Lauantai agilityn perusteiden parissa

Loppuvuosi meni ihan vaan lomaillessa niin palkkatyöstä, koulutuksista kuin itse lajistakin. Ja tuli kyllä kerrassaan tarpeeseen se, että puolitoista viikkoa pää oli ei-mitäänniä taajuuksilla ilman aikatauluja tai sen ihmeempiä suunnitelmia. Vuodenvaihteen paikkeilla palattiin minitreenikonseptilla  ihmettelemään aksan saloja ja sen verran näköjään alkoi jo lajiin pari houkutella, että menin myös Tiia Vitikaisen luennolle agilitykoiran treenaamiseesta ja rakentamisesta. Tiiahan on harvoja täysin operantisti kouluttavia aksan parissa, joten sitäkin suuremmalla mielenkiinnolla näitä tulee kuunneltua.

Ylipäätään kaksi tärkeintä asiaa on tuo koiran ja ohjaajan suhteen kehittäminen ja rakentaminen sekä fysiikkaharjoittelun pohjustaminen sieltä pienestä pitäen. Lajitaidot on helppo oppia, kun koiralla on henkiset valmiudet oppimiseen, fyysiset valmiudet tehdä agilityyn liittyviä tehtäviä ja ohjaajalla taidot kouluttaa haluamansa lopputulos koiralle. Lisäksi keskusteltiin aika paljon siitä yksilöllisyydestä, jokaisen koiran ominaisuuksista ja tarpeesta ohjaajan olla vastuussa oman koiransa polusta. Koiran kehitystaso määrittää aina sopivan harjoituksen, ei etukäteen tehty suunnitelma tai joku valmis kaava treeenaamisen tahdista.

Agilitykoiran treenaaminen pennuille ja vasta-alkajille -luentomuistiinpanot

Suhde & sosialistaminen

• Suhde omaan ihmiseen
• Suhtautuminen vieraisiin koiriin ja ihmisiin
• Vapaanaolo & luoksetulo
• Oman vuoron odottaminen
• Palkkaustapojen tutkiskelu ja harjoittelu

Fysiikkaharjoittelu

• Tukevat harjoitteet, alle 10kk
• Monipuolista liikuntaa vaihtelevissa maastoissa ja ikään sopivia leikkejä
• Peruskuntoharjoittelun perusteita
• Lihakuntoa kehittävää perusvoiman harjoittelun perusteita jumpaten
• Koordinaatiota
• Oheisharjoitteisiin tutustumista, esim. uiminen tai vesikävely
• Esimerkkejä: ladderit, tasapainotyyny, bumpperit, tynnyrinkierto
• Agilityyn liittyvät, alle 10kk
• Ei kinnertä korkeampia rimoja
• Suoria lyhyitä harjoituksia
• Matalan intensiteetin lajitaitojen harjoittelua
• Ikätasoon sopivia hyppytekniikkaharjoitteita
• Tukevat harjoitteet, 10-14kk:
• Suunnitelman mukainen pk-harjoittelu
• Lihaskuntoa kehittävää oheistreeniä ja jumppaa
• Koordinaatiota ja ketteryyttä kehittäviä harjoitteita
• Nopeusharjoittelun alkeita
• Esimerkkejä: ristinostot, tasapainojumpat etupää tyynyllä, takajaloilla seisoskelu tasapainotyynyllä
• Agilityyn liittyvät, 10-14kk:
• Rimoja voi alkaa nostamaan pikkuhiljaa, jos fysiikka kehittynyt
• Lisää vauhtia ja kestoa lajitreeneihin
• Hyppytekniikka
• Pujottelun ja kontaktien aloittaminen

Omat koirankoulutustaidot

• "Kyllä minä opin, mutta osaatko sinä?"
• Taito on harjoittelun tulosta
• Operantti ehdollistaminen on nopein ja tehokkain tie ymmärrykseen (vahvistetiheys alussa), kun aika on koirien kanssa rajallista
• Vasta kun koira oikeasti osaa, siltä voi vaatia asioita
• Kouluta paljon temppuja

Agilityn lajitaidot

Alle 7kk

• Paikallaolo
• Lukittaminen (vahvistetaan ylipäätään tehtävään lukittamista, suoritus rakennetaan myöhemmin) esim. kohdetyöskentelyn perusteilla
• Irtoaminen

7-10kk

• Putki (suorat, eri entryt ja jatkot)
• Hyppytekniikka
• Hyppykäskyt (erottelu)

10-12kk

• Ohjauksen alkeet
• Lyhyet hyppy-putki radat

12-14kk

• Puomi, pujottelu
• Pidemmät ratatreenit

14-18kk

• A-este
• Putkelta käännökset
• Keinu
• Pussi
• Erottelujen viimeistely

Lopuksi

1. Anna pennun kasvaa ja kehittyä
2. Älä keuli - sen minkä lähdössä häviää, matkassa voittaa
3. Tärkein: onko koiralla kivaa? onko sinulla kivaa? Jos ei ole, lopeta ja jatka joku toinen päivä

• Pidä kivaa
• Nauti treenaamisesta
• Kokeile hupsuja juttuja
• Ole joka kerta yhtä paljon mukana tekemisessä kuin koirasi ja aidosti iloinen koirasi suorituksista

Minusta nuo luennon viimeiset asiat olivat niitä tärkeimpiä, jotka tulisi ihan ensimmäiseksi pitää mielessä, kun lähtee kymmenettä pentua tai ihan sitä ensimmäistä mihinkään lajiin tai ylipäätään elämää kohti perheenjäsenen roolia kouluttamaan. Ei tämä lajikaan ole niin vakavaa, että pitäisi otsa rypyssä puristaa tai ahdistua ylipäätään sellaisista asioista, mihin ei voi vaikuttaa. Se mihin voi vaikuttaa, on kouuttaa koiralle lisää taitoja ja osaamista ja tehdä se rakentavassa iloisessa mielentilassa, eikä niinkään ykköspallin kimallus silmissä.

Rakkaudesta lajiin vai koiraan?

Minusta on aina välillä vallan tärkeää pysähtyä miettimään miksi harrastaa tätä lajia, mitkä on ne omat motivaatiot ja draiverit lähteä treenaamaan tai kisaamaan ja mitkä on niiden seuraukset. Itsellä alkaa lajin parissa olla jo yhdeksän vuotta kilometrejä ja vaikkei se ole ajallisesti kovin pitkään, on siihen mahtunut paljon. Menestystä on tullut yli jo omien tarpeiden, joten senkin kimallus on aikaa sitten karissut. Ja silti Ionan valiotitteli tuntui oikein lämpimältä saavutukselta yhäkin, vaikka sen nappaaminen nyt vaan ajankysymys tuolle koiralle.

Olen aina tiennyt, että se on valtavan lahjakas koira tähän lajiin ja minusta on ollut suorastaan etuoikeutettua saada tehdä töitä sen kanssa. Olen nauttinut suunnattomasti sen kouluttamisesta ja ennenkaikkea olen oppinut niin paljon koiran kouluttamisesta, sen sielunelämästä ja arvostamaan entistä enemmän perustaitoja lajitaitojen sijaan. Tietyllä tapaa Ionan valiotitteli on ollut myös minun todisteeni sille, että nuori koira ei tarvitse agilityä, vaan ennemmin oppia elämää, perustaitoja, tekemään töitä omistajan kanssa ja pitää hauskaa.

