmissa. Java pysähtyi tuijottamaan ojassa olevaa maalimiestä, ajatteli sen olevan ihan ok ja jatkoi vaan merkkailuuaan päätehtävänä :D Palattiin takaisin ja se tuumasi, että no hitsi olisitte heti sanonut, että sille pitää jotain tehdä ja kävi hakemassa namit. Piipin nenä oli alkuun myös ihan muissa asioissa varattuna ja kun se hogasi piilossa kuusenkätkössä pötköttävän maalimiehen, toinen otti hirveen rygärihaukut, että mitä hitsiä ja seisoi siinä vieressä haukkumassa. Minua vähän nauratti, että ei ihmeisesti jää haukkuilmaisusta kiinni... Maalimiehen piti pientä pipanaa puhutella, niin kävi namit hakemassa pois. 

Herkkusia tiedossa, kannattaa olla skarppina!

Elmo kipaisee varsin reippaasti maalimiehen piilolle

Tämä laji nimenomaan on pukeutumiskysymys

Toinen treeni oli sitten maalimiehen näkölähtöjä, ja molemmat oli heti jo paremmin kartalla, että aajoo tätä. Javalle tuttua huttua, joten se ampaisi samantien piilon etsintään ja Piippi teki saman perässä. Ekassa se mietti pitääkö kuoppaan asti mennä, mut tokassa tepasteli häntä soirona kuoppaan asti namin hakuun. Hyvät treenit kyllä laumalle ja toivottavasti tällä poppoolla lähdetään uudemmankin kerran hakuhommiin! Katsotaan, jos kelien salliessa pääsisi raunioille tekemään samaa. Suurkiitos Jennille treenien vedosta ja kivalle treenipoppoolle iso peukku :)

Työt paketissa ja hupi voi alkaa, vai mitä Bea & Kick

Loppuvuoden suuria kohokohtia päästiin myös juhlistamaan valiokuvauksilla. Jalmarin ensimmäisestä pentueesta ihana Elmo poika urakoi kipparinsa kanssa upeasti hyppyvalion arvon nappaamalla viimeisen SERT-H:nsä isoissa JAU:n kisoissa kolmospallin kera ja luonnollisesti iskä tarjoaa kuvamuistot. Saatiinkin jotenkin tunnelmaltaan niin oivallinen talvikuva Elmosta hienon valioruusukkeensa kanssa, paljon onnea siis vielä kerran Katja & Elmo!

FI AVA-H Käpylaakson Elmo

Tässä välissä Iona on ehtinyt tosiaan juosta ekat juoksunsa, aloittaa Trkmanin onlinejuoksarikurssilla (josta myöhemmin lisempi), hölmöillä ja olla vallan nätti. Vai mitä tykkäät, 10,5kk koirantaimi:

Ai miten niin kiire? Treenejä, mh-järkkäilyä, raunioetsintää...

Saiskos jostain sellasen kalenterin, jossa olis viikkojen seassa ihan ylläripylläri ekstrapäiviä? Vaihtoehtoisesti vois tietty joskus kokeilla täyttää niitä tämänkin hetkisiä sivuja vähän vähemmän... Hitusen siis lennetty tuli hännän alla koko syksy ja samasta syystä blogikin jäänyt vähän taustatuen rooliin. 

Muutamissa ohjatuissa treenissä ollaan käyty pyörimässä ja sen lisäksi marraskuinen fyssariaika siirrettiin sitten peruutusajan tilalle keskiviikolle. Vaikkei mitään vikaa otuksessa olekaan, se hyppää nätisti ja ravaa nätisti, niin onhan se tärkeä juttu huollattaa tuota rankaa ammattilaisella säännöllisesti. Ja olipa hyvä, että käytiin. Ristiluun oikealla puolella, lavoissa ja niskassa olikin vähän avattavaa, jotka reagoi hoitoon samantien. Otin vielä marraskuulle tsekkausajan, niin eiköhän sillä taas pysy muskelit ojennuksessa.

Viime viikonloppuna olin järjestämässä Etelä-Suomen Shelttien mh-kuvausviikonloppua ja olipahan vaan mielenkiintoista. Sitä vähän naureskeltiinkin keskenämme, että koska kukaan ei ollut ikinä edes yhtään mh-kuvausta nähnyt, niin ajateltiin sellainen järjestää sitten ihan itse, ni ainakin nähdään sitten tositoimissa oikeanrotuisia. Niimpä pari vuotta sitten alkaneet järjestelyt kulminoitui tuohon viikonloppuun ja minäkin löysin itseni kuuden pintaan ratin takaa starttaamassa kohti Mäntsälän Koirakerhon kenttää. Onneksi sää oli ihan törkeän upea, joten mikäpäs siinä sitten auringonpaisteessa oli lauantaipäivä hengata.

