If I look confused it is because I am thinking.

Koiran taitojen arvostamisen myötä olen alkanut pistää enemmän painoarvoa myös sille koiran ajattelulle ja todellisen tehtäväymmärryksen rakentamiselle. Pentujen ja nuorten koirien kanssa touhutessa minusta tärkeää ei niinkään ole mitä tekee, vaan MITEN tekee - ei se, että koira tekee kuperkeikkoja, vaan se, että ymmärtääkö koira mitä siltä haluan. Ionalla on rosterissa ihan huikea määrä eri temppuja, joilla ei vaan ole nimiä, koska en ole niitä jaksanut nimetä (unohdan ne kuitenkin :D) ja toisaalta taas tärkeämpää on vain opettaa koiralle oppimisen prosessia.

Agilitymatka on kuitenkin varsin verrannollinen navigaattorilla ajamiseen. Jos pistät navin päälle, ajelet sen mukaan perille, niin osaatko reitin ulkoa seuraavan kerran ilman navia? Tai jos vaihtoehtoisesti olet ilman navia liikenteessä, joudut katsomaan ja pohtimaan oikeaa reittiä, niin jääkö paremmin reitti mieleen? Epäilen vahvasti jälkimmäistä todennäköisemmäksi, kun autopilotin sijasta joutunut tekemään aktiivista ajattelutyötä. Sama se koirilla. Jos aina näytän, että tästä näin ja tänne näin, niin niiden ei juuri tarvitse muuta kuin seurata lapasta ja odottaa namia. Jos taas pilkotaan asia pienemmiksi, otetaan avut pois, koira joutuu ihan itse arpomaan mistä se nami tulee ja mikä tärkeintä, mistä se ei tule.

Muutama vuosi sitten törmäsin "Vito's Thinking Game" konseptiin Martina Klimesovan ja Susan Garrettin matskuissa ja minusta se on aivan loistava treeni kaikenikäisille koirille ja ohjaajille oppimisprosessin hahmottamiseen. Siinä ihmisen passiivinen rooli mahdollistaa havaintojen tekemisen ja koira taas oppii pystyvänsä täysin itse olevansa vastuussa namien tulemisesta, joten itseluottamus ja toisaalta taas turhaumansieto paranee. Videoin Natin toisen treenikerran ajattelupelin parissa, koska harmaille tämä on helpompaa vahvemman klikkerointitaustan takia ja toisaalta taas reilu 11-v on erittäin innokas koekaniini kaikille asioille, joihin liittyy herkut. Ja tosiaan tekee elämässään toista kertaa koko harjoitusta.



Video on koko treenisessio 5min, joten vähän pitkä, mutta siitä näkyy hurjan hyvin tuo oppimisprosessin kaari. Tehtävänä on siis ainoastaan kiertää tötterö ja ihmiseltä ei tule mitään kehuja, naksuja vaan ainoastaan nami tipahtaa eleettömästi oikeasta toiminnasta. Askeettista sheippausta siis!  Ekalla kerralla tötterö oli mun jaloissa kiinni, jotta saatiin palkkafrekvenssi ylös, tokalla kerralla vaikeutin tehtävää, jotta koiralla on aito valinta epäonnistua tai onnistua.

1. Tsägällä ja edellisen treenin muistijäljellä lähtee kaavamaisesti tarjoamaan oikeaa toimintaa, joten vaikeutan vähän lisää.
2. Kun se ketju katkeaa, se vähän hämmentyy että eikö temppu ollutkaan namien ottaminen alustalta vuorotellen
3. Se lähtee miettimään, että olisiko tötteröllä jotain tekemistä asian kanssa
4. Väsyy ja alkaa tarjota vanhaa toimintaa ("turkki nurin" on Nipen absoluuttisesti suosikein temppu, joten näimme siis senkin :D) 
5. Koska koira saa milloin tahansa lopettaa lyhyestä sessiosta huolimatta, se tekee silti valinnan ajatella ja jatkaa tötterön kiertämistä, koska jotain arvoa sillä kuitenkin on päätttelyketjussa

Tärkeää:

- Ekat kerrat voi kehua oikeasta suorituksesta, mutta ääni kannattaa jättää pois aika pian

- Klikkeriä ei tarvita, vahvisteena toimii tiputettu nami

- Namit on hyvä tiputtaa alustalle, koska ahneena eläimenä Nati on taipuvainen nuuskuttelemaan muruja

- Anna koiran miettiä! Ei mennä siis auttamaan, vaan annetaan aikaa pohtia

- Auttamisen sijaan helpota, palauta tötterö kiinni jalkoihin

- Palkkahierarkia!

