Uskonpalauttelua

4h auton ratissa ja 400 km myöhemmin. Olipahan vaan ässätiistai, kun sattui samalle päivälle kevään viimeiset kaukoryhmätreenit Kaarinassa ja vieläpä Jennan tehistelyt iltapuhteeksi. Toki olisin ne eri iltoihinkin kelpuuttanut, mutta aina kun ei voi valita - ja jos ei osaa valita, niin pakko ottaa molemmat. Ja tässä vaiheessa yksi innokas karvahattu nyökyttelee oikein pontevasti, että tulen mukaannnnn.

Tällä kertaa kaukoryhmän treenit veti Janita ja lähdettiinkin liikenteeseen heti rataantutustumisen jälkeen virtuaalikoiralla. Jokaisen piti siis vetää omat ohjaukset virtuaalikoiralla ja toisten sen jälkeen kommentoida kaikki virheet koiran näkökulmasta, jota matkaan mahtui. Virtuaalikoiravetoja on tullut aiemminkin kellotettua, mutta tämä vertaiskommentointi olikin uusi ulottuvuus. Varsin mielenkiintoinen kokemus, kun ei tunne niin hyvin kaikkien koiria tai miten ne on koulutettu mihinkin ohjauksiin, vaan pitäisi oppikirjaohjausten perusteella päätellä menikö ohjaukset maaliin vain nou.

Tästä päästiinkin sitten tosi toimiin rallattelemaan. Alun pakkovalssista yks tuhma otus meinas paahtaa pari kertaa läpi, mutta hyvä muistutus taas oikeesti tuijottaa niihin silmiin ennen lähtökäskyä, josta näkee mihin se on menossa. Toinen jännä juttu oli noi kepit, kun hyvin se löysi sisäänmenon, muttta meinasi pari kertaa lopettaa kesken puolessa välissä, kun jäin taakse. Näitähän toi ei ole tehnyt, joten pitänee taas vähän vahvistella asiaa, että loppuun mennään, vaikka mikä olis. 12 hypyn valssin suuntaa hiottiin kondikseen ja heti kun sen sai ponnistuspaikkaan, niin sissos sentään miten makeesti toi koira kokoaa.

17 rima meinasi pariiin otteeseen tippua, kun siinä oli helppo jäädä eteen patsastelemaan. Pitäiski treenaa nyt takaakierto-vastakäännös -komboa, jolla sen riman saa tiukassakin paikassa pysymään, jos turkiksella on taipumusta niitä kolistella. Loppupätkä olikin sitten Naamarille ihan pala kakkua ja jopa 23-24 pystyi tekemään tiukemman mutkan kautta ihan helposti. Jopa siis Javan kanssa, jonka mielestä kaikki edessä olevat esteet on tehty suoritettavaksi.

Putken jälkeen tuleva okseri oli erittäin paha kaikille tuon ryhmän makseille ja välillä nähtiin todella hurjia takariman päälle laskeutumisia. Hyvä pitää mielessä itsekin, että noita pitäis säännöllisesti muistaa treenata, vaikka Javan mielestä siinä ei olllut mitään ihmeellistä ja tyylipuhtaasti okseria suoritteli myös putken jälkeen. 

Muutenki hyvin kääntyvälle koiralle tää rata oli ihan näytöstä, kun monessa paikkaa vaadittiin hyvää koordinaatiota ja kokoamista. Ja niissähän Java on ihan poikkeuksellisen hyvä, jota saatiinkin Janitan kanssa yhdessä ihastella. Kaikenkaikkiaan siis superhyvät treenit, jossa saatiin taas vähän uutta ja ennenkaikkea vahvistusta sille, että ollaan ihan oikealla tiellä. Ja kun ite muistaa ne perusasiat, niin koira kyllä tekee mitä pyydetään.

Lauma pakattiin siispä taas autoon jäähdyttelyjen jälkeen ja huristelimme hymy huulilla kohti Ojankoa. Sen verran taktisesti myöhässä saavuttiin paikalle (kun Kaarina ja Vantaa ei ole ihan vierekkäin), että rataantutustuminen jäi meiltä väliin. Käviin siis vaan pyörähtämässä radalla tsekkaamassa mikä on missäkin, kun esimerkiksi muuri oli vaihtunut pituuden paikalle ja siitä sitten pikapikaa lämppälenkin kautta taas tosi toimiin. Javasta ei tuttuun tapaan huomannut, että yhdet treenit on jo pohjalla muusta kun siitä, että turha sinkoilu kaikille mahdollisille esteille puuttui ja se meni niiiiiiiiiiin mageesti.

