26.11.2013

Ihan raunioilla

Järjestettiin Jennin kanssa hyvin pikaisella aikataululla shelttien rauniopäivä osa 2 ja koska mukaan mahtui, niin tottakai laukkasimme paikanpäälle myös oman kokoonpanon voimin. Pieni syyspuhuri hiveli osallistujia siinä määrin, että olisi ehkä itseltääkin tukka lähtenyt päästä ilman pipoa. Eikä pitkät kalsarit olleet olleenkaan liioiteltu varuste. Mutta koiraihmiselle tässähän ei ole mitään outoa, että pukeutumiseen pitää panostaa, jotta narina lakkaa.







Olikin hypermielenkiintoista nähdä minkälainen muistijälki sinne pilkulliseen kaaliin oli viime kerralta jäänyt, kun otuksella saatiin lamppua syttymään enemmän ja enemmän. Intoa puhkuen Herra Kalmari oli taas hommiin lähdössä. Alkuun taas pieni makkararinki, jolla muistutellaan otukselle, että mahtavat palkinnot löytyvätkin niiltä ihmishahmoilta ja hienosti se kävi koluamassa tarkkaan pulleroiden rippeetkin kitusiinsa. Siitä siirryttiin tekemään muutama näkölähtömuistuttelu ja voi video miten upeasti se lähti maalimiehen hakuun! Ihan suoraan häntä tötteröllä se paahtoi hakuhommiin, eikä tarttenu minkäännäköisiä apuja.

Toinen veto oli vähän haastavampi, kun maalimies näyttäytyi näköesteen takaa ja sen jälkeen kipitti sivumalle piiloon annetun etumatkan turvin. Nytpä Java joutui ihan oikeisiin hommiin ja olin ihan hämmästynyt miten itsenäisesti se tarttui kadonneen maalimiehen haasteisiin. Se lähti tekemään hienosti pistoja ja hakukaaria, josta kerran lähetin sen uudelleen matkaan ja eipä aikaakaan, kun maalimies ja broileripallerot oli löydetty.



Sitten siirryttiin rauniopuolelle, jotta saatiin myös alustat mukaan harjoitukseen. Ensimmäinen tehtiin maan alle kuoppaan ja toinen tunneliin. Eka olikin haastava Javalle, kun se tiesi, että tuolla se tyyppi on, mutta pohti kovin miten sinne pääsee. Romuramppia pitkin mun piti käydä sille sitten näyttämässä, että tästä näin on niinku lyhyin reitti, kun toinen yritti kovasti pohtia vaihtoehtoista tietä maalimiehen luokse. Hienointa on kuitenkin, että se jaksaa tehdä töitä ja yrittää ratkoa ongelmaa, vaikkei heti meinannutkaan aueta, eikä heitä hanskoja tiskiin, että en osaa. Tämäkin maalimies löydettiin ja tehtiin vielä Jennin kanssa myöhemmin testi toistamalla sama, että oliko sille menny mitään jakeluun ja hyvinpä oli taas lamppu syttynyt.

Innokas hakuilija

Tästä mää menennn

No täällä se tyyppi on alla!

*nuusk* Juu, on


Nyt pitääkin ihan miettiä...

:P

Tehdäänkiin niin, että tuupataan mamma ensin kuoppaan!

Neljäs treeni tehtiin sitten maanalaiseen tunnelistoon. Maalimies käskettiin konttaamaan kolmisen metriä pitkän putken päähän isompaan kammioon ja sinne sitten koiran piti uskaltaa perässä. Supertaitavasti sinnekin sheltit sujahteli ja yhden kanssa meinasi olla enemmän ongelmana se, että miten se saadaan sieltä pois, kun niin olisi ollut luolakoiran elämä siistiä ja mielenkiintoista :D Javakin kävi ensin kurkkaamassa, teki pienen tutkimuskierroksen, että onko tämä ainut reitti ja meni sitten tunnelista hakemaan maalimiehen pois.

Kukkuu maalimies, löysin!

Tulenn!