- 5min on hyvä session kesto ja nälkäistä koiraa kannattaa ennemmin treenata kuin kylläistä

- Ihminen on täysin passiivinen - ei apuja: koira havaitsee ketjun suoritus - palkka.
- Täytyy istua lattialla ja namien tulla lattialta, ei kädestä

Tätä treeniä olen varionut jo aikapaljon eriyhteyksissä ja toimii, joka kerta :) 

Syksyjä

Tänä vuonna lokakuu pääsi vähän yllättämään takavasemmalta: nyt jo! FB muistuttelee vuoden takaisesta ahkeraan, kun koipi oli juuri leikattu ja puolivihanneksena rötvääminen meinasi alkaa puristaa pipoa jo alusta alkaen. Ei mee ehkä päivääkään, etten mieti miten upeeta on pystyä kävelemään ilman, että sattuu! Koska viime syksy jäi vähän välistä, olemme ottaneet vahingon takaisin isolla kädellä ja suunnanneet lauman kanssa vapaahetkinä ennemmin vaikkapa sieniä jahtaamaan metsään, kuin aksakentälle. Noin muuten elämä on pitänyt aikalailla kiireisenä, joten ei ole oikein edes ehditty miettiä treenaamista, saati sitten kisaamista. 

Ryhmäkuva, kyllä, kaikki kolme paikalla :D

Koira-aiheen ympärillä on toki puuhattu sitten sitäkin enemmän: koulutettu, suunniteltu tulevan kauden koulutuksia, kuvattu ja markkinointijututkin sattuneet siihen kenttään. Ja mikä parasta, syksyn ainoat lomapäivätkin - mitenkäs muutenkaan, kuin Libereciin katsomaan MM-kisoja ihan paikan päälle :D Nyt ei haittaa, vaikka stream pätkisi, kun saa läpsyttää räpylät kipeäksi ihan asianytimessä. Niin siistiä ja eiköhän ne suomalaisten palkinnot ole jollain rekalla rahdattava sitten kotimaahan takaisin! 

Kaupunkilaiskoirat landella

Helatorstain edesauttama pitkä viikonloppu käytettiin mökkeilyyn kisaamisen sijasta. Javan kanssa olisi ihan hyvä saada vähän kisatatsia, kun tämä meidän starttimäärä ollut aikataulusyistä varsin maltillinen keväälläkin, vaan luultavasti isompi hyöty on silkasta lomailusta. Ainakin luulen kolmet tuplatassut nousevan, jos kysytään kuka lähtee mökille. Sitä paitsi meille sattui varsin mainiot kelit, vaikkei nyt ihan hellettä riittänytkään.

Pepi pukeutui Mikkeliin sopivasti

Vt. kapteeni ja kesäharjoittelija

Etenkin tuo pieni karva-Tarzan on kyllä niin elementissään. Se kikkailee menemään omia juttuja aamusta iltaan ja välillä tulee vaan pikalataukseen nukkumaan päikkärit. Yöllä zetaa kiskotaankin sitten ihan taju kankaalla, jotta jaksaa taas touhuta seuraavanakin päivänä. Suurinta hupia joka vuosi näyttää aiheuttavan kuikat, joiden olemus on Pepiinistä erittäin epäilyttävä. Tulla nyt smyygailemaan ihan hipihiljaa edes takaisin lähellä rantaa! Sattuvat pesimään saaren kärjessä, niin kohtaamisia on kyllä yllinkyllin pikkuaasimolle vielä tarjolla.

Tyhnä laspikoira miettii mitä se lokki mahtaa oikein huutaa ko järvellä ei näy mitään!

