Laumamme toivottaa oikein mahtavaa päästäistä kaikille kaksi- ja nelijalkaisille! Poppoomme viettää keväänalkajaisia Mikkelissä ja täytyy kyllä todeta, että not bad - tämäkin postaus on järvenjäältä samalla, kun otan afaa ilman takkia.
Jalmarille saatiin kerrankin ihan oikeat merlekorvat ;)
29.3.2013
25.3.2013
Seuraava taso: osa 2
Kun "joku sheltti":stä tulee "the sheltti".
Tuntuu äärimmäisen hyvältä onnistua tuollaisena viikonloppuna tuollaisessa seurassa. Ja se onnittelujen ja kehujen ja tsempin määrä, joka saatiin niin treenien vetäjiltä kuin muilta treenaajilta on jotain ihan huikeaa. Jos näillä ei jaksa taas treenaa ja painaa läpi vaikka sen harmaan kiven, niin milläs sitten :) Voisin siis sanoa, että Next Level -viikonloppu toimi meidän osalta äärimmäisen loistavasti juurikin tuolla fiilispuolella ja se fakta, että siihen viikonloppuun on saanut menemään yli kolmesataa tuntuu kovin vähäpätöiseltä, kun luottamus itseensä ja koiraansa on tapissaan.
Iltapäivällä aloitettiin Jaakon ratatreenillä, jossa ideana oli nollaratatavoite. Radalle oli laitettu kolme ajanottolaitetta, jolla siis saatiin kolme kaksi väliaikaa ja tietty suoritusaika ihan täsmällisesti sadasosineen. Siinä pistettiin aika kovaa suorituspainetta hyvin tiukasti tarkoituksena siis saada ulos kisanomainen suoritus kaikkinensa. Rata oli suunniteltu vielä niin, että yhtään ei saanut jäädä odottelemaan tai varmistelemaan koiraa, koska se kostautuu sitten viimeistään parin esteen päässä hyvin ratkaisevasti myöhässä olemisella, joten piti liikkua hyvinkin rohkeasti ja kiireestä huolimatta ohjata huolellisesti.
Alussa oli ensin vähän ajoitushaastetta (alku oli muistaakseni vuoden 2011 karsinnoista, joka oli aikamoinen virhesuma silloinkin), mutta tämän ratkaistua ripeämmillä liikkeellelähdöillä loppu sujuikin varsin mallikkaasti. Sen jälkeen Jaakko piti pienen briiffin harjoituksen syvimmästä olemuksesta ja tilastollisesti nopeimmista suoritustavoista ko. radalla. Itsehän meinasin sopivasti tukehtua tässä vaiheessa ihan vaan pulloveteen ja jouduin sitten kesken kaiken siirtymään vessan puolelle räkimään röörit auki. Takaisin tullessa oli sitten naama punainen luonnollisesti ja siellä jo varmaan kelattiin, että nyt petti kantti ja itku tuli kovassa paineessa :D Jaakkokin jo kysyi, et uskaltaaks hän enää puhua mulle, mutta selvensin, että tässä oli kyseessä ihan tyylipuhdas tukehtuminen.
Briiffin jälkeen kasailtiin ohjaussuunnitelma uudelleen läjään ja sit ei muutaku baanalle uudelleen. Kakkosesteelle (rata alkoi siis kentän toisesta päästä toiseen olevalla suoralla: 1 hyppy, 2 pakkovalssi, 3 pussi, 4 muuri, johon tarttee tiukan käännöksen) treenasin kerran "poikkeustapauspakkovalssin", jossa tavoite on säästää yksi askel pakkovalssista, jotta pääsee liikkeelle kauempaa ja askelta aiemmin. Kun normaalisti pakkovalssilla merkataan siiveke selkä koiraan päin, tässä pakkovalssissa se tehtiinkin naamari koiraan ja vastaisella. Yllättävän toimiva! Tämän jälkeen lasautettiinkin sitten tehdä nolla tauluun ja siihen nähden, että viikonlopun kaikista koirakoista vain kolme nollaa, suoritus sai aikamoiset kehut. Ja kehut mm-mitalistilta on kuitenkin sellaisen henkilön suusta, joka tietää mistä puhuu ;)
Radalla piti liikkua rohkeasti persjätöillä ja jopa yhden sulavan japanilaisen sinne sai tehtyä. Muutamassa kohtaa olisin saanut rohkeammin liikkua pois edestä, kun videolta näki miten koira joutu vähän kiertomään mun takaa päästäkseen esteelle, mutta kaikenkaikkiaan siis meidän vedoksi äärimmäisen hyvä. Etenkin olen ihan hämmästynyt yhä tuon otuksen radanlukutaidon ja estehakuisuuden kehittymisestä! Sillä on tosi vahva fokus suorittaa tehtävä, kun se on sille vaan ajoissa annettu ja mä pystyin siirtymään jo rohkeasti seuraavaan ohjaukseen. Nyt alan ymmärtää miten persjättö tehdään oikein: sen pitää olla valmis jo ennen kuin koira laskeutuu edelliseltä esteeltä. Piste.
Toinen hyvä vinkki oli se, että rataantutustumisessa kentän laidalta pitäis nähdä missa mun virtuaalikoira menee. Ja nyt virtuaalikoira ei ole siellä mukana, vaan enemmänkin teen sitä juttua itselleni. Tässä on siis itsellä paljon kehitettävää ja sanoinkin, että kokemattomuus paistaa tässä läpi, koska joudun keskittymään vielä niin paljon omaan tekniseen suoritukseen. Ehdottomasti tämä tulee jatkossa rataantutustumisiin kuitennii lisäksi. Kaikenkaikkiaan siis tosi hyvä treeni ja taas askeleen verran kirkkaampana mulla on mielessä mistä se oma ohjaussysteemi oikein koostuu ja missä me ollaan hyviä.
Illan viimeiseksi treeniksi meillä oli jäänyt Janitan kestävyystreeni. Siinä siis ideana tehdä 22 esteen rataa virheestä poikki -mentaliteetilla ja 22 jälkeen rataa jatkettiin suoraan taas ykkösesteeltä uudelle kierrokselle. Sinne oli viljelty mm. koko kentän pituudelta serpentiini, jossa molemmissa päissä takaakierrot, suoraa putkea, rytmitystä, linjojen hakua ja kaikki tämä myös silloin kun kierrosten lisääntyessä on enemmän myöhässä ja tarvitaan toimivia suunnitelma B:tä. Ekalla kerralla käytiin läpi haastavat paikat ja tokalla kierroksella sitten scoreboardin kimppuun.
Janitalla on tosi tarkka silmä huomata asioita, joita muut ei huomaa. Esimerkiksi meidän kohdalla se huomasi minun kääntävän etäällä tehtyihin takaakiertoihin ihan liikaa olkalinjaa ikäänkuin jeesatakseen koiraa, mutta todellisuudessa se ei vaan sitä enää tartte ja sillä vaan saa linjan venähtämään pitkäksi. Näissä tarvitsee vain ja ainoastaan keskittyä koiraa lähinnä olevan siivekkeen reunaan ja se riittää. Seuraavan esteen linjaus pitää olla koiralla selvillä jo sillä hetkellä, kun se ländää edelliseltä, joten vinossa ländätyt on taas vaikeampi korjata esteen jälkeen.