Meillä ei ole olemassa pentuagilityfilmejä, koska sellaista ei ole harrastettu. Sitä vastoin olemme leikkineet, tehneet temppuja, oppineet kommunikoimaan, tehneet tasapainoharjoituksia. Junnuiän lähestyessä se sai tutustua esteiden mekaniikkaan leikkien varjolla. Se sai myös junnuna alkaa juosta suoraan lelun perässä, mattoa ja suoria kujia. Agilityn se aloitti vuoden ikäisenä. Kisauransa se aloitti vasta yli kaksivuotiaana, ei ollut mikään kiire nuorta koiraa saada kisavalmiiksi, vaan kaikessa rauhassa lähdettiin vasta siinä vaiheessa rakentamaan lajia. Kolmosiin se nousi ihan liian nopeasti reilussa parissa kuukaudessa, jonka jälkeen jäätiinkiin pitkälle tauolle. Ja se eka agiserti sitten hitusta alle kolmevuotiaana. Myöskään ei ollut mitään tarvetta lähteä runttaamaan sitä SM-kisoihin viime vuonna, kyllä niissäkin karkeloissa ehtii pyöriä. Esimerkiksi tänä vuonna sitten toivottavasti mukana yksilöissä, nollat kun löytyy jo nyt, eikä niitä tarvinnut edes jahdata tai tekemällä tehdä :)










Se ei ole tärkeää montako estettä putkeen koira suorittaa, millä on väliä on miten se ne tekee. Niimpä alusta asti oli tärkeää, että Pepillä on maailman kivointa ensinnäkin minun kanssani ja toisaalta taas aksakentällä. Ennen aksakentälle siirtymistä se oli oppinut oppimaan, tarjoamaan käytöksiä ja havaitsemaan itse kausaliteetin omilla teoilla ja palkkaseurauksilla. Agilitytempuille luotiin ensin kriteeristö sen oman pohdinnan kautta ja kun sille oli selvää mistä ne herkut tulee, otettiin mukaan se oikea asenne: draivi lelupalkalla (joka sekin on opetettu kentän ulkopuolella ensin). Aloin ketjuttaa esteitä vasta, kun se itseasiassa tiesi tasan tarkkaan mitä milläkin esteellä tehdään ja osasi fokusoida katseen sinne (koska jokainen este on mahdollinen palkka-automaatti). Nykyään olisin vielä tarkempi ärsykekontrollin lisäämisessa aiemmassa vaiheessa, jotta vältyttään sellaiselta luovalta sinkoilulta tarkoituksenmukaisen etenemisen sijasta.

Paljon on opittu yhdessä ja niin paljon vielä edessä! Ihan parasta kuitenkin saada nauttia tästä matkasta tuon harmaan supermarsun kanssa <3

If I look confused it is because I am thinking.

Koiran taitojen arvostamisen myötä olen alkanut pistää enemmän painoarvoa myös sille koiran ajattelulle ja todellisen tehtäväymmärryksen rakentamiselle. Pentujen ja nuorten koirien kanssa touhutessa minusta tärkeää ei niinkään ole mitä tekee, vaan MITEN tekee - ei se, että koira tekee kuperkeikkoja, vaan se, että ymmärtääkö koira mitä siltä haluan. Ionalla on rosterissa ihan huikea määrä eri temppuja, joilla ei vaan ole nimiä, koska en ole niitä jaksanut nimetä (unohdan ne kuitenkin :D) ja toisaalta taas tärkeämpää on vain opettaa koiralle oppimisen prosessia.

Agilitymatka on kuitenkin varsin verrannollinen navigaattorilla ajamiseen. Jos pistät navin päälle, ajelet sen mukaan perille, niin osaatko reitin ulkoa seuraavan kerran ilman navia? Tai jos vaihtoehtoisesti olet ilman navia liikenteessä, joudut katsomaan ja pohtimaan oikeaa reittiä, niin jääkö paremmin reitti mieleen? Epäilen vahvasti jälkimmäistä todennäköisemmäksi, kun autopilotin sijasta joutunut tekemään aktiivista ajattelutyötä. Sama se koirilla. Jos aina näytän, että tästä näin ja tänne näin, niin niiden ei juuri tarvitse muuta kuin seurata lapasta ja odottaa namia. Jos taas pilkotaan asia pienemmiksi, otetaan avut pois, koira joutuu ihan itse arpomaan mistä se nami tulee ja mikä tärkeintä, mistä se ei tule.

Muutama vuosi sitten törmäsin "Vito's Thinking Game" konseptiin Martina Klimesovan ja Susan Garrettin matskuissa ja minusta se on aivan loistava treeni kaikenikäisille koirille ja ohjaajille oppimisprosessin hahmottamiseen. Siinä ihmisen passiivinen rooli mahdollistaa havaintojen tekemisen ja koira taas oppii pystyvänsä täysin itse olevansa vastuussa namien tulemisesta, joten itseluottamus ja toisaalta taas turhaumansieto paranee. Videoin Natin toisen treenikerran ajattelupelin parissa, koska harmaille tämä on helpompaa vahvemman klikkerointitaustan takia ja toisaalta taas reilu 11-v on erittäin innokas koekaniini kaikille asioille, joihin liittyy herkut. Ja tosiaan tekee elämässään toista kertaa koko harjoitusta.



Video on koko treenisessio 5min, joten vähän pitkä, mutta siitä näkyy hurjan hyvin tuo oppimisprosessin kaari. Tehtävänä on siis ainoastaan kiertää tötterö ja ihmiseltä ei tule mitään kehuja, naksuja vaan ainoastaan nami tipahtaa eleettömästi oikeasta toiminnasta. Askeettista sheippausta siis!  Ekalla kerralla tötterö oli mun jaloissa kiinni, jotta saatiin palkkafrekvenssi ylös, tokalla kerralla vaikeutin tehtävää, jotta koiralla on aito valinta epäonnistua tai onnistua.

1. Tsägällä ja edellisen treenin muistijäljellä lähtee kaavamaisesti tarjoamaan oikeaa toimintaa, joten vaikeutan vähän lisää.
2. Kun se ketju katkeaa, se vähän hämmentyy että eikö temppu ollutkaan namien ottaminen alustalta vuorotellen
3. Se lähtee miettimään, että olisiko tötteröllä jotain tekemistä asian kanssa
4. Väsyy ja alkaa tarjota vanhaa toimintaa ("turkki nurin" on Nipen absoluuttisesti suosikein temppu, joten näimme siis senkin :D) 
5. Koska koira saa milloin tahansa lopettaa lyhyestä sessiosta huolimatta, se tekee silti valinnan ajatella ja jatkaa tötterön kiertämistä, koska jotain arvoa sillä kuitenkin on päätttelyketjussa

Tärkeää:

- Ekat kerrat voi kehua oikeasta suorituksesta, mutta ääni kannattaa jättää pois aika pian

- Klikkeriä ei tarvita, vahvisteena toimii tiputettu nami

- Namit on hyvä tiputtaa alustalle, koska ahneena eläimenä Nati on taipuvainen nuuskuttelemaan muruja

- Anna koiran miettiä! Ei mennä siis auttamaan, vaan annetaan aikaa pohtia

- Auttamisen sijaan helpota, palauta tötterö kiinni jalkoihin

- Palkkahierarkia!

- 5min on hyvä session kesto ja nälkäistä koiraa kannattaa ennemmin treenata kuin kylläistä

- Ihminen on täysin passiivinen - ei apuja: koira havaitsee ketjun suoritus - palkka.
- Täytyy istua lattialla ja namien tulla lattialta, ei kädestä

Tätä treeniä olen varionut jo aikapaljon eriyhteyksissä ja toimii, joka kerta :) 

Voi laspikoiranen minkä teki!

Kasseja joka lentoon :D

Jos isukki veti homman maaliin varsin tyylikkäästi lauantaina, niin eipä voi sanoa jälkikasvun ainakaan huonommaksi jääneen sunnuntain starteissa. Pepi pisteli sitten kaksin kappalein voittoja ja luonnollisesti sitä myöten myös LUVA-tili avattu kahdella merkinnällä - ilmeisesti  oli pakko nokittaa isukin kisadebyytti vuosien takaa, jolloin myös ekoista kisoistaan sai LUVAn, mutta ähääää - kakkossijalla. Aikamoinen viikonloppu siis minulla koiraurheilun parissa :) 

Pikkuhukan tavoitteina kisojen suhteen oli siis harjoitella kisarutiineja ja tehdä estesuoritukset kriteerien mukaisesti. Sieltä tuli sitten aika paljon ekstraa siihen nähden :D Otus oli ihan kujalla mitä sinne halliin on tultu tekemään, kun eihän se ole aiemmin käynyt tosiaan muutakuin leikkimässä ja rauhoittumassa kisahälinässä. Tuli vähän yllärinä sitten kentän puolelle pääseminen, joka kyllä näkyi joka radan käynnistysvaiheessa. Vaan siitä huolimatta mitään ihmeellistä kikkailua ei tekemisen tohinassa ehditty keksimään ja esteetkin tehtiin just eikä melkein kriteerien mukaan: lähtökäskyn odotus, keinulla päähän ja vapautuskäskyn odotus, A:lla nätit kontrolloidut laukat, puomilla selkeä hitti takajalkaerottelulla, kepeillä itsenäisesti sisään ja loppuunasti pujottelu.

