27.2.2017

Pikkuhukka aksaa, kohta virallisesti!

Lapsinokkelon ekat oikeat kisatkin on lyöty sitten systeemiin. Oumai. jännää! Onhan tämä koira tosiaan jo pari kertaa päässyt elämässään supermöllit juoksemaan, ni kyyyyyllä se ihan kisavalmis jo on :D Olisi ollut kiva kipaista sille vähän möllejä alle kisarutiinien harjoitteluun, mutta epiksiä on tosi huonosti näköjään nyt tarjolla, niiden aikataulujen ennustaminen liian vaikeeta ja toisaalta taas monesti myös episten radat on vähän liian vaikeita. Hieno ajatus, ettei nyt kaikki tekisi nollaa, mutta sitten unohtuu se turvallisuus, kun jotkut koirat on sinkoilijoita, eikä jää odottelemaan tai väistelemään kipparia (minua ei ne nollat kiinnosta, mutta vaaratilanteiden väistely ja etukäteen ennustaminen on työlästä). Niin, ja sitten se hintakin. On kai vähän karannut lapasesta epävirallisten starttien hinnat, jos 8e/startti saa siitä riemusta maksaa ja ihan oikeat kisatkin saa jo HSKH:llä kympillä. 


Taidoiltaan pikkuhukka jo aikamoisen hyvällä tasolla, mutta suuri kysymysmerkki on niiden kisarutiinien rakentaminen ja fokusointi olennaiseen. Koirana Piipaa on varsin vilkas ja se ehtiikin tilastoida tuhat asiaa ympäristöstä siinä vaiheessa, kun moni muu vasta haukottelee. Sillonko se on tekemismoodissa, niin sehän keskittyy vain ja ainoastaan aksaan ja välillä mulle kiroilemiseen, jos oon sen mielestä ollut myöhässä. Tekemisen ulkopuolella se on sitten sellainen härvääjä.

Ennole.

Pipantti on ollut valtavan hieno haastavissa Jennan tekniikkatreeneissä ja vastapainoksi nappasinkin sille sitten Niinulta kisavalmiiden ratatreenin, niin sai myös sitä itsenäistä etenemistä vahvistettua. Myös puomin "ykkösiä" pitää sille saada alle etenkin eri puomeilla ja eri ympäristöissä. Kun sillä onnistuu ykköset, niin voi olla aika varma kriteerin ymmärtämisestä ja taitotasosta - jos suoritus vakioituu vasta useammilla toistoilla, se ei ole kisavalmis. Nää onkin mennyt tosi hienosti! Tosin nyt fokuksessa on ollut ne suorat exitit ja haasteita on lisätty vasta seuraavilla toistoilla, koska missään nimessä koko ohjauspatteristo puomin jälkeen ei ole valmis.


Oli valtavan hyvät treenit kyllä Niinulassa! Pikkuaasi saa erityisen ison sydämmen tuosta yhdestä puomientrystä, josta tulee ihan täydellisen vinoon lujaa, mutta korjaa itse JA osuu vielä loistavasti. Olin itse aikamoisen ruosteessa ajoituksissa (tällä koiralla kokoaminen pitää tulla tosi ajoissa!) ja sen sellaista pientä sekoilua, mutta se on vähän sitä hienosäätöä. Ehdittiin tehdä sitten lisäksi varsinaisen viikkoradankin osat johonkin 20:een asti, kun kisavalmiiden veto oli aika piisofkeik.

Rauhallinen, kyllä.

Meillä oli poikkeuksellinen viikko, kun sattui molemille koirille peräkkäisinä päivinä treenit oman kalenterisekoilun takia. No, en ruvennut sitten säätämään sen enempää, vaan mentiin keskiviikkona myös Sannin treeneihin. Pikkunokkelo pääsi ennen treenejä juoksemaan metsään koirakamun kanssa puoleksi tunniksi ja se aloitti sitten treenit radanrakennuksen päälle. Se oli ihan omituinen! Niin vaisu ja ihanko kaikki tehot puuttuis. Se teki sellain "ihan kivaa nättiä" ja lelussa roikkui kyllä, mut ei millään edellisen päivän kaltaista normimenoa. Mä olin ihan hoo-moilasena, että wtf?!

