Eläinten kuukausiraportti

Vauhdikas kesä jatkui vallan kiireiseen syksyyn. Ei käy aika pitkäksi, kun tätäkin naputtelen maanantain aamulennolla Köpikseen. Yleensä nukun nämä 1,5h lennot, mutta tänään paistaa aurinko sen verran silmään, että kalenteriin ilmestyi tämän verran vapaata. Tietty ehdin jo kahvit läikyttää syliin, joten tästä tulee huikea päivä :D

Pepiinin kanssa ollaan pidetty hauskaa niin treeneissä kuin kisakentillä sen mitä ollaan sinne asti ehditty. Syksyyn sain rutistettua pienen kisakauden ja päästiin useampana viikonloppuna testailemaan juttuja kisoihin asti. Hyppärit ovat olleet meille tosi haasteellisia, kun pikkueläin on kaahottanut upeita hyllyjä enimmäkseen, mutta niillekin saatiin kisaamisen myötä sen verran tatsia, että molemmat puuttuvat hyppysertit tuli saman viikonlopun aikana.

Treenirintamalla olen viritellyt vähän erilaista talvikautta. Panostetaan määrän sijasta laatuun ja paljon tekemisen sijasta oikeiden asioiden tekemiseen. Jenna lähti mukaan valmennuskonseptiin, jossa joka toinen viikko lajitreenit ja lisäksi henkilökohtaista valkkuaikaa käytettäväksi ihan mihin kukin tarttee. Kausi alkoi lokakuussa, kahdet treenit ja yksi keskustelu takana ja suunta on ihan oikea! Emme tee ratatreeniä tänä vuonna, vaan keskitytään niiden taitojen rakentamiseen.

Ratatreeniä voi sitten käydä hakemassa tuurauksilla väliviikkoina, jos siltä tuntuu. Käytiin testaamassa Niinun uusi halli ja lisäksi pääsin Elinalle tuuraamaan. Siellä ison kentän treeneissä näkyy hyvin juurikin ne puutteet, joita pikkukoiran ja kipparin saumattoman yhteistyön tiellä vielä on, kun vauhti vie karvakuulaa. Korvien asennus ja hallinnan lisääminen esteiden ohituksissa on syksyn teema Jennankin kanssa, joten eiköhän se siitä. Vaan on se kyllä päheä hupipupiini! Tuollaisen koiran kanssa on aikamoinen ilo harrastaa.

Java käy myös humputtelemassa aksan parissa ja hän on aivan yhtä hullu kuin ennenkin. Tulee niin huippufiilis, kun yli 9v koira on noin kovassa tikissä ja selkeästi nauttii aivan 110%. Luulen, että se romahtaisi vanhukseksi aika nopeaan, jos kävisi jotain, jonka takia koko laji pitäisi lopettaa kuin seinään, joten siinäkin mielessä koen osa-aikaeläkepäätöksen aivan oikeaksi varhaisessa vaiheessa. Sille on ihan sama onko se kisakentillä vai treeneissä lelua repimässä, turvallisempaa treenikentillä, kun rimatkin voi pitää just siinä missä haluaa. Muutamasta ilmoitetusta startista olen sen jättänyt pois, jos on näyttänyt yhtään jäykältä tai kankealta treenin jälkeinen aamu, mutta onneksi ihan suotta. En vaan ota mitään riskejä.

Manageri-eläin Nati on myös sirkuksen mukana. Mumsieläin on nälkäinen ja pallojen perään, niinkuin aina, joten ei mitään uutta sillä rintamalla. 11,5v aikana se on käynyt kahdesti eläinlääkärillä rokotusten lisäksi ja kolmannen pääsi viime viikolla, kun rasvapatti näköjään tullut etujalan viereen, niin katsellaan alkaako paikka haitata. Eläinlääkäriltä tuli oikein erityismaininta, että ompa pirteä ja hyvin helppo tutkia. No mitäpä Nippe muutakaan, eläinlääkärikeikka oli kruunattu parilla raksulla vieläpä ja hirveän hyvä mieli mumsille jäi taas.

Ensin kuitenkin kesä kesänä

Meidän lauma on kesällä keskittynyt ennen kaikkea kesäilyyn. Koirat ovat viettäneet täysin treenitöntä elämää näillä lämpimillä ja suurimman osan ajasta ovatkin saaneet viettää 110% koiranelämää mökillä. Natihan otti varaslähdön jo kesäkuun alussa mökkikauteen, mutta myös nämä loput harmaat otukset pääsivät landeilun makuun useaksi viikoksi. Kunnon ylläpidosta huolehti uiskentelu, Iona sai pari starttia juosta Mikkelin kyläkisoissa kesäperinteen mukaan ja siinä se - niin siistiä!