Me oltiin koko viikonlopun viimeinen koirakko ja sen verran Janita heitti painetta niskaan, että 15/29 oli pystynyt tekemään edes sen yhden radan nollana (22 estettä) ja meidän tehtävä olisi sitten kääntää prosentit nollaratojen puolelle. "Nou hätä, se on Jalmarsson" tuumasi herra J ja tehtiinkin sitten 48 (!!!) estettä putkeen virheettömästi. Siis yli kaksi kierrosta! Java olisi mennyt enemmänkin, mutta kipparin jalat alkoi jo sakkaamaan siinä sprinttaillessa sen verran, että ohjaus levähti ja koira lipesi esteen väärältä puolelta. Virheeksi olisi siis laskettu aivan kaikki riman tiputuksista lähtien, joten voinko tyytyväisempi olla. Ihanasti saatiin tsemppausta ja kannustusta kentän laidalta isommaltakin poppoolta ja raikuvat aploodit vielä lopuksi, joten siihen oli varsin hyvä päättää tämä viikonloppu.
Saatiin treenata viikonloppu äärimmäisen kovassa seurassa ja upeaa oli huomata, että oltiin ihan oikeassa paikassa. Pieni pilkullinen shelttini ei jäänyt ollenkaan varjoon upeiden bc:iden joukossa, vaan esiintyi edukseen ja teki mahtavasti omaa juttuaan ja sen hyvin auliisti myönnänkin, että minulla on hyvä koira. Se ei ole nopein eikä reikäpäisin, mutta kääntyy upeasti ja meidän yhteinen juttu koirakkona on vaan niin uniikkia. Paljon on kehitettävää ja fiksattavaa, mutta paljon ollaan tultu eteenpäin jo silkassa puolessa vuodessa. Ja mikä tärkeintä, agility on äärimmäisen hauskaa meidän molempien mielestä, vaikka virheitä joskus tuleekin :)
Enää minulla ei ole joku sheltti, vaan the sheltti.
Tuntuu äärimmäisen hyvältä onnistua tuollaisena viikonloppuna tuollaisessa seurassa. Ja se onnittelujen ja kehujen ja tsempin määrä, joka saatiin niin treenien vetäjiltä kuin muilta treenaajilta on jotain ihan huikeaa. Jos näillä ei jaksa taas treenaa ja painaa läpi vaikka sen harmaan kiven, niin milläs sitten :) Voisin siis sanoa, että Next Level -viikonloppu toimi meidän osalta äärimmäisen loistavasti juurikin tuolla fiilispuolella ja se fakta, että siihen viikonloppuun on saanut menemään yli kolmesataa tuntuu kovin vähäpätöiseltä, kun luottamus itseensä ja koiraansa on tapissaan.
Tältä näytti aksamonsteri hotellilla aamupalan jälkeen syliin ängetessä - kummasti siitä kuoriutui taas hallilla ihan eri kaveri :D |
Iltapäivällä aloitettiin Jaakon ratatreenillä, jossa ideana oli nollaratatavoite. Radalle oli laitettu kolme ajanottolaitetta, jolla siis saatiin kolme kaksi väliaikaa ja tietty suoritusaika ihan täsmällisesti sadasosineen. Siinä pistettiin aika kovaa suorituspainetta hyvin tiukasti tarkoituksena siis saada ulos kisanomainen suoritus kaikkinensa. Rata oli suunniteltu vielä niin, että yhtään ei saanut jäädä odottelemaan tai varmistelemaan koiraa, koska se kostautuu sitten viimeistään parin esteen päässä hyvin ratkaisevasti myöhässä olemisella, joten piti liikkua hyvinkin rohkeasti ja kiireestä huolimatta ohjata huolellisesti.
Alussa oli ensin vähän ajoitushaastetta (alku oli muistaakseni vuoden 2011 karsinnoista, joka oli aikamoinen virhesuma silloinkin), mutta tämän ratkaistua ripeämmillä liikkeellelähdöillä loppu sujuikin varsin mallikkaasti. Sen jälkeen Jaakko piti pienen briiffin harjoituksen syvimmästä olemuksesta ja tilastollisesti nopeimmista suoritustavoista ko. radalla. Itsehän meinasin sopivasti tukehtua tässä vaiheessa ihan vaan pulloveteen ja jouduin sitten kesken kaiken siirtymään vessan puolelle räkimään röörit auki. Takaisin tullessa oli sitten naama punainen luonnollisesti ja siellä jo varmaan kelattiin, että nyt petti kantti ja itku tuli kovassa paineessa :D Jaakkokin jo kysyi, et uskaltaaks hän enää puhua mulle, mutta selvensin, että tässä oli kyseessä ihan tyylipuhdas tukehtuminen.
Briiffin jälkeen kasailtiin ohjaussuunnitelma uudelleen läjään ja sit ei muutaku baanalle uudelleen. Kakkosesteelle (rata alkoi siis kentän toisesta päästä toiseen olevalla suoralla: 1 hyppy, 2 pakkovalssi, 3 pussi, 4 muuri, johon tarttee tiukan käännöksen) treenasin kerran "poikkeustapauspakkovalssin", jossa tavoite on säästää yksi askel pakkovalssista, jotta pääsee liikkeelle kauempaa ja askelta aiemmin. Kun normaalisti pakkovalssilla merkataan siiveke selkä koiraan päin, tässä pakkovalssissa se tehtiinkin naamari koiraan ja vastaisella. Yllättävän toimiva! Tämän jälkeen lasautettiinkin sitten tehdä nolla tauluun ja siihen nähden, että viikonlopun kaikista koirakoista vain kolme nollaa, suoritus sai aikamoiset kehut. Ja kehut mm-mitalistilta on kuitenkin sellaisen henkilön suusta, joka tietää mistä puhuu ;)
Radalla piti liikkua rohkeasti persjätöillä ja jopa yhden sulavan japanilaisen sinne sai tehtyä. Muutamassa kohtaa olisin saanut rohkeammin liikkua pois edestä, kun videolta näki miten koira joutu vähän kiertomään mun takaa päästäkseen esteelle, mutta kaikenkaikkiaan siis meidän vedoksi äärimmäisen hyvä. Etenkin olen ihan hämmästynyt yhä tuon otuksen radanlukutaidon ja estehakuisuuden kehittymisestä! Sillä on tosi vahva fokus suorittaa tehtävä, kun se on sille vaan ajoissa annettu ja mä pystyin siirtymään jo rohkeasti seuraavaan ohjaukseen. Nyt alan ymmärtää miten persjättö tehdään oikein: sen pitää olla valmis jo ennen kuin koira laskeutuu edelliseltä esteeltä. Piste.
Toinen hyvä vinkki oli se, että rataantutustumisessa kentän laidalta pitäis nähdä missa mun virtuaalikoira menee. Ja nyt virtuaalikoira ei ole siellä mukana, vaan enemmänkin teen sitä juttua itselleni. Tässä on siis itsellä paljon kehitettävää ja sanoinkin, että kokemattomuus paistaa tässä läpi, koska joudun keskittymään vielä niin paljon omaan tekniseen suoritukseen. Ehdottomasti tämä tulee jatkossa rataantutustumisiin kuitennii lisäksi. Kaikenkaikkiaan siis tosi hyvä treeni ja taas askeleen verran kirkkaampana mulla on mielessä mistä se oma ohjaussysteemi oikein koostuu ja missä me ollaan hyviä.
Snii demonstroi kuinka rankkaa onkaan manageroida koko viikonloppu |
Janitalla on tosi tarkka silmä huomata asioita, joita muut ei huomaa. Esimerkiksi meidän kohdalla se huomasi minun kääntävän etäällä tehtyihin takaakiertoihin ihan liikaa olkalinjaa ikäänkuin jeesatakseen koiraa, mutta todellisuudessa se ei vaan sitä enää tartte ja sillä vaan saa linjan venähtämään pitkäksi. Näissä tarvitsee vain ja ainoastaan keskittyä koiraa lähinnä olevan siivekkeen reunaan ja se riittää. Seuraavan esteen linjaus pitää olla koiralla selvillä jo sillä hetkellä, kun se ländää edelliseltä, joten vinossa ländätyt on taas vaikeampi korjata esteen jälkeen.