Need for speed, Pipantti edition


Kunnon puolesta sille ei tosiaan ole mikään ongelma aksaa peräkkäisinä päivinä ja juoksutkin oli ja meni, tosin jälkimmäisen piikkiin meinasin aluksi laittaa. Pipantin äitikoirahan on vähän draamallinen juoksujen kans ja sillä ei oikein voi kisaa juoksujen jälkeen, kun on valeraskaus niin kovin rankkaa - olin jo vähän kauhuissani, et eikai tämä NYT muutu sellaiseksi. Lopetin sitten treenit vähän kesken ja treenikamutkin sano, et eroa onku yöllä ja päivällä esim. viime viikkoon. Nooooooo, päästiin hallista ulos, ni pikkukoira pääsee just katoksen ulkopuolelle ja vetäsee maailman pisimmät pisut. HUOH! Mikä ääliö :D Oli vähä liian kivaa juoksennella Islan kanssa, ni saatto unohtua yks ihan olellinen asia - pisulla käynti. Näihin ongelmiin ei uroskoiran kanssa ole tullut törmättyä...



Onneksi minulla oli treenipaikka myös Javalle seuraavaan ryhmään, niin pääsin tekemään harkan rakkaan terapiakoirani kanssa tuon episodin jälkeen. Harmillisesti meidän eka veto ei ehtinyt videolle asti, mut vaikka rata oli aikamoisen haasteellinen kaikkine linjaushaasteineen, niin johonkin pariinkymmeneen asti vedeltiin lämpimikseen, ennekun palkkailin. Ja sen kanssa ehtikin sitten hyvin reenailla koko radan, kun varsinaisesti tartte mitään hinkata. On se kyllä hieno epeli sekin!

Tässä vielä sen sijaan Javan tuuraustreenit tiistailta Akatemialta:

19.2.2017

Virheen pelko on kehityksen loppu

Näinkin raflaavan aiheen alla käytiin treeneissä varsin hyvää keskustelua Jennan kanssa. Piippanen on koulutettu vähän eritavalla kuin Java (tai suurin osa suomalaisista koirista) ja olen koittanut rakentaa sille & minulle sopivaa ohjaussysteemiä. No, ihan ei vielä olla perillä, vaan se työ jatkuu niin kauan kuin otuksen kanssa aksaillaan, mutta ainakin jotain raameja on saatu tauluun paikalleen.

Eniten olen ehkä innoissani asioiden tekemisestä eri tavalla ja siitä oppimisprosessista. Joissain mennään ehkä vähän metsään ja joissain enempi maaliin, vaan joka tapauksessa opitaan kokoajan jotain uutta. Tärkein tavoite kun ei ole kuitenkaan tehdä siitä sitä huikeintaövereintämegatsämpioonmaailmanmestaria - sen sijaan korjailen virheitä ja puutteita, joihin edellisen kanssa tullut törmättyä ja sen lisäksi rakennetaan vahvuuksien päälle sopivia juttuja. Toki mieluusti otetaan vastaan kaikki mahdollinen menestyskin, se ei kuitenkaan ole se meidän päämotivaattori.

Tämän viikon treeni oli aikamoisen tekninen ja vaikea, etenkin tuollaiselle kaksivuotiaalle, joka ei ole edes mölliradalla startannut. Jälleen kerran tosin pikkukoira todisti vääräksi kuvitelman "vaikeudesta", jos tehdään samoja asioita, joita on ennenkin treenattu, vaikka esteet olisivat vähän hassusti. Teemana siis pitkiä estevälejä, esteiden ohituksia, leijeröintejä.

Ohjaajafokukseen haluaisin pikkukoiran vaihtavan ihan vaan käskyllä estefokuksesta. Se toimii ehkä 70% tapauksista, mutta joskus liikesuunta on houkuttelevampi indikaattori. Tässä treenissä piti ohitella niin hyppyjä, putkia ja keppejä, joista kepit meinasi olla absoluuttisesti vaikein. Jostain ihmeen syystä pikkukoira pitää kepeistä :D Ei ehkä se yleisin aksahaaste kuitenkaan...