Rataprofiilit oli ihastuttavan sopivia ykkösluokan baanoja, kylläpä oli kiva ensikertalaisen kanssa starttaa! Siellä oli myös kaikki esteet niin kontaktit kuin erikoisesteet tarjolla, joten todellakin pääsi kaikkea treenaamaan pussista alkaen. Erityisesti hyppärin varsin klassinen S-profiili aiheutti ihastusta meissä monissa kisaajissa. Helpoista profiileista huolimatta mitään nollatykitystä eivät nämäkään kisat olleet, vaan suoraviivaisissakin radoissa on omat kommervinkkinsä. Tosin Piipaalle nämä kyllä sopii kuin herkku suuhun, kun sillä on tuota itsenäisyyttä riittämiin.

Mä vaan olen niin ylpeä pikkuharmaan suorituksista! Tulokset on toissijainen juttu, vaikka kiva bonari. Ekalla radalla se sujahti väärään putken päähän, kun jäin huolehtimaan keinun oikeaoppisesta suorituksesta, mutta aivan loistava rata. Ja mikä puomi! Siitä biletin pikkukoiralle niin paljon, että se kääntyi ennen putkea kysymään, että saako siitä palkkaakin :) Pääsin vielä testaamaan kovan vedätyksen kepeille, joten aivan huikeeta duunia.

Hyppärillä koitin vaan pysyä altapois ja sillä näköjään kirkkaasti kovin aika kaikista säkäluokista ja toinen agirata menikin sitten jo aikamoisen kivasti nuottien mukaan, vaikka alussa lähtikin varovasti liikkeelle. Mut mikä keinu! Aivan huikee, täysiä päähän ja lähtäluvan odottaminen, vaikka olin jo vedättämässä pitkässä matkaa. Puomista en sano mitään, ooin vaan ihan sytänsytänsytän. Ei ole tosiaan treenattu puomi + muuri/rengas komboja. mut ei näköjään tartekaan. Kolmannen radan jälkeen alkoi kuoriutua vasta se normi Raivo-Riitta lelun repimiseen, joten pikkukoira olis varmaan neljännellä radalla alkanut jo olla ihan kartalla :D

Päivän kruunasi vieläpä Ionan velipojan Touhon kaksi nollatulosta, joilla 1. & 2. sijat. Javan lapsukaiset siis aikamoisen kovassa iskussa, kun muille ei ykköspodiumeja tällä kertaa riittänytkään! Meillä oli samalla myös pikainen family reunion, kun äitikoira oli kisaturistina. Olipa kiva nähdä taas Ladya! Toivottavasti näkisi noita kahta muutakin mustavalkeaa sisarusta taas jossain vaiheessa. 

Pakko vielä loppuun hehkuttaa miten siistiä oli kisata parhaitten tyyppien ympäröimänä! Mulle agilityssä on aina ollut tärkeetä se sosiaalinenkin komponentti, joten olipa mahtavaa päästä kaverin kans pitkästä aikaa samoille radoille ja vielä yleisössäkin oli meidän tsemppareita. 

Kisakuvista kiitos Emeliina Tähtinen!

Nakit ja muut ojennukseen!

Käytän palkkaamisessa vähän tilanteen vaatiessa joko lelua tai nameja. Pääasiassa Javalla treenit nyt menee lelulla, mutta kun pikkutursas opettelee vielä agilityn teknisiä kulmia, on noiden namien kanssa pitänyt pelata enemmänkin. Minähän nyt olen muutenkin klikkeri-intoilija aksan kouluttamisessa ja siihen ajatteluun ruoka on vallan toimiva palkka, kun saa vähän kierroksia alaspäin ja samalla toivottavasti aivotoimintaa ylöspäin.

Meillä taloudessa asuu kuitenkin ultimaattisen nälkäinen mummokoira, jonka ruokareseptorit on viritetty aikalailla äärimmilleen. Se siis kyllä huomaa, jos joku nappula on sohvan alle lentänyt aktivointilelusta tai mikä pahinta, jos joku ruokaamuistuttava on jäänyt treenitakin - tai housujen taskuun. En edes oikeasti tiedä kuinka monet taskut tuo allaolevassa kuvassa näkyvä musta pikkupeto on mahdollisesti pistänyt ilmastoiden, koska ruoka on ihan riittävä tekosyy tehdä muutama lisäreikä vuoreen. 

Uusin ase taskujen puhtaanapitoon on siis Viewtainer! Jenkkiläinen maailman yksinkertainen säilytyskeksintö kaikelle pienelle tavaralle: purkki, joka ei tarvitse kantta. Se on siis ohutta pehmeää muovia kauttaaltaan ja puristamalla vastapuolelta sieltä voi ravistella sitten sisältöä esiin. Voisihan tuota varmaan heittäkin koiralle vähän niinkuin namimunatyyliin ja mennä sitten itse rutistelemään koiran kanssa sisältöä, mutta minun suurinongelma oli tosiaan taskut likaavat namit. Sinne siis nakit ja naksut!

Tämä pieni Viewtainer 2''x4'' saapui about 7 eurolla Ebaystä, joten ei nyt ihan ole hinnallakaan pilattu. 

Pennusta varsin näppäräksi nuoreksi

Kaiken muun hässäkän lisäksi myös pikkukoira on käynyt silloin tällöin reenaamassa. Sitä on hyvin maltilla treenattu ja hyvä jos kerran viikkoon on jotain touhuttu, joten siihen nähden olen kyllä ihan huikean tyytyväinen sen osaamistasoon. Puomilla en ole käännöksiä vielä tehnyt ja muutenkin toistot aika vähissä, kun oma juokseminen on vähän niin ja näin. Sen sijaan olen panostanut kontaktien erotteluun tekemällä samassa treenissä kaikki kolme kontaktia, jotta vahvistuu eri kriteeristö ja toisaalta koira taas ymmärtää ennen esteelle menoa mitä siltä odotetaan.

A:lta se pannutti itselleen elokuussa muutaman viikon lepoloman, kun vauhtia oli enemmän kuin järkeä. Itse se nyt ei ollut moksiskaan, mitä nyt hieman hämmentynyt, mutta samantien olisi jatkanut hommia, vaan kaksijalkainen suhtautuu näihin äärimmäisellä vakavuudella. Siinä syy minkä takia minulla nuori koira ei treenaa ollenkaan A:ta (eikä treenaa muutenkaan monia esteitä..) ennen kuin kroppa on valmis, kun se vaatii vain pienen arviointivirheen ja lopputulokset voi olla vakaviakin. Apina pääsi Jerry Ketolan hyppysiin ja muuta vikaa siitä ei löytynyt, kuin toinen kylki oli selkeästi jäykempi. Se mitä tulee esteiden turvallisuuteen, niin en nyt tämän takia olisi A estettä lajista kieltämässä, vaan syy oli ihan ja täysin vain minun. Olisi pitänyt osata heittää pallo paremmin, niin, ettei matkan varrelle osu houkuttelevaa A:ta. Muutenkin turvallisen ja hallitun suorituksen opettaminen ko. esteelle on se ykkösprioriteetti ennen asiassa eteenpäin hätäilyä.

