Homeopatia-agilitystä valioksi

Vuosi onkin meidän osalta startannut varsin vauhdikkaasti. Tätäkin kirjoittelen nyt nopeasti lennolla Müncheniin, kun muuten vähän aika kortilla. Sama pätee myös aksaan - kisaamisen ja treenaamisen osalta, mutta ollaan panostettu sitten laatuun määrän sijasta. Sen suhteen taidetaan olla muutenkin oikealla tiellä, että asiat etenee, vaikkei hallilla ehditäkään pyöriä. Tietty ei mitenkään jäätävän nopeasti, mutta kuitenkin oikea suunta lienee se tärkein. Olenkin kutsunut jo meidän puuhastelua ”homeopatia-agilityksi”, jossa vähemmän on enemmän :D

Itse esteillä treenaus on korvattu aika pitkälti olohuonetemputtelulla. Olen siis koittanut miettiä miten varioin itse taidon opettamista rajallisissa sisätiloissa ja koirien mielestähän se on aivan superhauskaa, että saa tehdä tehdä töitä iltaruokansa eteen. Kerran kahteen viikkoon meillä on ohjatut treenit nyt talvikauden ja sitten jos kerran kahteen viikkoon pääsisi vapaatreenaamaan, niin siinähän se paketti sitten kasassa.

Ionalle on kasvatettu korvia ja nostettu kuuntelemisen arvoa pääasiassa. Kyllähän se osaa jo yhtä sun toista, mutta monesti sen mielestä kaikenlainen posottaminen ja kaahailu on aikamoisen mukavaa ja joku kuuntelu ehkä vähän nillittämistä. Siispä tehdään siitä korvien käytöstä kannattavampaa  ja vahvistetaan ärsykekontrollia myös esteillä silloin, kun siihen on mahdollisuus. Tuossa videolla yksi lauantai-illan pikatreeni, jossa aiheena pelkkä exittien kuuntelu. Sen verran leppoista hommaa, etten minäkään viitsinyt edes talvivaatteista luopua treenin ajaksi, kun ei siinä kauaa nokka tuhise :D Mut hienosti se kyllä malttoi erotella, vaikka luulin tuon ihan nenän edessä olevan putken olevan aivan liikaa. Muutaman kerran lähti arvuuttelemaan, mutta niistä kun ei tullut mitään palkkaa, palautti kuuloelimet tajuudelle. 

Pitää ottaa pikkukoiran virallinen valiokuva myöhemmin, mut tässä tämä nökkösen ihastuttava uunituorevalio -foto <3

Talvikauden kisat meillä on painottunut kerran kuussa –sykliin, joka on ollut kyllä oikein toimiva. Ehtii viikonloppuna treenaamaankin, jos Ojanko on kisavapaa, joten pitää oma kisakalenteri vähän sen mukaan katsoa myös. Tulokset ovat olleet oikein mukavia, tänä vuonna Pepiini on juossut 8 starttia, joista 5 nollaa (3 voittoa, 2 2. sijaa). Viime viikonloppuna BAT:n kisoissa onnistumiset aksaradoilla tarkoitti myös sitä, että pikkukoirasta tuli agilityvalio viimeisen agisertinsä myötä, kun vuosi ekasta tuli vihdoin täyteen!

Olipa muutenkin tosi kivat radat ulkomaan elävillä, kun lauantaina käytiin parit Lee Gibsonin radat ihastelemassa Sipoossa ja sunnuntaina uusi tuttavuus Vendula Hausnerova Ojangossa. Yleensä en harrasta tuplapäivinä kisaamista, mutta nyt oli niin herkullinen asetelma tuomarien myötä, että mikäpä siinä. Kun ei ole ylitreenattu koira muutenkaan treenien puolesta ja toisaalta taas lepoviikko tiedossa koirille, kun lähdin työmatkalle koko viikoksi. Vauhdikkaita ratoja, joissa irtoavalta koiralta vaadittiin myös estetaitoja itsenäisesti ja toisaalta taas kontrollia tarvittaessa.

Helmikuun myötä alkaa myös omat koulutukset pyöriä, joten kiva päästä siihenkin valmennuspuuhaan taas käsiksi tuttujen koirakoiden kanssa ja mukana myös uusia tuttavuuksia! Vaikka ja mitä kivaa taas mietteissä koulutettaville :) Noin muutenn helmikuu on meillä ja koirilla sitten lomakuukausi. Sattuu pitkiä työmatkoja sekä ihan oikea lomakin, niin maaliskuussa sitten taas aktivoidutaan enempi.

Yksäriviikko: Jennaa ja Jaakkoa

Viime viikko olikin meillä treenien osalta pyhitetty sitten muutamalle yksärille: Torstaina Jennan setit molemmille koirille ja lauantaina köröttelimme Turkuun Jaakon mietteitä pohdiskelemaan. Nämä yksärit rytmittää sen verran mukavasti harrastusvuotta, kun ehtii kerrankin jutella ja ihmetellä, eikä tarvitse vain juosta numeroiden perässä. Minä ainakin koen enemmän hyötyä siitä, että ymmärrän jonkun asian sovellettavaksi, enkä mene vain tekemään jotain agilityä. "Jotain agilityä" kun ei vie meitä eteenpäin ja kun haluan treenimäärät pitää vähissä, pakko panostaa siihen laadukkaaseen tekemiseen.

Jennan treeniin olin teemaksi pyytänyt estefokuksen ja irtoamisen vahvistamisen. No sitähän siellä olikin, en vaan ehkä ollut ihan ajatellut loppuun asti sitä ohjaajalta tarvittavan juoskemisen määrää :D Meinaisi olla aikalailla hapokasta tosiaan kaksi koiraa juoksuttaa rataa, joka koostuu kuusi kertaa päästä päähän juoksemisesta. Etenkin kun molempien treeniaikaa on se 2x15min. Selvisin hengissä siitä huolimatta, jej!

Paljon isoja ilonaiheita, esim. täydelliset puomit molemmilla otuksilla ja muutenkin vallan päteviä ohjattavia. Ei ne oikeastaan tarvitsisi, kuin olla itse huolellinen ja kipittää alta pois. Pepiinille vielä nollakulman takaakierrot on haastavat, kun liike vetää niin voimakkaasti ohi, mutta onko se nyt ihmekkään tuon ikäiselle. Lisää vaan estefokusta ja oikeeta hyppytekniikkaa noihin haastaviin kulmiin. Noi putken jälkeen irtoamiset on yleisesti ottaen koiran logiikalle vaikeita, vaan upeasti kyllä klaarasivat molemmat.