Tänä vuonna pidin vain kolme viikkoa kesälomaa, mutta olo on kyllä kaikenkaikkiaan varsin latautunut. Kolme viikkoa on ainakin tullut käytettyä tosi hyvin ja tehokkaasti, laiskottelua unohtumatta, eikä harmittanut hypätä arkeen takaisin, vaikka olisihan tässä tekemistä keksinyt. Loma tuli aloitettua vauhdikkaasti päivän issikkaretkellä Haukivuoren vaihtelevissa maastoissa ja ehdittiin vähän mökkiviikonloppuakin siinä viettää. Sitten ampaisimme Italiaan reiluksi viikoksi upeisiin maisemiin ja viinitiloille, jonka jälkeen oli helppo jatkaa rantalomaa ihan Mikkelin mökkimaisemissa vielä vajaan viikon verran. Vielä ehti tovin lomailla kotonakin.

Elokuun myötä ollaan sitten päästy aloittelemaan treenit ja kisoissakin ehditty vähän testailemaan juttuja. Superhauskaa on pikkutuholaisen kanssa ollut kisaratoja päästellä, ei ole himmailtu eikä varmisteltu :) Ja pienestä on ne huippuonnistumisetkin kiinni, monesti harmaan pussihousun radalla on vaan jotain pientä ekstraa siihen malliin, että ei hän itsekään välttämättä huomaa hyllyttäneensä, enkä minäkään nyt sellaisista ilonpilaajaksi ala. Estevirheet ollaan korjattu yleensä tekemällä uudelleen koko sekvenssi, niin sitä myöten tuloslistoissa vitosetkin hyllyjä, kun eipä me niillä vitosilla mitään tehdä - oppimisella tehdään. Alkaa syksyn treenilista olla aika mukavasti kasassa!

Tässäpä parit startit, joissa meininki alkaa olla jo aikamoisen oikeilla raiteilla:

Kohti uutta kautta

Aloitimme Pepiinin kanssa kisakauden näyttävästi neljällä hyllyllä. Vaan ei sovi olla ollenkaan huonolla mielin, pysyimme omassa agilitysuunnitelmassa, treenasimme asioita varsin haastavissa olosuhteissa. Harmillisesti ei ole videoita, koska siellä olisi ollut varsin mainioita pätkiä kyllä todistusaineistona, vaan tärkeintä pistää omalle kovalevylle nämäkin oppitunnit.

Pepiinin liito-oravashöy Myyrmäessä Kuva: TSK Photo

Ensimmäinen haaste oli oma olo. Aikamoinen väsymys on ollut vieraana muutaman viikkoa ja siihen päälle vielä hektinen elämä, jossa ei kunnolla pääse nukkumaan. Perjantaina sinkaistiin töiden päätteeksi vielä kyläreissulle ja vähän huonosti nukuttu yö takana plus ajomatka Fiskarsista asti näytti väsyttävän entisestään. En ole koskaan nukkunut varmaan tuntia autossa kisapäivän aikana. Päivä oli myös todella pitkä aikataulun takia - käytännössä kisamatkaan meni 13-21:30, vaikkei Porvoota pidemmällä. Tähän päälle vielä helleolosuhteet hiekkakentällä, ni johan on hyvä soppa. No, päätin kuitenkin mennä paikanpäälle ja tehdä sen minkä voi, koska stressaavien tilanteiden treeniä vaan tarvitsee.

Et usko? Katsoppa tämä. Tutkimukset osoittaa, että paras mahdollinen suoritus vaativissa olosuhteissa edellyttää harjoittelua mekaniikan sijaan keskittymällä vain olennaiseen, jolloin alitajuntaisesti mekaniikka toistaa oikeat asiat ja sen lisäksi silloin tällöin pitää harjoitteluun lisätä stressitekijää, jotta harjaannuttaa keskittymistä ääriolosuhteissa. Myös niitä ankkureita pitäisi harjotella tuottamalla lämmittelyrutiineja.