Elokuussa järkkäsin Jalmini -poppoolle parit Maijun treenipäivät ja sen lisäksi vielä Jennan buukkasin iltapäiväksi. Niimpä Piipaa on päässyt ihan jopa opetuksenkin pariin! Sillähän ei ole yhäkään mitään viikkoryhmäpaikkaa, vaan käy tuurailemassa Javan ryhmässä ja lähinnä siis lyhyiden omatoimitreenien varassa. Vaan se vaan yllättää joka kerta osaamisellaan! Tässäpä Maijun treenistä pätkää, muut taitaa olla vielä puhelimessa editoimatta.


Eniten ylpeä olen ehkä sen kepeistä tällä hetkellä! Minähän opetan kaiken kunnon sekatekniikalla toimien rusinat pullasta eri tavoista sillä perusteella, että miten mun koira toimii ja mistä se milloinkin hyötyy. Talvella se teki silloin tällöin kujia ja vasta kesällä havahduin, että aivan, sillähän ikä riittää jo keppitreeniin ja tadaa, tältä näyttää neiti otuksen keppiosaaminen muutama kuukausi myöhemmin:



Ongelma suorilla kepeillä oli sen lievä kaahotus, jolloin muina ankkoina se jätti sieltä täältä välin pujottelematta ja jatkoi matkaa. Mun siis piti saada se ajattelemaan mistä se palkka oikein tulee ja ei tartte ko sen yhden lampun syttyä pikkukoiran päässä ja se yhdistää keppien eri osat (sisäänmeno, rytmi, loppuun asti pujottelu, ohjaajahäiriö/liike/sijainti jne.) sulavasti kokonaisuudeksi. Eilen pääsin testaamaan ekaa kertaa keppejä radalla ja sehän todellakin menee ne! Siitä on kehittynyt kyllä varsin taitava koira, jonka estefokus on todella vakuuttava jo nyt (esim. keppien osalta siirrymme nyt palkkaamaan enemmän muita esteitä, koska se bongailee keppejä tällä hetkellä liiaksikin, ihastuttava ongelma sheltin kanssa :D).

Satu Tuominen kävi ottamassa huikeita aksakuvia muutama viikonloppu sitten sinisestä raketista ja näitä on paljon niiin ihania, että näitä riittää blogipostauksissa viljelyyn. Suurkiitos Satu!

Fidarikauden päätösleiri

Siitä tuli meille siis viidestoista Fidarileiri kaikenkaikkiaan. Vain yhdestä jouduttiin olemaan pois oman lomamatkan takia koko kahden vuoden aikana, joten oppia on haettu varsin tiiviisti. Koska ensi kaudella meillä jää aksailut pois, jää tämä myös meidän toistaiseksi viimeiseksi FD-kaudeksi. Sen verran timanttinen kattaus olisi kyllä ollut taas tulossa, että ehdottomasti olisin taas treenaamisen perusrungon ilmoittautunut hakemaan sitä kautta.

Kello jotain kuuden ja seiskan välillä, ainut ketä nukuttaa on kippari?

Vika leiri oli ehkä myös vähän uusia alkuja, kun pikkutursas pääsi jakamaan kolme treeniä Javan kanssa. Nalpen mielestä se oli luonnollisesti persiistä ja epistä ja ihan tyhmää, koska hänen apiliti, mutta aina ei isiturkikselta kysellä. Kävi vielä sen verran hyvä tuuri, että jostain syystä meidän aamuvirkkuryhmässä oli vain kolme koirakkoa, joten sitä myöten aikaakin oli varsin runsaasti käytettävissä ja sehän ei ollenkaan haittaa. Samasta syystä meillä ei myöskään ollut ihan joka reeniin ketään kuvaamassa, koska aina joku joku jäähkäämässä tai lämppäämässä tällä kokoonpanolla, mutta eipä se mitään: voin todeta molempien olevan vallan rautaisia otuksia!



Mä en ole kovin innokas aamuhahmo, mutta kummasti sitä vaan itsensä saa revittyä hallille vaikka viikonloppuna seitsemältä, kun tarve näin vaatii. Ja viimeistään herää siinä vaiheessa, kun alkaa koirien perässä juokseminen. Aloitettiin siispä Jennan treeneillä, johon oli tungettu vähän kaikkia kikkakolmosia kääntymisineen ja erotteluineen. Javan kanssa haasteena oli otuksen lievä vallattomuus, ko vähän oli kaasu pohjassa vähäisen agilityn takia ja aina ei ihan ehtinyt kaikkia ohjauksia niin katsella, kun mentiin jo. Pikkutirri pääsi myös kirmailemaan samoja kuvioita ja täytyy sen eduksi todeta, että kääntyminen oli enemmän sillä hanskassa kuin isukillaan tällä kertaa. Juhalla oli myös ratatreeni, mutta tein sen tekniikkatreeninä. Palkkailtiin hyviä juttuja ja testailtiin vaihtoehtoja. Sen lisäksi vähän puomirallia, niin sai Smartia vahvistettua samalla.

Joko?

Sunnuntaina ampaistiin taas suurinpiirtein kukonlaulun aikaan Akatemialle Isabellen ja Jounin treeneihin. Isabellellä oli varsin ruotsalaishenkinen ratapläjäys, jossa piti viljellä japskeja ja vippauksia. Jälkimmäiset ei oikein kuulu meillä ohjelmistoon, niin en sen enempää jäänyt Jalmarin kanssa niitä hinkkaamaan. Vähän puomitreeniä, juoksarikeskustelua ja toiselle pätkälle pikkuapina kehiin. Sen kanssa käytettiin aikaa sitten varsin paljon yleiseen jutteluun ja alkeistreeniin, että mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. Esimerkiksi enemmän äänikäskyjä tulee olemaan Piipaan repertuaarissa, kuin isukkiturkiksen kipparoinnissa. Japanilaisen alkeistreeniä tehtiin myös, kun taustalla häämöttävä putki meinasi imaista aina pikkukoiran siihen malliin, että välistä saattoi kiireessä yksi hyppy jäädä.

Siihen on syynsä minkä takia pikkuapina ei ole kertaakaan A:ta vielä harjoitellut: menee sinne ihan käskemättäkin ko hulppeat näköalat :D

Samalla kaavalla tempaisin myös Jounin treenit. Ionan pari pätkää videolla, suurinosa puuhailtin toisessa päässä hallia, joten niistä ei nyt todistusaineistoa (jotenkin oon editoinu tuohonkin videoon tuplana samat rallit? voi siis lopettaa katsomisen viimeestään puolessa välissä :D). Vaan kyllähän se ihan sukkelasti kulkee ja hyvinkin rajallisesta treenimäärästä huolimatta esittää ihan oikeaa apilitikoiraa. Ainakin jos kippari menee alta pois ja antaa ohjeita ajoissa :)




Näitä leirimuotoisia koulutuksia on anonyymeillä nettipalstoilla kauhisteltu, kun on neljä ratatreeniä viikonlopussa ja triljoona hyppyä koirilla ja miten sitä kaikki koirat on ihan rikki ja väsyneitä ja mistään ei tuu mitään. Kuka niitä käskee ratatreeninä tekemään, vaikka siellä numerot onkin osoittamassa suunniteltua etenemisjärjestystä? Monet voi joo toki tehdäkin, mutta ihan itse valitsin tehdä molemmille tekniikkatreeninä kellotellen, testaillen ja palkkaillen eri vaihtoehtoja. Ja hyvinhän tuo Javakin on kyllä tehnyt neljän ratatreenin viikonloppuna ja hyvin riitti paukut viimeiseenkin treeniin. Toki pidettiin siitä huolta, että leirin alla ja jälkeen oli riittävästi lepoa.

Lepo!

