Marras-joulukuu oli lopulta ihan liian kiireistä aikaa minun kalenterissani ja se näkyy myös blogin päivitysvauhdissa. Kun jokainen viikonloppu ja miltei arki-iltakin oli näppärästi täyteen ahdettu, sitä ei juuri muuta ehtinyt kun liikkua paikasta A paikkaan B ja käydä himassa nukkumassa siinä välissä. Ihan liikaa oli koirajuttujakin, kun kolmas FD-leiri oli vain kolmen viikon päässä tokasta ja ainakin omaan makuun se oli liian pian. Koiruudetkin saavat nyt kivasti talvitaukoa, kun tämän lisäksi tammikuun kaksi vikaa ovat myös täysiä lomaviikkoja omistajien livistäessä palmun alle.
Niimpä meidän tiimi on ollut ihan täysin lomalla kaikista koiratouhuista nyt pari viikkoa ja se on kyllä varsin virkistävää. En ole itsekään lueskellut mitään koirablogeja tai juuri edes mitään facebookiakaan, jotta sitä olisi ihan henkisestikin vähän irti tästä varsin intensiivisestä koiratouhusta. Loppujen lopuksi sitä kun on aika paljon muutakin omassa elämässä, vaikka näihin harrastustouhuihin on niin helppo upota.
Kentällä on jo käyty, joten eiköhän tämä taas tästä käynnisty :D
Meidän poppoo toivottaa siis oikein mahtavaa tulevaa vuotta näiden kuvien myötä (ja vähän toki myöhästynyttä joulua - tai etuajassa jo ensi vuoden mallia)!
Nyt kukaan ei voi sanoa, etteikö olisi varoitettu ;) Kävin viime viikolla moikkaamassa Jalminien tuoreinta saapumiserää Sunwaken -kennelissä ja voi hyvänen aika mikä duo siellä odotti! Kuusiviikkoinen shelttipentu saattaa olla aikalailla söpöimmästä päästä...
Rohkeat, reippaat, hyvärakenteiset kakarat on kyllä jokaikinen kerta isukin mieleen ja varmasti tulevat kyllä tuomaan paljon iloa uusiin koteihinsa. Minä olisin ainakin kassiin laittanut molemmat, jos olisi tilaisuus tullut ;) Se mikä on parasta, niin tällä kertaa lapsukaiset jäivät Helsinkiin, joten toivottavasti näihin tulee törmättyä myöhemminkin.
Kas tässä, Javan ja Hetan tuotokset (olivat muuten ekaa kertaa ikinä pöydällä!):
Mökö -poik,a (Sunwaken Carlin Cuinn)
Umi -neiti (Sunwaken Celine Cheri)
Loppuun erityisen huono videopätkä, mutta awwwwwh <3
Ohjaaja on viimeaikoina tehnyt henkilökohtaista historiaa. Kuusi, KUUSI rataa putkeen ilman grande catastrofea! Ja mikä erikoista, nämä ovat myös liikkuvan kuvan tallenteena. Lupaan palata tähän todistusaineistoon niinä hetkinä, kuin olemme tukevassa hyllyputkessa. Nalpero voisi tosin sitä ennen lopettaa noiden tilastorimojen tiputtelun, koska pidemmän päälle se on vähän tylsää.
Otteita JAU:n kisoista viime viikonlopulta:
Sehän alkoi ajoittain jo ihan tuntua agilityltä! Hyvänen aika...
Treenattavahan ei onneksi silti lopu. Systemaattista hyppyhäiriötä, keppien sulavaa sisäänmenoa (hyvä tuossa kohtaa tupeksia ekstrasekka), A:n alastulo kahdella, ei yhdellä laukalla jne.
Olipahan aidosti virkistävää pitkästä aikaa ohjata kisoissakin kolme sujuvaa rataa. Nalpero ottaa ihan omaan piikkiin toisen radan riman ja toisen radan muurinpalikan, mutta henkilökohtaisesti erityisen mieltä lämmittävää oli pitää paketti kasassa kohtuullisen hyvin joka baanalla. Täydellistä se nyt ei ollut, mutta aikamoisen hauskaa :)
Päädyttiin Outin kanssa ottamaan tähän FitDogin sparrauspari -tehtävään vähän uudenlainen näkökulma ja selkeästi tulosta tulee heti. Yksinkertaisille shelttiohjaajille sopii yksinkertainen metodi: "loppuu se mogailu".
Huh, johan oli taas intensiivinen FitDog -leiriviikonloppu. Perjantai-ilta vietettiin mestarillista harjoittelua pohtien ja lauantaina päästiin taas itseasiaan. Onneksi oman ryhmän treenit alkoi vasta puolenpäivän jälkeen, joten kerrankin ehti lahota pitkää lauantaiaamua omalla soffalla. Tosin Juhan harjoitteesessa pääsi aika nopeasti unohtumaan sellaiset relailut, koska ikinä en oo noin puhki ollut aksarääkin jälkeen. Ei luovutettu keskenkaiken, vaikka pahaltahan se kyllä tuntui ajoittain. Kuten filmistä näkee.
Mutta huikean hyvät treenit karvalakin kanssa! Teemana oli ohjaajafokus ja erityisen hauskaa se on tuollasen oman elämänsä ratamestarin kanssa. Vaikka taipumuksia Herra Karvakorvalla on omien ratkaisujen tekemiseen, olin kyllä varsin positiivisessa mielessä yllättänyt miten hienosti se oikeesti tulee ohjauksiin, KUN ne vaan ladotaan pöytään ajoissa. Haastava treeni, fyysisesti erittäin rankka, mutta ei mitään mitä ei oltais hanskattu. Tällä suorituksella sai Juhaltakin yläfemmat, kunhan ohjaaja vaan raatonsa sai nurmelta kammettua :D
Juhan treeneissä mukavasti lämpimäksi saadut muskelit pääsivät uudelleen duuniin Jennan valvovan silmän alla lauantai-illan ratoksi. Tällä kertaa koiria laitettiin kääntymään ja sen lisäksi radan loppuun oli kasattu kontakteja, jos niitä hotsittaa treenailla. Ei paljon kirmailut näköjää pilkkuhanurin tassuissa paineet, mutta kaksijalkainen osoitti tuskaa jokaisen sprintin päätteeksi molempien edestä. Tää oli kyllä oikein aidot tsemppitreenit, kun taisteltiin jopa ne sylkkärit perille asti. Sen lisäksi oli oikein hyvä juttutuokio Jennan kanssa siitä mihin haluan nyt panostaa ja mikä on seuraava kehitysaskel, jota lähdetään rakentamaan. Mietintämyssyn sijaan tosin meidän tiimi harkitsee aasihattua... :D
Leirin jälkeen mulla oli pikkuinen aikatauluhaaste ehtiä ravintolaan lauantai-illaksi, mutta näköjään e on ihan mahdollista ehtiä 25 minuutissa siitä, kun tulee rähjäisenä kotiin suihkun kautta muuntautua ihmiseksi ja napottaa takaisin autossa. Saattoi olla ehkä Rekolan paikallinen ennätys. Tottakai mestarilliseen harjoitteluun kuuluu hyvin syöminen, juominen ja sosialisointi yötä myöten, jotta seuraavana päivänä on sitten täyslataus energiaa!