Sokerina pohjalla otin sitten vielä Frouva Nippertonin kanssa pyörähtämään rauniolla, kun managerikin oli autossa odottamassa. Pitäähän sitä nyt ehta hupinumero olla tarjolla :) Yllättävää kyllä, jopa Nikke oli aikamoisen taitava, vaikka odotuksia ei siihen suuntaan juuri ollut kasattu. Siellä se hiihteli raunioilla menemään äärimmäisen reippaasti broiskupullan reipastamana ihan muina ankkoina ja näyttipä diggaavankin vielä.





Tästä innostuneena ajattelin tehdä sen kanssa vielä muutaman hakuharjoituksen, kun Jenni ja Mikaela suostuivat koekaniineiksi. Hassuteluosuus olikin sitten tähän kytköksissä, kun Jennikin naureskeli pikkumustalle, että se tekee töitä ihaku noutaja. Häntä heiluu hurjasti, hirvee meno päällä kokoajan, jotain piti tehdä, mutta unohtui jo, keppi - oooooo-, ai ei se, oliko mulla jotain muutakiin kadoksissa jne. Heti toisella sekin kyllä tajusi jo jujun, että niin sitä namia saikin tuolta piiloon menevältä tyypiltä, eikä pitänyt keppejä hakea :D Maailman somin Nikke <3

Hurjan hauska ja mielenkiintoinen rauniopäivä vol. 2 siis meidän osalta paketoitu. Koirilla näytti olevan äärimmäisen kivaa ja sen lisäksi oli jälleen suorastaan luksusta todistaa upeita shelttisuorituksia jälleen kerran :)

22.11.2013

Laumamme kasvoi

... Onneksi vain väliaikaisesti värivikaisella merlevillakoiralla :D 


Ylpeä mamma Nippe on tämän urotyön takana. Javalta sain pienen tupsun kauluria harjattua irti, mutta pääasiassa siis tuloksesta vastaa ihan täysin tuo pieni musta eläin, joka päätti irroittaa alusvillan. Pieni koira, iso tukka.  

Villakoiran isukiksi veikkaan Natin isointa rakkautta, Karvapasaania. Karvapasaani on siis ehkä universumin rumin lelu, jonka Java on jostain voittanut, mutta Natin mielestä paras ikinä. Sitä kannellaan mukana nukkumaan makkariin, lekottelemaan sohvalle, heiteltäväksi syliin. Samaa näköä lapsensa kanssa, eikö?


18.11.2013

Reenilätinää vol. 1308975

Mä alan jo pikkuhiljaa epäillä, että pilkullinen karvalakkini ehkä käyttää minun työpaikalla viettämäni ajan reenaamiseen. Ajoittain kun tulee sellainen fiilis, et miten se voi osata tän ja tän, ko ei sille ole a) opetettu ja b) treenattu. Ehkä mun pitää jotain perunajauhoa tupsutella iPadin näytölle, ni se jää kiinni jauhoisine tassuineen sitten itse teosta ;)

Otus oli nimittäin ihan superpäheä viime viikon Niinun treeneissä! Rata oli jokseenkin haastava, mutta meille äärimmäisen hyvin sopikin taas vaihtelun vuoksi sellainen baana, jossa saa ihan oikeesti jopa mennä eteenpäin, eikä tartte kikkailua kikkailun perään. Ja Jalbert kiitti ja kuittasi mahdollisuudesta ja oli ihan huikean hyvä. Meidän onneksi lepakkovuorosta puuttui pari koirakkoa, joten aikaakin oli vallan ruhtinaallisesti. Ehdittiinkin käydä koko rata läpi ja vähän testailla eri vaihtoehtojakin.