Ja kokoajan ei ole kiire uudellekierrokselle, vaan ihan voi jutella koutsien kanssa kaikessa rauhassa. Erityisesti nuoren koiran kanssa on saanu tosi paljon irti nyt näistä leireistä, kun käyttänyt tuota "vähemmän-suomalaista" kouluttajaporukkaa omien ajatusten reflektoinnissa ja käynyt juttuja hyvinkin perustasolta läpi. Se on kuitenkin aikapaljon vaikeampaa uudelleeen opetttaa itseään ja koiraansa myöhemmin, kuin tehdä alusta alkaen asiat "oikein". Piipaan kans korjaillaan aiempia mogia ja keksitään ihan uusia :D

Ekstraperjantai

Minunhan piti olla tälläkin hetkellä 8. Fidarileirin luennolla ja muissa hurvitteluissa, mut kävipä vaan niin, että Piipaan pötsi meni yöllä sekaisin. En viitsi järjestää itselleni potentiaalista suursiivousiltaa jättämällä tälläisen koiran illaksi itsekseen kotiin tai edes autoon työstämään yllätystä, joten parempi vaan itsekin asemoitua kotiasentoon. Olin sopivasti vielä päättänyt alkuviikosta tehdä perjantain etänä töistä, joten mistä ne aina tietääkin, että nyt voi tuplasti paremmalla syyllä valvottaa yön... Eipä silti, ylimääräinen vapaailta on vallan tervetullut ja toisaalta hyvä tsäänssi näin viimeisen leiriviikonlopun alla vihdoin läpikäydä sitä edellistä.

Toukokuun leirillä halusin vielä toisaalta lepuuttaa omaa jalkaa, Javaa, mutta en myöskään myydä leiriä, kun paikalla oli varsin timanttinen koutsikattaus: Juha, Jenna, Silas Boogk ja Zeljko Gora. Nooooh, onneksi on siispä kaksi agilityaiheista koiraa, vaikka kyllä mietin kovasti miten Piipaa jaksaa treenata kaksi täysmittaista treeniä samaan päivään, kun pentuapina treenannu oikeasti sen kymppiminsan tyyliin kerran viikossa aiemmin. Lähdettiin siispä kokeilemaan ja kyllä vaan voi olla ylpeä pienestä koirantaimesta! Näkyi, et alkoi väsyttää, mutta niin hienosti se jaksoi yrittää ja lelussa roikkua. Sen lisäksi ihan uusi treenipaikka ja aika vahva häiriö kentän laidoilla ja viereisillä kentillä.




Aloitettiin Silas Boogkin kuvioista. Siellä olikin aikamoinen estesoppa ja niihin Silaksella oma ajatus mitenkä haasteet selätetään. Mä jopa luulen, että treeneistä saattoi saada enemmän irti tuollaisen vauvakoiran kanssa, kun oikeesti päästiin tekemään juttuja perusteista keskieuroopan malliin. Esim. toi koiran puoleisen käden pakkovalssi tulee meillä ohjelmistoon. Oli oikein kiva ja perusteellinen treeni, tykkäsin!

Illalla oli Zeljkon treeni, jossa samaan hengenvetoon otettiin tekniikkatreeniä radan sijasta. Alkuun treenattiin takaakiertopäällejuoksun lukitusta, sitten takaakiertoja täydestä vauhdista ja loppuun vähän putkilta takaakiertoja. Videoita meillä ei tainnut tästä olla, kun treeni oli moniosainen ja oikeastaan kokoajan piti olla joko rataantutustumisessa, verkkaamassa, pitämässä koiraa lämpimänä tai radalla. Piipaa meinaa tarttua liikeeseen sen verran nohevasti, että nollakulmainen takaakierto jää ottamatta ja toisaalta taas kipparille jälleen kerran hyvä oppitunti askelta vähemmän suomalaisesta aksasta.

En siis halua tehdä päällejuoksuja takaakiertoon, ellei kyseessä ole saksalainen ja siitä vaan pitäisi päästä eroon - helpompaa koirallekin. Valtavan hienosti pikkutursas jaksoi yrittää ja tsempata, vaikka jouduttiinkin vähän hinkkaamaan! Kävi sitten vielä loppuun kunnon törmäysepisodi, kun Ionahan ei todellakaan radalla väistä ja päsäytti putkesta ihan suoraan mun jalkoihin. Itse vetäisin sellaiset megalipat siinä, että sai itseään kasailla ja juuri samalla hetkellä sattuivat isolla räminällä sulkemaan hallin nosto-oven. Meinasi vähän Piipaan korvat pyöriä, että mitähän täällä tapahtuu, kun jäätävä törmäys, maassa pyörivä hattuuntunut kippari kämmenenkokoisen luumustelman kanssa ja sitten vielä räminäshow. No, reipas penpu tuumasi, että mama ota sylkkään ja siitä hetkisen maailmaa katseltuaan olikin jo episodit täysin unohtuneet ja jatkettiin agilityä. Hirveän herkkis se ei siis tosiaan ole ja onneksi suurimmat vauriot tärskystä tuli kippariin, eikä koiraan :D

Sunnuntaille onneksi ihana Heli osti Juhan treenit meiltä, kun jalka otti aika pahasti rasituksesta ja törmäyksestä itseensä. Me mentiin Piipaan kanssa sitten iltapäiväaksaamaan vaan Jennan treenit ja olipahan vaan mukavaa. Eikä apina muistanut mitään edellisen illan törmäilyistäkään, vaan huusi suoraa huutoa, että nyt sitä agilityä tänne kiitosnam! Vai miltä tää meno näyttää? :D




Se on kyllä ihan huikee, näihin treeneihin oli aivan mahtavaa päättää seiskaleiriviikonloppu. Nuoren koiran kanssa tuolta saa kyllä niin paljon, kun koulutuksessa ei voi lipsua "tuota ja tuota ja tuota pitää vielä treenata" -osastoon, vaan niitä juttuja sitten ihan oikeasti treenataan. Rankkaa toki, mutta uskalsin Piipaan kanssa lähteä, kun tiesin, että sen vire ja draivi riittää väsyneenäkin työskentelyyn. Tänä viikonloppuna olisi tarkoitus sitten molempien koirien kanssa päästä treenaamaan, katsotaan miten saa treenejä jaettua :)

Piippi. 1 vuotta. Missä välissä?!

Lauantain syntskäjuhlat!

Viime viikonloppuna meillä juhlittiin. Piippi nokkelo täytti kokonaista yhden vuoden ja kysymys kuuluukin, että miten se on mahdollista!? Vuosi sitten Satun pentulaatikkoon Kotkaan tupsahti hieno paketti Jalmineja, yksi merletyttö, yksi trikkipoika, yksi mustavalkoinen tyttö ja yksi mustavalkoinen uros. Tässä vaiheessa en siis tiennyt, että meillähän on yhden merlen mentävä paikka juuri tarjolla, mutta kahdeksan viikkoa myöhemmin ilmeisesti tiesin.

Kuva: Satu Airaksinen

Nimeähän sillä ei ollut pariin ekaan päivään, mutta sitten siitä tuli Iona. Nimen piti olla lyhyt ja ytimekäs ja sellainen, johon en ole aiemmin törmännyt. Sen piti kuvata pientä taskurakettia ja olla aksassa lausuttavissa. Io -nimeen olin aiemmin törmännyt taivaankappaleena (Jupiterin kuu) ja tykästynyt, sellaisenaan se oli vaan ehkä vähän poikamainen. Niimpä mieleen tuli "ioni", josta väänsin tyttöpäätteisen Ionan ja se oli siinä!

Tuli vähän kiire ottaa vakuutusta tälle ilmavalle 8,5 viikkoiselle....

Ei tullut mieleen googlailla sanaa ennen siihen päätymistä, mutta onneksi se nyt ei tarkoita sitten Suomen rajojen ulkopuolella mitään hanuria tai vastaavaa törkeyttä. Iona on myös ilokseni skottilainen nimi, joka tarkoittaa "blessed". Löytyy myös sen niminen saari Skotlannista, Englannin luoteisrannikolta. Siinäänsä toki hauskaa, että myös isänsä on indonesialainen saari :) Nimiä sille on siunaantunut toki matkan varrella niin montaa, että itsekään ei pysy perässä. Iona - Ipi - Piippi - Pepi - Apina jne. ja sen lisäksi talouden toisen hahmon innokkaasti käyttämä Örkki.