Missä mama, siellä Nalu!

Ai laiturinkorjaus, no tästä me tiietään paljon!

Pikalataus

Ihan vaan katsellaan tässä

Otukset ovat siis osallistuneet kaikkeen, uineet, nukkuneet, syöneet ja riehuneet. Ja sitä vastoin meikäläinen on keskittynyt siihen ei-mitäänniä osastoon. Sopivast paluu oli muutenkin lauantai-iltnana, kun sää muuttui vähän vetisempään suuntaan ja oli oikein hyvä sauma poistua "hyvän sään aikana". Yllättävää tai ei, mutta takakontin koiraosasto näytti nukkuvan hyvinkin tiiviisti koko kotimatkan ja just jaksoi tepsutella makkariin jatkamaan lataamista.

Frouvakoiran huolto

Harrastuseläimet ramppaavat säännöllisesti milloin missäkin huollossa, mutta tokihan tämän meidän sohvatsamppiooni seniorinkin pitää saada oma vuoro. Nati käy ehkä kerran vuodessa hierojalla ihan muuten vaan ilman mitään syytä, ajatuksena tsekkailla mummokoiran kondis. Sehän on siinä mielessä hyvinkin onnellisten tähtien alla syntynyt pikkukoira, että jumeja se ei näytä kehittävän, vaikka elämäntyyli sisältääkin vauhdikasta pallo/frisbeerallia silloin tällöin. Onni on teräsmumsi!

Eikä paljoa tassuissa kilometrit paina :)

Ja sitä paitsi Nati osaa kyllä nauttia hierontakäsittelystä ihan koko rahalla. Se on vallan helppo hoidetteva, senkuin vaan pistää pötkökseen ja möyhii muskelit läpi. Jälleen kerran Nati sai kiitosta varsin lihaksikkaasta olemuksesta ollakseen tosiaan tänä vuonna jo täysi kymppi ja kyllä niissä pikku koivissa on aika paljon jerkkua jemmassa. Reisien etupuolella oli pientä lihaskatoa verrattuna takaosaan, joka saattaa johtua tästä minun syksyn sairaslomasta, kun koirilta jäi pitkät kävelylenkit aikalailla uupumaan.

Hieroja myönsi pohtineensa meidän tullessa vastaanotolle, että näinköhän joutuu sanomaan tämän koiran ylipainosta, mutta kun pääsi upottamaan sormet Nipen sojottavaan tukkapehkoon huomasi turkin alla majailevan varsin solakan muorikoiran. Sehän ei ole onneksi itselleen mitään sterkkaturkkia edes kasvattanut, sen olemukseen nyt vaan kuuluu sellainen vähän hupsu tukka, joka ei vaan laskeudu alaspäin. Oikein englantilaista eleganssia parhaimmillaan :D

Pukea vai eikö pukea, kas siinäpä pulma!

Talven eeppisin keskustelunavaus on taas käyty FB:n shelttiryhmässä - joka talvinen taivastelu, että laitetaanko sheltille takkia tarpeeseen vai turhuuteen. Tämä koittaa jokaikinen vuosi ihan yhtä varmasti, kuin kesäiset peitsenvääntämiset turkinleikkaamisesta. Tässäpä pientä pohdintaa tarveharkintaan liittyvistä seikoista.

Missä olet, oikea talvi?

Ainakin täällä etelässä viimeaikoina talvet ovat olleet todella kummallisia ja sellainen kohtuus ja normaalius on täysin puuttuvia termejä. Enemmäkseen plussaa ja loskaa, mutta sitten kun pakastaa, niin vedetäänkin oikein huolella paukkupakkaset ja metri lunta kehiin. Ainakin omien koirien kohdalla pikakaraistuminen on ihan vaan teoriaa, kun vaikea siinä on koirankaan lämmönsäätelyn pysyä perässä, jos eilen on nollan yläpuolella ja tänään 20 astetta pakkasta. Takkeja ja tossuja ei kovin montaa kertaa talvessa tarvita, mutta näköjään täytyy olla kuitenkin.