Perusasioiden vahvistaminen meinaa aina joskus kikkailuinnossa unohtua, vaikka taidot eivät ole mitnekään staattisia. Toki moni asia pysyy ihan ok tasolla jo pelkästään sillä, että agility itsessään on palkitsevaa ja tiettyjä käytöksiä vahvistavaa, vaan tietoinen taitotason ylläpito tuo ehkä kokonaisvaltaisempia tuloksia. Niinkin yksinkertainen kysymys, kun tiedätkö milloin koirasi on lukittunut esteelle voi monelle aiheuttaa hiljaisen hetken ja siitähän näissäkin treeneissä on kyse: kun koira on lukittunut, ohjaaja voi antaa vasta seuraavan linjan ohjaukset.

Samojen teemojen ympärillä jatkettiin lauantaina OMD Areenalla Jaakko Suoknuutin kanssa. Jaakko itseasiassa sen sanoikin varsin yksinkertaisesti, että oikeasti agility on vaan koiran katseen hallintaa: joko se katsoo esteisiin tai ohjaajaan. Pepiinin agendalla oli lähinnä kipparin tekemiseen rauhaa, joten pikkukoiran tehtävä oli vain viipottaa. Jatkettiin siispä ratatekemistä kovassa vauhdissa, mutta ripauksella lisää teknisiä haasteita verrattuna torstain kirmailuihin. Käytettiin yksäristä hyvä tovi ihan vaan asioiden läpikäymiseen ja MIKSI -kysymysten pallotteluun, jotta siinä itse tekemisessä keskitytään oikeisiin juttuihin. Itse treeniaikaa vedettiin sitten sellainen reilu vartti, joka oli kyllä oikein passeli. Koiralla olisi riittänyt lisävirtaa, mutta nimenomaan silloin laitetaankin pillit pussiin ja jätetään aksaintoa sinne pankkiin hautumaan.

Oltiin molemmat Helin kanssa kyllä tosi fiiliksissä tämänkin yksärin jälkeen, kun noiden perusasioiden pallottelua ei vaan voi olla koskaan liikaa. Pikkuturkiksen vauhti ja osaaminen sai kiitosta, joten seuraavaksi lähdetään hienosäätämään miten ohjaaja voisi sieltä perästä kertoa järkevästi linjat, niin että koiran olisi järkevää edetä optimaalisinta reittiä myös itsenäisesti. Tätä koiraa kun ei mun juoksutahdilla oikein pelkästään edestä ohjata jatkossakaan. Tän takia meinaan sitten vähän ryysiä ja sillä nyt harvemmin lopputulos on kovin kummoinen (sen takia nämä videot on niin parasta oppimatskua minulle, kiitos siis teille, jotka suostutte näitä treenejä ja kisoja kuvaamaan). Pepiinin tarrakirjaan myös iso tarra tuosta puomista! Kaksi toistoa puomilla, jota sei ole ikinä nähnyt ja sisältää lähetyksen sekä ansaesteen linjalta poisvedon heti puomin jälkeen. Noin törkeitä ohjaajafokustreenejä en ole edes uskaltanut tehdä ja silti se vastaa niin hienosti haltuunottokäskyyn plus ohjausvihjeeseen. Hyvä Piipaa!



Lauantai sattui olemaan sen verran lämmin päivä, että jäähkälenkin päälle halusin vielä käydä uittamassa koiran, niin mukavampi matkustaakin takaisin kotia. Viime viikolla uutiskynnyksen ylittänyt Littoistenjärvi sattui olemaan siinä lähettyvillä, joten sinne siis ja nytton sekin ihme nähty. Sekä tietty koirat päästä ihan uimalla testaamaan, että toimii myös siihen käyttötarkoitukseen. Me oltiin venerannassa uittamassa ja se oli sen verran varjossa, ettei kirkkaus päässyt ihan täysin oikeuksiinsa, mutta kauempana hienosti välkähtelii turkoosi.

Ensi sunnuntaina jatketaan Jaakon kanssa (jenkkikäännökset pitäisi olla täydellisiä siihen mennessä) ja kesäkuussa sitten kaksinkappalein Jennan yksäreitä tulossa, huippua!

Koiran taidot vs. ohjaajan taidot

Siinäpä kysymys, jota olen pallotellut tässä viime vuodet. Ionan ilmiintyminen taloon muutama vuosi sitten mahdollisti käytännön kokeilut aiheesta ja tässä parin vuoden checkmarkissa sitä on jo paljon viisaampi. Ja mikä parasta, tiedän olevani enemmän oikeillä jäljillä nyt kuin aiemmin. Käytännössä tiesin tämän eron esimerkiksi hyvinkin konkreettisesti taas keskiviikon Sanni Kariniemen treeneissä, jossa rataplänistä osasin jo kertoa, että kummalle koiralle tämä on vaikea ja kummalle ei. Ero tulee selkeästi näkyviin nyt, kun oma liike on yhä huonoa ja kaukana täydellisestä.

Olen aloittanut agilityn seitsemisen vuotta sitten, kun Java oli vuoden ikäinen. Sinäänsä huvittavaa, että olimme agilityn pentukurssilla silloin absoluuttisesti vanhimmat ja silti kurssin aikana treenattiin kaikkia esteitä - ja osasta silloisen kurssinvetäjän metodeista kieltäydyin jo silloin. Yhäkään en veisi pentua mihinkään pentuagilityihin alle vuoden ikäisenä, vaan panostaisin paljon tärkeämpiin perusjuttuihin ennen sitä. Pitkä matka on sieltä tultu ja suuri osa ajasta on käytetty ohjaamisen & ohjauskuvioiden harjoitteluun. Nyt voin sanoa, että se ei olekaan ollut relevanttia, vaan koiran taitoihin panostaminen olisi itseasiassa tuonut hyvinkin erilaisen lopputuloksen tässä vaiheessa.

Javan potentiaaliin nähden siitä on jäänyt paljon käyttämättä ja silti on päästy aikamoisen pitkälle yhdessä lajin parissa! Olen niin kiitollinen ihan jokaisesta yhteisestä kilometristä, kuopista matkan varrella, koska ilman sitä minun olisi ollut aivan mahdoton muodostaa omaa käsitystä siitä mitä haluan, mitä en halua, miltä se "hyvä" näyttää ja miten sinne päästään. Iona hyötyy aikalailla tästä ajatteluprosessista, kun alusta alkaen olen siitä tehnyt omaan käteen sopivaa koiraa ja puhumattakaan siitä mitä korjataan ja parannellaan sitten seuraavan kanssa. Iona ei myöskään olisi sitä mitä se on jo nyt, jos olisin tyytynyt vain kopiomaan jonkun toisen systeemiä orjallisesti, vaan enemmänkin tässä on pyritty hakemaan ajatuksia ja soveltamaan omaan tekemiseen. Mikään "wonderdog" se ei toki ole tai edes maailman nopeinhienoinfantsuin, se on vain minun oppimisprojektini :)

Tällä hetkellä olen huono ohjaaja. Etenkin koiralle, joka on opetettu liikeorientoituneeksi ja joka tulkitsee sen perustella informaatiota. Jotenkin pystyn juoksemaan suoraan, mutta kaikki käännökset, rytmitykset, suunnanmuutokset on todella koordinoimattomia. Niihin menee myös aika paljon ajatuskapasiteettia, joka kaikki on pois koiran ohjaamisesta. Siitäkin huolimattta haluan toki olla reilu koiralle ja tyhmistäkin virheistä huolimatta koira saa kyllä palkkansa.