Virallinen 1-vee pose <3

Mikä persoona meitä onkaan ilahduttanut tässä viimeiset kymmenisen kuukautta! Piippi on täynnä energiaa kuin pieni ilmapallo, mutta siitä huolimatta konnuuksia meillä ei ole tehty. Suurin saavutus tuhmuuksien saralla lienee karvalankamattoon ilmestynyt pälvikalju, kun pieni otus keksi, että nykimällähän näitä langanpätkiä tästä saa irti vaikka millä mitalla. Tuolla energialla ja tekemisen tarmolla olisi voinut naperrella jotain muutakin, mutta hyvä näin! Hän tuhoaa omia leluja ja luita siis mielummin.

Perhefoto: Iskä, mummo, tähti itse ja veli

Piipillä on kestona hyvä päivä, täynnä "joie de vivre". Juuri sitä, mitä koirassani etsinkin. Se on osoittanut olevansa innokas töiden tekijä ja rakastaa naksuttelua, temppuja, yleistä apinointa, leikkimistä, leluja, syömistä, ihmisiä, juoksemista, viekussa nukkumista, rapsuttamista jne. Onhan hän on ehtinyt väläytellä osaamistaan varsin pätevänä tokokoirana ja viimeisimpänä lupaavana agilityeläimenä. Minut se  on ainakin hämmästyttänyt ihan täysin kyvyllään yleistää ja siihen nähden miten vähän sillä on tehty mitään aksaa alle vuotikkaana (lähinnä siis esteitä sheipattu ja leikitty kentällä), se on Maijun alkeiskurssilla osoittanut olevansa kyllä aikamoinen paketti. Koira, jolla ei ole aiemmin tehty neljää estettä enempää tekee yhdeksän esteen radan ihan täydellä raivolla, wow! Olen siis yhä enempi vakuuttuneempi, että pennut ei agilityä tarvitse, vaan mielummin temppuja, kropan hallintaa, esteisiin tutustumista ja oikean asenteen kaivamista oppimiseen ja yhdessä tekemiseen ja sen sellaista hassusttelua ja perustaitojen rakentamista. Vai mitä tuumaat seuraavista, neljäs ja viides kerta alkeistunnilla? Toki alkuun palkkailin sille just noita pikkupätkiä, että löytyy oikea ajatus ja sen jälkeen sit vaa baanataan!

My puppy Iona on her very first course training (soon 12 mths) 💕❤️ She is just amazing all the way as this was also her 4th time on the beginner's class. #shetlandsheepdog #sheltie #agilitytraining #agility #agilityshelties #agilityvideo #shetlanninlammaskoira

Video, jonka Satu Tuomela (@satutuomela) julkaisi 11. 02ta 2016 klo 9.32 PST

Keinutaan

Ja me keinutaan, keinutaan

Eteen ja taa taa en haluu lopettaa-aa

Keinutaan, keinutaan

Pikkutursas pääsi treenaamaan keinun paikkaa ja vapautuskäskyä. Ja se oli kyllä hulvatonta! Sillä välin, kun virittelin kameraa, pikkuapina rämpytti aikansa keinua ja kun ei alkanut namia sataa, se seisoskeli jo keinun toisessa päässä siivekkeen päällä tarkistamassa toimiiko täällä palvelu paremmin. Strategiana siis palkkaa kymmenen sentin keinun alaspaukautus, 4 on -positio päässä matalana ja vapautussanan kuuntelu.

Ja hitsi, kaiken härväyksen lisäksi sehän osas, vaikka aiemmin en oo noin voimakasta liikehäiriötä ja hämysanoja viljellyt vapautukseen. Kerran se lähti omia aikojaan, kun alkoi kutittamaan panta niin mahdottomasti, että pääsi tehtäväkin unohtumaan siinä sivussa :D Mutta noin muuten jäätävän hyvä. Tässähän koitan siis pontevasti paikkaa Nalperon kanssa tehtyä mokaa, että radan jatkaminen on kivempaa kuin keinulla oleminen ja so far so good!

Sen lisäksi otustus pääsi taas pentutokoilemaan tiistaina. Tällä kertaa uutena oli mukana ruutu ja sehän pipanalta onnistuu kyllä tassun käänteessä. Tartte ko lelu jättää ja voi kävellä kentän toiseen laitaan ja vapauttaa, niin ihan tuhannen täysiä se sinne paahtaa. Vois näyttöruutuna kokeilla kans aikamoisen nopsaan vallan huvikseen. Sen lisäksi oli hyvä treeni ko tehtiin luoksetuloa niin, että pennut vapautettiin vastakkaisista päädyistä. Siinä piti siis tehdä valinta onko juokseva shelttipentu kivempi kuin mamma ja mamma voitti, jej! Annoin tarkoituksella nuoremman pennun vapauttaa ensin ja sitten vasta kutsuin Piipin, kun se jo näki sen liikkeen, jotta asiassa on jotain haastetta. Sen lisäksi vähä kontaktitreeniä tarjoamalla tyhjällä kentällä ja häiriössä.

Eskarissa

Iona on harrastanut lapsikoirien juttusia: riiviöintiä, hepulointia, hassuttelua, telmintää ja mitä näitä nyt on. Viikonloppuna Piipin juoksuleikkikouluun pääsi myös bc-pentu Ralf ja siellähän juostiin. Noin muuten koirat on olleet aika löysällä agendalla, kun työt ovat ottaneet aikamoisen ison osan viime viikoista. Treenit ja muu pingotus on jäänyt vähemmälle ja olemme keskittyneet lähinnä lenkkeilyyn ja hengailuun sen ajan suhteen, mitä on ollut käytettävissä töiden ja nukkumisen lisäksi.

Erityisen elävästi jäi mieleen, kun viimeviikolla kotiuduin vaihteeksi kotimaan duunireissulta kymmenen jälkeen illalla. Kotona odotti kolme intoa pirskahtelevaa karvakaveria, jotka oli täysin lenkittämättä ja lähinnä vaan siis päässeet pihalla pyörimään. Vaihtoehtojen puutteessa se oli pakko siispä niiltä lämpimiltä vaihtaa korkkaria lenkkariin ja lähteä sirkusta ulkoiluttamaan päivän pitkälle lenkille. Jumitus vaihtui aika nopeasti onnellisuuteen koiran omistamisesta, kun yllättäen yötaivas täyttyikin varsin etelä-Suomelle epätyypillisestä revontulishow'sta. Tämä olisi tulipalloineen jäänyt näkemättä, mikäli koiria ei olisi ja olisin voinut jäädä kotiin koomailemaan.

Tän on ilmeisesti iskä opettanut... Kiitti vaan Nalu, ihan on rotumääritelmän mukainen häntä :D

Sen lisäksi eilen Piippi pääsi vihdoin aloittamaan pentutokon! Meillä valitettavasti pari ekaa kertaa jäänyt välistä jälleen töiden takia, mutta ehdittiimpä eilen vihdoin paikan päälle. Mulle oli ihan täysi yllätys miten Pipa maltaa työskennellä, kun samalla kentällä on muita pentuja JA viereisillä kentillä tehdään varsin kovaäänisesti aksaa. Näköjään ihan turhaan asiaa edes mietin, aksalla ei ollut mitään vaikutusta ja kerran se jäi hetkeksi tuijottamaan, kun vieressä reviteltiin äristen toisen shelttipennun kanssa lelua ja kaiken muun ajan se oli tassu lipassa töiskentelemässä. Ohjelmassa oli apinalle jo ennestään tuttua vadin päällä etutassupyörintää, luopumisen harjoittelemista, vauhtiluoksetuloja, kontaktihäirintää ja muiden koirien seassa kävelyä.

Näin on siis Piipin harrastuskoiran ura alkanut virallisesti *tirsk* Ainiin, heitetäämpä loppuun vielä Ionan uusin temppuvideo: skeittauksen alkeet. Kyllä, hyvin vakavasti otettavia temppuja taas opeteltu!