Kuva: TSK Photo

Radat olivat oikein kivat, vaikkakin haastavat tuollaiselle irtoavalle villapyllylle, jonka vauhti ei ole sidottu ohjaajan kykyyn juosta. Sen taitotaso ei ole ihan vielä lähelläkään sitä, jota tarvitsisi koko potentiaalin hyödyntämiseen, mutta tässä on aina muistutettava itselleen, että jokainen kulkee omaa polkua. Ja tällä hetkellä meidän harjoittelumäärät on aivan naurettavan vähäiset. Olen suorastaan onnesta soikea, että pikkukoiralla on joka viikko ohjatut treenit elo-syyskuussa ensimmäistä kertaa sitten aksatreenit aloitettua vuoden ikäisenä pari vuotta sitten :D

Yksi päivän harjoitus oli olla tietoinen omista ajatuksista ja niiden työstämisestä tuollaisessa tilanteessa, kun maito on jo vähän maassa ennen lähtöä. Olin jopa yllättynyt miten paljon sitä lähtee kyseenalaistamaan itseään rataantutustumisessa, kun vieressä kovaan ääneen keskustellaan miten ko. ohjaus on ihan mahdoton tai ei tunnu ollenkaan hyvältä tai ole mitään järkeä. Tai rataantutustumisessa on runsaasti tilaa, kun kaikki muut menee samaa polkua. Se, että tämän tiedostaa on ensimmäinen askel siihen, että muistuttaa itselleen minkä takia on radalle lähdössä: kelpaako hidas pakkonolla vai tehdäänkö maksimisuoritusta vai harjoitellaanko jotain uutta. Pystyy sanomaan itselleen, et kyllä, näin teen, koska tätä haluan harjoitella, kävi miten kävi. Saa myös tulla virhe, koska niiden pelko ei estä kokeilemasta.

Kuva: TSK Photo

Nollakeskeisyys määrittelee muutenkin aika pitkälle suomalaista agilityä ja siitä tekisi ihan hyvää päästä eroon, jotta uskalletaan siirtyä sinne epämukavuusalueen puolelle rutiininomaisemmin. Juttelimme tästä pitkät tovit Elina Jänesniemen kanssa keväällä ja tulipa vaan mahtava fiilis jatkaa omalla polulla, kun siellä oli ihan samansuuntaiset ajatukset. Nollat tulee kyllä, kun asioita tehdään oikein. Hänen mielestään on turha voivotella vitosia tai hyllyjä, jos ei päässyt johonkin arvokisoihin, voittoihin tai finaaliin - ei sinne olisikaan silloin ansainnut paikkaansa, vaan pitää harjoitella lisää ja tulla taitavampana takaisin.

En yhtään epäile ettenkö olisi saanut Ionasta koulutettua ohjaajassa kiinni olevaa kiltimpää agilitykoiraa, joka kyllä menee ihan just sinne minne kippari määrää ja nollia pukkaa. Olen kuitenkin elämässäni jo niin paljon patsastellut podiumeilla, ettei siinä ole enää mitään vetovoimaa. Ennemmin haluan tehdä uutta ja rohkeampaa, onnistua wow -fiiliksien luomisessa itselle. Ja niitä riittää hyllyradoissakin (tehtiin mm. niin hieno sylkkäri kovasta vauhdista, että sillä jaksaa ensi vuoteen vähintään :D). Ja näin treenaa myös keski-Eurooppa, myös MM-kisoisssa. Olipa niin ihokarvoja nostattava Silaksen finaalirata, jossa hän veti ihan täysillä riskillä tavoitteena tehdä vaan maksimisuoritus ja vaikka putkivirhe tulikin, ei siellä tiputettu hanskoja tai jossiteltu. Ei lähdetty siellä hakemaan mitään kymppisijaa varmistelunollalla (tai edes kakkossijaa), vaan kaikki tai ei mitään. Tykkään!

Tulee hurjan hyvä fiilis, kun joku koulutettava uskaltaa kisoissa ottaa askeleen epämukavuusalueen puolelle ja kokeilla jotain. Kun siinä onnistuu, fiilis on aivan mahtava ja jos ei onnistu, tietää vaan treenata lisää. Kehitys lähtee kuitenkin itsestä ja niistä pienistä askelista sitä kohti. Siitä pitäisi aksassa ollakin kyse, ei niistä nollista tai palkinnoista. Niitä kyllä riittää varmasti kaikille! Haastan kaikki kokeilemaan edes kerran kisoihin starttaamista siitä näkökulmasta, että unohdetaan ne nollat, vaan mennään sinne radalle tekemään 1-2 asiaa oikein ja huolellisesti. Miltä tuntuu radan jälkeen?