Sunnuntai vietettiin siispä Masalassa. Päivä alkoi Teemun perusrytmitys flatworktreenillä, joka jostain syystä oli los turkikselle ihan ylivoimainen juttu. Kyllähän se kiihdytyksiin ampuu lelun perään, mutta ei se ressukka ymmärrä jarrutuksiin reagoida, jos ei ole niitä esteitä. Tai kyllä se reagoi, mutta aina yhden laukan liian myöhään ja se ei nyt miellyttänyt koutsia laisinkaan, thih. Kuten esim. ylläoleva Jennan video todistaa, kyllä se osaa esteillä kääntyä ihan peruskäännökselläkin, jos vaan viitsii, mutta flätillä ei ilmeisesti viitsinyt.
Niinun treeniaihiona oli sitten samaa perusohjausteemaa ja rytmitystä. Olipahan vaan onnellinen karvamaakari treenikaverina, kun naama nauraa, räkä lentää ja häntä toimii jarrutuksessa ilmanvastuksena. Mikähän siinäkin on, että edellisenä päivänä Juhan treeneissä koira vaan heitettiin sulavasti yli viidestä metristä esteelle, mutta tässä treenissä sitä taas ajautui nenä kiinni rimaan. Voisi siis lopettaa siivekkeiden halailun ja keskittyä olennaiseen.
Kirsikkana kakun päällä meidän ryhmälle oli sitten vielä Jerryn fysiikkatreenit. Ja täytyy kyllä myöntää, että edellispäivän Juhan treenien jälkeen tuo tuntui lähinnä kevyeltä loppujuoksentelulta, vaikka tehokas kolme varttinen puuhasteltiin lämppäliikkeitä ja juoksutekniikkaa kohdalleen. Toki iloisen lämmin siitäkin tuli ja eniten meinasi kuolema korjaa kotimatkalla, kun puolituntia istui autossa ja sen jälkeen yritti poistua kiesistä, kuin notkea banaani. Tosin motivoin itseäni menemällä kaupan kautta, kun myöhäisestä fysiikkatreenin ajankohdasta ei oikein mitään lounasta voinut kiskoa iltapäivällä - ihan urheilijan evääthän sieltä tarttui mukaan:
Jep, tärkeetä otta tooooooosi vakavasti tämä touhu :D Mutta olipahan taas viikonloppu. Mahtava ryhmä, maailman hienoin koira ja paljon taas pohdittavaa ensi leiriin! Huikea tsemppi ja kannustus kentänlaidalla ja sen ulkopuolella. Kiitos kuvaajille isosta avusta :)
Edellinen viikko on ollut varsin hanurista. BAT:n kisoissa Nalpero oli vähän rairai -fiiliksillä, josta ekalta radalta taisi tehdä virhepiste-ennätyksensä roiskimalla rimoja ja puomin kontaktin, kun oli vähän kiire. Joo aikamoista vipellystä se oli, mutta ei paljoa auta, jos tuloslistassa on komeat 20 vp. Tässäpä todistusmatskua about kuutosesteeltä eteenpäin:
Tämä kaahailu kostautui sitten A-kisassa, jossa se ottikin vuosisadan lipat keinulta. Luuli radan jatkuvan suoraan eteenpäin ja hyppäsi ilman vapautuskäskyä, mutta matka jatkuikin 90 astetta toiseen suuntaan, joten se yritti sitten ilmalennon aikana korjata suuntaa huonolla menestyksellä. Lopputuloksena 11 kiloa narskahti toisen lavan päälle ranteet soikeana toiseen suuntaan juurikin mun selän takana, kun olin laskenut sen varaan, että se odottaa vapautuskäskyä. Tästä eteenpäin se olikin todella, todella omituisen tahmea ja hidas Javaksi, ihan ku tehot olisi kadonneet moottorista ja oli selkeää, että päivän geimit oli tässä.
Ulkona jäähkätessä se sitten keventeli toista etukoipea ja omassa päässä pyörii kaikki kauhukuvat. Etenkin, kun koko episodi tapahtui silmänräpäyksessä mun selän takana ja vasta jälkikäteen hidastetulta videolta näin mitä siellä oikeesti tapahtui. Tärsky taisi olla aikamoinen, mutta kaikkien onneksi iltalenkillä liike oli jo palautumassa normaaliksi. Omaan silmään etuliikkeissä oli kuitenkin vähän epätasapainoa, vaikkei varsinaista keventelyä enää ollutkaan ja olikin mahtava tsägä saada koira heti maanantaina Jerrylle tsekkaukseen peruutusajalle.
Vasen puoli oli saanut osumaa ja etenkin vasen ranne oli vähän jäykkä verrattuna oikeeseen + kylki kaipasi avaamista, mutta mitään isompaa mikä ei olisi hoitoon reagoinut ei ollut. Ohjeistuksena oli pitää muutama päivä lepoa ja sen lisäksi saatiin vielä treenilupa viikonlopun FitDog -leirille, joten onni myötä tällä kerralla. Mut kyllä nää taas pistää miettimään tänkin lajin mielekkyyttä tuon kaksisoluisen kanssa, kun vauhtia on enemmän kuin järkeä ja muutama näitä, niin se on äkkiä pienen koiran agilityurat siinä. Ehkä maailman isoimmalla suurennuslasilla tulee siispä tänään koiraa seurattua Jennan ja Juhan treeneissä. Toivottavasti oma ajatus olisi kuitenkin siinä tekemisessä, eikä vaan koiran kyttäämisessä...
Eilen illalla istuttiin taasen leiriviikonlopun startteriksi Christina Forssellin henkisen valmentautumisen luennolla aiheena mestarillinen treenaaminen. Se nyt on aika selvää, että itsehän en mikään orjallinen excelpohjainen suunnitelmallinen treenaaja ole, vaan lähinnä ajatus siitä on päässä mitä tulevan kuukauden aikana tulisi ehtiä vapaatreenata, mutta kalenteriin näitä ei oikein pysty jaksottamaan etukäteen. Kun ei yksinkertaisesti tiedä millon sitä ehtii muulta elämältä treenaamaan - loppuvuosi on töiden puolesta kuitenkin aika hektistä aikaa. Tähän aikaan kaudesta enivei kokeilen uusia juttuja, pistän pakkaa sekaisin, haen uusia kulmia aika vapaasti.
Mitä sitten on itselleni tärkeimpiä treenausajatuksia?
Back to basics. Kaikki lähtee niistä perusohjauksista.
People. Hyvä tsemppi vie pitkälle ja jotkut himohiekottajat on kyllä niin vaarallista seuraa, että ei tee kellekään hyvää.
Focus. Pitää valita mitä treenaa, koska kaikkea ei ehdi kuitenkaan eikä kaikessa voi olla hyvä.
Attitude. Hyvä boogie, se tarttuu koiraankin ja päin vastoin.
Quality over quantity. Näillä treenimäärillä on pakko vaan miettiä miten esim. 15 minuutista vapaatreeniä saa olennaisen irti.
You get what you enforce. Jos palkkaa pelkkiä putkia, niin ei oo ihme, että sinne se koira sinkoilee, vaikka kuin hölöttäis hyppy- tai keppikäskyjä.