Lenkille säällä kuin säällä

Meillä koirat lenkkeilee joka päivä, säästä riippumatta. Satoi tai paistoi, niin ulos mennään hihnan nokassa. Kun ei ole sitä montaa hehtaaria omaa pihaa tai heti kotiovelta aukeavaa metsäpolkua, niin lenkkien tahti on jotain muutakuin pää kainalossa rallaamista. Kovalla pakkasella kun kolme koiraa vuorovedoin käy tarpeillaan, niin siinä kyllä toisilla meinaa tassujen nosteluksi mennä seisoessa. Muorikoira jättää vaikka asiat tekemättä ennenmmin kuin tassujaan palelluttaa. Lenkille lähtiessä ei oikein voi lähteä arpomaan, että kuinka monta minuuttia tunnin lenkistä ne tänään pärjää palelematta, vaan lenkille lähdetään sillä varustuksella, että varmasti tarkenee koko lenkin. Kun en voi kolmea kantaakaan kotiin.

Mummon omat ohjeet

Kun joukossa on jo yksi seniori, sen huomaa miten kylmänsieto vaan heikkenee iän myötä. Aiemmin meni vielä -20 nostelematta tassuja, mutta kyllä se nyt alkaa jo pikkutöppösillä olla vilu -15 asteessa. Java näköjään pärjäilee sinne -20 asti ja Iona ylikin. Nati ei ole itselleen mitään hervotonta sterkkauksen jälkeistä turkkia kasvattanut vieläkään, joten kovaan viimaan aletaan aika herkästi takkia tai villapaitaa vetää päälle jumien ja vilujen estämiseksi. Nipellä onkin usein Ojangossa päällä sen villapaita pienemmilläkin pakkasilla, kun joutuu autossa odottelemaan sen aikaa, kun nuoremmat treenaavat.

Tukkatilanne

Kaikki narttujen omistajathan sen tietää, että ehdottoman tärkeää on tiputtaa kaikki pohjavillat sydäntalvella, koska kevät tulee. Meillä Iona tykkää vaihtaa näköjään oikein erityisen nakuun malliin, vaikka sääennusteet näyttävät ihan päinvastaista vielä sille järkeilylle. Java on ainut, joka nyt uroksena pysyy ihan hyvässä villassa kesät talvet. Kukaan näistä mun shelteistä ei ole näytelmäpuuhka, joten tukkaakin on ehkä keskivertoa kuvitelmaa sheltistä vähemmän (hyvä niin, näitä on tilattu!). Vastavuoroisesti ei näillä helteilläkään ole kuuma tai tukala, ja uimaankin voi kesällä pulskauttaa, kun ei tarvitse miettiä turkin föönausta.

Mitä lämpömittarille kuuluu?

Nämä kuvan postaukset on otettu viikko sitten, kun lämpömittari näytti iltapäivällä -22 astetta ja päälle vielä tuulta kuutisen metriä sekunnissa. En olisi ihan itsekään ilman pipoa ulos lähtenyt, kun tarkoitus oli tepastella vähän kuvailemaan. Hyvin näköjään tarkeni sen 1,5h tuolla reissulla kaikki muut, paitsi kaksijalkainen :D Leikkauksen jälkeen oikea reisi on jäänyt tunnottomaksi, enkä ihan samalla tavalla tunne lämpötilankaan vaihteluita sillä koivella, joten jonninaikaa sai hytistä sohvalla peiton alla kotiinpaluun jälkeen. Koirilla ei sitävastoin ollut mikään hätä, eikä hoppu kohti kotia, vaikka jouduimmekin vähän seisoskelmaan kuvien takia. 

Kovin kärsiviltä nämä otukset ei taida kuvissa näyttää talvivarusteissaan. Enemmän minä ehkä kärsin 12 tassua tossuttaessa, mutta onneksi ne päivät on vähemmässä kun tuota rumbaa tarvitsee tehdä. Tässä vielä lenkkimaisemat ko. päivältä, onneksi lähdimme lenkille säästä huolimatta:

Vuosi 2016, erikoisin ikinä

"- Minä olen lomalla, Ruttuvaari sanoi nyrpeänä. - Minä saan unohtaa mitä haluan. Aion unohtaa kaiken muun paitsi muutamat hauskat asiat jotka ovat minusta tärkeitä. Ja nyt minä lähden rupattelemaan ystäväni esi-isän kanssa. Hän kyllä tietää. Te vain luulette, mutta me tiedämme." 