Ykkösellä nykäistiin sitten kepeille asti rata ihan tyylipuhtaasti, joka hämmästytti kyllä molemmat radalla seisoskelijat. Jennakin oli rataa suunnitellessa miettinyt, että noi putkiansat linjoilla on niin Jalmarin pikkuhaasteita ja nyt se ei edes sinkoillut yhtään mihinkään muualle kuin ohjauksen suuntaan. Vauhtiahan siltä ei katoa näissä kakkostreeneissäkään, joten oli ihan kiva kerrankin ohjaa nollatykkiä :D

Koska aikaa oli yllin kyllin, ehdittiin sitten kokeilla monia eri vaihtoehtoja 9-14 pätkälle, jossa saatiin ansaesteitä linjoille. Ei mennyt pieni pilkullinen lankaan, thih! Sen lisäksi treenattiin kepeille muutamaa entryvaihtoehtoa, josta A.lle lähetys ja törkkäys oli ehdottomasti toimivin. Hienosti se osasi A:n suorittaa ihan itsekin ilman,e ttä mun piti siinä hillua tai heilua häiritsemässä. Loppuun hyödynsin vielä Jennaa apupalkkaajana puomille, kun kerrankin oli joku muu klikkerin ja palkan kanssa heilumassa.

Mutta kaikenkaikkiaan huikean timanttinen treenipäivä taas :) Mun pitää vissii ennen kisoja ruveta treenaamaan 20 minsan ratatreenit, niin ylimääräinen energia karisee ja sinkoilu vähenee.... 

Lahjattomat reenaa (ja joskus jopa saa jotain tuloksiakin aikaiseksi :D)

Se nyt itsessään on jo plussaa, että joskus ollaan ihan päästy reeneihin asti, jej! Kivoja baanoja onkin ollut tarjolla, vaikka saippuapala-Java onkin esittänyt ajoittain hyvin lahjakkaita, ei-toivottuja irtoamisia. Mutta yhäkin se jaksaa naurattaa. Sissos, mulla on sheltti, joka on niin äijää, että on tietävinään tasan tarkkaa mihin matka jatkuu ja välillä ohjeistakin huolimatta paahtaa puikkonokka tötteröllä valitsemaansa suuntaan. Missä on se sellainen kiltti speltti, joka kyselee ohjeita ja noudattaa niitä prikulleen ;)

Jaanan maaantaitreeneissä tahkottiin estesumppua ja kontaktierotteluita. Ja ajatus oli vieläpä rytmittämällä ja liikkeensuunnalla kipparoida otusta, eikä esim. kakkosella alettu heti jotain vastakäännöstä tuunata. Yllättävän hyvin toi possukka jopa malttoi kuunnella, vaikka toki ysihyppy piti käydä alkuun kokeilemassa ja putkesta seiskalle oli erittäin kiva linja, johon ei ihan pieni "tulisitsääetsäänyttulis" ei riittänyt. A:lta kävi kerran kokeilemassa putken kautta (taas...), että mitenkä sitä vauhtia saakaan, joka oli ihan hyvä muistutus ohjaajalle, että miten se oikein noita putkia bongaa. Ei siis käynyt mielessäkään, että tuonnekin voi mennä. 

Markon maanantaivedossa Herra "Putkes eka, putkes vika" pääsi myös esittämään bravuuriaan. Sen oli todella vaikea ymmärtää, että vuorossa on kepit (8) eikä taustalla houkuttelevasti häämöttävä vitosputki. Tähän siis sai todella tehdä töitä, että sai haltuunoton ja törkkäyksen toimimaan ilman, että ohi viipottaa pilkullinen lentävä karvalakki kohti putken tuomia iloja. Paremmin tämän sai onnistumaan putkien puolelta, kun ei ollut ainakaan peittämässä ekoja keppejä. Toinen yllätys oli sitten paukkuva A:n  kontakti. Ilmeisesti oli vaan vähän liian kivaa rallattaa, niin keskittyminen ei riittänyt tekemään alastulolle kahta nättiä hittiä, vaan nähtiin näitä 1,5 hitin suorituksia. Toisaalta olipahan herkullinen paikka taas muistutella ja päästä palkkaamaan oikeita suorituksia.