Stop when you are winning. Lopetetaan siihen onnistumiseen, eikä ahnehdita liikaa.
Plan - execute - analyze - learn.
Imagine. Ei tartte aina olla aksakentällä treenatakseen aksajuttuja.
Syksy, en pidä. Ja taas muistan miksi pidän siitä vähän vähemmän ;) Aika monta kertaa ehtii pikkutassut tepastella eteisessä sillä välin, kun isotassu on tassupyykillä. Ja syylliset näyttävät kovin viattomilta siihen nähden, että todistusaineistoa on taka-alalla aika paljon.
Voi apua, oonkin ihan unohtanut tänne mainita Nalperon tuoreimmasta saapumiserästä. Sunwaken -kenneliin tupsahti 27.10.2014 kaksi oikein pontevaa tulokasta: bluemerlenarttu ja trikkiuros. Odotan innolla näiden vesseleiden näkemistä livenä :) Lisää pentusista kennelin sivuilla.
Heta & Nalu
Noin muuten onnellinen isukki onkin viettänyt isikoirienpäivää tekemällä kovin tärkeitä asioita. Näihin kuuluu mamman kanssa nyhjääminen, akiliti ja syöminen. Javan mielestä oli nimitäin suurenmoinen vääryys, että lähdin perjantaina risteilylle ilman sitä. Niin oli naama pitkänä ja korvat lurpassa, että et vaan voi tuollalailla hyljätä ja siitä hyvityksenä sitten olen saanut nauttia läheisyyskontaktista myös koko menetetyn ajan osalta.
Tässä esimerkki.
Nelijalkaisista tulin kovin onnellista sakkia, kun iltapäivällä vihdoin tsemppasin itseni Ojankoon otuksia juoksuttamaan ja siinä sivussa vähän treenaamaan. Tällä kertaa päätin vähän testata esteen merkkauksien lukitusta ja aikamoisen hienostihan se shelttiaiheinen karvahattu nuo hakee, vaikka sen pää kyllä sojottaa ihan just sinne missä kuski on ja moni olisi valmis betsaamaan isot rahat sen puolesta, että ei todellakaan lähde hypylle. Eipä :P Oon kyllä ihan iloisesti yllättynyt, että yli 10 metristä sen saa hypyille.
Youtubellakin oli ilmeisesti asiasta mielipide, kun heitin puhelimesta pätkiä eetteriin. Oletusasetuksena siis ilmeisesti komediaa on nuo meidän treenit?
Tai sit se on mun puhelin, jolla alkaa olla kiukkuinen asenne treenimatskun tallennukseen. Tässä esimerkkinä Akatemian tämän viikon treenit alkuviikosta, kun Irene ystävällisesti ehti treenin lopusta pari pätkää nappaamaan. Huumoria riittää laitteella eka loppupätkä ja sitten sitä alkaa kiukuttaa niin paljon, ettei enää tarkentaakkaan viitsinyt. Mulle olis kyl kelvanu Juhan nollarata ihan filmillä, mutta jos puhelin ei jaksa, niin ei se vaan jaksa. Nih!
Olipas muuten kokemus nuokin treenit. Säähän oli suoraan sanottuna aikamoista kuraa, kun Fmi.fi kertoi, että keli tuntuu kuin -4 astetta: nollassa, vihmoo vettä vaakasuoraan ja maa täynnä loskaa. Hiphei. Tulin vielä ajoissa hallille, et ehdin hyvin puol tuntia verkkaa, mut sit jäiki mustapekka käteen ja saatiin kuuden koirakon poppoon vika vuoro. Toppatakista, tuplahousuista, kumppareista ja useista välilenkeistä huolimatta pääsi kyl ikijää iskemään tähän naiseen ja olin sitten niin totaalisen kohmeessa koko treenin, ettei yksinkertaisesti jalat liikkuneet ollenkaan koko treenissä. Ihan karmee fiilis, ku kroppa on ihan seis ja vaikka kuinka antaa käskyjä koiville, et hopotihop, niin mitään ei tapahdu!? Ja sit sellasta ihme laiskotteluhimmausta ja säästelyä heti kun vaan mahdollista kepeillä ja puomilla. En edes suustani saanu käskyjä koiralle, ku ei kuitenkaan henki kulkenu. Hyh, ei tollassii treeneejä enää. Kolmas vaatekerta siis ens kerralla mukaan ulkovaatteeksi!
Nalperolla on yksi perustavanlaatuinen ongelma. Se on nimittäin se, että aksa on niin kamalan mukavaa, että pieni turkis voisi vaan posottaa menemään talla pohjassa erinäisiä vauhdikkaita esteitä suorittaen. Ajattelu ei aina ole se vahvin lenkki, joten siispä palauttelin otukselle mieleen keppikäskyerottelua pikkupikatreenillä.
Videolla on kaikki vedot ja näkyykin ihan superhyvin miten lamppu syttyy pikkunupissa ja sen jälkeen kaikki kulmat menee ihan kuin vettä vaan ja sen takia taidan tämän jakaa ihan blogissakin. Tosin sitä ennen sitä oikeaa moodia saa vähän hakea, kun tekishän se kyllä, mutta mieluusti sata asiaa. Mm. esteille sinkoamisia (maksihyppy - ei haittaa) ja pöydän kautta vauhdinottoa.
Paimenkoiraominaisuus on myös herkästi tuo virheen toistaminen, joten sen sijaan, että runnoisin asiaa läpi "No kyllä tämä PITÄÄ osata", helpotan tehtävää muutamaan otteeseen ja tsädääm, sen jälkeen kepeissä ei enää ookkaan mitään ihmeellistä. Helpottamisen jälkeen (näyttö, siirryttiin suoraan näköyhteyteen oikeeseen keppiväliin ja lopulta esteen viereen) pääsinkin sitten vaikeuttamaan harkkaa aikalailla, kymmenestä metristä oikeeseen väliin. Pienellä eläimellä on sittenkin ne aivot saatavilla, myös aksatreeneissä <3
Klikkerillä, sheippaamalla ja etupalkalla saa aika paljon aikaiseksi!
Puolitoista viikkoa kun tuossa veteli menemään tuli hännän alla, niin vapaailta alkaa olla aikamoisen kovaa valuuttaa. Ekaks vähän leiriä pe-la, maanantaina duunin puolesta illallistamisesta, tiistai-ilta kouluttamista Porvoossa, keskiviikon aamulennolla Lontooseen, josta lauantain puolella takaisin kotiin, samantien la-aamusta klo 7 kisatöihin, iltapäivä kisaamaan ja sunnutaina vielä brunssille. Ei paljoa siis ole ehtinyt muuta kuin vaihtaa vaan vaatteita ja kammata naamaansa :D
Sunnuntai-iltana olinkin sitten ihan löydää spagettia koko nainen, mutta ylitin itseni ja raahauduin sateisesta kelistä huolimatta kisojen jälkeen nykäisemään aidot pikatreenit ennen nukkumaanmenoa. Ohjelmassa siis Juhan kaikille FitDogilaisille antamat pikku kotiläksärit teemalla takaatyönnöt/välistävedot. Olisihan se nyt ihan noloa myöntää, että ei ole tehnyt mitään ennen seuraavaa leiriä, joten pulma piti käydä paikkaamassa senkin uhalla.