Tove Jansson, Muumilaakson marraskuu

Vuosi alkaa kääntyä lopuilleen ja lienee aika katsoa taaksepäin. Vuosi 2016 on ollut kyllä erikoisin ja tapahtumarikkain niin hyvässä kuin pahassa tähän astisista. Olen saanut ja saavuttanut enemmän kuin olen uskaltanut ja toivoa ja toisaalta taas pistetty äärirajoille henkisesti ja fyysisesti. Ensi vuodesta toivon siis huomattavasti seesteisempää. Kolme merkittävintä käännekohtaa siis Ionan karkureissu, Javan maajoukkuepaikka ja oma PAO-leikkaus.

Ihan eniten mieleen nousee kaikki ihanat ihmiset meidän ympärillä. Ihan käsittämättömän moni tuttu ja tuntematon halusi auttaa pienen sheltin karkureissun onnellisessa päätöksessä niin paikan päällä kuin ruutujenkin takana. Ilman apuvoimia emme olisi todennäköisesti koiraa kotiin saaneet, joten olen enemmän kuin kiitollinen kaikkille auttaneille. Yhäkin. Kyllä noita yön pimeitä tunteja tulee joskus mietiskeltyä, kun silittelee vieressä onnellisen autuaasti tuhisevaa pikkupilkkua, että miten pienestä voi joskus elämä olla kiinni. Luulenkin, että pikkukoiran aiheuttamat harmaat hiukset se lupasi maksaa takaisin korkojen kera toimimalla kirjaimellisesti Ilon Tuojana tulevat vuodet - meillähän ei tosiaan tylsää päivää ole ja toki koitan näitä oivalluksia myös Ionan FB:ssä jakaa.

Javan maajoukkuepaikkakin oli täysin kaikkien niiden mahtavien ihmisten ja kouluttajien yhteissummaa, joiden kanssa ollaan viime vuosina töitä tehty.  Ollaan saatu treenata innostuneiden, osaavien ja tsemppaavien kouluttajien kanssa aivan huikeiden treenikaverien ympäröimänä. Oikealla asenteella varustetut treenikamut on kyllä ihan timanttia! Kannustetaan, ollaan iloisia toisen puolesta, tsempataan, mietitään ongelmiin ratkaisuja, heitetään riittävän vajaata läppää, niin pysyy tunnelma just sopivasti vähän vähemmän vakavamielisenä, vaikka treenataankin tavoitteellisesti. Ja tietty mun loistava kety-Heli karsintaviikonloppuna! Ei olisi tällä koivella juostu viittä rataa ilman pätevää ketyä ja hyvin nousi koipi, kun lauantai-iltana kävi saunomassa Turun kattojen yläpuolella ja hoiti nesteytyksen skumpalla :D

Koko maajoukkuematkan mahdollisti jälleen kerran kaikki huikeat tyypit, jotka tuli vapaaehtoisesti perjantai-iltaansa viettämään Ojankoon tukiepisten merkeissä. Meitä ei ollut kuin reilu kymmenkunta ja silti saatiin pyörimään loistavasti neljän kisan epikset kahdella kentällä ja ilman tietokoneita ja kuulutuslaitteistoja. Miten huikeaa yhteishenkeä löytyykään omasta seurasta plus kavereista, kun ilman talkoolaisia ei olisi mitään epiksiä. Tietty iso hattu myös kaikille osallistujille ja erityinen kiitos myös sponsoreille Murren Murkinalle & Eläinlääkäriasema Valjakolle.