Meidän piti vähän testailla sitten vaihtoehtoisia ohjauksia muutamiin ohituksiin, mutta siinä sitten vähän pohdiskeltiin, että omassa systeemissä pitäisi kuitenkin pysyä ja sitä treenata. Ja pitäisi uskaltaakin antaa sille koirallekin haasteita ja toisaalta tsäänssi onnistua isosti. Mitäpä sitä suotta hinkkaamaan asioita, joita sekin osaa. Kontrolliagiltyä jos meinaa välttää, niin virheisiinkin pitäisi suhtautua varsin neutraalisti. Puolivalssin tai vastakäännösten sijaan vahvistetaan ohjaajafokuskäskyä ohituksissa silloin, kun se olisi ykkösvaihto - tämän, kun pitää mielessä niin siinäpä ehkä sauma kehittyä eteenpäin sen sijaan, että menisi taaksepäin ja Jennakin oli tästä samaa mieltä. Jos sen saa opetettua tarpeeksi hyväksi, se saattaa olla heittämällä nopeampi kuin oma steppailu linjan muutoksessa.

No, harjoitukset jatkuvat ja olen aidosti hämmästynyt jokaikinen kerta, kun sen kanssa kentälle hipsii. Nuo nyt on kuitenkin arvokisakoirien treenihaasteita ja silti se suoriutuu opettamattakin asioista - kun tässä on tämä ohjaajan pitkä saikkukin alla. Kisakalenteria on sentään alettu jo silmäilemään episten puutteessa, katsotaan tekeekö lapsikoira kisadebyyttinsä oman seuran maaliskisoissa :) Yikes!

16.2.2017

Pikkutermiitti jo kaksi!


Tämä pikkuharmaa ehti siis maanantaina täyttää jo kaksi ja minä se vaan olen ihan tasan yhtä järkyttynyt, että miten se on edes mahdollista! Pennuksi saatan sitä ajoittain kutsua ihan huomaamatta, koska se on vähän hölömö ajoittain :) Mutta hitsi, kun siitä onkin kasvanut kaunis sheltti! Niin on paketti kyllä minun mieleen.

Satuin selailemaan Pipantin vauvakuvia ja niitä oli niin älyttömästi, että päätimpä samalla tehdä videon. Ihanaa, kun on niitä pentukuvia kerrankin paljon! Meinaa hymyilyttää joka kerta, kun katson tuota pätkää. Se nyt vaan on tuollainen "PIPANTTI PITÄÄ ASIJOISTA!" -tyyppi <3




Tottakai juhlat piti olla :'D

6.2.2017

Treenimääristä agilityssä, näin meillä

Minulta on useampi kysellyt miten paljon treenaan agilityä tai mikä minun mielestäni on hyvä määrä. Yhdellä sanalla se on helppo: vähän (agilityä, enemmän muuta). Minä haluan omalta osaltani olla rakentamassa harjoittelukulttuuria, jossa koira ei ole harrastusväline, vaan ensisijaisesti perheenjäsen ja kaikki muu on siinä sitten ekstraa. Niimpä myöskään meillä ei koirat vaihda kotia sen takia, että ne eivät olisi aksaan sopivia tai jotenkin rikki, vaan tulevat ihan jäädäkseen.



Nyt kun minulla on nuori koira aloittamassa omaa uraansa ja kisauran loppupäässä oleva otus, treenin määrä on rajallinen itse kentällä. Kumpikaan näistä ei tartte telineillä treeniä määräänsä enempää ja tämä on puhtaasti siitä syystä, että kun koira oppii käytännössä vaan sen ekan viisi minuuttisen, hyöty-haitta -suhde on äkkiä katollaan, kun loukkaantumis- ja ylikuormitusriski kasvaa harjoittelun edetessä. Minulla on ihan kohtalainen insentiivi toisaalta taata Ionalle pitkä ja terve harrastusura ja toisaalta taas pitää Java kondiksessa lajinkin suhteen nyt, kun sen osaamistaso alkaa olla huipussaan.



Tällä hetkellä se siis tarkoittaa sitä, että lajitreeniä nämä tekevät noin kaksi kertaa viikossa. Toinen on yleensä ohjattu ja toinen vapaatreeni. Joskus voi tulla kolmekin, mutta ne on sitten poikkeusviikkoja. Vapaatreenin kesto kentällä on maksimissaan 10min x 2 ja niihin mennään tekemään ennalta suunnitellut 2-3 treeniä. Ohjatut treenit on yleensä sen 12-15min kentällä ja siinä tietty pölinää iso osa ja itse äksöniä pari-kolme minuuttia.