Iippipiippi 7kk - mmmmtäh?!

Kyllä, niin se vaan on, että apinalaspikoira on ihan oikeasti jo seitsemän kuukautta. Joka siis tarkoittaa sitä, että meidän nurkkia hän on ollut ilahduttamassa jo kohta viiden kuukauden ajan. Viimeisen viiden kuukauden ajan meillä ei ole siispä oikein asiat pysyneet paikoillaan kotona, koska Iona kuuluu "Vaihdetaan asioita" -klubiin. Toimintaperiaate on hyvin yksinkertainen, etsi ja tuo talouden kaksijalkaisille jokin asia talosta ja neuvottele oikeansuuruinen vaihtokauppa. Mieluisia vaihtareita on ruuan lisäksi esim. huomio, lelut, yleinen häröily ja häiriön aiheuttaminen.

Kuten kuvasta näkyy, Piippen vaihtaa rusehtavaa pentutukkaansa näköjään pikkuhiljaa aikuisen sheltin nättiin merleen. Nyt se on vähän vaiheessa olevan näköinen, mut eiköhän se siitä ajan kanssa. Mittaamatta on koko apina - veikkaus tosin on, että liekkö jossain 39cm huitimilla olisi. Ihan minimedi se nyt ei sentään ole, mutta olisihan tuo saanut vielä pari senttiä kasvaa. Enivei nätin näköinen koiralapsi se on omaan silmään ja varsin lupaava kaikin puolin muutenkin.

Piipin pentuohjelmisto ei ole kokenut mitään mullistuksia vielä tähänkään päivään mennessä. Nopean kasvun vaihe alkaa olla ohi, joten jotain sen kanssa jo uskaltaa touhutakkin, mutta hyvin maltilla on tämä taimi saanut kasvaa harrastusten suhteen. Kentällä on vahvistettu ohjaajafokusta häiriössä leikkimällä ja temputtelemalla ja olen sille esitellyt kujakepit, renkaan ja pussin. Ilahduttavasti yhdessäkään ei minkäänlaista ongelmaa, joten nämäkin asiat voi jättää hautumaan myöhemmäksi. Ylipäätään olen valtavan tyytyväinen tuon työasenteeseen, kun pohjatyöt on tehty sheippaamalla ja rohkaistu koiraa ajattelemaan & kokeilemaan itse ja se näkyy kyllä kaikessa sen puuhassa. Mun veikkaus on, että esteiden opettaminen myöhemmin on helppoa, vaikka mitään ei ole hinkattu tai tahkottu pentuna ja koira saattaa olla hyvinkin pienellä vaivalla jopa kisavalmis.

Ja näin otukselle kerrottiin mikä on rengas ekaa kertaa

Ihan valtavan tärkee oppimisprosessi koiralle, kun kerran tuli välistä ja korjasi heti seuraavaan vetoon itse. Iona on kolmatta kertaa kujakepeillä ja tämän enempää toistoja ei vaan tarvitse.

Piippen on jopa päässyt elämänsä kahdelle ekalle ohjatulle tunnille ikinä, wohoooo! Kerran käytiin velipoikaa tuuraamassa Akatemialla Sennin penturyhmässä, jossa tehtiin ekan kerran ikinä mutkaputkea ja pussia: Ipillä oli mm. nolla ongelmaa tehdä jo ihan maassaolevaa pussia siitä huolimatta. Muutenkin oli kiva saada sille keskittymistreeninä uudessa paikassa treenit, kun pressun takana Jennan treeneissä joku koira huusi todella lujaa rataa tehdessä ja tälläistä ihmettä Piippi ei ollut vielä nähnyt tai kuullut. Hienosti pysyi fokus ohjaajassa ja tehtävässä.

Sen lisäksi Fidarin jälkeen Ipi pääsi tuuraamaan isukkia seuran treeneihin, jossa oli pentuystävällisesti hyppytekniikkaa. Tämähän oli apinan toinen hyppytekniikka kerta ja hyvällä mallilla on kropan käyttö kaikenkaikkiaan. Vähän lähtee ponnistuspaikka leviämään loppua kohden, mutta se korjaantuu varmasti myöhemmin. Eka treeni tehtiin viidellä jalalla ja toka kuudella, jälkimmäisessä oli niin kiire lelulle, että sehän ponnisti bumpperilta suoraan ekaan väliin, joka nyt ei ihan treenin idea. Siitäkin huolimatta hienosti klaarasi loppupätkän korjaukset. Perussarjan lisäksi tehtiin lopuksi kaariharjoitus molempiin suuntiin.

Enimmäkseen Iona siis vaan leikkii, häröilee, naksuttelee, temputtelee ja viettää vallaan huoletonta lapsikoiran elämää :) Ensi kuussa se aloittaa pentutokon, siinä sitä aaseilua yllinkyllin!

Reenarit työssään

Nalpe pääsi tuuraamaan Niinulle viime viikolla ja sehän kävi otukselle vallan mainiosti. Ohjaajalle meinasi vaan tulla aika iso soija juoksennellessa, kun hallissa oli aidosti kuuma. Luulisi, että tuossa tukkamäärässä koirallakin voisi olla kuuma, mutta eipä se otus ainakaan valittanut. Päinvastoin :D Tuurausvuoron lisäksi saimme kaupanpäälliseksi vielä videoserviisin, yllättäen ja pyytämättä kuin faksi Jäätteenmäelle konsanaan. Elisa oli pätkiä napannut videolle, joten tässäpä todistusaineistoa:

Erityisesti mieltä lämmitti otuksen valtavan hieno valssikäännös kympille, rytmittämällä tehty putki-puomierottelu ja vieläpä loppusuoran takaaleikkaus. On se hieno.

Sen lisäksi viime viikon maanantaina oli Nalpen triathlonpäivä. Lajit oli tosin tavallisuudesta poiketen 1,5h uinti, aksatreenit ja jäähkälenkki. Ihan ääneen menin pohtimaan, että mitenhän se jaksaa uinnin jälkeen aksata ja olisin voinut toki olla ihan hiljaa. Yllättäen, aksaa jaksaa. Sarin kanssa tehtiin irtoamistreeniä ja nini intopiukeana otus irtoili, että ei olisi mitään namejakaan muistanut matkalla ottaa, kun esteet oli paljon hauskempia.

Pentuapinan reenikalenteriin on uutuutena sisältynyt näytelmätreeni. Luonnollisesti Ionan jäätävä näytelmäura alkaa oikeanlaisesta blinghihnasta - ofkooooors. Ei, se ei ole näytelmäkoira (jokunen tuomari saattaa jopa ahdistua näkemästään, kun neitikoira on lähempänä 40 cm kuin 35cm) ja sen ihmishahmo on vielä vähemmän näytelmäihminen (alkaa jo siitä, että ehän minä ikinä muista KUUKAUTTA ennen mihinkään ilmoittautua - miten voi tietää mitä on tapahtumassa kuukausi eteenpäin viikonloppuna, kun nyttenkään ei juuri muusta tiedä kuin seuraavanakin viikonloppuna on aina kiire?). Mutta pitäähän se H käydä hakemassa tyylillä ja kyllähän noille kaikille muutama näytelmätulos on haettava. Yhteen pentunäytelmäänkin se voisi mennä kekkuloimaan, jos muistais sen johonkin ilmoittaa ja jos tuo merleväri ehtisi puhdistua (ei viitsisi maksaa omaisuutta siitä, että joku toteaa saman asian, jonka ihan itsekin näen, että vaiheessa on tukanvaihto).

Tarviiko näin hienoon hihnaan koiraa kiinnittääkään, eikös pelkästään tällä jo H irtoa?