Silvuplee, siinä Nalpero siis esittää takaatyönnöt ja välistävedot kahteen malliin. Ohjaajalle on iin kovin paljon luontevampaa mennä lenkkarit menosuuntaan (tiukat käännökset oli pakko ottaa puolivalsseina, ettei lähde Nalun mopedi lapasesta) ja vaikka kuinka yritän Juhan malliin jälkimmäisellä välistäveto -treenillä peruutella, niin ne vaan kengät meinaa väkisinkin kääntyä sojottamaan ihan väärään suuntaan tai siis oikeeseen, jos multa kysytään.
Kun sitä oikein vauhtiin pääsee, niin aloittettiin myös maanantaiaamu aksalla. Viikonlopun tuomari Ton Van Der Laar oli rekrytoity kouluttamaan pari päivää kisojen päälle ja tokihan se mukaan piti päästä, joskos saisi vähän ajatuksia keskieuroopan menosta. Teemat oli selkeesti hyvin perusasioita: linjoja, sijoittautumista, estelinjan ymmärtämistä ohjaamisen ajoituksessa. Tehtiin kolme eri harjoitusta ja niihin testailtiin erilaisia ohjausvaihtoehtoja. Saksalainen ja vastakäännökset olivat yllättävänkin kovassa huudossa ja pääpaino oli ohjauksilla, jotka tehtiin esteen siltä puolelta, johon matka jatkuu höystettynä ajatuksella itsenäisestä koirasta. Oikein kiva koulutus siis ja jäi ajatuksia kokeiltavaksi jatkossakin!
Seuraavaksi sitten matematiikan läksyjä lukijoille. Minusta ainakin oli aikamoisen huvittavaa, että alla olevassa kuvassa vasen läjä ruokaa ja ruokapussi oikealla ovat samanhintaisia. Piti käydä pikatankkaamassa pakastinta työmatkan ajaksi ja alle 20 eurolla sinne sai ladattua 1,5kg broiskunkauloja, pari kiloa rintarustoa, 500g kanajauhelihaa, ja 1,5kg lihamixejä.
Sitä vastoin kahtakymmentä euroa en tuosta RC:stä ja maissijauhosta oikeesti maksaisi, mutta piti käydä käyttämässä Nalperon lahjakortteja pois, kun en ihan kaikkia viitsi poiskaan lahjoittaa ja niillä saa näpskästi nameiksi aina pari pussia noita höpönapuja. Ja tottakai mun piti ottaa tätä uutuustuottetta Sporting Life AGILITY, kun pussissa oli sheltin kuva :DD Kaveriksi siihen yhtä uskottava Mini Exigent, pienille nirsoille koirille jotain erityisen maistuvia napuja. Näille nälkäisille ny menis varmaan vaikka pienet kivet, mutta lähtökohtaisesti kivempi ehkä kuitennii jotain paremmin sulavaa valmistetta. Näillä eväillä on sitten intopiukeena kiva tokoilla tai heitellä nurmikolle murkinaa etsittäväksi.
Ja kolmas osittain matemaattinen yhtälö on kesällä ostettu Asics, josta paistaa nyt päivä läpi. BUUUUU. Ei jatkoon!
Ensimmäinen FitDog -viikonloppu paketissa ja voin kyllä ihan rehellisesti sanoa, että kaksijalkainen on ainakin ihan puhki. Erittäin intensiivisesti on lajin parissa vietetty perjantai-illasta sunnuntai-iltaan niin laji-, fysiikka- ja mentaalivalkkutreenien parissa - ja kaiken tämän jälkeen olen todellakin ansainnut jättimäiset läjät nougatjädeä ja sohvarötväämistä :D
Mitä jäi päällimmäisenä mieleen? Tulossa on ainakin aikamoisen mielenkiintoinen matka lajiin huippukoutsien silmien alla ja mahtavassa porukassa. Rankkoja viikonloppuna, epämukavuusalueella oleskelua, lyhyitä yöunia, kumisaappaita, kipeitä lihaksia, ehtaa mäkkimättöä. Mutta samaan hengenvetoon myös fiilistreenejä, oivalluksia, onnistumisia, huonoja vitsejä, kahvia, paljon kahvia, mahtityyppejä. Selkeästi plussalla siis!
Perjantaina startattiin käytännön asioilla ja henkisen valmennuksen luennolla. Tuolla puolella en ehkä koe mitään massiivisia heikkouksia itsellä olevan, mutta tiesvaikka sieltä saisi sorvattua systemaattisella työskentelyllä ihan uusia vahvuuksia. Se mikä oli hauska huomata, niin pari vuotta sitten tilanne olisi ollut aikalailla erilaisempi ja näitä "sisäisiä kampittajia" olisi ollut enemmänkin. Mutta hauskahan näitäkin juttuja on työstää siltäkin varalta, että jossain vaiheessa keksin sen apinan selkään ;)
La-aamu
Lauantai olikin sitten kaikkien jännityksellä odottama testipäivä. Ja niiin upea sää! Ihan fiiliksissä tepasteltiin Olarinluomassa Nalperon kanssa aamupakkasessa auringonpaisteessa, kun ainut ääni oli pakkasen takia haapojen oksilta maahan rapisevat lehdet. Javaa ei paljoa tietty luonnonihmeet kiinnostaneet, kun se olisi vaan hihna suorana sinne halliin vaan halunnut :D Aloitettiin Niinun keppitestillä. Tehtiin kahdeksan eri keppiharkkaa, joissa oli erilaiset lähestymiskulmat, putkihäiriöt ja leikkaukset. Karvalakki oli tasaisen varma kepeillä ja Niinunkin kanssa keskusteltiin, että eipä näissä sen ihmeempää. Putkihäiriöitä pitäisi vaan päästä enemmän volyymillä treenaamaan, kun pitkä nenä sujahtaa putkeen niin kovin helposti.
Olarissa oli kanssa lihaskuntotestien vuoro seuraavaksi. Siellä sitä Steinerkoulun liikuntasalin lattialla vedettiin sekunttikelloa vastaan mm. olemattomilla rintalihaksilla jotain punnerruksia ja kyykkytestistä taisi omat polvet suuttua. Sellainen rutina kävi nivelistä, että vieressä seisseen Annenkin korvissa soi. Saiskohan jostain varaosia? Jerryn session jälkeen luontevin seuraava etappi olikin Niittarin mäkki, koska eihän urheilija tyhjällä pötsillä mitään jaksa ;)
Iltapäiväksi oli meidän ryhmällä sitten kirsikkana kakun päällä kolme treenipistettä Akatemialla. Juhalla oli rytmitys/perusohjausratatreeni, joka tehtiin kahdessa pätkässä. Tässäkään ei mitään ihmeempää, yhden saksalaisen kanssa meinasin vaan vähän hätäillä, mutta muuten Nalpero vipelti menemään tuttuun tyyliin. Koska Juhan osalta aikataulut oli vähän myöhässä ja oma suoritusvuoro tokavika, Teemun treeniin emme saaneet ollenkaan rataantutustumista, koska siinä vaiheessa oli jo eka koira radalla.