Jotta ei ihan kävisi tylsäksi, niin on meillä viimeisen parin viikon sisään mahtunut myös Jennan tehistreenit. Rytmiä, linjoja... Sitä normikauraa! Alkupätkälle oli tarjolla monta variaatiota, joista meille osuvin oli kakkosen pakkovalssi, kolmosen niistopersjättö ja vitosen (kuvasta poiketen takaakierto) vippaus. Siihen nähden miten vähän mitään vippauksia on treenattu, niin olin kyllä ihan hämmästynyt lopputulemasta. Sen lisäksi otus on sen verran hullu, että kerran päästin ihan hitusen liian aikaisin irti vippauksesta, ni sehän juoksi siivekettä päin. Ko käskettiin! Seuraaviin treeneihin kypärä päähän...

Seuraava vekkuliskekkulispaikka oli taas noi kepit ja herkkuputki. Herkkuputkihan pienelle koiralle taas huuteli, eikä Jalmari voinut kutsua vahvistaa. Jennankin oli jo todettava, että tein kaikein oikein ja oikea-aikaiseksi kepeillä, mutta koirapossukka se vaan äijäili itsensä putkeen. Niimpä niitä haltuunottoja on nyt pakko treenaa enempi, että se menee jakeluun jo sillä ekalla kerralla, eikä esim. vasta kolmannella. Muuten Jalmari oli taas oikein pätevä loppubaanalla (kepeiltä poispäinkääntö + putkijarru onnistui todella kaukaa) ja ohjaajakin jopa kykeni tuottamaan yhden liikkuvan vastakäännöksen 16 hypylle oikein. Kotiläksyjä siis; haltuunotot ja keppien fantastillisuutta lisättävä, jos toisena vaihtiksena on putki. 

, 

Ilmeisesti joku on mennyt kuitenkin jakeluun, kun viikonlopun ATT:n kisoista oli tuplanolla vieläpä ihan kelposilla radoilla. Ekan radan Jalmari kävi jo totutusti hyllyttämässä putkeen, jota en vaan todellakaan nähnyt rataantutustumisessa. Pikkasen rintakehä auki, kun valssi myöhässä, niin koira on jo omat ratkaisunsa tehnyt. Sen lisäksi tuli keinulta rumasti omine aikoineen, joten seuraavalla baanalla päätettiinkin keskittyä näihin. Tokalla agiradalla putkijarrusta se ampaisi n. 5 metriä muita pidemmän kaarroksen, mutta muuten hienosti malttoi kontaktit ja tämä riitti jopa kakkossijaan (-10,02, 4.48m/s, 2/37). Vikalla hyppärillä mentiinkin sitten aikamoisen haipakkaa ja muuten oikein nätti rata, mutta se pussijarru petti tällä kertaa. Sama kilometrin mittainen flaikka, jolla annettiin tasoitusta kolmannen sijan verran. Mutta aikamoisen tyytyväinen pitää noin muuten olla, kun ohjausvalinnat toimi ja ensimmäisen kerran rikottiin jopa 5m/s etenemä.

Se mikä tuosta asiasta tekee huvittavimman on se, että n. 1,5v sitten ekaa tehiksen hakupaperia kirjoittaessa raaputtelin siihen, ettei tulla mihinkään 5m/s etenemiin pääsemään, mutta vauhdin vakioiminen 4,5m/s olis kiva. No mitenkä kävikään sitten loppupeleissä. Tietyllä tapaa tämä on yksi pieni benchmark tällä treenimatkalla, kun töitä tekemällä on saavutettu jotain ja oikeasti kehitytty. Oma ohjaus on tässä 1,5 vuodessa myöskin muuttunut, radan hahmottaminen kehittynyt, ohjausfilosofia terävöitynyt, koiran skillsit lisääntynyt ja niillä voi oikeasti jo saada paljon. Vaikka jopa neljä senttiä jäädään isoille medeille säkäkorkeudessa, me voidaan siitä huolimatta tehdä se oma juttu hyvin ja olla sillä vaikka missä :)

Bonuksena kipparilla oli sitten myös ääni kadonnut, joten mahtoi olla huvittavan kuullosta vinkumista myös katsomosta käsin. Ehdin siis jopa siellä radalla hölkkäillessä asiaa miettiä, kun käskytin "kiipee, kiipee" sellaisella hentoisella piiperryksellä, jonka vastine on ehkä reikäinen vinkulelu. Hapenoton kanssa oli pientä ongelmaa, kun meinasi olla työlästä tasata hengitys radan jälkeen ja yleensä mulla nyt ei ihan noin huono kunto kyllä ole. Tänään sainkin sitten poimia tästä kypsiä hedelmiä, kun tauti iski sitten kunnolla ja näin maanantain kunniaksi ei mitään asiaa töihin. Toivotaan, että huomenna saisi jo jotain artikulaatiota ulos ja loppuviikosta häämöttääkin jo lomalle lähtö :I.