Iona, jolle on kokoajan opetettu taitoja, on niin paljon itsenäisempi ja taitavampi lajissa, kuin Java, jolle on opetuttu lähinnä ohjaajan tulkintaa. Ionan kanssa saan olla epätäydellinen huomattavasti suuremmalla marginaalilla. Molemman koirat treenaa nykyään siis enimmäkseen niitä taitoja ratatreenin sijasta, vaikka harjoitus olisi numeroitu ykkösestä kahteenkymmeneen. Mun tavoite ei ole räpeksiä rataa nollalla läpi hinnalla millä hyvänsä, vaan miettiä sieltä etukäteen ne taidot, joita radan onnistunut suorittaminen vaatii ja keskittyä niiden tekemiseen.

Myös kouluttajana panostan harjoituksen suunnittelussa taitojen rakentamista, koska ne ohjaajan taidot (ohjaustekniikat) tulee siinä sivussa. Pelkkä radanjuoksentelu kun ei lisää koulutettavien kykyä ottaa omaan työkalupakkiin lisää aineksia soveltamalla, poislukien nollaratatreenit. Suunnitelmallisuus, tavoitteiden asettelu ja arviointi on asioita, joita yritän saada rutiiniksi koulutettaville joka kerta, kun he tekevät mitään agilityyn liittyvää, jotta hyöty olisi maksimaalinen ja määrään sijasta voi keskittyä laatuun. Ohjaustekniikoissakaan kun olennaisinta ei ole täydellisyys, vaan loogisuus.




Javan kisakuvat pääsiäiseltä: Johanna Koski

Piipaa on irrrrti!

Nappasin ex tempore tuurauksen tiistai-illalle Akatemialle, jotta molemmat koirat pääsee tällä viikolla reenaamaan. Jälleen kerran, kyllä kannatti ja olipahan vaan lystikästä! Pohdin tuossa kumpaan treeniin otan kummankin koiran, mutta päädyin vauhdin ja eri alustan takia takia ottamaan Akatemialle Piipin. Viikonloppuna Ionasteri on ilmottu Konalaan kisaamaan (koska vanhentuvat Smartumit :D), jossa kauhukseni huomasin taas ykkösten kisaavan kaikki startit sisällä. Jotenkin luulin, että edes yhden saisi vetäistä ulkokentällä, mutta pikkukoiran ykköstreeni onkin siis näissä kisoissa totutella noin pehmeään pohjaan plus karmeisiin puukontakteihin. Eipä siinä, hyvää reeniähän se, mutta pohja ei vaan oo koskaan sopinut mulle - toivottavasti Ionalle.

Toi Akatemia tekonurde korkkitäytteellä on kyllä törkeen hyvä! Iona pääsi erityisesti hyödyntämään koko potentiaaliaan kiihdytyksissä ja erittäin täpäköissä käännöksissä kovasta vauhdista. Jennan kommentti ekan vedon jälkeen "Hyi miten täydellistä". Radan alku oli ollut erittäin haastava suurimmalle osalle illan koirakoista, mutta tuollaiselle luontaiselle kääntyjälle sopii kuin nenä päähän - mun ei tarvii vääntää käännöstä, riittää ajoissaoleminen.



Tällä baanalla sain vaihdoin myös treeniin nuo ruotsalaisten suosimat vekit. En ole muistanut koko asiaa, joten nyt olikin sitten loistotsäänssi opettaa tämäkin asia Piipaalle: kyllähän pari toistoa riittää :D No, hyödyllinen ohjaushan se, jos tarvitsee sen pari metriä etumatkaa ja voi olla satavarma, että koira myös lukitsee esteen itsenäiseen suoritukseen. Kaikenkaikkiaan huiman hyvä treeni ja Ionan kanssa on jäätävän hauska treenaa. Se kun on ihan pelottavan taitava ikäisekseen (kun ottaa huomioon meidän tosi vähäiset treenimäärät ja ohjaajan saikun), hyvillä pohjatöillä näköjään pääsee pitkälle! Tälläkin perusteella liputan jatkossakin sen puolesta, että pennun paikka ei ole agilitytreeneissä, vaan noille telineille ehtii myöhemminkin.

Virheen pelko on kehityksen loppu

Näinkin raflaavan aiheen alla käytiin treeneissä varsin hyvää keskustelua Jennan kanssa. Piippanen on koulutettu vähän eritavalla kuin Java (tai suurin osa suomalaisista koirista) ja olen koittanut rakentaa sille & minulle sopivaa ohjaussysteemiä. No, ihan ei vielä olla perillä, vaan se työ jatkuu niin kauan kuin otuksen kanssa aksaillaan, mutta ainakin jotain raameja on saatu tauluun paikalleen.

Eniten olen ehkä innoissani asioiden tekemisestä eri tavalla ja siitä oppimisprosessista. Joissain mennään ehkä vähän metsään ja joissain enempi maaliin, vaan joka tapauksessa opitaan kokoajan jotain uutta. Tärkein tavoite kun ei ole kuitenkaan tehdä siitä sitä huikeintaövereintämegatsämpioonmaailmanmestaria - sen sijaan korjailen virheitä ja puutteita, joihin edellisen kanssa tullut törmättyä ja sen lisäksi rakennetaan vahvuuksien päälle sopivia juttuja. Toki mieluusti otetaan vastaan kaikki mahdollinen menestyskin, se ei kuitenkaan ole se meidän päämotivaattori.

Tämän viikon treeni oli aikamoisen tekninen ja vaikea, etenkin tuollaiselle kaksivuotiaalle, joka ei ole edes mölliradalla startannut. Jälleen kerran tosin pikkukoira todisti vääräksi kuvitelman "vaikeudesta", jos tehdään samoja asioita, joita on ennenkin treenattu, vaikka esteet olisivat vähän hassusti. Teemana siis pitkiä estevälejä, esteiden ohituksia, leijeröintejä.

Ohjaajafokukseen haluaisin pikkukoiran vaihtavan ihan vaan käskyllä estefokuksesta. Se toimii ehkä 70% tapauksista, mutta joskus liikesuunta on houkuttelevampi indikaattori. Tässä treenissä piti ohitella niin hyppyjä, putkia ja keppejä, joista kepit meinasi olla absoluuttisesti vaikein. Jostain ihmeen syystä pikkukoira pitää kepeistä :D Ei ehkä se yleisin aksahaaste kuitenkaan...