Me oltiin koko viikonlopun viimeinen koirakko ja sen verran Janita heitti painetta niskaan, että 15/29 oli pystynyt tekemään edes sen yhden radan nollana (22 estettä) ja meidän tehtävä olisi sitten kääntää prosentit nollaratojen puolelle. "Nou hätä, se on Jalmarsson" tuumasi herra J ja tehtiinkin sitten 48 (!!!) estettä putkeen virheettömästi. Siis yli kaksi kierrosta! Java olisi mennyt enemmänkin, mutta kipparin jalat alkoi jo sakkaamaan siinä sprinttaillessa sen verran, että ohjaus levähti ja koira lipesi esteen väärältä puolelta. Virheeksi olisi siis laskettu aivan kaikki riman tiputuksista lähtien, joten voinko tyytyväisempi olla. Ihanasti saatiin tsemppausta ja kannustusta kentän laidalta isommaltakin poppoolta ja raikuvat aploodit vielä lopuksi, joten siihen oli varsin hyvä päättää tämä viikonloppu.
Saatiin treenata viikonloppu äärimmäisen kovassa seurassa ja upeaa oli huomata, että oltiin ihan oikeassa paikassa. Pieni pilkullinen shelttini ei jäänyt ollenkaan varjoon upeiden bc:iden joukossa, vaan esiintyi edukseen ja teki mahtavasti omaa juttuaan ja sen hyvin auliisti myönnänkin, että minulla on hyvä koira. Se ei ole nopein eikä reikäpäisin, mutta kääntyy upeasti ja meidän yhteinen juttu koirakkona on vaan niin uniikkia. Paljon on kehitettävää ja fiksattavaa, mutta paljon ollaan tultu eteenpäin jo silkassa puolessa vuodessa. Ja mikä tärkeintä, agility on äärimmäisen hauskaa meidän molempien mielestä, vaikka virheitä joskus tuleekin :)
Enää minulla ei ole joku sheltti, vaan the sheltti.
23.3.2013
Seuraava taso: osa 1
Loppuviikosta tuli ilmoitus naamakirjaan, että viikonlopun Next Level -leirille olisi paikka vapautunut ohjaajan loukkaantumisen vuoksi. No minähän sitten sen enempää arpomatta päätin sen napata kuljeksimasta ihan vaikka loman alkajaisten kunniaksi, koska mieltäni sattuu kovin kiinnostamaan eri kouluttajat ja josko sieltä joku vinkki aina tarttuisi takataskuun. Niimpä suunnattiin sitten lauantaiaamupäivänä Jalmarin ja managerin kanssa kohti Turkua.
Koska NL-leirien ratojen julkaisu on kielletty (kuin myös omien videoiden), joudutte nyt tyytymään sitten ihan vaan tekstimuotoiseen raporttiin. Viikonlopun konseptihan on aika rankka etenkin nyt sattui sitten olemaan juurikin ratatreeniviikonloppu. Neljät treenit viikonloppuun (2+2) ja viidelle koirakolle on joka kerta aikaa se satakunta minuuttia, joten voitte arvata kuinka monta kertaa siinä ehtiikään hioa rytmitystä ja omaa tekemistä :D Satuin itse aikamoisen tasokkaaseen bc-ryhmään huippujen kanssa, mutta eipähän meidänkään ainoana mediedustajana tarttenut suorituksia hävetä.
Kärkeen aloitimme Elina Jänesniemen opissa. Elinan opeissa Java on ollut kahdesti aiemmin, joten vähän jo saatettiikin arvata mitä tuleman pitää. Ja niinhän siellä sitten oli aikastamoisen kimurtantti 35-esteen ratapläjäys, jossa oli vaan yksi sääntö: kaikki puhuminen on kielletty. Korkeintaan kontaktikäskyt oli sallittu. Tämähän minulle tuottaa suurta tuskaa, kun se mölinä vaan mainaa aina puskea läpi jostain mielen perukoista, vaikka miten koittaa keskittyä hiljaa olemiseen. Niimpä itse jouduin tekemään ihan huikean paljon duunia jo pelkästään sen hiljaa olemisen kanssa ja siinä samalla piti sitten takaakierto-saksalais-persjättö -henkistä baanaa pitää mielessä.
Muutaman kerran lipsahti ääniohjaus päälle, mutta noin muuten pitää olla itseensäkin tyytyväinen, koska viime kesänä siitä ei meinannut tulla Elinan valmennuksessa mitään :D Ehdotankin siis jotain impulssipantaa tai tavararoiden heittelyä ohjaajan päälle, kun äänielimistä alkaa kuulua jotain. Kaikenkaikkiaan Java oli todella hyvä ja tässä harjoituksessa huomasi miten huikeasti sen estehakuisuus on kehittynyt. Helppohan sen on saksalaisia ym. väännellä, kun koira suorittaa esteen huonommallakin ohjauksella. Totaaliäänettömyyteen me ei ohjauksessa olla tähtäämässä, koska jotenkin se on itsellekin sellainen rytmityksen konsti, mutta viime kesäsestä jo viisastuneena se turha tässättely ja javattelu on unohdettu.
Elinan treenien jälkeen lähdettiin pyörähtämään hotellilla lataamassa akkuja, kun matkaa hallille ei ollut kuin se alle parikymmentä minuuttia. Oikein kiva hotla muutenkin tuli otettua ja kyllähän tätä voi koirallisille matkaajille suositella. Hotelli Harriet on siis kyseessä ja hintataso varsin kohtuullinen; huone omalla vessalla ja lemmikkimaksulla 69e ja siihen sisältyy vielä pieni aamupalakin. Meinasi sängyltä itseään kasaillessa jo tuntua iltapäivän ekat treenit, mutta saatiin sitten itsemme tsempattua takaisin Purinalle iltatreeneihin.
Iltatreeneissä päästiin sitten Mikko Aaltosen silmien alle. Teema oli virtuaalikoiran kellotus ja muutenkin eri ohjausvalintojen kellottaminen nopeimman löytämiseksi. Ensin siis kellotettiin aika ilman koiraa ja rata piti ohjata kuten koiran kanssa. Yllättävää kyllä, itse onnistuin tämän tekemään koiralliseen suoritukseen vain sekuntin erolla, joka nyt on 29 esteen radassa varsin kohtuullinen tulos kyllä. Jälleen kerran kellotuksissa kääntyminen vs. ristiineteen hyppy oli aikalailla tasoissa ja välilä aina eroa toisen hyväksi. Pyöräytys pitää laittaa tehotreeniin, koska Java näköjään lukee sen superherkästi takaakierroksi. Tässä taasen esimerkki koirastani, joka on alkanut tehdä omia ratkaisujaan aksakentällä :) Sillä välin, kun hiottiin vielä viimeistä kuviota, muut rimat oli nostettu jo makseihin. Loppuhuipennukseksi pilkullinen eläin alkoi sitten vielä joutessaan poimia maksihyppyjä ihan omana loppusuoranaan!? Että ihan niin paljon väsytti päivän aksat, että piti käydä vielä maksipomput leiskauttamassa...
Nyt taidan itsekin käpertyä peiton alle lataamaan koipia huomiselle, joten palaamme siis osa kakkoseen myöhemmin :)
Koska NL-leirien ratojen julkaisu on kielletty (kuin myös omien videoiden), joudutte nyt tyytymään sitten ihan vaan tekstimuotoiseen raporttiin. Viikonlopun konseptihan on aika rankka etenkin nyt sattui sitten olemaan juurikin ratatreeniviikonloppu. Neljät treenit viikonloppuun (2+2) ja viidelle koirakolle on joka kerta aikaa se satakunta minuuttia, joten voitte arvata kuinka monta kertaa siinä ehtiikään hioa rytmitystä ja omaa tekemistä :D Satuin itse aikamoisen tasokkaaseen bc-ryhmään huippujen kanssa, mutta eipähän meidänkään ainoana mediedustajana tarttenut suorituksia hävetä.