Nooooooh, tämänhän emme suinkaan anna päästä ihon alle, vaikka meinasikin ärsyttää. Tein sitten tehokasta mentaalitreeniä irrottamalla tunteen asiasta Teemun tarkoitusperät tuntien, koska selkeästi taasen koeteltiin stressinsietokykyä: neljä eri treeniä kahden putken, kahden hypyn, pituuden ja renkaan kombolla, joista pisin 15 estettä ja lyhyin 9 ja aikaa tasan kahdeksan minuuttia "kerrasta poikki" metodilla. Sehän meni olosuhteisiin nähden oikein hyvin, kun ilman rataantutustumistakin kaks ekaa treeniä nollalla läpi ja kahdessa vikassa tuli muutama putkikielto, mutta nekin sain menemään oikein ja taputin itseäni oikein runsaasti olkapäälle tämän päätteeksi.
Vikana sitten Jennan kontaktipisteellä, johon Java oli ilmeisesti säästellyt ässää hihassa. Kellotettiin kaikilta kontaktiesteiltä vedätysaika ja taaksejäämisaika niin, että omat räpylät eivät saaneet ylittää kolmannesta ko. kontaktiesteestä. Jalmarsson teki kolmen sekunnin puomin 2on2offilla ja 3,5s taaksejäännin, siis apua ihan huikeaa! Puolen sekunnin ero itsenäisessä loppuunmenemisessä on jo huikean hyvä pieneltä shelttispeltistä ja tähän päälle vielä täydelliset A:n kontaktit (1,2s) jätti kyllä meidät molemmat Jennan kanssa vähän hämmästyneeksi, että mistä tää oikein nyt tuli. Ilmeisesti Herra Huumorikoira osaakin yhtä sun toista :) Keinun ekalla vedolla se vähän haahuili, kun oli ilmeisesti menossa puomille sen sijaan, mutta vedättämällä hyvä keinu ja itsenäisestikin se sinne loppuun lompsutteli nätisti, kun muisti vaan käskyttää.
Su-aamu
Sunnuntaille meille oli sitten valittu Juhan ratatreeni ja Niinun keppiklinikka Jerryn fysiikkaponnistusten lisäksi. Voin kertoa kyllä lajin mietityttäneen sillä hetkellä, kun 5:50 sattuu heräämään vahingossa sunnuntaiaamuna 40min ennen kellon soittoa ja intopiukeat koiratkin jo sitä mieltä, että nyt voi jo herätä. Kasilta sitä oltiin vetisestä säästä huolimatta Akatemialla rataantutustumisessa ja täytyy myöntää, että Juhan valssi-päällejuoksu -henkisellä radalla unenrippeet aika nopeasti karisi. Radalta meille vaikeimmaksi kohdaksi arvelin rataantutustumisessa 18 hypyn jälkeisen elämän, koska taustalla on putki huutelemassa pienen koirani nimeä. Jaaaaaa kuten videolta näkyy, niin sinnehän sen kyllä survoin. En yhtä, enkä kahta kertaa vaan vähän useammin ennenkuin tajusin, että asiassa auttaa aika paljon jo se, että sitä koiraa ei ohjaa putkeen, vaan 19 takaakiertoon... Mutta hei, KOLME VALSSIA putkeen ja kukaan ei edes kuollut tai loukkaantunut! Siitä vatkauksesta olen kovin tyytyväinen :P
Aksaleirille on pakko lähteä peräkärryllä ens kerralla... Tässä siis demonstraatio pelkästään sunnuntain iltapäivältä mitä ei ollut päällä, kun oli juoksukamat niskassa: Treenihousut, treenihuppari, treenipaita, juoksutakki, sadetakki, toppatakki, juoksupipa, treenikengät ja kumpparit :D
Akatemialta huristelin sitten kiesilläni lämppärit täysillä kohti Espoota ja Jerryn 2x300m testiä. Puolituntinen lämpimässä autossa vaatteita kuivatellen oli sen verran luksusta, että tarvittiin mielen lujuutta juoksenteluhaasteeseen motivoitumiseen. Vettähän tuli siis ihan vaakatasossa, oli kylmää ja tuuli. Ihanata. Tälläinen antisyksyihminen ahdistuu noin persesäästä ja vieläkun sinne pitää mennä trikoissa hillumaan, niin avot! Taktisesti olin ottanut mukaan täysin erillisen vaatekerran juoksenteluun, jotka voin kastella täysin ilman huolta loppupäivän paleltumisesta. No, alkuasetelmista huolimatta juoksu meni ihan kivasti, vaikka pahaltahan se tuntui: kun käsketään vetää täysillä urku auki, ni minähän vedän. Eka taisi mennä 58-59s ja viiden minuutin palauttelun jälkeen tokasta rykäisystä ei itseasiassa aikaa ole edes tiedossa. Kyllä siinä olisi vaan perkelettä mieli tehnyt tirvoa tokan vedon viimeisellä puolikkaalla ;)
Tästä toivuttua oli vikana vielä Niinun keppiklinikka, jossa Javan kanssa pohdittiin tuota putkihakuisuutta ja pieni eläin pääsikin demonstroimaan miten upeasti se putki löytyy, vaikka joutuisi vähän etsimään sisäänpääsyä. Kisoissa tai treeneissä keppistipluja sille ei tuu juurikaan, koska se on niin liikeorientoitunut koira (ellei liike osoita suoraan putkeen, niin kuuluu vaan slurps kun pieni koira sinne katoaa :D), mutta nyt sitten treenattiin vaan käskyllä esteen valintaa. Muutaman kerran meinasi alkaa naurattaa, kun siitä niin näki kuuhun asti, että se kyllä kuuntelee ja miettii mennessään, et kepeille joo... muttakun.... muttakun... putki!!!!!!!!!!!!!!! ja sitten se tempaisee itsensä putkeen ensin ja sieltä tullaan sitten ihmettelemään, että noni nyt niitä keppejä. Putkihäiriötä siis ilman liikettä ohjelmistossa.
Nalpero sanoi, että olipa kiva viikonloppu, aksaa ja shelttityttöjä! Ja kippari sanoo, notta maailman pähein Jalmari <3
Ja tämä näky oli kotona, kun itse just ja just jaksoi raahautua sisään.
Lammaskoiraa olisi leikittänyt vielä viikonlopun päätteeksi!
Viikonloppu oli siis huikean antoisa ja rankka lajin parissa ja mikä parasta, näitä on vielä seitsemän jäljellä ennen arvokisoja!
Kaikeksi hienoudeksi viikonlopun kruunasi Javan Elmo pojan eka SERT-A. Se on nimittäin sellain juttu, että Nalperolla on vuoden päästä eka valiojälkeläinen ja isukki on erittäin tyytyväinen jälkikasvunsa otteisiin tälläkin saralla ;)
Nalpero on ollut viime aikoina reeneissä niin tulessa, että mun tekis vaan mieli hihittää mennessäni, kun on vaan niin siistiä. Naamikseenkin olis huikea tarve tunkea kokoajan <3 <3 <3 -viestejä, kun kerrankin koira toimii kuin ajatus ja vieläpä useasti. Olen pidättäytynyt kuitenkin vuodattamasta siellä, mutta sen sijaan laitankin tänne täyslaidallinen, koska käsittääkseni ja uskoakseni lukijat ovat täällä vapaaehtoisesti :D
Ajoittain omat suoritukset tuntuu olevan sarjaa tikku paskaan -imitaatioita, joten niistä lähtökohdista onnistuminen niin nelijalkaisen KUIN kaksijalkaisen tontilla on aikamoinen rykäys. Huijaisin toki, jos sanoisin, että pelkkää nollarataa paukutellaan menemään, mutta naurattaa kyllä molempien mogailut. Syyskauden kouluttaa siis tehiksessä Janne Karstunen, joka passaa meille hyvin. Etenkin kun ollaan oltu liiton Training to Compete tms. aluevalmennuksessa Nalperon uran alkualkoina ja en olisi kamalan hämmästynyt, jos jatkuva mogailu olisi aiheuttanut tarvetta koutsille mennä välillä paukuttamaan päätä hallin seinään. Ja nyt se toimii kuin automaagi!