Meidän piti vähän testailla sitten vaihtoehtoisia ohjauksia muutamiin ohituksiin, mutta siinä sitten vähän pohdiskeltiin, että omassa systeemissä pitäisi kuitenkin pysyä ja sitä treenata. Ja pitäisi uskaltaakin antaa sille koirallekin haasteita ja toisaalta tsäänssi onnistua isosti. Mitäpä sitä suotta hinkkaamaan asioita, joita sekin osaa. Kontrolliagiltyä jos meinaa välttää, niin virheisiinkin pitäisi suhtautua varsin neutraalisti. Puolivalssin tai vastakäännösten sijaan vahvistetaan ohjaajafokuskäskyä ohituksissa silloin, kun se olisi ykkösvaihto - tämän, kun pitää mielessä niin siinäpä ehkä sauma kehittyä eteenpäin sen sijaan, että menisi taaksepäin ja Jennakin oli tästä samaa mieltä. Jos sen saa opetettua tarpeeksi hyväksi, se saattaa olla heittämällä nopeampi kuin oma steppailu linjan muutoksessa.

No, harjoitukset jatkuvat ja olen aidosti hämmästynyt jokaikinen kerta, kun sen kanssa kentälle hipsii. Nuo nyt on kuitenkin arvokisakoirien treenihaasteita ja silti se suoriutuu opettamattakin asioista - kun tässä on tämä ohjaajan pitkä saikkukin alla. Kisakalenteria on sentään alettu jo silmäilemään episten puutteessa, katsotaan tekeekö lapsikoira kisadebyyttinsä oman seuran maaliskisoissa :) Yikes!

Mitäpä meille?

PAO:n 4kk "synttäreitä" juhlistettiin viime viikolla välikuvilla ja ihan hyvältähän tuo operaatio alkaa näyttämään. Periaatteessa olen siis nyt rajoitteeton, paitsi kovalla juokseminen on vielä kielletty pari kuukautta. Ei siis mitään lenkkiä yms. ulkona vielä kävelyä kovempaa. Tokihan minun piti sitten agilitystä kysyä, että mitenkä joustavalla keinonurmella, niin kohtuudella sitä sitten. Työtä on vielä ihan kamalasti edes normaaliin liikkeeseen, mutta jatketaan harjoituksia! Tämän kunniaksi pistimme ilmon sisään sitten Vantaan eo-hallikisoihin, joten tulemme sinne sitten tekemään vajaan puolen vuoden breikin jälkeen kisacomebackin :) Tavoitteita ei ole muuta, kuin fiilistellä.

Tämä viikko on vietetty niin tiiviisti töiden parissa Osloa myöten, että kaikki agilityyn viittaava on jäänyt vähän luonnollisestikin pois agendalta. Onneksi viime viikolla sentään kävi vallan satumainen munkki ja sain tiistaille Javalle tuurauksen Akatemialle ja keskiviikkona sitten tietty Piipaan omat Jenna-aksat Ojangossa. Sen viikon tähti oli kyllä niin Herra Jalmari, hitsi se oli hieno <3 Vähän tästä inspiroituneena laitoimme ilmon sitten muutaman viikon päähän menemään, että joskos sitä pystyisi jo kokonaista rataa juoksemaan sielläkin.



Keskiviikon treeneissä teemana oli erikoisesteet, niiden lukitseminen, A:lta kääntyminen 180 astetta ja meidän omat tavoitteet keinun palkkaamattomuudesta. Erikoisesteet eivät näköjään minkäänlainen ongelma pikkukoiralle, eikä yhtään nikotuta enää keinulta palkan poisjättäminenkään. Sen sijaan noi A:lta käännökset on vielä aika hc koiralle, joka ei ole niitä suoraankaan tehnyt kovin montaa, mutta siihen nähden ihan hyvää ongelmanratkontaa pikkukoiralta. Jostain syystä ohjaaja oli heikoin lenkki, kun sylkkärin tekeminen ei onnistunut ei niin millään. Nooooh, vähän saa olla ruosteessa!


Huvittavin episodi kävi treenin puolivälissä, kun Iona kolautti rimaa wrap -hypyssä ja se oli ihan pöyristynyt, että mikä juttu tämä, rima potkii?!?! Jos verrataan isukkiinsa, joka ei aina sillälailla huomaa, vaikka koko este sattuisi kaatumaan siinä tekemisen tuoksinassa. Universumi haluaa ehkä tarjoilla minulle näin toisella kierroksella rimavarman koiran. No, aikamoisen hienosti vaan pikkukoira paahtaa jo samoja harjoitteita, kuin 3-luokan koirat, vaikka yhteenkään möllikisaankaan asti ei olla vielä päästy.

"No ihan täydellistä, sori, tää on tänään tällästä tylsää kouluttamista"

Näillä sanoin Jenna kommentoi viime viikolla meidän treenejä pikkutursaksen kanssa, kun virittelimme erinäköisiä tehtäviä päivän baanasta ja toinen vaan tuumasi, että asia selvä. Samaa mietiskelin tuossa treenipäiväkirjaa päivitellessä näiden treenien jälkeen, kun päivän onnistumisten lista oli ihan lonkalta hirmupitkä ja haasteet & treeniaiheet varsin lyhyt luettelo. Toki tylsää meillä ei ollut ollenkaan "wau" -hetkien kanssa, kun se nyt ei lähtökohtaisesti ole se keskimääräinen treenien lopputulos yleensä.

Ainut selkeä kehityskohde oli keinun palkkaamattomuustreeni - se kun tulee täbää keinun päähän, heiluttaa häntää ja tuumaa, että palkkaa kiitosnam. Ja jos ei palkkaa ala tulla, se lähtee etsimään sitä :D Olen ollut siis aikamoisen järjestelmällinen siitä, että keinulla koiran ykköspaikka on keinun päässä, eikä vapautuksessa ja Pipantin ajattelu on varsin kirkas asiassa. Täytynee ruveta lisäämään palkkaus jatkavan esteen jälkeen.

Iona teki ekaa kertaa kaikki kontaktit radan osana ja sen puoleen alkaa jo näyttää aikamoisen lupaavalta. Toki puomin osumat se voisi tehdä alemmaksikin, mutta oli taas aika haastavava eteenirtoaminen minun taaksejäännillä, joten ihan kaikkea ei voi aina vaatia kerralla. A:lla pysyi kontrolli ja keinukin oli hirmu kiva. Oikeastaan kisavalmiudesta sen erottaa tällä hetkellä vaan toi keinun palkkaamattomuustreeni ja haluaisin sille ymmärryksen puominjälkeisen elämän suuntakäskyjen erottelusta, vaikkei sen nyt niitä ykösissä tarttekaan täysin hallita.

Minulla oli taas tuplatreenit ostettuna, joten myös herra Jalmari pääsi kirmaamaan. Eikä ollenkaan suotta! Oltiin molemmat Jennan kanssa aikamoisen hämmästyksestä soikeena sen puomeista, koska sille oli tosi iso juttu edetä suoraan siitä huolimatta, että mä jäin voimakkaasti taakse. Sinäänsä treeni muuten oli aikamoisen piisofkeik herraskoiralle, joten vaikeutettiin vähän kokeilemalla erilaisia ohjauksia.