Sen lisäksi pennun kanssa on naksuteltu taas epämääräistä temppusikermää. Tajusin muuten senkin, että olen todella laiska nimeämään mitään temppuja, joten siihen voisi ehkä pikkasen panostaa. Saisi jotain valmiiksi asti. Nythän se hössöttää tehdä vähän kaikkea ja se on jeeeeee. Tein myös terävän havainnon, että tällä hetkellä se pyörii takaperin asioiden ympäri huomattavasti luonnollisemmin vastapäivään, joten olisi ehkä syytä vahvistaa se toinenkin suunta nyt. Enivei, sen takajalkakoordinaatio on ihan huikea ja olenkin aikamoisen varma, että sillä on kohtalaisen pätevä käsitys missä koipeliinit milloinkin ovat. Sen lisäksi aloitin vihdoin naksuttelemaan myös seuraamista. Ipanahan on ilmoitettu seuran pentutokokurssille, mutta katsotaan mahtuuko pässikkä mukaan.

Soon kuulkaas aika söpöisä koipelo!

Eilen käytiin Touho -velipojan kanssa rallattelemassa Ojangossa ja sen jälkeen kakarat pääsivät tekemään elämänsä ekat hyppytekniikat. Varovaistenkin suositusten mukaan puolivuotiaana on ihan ok aloittaa hyppytekniikka n. kerran kuuussa muutamalla toistolla, joten kakaruusit pääsivät kirmaamaan perussarjaa. Näyttää oikein hyvälle tuo neitikoiran tekeminen, joten kovinkaan huolissani en sen tulevaisuuden hyppytekniikkaskillsien kehittymisestä ole. Lopuksi tehtiin vielä pari suoraa putkea ja naspinen oli oikein iloinen.

Myös treenirutiineja on apinaiselle opetettu siinä sivussa

Snii on jahdannut palloja, keppejä ja vesileluja. Hän on oikein onnellinen.

Pentupilami jo vuoden puolikkaan

Ja sehän alkaa näyttää jo ihan koiralta! Hieno aasilapsi :) Strategiset mitat 6,8kg ja n. 38cm. Toiveissa olisi, että se muutaman sentin vielä ainakin venyisi vaikka noista kilometrisääristä, niin kelpaisi sitten isona tyttönä kirmailla agilityn parissa. 

Mitä tulee agilityyn, niin sen aloittamisen olen ihan suosiolla jättänyt myöhemmäksi. Kakaralla on niin paljon tärkeimpiä ja hyödyllisempiä asioita opeteltavana kuin joku estehyppelö, joten meiltä ei tosiaan tulla näkemään mitään pentuaksafilmejä - koska niitä ei vaan ole :D Se on tehnyt kolme kertaa putken kentällä ja cik-cap -treeniä on käyty siivekkeelle yleistämässä. Muuten se on käynyt vaan leikkimässä siellä sillä ajatuksella, että opetan sitä fokusoimaan tarmonsa minuun ja yhteiseen tekemiseen, eikä esim. viereisen kentän aksaavien koirien jahtaamiseen. Saalisviettiähän tällä on, joten työsarkaa jo siinäkin. Ensimmäisen 2x2 portin sheippaamisen voisin seuraavaksi aloitella.

Ionaa ei ole myöskään ilmoitettu mihinkään pentuagilityihin tms. Talvikaudella siitä tosin tulee Javan tuuraaja HSKH:n ryhmään sillä ajatuksella, että se pääsee leikkimään ja hassuttelemaan hallihäiriöön silloin tällöin. Pentutokoa voisin sille haluta, mutta harmillisesti sopivia kursseja ei ole vielä sattunut kohdalle. 

Lapsikoiran duuni on tällä hetkellä leikki, pentupainit ja temputtelu. Uskoisin sen olevan oikein tyytyväinen tähän agendaan.

Kilometrisäären kuulumiset

Hiihihiiiiii, olimpa tuhmio!

Pentunen alkaa olla jo pikkuhiljaa varsinainen kilometrisääri. Se on siis kutakuinkin nokkaa, koipea ja häntää ja siinä välissä pieni pyörremyrsky. Painoa matamilla lienee joku päälle viitisen kiloa ja senttejä kertynyt epämääräisellä kotimittauksella jo 33. Miniä tästä ei siis tarvitse pelätä, nyt vaan toivotaan, että kasvaa sitten huolella kanssa. Eikä tarvitse näyttelymittoja jännittää myöskään, vaan lupa on vetää yli standardin ja kunnolla :D

Tähän asti kakaruusi on keskittynyt ihan vaan hassuttelemaan. Naksutellaan temppuja sillä ajatuksella, että olennaista ei ole se lopputulos, vaan opettaa oikeanlaista tapaa tarjota aktiivisesti asioita. 14vk kunniaksi pärskäytin muutamat tempunaihiot ihan videolle. Lisähäiriönä siellä kaksi aktiivista yleisönjäsentä, joille on kovin haasteellista välillä malttaa odottaa omaa vuoroa, kun Nipin tekisi mieli maistaa nameja ja Java on tassu pystyssä viittaamassa, että "saanko minä tulla näyttämään, jookojookojooko?".

Pois alta, crogit ja männynkävyt!

Randomnaksuttelun lisäksi kakarakoiran sosiaalistamisproggis jatkuu. Olen koittanut tarkoituksella haalia niitä erimerkkisiä leikkikavereita, jotta kehittäisi omia sosiaalisia taitoja ja kykyä puhua sulavaa koiraa muidenkin kuin shelttien kanssa ja tässä on onnistuttu so far oikein hyvin. Torstaisin M&M järkkää pentupaineja, joten sinnehän me ampaisimme heti tällä viikolla, kun minimi-ikä alkoi täyttyä. Tulin sen verran myöhässä, että siellä oli jo vauhdikkaimmilla omat painit päällä, mutta eipähn minun tarvinnut muuta kuin kylmiltään pieni shelttinen heittää laatikkoon muiden kassa, eikä sillä kyllä äitiä tullut ikävä. Alkuun se tepasteli häntä tötteröllä ympäriinsä tarkasmassa minkäslaista porukkaa täällä oikein on ja sen jälkeen pisti leikkihärdellin pystyyn. Puolisen tuntia se sai siis viihdyttää itseään n. viidentoista muun pennun kanssa ja hyvin näytti homma luistaavan, vaikka seassa ei ollut yhtään shelttiäkään.

Kukahan se sitten kuivaa niin, kun on tucca märkä ja paleluttaa?

Sen lisäksi pikkunapero on pätevöitynyt laituriltatippuja. Piipahdettiin pari viikkoa sitten mökillä ja sinäänsä ei ehkä yllättävää, että puolen tunnin sisällä saapumisesta yksi utelias sankari onnistui tippumaan laiturilta. On ainakin uimakausi siis korkattu ja oikein tyylikkäästi se sitten polski vielä pienen lenkin hämmennyksissään. Sinäänsä uiminen on jees, muttei ehkä kymmenen asteisessa vedessä silloin kun ilmakin on kymmenasteista.

Pahinta tässä on ehkä se, että mummo approves? :D

Hänellä tuntuu olevan myös luontaisia lahjoja puutarhanhoitoon. Ainakin kovasti se pikkuperkele on kaivamassa pihaa, kun silmä välttää. Yleensä jos napero on jossain hiljaa ja pois silmänkantamasta, syynä on lievä pahantako :)) Ilmeisesti kaivamalla Kiinaan on lyhin reitti? Kun on huolella valittu plantsujen paikat merkkaamalla ne kaivuuhommilla, voi alkaa istutus. Ja tähän tarvitaan ruukkuja, paljon ruukkuja. Niitä karvaturilas kantelee, heittelee ja nakertelee erittäinkin mielellään. Erityisesti olohuoneen lattialle kannattaa noita muoviruukkuja roudata ihasteltavaksi, että tälläisen löysin ja söin. Kun sopiva ruukku on valittu suutuntumalla, voidaan siirtyä kasvien valitsemiseen. Ja kaikkeahan kannattaa maistaa, viimeeksi se naposteli ruohosipulin kukkaa. Ei tiedä mikä on hyvä, jos ei maista, nih!

Nyt saatavilla, sheltie 2.0! Ladattavissa myös pistokkeella, aurinkoenergialla ja yleisellä häröilyllä!

Ei, meillä ei ole tylsää kotona :D