30.9. treenattiin vastakäännöksiä erikoisesteille. Nalperolle tuotti tuskaa jättää hyvät esteet suorittamatta, jos niitä näkökenttään sopivasti sattui. Esimerkiksi pituuden suorittaminen muurin vastakäännöksen jälkeen mitä erilaisista kulmista alkoi saada jo snadisti koomisia piirteitä. Jouduin tekemään ihan törkeänä töitä, että koira lähti samantien mukaan, eikä jäänyt sooloilemaan vaihtoehtoista baanaa. Kirsikkana kakun päälle päästiin sitten vielä tempomaan tuota ratatreeniä ja kyllähän siinä soijjaa pukkasi jo ennen pitkää, mutta loppuun se taisteltiin.
Samalla viikolla käytiin Juhalla tuuraamassa. Kenttä olikin pienentynyt sitten edellisestä visiitistä, josta johtuen ratapohja olikin ylllättävän tiivis. Ei sillä, että tuolla olisi ehtinyt vaan seisoskelemaan ja ohjeita huutelemaan koiralle, vaan tossua joutui kyllä toisen eteen. 6-7 oli aikamoisen hauska paikka. Leijeröinti + rytmitys, jolla putken ohitus. Thih. Aikamoisen tiiviiseen tahtiin sai itse tehdä töitä, jotta kaikki tarvittava tuli oikea-aikaisesti suoritettua ja informaatiota riittävästi koiralle, joka mielellään menisi kyllä sinne putkeen, jos mahdollisuus vaan tulee. Kepit oli kanssa sarjaa haastava, kun 11 piti ottaa haltuun, heittää kepeille ja leikkaa takaa. Pussin suoritusta jouduttiin kanssa pohtimaan, kun koiraeläin olisi halunnut suorittaa ihan yhden hypyn vaan ennen putkea ja kippari joutuikin yllättävän kantavalla äänellä ja paikallaan seisomalla kertomaan, että tännepäin pliis. 20-21 leijeröinti meni yllättävän kivuttomasti, kunhan vaan itse malttoi olla rynnimättä. Kaiken kaikkeaan siis hyvä ja hikinen treeni, taas :)
Eka veto
Toka veto
Maanantaina tuli tarjolle kaverin treenit Niinulle, joten enempiä asiaa pohtimatta tai Nalulta kysymättä nappasin meille nekin. Siellähän odotti taasen rata teemalla "täbääääääh!" ja sehän nelijalkaiselle sopi oikein hyvin. Muutenkin oli just Nalperon tyyppinen harjoite, kun sai kipittää menemään sen minkä tassuista lähti. Mä oon niin tulessa, että siitä on tullut niin itsenäinen ja rataalukeva olento, ettei irtoaminen tuota päänvaivaa. Ekalla rundilla treenattiin parin kerran kakkosputken lukitusta ja 11 riman pysymistä, kun meinasi oma persjättö olla snadisti myöhässä. Tokassa harjoitteessa oikeastaan ainut haastava paikka oli saada se kääntymään suorasta putkesta 17 putkeen 18. Se kun niin mielellään olis hypänny taas 15 hypyn ohimennen ja jos sen sai olemaan hyppäämättä, niin ei se mitenkään luotisuoraan kääntynyt uuteen suuntaan. Noooh, sellainen tuwkis se on :) Mutta oman liikkeen ja rintamasuunnan salaisuuksiahan tämäkin taas oli.
Ja jottei viikko nyt ihan keskenloppuisi, niin tiistaina oli taas vakio-Jannet. Saatesanoilla "No täähän on nyt tälläinen helppo rata ja leijeröitte vaan, niin pääsee helpolla" ja lisämausteella "Virheestä alkuun" voin kertoa, että lämmin tuli, eikä siellä nyt lopun kädessä niin paljoa leijeröity. Mutta yksikin rima tarkoitti siis sitä, että peli seis ja takaisin lähtöruutuun kulkematta vankilan kautta. Muutenhan Javalle ei rata ollut vaikea, mutta muutamat rimat meinasi lennellä.
Henkilökohtaisesti suurin sulka hattuun oli puomilta kepeille 17 joka kerta oikein! Ja viimein kun se nolla taiottiin tittelillä "Se oli muuten päivän nopein nolla ja kova aika muutenkin" oli hyvä lähteä jäähkälenkille. On tolla otuksella kyllä ihan käsittämätön agilitymoottori. Tässä harjoituksessa koirakin vietiin tarkoituksella vähän äärirajoille peruskuntokauden nimissä, jotta väsyneenäkin ne pystyy keskittymään ja suoriutumaan ja sillä on kyllä niin mahtava yritys päällä ihan loppuun asti.
Heitetäämpä loppuun vielä irtoamistaidonnäyte reippaan shewtin edesottamuksista. Nohevana aksaajana oon käyny siis todistetusti jopa kerran ulkona vapaatreenaa hallikauden alkamisen jälkeen, wuhuu! Ulkokentät taitaa meillä olla jotain reilu 20m leveitä ja niin se vaan irtoaa putkeen vallan ihan itse. Mahtista! Ja älkää välittökö tuosta ohjaajasta, ei sillä ole mitään hätää, vaikka vinkuukin noin karmivasti. Äänet vaan pois niin ei iske niin pahasti korvaan :D
Viikonloppuna onkin sitten ensimmäinen FitDog -leirirutistus ja tiedossa on lähtötasotestejä monellakin osa-alueella niin koiralle kuin ohjaajalle ja muutama 2,5h klinikka edellispäivän suoritteiden pohjalta sunnuntaina. Aikamoisen fantastillista, tästä se lähtee :)
Koska viikonloppu oli valloittavan tyhjä kalendaarion osalta, ehdin jopa treenaamaan. Ohhoh. Päätin sitten muistutella otukselle vähän noita vaikeampia keppikulmia matalamman viretilan treeneissä ja sissolis, sehän oikeesti osaa yhtä sun toista. Kaksi asiaa: sheltti, joka ei putken jälkeen kysele niska mutkalla, että mitenkä ja sheltti, joka ihan itse tekee loppuun asti, vaikka kippari huiskii menemään vähän omiaan. Hyvä Nalu!