Ei silleen yhtään hassummin, että könkkäävä ohjaaja, kaksi koiraa ja kaksi nollaa. Tosin pistäähän se vähän naurattamaan, että alle kaksivuotias möllitason koirani on aikalailla yhtä taitava, kun soon-to-be-veteran 7,5-vuotias kisaotus. Nostan siis Javalle isosti hattua maailman parhaasta opetusmestariduunista! Jotain on selkeesti työkalupakkiin tarttunut itseään tässä vuosien varrella opettaessa ja pikkukoira pääseekin vähän vähemmän kivettömämmin liikenteeseen. Kieltämättä iso hyöty tulee jo siinä, että näissä on tosi paljon samaa asenteessa ja tekemisen meiningissä, niin aikalailla tutunoloisiin puikkoihin on Ionan kanssa voinut loikata.


PS. Videolla Pipantin vika veto ja pikkukoira on väsynyt, mut aikamoisen hienosti se painaa siitäkin huolimatta :)
PPS. Kuvat viikonlopulta. Eräs harmaa esiintyy aina niin viksuna kuvissakin <3

Ei ihan niinko let's go, mut sinnepäin

Ensi viikon maanantaina on mun iso päivä ja 4kk välikuvat. Sen jälkeen tiedetään miltä kevät näyttää ja mitä keväällä tehdään. Peukut pystyyn, minulla on jo varpaatkin. Meno ei siis vielä ole täysin let's go, mutta siitä huolimatta ollaan jo vähän päästy aksan makuun. Koska se nyt vaan on niin siistiä näiden harmaiden kanssa!

Minulla oli viime viikolla ihan superluksustilanne, kun olin ostanut tuurauspaikkoja molemmille piskeille. Ehtii siis kerrankin jutella, miettiä ja toisaalta taas tämä oma tekeminenkin on vähän hidasta kaikin puolin, niin ehtii jopa tehdäkin riittävän pitkeillä breikeillä. Mä vaan niin hämmästyn tuosta pikkukoirasta ja sen taidoista joka kerta sen treenimäärillä. Olispa kiva, jos itsellekin aksa olis noin helppoa ja luonnollista :D




Videoissa on mukana luonnollisesti mun ja koiran mokailuja, kun ei me jakseta mitään kiillotetuja versioita julkaista. Ja juurikin moka-analyysin takia noita videoita itselleni jemmaankin, niin voi jälkikäteen sitten miettiä mitäpä voisi tehdä paremmin seuraavalla kerralla. Puomit ei olleet ihan pikkukoiran parasta, vaan annoin asian olla - eihän sillä koskaan tuollaisia hc sivuirtoamisia oo koskaan edes tehty, niin olin vaan aika tyytyväinen sen eteenfokukseen.

Muutenkin tämä kausi on käynnistetty ennenkaikkea "hyvin suunniteltu, puoliksi tehty" strategialla ja ylläolevan videon perusteella alan kääntyä sille kannalle, että se näyttää toimivan. On tavoitteita, suunnitelmia, taitolistoja, koirakkoanalyysiä, treenipäiväkirjaa... Pipanttisen kanssa ollaan menty laatu määrän edellä koko lajin taitojen rakentamisessa ja siihen tuo vihko + kynä -kombo on aika pakollinen. Ainakin vapaatreeneihin on helppo mennä, kun "vikalista" valmiina ja treenin aihe yleensä aikamoisen suppeat pari-kolme asiaa.

Ja ettei nyt ihan menis pikkuharmaan ihasteluksi, niin isiharmaa on myös back on track! Sen kanssa tekeminen on vaan niin terapia-aksaa, kun ei sitä aina muistakaan miten taitava ja osaava se oikeasti on. Minäkin saan mogailla ilman seurauksia ;) Sille minun huono liikkuminen on selkeästi vaikeampi asia (Iona kun ei paremmasta tiedä), vaan se aika nopeasti alkaa tehdä ratkaisuja itse muun avun puuttuessa, joka on aivan huippua. Ties miten hyvää Javalle tekee virheidensietoon tälläinen rytmivammailu! Ja miten onnellinen se onkaan treenin jälkeen, pieni maailmanmestari ainakin <3

Pikkutuholaisen ensimmäiset viikkoryhmätreenit ikinä

Kyllä, koirani on jo helmikuussa kaksi ja sen ensimmäinen viikkoryhmätreenipaikka on alkanut keskiviikkona. Se vuosi sitten teki pari kurssimuotoista pläjäystä Maijun opastuksessa, käynyt tuuraamassa Javaa muutamaan otteeseen, muutamilla jaetuilla yksäreillä ja muuten ollankin pyöritty vaan keskenään pikkujuttuja treenailemassa. Kiirettä ei ole lapsikoiran kanssa pidetty - tekemistä yllin kyllin ja enemmänkin ilmankin mitään ratatreeniä, mutta nyt oli oikein oiva sauma ottaa mukaan kunnon häiriötreeninä viikkotreenit.

Käytin molemmat harmaat fyssarilla kauden alkajaisiksi taas ja ihanan kallista, mutta niin hyödyllistä. Molemmat tosi hyvässä kunnossa, pikkukireyksiä vaan huollettavaksi. Piippinen oli ekan kerran kunnolla nyt fyssarilla (aiemmin ollut vaan tsekkauksessa Javan ohella ja sitten hierottu/kraniosakraali) ja se sai kyllä kovasti kehuja kehityksestään. Koirasta näkyi, ettei ole pidetty kiirettä, vaan annettu lihasten ja luuston kehittyä rauhassa tasapainoiseksi ja elastiseksi kokonaisuudeksi ilman ulkoista rasitusta. Syvät lihakset oli tosi hyvässä kunnossa, kiitos jumppailun tasapainotyynyillä ja temputtelujen. Kropanhallintaa se on saanut opetella koirakaverien kanssa juostessa, jota on kyllä ilo katsoa. Tässä muuten hidastusvideo joulupäivältä, kun lauma rallasi keskenään Fiskarsissa. Ionan liike on jotain niin helppoa ja ketterää, jota ei vaan pysty aksaesteillä rakentamaan.



Kevätkaudeen treenaamme viikottain Jennan koulutuksessa, joka on kyllä vallan huippua. Treeni on siinä mielessä kokonaisvaltaisempaa, että käytämme nyt alkuvuodesta vähän aikaa pohdiskeluun tulevan kauden taidoista ja asioista, joita halutaan harjoitella. Keskiviikkona Pipanttinen teki siispä vähän eri treeniä kuin muut (CTH/irtoamistreeniä) ja samalla linjalla luultavasti jatketaan  myös ensi viikkona. Tosin pikkuapinalta meinasi mennä vähän maku, kun ei saanutkaan rallattaa ja luukuttaa miten sattuu, mutta elämä on joskus kovaa ;)


Minä odotan kädet ristissä tammikuun 4kk kontrollikuvia. Jos kaikki näyttää yhä luutuvan, niin se tarkoittaisi juoksulupaa minulle tai ainakin rajoituksetonta elämää särkyjen rajoissa. Tällä hetkellä opetellaan kävelemään, mutta luulen juoksemisen ja aksan olevan minulle helpompaa kuin kävely. Ainakin pää meinaa vetää lujempaa autopilotilla kentällä pyöriessä, joten välimallin tulkinta on nyt ollut tuollainen kamelimainen speedwalk. Vaan hitsiko tuleekin hyvä mieli tuollaisestakin pienestä puuhailusta ja en ehkä malta odottaa sitä oikeeta aksaa, ko pääsee liikkumaan kunnolla!