Norjan reissu oli aivan huikea, vaikkakin sitä varjosti jo kovat kivut. Matkustamista tuli vaan liikaa ja oikein sellaista lääkekomboa ei nyt löytynyt tuohon hätään, joka olisi auttanut. Siitäkin huolimatta nautin kyllä jokaisesta sekunnista radalla, vaikkei juokseminen oikein sujunutkaan enää. Tältä reissulta kotiintullessa tuli sitten tartuttua siihen puhelimeen ja buukattua PAO-leikkausaika, kun vetkuttelusta ei enää ainakaan ollut minkäänlaista etua.

Syyskuun lopulla pistettiin sitten koko oikea lonkkamalja palasiksi lantiosta ja alkoi varsin rankka ja työläs toipuminen takaisin kaksijalkaiseksi.  Jälleen kerran, ihanien ystävien ja perheen korvaamaton apu nousi isoon rooliin tälläkin matkalla, kun minua käytiin viihdyttämässä kotona ja koirat saivat tekemistä & lenkkiä silloin, kun itse ei pystynyt juuri muuta kuin nukkumaan. Oma matka on vielä paljonkin kesken, vaikka nyt vihdoin ilman keppejä liikkuessa elämä alkaakin tuntua taas aivan fantastillisen helpolta ja toisaalta myös ne ennen leikkausta olleet jatkuvat kivut ja leposäryt ovat kadonneet.

Tämä vuosi on opettanut paljon. Perheen, ystävien, kavereiden entistä suurempaa arvostamista. Oikeiden ihmisten ja asioiden kanssa ajan jakamista. Nöyryyttä niin niiden asioiden edessä, joihin voi vaikuttaa ja niihin, joihin ei. Mun ihanien ja rakkaiden koirien täydellisyyttä niiden epä-täydellisyydessään. Niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa.

Kiitos.

Kaikki kiva päättyy aikanaan. Lomakin.

Meidän poppoo on viettänyt lomaa varsin tehokkaasti tässä heinäkuun. Neljä viikkoa on loppujen lopuksi aika lyhyt aika, kun kaikki pimeinä kuukausina kertyneet asiat TO DO -listalta pitää tunkea sitten juurikin siihen neljään viikkoon. Mutta niinkai se menee, että aika lentää kun on kivaa :) Koska koiratouhut vie aikapaljon aikaa aktiivisella kaudella, kesä on sitten enempi kaksijalkaisille. Niimpä koirat saavat lomailla hyvillä mielin myös.

Nati on meillä varsinainen lomailun asiantuntija. Pikkumusta vietti taas tänäkin vuonna pari kuukautta mökkielämää porukoiden ilona, seurana ja riesana ja se on kyllä puikkonokan mielestä parasta mitä on olemassa. Natihan on varsin huoleton hoidokki, senkun muistaa ruokaa tuupata nenun eteen kaksi kertaa päivässä (eikä tarvitse edes muistaa, Nippe osaa muistuttaa ;) ja yöksi löytyy pehmeä pesä, jossa nukkua. Mökillä juhlistettiin myös managerin 9-vee synttäreitä, jossa sankarin suosikkiohjelmanumerot oli syönti ja frisbeenheitto.


Pikkukoira Piipaa kehitteli juoksunsa heinäkuun alkuun, jota vähän etukäteen taas huokailin. Että onko ihan pakko pilata taas tämäkin loma, kun edellisen kerran juoksenneltiin juurikin loman aikana loppuvuodesta. Onneksi herra Jalmari on sen verran asiantunteva herraskoira, että juoksut itsessään aiheuttaa vaan tarpeen todeta asia, mutta tärppien aikaan se kyllä tietää mikä jutun juoni oikein on. Siinä sitten saa pelata tetristä kotona sijoittelemalla koiria ja koiraportteja strategisesti. Onneksi on vaan tuo yksi juoksuhanuri enää, kahden kanssa menisi jo maku :D