Kun minulla on fysiikaltaan täysin valmis, kisatasoinen koira, jolla lähdetään hiomaan sitten pakettia kasaan, treenin määrä voi olla välillä suurempi. Tällä siis tarkoitan lähinnä 3-6 vuotiasta koiraa, joka pystyy henkisesti ja fyysisesti jo suoriutumaan laadukkaasti vaikkapa treeniviikonlopuista, jossa saattaa se neljä lajitreeniä mahtua kalenteriin. Tai kisoja sattuu viikonloppuun ja silti treenejä saattaa se muutama olla siihen päälle.

Varon nuoren koiran kanssa vetämästä liian äärimmilleen jaksamisen suhteen, jotta en opeta sille käytösmallia, jossa se alkaa säädellä jaksamista radalla siltä varalta, että vielä tehdään lisää vaikkei jaksaisi. Kun radalla ollaan töissä, sinne pitää laittaa 100% likoon. Sen takia ajallisesti siellä ei kannatakaan seisoskella tuntitolkulla. Enkä toisaalta halua koiriani opettaa myöskään siihen, että aina pitää olla sata eri aktiviteettiä, jotta kotona ei roikuta verhoissa samantien vapaapäivänä.


Treenaamalla kerran-kaksi viikossa ei toki huippukoiria tehdä. Sen takia tehdäänkin paljon muuta tukemaan sitä varsinaista esteharjoittelua, koska itse agility on vaan temppuja siinä missä muutkin. Viikossa pyritään tekemään yksi anaerobinen voimatreeni, eism. frisbeenheittoa, mäkitreeniä, hankikahlausta, uimista, koirakaverin kanssa rälläystä. Sieltä haetaan mm. intervallikestävyyttä ja kiihdytysvoimaa. Luonnollisesti jäähdettelyt ja lämmittelyt kuuluu näihin olennaisena osana, jotta saadaan kanssa sitä maitohappoa liikenteeseen.



Temput ja muu lajiharjoittelu kuuluu myös viikottaiseen ohjelmaan. Kehonhallintaa, kehontietoisuutta, ohjaajan & koiran suhdetta, leikkimistä jne. Meillä siis koirat tokoilee viikoittain, jotta ylläpidetään sittä oppimisen ja yhdessä tekemisen mentaliteettia. Samalla vahvistuu myös se sosiaalinen palkka. Esim. paras tapa treenata kääntymistä, kuuntelua ja ohjaajafokusta on juurikin erilaiset temput, eikä itseasiassa aksaesteet.



Välipäivinä palauttavat pitkät kävelylenkit on se tärkein osa viikkoohjelmaa. Mieluusti vaikkapa metsässä vapaana hyvää pitkää ravia. Sen lisäksi koirat pitävät viikossa ainakin sen yhden totaalilepopäivän, jolloin ei tehdä mitään lyhyitä lenkkejä ihmeempää. Työt voi joskus pakottaa enempäänkin, mutta eipähän nuo siitä hermostu. Näiden päivien tarkoitus on toimia myös henkisen palautumisen suhteen.



Jossain tutkimuksessa oli muistaakseni todettu, että koiralla menee neljä päivää kisapäivän jälkeen tiputtaa kortisolit samaan lähtötasoon, joten tuo henkisen puolen balanssi kohtuullisen tärkeä asia myös. Kovaviettinen treenaaminen tuottaa sitä stressiä koiralle ja kokoajan adrenaliinin pitäminen tapissa ei ole hyvä kenellekään. Tämä on koiran henkinen puoli on minun mielestäni turhan aliarvostettua harjoittelun osanan tällä hetkellä ja helposti ajatellaan treenin rasituksia vain lihasten työllä. Kyllä minunkin koirat haluaisi aksata joka päivä, eikä niiltä intoa puutu treenata pidempään - mutta mikä on järkevää, onkin toinen juttu.