Nyt viikonloppuna kävin Piipaan kanssa vielä pyörähtämässä Ojangossa kisoissa turistina tokoilemassa ja tekemässä ohjaajakontaktitreeniä, jotta pieneen kallonpalleroiseen saadaan muistuteltua, että kaikki kiva asia noissa premisseissä tapahtuu minun kauttani, joten voi jättää esim. agilitylle huutelun vähemmälle. Pikkukarviaisen mielestä vuoron aikana odottelu on aika tylsää, kun siellä vaan kaksijalkaiset juttelee ja silloin voi alkaa ihmetellä olisiko viereisillä kentillä jotain huudeltavaa. Sen kun pitäisi saada tehdä kokoajan aksaa, niin kylläpä viihtyisi mukavasti.

Niin siistiä, Pipanttilityä!

Meille tarjoutui vähän yllättäen tilaisuus lähteä jakamaan Maijun yksäriä ja sen verran kova polte alkoi jo näin yli kolme kuukautta käytännössä agilityvieroitusta viettäneenä, että lähdimme messiin. Oma tilanne on vielä aika kaukana siitä kuuluisasta valmiista, kun tällä viikolla sain jättää viimeisenkin kyynärsauvan pois ja oikeastaan tammikuun 4kk välikuvat kertoo sitten hyvinkin paljon enemmän miten kevät tulee menemään. Ainakin siis kuukausi pitäisi malttaa ottaa iisisti ja senkin jälkeen primääritehtävä on välttää rasitusmurtumat. Niitähän on varsin helppo aikaansaada, kun lantio  pistetty kolmesta kohtaa poikki, joten koitan asiaan suhtautua sen vaatimalla vakavuudella.

Mutta agility ja sen tuomat endorfiinit, kyllä se vaan potkii vieläkin! Pää menisi niin paljon lujempaa, kuin mihin loppuraato pystyy ja aivan huippua, miten automaattisesti kroppa lähtee vaan tekemään töitä sen mukaan mitä silmä kertoo. Pakko vaan yrittää hokea itselleen mantraa "eisaajuosta, eisaajuosta, eisaajuosta", mutta on se vaan niin huikee laji. Pipanttility on tuttuun tapaan sekoilua, sinkoilua ja repeilyä, mutta niin se on aina ja luultavasti tulee aina olemaankin. Mulla on vaan niin jäätävän hauskaa jokaikinen kerta näiden omien kanssa aksaillessa, vaikkei nyt ihan priimaa aina tuloksellisesti pukkais.



Ensin päästeltiin vähän höyryjä ratatreenillä ja toisessa pätkässä tehtiin sitten vähän tekniikkajuttuja. Erityisen onnellinen olen kyllä tuon keppiosaamisesta, kun 10-13 se osasi vallan sulavasti molemmilta puolilta 10-hyppyä ohjaten. Ei ihan helppo kulma, eikä varsinkaan ihan heti möllikoiran treeni, mutta Piipaa pitää kepeistä. Jopa niinkin paljon, että 16-22 oli miltei mahdottomuus, koska otuksen mielestä 21 jälkeen voisi hyvin tulla kepit avokulmaan ja sitten ehtii 22 takaakiertoon. Soon vähän huumoriotus <3

Maalla, merellä ja ilmassa

Vai ulkona ja hallissa? 

Java on kunnoustautunut kisapuuhissa mm. nollavoiton verran ja Pipanttinen on saanut ulkoiluviihdettä shelttikaverien toimesta. Manageri-Nati on sitä vastoin oikein tyytyväinen taustakomppaaja näissäkin tilanteissa, kunhan vaan joku silloin tällöin vähän palloa tai frisbeetä heittää. Ja tietty herkkuja tarvitsee säännöllisesti. 

On ollut hirmuisen kiva taas palailla aksan pariin koulutushommiin ja talkooduunien tekemiseen.  Itse lajin jatkumisesta en osaa sanoa tai onhan tämä seisoskeluagilitykin agilityä, mutta siihen mihin on itse tottunut. Ainakin heti vuoden vaihteen jälkeen alkaa Jennan viikkotreenit, johon suuntaamme Ionan kanssa aiheuttamaan välitöntä hilpeyttä. Muutaman kerran olen käynyt hallilla muistuttelemassa esteitä ja lähinnä lelua repimässä, kun se on pienen koiraeläimen mielestä vaan niin siisti kombo: saa tehtävän ja saa lelun, wihiiiii. Ja kieltämättä siistiä on kyllä minullakin. Siitä tulee hieno! 

Tykkään valtavan paljon Ionan työasenteesta. Sehän on koira, joka rakastaa kropan käyttämistä ja sille tuottaa suurta hupia jo pelkkä sinkoilulupa kentällä. Myöskään ohjaajan omituinen ohjaustapa ilman liikettä ei hämmennä pikkukoiraa, vaan se yrittää ratkoa mysteeriohjauksiakin tarjoamalla jotain estettä esimerkiksi kipparille huutamisen sijaan. Jos jostain asiasta ei tule palkkaa, niin sen mielestä aina voi yrittää uudelleen. Jokainen tsäänssi on uusi mahdollisuus sanoo myös Piipaa <3  

HSKH:n marraskisojen kuvia - Kuvaaja: Sami Laine

Nalu sanoo, että taputtakaa kovempaa, ei kuulu :D

Yksijalkaisaksaa

Ja niin koitti sekin päivä, että yli 2kk aksaton ajanjakso koki loppunsa! Olipa huikea fiilis päästä tekemään edes jotain otuksien kanssa. Pipantti on käynyt kerran-kaksi kaverin kanssa kentällä tänä aikana, mutta mihinkäs ne taidot ruostuisi. Ja innokkuutta entiseen tapaan :D  Irtoaminen ei tosiaan ole tämän koiran ongelma...



Java pääsi kanssa töihin, mutta siitä ei taida olla ihmeempiä videotodisteita. Vähän puomin käännösten ja suoraan menon erotteluita, keppejä seinää päin ja irtoamisrallia myös. Javalle enivei parasta taisi olla ylipäätään vaan päästä hömppäämään mun kanssa ja vähän repimään lelua yhdessä. Paljon ei pysty vielä tekemään ja sekin vähä on niin törkeän hidasta, mutta olipa vaan siistiä. Ehkäpä ensi viikolla lisempi yksijalkaisaksaa!