Kepeille asti ei tarvinnut itse pygätä muuta kuin yksi valssi ja takaaleikkaus. Koiruus sai sitten tehdä loput duunista. Kepeiltä tein poispäin käännöksen muurille, jonka Java haki joka kerta ihan superupeasti. Hyvin pystyi leijeröimään kepit, kun se ei edes vilkaissut missä kippari tepastelee, kun hänellä on the Tehtävä työn alla. Seuraava hämmennyksen paikka oli pätkällä 10-19, kun ajattelin ihan huvin ja urheilun vuoksi leijeröidä putken, että jos se menisi. Ja tsiisus, sehän meni :o 10 päällejuoksu ajoissa ja 14 takaaleikkaus. Sen jälkeen hauvalla olikin urku auki pituuden vastakäännökselle asti ja täytyy todeta, että jopa leijeröimällä putki sinne teki tiukkaa ehtiä, kun niin nohevasti Herra Ihanitse päätti esteitä poimia. 

20-26 välillä sen pystyi todella kaukaa lähettämään putkelle 23, jotta itsepääsi merkkaamaan 24 putken. Kepeillä nou probleemos, kunhan vaan itse pysyi liikkeessä, jotta takaaleikkaus oli selkeä. Puomin jälkeen olin itse vähän epäselvyyden partaalla, että miten 27-30 kannattaisi ohjata. Kokeilin siihen ensin 28 lähetystä pimeään putkikulmaan, mutta siinä itselle tuli maailman isoin kiire ohjata enää 29 putkea ulkokautta, joten suunnitelma B esiin. Niinulla olikin hyvä vinkki, että miksipä en ohjaisi 28 putkea itseasiassa leijeröimällä ko. putken pakkovalssiin ja siinähän sitä hämmästelinkin, että miksipä en, koska koira meni sen ihan törkeän upeasti. Oppisi itse vielä nuo paikat hahmottamaan kisoissakin, koska leijeröinnit ei tuolle koiralle näytä tuskaa tuottavan, kunhan ohjaaja viitsii vaan liikkua oikeaan suuntaan.

On se kyllä vaan makea aksaeläin tuo Herra Kalmari, tykkään!

Ainiin, viikonloppuna käytiin katkaisemassa miltei parin kuukauden kisatauko Hyvinkäällä yhdellä startilla. Olin unohtanut, että Hyvinkään hallissa on ihan kamalan liukas puinen A ja oikein pahaa teki kuunnella, kun parit maksit lähti nolla vauhdista sitä ylöskiipeämään suurinpiirtein kynnet kipinää iskien. En oo päässy kertaakaan juoksu-A:ta tekemään puisella kammotuksella, koska oman seuran välineistö on "liian hyvää" ja ulkonakin nykyään joka kentällä kumirouhepäällysteiset a-esteet. Niimpä odotetusti kontaktivitonen radalta ja ihan lopussa vedin otuksen yhden esteen ohi, kun vekkaamalla koira kääntyi superhienosti ja vähän liian voimakkaasti lähdin vetämään seuraavalle ohjaamatta edellistä.

En kuitenkaan lähtenyt korjaamaan, koska koiraa ei voi omista mogista rangaista ja toisaalta taas tärkeämpää saada se sujuva rata, kuin tulos. Samaa jankutan noille omille koulutettavillekin, että ei ole mitään järkeä jäädä jotain väärää putken päätä korjaamaan kisoissakaan, jos koiran on sinne itse ohjannut (ja jos asiaa pitää edes alkaa miettiä, niin silloin vika on yleensä kaksijalkaisessa), kun mitään se ei siitä opi ja voipi käydä ennen pitkää päinvastoin. Koira oppiikin, että ei kannatakkaan edes koettaa tulkita kipparin ohjeistuksia, kun ei kelpaa kuitenkaan. Niimpä maailman paras Jalmari rallatteli maaliin kohti kanafilepalkkaa ja käytiin Hyvinkäällä asti yhden hyllyn takia :)

Viikonloppuna duo pääsi myös taasen raunioille etsimään maalimiehiä, mutta palataan siihen vähän myöhemmin. Kivempi tää blogi on kuitenkin niin, että kuulumiset lagaa vähintään viikon-pari siihen pisteeseen, että unohtaa jo itsekin mitä piti laittaa ylös ;)