All good everything

Kaksi viikkoa Vietnamissa oli oikein paikallaan ja otettiin kyllä koko reissusta ilo irti. Lähinnä tekemättä ei-kertakaikkiaan-niin-mitäänniä, fiilisteltiin aurinkoa, treenattiin aamulenkillä ja salilla tai jos ei huvittanut, niin vaihtarina aamu-unet, luettiin kirjoja, syötiin hyvin, rampattiin hieronnassa, skootteroitiin ympäri saarta, juotiin drinksuja öisellä biitsillä ja mitä näitä nyt on.  Vaikka kahden viikon kohdalla sitä pääsi vasta vallan rytmiin, oli se silti kiva palata kotiin ja nähdä koiriakin pitkästä aikaa. Eikä siinä normiarjessakaan mitään vikaa :) 

Paluusta alkaa kohta olla jo kuukauden päivät, joten ollaan päästy harrastustenkin makuun takaisin. Hupipupiini täräytti itselleen mm. SERT-A tilin täyteen tältä erää varsin näppärällä voittoradalla, joten seuraavan kerran sitten ensi tammikuussa saa ottaa vastaan rusenttia. Keskimmäinen agirata siis kyseessä, kerrankin jopa videotodisteet! Hyppäreillä haemme vielä asetuksia kohdilleen, mutta asia kerrallaan.

Eikä se elämä ollenkaan pelkkää aksaa, enimmäkseen ollaan koko porukalla fiilistelty lisääntyvää aurinkoa ja orastavaa kevättä. Näyttää koirille tälläinen viikonloppuarki kelpaavan, tässä menoa demonstroi lauman jatkeena Touho -veli ja Zippo: 

Pepiinin kisashow - vol. tammikuu

Rakas viihde-eläimeni on päässyt kisakentille heilutteleman pieniä vikkeliä tassujaan, kun emme tämän hetkisessä elämäntilanteessa muuallekaan treenaamaan pääse. Eipähän siinä, hyviä treeniaiheita on yllinkyllin kisatilanteessakin! Erityisesti jatkamme rutiineihin panostamista ja sen oman kisakuplan työstämistä, vaikka taitopuolella lentävä karvamato kaipaisi kyllä paljon työtä kisakenttien ulkopuolella.

Varsin hyviä ja ehjiä ratoja olemme pikkukoiran urakoineet, yleensä siellä on vaan joku yksittäinen väärä putkenpää tai ylimääärinen este mukana. Sen verran hyvin sattui kuitenkin askelmerkit kohdilleen HSKH:n tammikisoissa, että Piipaa nappasi ensimmäisen nollansa kolmosista voitolla ja agilitysertillä 35 koirakon kisassa. Viikkoa myöhemmin myös yksi hyppärinolla pistettiin kisakirjaan. Aikamoista!

Sanoisin, että varsin mainiota meidän treenimäärään ja 10kk kisauran aloitukseen nähden. Minulla ei ole mitään treenipaikkaa hallikaudella, vaan koitan napsia tuurauksia ja päästä kimppisryhmämme vapaatreeneihin silloin kun satun Suomessa olemaan. Tammikuun treenit kaikkinensa voi laskea yhden käden sormilla, mutta yritetäänkin keskittyä siihen laatuun ja oikeiden asioiden tekemiseen paljon tekemisen sijasta. Aikaahan tämä ottaa, vaan luulen muutaman vuoden päästä Pipantin olevan aikamoisen rautainen pikkueläin :)

Piippasen eka hyppärinolla:



Koska sen kisatekeminen näytti varsin ehjältä, päätin heittää ilmon sisään myös Liedon EO-karsintoihin harjoitusmielessä - pitkää kisareissua ja enemmän hälinää. Luonnollisesti ilman rankingsijoitusta sieltä saa lähtöpaikan numero yksi, joten paalupaikkojen erikoisnainen pääsi taas omalle tontilleen :D Ainut huono puoli siinä oli kisojen aloitusajankohta klo 9, joten itseni tietäen parempi oli luunsa roudata vähän lähemmäs pelipaikkoja jo lauantaina.

