21.4.2017

Koiran taidot vs. ohjaajan taidot

Siinäpä kysymys, jota olen pallotellut tässä viime vuodet. Ionan ilmiintyminen taloon muutama vuosi sitten mahdollisti käytännön kokeilut aiheesta ja tässä parin vuoden checkmarkissa sitä on jo paljon viisaampi. Ja mikä parasta, tiedän olevani enemmän oikeillä jäljillä nyt kuin aiemmin. Käytännössä tiesin tämän eron esimerkiksi hyvinkin konkreettisesti taas keskiviikon Sanni Kariniemen treeneissä, jossa rataplänistä osasin jo kertoa, että kummalle koiralle tämä on vaikea ja kummalle ei. Ero tulee selkeästi näkyviin nyt, kun oma liike on yhä huonoa ja kaukana täydellisestä.



Olen aloittanut agilityn seitsemisen vuotta sitten, kun Java oli vuoden ikäinen. Sinäänsä huvittavaa, että olimme agilityn pentukurssilla silloin absoluuttisesti vanhimmat ja silti kurssin aikana treenattiin kaikkia esteitä - ja osasta silloisen kurssinvetäjän metodeista kieltäydyin jo silloin. Yhäkään en veisi pentua mihinkään pentuagilityihin alle vuoden ikäisenä, vaan panostaisin paljon tärkeämpiin perusjuttuihin ennen sitä. Pitkä matka on sieltä tultu ja suuri osa ajasta on käytetty ohjaamisen & ohjauskuvioiden harjoitteluun. Nyt voin sanoa, että se ei olekaan ollut relevanttia, vaan koiran taitoihin panostaminen olisi itseasiassa tuonut hyvinkin erilaisen lopputuloksen tässä vaiheessa.



Javan potentiaaliin nähden siitä on jäänyt paljon käyttämättä ja silti on päästy aikamoisen pitkälle yhdessä lajin parissa! Olen niin kiitollinen ihan jokaisesta yhteisestä kilometristä, kuopista matkan varrella, koska ilman sitä minun olisi ollut aivan mahdoton muodostaa omaa käsitystä siitä mitä haluan, mitä en halua, miltä se "hyvä" näyttää ja miten sinne päästään. Iona hyötyy aikalailla tästä ajatteluprosessista, kun alusta alkaen olen siitä tehnyt omaan käteen sopivaa koiraa ja puhumattakaan siitä mitä korjataan ja parannellaan sitten seuraavan kanssa. Iona ei myöskään olisi sitä mitä se on jo nyt, jos olisin tyytynyt vain kopiomaan jonkun toisen systeemiä orjallisesti, vaan enemmänkin tässä on pyritty hakemaan ajatuksia ja soveltamaan omaan tekemiseen. Mikään "wonderdog" se ei toki ole tai edes maailman nopeinhienoinfantsuin, se on vain minun oppimisprojektini :)



Tällä hetkellä olen huono ohjaaja. Etenkin koiralle, joka on opetettu liikeorientoituneeksi ja joka tulkitsee sen perustella informaatiota. Jotenkin pystyn juoksemaan suoraan, mutta kaikki käännökset, rytmitykset, suunnanmuutokset on todella koordinoimattomia. Niihin menee myös aika paljon ajatuskapasiteettia, joka kaikki on pois koiran ohjaamisesta. Siitäkin huolimattta haluan toki olla reilu koiralle ja tyhmistäkin virheistä huolimatta koira saa kyllä palkkansa.



Iona, jolle on kokoajan opetettu taitoja, on niin paljon itsenäisempi ja taitavampi lajissa, kuin Java, jolle on opetuttu lähinnä ohjaajan tulkintaa. Ionan kanssa saan olla epätäydellinen huomattavasti suuremmalla marginaalilla. Molemman koirat treenaa nykyään siis enimmäkseen niitä taitoja ratatreenin sijasta, vaikka harjoitus olisi numeroitu ykkösestä kahteenkymmeneen. Mun tavoite ei ole räpeksiä rataa nollalla läpi hinnalla millä hyvänsä, vaan miettiä sieltä etukäteen ne taidot, joita radan onnistunut suorittaminen vaatii ja keskittyä niiden tekemiseen.