13.11.2013

Kuvapläjäys

Nythämää vasta hokasin, että en ookkaa vissiin pariin kuukauteen juuri kameran sisälmyksiä blogiin laittanut. Siitä hyvästä nyt tuleekin sitten oikein överi yliannostus karvakasoja syksyllä. Tosin mä en ymmärrä miksi tää bloggeri muuttaa osan sävyt ihan päin hanuria, kun omalla koneella ne on vielä ihan jees. No, koitan selvitä tämän tuskan kanssa :)

















6.11.2013

Hippulat vinkumaan

Java, luetko sää mun blogia? Myönnä heti, senkin kiero turkis :D

Mulle nimittäin tuli vähän sellain fiilis illan treeneissä, että ne korvat oli mukana myös muuten kuin estetiikan takia. Lievää lapasesta lähtemistä toki ajoittain, mutta se nyt kuuluu kuvioon standardina. Pitkästä aikaa päästiin siispä Janne Karstusen treeneihin ja sinäänsä aina hyödyllistä meille, kun ollaan kuitennii aika paljon Jannen silmien alla päästy treenaamaan aluevalmennuksienkin puitteissa. Ja muutenkin, tuolla määrällä kokemusta ja näkemystä jokaiselle löytyy kyllä vinkkejä moneen lähtöön :)



Eka pätkä oli kybäputkeen asti. 3-8 rallatuksen tein sulavasti seinän puolelta, joka toimi meille ihan superhyvin. Sen verran vielä hiottiin, että mahdollisimman kaukaa lähetin 5 + 7 käännöshypyt ja yllättävää kyllä, Jalmarin käännökset oli superina vieläkin tiukemmat, kun se sai ihan itse tehdä kokoamisen kaikessa rauhassa. Ekalla vedolla otus irtosi vielä hienosti putken sijasta suorittamaan 20 hypyn väärästä suunnasta, koska hänen mielestään kipparin ohjeet eivät olleet tarpeeksi selkeät ja silloin pieni eläin saa tehdä ihan niinkuin parhaaksi katsoo.

Toisessa pätkässä juju olikin sitten rytmitykset. Jostain kumman syystä me onnistuttiin tässä aikamoisen nohevasti, vaikka rataantutustumisen jälkeen kysymysosiossa esitinkin huoleni siitä, että mitä jos ohjaajalla on kaksi vasenta jalkaa. Koska tuolla radallahan sai pyöriä ja valssailla ihan koko rahalla kyllä ja yleensä ylimääräiset vasemmat raajat eivät asiaa juuri helpota. Yhtään kertaa ei muistaakseni tippunut muurin palikat tai okserin rimat (hyppy 16 siis okseri), vaikka ihan tarkoituksella kokeiltiinkin rohkeampaakin ohjausta.

Kepit oli sitten seuraava checkpoint. Ja luonnollisesti ekalla vedolla päätin olla koiran tiellä kepeille tultaessa, vaikka ihan tietoisesti oman linjani tein keppien viereen. En tarpeeksi ja koska otus ovela ei keppien aloitusväliä nähnyt, se rallatteli putkeen 25. Kuulemma ekassa ryhmässä sinne ei mennyt kukaan, mutta tuossa meidän tokassa ryhmässä sen taisi kyllä kokeilla miltei kaikki :D Heti, kun tulin poistieltä niin sehän meni kepit kuin vettä vaan: valssilla törkkäyksellä, takaaleikkauksella ja jopa pakkovalssilla. Hurraaah, ohjaaja hyvä - pois tieltä!

Loppuun piti vielä toi putkijarru kokeilla, kun ihan vaan huvin ja urheilun vuoksi Janne lisäsi yhden mutka putken ihan muutaman metrin päähän tuon suoran putken ulostulosta. Että jos putkituttaa, niin siihen on helppo mahdollisuus sitten ainakin annettu. Ja koska juuri edellisellä viikolla Jalmarin putkijarrusuoritukset sisälsi aika paljon perävalojen tuijottamista, tätä sai aavistuksen verran jännittää. Ihan turhaan, koska se kääntyi ihan superupeasti ja linjasi vielä itsensä vikaan hyppyyn. Huoh, ei ymmärrä ei. Mutta toisaalta ihan hyvä, että joskus se putkijarru kyllä toimii, kun huutaa kuin pieni apina koiran putkisuorituksen aikana.