Viime viikonloppu oli kyllä vallan erikoinen kisapäivä. Sattuipa nimittäin niin näinä päivinä, että varsin kuumottavan työrupeaman päätteeksi tottakai se syksyinen flunssa saapui myös meidän osoitteeseen. Siinä vaiheessa, kun kepo aloitti alkuviikosta täyspäivänuhailun, miltei osasin jo veikata mistä ko. taudin löytää loppuviikosta. Ja niinhän se sitten juurikin teki. Keskiviikon iltatilaisuudessa alkoi oireet sen verran ottaa jo otetta, katsoin parhaimmaksi julistaa torstain etäpäiväksi ja peruuttaa kaikki paltsut siltä osin. Välillä sitä tehtiin kuolemaa ja välillä töitä.
Niimpä näistä asetelmista koittavaa piirimestisviikonloppua voinee ihan hyvällä omallatunnolla kuvata sanalla 'kutkuttava'. Etenkin kun koiralle ei ollut näytetty minkäänlaista akilitiä n. puoleentoista viikkoon, duunin ja muiden kiireiden takia. Raahasin sitten puoliväkisin ruhoni hallille perjantai-iltana ajatuksena palkata muutama kontakti ja täytyy myöntää, että ikinä ei oo sekään homma ollut noin raskasta. Pari kontaktipalkkausta, lämpät ja jäähkät. Ja kaksijalkainen puuskuttaa niinkuin ei olis ikinä räpylä liikkunut toisen eteen edes tasamaalla verkkaiseen tahtiin. Siinä sitä sitten olikin mukava pohtia perjantai-iltana, että pystyykö sitä starttaamaan ollenkaan seuraavana päivänä. Onneksi lääkkeet on keksitty.
Jeeeeeee! Ja kyllä, klassikko räkäkuplakin taas mukana menossa :D (Kuva: Paula Häkkinen)
Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta sain revittyä itseni ja koirani lauantaiaamuna Purinalle. Oli flowagilityt todella kaukana tekemisestä, kun joko jalat ei toimi tai vaihtoehtoisesti yksinkertaisesti happi loppuu, mutta siitä huolimatta Nalperolle varsin kelpo tulossarja (meille, montaa muuta saattaisi jo ahdistaa). A-kisasta ohjaisin sen ite esteen ohi, piirimestisagiradalta varmistelu-nolla, piirimestisjoukkuekisasta kyseenalainen vitonen (sattui voittajajoukkueen edustaja olemaan A:n kontaktin vieressä ja kuulemma todellakin osui, vaikka Saviojan käsi nousi - vaikkakin kriteerin mukainen suoritus se ei toki ollut) ja piirimestishyppäriltä sitten vielä toinen varmistelunolla. Joutui ihan analysoimaan eri vinkkelistä ohjausvaihtoehtoja, kun yleensä ottaa sen sujuvimman, mutta nyt piti a) pitää rimat olemalla alta pois b) ottaa huomioon, ettei jalat vaan toimi ja c) selvitä hengissä. Jos radan jälkeen oma ensimmäinen kommentti (kun henki saatu pihisemään ja syke normaalien ihmisten skaalan sisään) on "se oli ihan kamalaa", sen on kans pakko sitä myös olla.
Otetaas yks keinu täs eka, ni tuun sit (Kuva: Paula Häkkinen)
Putkijarruahan se ei kyllä _todellakaan_ osannut ja flaikkasi noin Espoon kautta, mutta tulos sitä myöten mieluisa, että kohdat a-c toteutui myös hyppärillä. Näillä eväillä tosiaan Nalperolle HSKP:n piirM-2 2014. Piirimestisratoja ei kameralta löydy, kun kaikki oma efortti meni ihan vaan siihen, että pystyy starttaamaan. Onneksi kuitenkin joukkuebaana oli ystävällisesti tuttavallisesti päätynyt filmille ihan pyytämäti, tattis Markolle!
Päivä oli vähän liian pitkä tuohon omaan kuntoon nähden, kun Purinalla tuli vietettyä aamuysistä iltakasiin. Onneksi kentänlaidat olivat tuttuja täynnä, niin se sentään edesauttoi tuntien kulumista niin, ettei asiaa edes huomioinut. Vasta himaan päästessä ymmärsi oikeesti miten puhki ja loppu sitä voikaan yhdestä puolikuntoisena vedetystä kisapäivästä olla. Sunnuntai menikin sitten kokonaan nukkuessa. Mut hei, täskin suosta on noustu ja tiistaina uskalsi jopa Jannen treeneihin itsensä taikoa.
Takuuvarma listahitti tiistain tehistelyihin oli ainakin mukana viety uunilämmin omppupiirakka piirimestisrykäisyn kunniaksi. Sen kyytipojaksi Janne olikin sitten taikonut juoksenteluhenkisen (paitsi, jos oli ovela ja ohjasi kylmän viileästi rytmityksellä ja takaaleikkauksilla, thih) harjoitteen, joten olihan se vähintäänkin tärkeää jotenkin treeneissä kadonneet kalorit korvata. Teemana oli siis tiukat käännökset erikoisesteillä niitä hajoittamatta. Nalpero oli aavistuksen vallaton ja sen oli todella vaikea ymmärtää miksi pituutta ei esim. saisi suorittaa sivusta, jos se sattuu näkökenttään. Hän kun on nykyään niin omatoiminen, että esteet löydetään ihan pyytämättäkin ja monesti ne on jopa niitä oikeitakin. Sitten on näitä päiviä, kun Liitävä Karvalakki vaan päättää miten se rata voisi mennä. Selkeästi siis loputtomalle treenilistalle tämäkin - vastakäännökset erikoisesteille niin, että sieltä jopa käännytään.
Sellain olis tosi pätevä, kun voisi vaan copypasteta nämä turhanpäiväiset hölinät syöttämällä muutamat avainsanat ja loppu tulis kuin itsestään :D Tai sitten alan vaan kopiomaan noita omia edellisiä tekstejä. Tässä on ehditty kolata pitkää viikonloppua Lontoossa, järjestää juhlia, työn puolesta kaikkea jännää jne. jne., oikeeta lomaa odotellessa!
Viime aikoina on ollut niin huikean kiire niin työ- kuin koiramaailman ulkopuolisessa omassa elämässä ja onkin itseasiassa ollut ihan fressiä katsella vähän ulkopuolelta tätä hauvatouhua, joka meinaa aina joskus lipsahtaa hitusen intensiiviseksi.
Siitäkin huolimatta...
Usain Boltkin tekee näin
Silakkana messissä!