Kärkeen aloitimme Elina Jänesniemen opissa. Elinan opeissa Java on ollut kahdesti aiemmin, joten vähän jo saatettiikin arvata mitä tuleman pitää. Ja niinhän siellä sitten oli aikastamoisen kimurtantti 35-esteen ratapläjäys, jossa oli vaan yksi sääntö: kaikki puhuminen on kielletty. Korkeintaan kontaktikäskyt oli sallittu. Tämähän minulle tuottaa suurta tuskaa, kun se mölinä vaan mainaa aina puskea läpi jostain mielen perukoista, vaikka miten koittaa keskittyä hiljaa olemiseen. Niimpä itse jouduin tekemään ihan huikean paljon duunia jo pelkästään sen hiljaa olemisen kanssa ja siinä samalla piti sitten takaakierto-saksalais-persjättö -henkistä baanaa pitää mielessä.
Muutaman kerran lipsahti ääniohjaus päälle, mutta noin muuten pitää olla itseensäkin tyytyväinen, koska viime kesänä siitä ei meinannut tulla Elinan valmennuksessa mitään :D Ehdotankin siis jotain impulssipantaa tai tavararoiden heittelyä ohjaajan päälle, kun äänielimistä alkaa kuulua jotain. Kaikenkaikkiaan Java oli todella hyvä ja tässä harjoituksessa huomasi miten huikeasti sen estehakuisuus on kehittynyt. Helppohan sen on saksalaisia ym. väännellä, kun koira suorittaa esteen huonommallakin ohjauksella. Totaaliäänettömyyteen me ei ohjauksessa olla tähtäämässä, koska jotenkin se on itsellekin sellainen rytmityksen konsti, mutta viime kesäsestä jo viisastuneena se turha tässättely ja javattelu on unohdettu.
Koko kööri turkulaisen perinneruuan ympärillä :D |
Iltatreeneissä päästiin sitten Mikko Aaltosen silmien alle. Teema oli virtuaalikoiran kellotus ja muutenkin eri ohjausvalintojen kellottaminen nopeimman löytämiseksi. Ensin siis kellotettiin aika ilman koiraa ja rata piti ohjata kuten koiran kanssa. Yllättävää kyllä, itse onnistuin tämän tekemään koiralliseen suoritukseen vain sekuntin erolla, joka nyt on 29 esteen radassa varsin kohtuullinen tulos kyllä. Jälleen kerran kellotuksissa kääntyminen vs. ristiineteen hyppy oli aikalailla tasoissa ja välilä aina eroa toisen hyväksi. Pyöräytys pitää laittaa tehotreeniin, koska Java näköjään lukee sen superherkästi takaakierroksi. Tässä taasen esimerkki koirastani, joka on alkanut tehdä omia ratkaisujaan aksakentällä :) Sillä välin, kun hiottiin vielä viimeistä kuviota, muut rimat oli nostettu jo makseihin. Loppuhuipennukseksi pilkullinen eläin alkoi sitten vielä joutessaan poimia maksihyppyjä ihan omana loppusuoranaan!? Että ihan niin paljon väsytti päivän aksat, että piti käydä vielä maksipomput leiskauttamassa...
Päiväpeitolle on näköjään löytynyt uusiokäyttöä? |
21.3.2013
Jaaamali
Meillä oli tosi kivaa Sari Vähäniityn tehistreeneissä tiistaina. Jalmari oli niin innosta soikeana, että ei meinannut pelihousuissaan pysyä ko aksaa. Muutenkin se oli tosi pätevä ja tässäpä yksi ratapätkä lopputreeneistä ihan videoituna:
Ihastuttava työmotivaatio sillä kyllä, että jaksaa ratatreeniäkin paahtaa tuolla innolla vielä noin loppuvaiheessakin. Puomin konktakti oli huono, mutta se onkin nyt ollut tehokuurilla kontaktien erottelussa: puomille PITÄÄ pysähtyä, vaikkei A:lle tartte, niint tehdään treeneissä noita hieman tehostetusti. Kovin montaa kertaa ei jaksaisi ottaa koiraa kainaloon kesken radan kisoissa ;)
Varmempi ohjaus tuohon kepeille olisi ollut valssi ja toiselle puolelle jääminen, mutta halusimpas nyt testata kerrankin miten hyvin se a) hakee tuolta etäisyydeltä avokulmaa b) kestää aika jyrkän takaaleikkauksen. Ja niinku kuvasta näkyy, niin hyvin kesti, kunhan vaan itse pidin yllä tasaista liikettä. Karvaeläin kun reagoi hyvin vahvasti isoihin rytminmuutoksiin, niin taas oli hyvä paikka takoa omaan hattuun, että liike, liike, liike.
Sari Vähäniitty oli tällä kertaa tehnyt muutenkin oikein etenevän radan, jolla pääsi liikkumaan niin ohjaaja kuin koirakin. Jalmarille pienen blondimomentin aiheutti tuo putki 19, kun alkuun ajattelin mennä ulkokaarteen kautta. Mutta vaikka mitä teki, se aina kääntyi väärään suuntaan putkelta ja siinä tuli sitten turha lenkki, jos olisi suoraan kääntynyt viiksikarvat vasenta reunaa nuollen. Niimpä suunnitelmaksi vaihtui edellisellä saksalainen, joka loppupeleissä olikin paljon fiksumpi ja jouhevampi jatkonkin kannalta.
Ehkä upein kohta koko baanalla oli tuo esteen 23 poispäinkääntö, koska mä en olis heti uskonut, että se oikeesti lähtee vetoon. Ja jokaikinen kerta se lähti ja teki tosi tiukkoja ja varmoja poispäinkäännöksiä. Soon kovin hauska eläin <3 Jossain vaiheessahan nämäkin oikeasti alkaa olla kisarepertuaarivahvuudessa, joka itsessään on kovin kiva, niin alkaa olla enemmän työvälineitä käytettävissä.
17.3.2013
Kisafiilinkejä
Pitkästä aikaa startattiin tänään Jalmarin kanssa KKK:n skaboissa ja vaikkei tuloksilla juhlittu, niin ihan superhyvä fiilis jäi :) Harmi vaan, että en saanut ketään sinne mukaan, niin videoitakaan ei nyt ole, vaikka kahden radan osalta ne erityisesti haluaisin. Munhan piti mennä HSKH:n kisoihin huomenna, mutta koska olin just vikan ilmopäivän koko illan tehiscupissa töissä, niin en asiaa enää muistanut millään kotiin raahautuessa ja seuraavana päivänä avoinna oli sitten enää Kirkkonummen skabat. Mutta nou hätä, kylmästä hallista huolimatta, hyvällä pohjalla on aina kiva mennä kisaamaan.
<3 Java <3 Se on kyllä niin mahtis kisakaveri, kun tietää, että se antaa kyllä joka kerta ihan kaikkensa. Vaikka tehtiin kakkosradalla ihan hiuksen hieno hylly ja kolmoshyppärillä saatiin hitusen kyseenalainen vitonen kepeiltä, tänään aksa todellakin tuntui siltä miltä sen pitääkin! Ei mitään myöhässäpelastelunyhjäystä, vaan rohkeeta ja reipasta menoa. Ei harmita tuloslista (HYL-HYL-5), koska tietää, et tupla oli tänään niin lähellä, joten sieltä se vielä tulee! Viime syksyllä alettiin rakentamaan ihan toisenlaista ohjaussysteemiä, joka perustuu liikkeeseen vs. viime keväinen, jossa koira kyseli ja sen takia oli helppo sitten pelastella niitä nollia. Tänään ei toudellakaan kyselty, vaan mentiin, yeah!