Pennusta varsin näppäräksi nuoreksi

Kaiken muun hässäkän lisäksi myös pikkukoira on käynyt silloin tällöin reenaamassa. Sitä on hyvin maltilla treenattu ja hyvä jos kerran viikkoon on jotain touhuttu, joten siihen nähden olen kyllä ihan huikean tyytyväinen sen osaamistasoon. Puomilla en ole käännöksiä vielä tehnyt ja muutenkin toistot aika vähissä, kun oma juokseminen on vähän niin ja näin. Sen sijaan olen panostanut kontaktien erotteluun tekemällä samassa treenissä kaikki kolme kontaktia, jotta vahvistuu eri kriteeristö ja toisaalta koira taas ymmärtää ennen esteelle menoa mitä siltä odotetaan.

A:lta se pannutti itselleen elokuussa muutaman viikon lepoloman, kun vauhtia oli enemmän kuin järkeä. Itse se nyt ei ollut moksiskaan, mitä nyt hieman hämmentynyt, mutta samantien olisi jatkanut hommia, vaan kaksijalkainen suhtautuu näihin äärimmäisellä vakavuudella. Siinä syy minkä takia minulla nuori koira ei treenaa ollenkaan A:ta (eikä treenaa muutenkaan monia esteitä..) ennen kuin kroppa on valmis, kun se vaatii vain pienen arviointivirheen ja lopputulokset voi olla vakaviakin. Apina pääsi Jerry Ketolan hyppysiin ja muuta vikaa siitä ei löytynyt, kuin toinen kylki oli selkeästi jäykempi. Se mitä tulee esteiden turvallisuuteen, niin en nyt tämän takia olisi A estettä lajista kieltämässä, vaan syy oli ihan ja täysin vain minun. Olisi pitänyt osata heittää pallo paremmin, niin, ettei matkan varrelle osu houkuttelevaa A:ta. Muutenkin turvallisen ja hallitun suorituksen opettaminen ko. esteelle on se ykkösprioriteetti ennen asiassa eteenpäin hätäilyä.

Elokuussa järkkäsin Jalmini -poppoolle parit Maijun treenipäivät ja sen lisäksi vielä Jennan buukkasin iltapäiväksi. Niimpä Piipaa on päässyt ihan jopa opetuksenkin pariin! Sillähän ei ole yhäkään mitään viikkoryhmäpaikkaa, vaan käy tuurailemassa Javan ryhmässä ja lähinnä siis lyhyiden omatoimitreenien varassa. Vaan se vaan yllättää joka kerta osaamisellaan! Tässäpä Maijun treenistä pätkää, muut taitaa olla vielä puhelimessa editoimatta.


Eniten ylpeä olen ehkä sen kepeistä tällä hetkellä! Minähän opetan kaiken kunnon sekatekniikalla toimien rusinat pullasta eri tavoista sillä perusteella, että miten mun koira toimii ja mistä se milloinkin hyötyy. Talvella se teki silloin tällöin kujia ja vasta kesällä havahduin, että aivan, sillähän ikä riittää jo keppitreeniin ja tadaa, tältä näyttää neiti otuksen keppiosaaminen muutama kuukausi myöhemmin:



Ongelma suorilla kepeillä oli sen lievä kaahotus, jolloin muina ankkoina se jätti sieltä täältä välin pujottelematta ja jatkoi matkaa. Mun siis piti saada se ajattelemaan mistä se palkka oikein tulee ja ei tartte ko sen yhden lampun syttyä pikkukoiran päässä ja se yhdistää keppien eri osat (sisäänmeno, rytmi, loppuun asti pujottelu, ohjaajahäiriö/liike/sijainti jne.) sulavasti kokonaisuudeksi. Eilen pääsin testaamaan ekaa kertaa keppejä radalla ja sehän todellakin menee ne! Siitä on kehittynyt kyllä varsin taitava koira, jonka estefokus on todella vakuuttava jo nyt (esim. keppien osalta siirrymme nyt palkkaamaan enemmän muita esteitä, koska se bongailee keppejä tällä hetkellä liiaksikin, ihastuttava ongelma sheltin kanssa :D).

Satu Tuominen kävi ottamassa huikeita aksakuvia muutama viikonloppu sitten sinisestä raketista ja näitä on paljon niiin ihania, että näitä riittää blogipostauksissa viljelyyn. Suurkiitos Satu!

Fidarikauden päätösleiri

Siitä tuli meille siis viidestoista Fidarileiri kaikenkaikkiaan. Vain yhdestä jouduttiin olemaan pois oman lomamatkan takia koko kahden vuoden aikana, joten oppia on haettu varsin tiiviisti. Koska ensi kaudella meillä jää aksailut pois, jää tämä myös meidän toistaiseksi viimeiseksi FD-kaudeksi. Sen verran timanttinen kattaus olisi kyllä ollut taas tulossa, että ehdottomasti olisin taas treenaamisen perusrungon ilmoittautunut hakemaan sitä kautta.

Kello jotain kuuden ja seiskan välillä, ainut ketä nukuttaa on kippari?

Vika leiri oli ehkä myös vähän uusia alkuja, kun pikkutursas pääsi jakamaan kolme treeniä Javan kanssa. Nalpen mielestä se oli luonnollisesti persiistä ja epistä ja ihan tyhmää, koska hänen apiliti, mutta aina ei isiturkikselta kysellä. Kävi vielä sen verran hyvä tuuri, että jostain syystä meidän aamuvirkkuryhmässä oli vain kolme koirakkoa, joten sitä myöten aikaakin oli varsin runsaasti käytettävissä ja sehän ei ollenkaan haittaa. Samasta syystä meillä ei myöskään ollut ihan joka reeniin ketään kuvaamassa, koska aina joku joku jäähkäämässä tai lämppäämässä tällä kokoonpanolla, mutta eipä se mitään: voin todeta molempien olevan vallan rautaisia otuksia!



Mä en ole kovin innokas aamuhahmo, mutta kummasti sitä vaan itsensä saa revittyä hallille vaikka viikonloppuna seitsemältä, kun tarve näin vaatii. Ja viimeistään herää siinä vaiheessa, kun alkaa koirien perässä juokseminen. Aloitettiin siispä Jennan treeneillä, johon oli tungettu vähän kaikkia kikkakolmosia kääntymisineen ja erotteluineen. Javan kanssa haasteena oli otuksen lievä vallattomuus, ko vähän oli kaasu pohjassa vähäisen agilityn takia ja aina ei ihan ehtinyt kaikkia ohjauksia niin katsella, kun mentiin jo. Pikkutirri pääsi myös kirmailemaan samoja kuvioita ja täytyy sen eduksi todeta, että kääntyminen oli enemmän sillä hanskassa kuin isukillaan tällä kertaa. Juhalla oli myös ratatreeni, mutta tein sen tekniikkatreeninä. Palkkailtiin hyviä juttuja ja testailtiin vaihtoehtoja. Sen lisäksi vähän puomirallia, niin sai Smartia vahvistettua samalla.