Ihan kreisiä

Nytton kyllä vedetty niin tuli hännän alla työkuviossa ja sen ulkopuolella, että kerrankin mulla on oikein noheva tekosyy blogihiljaisuuteen :D Triplanolla vaihtui triplahyllyyn HSKH:n omissa kisoissa, mutta radat eivät olleet lainkaan huonoja. Tässäpä siis kaahailua Kalmarin malliin:


Erityisen suloinen tuo sen ilme, kun se paahtaa muurille onnesta soikeana :D


Kun rima tuli alas, niin päätin kokeilla vetoa keppien jälkeen (sinäänsä kun minulle ei ole väliä sillä onko se femma vai hylly) japanilaisen sijasta. Lopputulema oli puoliksi arvattu: V-E-T.

Maanantaina treenattiin vapaavalintaista baanaa, kun ei varsinaisesti ollut ohjattuja, mutta innokkaita reenareita kuitenkin. Jalmarsson oli ihan huikean hyvä! Sarikin kommentoi, että ero on kyllä ihan mieletön sen estehakuisuudessa, jos miettii vaikka ihan puolen vuoden taakse. Erityisen iloinen hetki oli joka kerta ihan vallan itse haetut kepit.

Tiistaina oli sitten ensimmäinen kaukoryhmän treeni Kaarinassa. Elina olikin ottanut työn alle aikamoisen haastavan tekniikkaviritelmän, johon omien sanojensa mukaan oli koittanut tunkea lähestulkoon kaiken, niin näkee vähän missä kukin menee. Keppien vienti oli ihan törkeän vaikea. Etenkin, kun treenikaverini tänään oli Tuhma-Nalu, joka ampui tuohon putkeen tein mä mitä tahansa. Se piti blokkaa verkolla, niin johan lähti kepit kiinnostamaan. Putkea päin pujottelu ei ollut sille mikään ongelma, vaan malttoi kiltisti kepitellä loppuun asti. 11-19 meni varsin sulavasti, joten sitten alettiin työstämään loppupätkää.

Pari kertaa sain tuuppastua putkeen hypyn 21 sijasta, mutta jättämällä huiskimiset pois siitäkin selvittiin.  Sitten alkoikin se hauskin osuus, kun 22 tuuppauksesta olisi pitänyt liidellä kuin pieni balleriina tekemään liikkuvaa vastakäännöstä kepeille ja jos nyt oikein haluaa briljeeraa, niin ehtiä vielä törkkäämään kepeille. Huoh! Sanotaan näin, että ei menny ihan niinkuin oppikirjoissa ja voisi ehkä treenaa ihan kuiviltaan noita kolmen askeleen liikkuvia vastakäännöksiä. Vauhtia semisti liiikaa mun ymmärrykselle :D

Oli kyllä tosi tehokas 2,5 tuntinen ja kuten aina, Elinalla paljon hyviä ajatuksia. Ne linjat, ne linjat.. Keppikulmat oli äärimmäisen vaikeat ja ei niitä kuulemma ykkösellä tehneet edes maajoukkuekoirakot. Mutta lisää häiriötreeniä siis kepeille enivei. Etenkin jos vauhdissa tuolla pässikkäällä on aikaa maisemia katsella ja omasta mielestään sopivia esteitä poimia. Koska loppupeleissähän keppikäsky pitäisi kyllä tunnistaa sillä tasolla, että herneetkin informoi näkökiikareita notta minkälaista estettä sitä nyt oikeen haetaan.

Jos ei tässä vielä tarpeeksi koirajuttuja, niin keskiviikkoilta menikin sitten Lena Dankerin tyyppi- ja rotumääritelmäluennolla. Siitä ehkäpä myöhemmin lisää, mutta kaikenkaikkiaan oli oikein mielenkiintoinen pläjäys tiukkaa asiaa.