Jalosella oli aika kinkkiset agiradat duunattu, jossa ansapaikkoja oli kyllä viljelty ihan enemmän kuin tarpeeksi. Siitä jo kertoo ehkä sekin, että ekalla radalla medeissä ei yhtään nollaa ja tuloksiakin vaan kolme. Meillä homma kaatui alun puomi-putki erotteluun, kun otus livahti putkeen. Olisi pitänyt itse vaan liikkua voimakkaammin. Radalla oli kuitenkin huikean vaikeita putkikulmia, joissa onnistuminen oli mulle puolivoittoa tuollaisen koiran kanssa, joka ei mitenkään erityisen putkihulluksi tunnustaudu.
Tokalla radalla tehtiinkin sitten varmaan meidän aksauran tyylikkäintä jälkeä ja siellä jäin keinulle hieman liian pitkäksi aikaa varmistamaan, ettei loikkaa kontaktilta, kun eläin jäi laskemaan keinua kontaktialueen ulkopuolella (argh, treeniä lisää :D). Sitten olinkin jo myöhässä parin esteen päässä takaakierrosta ja Java livahti väärään suuntaan. No, tästä huolimatta jatkettiin huikealla flow'lla loppuun. Taisin tehdä viisi persjättöä radalle ja ne ei todellakaan ollut mitään nilkkakolausmalleja, vaan näytin koiralle tehtävän ja luotin sen suorittavan ne sillä välin, kun lähdin jo persjättöön, jotta se olisi valmis ennen ponnistusta. Ja tällä radalla oli myös sama puomi-putki -erottelu, johon ykkösradalla kompastuttiin ja tällä kertaa tehtiin oppikirjan mukaan, super.
Viitasen hyppäri jatkoi sitten samaa kinkkistä linjaa, jossa omia ohjausvalintoja sai kyllä miettiä tarkkaan. Kepit oli siis 270 asetta umpikulma, jonka sisääntulon vieressä kahden metrin päässä suora putki (koiran siis ollessa ekan kepin oikeella puolella suora putki ihan tasan naaman edessä). Päätin vekkaa voimakkaasti edelliseltä esteeltä, jolloin vedin koiran pois putken linjalta. Saatiin sitten vitonen, kun Java hieman himmasi ja kaarsi ekaan väliin, kun olin lähtenyt aavistuksen verran liian aikaisin liikkeelle ja ehdin sitten seivaa ikäänkuin puolivalssilla vetäen koiran oikeaan väliin. Kentän laidaltakin tätä herkkää vitoskättä ihmeteltiin, mutta nou kän duu. Ei ollu femman arvoinen minun mielestäni, mutta samapa tuo sitten jos noin vähästä kiinni. Noin muuten rataan oli viljelty varsin paljon suoria putkia, joten sai juostakin ihan huolella. Paljon olisi ollut sekuntteja otettavissa pois rohkeammin lähettämällä (yhden suoran putken kävin esim. ottamassa pakkovalssilla, kun olisi voinut myös lähettää ja juosta toiseen päähän nappaamaan mukaan), mutta näilläkin eväin vauhdin puolelta oltais kyl kakkoseks noustu tuloslistassa ilman tuota femmaa.
Nyt on nollat roikkuneet niiiiiin lähellä ja niin pitkään, että pari juttua kun saadaan vielä selkäytimeen, ni superjees. Pitkä matka ollaan tultu ja nyt taas pieni askel lähempänä mitä sen pitäisi olla. Lisää luottoa koiraan ja omalta kohdalta tarkempaa tekemistä :)
Aamun lämppälenkin fiiliksiä |
<3 Java <3 Se on kyllä niin mahtis kisakaveri, kun tietää, että se antaa kyllä joka kerta ihan kaikkensa. Vaikka tehtiin kakkosradalla ihan hiuksen hieno hylly ja kolmoshyppärillä saatiin hitusen kyseenalainen vitonen kepeiltä, tänään aksa todellakin tuntui siltä miltä sen pitääkin! Ei mitään myöhässäpelastelunyhjäystä, vaan rohkeeta ja reipasta menoa. Ei harmita tuloslista (HYL-HYL-5), koska tietää, et tupla oli tänään niin lähellä, joten sieltä se vielä tulee! Viime syksyllä alettiin rakentamaan ihan toisenlaista ohjaussysteemiä, joka perustuu liikkeeseen vs. viime keväinen, jossa koira kyseli ja sen takia oli helppo sitten pelastella niitä nollia. Tänään ei toudellakaan kyselty, vaan mentiin, yeah!
Jalosella oli aika kinkkiset agiradat duunattu, jossa ansapaikkoja oli kyllä viljelty ihan enemmän kuin tarpeeksi. Siitä jo kertoo ehkä sekin, että ekalla radalla medeissä ei yhtään nollaa ja tuloksiakin vaan kolme. Meillä homma kaatui alun puomi-putki erotteluun, kun otus livahti putkeen. Olisi pitänyt itse vaan liikkua voimakkaammin. Radalla oli kuitenkin huikean vaikeita putkikulmia, joissa onnistuminen oli mulle puolivoittoa tuollaisen koiran kanssa, joka ei mitenkään erityisen putkihulluksi tunnustaudu.
Tokalla radalla tehtiinkin sitten varmaan meidän aksauran tyylikkäintä jälkeä ja siellä jäin keinulle hieman liian pitkäksi aikaa varmistamaan, ettei loikkaa kontaktilta, kun eläin jäi laskemaan keinua kontaktialueen ulkopuolella (argh, treeniä lisää :D). Sitten olinkin jo myöhässä parin esteen päässä takaakierrosta ja Java livahti väärään suuntaan. No, tästä huolimatta jatkettiin huikealla flow'lla loppuun. Taisin tehdä viisi persjättöä radalle ja ne ei todellakaan ollut mitään nilkkakolausmalleja, vaan näytin koiralle tehtävän ja luotin sen suorittavan ne sillä välin, kun lähdin jo persjättöön, jotta se olisi valmis ennen ponnistusta. Ja tällä radalla oli myös sama puomi-putki -erottelu, johon ykkösradalla kompastuttiin ja tällä kertaa tehtiin oppikirjan mukaan, super.
Viitasen hyppäri jatkoi sitten samaa kinkkistä linjaa, jossa omia ohjausvalintoja sai kyllä miettiä tarkkaan. Kepit oli siis 270 asetta umpikulma, jonka sisääntulon vieressä kahden metrin päässä suora putki (koiran siis ollessa ekan kepin oikeella puolella suora putki ihan tasan naaman edessä). Päätin vekkaa voimakkaasti edelliseltä esteeltä, jolloin vedin koiran pois putken linjalta. Saatiin sitten vitonen, kun Java hieman himmasi ja kaarsi ekaan väliin, kun olin lähtenyt aavistuksen verran liian aikaisin liikkeelle ja ehdin sitten seivaa ikäänkuin puolivalssilla vetäen koiran oikeaan väliin. Kentän laidaltakin tätä herkkää vitoskättä ihmeteltiin, mutta nou kän duu. Ei ollu femman arvoinen minun mielestäni, mutta samapa tuo sitten jos noin vähästä kiinni. Noin muuten rataan oli viljelty varsin paljon suoria putkia, joten sai juostakin ihan huolella. Paljon olisi ollut sekuntteja otettavissa pois rohkeammin lähettämällä (yhden suoran putken kävin esim. ottamassa pakkovalssilla, kun olisi voinut myös lähettää ja juosta toiseen päähän nappaamaan mukaan), mutta näilläkin eväin vauhdin puolelta oltais kyl kakkoseks noustu tuloslistassa ilman tuota femmaa.