Lähinnä minun teesini ovat siis vähemmän on enemmän ja monipuolisuus kunniaan. Treenin lisäksi siis riittävä lepo, laadukas vaihteleva lihashuolto (hieronta, fyssari, osteopatia), tarpeeksi totaalilomaa lajista (vähintään se pari kuukauden jaksoa vuodessa plus lyhyemmät), harjoittelua tukevat lisäravinteet (öljyt, vitamiinit, glukosamiini jne. jne.), säänmukainen pukeminen, laadukas ravinto, kehonhallinta, hyppytekniikka, terveet luustokuvat. Mikään tästä ei takaa tervettä koiraa, mutta tällä ainakin todennäköisyydet on omalla puolella, jos saa vielä ripauksen onnea matkaan. Minä olen hyvin onnellinen 7,5v kisakoiran omistaja, joka on vielä huippukunnossa jatkamaan rakastamaansa lajia ja samaan aikaan minulla on nuori koira, joka on teknisesti jo nyt isukkiaan taitavampi vähällä lajitreenillä ja sen kanssa vain taivas on rajana, jos se pysyy kunnossa. Plus minulla on pian kymppivuotias seniori, josta ei ikää arvaa päällepäin.

Olenko unohtanut jotain olennaista? Kommentteja, mielipiteitä, muita tapoja?


3.2.2017

Mitäpä meille?

PAO:n 4kk "synttäreitä" juhlistettiin viime viikolla välikuvilla ja ihan hyvältähän tuo operaatio alkaa näyttämään. Periaatteessa olen siis nyt rajoitteeton, paitsi kovalla juokseminen on vielä kielletty pari kuukautta. Ei siis mitään lenkkiä yms. ulkona vielä kävelyä kovempaa. Tokihan minun piti sitten agilitystä kysyä, että mitenkä joustavalla keinonurmella, niin kohtuudella sitä sitten. Työtä on vielä ihan kamalasti edes normaaliin liikkeeseen, mutta jatketaan harjoituksia! Tämän kunniaksi pistimme ilmon sisään sitten Vantaan eo-hallikisoihin, joten tulemme sinne sitten tekemään vajaan puolen vuoden breikin jälkeen kisacomebackin :) Tavoitteita ei ole muuta, kuin fiilistellä.


Tämä viikko on vietetty niin tiiviisti töiden parissa Osloa myöten, että kaikki agilityyn viittaava on jäänyt vähän luonnollisestikin pois agendalta. Onneksi viime viikolla sentään kävi vallan satumainen munkki ja sain tiistaille Javalle tuurauksen Akatemialle ja keskiviikkona sitten tietty Piipaan omat Jenna-aksat Ojangossa. Sen viikon tähti oli kyllä niin Herra Jalmari, hitsi se oli hieno <3 Vähän tästä inspiroituneena laitoimme ilmon sitten muutaman viikon päähän menemään, että joskos sitä pystyisi jo kokonaista rataa juoksemaan sielläkin.



Keskiviikon treeneissä teemana oli erikoisesteet, niiden lukitseminen, A:lta kääntyminen 180 astetta ja meidän omat tavoitteet keinun palkkaamattomuudesta. Erikoisesteet eivät näköjään minkäänlainen ongelma pikkukoiralle, eikä yhtään nikotuta enää keinulta palkan poisjättäminenkään. Sen sijaan noi A:lta käännökset on vielä aika hc koiralle, joka ei ole niitä suoraankaan tehnyt kovin montaa, mutta siihen nähden ihan hyvää ongelmanratkontaa pikkukoiralta. Jostain syystä ohjaaja oli heikoin lenkki, kun sylkkärin tekeminen ei onnistunut ei niin millään. Nooooh, vähän saa olla ruosteessa!


Huvittavin episodi kävi treenin puolivälissä, kun Iona kolautti rimaa wrap -hypyssä ja se oli ihan pöyristynyt, että mikä juttu tämä, rima potkii?!?! Jos verrataan isukkiinsa, joka ei aina sillälailla huomaa, vaikka koko este sattuisi kaatumaan siinä tekemisen tuoksinassa. Universumi haluaa ehkä tarjoilla minulle näin toisella kierroksella rimavarman koiran. No, aikamoisen hienosti vaan pikkukoira paahtaa jo samoja harjoitteita, kuin 3-luokan koirat, vaikka yhteenkään möllikisaankaan asti ei olla vielä päästy.