Myös kouluttajana panostan harjoituksen suunnittelussa taitojen rakentamista, koska ne ohjaajan taidot (ohjaustekniikat) tulee siinä sivussa. Pelkkä radanjuoksentelu kun ei lisää koulutettavien kykyä ottaa omaan työkalupakkiin lisää aineksia soveltamalla, poislukien nollaratatreenit. Suunnitelmallisuus, tavoitteiden asettelu ja arviointi on asioita, joita yritän saada rutiiniksi koulutettaville joka kerta, kun he tekevät mitään agilityyn liittyvää, jotta hyöty olisi maksimaalinen ja määrään sijasta voi keskittyä laatuun. Ohjaustekniikoissakaan kun olennaisinta ei ole täydellisyys, vaan loogisuus.




Javan kisakuvat pääsiäiseltä: Johanna Koski

12.4.2017

Piipaa on irrrrti!

Nappasin ex tempore tuurauksen tiistai-illalle Akatemialle, jotta molemmat koirat pääsee tällä viikolla reenaamaan. Jälleen kerran, kyllä kannatti ja olipahan vaan lystikästä! Pohdin tuossa kumpaan treeniin otan kummankin koiran, mutta päädyin vauhdin ja eri alustan takia takia ottamaan Akatemialle Piipin. Viikonloppuna Ionasteri on ilmottu Konalaan kisaamaan (koska vanhentuvat Smartumit :D), jossa kauhukseni huomasin taas ykkösten kisaavan kaikki startit sisällä. Jotenkin luulin, että edes yhden saisi vetäistä ulkokentällä, mutta pikkukoiran ykköstreeni onkin siis näissä kisoissa totutella noin pehmeään pohjaan plus karmeisiin puukontakteihin. Eipä siinä, hyvää reeniähän se, mutta pohja ei vaan oo koskaan sopinut mulle - toivottavasti Ionalle.

Toi Akatemia tekonurde korkkitäytteellä on kyllä törkeen hyvä! Iona pääsi erityisesti hyödyntämään koko potentiaaliaan kiihdytyksissä ja erittäin täpäköissä käännöksissä kovasta vauhdista. Jennan kommentti ekan vedon jälkeen "Hyi miten täydellistä". Radan alku oli ollut erittäin haastava suurimmalle osalle illan koirakoista, mutta tuollaiselle luontaiselle kääntyjälle sopii kuin nenä päähän - mun ei tarvii vääntää käännöstä, riittää ajoissaoleminen.



Tällä baanalla sain vaihdoin myös treeniin nuo ruotsalaisten suosimat vekit. En ole muistanut koko asiaa, joten nyt olikin sitten loistotsäänssi opettaa tämäkin asia Piipaalle: kyllähän pari toistoa riittää :D No, hyödyllinen ohjaushan se, jos tarvitsee sen pari metriä etumatkaa ja voi olla satavarma, että koira myös lukitsee esteen itsenäiseen suoritukseen. Kaikenkaikkiaan huiman hyvä treeni ja Ionan kanssa on jäätävän hauska treenaa. Se kun on ihan pelottavan taitava ikäisekseen (kun ottaa huomioon meidän tosi vähäiset treenimäärät ja ohjaajan saikun), hyvillä pohjatöillä näköjään pääsee pitkälle! Tälläkin perusteella liputan jatkossakin sen puolesta, että pennun paikka ei ole agilitytreeneissä, vaan noille telineille ehtii myöhemminkin.


11.4.2017

Treenejä ja "treenejä"

Koska itse lomaa ei tietenkään sovi käyttää sairastamiseen, otin sitten taudin päälle paluulentopäivänä. Niimpä pari päivää sitten venyi loman jälkeen töihinkin paluu, kun sai kotona sairastaa kuumetta pois ihan kaikessa rauhassa. Sen verran olin sitten kuitenkin itsepäinen, että jos keskiviikkona pystyy töihin menemään, voi mennä myös treeneihin.

Lauma kasassa :)
Voi kuvitella miten perinjuurin tehokasta toimintaa se oli, Jennakin jo nauroi, että näytän ihan pössyttelijältä kun yritin saada happea koneistoon pienen pyrähdyksen jälkeen. Tottakai tyrkylle juuri tälläisenä kertana tulee sitten molemmille koirille treenit ja pakkohan se oli siihenkin tarttua, kun koirat vetäneet lonkkaa (kuka on, kuka ei :D) ja Javankin palautus onnistui minuutilleen täydellisesti suoraan hallin pihaan. Mulla on siis ollut tehokkaampiakin treenejä, mutta koirilla näytti olleen oikein mukavaa, vaikka ohjaaja olikin ihan liisterissä.