Joko?

Sunnuntaina ampaistiin taas suurinpiirtein kukonlaulun aikaan Akatemialle Isabellen ja Jounin treeneihin. Isabellellä oli varsin ruotsalaishenkinen ratapläjäys, jossa piti viljellä japskeja ja vippauksia. Jälkimmäiset ei oikein kuulu meillä ohjelmistoon, niin en sen enempää jäänyt Jalmarin kanssa niitä hinkkaamaan. Vähän puomitreeniä, juoksarikeskustelua ja toiselle pätkälle pikkuapina kehiin. Sen kanssa käytettiin aikaa sitten varsin paljon yleiseen jutteluun ja alkeistreeniin, että mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. Esimerkiksi enemmän äänikäskyjä tulee olemaan Piipaan repertuaarissa, kuin isukkiturkiksen kipparoinnissa. Japanilaisen alkeistreeniä tehtiin myös, kun taustalla häämöttävä putki meinasi imaista aina pikkukoiran siihen malliin, että välistä saattoi kiireessä yksi hyppy jäädä.

Siihen on syynsä minkä takia pikkuapina ei ole kertaakaan A:ta vielä harjoitellut: menee sinne ihan käskemättäkin ko hulppeat näköalat :D

Samalla kaavalla tempaisin myös Jounin treenit. Ionan pari pätkää videolla, suurinosa puuhailtin toisessa päässä hallia, joten niistä ei nyt todistusaineistoa (jotenkin oon editoinu tuohonkin videoon tuplana samat rallit? voi siis lopettaa katsomisen viimeestään puolessa välissä :D). Vaan kyllähän se ihan sukkelasti kulkee ja hyvinkin rajallisesta treenimäärästä huolimatta esittää ihan oikeaa apilitikoiraa. Ainakin jos kippari menee alta pois ja antaa ohjeita ajoissa :)




Näitä leirimuotoisia koulutuksia on anonyymeillä nettipalstoilla kauhisteltu, kun on neljä ratatreeniä viikonlopussa ja triljoona hyppyä koirilla ja miten sitä kaikki koirat on ihan rikki ja väsyneitä ja mistään ei tuu mitään. Kuka niitä käskee ratatreeninä tekemään, vaikka siellä numerot onkin osoittamassa suunniteltua etenemisjärjestystä? Monet voi joo toki tehdäkin, mutta ihan itse valitsin tehdä molemmille tekniikkatreeninä kellotellen, testaillen ja palkkaillen eri vaihtoehtoja. Ja hyvinhän tuo Javakin on kyllä tehnyt neljän ratatreenin viikonloppuna ja hyvin riitti paukut viimeiseenkin treeniin. Toki pidettiin siitä huolta, että leirin alla ja jälkeen oli riittävästi lepoa.

Lepo!

Ja kokoajan ei ole kiire uudellekierrokselle, vaan ihan voi jutella koutsien kanssa kaikessa rauhassa. Erityisesti nuoren koiran kanssa on saanu tosi paljon irti nyt näistä leireistä, kun käyttänyt tuota "vähemmän-suomalaista" kouluttajaporukkaa omien ajatusten reflektoinnissa ja käynyt juttuja hyvinkin perustasolta läpi. Se on kuitenkin aikapaljon vaikeampaa uudelleeen opetttaa itseään ja koiraansa myöhemmin, kuin tehdä alusta alkaen asiat "oikein". Piipaan kans korjaillaan aiempia mogia ja keksitään ihan uusia :D

When life gets on the way

Viime aikoina elämä on ollut aikamoisen intensiivistä liitoa paikasta A paikkaan B ja se luonnollisesti näkyy myös blogin puolella. Viimeisen kuukauden sisään lentokoneessa tullut vietettyä varmaan yli 30000km, aikaa lentokentillä ihan liikaa, pitkiä työpäiviä, autossa istumista. Ammatinvalintakysymyksiä tämäkin kai... Palasin lomalta sellaiseen sirkukseen, että loman välittömät vaikutukset oli aika nopeasti kumottu :D Onneksi taitaa vielä olla viikon verran lomia käyttämättä viime vuodelta, jotka pitää käyttää ennen uuden lomakauden alkua, joten jossain vaiheessa sitä pääsee vetämään vielä henkeä.

Koirillakin ollut siispä vähän rauhallisempaa viimeaikoina. Onneksi ne rakastavat ihan vaan peruslenkkeilyä ja frisbeenjahtaamista, joten ovat sitten vallan tyytyväisiä kotonakin. Kaiken muun lomassa olen ehtinyt jopa pariin otteeseen buukkaamaan juoksenteluseuraa Ionalle, koska sille varsinkin tuo sosiaalinen rallaaminen on kovin tärkeää. Pitkästä aikaa nähtiin viime viikonloppuna velipoika Touhoa ja sunnuntaina Piipaa liikutteli sitten kahta herraskoiraa nohevasti.

Viikon paras uutinen oli Ionan terveystarkkien viralliset lausunnot. Ne näköjään tuli selkää myöten reilussa viikossa, joten jännämistä ei kestänyt kovin pitkää. Ja nythän se on ihan virallista, että neiti Iona on ihan priimaa! Oon kyllä niin huikean iloinen, että minulla on sheltti, joka on luustoltaan ihan täydellinen, rakenteeltaan erittäin toimiva, pääkopaltaan kultaa, silmät täysin terveet, kaikki hampaat suussa, luonnonkorvilla, hurjan nätti ja mikä parasta: puolet geeniperimästä on suoraan elämäni koirasta, Javasta. Se on kyllä pieni kultakimpale näissä arpajaisissa.

Neiti Priima pääsi myös torstaina taas treenaamaan. Ja onhan se ihan hulvatonta kyllä jokaikinen kerta. Itsellä aikamoinen työ vaan oppia taas ohjaamaan vähän huolellisemmin, kun Java alkaa mennä jo automaatilla vähän huonommallakin ohjauksella, kun taas pikkuapina tarvitsee vielä loppuun asti tehdyt saatot.



Tehtiin vähän kujakeppejä lopuksi. Siinä taitaa olla isompikin ripaus putkiaivoa, kun sinne kepeille se vaan änkesi, vaikka putkeen olisi pitänyt lopuksi :D Eipähän ainakaan kepit näytä ällöttävän esteenä.



Nyt mä fiilistelen vielä hetkisen aikaa kiireetöntä lauantaiaamua ja sitten lähdetään Javan kanssa juoksemaan muutama startti oman seuran kisoihin. Siitä voi tulla aikamoista hassuttelua, kun treenaamaan ei pieni eläin ole oikein ehtinyt loman jälkeen ja silloin jarrun löytäminen on joskus vähän haasteellista. Mutta eipähän tuo haittaa, mennään pitämään kivaa!