Nyt on nollat roikkuneet niiiiiin lähellä ja niin pitkään, että pari juttua kun saadaan vielä selkäytimeen, ni superjees. Pitkä matka ollaan tultu ja nyt taas pieni askel lähempänä mitä sen pitäisi olla. Lisää luottoa koiraan ja omalta kohdalta tarkempaa tekemistä :)
12.3.2013
Treeniä Crufts -henkeen
Tästähän alkaa tulla jo perinne, että aina merkittävien aksatapahtumien jälkeen treenirataankin haetaan näitä samoja kinkkisiä paikkoja. Luonnollisesti treeniradan hitusen eri koko aiheuttaa pientä päänvaivaa, mutta hyvin Jaana oli taistellut esteiden kanssa. Kyseessä siis agirata sunnuntailta, jossa Jaakko kaahotteli tyylikkäästi kolmanneksi:
Jalmari oli jätetty managerin kanssa auton takakonttiin kolmeksi tunniksi Oreniuksen luennon ajaksi, mutta veikkaan pienen pilkullisen unohtaneen tuollaiset traumat sillä hetkellä, kun auto vaappui Pitkäsuontielle. Luonnollisesti sain myös aika pahaa silmää siitä hyvästä, että hän joutui ihan takkiin pukeutumaan odotteluajaksi. Se osaa siis ihan omanlaisen "kohta-oksennan-hyi-yöks-takki" -ilmeen, kun luonnonlapsi ei ymmärrä miksi jotain rytkyjä ylipäätän tarvitaan.
Oltiin siis aikapaljon myöhässä treeneistä, joten käytännössä rataantutustuminen oli pikainen tsekkaus missä mitkäkin numerot on, hyvät lämpät ja siitä sitten samantien radalle. Ajattelin kokeilla sylkkäriä neloselle, joka onnistuikin ihan törkeän upeasti, mutta näemmä estehakuisuuden kasvaessa otus nappasi sitten myös kolmosen väärältä puolelta matkalla puomille. Siihen olisi voinut kokeilla flippiä, mutta vaihdoin plänin sitten neloselle ihan vaan yliheitoksi. Suurimmalle osalle koirista todennäköisesti tämä on muutenkin nopeampi vaihtoehto, mutta Java onkin ihan poikkeus sen kääntymisskillsseissä, joten sylkkäri olisi ollut hyvinkin potentiaalinen vaihtoehto.
Puomin jälkeinen elämä oli mielenkiintoinen, koska jos sen teki normaalisti liikkeessä, koira lähti tosi hyvin liikkeen mukaan muurille ja siitä takaakiertoon, mutta jos se tehtiin alastulokontaktilta paikaltaan, Herra J ampaisi 17 putkeen :D Ihana! Muutaman kerran repeilin ihan huolella, kun sinne se nyt vaan oli päättänyt mennä putkeen ja aikamoinen irtoaminen, kun käytännössä itse olin vasta keinun kohdalla siinä vaiheessa. Ja kuvitelkaa, Jalmari itse, jonka mielestä aiemmin putket ovat olleet ihan turhia, kun mammaa ei ole voinut ottaa mukaan. Aika huikeasti sen estehakuisuus on kyllä viimeisen puolen vuoden aikana petraantunut ja mun kiltti pieni Java -koira on vaihtunut karvaiseksi agilitypedoksi.
Käännökset juoksu-a:lla ei ole läheskään valmiit, joten ne pitäisi ottaa treenilistalle nyt aika huolella. Sandersin ja Trkmanin dvd:t siispä esiin jossain vaiheessa. Jos ennakoivasti tein valssin, niin jälkimmäinen loikka tuli kontaktialueen ylälaitaan ja taisipa kerran tehdä yhdellä pompulla. Toistaiseksi nämä pitää nyt mennä suoraan ja tehdä sitten käännökset ländäyksen jälkeen suoraan. Tämän jälkeen rata menikin sitten ihan näytöstyyliin jokaikinen kerta. Etenkin toi keppikulma oli monelle haastava, mutta hienosti se haki oikein vaan lähettämällä 11 hypyltä. Keinulle tein persjätön, niisto 15, lähetys putkeen ja muuri leijeröiden ja persjättö valmiiksi 18 hypyn taakse. 19 oli vielä toi putken kaukaisempi pää, joka on näköjään kuvastakin jäänyt pois.
Superkivat treenit siis ja olin ihan silkkaa hymyä noista putkiin lipeämisistä. Saatiin hyvä flow radalle ja siihen päälle vielä monta onnistumista; keppikulma, puomin 2on2offit, superhyvä leijeröinti ja kerrankin oikea-aikainen persjättö 18-19 väliin.
10.3.2013
Mitä tulee, kun laitetaan reilu parikymmentä toisilleen tuntematonta shelttiä samalle lenkkipolulle?
No shelttilenkki tietty! Saa olla kyllä niin ylpeä rodustaan, kun voidaan tuollainen hunnilauma päästää irti ihan keskenään siitä huolimatta, että joukossa on eri-ikäisiä uroksia ja narttuja. Siitä onkin toooosi pitkä aika, kun itse olen ehtinyt edellisen kerran lenkkipoppoon messiin, kun viikonloppuisin ollut koulutuksia, kisoja tai muita menoja, joten tänä aamuna olikin ihana huomata, että tänäänhän voi lähteä vielä Vihtiin shelttiporukassa hauvoja ulkoiluttamaan.
Huomaa myös miten noi omatkin otukset ovat aikuistuneet. Vaikka Java on hyvinkin täpäkkä omanarvonsa tunteva, itseluottamusta pursuileva koiralapsi, se puhuu varsin hyvää koiraa. Muutaman kerran se sanoi iholle tulevalle nuorelle urokselle, että otahan pikkasen ilmaa väliin ja muuten se nuuskutteli kohteliaasti niin poijjaat kuin tytöt häntä tötteröllä. Ja eniten se sitten keskittyi vaan juoksentelemaan ympäriinsä, niinkuin tarkoitus olikin :)
Ihastuttavan järkevä siitä on kyllä tullut daamienkin kanssa. Eilenkin oltiin lenkillä juuri juoksunsa aloittaneen kanssa, niin kyllähän se rekisteröi tämän, mutta antoi Cipun olla sen jälkeen. Lähinnä lykkäsi käyntikortin kouraan, että palataan asiaan viikon-parin päästä. Se kun nykyään on niin kovin tietävä jo milloin ne hurmaamiskeinot pitää laittaa peliin ja millon niitä säästellään. Nytkin se kävi coolisti daamit moikkaamaassa häntää heilutellen ja jatkoi siitä matkaa. Ja ennätys hurmaamistaktiikoista oli tän edellisen deitin kanssa se pari minuuttia ;)
Snii sitä vastoin sai muutamankin sydänjuuriaan myöten rakastuneen nuoren ihailijan koko lenkin ajaksi, joiden mielestä nyt oli löytynyt oikein ykkösluokan kinkku. Sen verran näköjään silläkin jo ikää ja näkemystä, että jaksoi ihan todella hyvin vaan ignooraa nämä ihastuneet varjot ja välillä sitten liian tuttavalliseksi tullessa väläytti upean hymyn. Mutta ei mitenkään ahdistunut näistä tiiviistäkään rakkaudenosoituksista ja selkeästi osasi itse hanskata oman tonttinsa ilman mamman apua.