Koirille lienee opettavin osuus näissä treeneissä oli paskan ohjaajan kanssa toimiminen - kun ei jalat liiku ja suu käy, niin paree vaan sitten mennä suullisten käskyjen mukaan. Parasta antia molemmille koirille oli ehkä juoksupuomilta avokulmaan kepeille, etenkin pikkukoiralle iso hattu upeasta osumasta ja itsenäisestä sisäänmenosta. Nalpelta jo jotain sellasta voikin jo odottaa, mutta minun pieni neititarzankin :)

Viikonloppuna sattui olemaan sellainen ihme, ettei hallissa ollut kisoja, joten oli pitkästä aikaa mahdollisuus vapaatreeniin ihmisten aikaan! Vaikka kalendaario oli pullollaan, pelastukseksi tuli jetlagin jälkimainingeissa tapahtuva ajoissa herääminen. 6:30 kun nousee ylös auringonpaisteeseen ilman herätyskelloa, sitä ehtii hengailla, lueskella, juoda aamukahvia ja silti olla ysiltä treenaamassa! Molemmille koirille tein ohjaustreenin ja pääsin palkkailemaan lukituksia liikkuvasta ohjaajasta huolimatta niistoissa, saksalaisissa, pakkovalsseissa ja sivuirtoamisissa.

Huomentaaaaaaaaaaaaa


Sunnuntainakin sattui tyhjä slotti, joten ampaisin iltapäivällä hallille tekemään kuuntelutreenin kummallekin: siis flätillä puomin jatkoja suoraanmenoilla, loivilla käännöksillä ja jyrkillä käännöksillä. Tämäkin aihe ollut treenilistalla vaikka kuinka pitkään ja vihdoin pääsi edes vähän sitäkin asiaa työstämään, huippua! Duo oli varsin pätevä, etenkin Java yllätti kyllä miten sen sai ajattelemaan yhdestä palkkaamattomasta suorituksista, se otti vauhtia vähän pois, keskittyi, kävi huolellisesti ottamassa kontaktin ja siitä tiukka käännös hypylle. Seuraavalla kerralla se lisäsi itse vauhdin takaisin ja teki saman suorituksen. Perustekeminen näytti sen verran hyvältä, että pääsin sekoittamaan pakkaa käskyjen kuuntelulla - välillä suoraan ja välillä käännöstä sekaisin.

Mua vähän meinasi naurattaa, kun pitkästä aikaa kaivoin T&T laatikon mukaan treeneihin ja sitten viereisellä kentällä tottakai oli myös boksi käytössä. Näköjään samalla kanavalla ja ihmettelinkin alkuun, että mitähän täällä tapahtuu, kun laatikko syöksi namia ihan miten sattuu. Ensin kelasin, että onkohan siitä jotenkin patterit loppumassa, että se sekoilee tai kaukosäädin rikki, mutta sitten tajusin syyllisen olevan viereinen kenttä. Enkä jaksanut pohtia miten oman kaukosäätimen saa vaihdettua toiselle kanavalle. Minä en muutenkaan ole ko. tuotteen suurin fani, enkä pidä sitä mitenkään välttämättömänä (mun mielestä agilityn ei pitäisi olla elitistinen rahalaji, eikä osaaminen ole kiinni käytettävissä olevista leluista tai rahasta) juoksarienkaan opetteluun, joten vein laatikon takaisin kentänlaidalle ja otin käyttöön oman suosikkini: Holobalin. Vanhassa vara parempi, ei häiritse viereisen kentän kaukosäätimet tai piippailut, kun otetaan namipallo käyttöön ja sen verran omatkin koivet liikkuu, että sinne saa uutta latausta :)

Keväänmerkkejä

Ihan mahtavaa päästä tekemään perustreeniä! Niin paljon pikkujuttuja mitä pitäis päästä vahvistamaan, mutta halliaika on vaan niin kortilla Ojangossa, että toivotaan ulkokauden tuovan pientä helpotusta. Saadaan Pänttiselle tehtyä hyvät ja vahvat pohjatyöt, niin kelpaa sitten kisakentilläkin kirmata. Käytännössä siis meidän vapaatreeni on muutaman esteen kuvioita ja muutama asia per treeni, varsin tehokkaasti saa kaksi koiraa onneksi lyhyessäkin ajassa treenattua vähällä toistomäärällä.