Niimpä starttasimme Katjan & Elmon kanssa lauantai-iltana kohti Paraista ja sieltä vuokrattua AirBnb -omakotitaloa. Kämppä oli oikein toimiva omakotitalo kahdella makkarilla ja varsin hiljaisella alueella, joten hyvät yöunet oli taattu. Oli suorastaan ruhtinaalllisen ihanaa herätä klo 7 hyvien yöunien jälkeen ja siitä vaan keräillä itsensä kasaan kohti kisapaikkaa. Aikamoinen käytännön ero jo siihen, jos olisi viideltä herännyt kotoa ajelemaan.

Ja olipat hauskat eo-karsinnat! Minulla oli niin huippuhyvä fiilis mennä Pepin kanssa lähtöviivalle, että ihan hymyilytti. Radat oli tosi kivoja ja virtaavia, eikä siellä ollut mitään mitä ei olisi osattu - pikkuvirheitä tehtailimme joka radalla, jotka menee vaan kokemattomuutemme piikkiin. Taitoja se tulee tarvitsemaan vielä roppakaupalla lisää, että löytyy se varmuus meidän reseptiin: minä ohjaan linjat ja koira tekee esteet. Ja mikä tärkeintä, aktiivisesti vältän lipsumasta kontrolliagilityyn.


Eka rata kosahti huonoon ohjausvalintaan heti alussa: ei käänny sokkareilla tämä otus, vaan täräytti suoraan sukille ja sitten olikin jo myöhäistä tehdä mitään. Hyppäri oli meiltä jo varsin sulavaa menoa, mitä nyt meinasi Pepiltä muutama este jäädä välistä ja löytyi vähän ylimääräistäkin mukaan ja vika agirata alettiin päästä jo tunnelmaan. Pepiini kolautti ekaa rimaa ja näin jo itsekin miten se tuli ihan silmät lautasina, että "rima potkaisi!". Hämmennyksissään se tuli kakkosesta ohi, mutta sitten alettiin taas pääsemään kipityksen vauhtiin. Loppuradasta livahti hyllyksi, mutta hauskaa oli :)

Pipan hyppäri kokonaisena striimistä:

Saatiin reissulta juuri sitä mitä haettiinkin: kisarutiinien rakentamista karvamadolle. Ensi viikolla koirat aloittavat taas perinteisen helmikuun loman, kun kaksijalkaiset lähtevät palmun alle muutamaksi viikoksi. Sitä ennen päästään vielä kisaamaan ja treenaamaan, ni aika jees!

Nyt jo joulu?

Tänä vuonna koko jouluhässäkkä tuli niin takavasemmalta, ettei oikein vieläkään ole ehtinyt tajuta huomenna jo olevan aatonaatto. Työkuviot ovat pitäneet aikamoisen vauhdikkaasti tällä kertaa reissun päällä, joten enimmäkseen sitä on vaan pakattu ja purettu matkalaukkua matkojen välissä. Se tietää myös koirailujen (ja muun elämän) osalta varsin vähätreenistä aikaa, kun vaikea se on ulkomailta käsin etäohjata. Vaan eipähän nuo otukset onneksi siitä pahastu, vaikka viettävätkin välillä täysiveristä kotikoiran elämää.

Pepiini on päässyt kirmailemaan ulkomaan elävien radoille muutamaan otteeseen ja aivan fantastisen hienoa jälkeä se kyllä tekee. Jotain pientä vielä mahtuu joka baanalle, mutta huikean hienoja juttuja se väläyttelee. Radaprofiilitkin olleet tosi kivoja, että ei käy ainakaan niitä syyttäminen tuloksettomuudesta :D Hienointa, että sen kontaktivirheetön putki kisoissa senkun jatkuu, eikä ole puomivirheitä ottanut kolmostenkaan haastavimmilla exiteillä treenin puutteesta huolimatta. Hyvä Pepi!

HEILU:n kisoista agirata päätyi Allun kameraan, kiitos paljon!



Sen lisäksi olemme treenaamaan ehtineet kokonaista muutaman kerran koko joulukuussa. Näistä kerran Jaakolla ja Maijulla. Ja hyvimpä tuo pikkukoira tempoo menemään. Erityisen paljon alkaa lämmittämään sen estehakuisuus, joka on hyvin paljon edistyneempää kuin isukillaan. Olenkin tässä jo pohtinut, että Java on opettanut minulle kaiken minkä tiedän aksasta ja Iona taas kertoo kaiken, minkä oon tehny väärin :D Sen kanssa ajoitusten pitää olla just eikä melkein, koska muuten menijomoiiiii. Mutta me tosiaan nautitaan matkasta, opetellaan kaikessa rauhassa ja ennenkaikkea pidetään hauskaa. Huvittaa vähän itseäkin katella noita treenifilmejä, kun ne on täynnä repeilyä ja naureskelua kuin ehkä niin vakavamielistä pohdintaa, että mitenkä niitä nollia tehhään.