Lenkki tehtiin aika kapealla metsätiellä, niin oikein sen ihmeellisempiä kirmauskuvia ei siellä saanut, kun sattui olemaan vaan toi 70-200mm lasi mukana. Hetkeksi pysähdyttiin kääntöpaikkaan keskelle baanaa, niin otin sitten itsekin kameran toviksi esiin. Tässäpä siis shelttimäistä sunnuntaita. Ja jos joku nyt löytää oman otuksensa noista, niin saahan noita kyllä käyttää :)
Olipa kiva nähdä paljon tuttuja ja myös niitä uusia naamoja! Autoon pakkasin kaksi onnellista koiraa ja unillehan nuo tepsutteli kotonakin, niin ei tarvinnut edes potea huonoa omatuntoa päiväkahveille lähtemisestä ilman koiria. Viikonloppuna on siis hankittu aito raitisilmamyrkytys molempina päivinä ja otettu varsin chillisti. Huomenna paluu arkeen Oreniuksen luennon muodossa ja sieltä sitten kiidämme treeneihin. Kuulemma killeri KAT:n kisojen KV-hyppis on tulossa, joten sitä odotellessa ;)
Huomaa myös miten noi omatkin otukset ovat aikuistuneet. Vaikka Java on hyvinkin täpäkkä omanarvonsa tunteva, itseluottamusta pursuileva koiralapsi, se puhuu varsin hyvää koiraa. Muutaman kerran se sanoi iholle tulevalle nuorelle urokselle, että otahan pikkasen ilmaa väliin ja muuten se nuuskutteli kohteliaasti niin poijjaat kuin tytöt häntä tötteröllä. Ja eniten se sitten keskittyi vaan juoksentelemaan ympäriinsä, niinkuin tarkoitus olikin :)
Ihastuttavan järkevä siitä on kyllä tullut daamienkin kanssa. Eilenkin oltiin lenkillä juuri juoksunsa aloittaneen kanssa, niin kyllähän se rekisteröi tämän, mutta antoi Cipun olla sen jälkeen. Lähinnä lykkäsi käyntikortin kouraan, että palataan asiaan viikon-parin päästä. Se kun nykyään on niin kovin tietävä jo milloin ne hurmaamiskeinot pitää laittaa peliin ja millon niitä säästellään. Nytkin se kävi coolisti daamit moikkaamaassa häntää heilutellen ja jatkoi siitä matkaa. Ja ennätys hurmaamistaktiikoista oli tän edellisen deitin kanssa se pari minuuttia ;)
Snii sitä vastoin sai muutamankin sydänjuuriaan myöten rakastuneen nuoren ihailijan koko lenkin ajaksi, joiden mielestä nyt oli löytynyt oikein ykkösluokan kinkku. Sen verran näköjään silläkin jo ikää ja näkemystä, että jaksoi ihan todella hyvin vaan ignooraa nämä ihastuneet varjot ja välillä sitten liian tuttavalliseksi tullessa väläytti upean hymyn. Mutta ei mitenkään ahdistunut näistä tiiviistäkään rakkaudenosoituksista ja selkeästi osasi itse hanskata oman tonttinsa ilman mamman apua.
Lenkki tehtiin aika kapealla metsätiellä, niin oikein sen ihmeellisempiä kirmauskuvia ei siellä saanut, kun sattui olemaan vaan toi 70-200mm lasi mukana. Hetkeksi pysähdyttiin kääntöpaikkaan keskelle baanaa, niin otin sitten itsekin kameran toviksi esiin. Tässäpä siis shelttimäistä sunnuntaita. Ja jos joku nyt löytää oman otuksensa noista, niin saahan noita kyllä käyttää :)
Oma duo <3 Ja Jalmari istuu Natin hännän päällä?! |
Nuusk! |
Hertta kyttää nameja |
Jej, lentävää lunta! |
Elmo (?) päivystää penkalla tilannetta |
Pikku-Piraija sai houkuteltua uhrin potkimaan lunta |
Harald silmäilee tiukasti Jalmaria, mut Jalmaripa fiksuna poikana väistää tuijotusta |
Suloinen reippailija |
Sniillä oli vaihteeksi myös narttukavereita moikkaamassa |
Moikka! |
Näin onnellinen auringonpalvoja löytyi lenkiltä |
Tarkempi syyni käynnissä |
Luna paistattelee päivää |
Välillä pitää tsekata, et onhan oma perhe kans lähellä |
9.3.2013
Keltaista mollukkaa havaittu
Huikean hienoa, iso A ja viikonloppu! Heti kärkeen siis hauvojen lauantairevittelyä Porvoosta Helin lauman kera. Hieman paybackiä siis tästä viikosta, kun olen puoliskon työmatkan takia karvanaamojen yh ja jonkinverran sattunut sitten iltamenoja tälle viikolle, joten koirilla on ollut kovin tylsää. Ei ollut sitten tänään ja nyt ne nukkuvat hyvin onnellisena jaloissa sohvan toisessa päässä.
Perjantai-iltana kävin kuuntelemassa aksaliiton ja HSKH:n yhteisproggisluentoja aiheista koiran biomekaniikka ja suorituksen optimointi. Mustahan on siis tullut ihan rakennefriikki sitä mukaa, kun olen enemmän opiskellut shelttiä rotuna ja aksaa lajina. Alkaa siis hahmottua itselle miltä oikeanlainen sheltti näyttää ja mistä osista se koostuu, jotta se säilyisi pienenä kauniina sulavaliikkeisenä paimenkoirana. Samaan hengenveton opiskelen mielelläni enempi koiran rakenteen toimintaa, koska sattuu kiinnostamaan noinkin vaativan lajin kuin aksan harrastajana.
Tänään lenkillä sain sitten napattua omistakin kuvat tähän väliin, kun Helin sain narun päähän. Toki ovat ihan au naturel, kun sattui repusta näyttelyhihna löytymään (oikein hienosti Javan kaulurikin ihan miten sattuu ja muutenkin herra vähän lönköttää), mutta näkeehän niistä kuitenkin ajatuksen: Jalmarin erittäin pätevät etukulmaukset ja Snipin hienot takakulmaukset. Mitä enemmän mää tuota Natin kuvaa kattelen, niin sitä enemmän sille kyllä sen yhden pentueen haluaisin tehdä. Pieneksi nartuksi sillä on kiva luusto, hyvät mittasuhteet ja hyvä pää. Kassellaan syssymmällä siis... ;)
Joku aika sitten sain kans kivoja uutimia Jalmarin viimeisimmän morsion statuksesta. Rtg:ssä oli varmoja ruotoja ainakin neljä ja sen lisäksi "jotain", mistä ei nyt ottanut selvää, joten vähintään neljää Jalminia odottelemme siis syntyväksi ensi viikonlopulla. Paljon peukkuja siis sinne suuntaan! Toivottavasti viikon päästä on toinen erä maailmassa jälkikasvua turvallisesti :)
Treenipuolella onkin ollut vaan lähinnä pientä kotitreeniä keppien aloitusvälin hakuun ja 2on2off -käskylle. Ojankoon kun ei tälläisellä 8-16 duunarilla vaan ole mitään asiaa, kun kuukaudessa siellä on kolme neljästä viikonlopustakin varattu tapahtumille. Parit aamutreenit sentään ehditty vetäistä, joissa teemana vaan irtoaminen ja estehakuisuuden viilaus. Ja onhan toi otus kyllä parantanut ihan huikeasti noillakin osa-alueilla. Treeninä oli ihan yksinkertainen kasi-kuvio kentän leveydeltä, jossa toisessa päässä mutkaputki vauhdin luomiseksi ja tehtävänä mahdollisimman vähän liikkumatta kentän puolesta välistä ohjata kolmen hypyn kaari toisella kenttäpuoliskolla.