Mutta los Jalbert oli ihan huikean hyvä! Rimat oli tapissa, joten 45cm:ää loikittiin hyvinkin sujuvasti, koiran kanssa tehtiin yhdessä samaa rataa, ohjaaja sai välittömän palautteen tekemistään virheistä koiran oman ratasuunnitelman muodossa ja olipa meillä kivaa. Jannekin totesi, että huikeasti ollaan menty eteenpäin niistä meidän ensimmäisistä kohtaamisesta TTC/TTW -valmennusten tiimoilta ja tuloksia voidaan kyllä odottaa, kun jatketaan työntekoa samaan malliin :)

5.11.2013

Kaaoksen hallintaa


Sillä termilla ehkäpä kuvaisin meidän maanantaiaksoja. Oli vähän otus lapasesta, mutta se ei ole niin vakavaa :D Ratana oli sopivasti tuollainen ansaesteitä pursuileva revittely, jossa oikeasti sai tehdä duunia oman elämänsä ratamestarin kanssa. Miksi jättäisit hyviä esteitä väliin, jos ne ehtii suorittaa ihan ohimennen?

Hassuttelu alkoi jo starttilinjalta, kun tuolla otuksellahan on tapana skannata kaikki mahdolliset skenaariot matkan jatkumissuunnasta siinä lähtöä odotellessa. Se o vähän niinkuin pieni pöllö, kun silmät pyörien se käy esteitä ja ohjaajaa läpi vuorovedoin: "hyppy - mamma <3 - putki - mamma <3 -...". Ja tuossa nyt oli muutama potentiaalinen ratkaisu vieläpä tarjolla. Suurin haaste oli kuitenkin törkätä otus kolmoselle ja liikkeellä vetää koira ilman kymppihyppyä putkeen.

Nalbert vaan rallatteli menemään tein mä mitä tahansa ja sieltä miltei jopa kuuli "ollollololooooo.. ennnn kuule!". Niimpä piti ottaa käyttöön vastakäännökset ja kutsut liikkeen lisäksi, vaikka oikeassa maailmassahan sen pitäisi kyllä rytmityksen muutokseen ja liikkeeseen reagoida riittävästi. Sitten se ajatteli, että hän haluaa suorittaa vitosen väärältä puolelta. Jälleen kerran selkeämmät konstit käyttöön, niin lähti taas homma luistamaan.

On se kyllä hauska turkis :) Tänään jatketaan Janne Karstusen treeneissä ja toivotaan, että meillä olisi korvatkin funktionaalisena mukana, eikä vaan koristeena!

2.11.2013

Joka syksyinen agilityjumitus

Lolhuohpuuh.

Mulla näköjään iskee megalomaaninen jumitus joka kerta, kun päivänvalo loppuu. Ja se heijastuu myös noihin harrastuksiin, kun sisäiset aurinkokennot on vaan tyhjät. Ensi vuonna pitääkin pistää pläniin juuri tähän sesonkiin ihan reipas parin viikon totaalibreikki kaikkeen hengitystä enempään vaativaan puuhaan.

 

 Mä en oo ehkä ikinä koskaan ollu niin väsyny, ku maanantaina treeneissä. Jotenkin sitä kotona kelaili, että kyllä se tästä lähtee, ko pääsee äksöniin kiinni, mut voin kertoa - ei lähteny. Ohjaaja oli niin näytönsäästäjällä kokoajan, että olis ehkä pitäny suosiolla johonkin putkeen kömpiä nukkumaan pienet nokoset :D Onneksi treenikamu oli tehnyt hienon nousunollan kolmosiin, että treeneissä oli sitten tarjolla sokeribuustia, jolla jaksoi hitusen enemmän.