Tässä mukana myös Pepin väliaikashow:



Tällä viikolla olin taas vaihteeksi alkuviikon Köpisessä. Nätti joulukaupunki Tivoleineen, btw. Tiistaina lento laskeutui 17:52, taksi oli kotipihassa 18:20, bongasin treenituurauksen FB:stä 18:25 ja sipaisin itseni Akatemialle 19:02. Näin siis suorastaan huikean prosentuaalinen kasvu joulukuun treenimäärään, kun  pääsimme vielä Maijun treeneihin. Ja kyllähän tuo kannatti, olipa kiva rata, josta jäi taas itselle aika paljon linjausasiaa pohdittavaksi. Pepiini sai taas juosta ja sillon on pikkukoira onnellinen <3

Hupsista.

Näköjään ahkera lomailu ja ei-mitäänniä -ohjelman suorittaminen johtaa samantien tehokkaaseen tuloksen tekemiseen. Koska aikataulut oli vähän haastavat kaikkien kolmosen kisojen kanssa, ilmoitin sitten Pepiinin kisaamaan Sipooseen sunnuntai-iltapäiväksi parin agiradan verran. Sieltäkin oli vähän kiire kotio, kun vieraita tulossa kylään illaksi, joten kalenteritunkemisen maailmanennätys kyseessä.

Sitä ennen kuitenkin sunnuntaiaamuna upeassa kesäkelissä lähdin koirat ulkoiluttamaan Ojankoon ja siinä samalla Javalle pienet treenit. Agendalla puomin kääntyminen, keinun paikka ja parit keppien takaaleikkaukset. Naureskelin karvatursakselle, että tänään onkin paskojen puomien päivä (toki alastulon allaoleva mutkaputki on iso lisätekijä) ja otettiin muutama askel takaisinpäin kriteerin vahvistamisessa. Osumia kyllä se teki, mutta liian ylös ja sei auta nyt asiaa, kun käännöstekniikkaa sen pitäisi harjoitella etujaloilla. Siispä lankkutreeniä ja samalla liikehäiriön vahvistamista ja hyvä tuli taas.

Java vähän murjotutti, kun lähdin vain Pepin kanssa kisoihin. Ja Pepiä harmitti, kun kotia jäävät saivat possunkorvaa. Sitävastoin minua ei harmittanut mikään, kiva sää ja kohti kisabaanoja pikkukoiran kanssa! Tavoitteena oli nostaa lähtökäytöksen kriteeriä kisahäiriössä ja luonnollisesti keinun oikeaoppiminen suoritus. Lämppälenkillä tuo oikea koipi tuntui vähän ikävältä ja sanoinkin Ionalle, että mitenhän tällä kaksi rataa juostaan, mutta suotta näköjään tuollaisia mietin, kun pikkukoiralla oli ratkaisu jo valmiina.

Meille oli arvottu ihan ensimmäinen lähtöpaikka, joten päästiin samantien tosi toimiin. Lähdössä se meinaa ennakoida mun eleitä "kylläseihanvarmaanjustonsanomassaettäsaatullatäältä", kun pysähdyn, joten vaadin aika selkeästi sen kuuntelun. Hanuri nousi ja kävin palauttamassa. Sitten kipitettiinkin urku auki. Rataprofiili oli oikein kiva ja oikeastaan päätöksiä piti tehdä vain pituuden jälkeisestä elämästä. Muista poiketen sipaisin sen muurin takaaleikkauksella, jotta en seiso linjalla ja näytti toimivan varsin hyvin. Sen verran hyvin, että nollalla maaliin, -18.05, 5,23m/s, 1./15 ja SERT :) Allu ystävällisesti kuvasi, joten löytyypä veto videotodistein:



Rakas pikkutuholaiseni on nyt siis kolmosluokkalainen, Maaliskuussa aloitettiin kisaaminen, reilu kymmenen starttia siinä taisi sitten mennä ja jokainen nolla oli voittonolla. Minä olisin kyllä pidempäänkin mieluusti kurvaillut noita alempien luokkien profiileja, mutta Pepin mielestä ei tarvitse ja isi saa nyt tehdä podiumille tilaa :D