Mut aamutreenit on kyl tosi jees näin talven kääntyessä kevääksi. Jäähkälenkin voi tehdä jo auringonpaisteessa ja lataa siinä omatkin akut paljon paremmin, kuin kahvia juoden. Ja sit se on superjees jättää kotiin kaksi hyvin tyytyväistä koiraa nukkumaan, kun itse suuntaa kohti duunia tai vaihtoehtoisesti jää etäpäivä tekemään, niin ei karvasihteeritkään sitten häiriköi. Ainut vaan, että ei kovin monena aamuna kyllä viikossa ihan noin aikaisin herätä, kuin mitä aamutreenit matkoineen ja lämmittelyineen ja jäähdyttelyineen vaatii :D
Tehtävä: Kuinka monta koiraa merlemyrskyssä? |
Snipi hämmentämässä malinoispakkaa kanssa |
Nakki-sprintti! |
Kiki ihan kauhusta kankea, kun sai Jalmarilta sinistä silmää |
Leidit lähti kertomaan varikselle, että pelto on varattu |
Sillä välin Java tuli raportoimaan mammalle |
Perjantai-iltana kävin kuuntelemassa aksaliiton ja HSKH:n yhteisproggisluentoja aiheista koiran biomekaniikka ja suorituksen optimointi. Mustahan on siis tullut ihan rakennefriikki sitä mukaa, kun olen enemmän opiskellut shelttiä rotuna ja aksaa lajina. Alkaa siis hahmottua itselle miltä oikeanlainen sheltti näyttää ja mistä osista se koostuu, jotta se säilyisi pienenä kauniina sulavaliikkeisenä paimenkoirana. Samaan hengenveton opiskelen mielelläni enempi koiran rakenteen toimintaa, koska sattuu kiinnostamaan noinkin vaativan lajin kuin aksan harrastajana.
Tänään lenkillä sain sitten napattua omistakin kuvat tähän väliin, kun Helin sain narun päähän. Toki ovat ihan au naturel, kun sattui repusta näyttelyhihna löytymään (oikein hienosti Javan kaulurikin ihan miten sattuu ja muutenkin herra vähän lönköttää), mutta näkeehän niistä kuitenkin ajatuksen: Jalmarin erittäin pätevät etukulmaukset ja Snipin hienot takakulmaukset. Mitä enemmän mää tuota Natin kuvaa kattelen, niin sitä enemmän sille kyllä sen yhden pentueen haluaisin tehdä. Pieneksi nartuksi sillä on kiva luusto, hyvät mittasuhteet ja hyvä pää. Kassellaan syssymmällä siis... ;)
Jalmari 3,5v |
Snii 5,5v <3 |
Treenipuolella onkin ollut vaan lähinnä pientä kotitreeniä keppien aloitusvälin hakuun ja 2on2off -käskylle. Ojankoon kun ei tälläisellä 8-16 duunarilla vaan ole mitään asiaa, kun kuukaudessa siellä on kolme neljästä viikonlopustakin varattu tapahtumille. Parit aamutreenit sentään ehditty vetäistä, joissa teemana vaan irtoaminen ja estehakuisuuden viilaus. Ja onhan toi otus kyllä parantanut ihan huikeasti noillakin osa-alueilla. Treeninä oli ihan yksinkertainen kasi-kuvio kentän leveydeltä, jossa toisessa päässä mutkaputki vauhdin luomiseksi ja tehtävänä mahdollisimman vähän liikkumatta kentän puolesta välistä ohjata kolmen hypyn kaari toisella kenttäpuoliskolla.
Mut aamutreenit on kyl tosi jees näin talven kääntyessä kevääksi. Jäähkälenkin voi tehdä jo auringonpaisteessa ja lataa siinä omatkin akut paljon paremmin, kuin kahvia juoden. Ja sit se on superjees jättää kotiin kaksi hyvin tyytyväistä koiraa nukkumaan, kun itse suuntaa kohti duunia tai vaihtoehtoisesti jää etäpäivä tekemään, niin ei karvasihteeritkään sitten häiriköi. Ainut vaan, että ei kovin monena aamuna kyllä viikossa ihan noin aikaisin herätä, kuin mitä aamutreenit matkoineen ja lämmittelyineen ja jäähdyttelyineen vaatii :D
Aamutreenitunnelmia |
1.3.2013
No, ollaan me jotain reenattukin
Jaana oli taas pistänyt parastaan ja tällä kertaa kehitellyt reeneihin hauskan putkihässäkän. Kyllä siinä rataa rakentaessa pienet hihihi:t pääsi itse, jos kultakin "Ai vielä putki?!". Hauskoja jippoja tässä baanassa kaikenkaikkiaan ja etenkin tuollaisen nopean koiran kanssa yksikin väärä ryntäily ja juoksentelu pelastamaan hyllyttää loppuradan, kun sinne ei vaan sitten enää ehdikkään. Tässä siis päästiin juoksemaan ja samaan aikaan vahvistamaan koiran irtoamista ja esteenlukua (aka putki-puomi -erottelua).
Vastaava radan alku on tainnut olla jossain Jyväskylän kisoissa tyyliin Huittisen käsialaa, joten olikin hauska päästä sitten testaamaan vastaavaa ihan käytännössäkin. Mä olin ihan hämmästynyt miten tyylikästä jälkeä Herra Jalmari sai radalla aikaiseksi! Muutamaan otteeseen rynnin päälle kontaktierotteluissa, niin putkeenhan se eläin sujahti, mut jos jäin hitusen taakse ja annoin sen käskyllä valita esteen, ni tadaah!
10-11 oli paha, kun käytännössä koira piti saada puomin väärältä puolelta käskytettyä toiseen putkeen ja Jalmarsson tykkäsi ampua kuin tykin suusta suorasta putkesta lenkittämään toisen putken suun ohi. Sai aika tiukasti kutsua "JAVA" niin, että halli varmaan soi, että saatiin fokus käännettyä ajoissa kohti vieressä olevaa putkea. Saatiimpas onnistumaan, yayy!
Loppuun otettiin vielä irtomistreenin kannalta tuota kuviota 1-4 ja sillä asetelmalla, että lähdin liikkeelle puomin päästä. Ei olis vielä syksyllä tuota tehty, mut voi vitsi miten hieno fiilis, kun homma toimii. Pelkästään rytmittämällä se toimii noinkin kaukaa ohjaten, eikä yhtään pukkaa soijaa itselle. Sitä tavoitetta kohti siis jatkossakin :)
Tiistaina päästiin sitten Linnailemaan, osa 2. Hyvään saumaan sattui meille tuurausvuoro huipputehikseen, kun päästiin jatkamaan viime viikon takaaleikkaussettiä käytännössä siitä mihin satuttiin jäämään. Alkuun siis viime kerran viimeisen treenin hiontaa ja siitä sitten jatkettiin pykälää vaativammaksi. Ja sitähän se kyllä on, ku viiden metrin väleihin pitää takaaleikkauksia runnoa. Tekemistä siinä kyllä oli, mut huhhuh mikä huikea fiuwis, että me tehtiin kasille asti ne putkeen ne takaaleikkaukset! Sen verran toispuoleinen tuppaa ohjaaja olemaan, että vasemmalla ohjatessa koira meinasi tehdä lukitusvirheitä, joten treenilistalle siis erityisesti nämä. Muutenkin pitää takaaleikkauksen dynamiikkaa miettiä ihan huolella yksittäisellä esteellä mikä on etäisyys, kulma, lukitus jne.
Laitetaan siis hattuun Teemun teesit kuinka asioita tehdään aksaradalla:
- Ohjaajan tehtävä on kertoa koiralle seuraava este
- Koiran tehtävä on lukita este
- Ohjaajan tehtävä on ennakoinnilla kertoa sitä seuraava este
- Koiran tehtävä on lähteä ennakointiin, kun edellinen tehtävä valmis
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)