Hirveen paljon tiukempaa ei okseria voi tehdä
Sanna Piirosen ihania kuvia karvanaamarista IHAHin syyskuun kisoista :P
Paljon on silti harrastusrintamallakin tässä ehtinyt viimeisen kuukauden aikana, kun on vedellyt menemään tuli hanurissa ja hännän alla. Tehiskausi on alkanut kaksilla Jannen treeneillä ja oon kyllä ollut todella tyytyväinen lentävän karvalakin esityksiin. Vahvaa rataosaamista yleisesti ja erityinen mielenlämmittäjä oli viime tiistain perusasiatreeni, jossa kaverina oli sekunttikello. Me ollaan tehty pari kertaa aiemminkin tämä sama treeni mm. aluevalmennusryhmässä ja koomisin mielin sai muistella sitä muutaman vuoden takaista, kun esim. takaaleikkauksista ei tullut yhtään mitään, kun koira pää pyöri kuin tuuliviiri. Nyt tilanne oli vähän toinen, kun valsseilla, sokkareilla ja takaaleikkauksilla koira täräytti ajan samalle sekuntille ilman yhtään kieltoa, rimaa, väärää hyppyä tms. Jotain on siis selkeästi tarttunut meidän molempien kaaliin :P
Tänä syksynä olen myös lupautunut kouluttamaan aiempaa enemmän, joka nyt on tietty omalta treenaamiselta pois, mutta toisaalta taas ihan oma juttunsa. Se on vaan niin hieno fiilis itsellekin, kun koulutettava saa sen aidon ahaa -elämyksen, ohjaus toimii, koira toimii ja saa jotain uutta tekemiseen. Joskus ne jutut on tosi pieniä ja joskus sitten vähän pidemmän tähtäimen korjattavaa, mutta aina mahtavaa päästä kouluttamaan motivoituneita koirakkoja. Oman seuran koirakoiden lisäksi vietän nyt syksyllä useamman illan Porvoon suunnalla ja yhden workshopinkin olen lupautunut vetämään. Kivatsua!
Ja ehdimpä käydä vielä 7,5 viikkoisia Jalmineja ihailemassa Kotkassa ennen niiden lentämistä uusiin kotihinsa samalla kun kävin tuomaroimassa A-KOT:ien seuramestaruusgeimitkin. Länsirannikon uusin Muru -asukki oli harmillisesti lähtenyt jo edellisenä päivänä, mutta eiköhän siitä kuulla vielä! Mahtava pentue kyllä. Niin touhukkaita, reippaita, iloisia. Muutenkin oli superkiva nähdä samalla kahden pentusen osalta uudet omistajat ja heillekin loistotilaisuus nähdä livenä niin isukki kuin mummokin. Näyttihän tuo vakuuttavan :) Hienot kodit lapsukaisilla ja toivottavasti saadaan kuvia niistä matkan varrella. Ja musta pieni Metsänpeikko aka Pekuhan jäikin sitten kasvattajan omistukseen, joten tätä ainakin tulee nähtyä.
Tässä muutama foto ihanuuksista. Näissä siis Villanillan Metsänkeiju & Villanillan Metsänpeikko äiteineen:
Kävipäs tsägä, kun kerrankin se nolla sattui videolle, eikä sitä edeltävät väärintutustuttu & -ohjattu rata ja jäätävä pelastelunolla, jossa Nalpero kävi flaikkaamassa noin kuutakiertävällä radalla asti. Mut hei, nousujohteista ;) Superkiitos Allu kuvauksesta!
Nelijalkainen treenikaverini, tuo pilkullinen Timo Silakka on erityisen kunnostautunut taas harrastamansa lajin parissa. En enää edes jaksa laskea miten monta nopeinta vitosta ollaan viime aikojen kisoissa paukutettu menemään, kun Herra Niin-On-Kiire-Ettei-Pysty-Keskittymään on järjestään sen yhden riman tai muurin palikan tiputtanut mennessään. Muu toimii kyllä vallan mainiosti, koira kulkee keskimäärin ääntä nopeammin ja se on yhäkin pirun päheä.
Olen uhannut vaihtaa lajia tokoon, mallannut pilkullista hattumateriaalia, miettinyt miten lämpimät hanskat siitä saa. Ja siltikin rimoista huolimatta radalla on niin törkysen hauskaa ja toki karvakas saa aina palkkansa suorituksesta, enkä mä sille aina kerro näitä mun vaihtoehtosuunnitelmia. Vieläkun Lady Luck ja rimat olisivat meidän puolella, niin pakettihan olisi jo vallan pätevässä kondiksessa. Treeneissähän niitä rimoja ei kyllä tipu, vaikka kuinka koitan huudella hypyn päällä, tiputtaa ohjausta, hätäillä ja sinkoilla, mutta kun sen kisavire on jotain niin tähtitieteellistä, että siinä on kipparilla kyydissä pysymistä. Viikonloppuna oman seuran kisoissa keskimmäisessä startissa läikähti jopa sen verran yli, että oli pakko keskeyttää, kun korvat oli vaan koristeena ja se meni ihan kaahottamiseksi koko touhu.
Mutkat suoriks, jeah! Kuva: Sanna Piironen
Toisaalta tässä vaiheessa kautta mielummin näitä pulmia ratkoo, kun ens kesänä. Ja mielummin minä kuitenkin tuon kuumakallen kanssa yritän oppia paremmaksi kuskiksi, kuin vaihtaisin sitä koiraan, jota ei kiinnosta mikään. Ensialkuun vaikka opettelen olemaan hiljaa ihan kisaradallakin. Mutta huijaisin toki itseäni, jos väittäisin etteikö se ikinä harmita edes vähäsen, kun muuten niin upea rata kosahtaa siihen yhteen rimaan ja kun näitä ei ole yksi tai kaksi, vaan aletaan jo varmaan olla kymmenessä jo pelkästään arvokisojen jälkeen. Nooooooh, kyä se tästä :)
Akilitäää-äääääh! Kuva: Sanna Piironen
Akatemialla käytiin tempaisemassa juoksutreenit vimpan päälle ja olipahan vaan mahtavat fiilistreenit. Sen verran joutui jaloista puristamaan spurttia vartin aikana, että viimeiset keskustelut Juhan kanssa kävin ihan vaan tekonurmella istuskellessa, kun kaikki piti laittaa peliin. Tässä treenissä hyvin korostui Javan vahvistunut estefokus ja itsevarmuus, kun käytännössä matkan varrelle osuvia esteitä ei tarvinnut ohjata ja kauempana lukittavat se nappasi yhdellä askeleella. Ainut haastava paikka meille oli noi kepit (sen lisäksi toki, että kuljettajan ehtimisen kanssa oli lievää tuskaa havaittavissa), kun päätös piti olla tehtynä jo puomilla meneekö sinne törkkäämään koiraa vai lähettääkö. Näköjään kumpikin toimi, kun oli vaan selkeä ohjeistuksissaan ja erityisen mahtavaa oli, ettei Nalpero kertaakaan sujahtanut vieressä huutelevaan putkeen. Ja toinen paikka oli 23, kun otus meinasi pistää mutkat suoriksi ja leijeröidä muurille samantien. Joutuikin tekemään todella paljon töitä ajoituksen kanssa.
Lähde: Akatemian FB
Koitan nyt korjata kisoissa tuota keskittymisongelmaa ennen kuin kiireinen syksy tästä kohta alkaakin. Tiedossa on toki kaikkea kivaa, mutta samalla aika vähän ylimääräistä aikaa. Tehiskausi käynnistyy tänään, koulutuksia omassa seurassa ja sen ulkopuolella, FitDog -leirit alkavat ensi kuussa jne. Ja mikä parasta, sunnuntaina pääsen lulluttelemaan vielä 7,5vk Jalmineja Kotkaan ennenkuin vipeltäjät lähtevät uusiin koteihinsa (yksi taitaa lähteä jo edellisenä iltana, snif)! Ne on ihan mahtavia riivoitä ja harmittaa, että vielä ei itsellä ole koiran paikkaa auki. Olisin kyllä niin tiennyt kuka tuolta lähtee mukaan.... :)