Ihanatkamalat kriteerit: Case Piipaan keinu

Kriteerit käytännössä

Tämä on kyllä yks minun lemppariaiheistani niin kouluttajana kuin koirankouluttajana. Kriteerien tärkeyden näkee ehkä parhaiten näin, kun on kaksi koiraa, jolla toisella ymmärrys on vähän niin ja näin ja toisella on alusta alkaen ollut kriteerit. Ja silti en lakkaa hämmästymästä miten sulavasti pikkukoirakin aina välillä innostuu kokeilemaan kriteerien rajoja ja tulkintaa oman mielensä mukaisesti.

Nyt alemmissa luokissa kisatessa meillä ei ole tavoitteena nollat ja voitot, vaan radalle lähdetään a) opettelemaan kisarutineeja b) suorittamaan tehtävät kriteeristön mukaan. Kolmosissa meinasin sitten miettiä jo muita juttuja, kuin näitä perusasioita, koska käytännössä koviin moneen juttuun ei voi keskittyä samassa ratasuorituksissa. Kisarutiinien osalta se on tällä hetkellä vireenhallintaa ja pohjan rakentamista siihen, että koira tietää mitä tapahtuu milloinkin. Eilen hyllytimme toka vikalle esteelle huippubaanan ja vaikka hetkellisesti ohjaajan fokus oli koiran sijaan harmituksessa (ottaa vähän aikaa toipua tästä koiran pikkumogasta :D), pikkukoira osasi hihnan laittamisen jälkeen lähteä etsimään radan laidan ulkopuolella olevaa omaa lelua, jota siinä sitten revimme radan päätteksi tuloksista huolimatta. Käytösketju alkaa siis pikkuhiljaa hahmottua :)

Kriteerien opettaminen, vaatiminen ja pitäminen on minun duunini. Joskus kuulee mietittävän, että en jaksa nipottaa koiralle tai en viitsi olla niin kamalan tiukka ja olihan se nyt miltei ja herkälle koiralle tulee paha mieli ja mitähän vielä, vaikka koiran ajattelukapasiteetti ei mitenkään yllä niin monimutkaisiin tulkintoihin. Asiat joko saa tai ei saa, ehdollista logiikkaa niille ei voi rakentaa. Esim. treeneissä vaaditaan kontakteille pysäytys ja kisoissa saakin sitten vapauttaa itse itsensä ihan oman mielen mukaan. Kriteereistä lipsumisella koiran vasta tekeekin epävarmaksi, kun enää se ei tiedä millä säännöillä tänään pelataan. Sama kuin sängyssä nukkuminen; ei niille voi opettaa, että keskiviikkoisin se ok mut muutoin paree pysyä lattialla.

Pipantin kohdalla erityisfokus on nyt sen kisakeinussa. Sillä on ollut todella hyvä keinu, mutta vireen noustessa se on lähtenyt kokeilemaan saako tehdä omia valintoja kriteerejä liukkaammalla keinulla. Jokaikinen kerta kun se tekee kriteereistä poikkeavan suorituksen, se tekee sen oman valinnan perusteella arvottamalla: kovaa juoksemisella on paljon suurempi palkkausarvo, kuin vapautuskäskyn odottamisella. Jokaikinen kerta, kun se pääsee tekemään oman valinnan, siitä tulee mahdollinen suoritustapa ja vieläpä kohtalaisen hyvin palkattu, kun valinta on koiran itsensä tekemä. Vahvistamme siispä vapautuskäskyn arvoa tulevissakin treeneissä ja kisoissa - ja jokaikinen kerta sen kuuntelematta jättäminen tuottaa uudelleensuorituksen, jotta se ei saa sitä rallaamispalkkaa juoksemalla seuraavalle esteelle.

Eilen kisoissa näin sen nyt taas onneksi miettivän keinua ja sen oikeaa suoritustapaa, joka oli siis erittäin hyvä uutinen livakoiden lentokeinujen jälkeen. Sieltä saatiin matala 4on päätyyn ja siitä jatko vasta luvan kanssa. Seuraava askel on lähteä taas liikkeellä prässäämään enemmän kriteerin pitävyyttä ja ennen kaikkea siinä kisavireessä.