 Mun onni on tosin tuo hitusen hullu shetlantilainen, jonka mielestä agility on tekemistä varten, vaikka ohjaaja olisi totaalisen jäässä. Enemmän se toki kiroilee mennessään, että pois alta *tyhnä*, mutta silti se tekee ja tykittää kyllä koko rahalla joka kerta, kun esteet sattuvat naamarin eteen. Tulee siitä silti vähän huono omatunto, kun itse on sellain ameeba ja agility on kuitennii eniten fiilislaji. Onnistumisia tulee silloin, kun niitä on itse mennyt kentälle tekemään.



Suurin syypää on luonnollisesti työ. Ottaa jokseenkin ohimoon, että treenilista on pitkä (sanoinko jo, piiiiiitkä), jonka takia ollaan tässä kisatauolla oltu ja hitusen vaikea päästä sitä lyhentämään, kun satun tekemään normipäiväduunia. Ja siihen päälle kun laittaa Ojangon varauskalenterin, jossa klo 17-22 kaikki kentät ovat varattuja, niin vaikea on olla kahdessa paikassa samaan aikaan (plus vielä 3/4 viikonloppua on varattu kisoille kuusta ja kahdesti tällä viikolla sain jonottaa kentille vielä kympin jälkeen). Tästä syntyy sitten hitusen ahdistava konflikti tavoitteiden ja käytettävissä olevien resurssien suhteen, kun vaikea on kehittyä treenaamatta. Toki "pahimpina" viikkoina on kolmet ohjatut, mutta ne ei auta ollenkaan treenin puutteeseen, vaan päin vastoin: treenilista senkun kasvaa.

Mä oon selkeästi tehnyt "väärän" uravalinnan harrastusten suhteen, mutta muuten kyllä ihan oikean. Tai no, olishan se vähän kurjaa huomata tässä vaiheessa henganneensa sen kuusi vuotta ihan turhaan yliopistossa, ko ei huvitakkaan enää :D Toki sen verran onnellisessa asemassa olen joustavan työajan kanssa, että joskus voin käydä aamutreenaamassa, mutta kun sillonkin kentillä on ruuhkaa! Ni en ehkä kestä.



 Miten muut ovat ratkaisseet tämän ongelman? Pimeimpään aikaan ei pysty kauheesti unesta tinkimään, illalla kympin jälkeen kentällä on ruuhkaa, aamulla on ruuhkaa niin kentillä kuin tiellä ja töihinkin pitäis ihmisten aikaan ehtiä, fiksuun aikaan halliin ei pääse, vapaatreenaamatta ei edisty, duunissa pitää käydä, jotta saa lainat maksettua, ohjatut treenit maksaa mansikoita ja niissä ei pääse treenin puutetta kompensoimaan kuitenkaan.



Tähän aikaan vuodesta yhtälö tuntuu siis aika haastavalta omaan makuun ja siitä seuraa sitten hienoinen motivaatio-ongelma, kun on tingittävä siitä vähiten pakollisesta: tavoitteista (ja siis meidän tavoitteet ei liity mitenkään suorittamiseen tai tuloksiin, vaan sen treenilistan asioiden fiksaamisiin). Ja ainakin ensi vuonna pitänee miettiä syksy osana treenivuotta ihan uudella tavalla. Onneksi Kalmaria tilanne ei ahdista laisinkaan, vaan se on tasan yhtä intopiukea jokaikinen kerta kentälle mennessä.

Käytiin keskiviikkona vielä toinen veto "Kaarinan Piikkiössä. Piikkiön Pukkila. Entinen Piikkiön kunta ja nykyinen Kaarinan kunta". Kiitos Heidi tästä täsmennyksestä :D Kääntymisen kanssa tehtiin töitä, kun otus olisi mieluiten vaan posottanut. Tässä pari pätkää päivän show'sta Jaakon treeneissä. Jos ei muuta, niin on siellä yksi kiva saksalainen ja poispäinkääntö-leijeröinti.