Terrierisheltti

Vieheen takaa-ajo

Haamut

Ehdinköhän mää katsoa kolme suoritusta ja sen perusteella kyllä ainakin oma mielipide on se, että mh on lempeämpi vaihtoehto kuin luonnekuvaus - vaikka se viedäänkin standardina läpi jokaiselle. Yksi kuvaus kestää sen kolme varttia, jonka aikana on pitkät siirtymät ja sen lisäksi koira käydään useaan kertaan lenkittämässä kuvausalueelta poispäin. Se on siis vähemmän intensiivisempi kuin luonnetesti, jossa mennään suoraan osiosta toiseen (ja tietty, jos koira tarttee, niin pienet palauttelevat osiot välissä). Ja puuttuuhan siitä se ihmisuhka kokonaan. Mutta hyvin mielenkiintoista seurattavaa ja ehdottomasti kannustan a) shelttipiirejä järkkäämään noita lisää b) omistajia kuvauttamaan/testaamaan shelttinsä. Nyt dataa tupsahtaa siis 18 uudesta sheltistä, joka on hieno juttu :) Lisempi juttua tulossa shelttilehteen - tosin taitaa lehden lokakuun alun dedisten takia mennä ensi vuoden ekaan numeroon.

Jotta omat koirat ei olis ihan hunningolla yhdistysjuttujen takia, niin niillekin oli jotain ekstraa luvassa. Tai no managerin osuus oli luonnollisesti enemmänkin keskittyä poikansa tsemppaamiseen ja siinä sivussa lenkkeilyyn, kun sunnuntain ratoksi riennettin Hepeko:n raunioradalle Herttoniemeen shelttien pelastuskoiratoimintaan tutustumiseen. Ihan ekaksi pääsin toimaan maalimiehenä Jennin puuceelle, jonka päälaji onkin peko nykyään. Minun piti siispä kontata maanalaiseen tunnelistoon pilkkopimeään odottamaan löytäjää. Luolasto on ilmeisen massiivinen maan alla, joten kuulinkin kun muutamaan otteeseen Nova ilmoitti haukulla olevansa hajusta kärreillä ja eipä aikaakaan, kun Nova tupsahti kammioon. 

Nova etsii

Sinäänsä hauskaa miten vahvasti noi otukset menee nenällään, koska Nomppakin juoksi musta ohi puolen metrin päästä kammion perälle ja vasta takaisin päin tullessaan huomasi mut. Ja se selkeesti mietti hetken, että pitääkö haukulla ilmoittaa löytö vai nou. Onneksi maltoin olla ihan hiljaa paikallani ennen kuin saatiin haukut peliin ja iiiiihanaa Latz -kissanruokaa siitä palkaksi.

Sitten päästiinkin tosi toimiin pienen laji-intron päätteeksi. Javan eka näkölähtö meni vähän reisille, kun mun olis pitänyt käyttää se merkkailuviihteellä ennen omaa vuoroa. Koska sehän ensi töikseen sitten aloitti huudien haltuunottamisen ja pariin kertaan piti muistuttaa, et eiku sun duuni on nyt etsiä maalimies. Löytyihän se sieltä, kun saatiin putkiaivot asennettua oikeeseen moodiin. Toinen piilon takana ollut veto menikin heti paremmin, kun se oli jo saanut ideasta kiinni ja eteni maalimiehen luokse hyvinkin suoraviivaisesti. Kolmannella mentiin jo vauhdilla kohti pekonilihapullarasiaa :P

Nyt on maalimiehen paikka saletti

Missä Jallu luuraa?

Neljäs ja päivän viimeinen etsintä tehtiin lisäämällä kuvioon vieras alusta. Koiran piti edetä maalimiehen luokse tuollaisen valkoisen irtonaisen tiililäjän läpi. Java kävi itsenäisesti vähän kokeilemassa tiiliä ja päätti sitten miettiä onko toista reittiä. Mun piti käydä vähän seisoskelemassa tiilien päällä, jotta Javakin huomasi, et hitto, siinä saakin kävellä! Sen jälkeen se tepasteli ihan mennen tullen ja ihan missä vaan. Lopuksi kävin vielä kävelemässä koiran kanssa eri alustoilla ja ainakaan tuolta radalta ei löytynyt vielä kohtaa, josta Java ei olisi muina ankkoina mennyt. Hieno poika!

Lähtöluvan odottamista

Herra Itsenäinen tutkimassa reittejä

Jättipotti, ehta maalimies!

Myös tiilin päällä voi kävellä

Erilaiset alustat - nou probleem

Mutta äärimmäisen mielenkiintoinen tutustuminen tämä olikin. Javalla ei ole tehty yhtään mitään ihmisten etsintää piiloista tai hakua tai mitään sellaista ja silti se tajusi heti ekan vedon jälkeen mikä se juju on. Koko tuo viiden hengen poppoo koirineen oli tosi taitavia ja kaikki oli ihan kuin kotonaan myös raunio radalla, huippua! Ihan mahtava laji, joka on koiralle luontevaa ja hyvinkin itseluottamusta kasvattavaa, kun se toimii siinä ihan itse ja kaksijalkaisten rooli on lähinnä vaan palkata upeita suorituksia. Heitettiinkin jo ideaa ilmaan, että seuraavaksi haluttaisi testata hakua. Sheltistä on moneksi ;)