Kriteerit teoriassa

Koska tästä asiasta tulee paljon puhuttua, niin nykäisen tämän postauksen taustatueksi jatkoakin ajatellen. On nimittäin ollut niin huippua palautetta kuulla koulutettavien kisavetojen jälkeen kiitoksia siitä, kun alusta alkaen on kriteeriä rakennettu ajatuksella vaan toistojen sijaan. Samaa asiaa siis käydään läpi koulutettavien kanssa eri teemojen ympärillä, joten tässä siis tiivistelmä mitä pitää olla hallussa ennenkuin aloittaa tekemään mitään:

1. Käsitys siitä, miltä hyvä näyttää itselle
2. Ymmärrys, mistä osatekijöistä se koostuu
3. Selkeät, konkreettiset kriteerit kirkkaana mielessä
4. Halu pitää kriteereistä kiinni (nitä voi muokata, mutta uusi käytös pitää ensin opettaa koiralle)

Ajatustyön jälkeen käytösketju rakennetaan vaikkapa viidellä vaiheella, kuten esimerkiksi Susan Garrett tämän on muotoillut. Esimerkiksi keinuprojektin myötä on aikamoisen helppo todeta, että taidot ei myöskään pysy saavutetulla tasolla ilmaiseksi, vaan ne joko huononevat itsekseen kun vähän antaa homman lipsua tai vaihtehtoisesti asialle voi tietoisesti tehdä jotain ja pyrkiä rakentamaan taitoa seuraavalle askelmalla. Tällä hetkellä pikkupeto on lipsunut tuonne clarityn puolelle, vaikka challengeä haluaisin rakentaa, mutta mitä pidemmälle ketjussa pääsee, niin sitä vähemmän taito kaipaa muistuttelua ylläpidon kannalta.

Consciousness > Clarity > Confidence > Challenge > Capability

Mitkä sinun kriteerisit ovat?

• Lähdössä
• Hypyillä
• Erikoisesteillä
• Keinulla
• A:lla
• Puomilla
• Putkissa
• Kepeillä
• Maalissa 

Ionan kuvat: Satu Tuominen

Make agility great again

Taannoisena viikonloppuna käytiin sipaisemassa aito kevätretki Kotkaan, jossa ei auttanut hätäillä kisakirjojen tai aikataulujen perään. Lähtö kun minulla oli jo kasin maissa kotoa ja paluu koitti siinä iltayhdentoista hujakoilla. Siis kerrankin kisareissulle oikein pitkän kaavan kautta maakuntiin! Kotkassa tarjoiltiin samana päivänä maksikolmoset plus ykköskakkoset, joten kisaseuraksi saimme Helin & Kickin.

Kyllä kelpaa kesäkelissä ajella!

Ekana irti pääsivät maksit ja sieltä napsahtikin heti ekalta radalta täyskymppi nollavoitolla ja sitä myöten sertitilin korkkauksella, joten päivä oli plussalla heti aamupäivästä lähtien. Tokihan me sitten maksien jälkeen hipsittiin kevätretken henkeen sopivasti juhlistamaan saavutusta parsaviikoille Fransmanniin ja päästiin tuoreeltaan kohottamaan kuohuvat lasilliset ruusukkeelle! Tässä alkaa olla agilityreissu mun makuun :D

Illaksi palattiin sitten hallille ja onneksi kisat olivat sen verran etuajassa, että kakkosetkin pääsivät alkamaan puolisen tuntia aikataulusta etuajassa. Pepiinillehän tämä harjoitus oli ennen kaikkea treeniä uudesta hallista, pohjasta, esteistä ja pitkästä kisapäivästä. Ensimmäinen startti menikin sitten vähän hassutteluksi, kun ei sukkula saanutkaan taivutettua itseään oikeaan keppiväliin ja sen jälkeen hassuteluvaihde meni silmään. Muutenkin tosi onnistunut startti, kun pikkupeto kokeili sitten kaikki mahdolliset kriteerit läpi: lähdöstä varastamisen, keppien lopettamisen kesken, haltuunottokäskyn ignorauksen ja vieläpä keinun vapautuskäskyn unohtamisen. Hupsis!

Toisella radalla pikkukoira sitten skarppasi nollavoiton verran ja sitä myöten kakkosista siispä kaksi LUVA:a takataskussa. Muutenkin tälle radalle lähdettäessä mun ainut ratasuunnitelma oli pysyä pois edestä ja antaa koiran vaan posottaa. Näytti siis toimivan ja päästiin oikein iloisissa tunnelmissa kotimatkalle: molemmille jotain kotiinviemistä :)