Näin pian lähestyvässä 1,5v iässä tuli mieleen, että Ionahan ei ole koskaan ollut missään julkisessa liikennevälineessä, kun tuo auto kuljettaa niin näppärästi kaikkialle. Niimpä nappasin pikkukoiran mukaan, kun lähdettiin Suomenlinnaa valloittamaan huvin ja urheilun vuoksi, jotta näkee mitä se mahtaa tuumata junasta, Stadin keskustasta ja Suokin lautasta. Ei mitään :D Se on kyllä niin huikean hyväpäinen koira, jonka mielestä edellä olevissa asioissa ei ollut mitään Vantaan pientalolähiöstä poikkeavaa - paitsi enemmän rapsuttajia, jee! Turistit olivat ihan haltiossaan pienestä eläimestä. Ja minä siitä, miten helppoa tälläisten koirien kanssa oleminen on. Ionalla ei ole ollut mitään "sosialistamisohjelmaa", vaan se on lähinnä kulkenut pentuna minun mukana ja kohdannut uusia asioita siinä sivussa ilman, että niistä on tehty mitään numeroa tai ihan asiakseni olisin päätäni sillä vaivannut.

Kahvilassa oli lievä vastatuuli :D

Jonottaminenkin hallussa

Joko mennään!

Ravintelissakin osataan käyttäytyä

Pikkaisen utelias

Ja näin junassa

Java ehti lomailun lisäksi kipaista pari starttia, joista nopein rimavitonen ja voitto. Sen lisäksi vähän ehditty treenikentällekin jo palata teknisiä juttuja muistuttelemaan. Olen myös käynyt muutamaan otteeseen hallissa treenaamassa ihan vaan muistutellakseni keinonurmipohjan pitoa. Aikalailla lyhyitä täsmätreenejä pyritty tekemään, ratatreeniä muistutellaan maanantaina ja viimeiset silaukset ennen Norjaan lähtöä tiistaina Jennan yksärillä pm-teemaan. Myös huolto on käyty tekemässä Marilla ja kaikenkaikkiaan varsin hyvässä vedossa oli loman jäljiltä koko tursas. Tällä mennään!

<3

Kippari on ehtinyt muutamaan otteeseen pyörähtää Suomen rajojen ulkopuolella, kulinaarireissulla Tallinnassa ja vajaan viikon huumorimatkalla manner-Espanjassa akselilla Madrid-Cordoba. Sää oli mitä mainioin, n. 39-45 astetta ja täyttä aurinkoa. Keskimääräistä Suomen kesää parempaa siis. Koska näiden reissujen teema on aina huono huumori, niin siinähän se viikko menee heikkoa vitsiä vääntäessä, maha kippurassa hekottaessa (kerran jopa lensi päästä verta, kun piti lyödä nuppi sängynpäädyssä olevaan koristenappulaan akuutissa naurukohtauksessa - en tiedä pitääkö se aina paikkansa, että nauru pidentää ikää :D) ja hyvin syödessä.

Loman lopuksi pyöräytin organisoida vielä tukiepikset minun ja Jonnan pm-reissun kustannuspuolta ajatellen. Seuralta saatiin kentät, ihania kavereita talkooavuksi, palkintopusseja täyttämään Murren Murkina & Eläinlääkäriasema Valjakko, sää mitä mahtavin ja runsaslukuisesti kilpailijoita perjantaisena iltanan Ojankoon, niin eipä olisi voinut olla täydellisempää lopputulosta! Kynä ja paperi -metodilla ja noin kymmenen hengen osaavalla talkooporukalla hyvin pyöriteltiin kahta rataa ja nähtiin niin iloisia suorituksia yksi toisensa jälkeen. Ei se lopputulos, vaan oikea asenne :)

Näillä eväin episillan kimppuun :D

Niin saa olla nöyrän kiitollinen. Monesta ja paljosta. Tässä päällimmäiset:

• Minun täydellisen epätäydellisen ihanista koirista. Javasta on tullut kuin ihmisen mieli ja miten se täydestä sydämestään tekee tätäkin lajia, se on vaan <3
• Ystävistä. Ei ole ehkä sanoja miten käsittämättömän hienoa se on, että ihmiset tulevat vapaaehtoisesti tuhlaamaan oman perjantai-iltansa siihen, että auttavat episten läpiviemisessä. Ja ne halausten ja onnittelujen määrä, kiitos! Ihan jokainen vie meitä matkallamme eteenpäin ja lämmittää ihan huikeasti. 
• Murren Murkina & Eläinlääkäriasema Valjakko: Miten huippua on, että nämä pienet paikalliset yritykset lähtivät tukemaan meitä riviharrastajia unelman toteuttamisessa osallistumalla palkintoihin. Sponssitiedusteluja sai laittaa maailmalle kyllä useita. Minä yritän parhaani mukaan rahankäyttöni ohjata ulkomaisten pääomasijoittajien omistavien ketjujen sijasta paikallisille yrittäjille, tehkää tekin niin.
• Runsaslukuinen kisaajien joukko. Ihanaa, kun jengi oli niin hyväntuulista koko illan, vaikka meidän perinteikäs kynä ja paperi -yhdistetty ilmo ja tulospalvelu ei ehkä se kaikkein nopein liveserviisi. Ja kuulutuskin oli perinteikästä huutelua sekä FB-päivittelyä. Sentäs joku asia moternia :D 

Tänään me levätään koko päivä. Ansaitusti.

Koiruuksien (ja kaksijalkaisten) kesäparatiisista hei ja juoksarijorinat

Kuten ehkä seuraavasta voi päätellä, meillä on otettu aika iisisti viime viikonloppuna. 

Tämän lisäksi Piipaa pääsi käymään Niinulla tuuraushommissa ja olipas vaan mahtavaa. Ihan niinkuin oikea apilitikoira! Luonnollisesti myös minuun tekee vaikutuksen, kun koutsin ensimmäisiä kommentteja on, että mikä kropanhallinta ja liike pikkukoiralla. Sitähän se on, pieni liukas salakka ja jäätävä draivi. 

Piipaa pääsi myös kaahailemaan toisiin supermölleihinsä. Kas tässäpä taas pientä kaaosagilityä, apina kun haluaa mennä putkeen - onko selvä? Ja käy vielä neuvottelemassa toistamiseen, että josko kuitenkin sinne putkeen. Hönö! Paikka oli sen verran hasardi, että en olisi uskaltanut törmäämisen uhalla radalle lähteä uusintakierrokselle, mutta onneksi Heli saatiin paikalle juuri passelisti palkkaamaan loppusuoran irtoamista

Ulkokauden myötä meidän juoksariprojekti on saanut taas ihan uuden mahdollisuuden, kun on loistava säädettävä puomi ja riittävästi tilaa. Me vaan toivotaan varpaaatkin ristissä, että kukaan ei kävisi taas rikkomassa tuota puomia, kun voimalla sen säätäminen on erittäin huono idea ja silti aina joku menee vääntämään säätimet rikki. Hallin leveys ei vaan riittäny pallon heittoon (pomppaa seinästä takaisin, jolloin koira oppii jarruttamaan, eikä kiihdyttämään), joten jätettiin homma vähän hautumaan. Sen lisäksi otin vähän pakkia pelkässä Silvian metodissa, jossa tähdätään vauhtiin - piti saada myös koira ajattelemaan mitä se tekee, koska sille oli ihan sama miten ne jalat siellä on, kuha mentiin kovaa ja palloa riitti, tuloksena liikaa loikkimista. Palattiin pelkälle alastulolle ja ruokapalkalla, jotta kierroksia saadaan alas ja sitä myöten virettä oppimisen mahdollistavalle tasolle.

Nyt itseasiassa tilanne on jo vähän sellainen, että olen alkanut itse ymmärtää miten sairaan lujaa se OIKEASTI puomilla tulee (videolla on useita suorituksia, jossa se vaan lähtee tarjoamaan puomia ja nimenomaan alarampin kiihdytystä, mutta myös niitä kokonaisia). Joten siispä ihan varmuuden välttämiseksi olemme taas aloittaneet 2on2off -treenit lankulla :D A:lle se änkee ihan itsekseen, vaikka kertaakaan sitä ei ole sinne yritetty saada ja ihan nättiä suoritusta sieltä tulee noin niinkuin luomuna. Keinu on myös valmistunut näköjään sen enempää asiaa miettimättä, se osaa vallan hienosti jo asiaanliittyvän kriteeristön yhdistettynä hyppy-keinu-hyppy -komboon.