7.4.2017

Lomaa pukkaa, osalle

Tämän blogin puolella onkin pidellyt varsin hiljaista viimeiset kolmisen viikkoa, koska talouden kaksijalkaiset olivat palmun alla ja koirat sitten hoidossa. Tai neidit oli lomalla ja Herra Jalmari oikein täyspainoista gigolon duunia tekemässä 2,5 viikkoa :D Niinkuin yleensä tapana on, tottakai nartut alottavat juoksunsa juuri silloin, kun se nyt ei vaan käy päinsä. Meidän tapauksessa ensimmäinen vajaa viikkoa ennen lähtöä ja sitten yllättäen ensimmäisenä lomapäivänä kohteessa tuli tieto, että se toinenkin - tietysti.

Jouduin kyllä miettimään tosi pitkään uskallanko tuon oman varjoni antaa vieraaseen talouteen ja vieläpä noin lyhyellä varoitusajalla. No, asiaa pohdittuani ja Katjan kanssa paljon asiaa pallotelleena päädyin sitten siihen ratkaisuun, että Java lähti työlomaa viettämään Helsinkiin. Ainakin näytti olevan "kohtalaisesti" tilanteen tasalla, kun narttu oli siinä jo lämpimikseen kertaallen astuttu jo silloin, kun tulin lähtöpäivänä Javaa sinne tuomaan. Ei siis näyttänyt pikkukoiraa mitenkään ahdistavan naisseura ja tuleva elämä lapsiperheessä. Oli kiva kuulla reissun päälle kuvien kera, miten hienosti Herra Jalmari sulahti siihenkin laumaan! Kuulemma lapsia oli ihan harmittanut päästää Java sitten seuraavaan paikkaan, kun olisivat mieluusti pitäneet hyväkäytöksisen Javan pidempäänkin.

Sani & Java, kuva: Katja Tammelin

Javan piti alkuperäisten suunnitelmien mukaan jatkaa matkaa Mikkeliin ihan aidolle lomalle, vaan niihin pläneihin tulikin Turun kokoinen mutka. Tällä kertaa herraskoira kotiutui usean dalmatialaisen ja sheltin seuraksi, ainut ensitapaamisella kierroksia nostattanut asia oli kissa. Meidän kulmilla kun kissat vaan smyygaa ja pälyilee jossain pusikoissa ja kipsuttaa karkuun, niin meinaa olla vähän vauhdikkaat ajatukset lähtökohtaisesti kissojen suhteen tällä laumalla. Vaan ensihauhaun jälkeen kissakin oli täysin ok. Turkkusesta Java kotiutui vasta tämän viikon keskiviikkoiltana ja olihan se ihan hilpeä jälleennäkeminen - mama, agility ja näytti käyneen mielessä onko täällä vielä lisää hurmattavia naisia?!

Wii & Java, kuva: Heidi Kohonen
Tiesin, että Java nyt vaan on koira, joka sopeutuu, eikä stressaa turhista. Silti oli hienoa kuulla tämä myös kahdelta muultakin henkilöltä miten mahtava koira se on. Seisoo omilla jaloillaan turhia hötkyilemättä. Se on ollut oma hönö hännänheiluttelija ja pusukone, ompa Turun suunnalla vähän venyttänyt talouden sääntöjä änkeämällä sänkyynkin nukkumaan. Vaan kukapa sitä hennoo pieneltä mitään kieltää.... :) Ei haitannut lapset, eikä vieraat koirat, vaihtuvat asumukset. Nalpe nyt vaan on timanttia ja niin ainutlaatuinen, näitä ei vaan tuu toista - kun samassa paketissa on ulkomuoto, rakenne, käyttöominaisuudet ja luonne <3

Toivomme siispä kesäpentusia Nekaros -kenneliin Helsinkiin ja Aboensis -kenneliin Turkuun!

Niin, sillä välin, kun Java paahtoi duunia, neitieläimet pyöritti show'ta Mikkelissä lepäillen, lenkkeillen ja palloa jahdaten. Ja me kaksijalkaiset käytiin selvittämässä miten jäätävän upea paikka voi Filippiinit olla.