24.1.2016

Jos huikea on ainut adjektiivi mielessä, niin se on kai ihan hyvä?

On se.
Tän vuoden kisatulokset (plus pari pätevää hyllyä):

16.1.
236shelamJavaYokotai Blue MoonSatu TuomelaHSKH25,165,56-11,840-11,84
23.1.
142shelamJavaYokotai Blue MoonSatu TuomelaHSKH36,924,88-15,080-15,08
242shelamJavaYokotai Blue MoonSatu TuomelaHSKH30,304,95-11,700-11,70
942shelamJavaYokotai Blue MoonSatu TuomelaHSKH37,195,16-17,811010

Ja juoksariosumat 4/4. Hyvä Jalmari!

Videotodisteita IHAHin kisoista:


Ja HSKH:n geimeistä tältä viikonlopulta:


Me pidettiin pitkä miltei 3kk kisatauko syksyllä, enkä näin talvellakaan ole mikään himokisaaja. Ei houkuttele pimeässä aamuheräämiset ja kovissa pakkasissa koiran verkkausyrittelyt. Joulu-tammikuussa ollaan kai neljät kisat käyty juoksemassa ja onhan se ollut huikean hauskaa. Nuo hienot sijoitukset nyt on vaan ollut ihan sivuseikka, kun muuten aletaan olla aikalailla samalla sivulla tuon otuksen kanssa. Sehän vaan paranee kuin viini näin vanhemmiten!

20.1.2016

Joulukuun fidari

Joulukuun fidari oli ja meni ja kuten arvata saattaa, niin en näköjään parantanut tapojani yhtään edellisestä postauksesta. Noooo, sen verran muistan, että tuttuun tapaan leirillä oli valtaisan hupaisaa, kylmää ja Nalpe oli pätevänä tassu lipassa. Perjantain iltaluennolla käytiin niin kaksi- kuin nelijalkaisten ravitsemusasioita ja pointsit luennoitsijalle sellaisesta ihmisläheisestä suhtautumisesta: ohje oli siis, että kaikkea saa ja pitää syödä, muttei niin paljon kuin haluaa. Kiitosnam, minähän en muutenkaan edusta mitään askeettista kieltäytyjää yhtään mistään, joten jatkan hyväksihavaitsemallani tiellä :D

Eväät reppuun ja menoks!

Molempiin päiviin tuttuun tapaan oli fysiikkatreenit, jossa kyllä hiki irtosi ja pelien tuoksinassa agilitykilpailijoiden kilpailuvietti nousi sen verran maagisiin mittasuhteisiin, että hien lisäksi irtoili silmälaseja ja ruumiinosia. Lähinnä siis tuolla nahan alle piilotettuja osia, kun jääpusseja ja teippausta suoritettiin joka nurkalla. Minunkin autossa pitämäni pikakylmäpussi pääsi akuuttiin käyttöön, joten muistakaahan kaikki pitää jossain treenikassissa varmuuden välttämiseksi niitä. Nyt sillä jeesattiin treenikaveria, joku kerta ehkä omaa koipea. Enivei, tässä poppoossa fysiikatkin vedetään todellakin asenteella, eikä mitään löysäillä - just oikein! Ja siinä sivussa sitten sattuu ja tapahtuu pikkuvahinkoja :)

Juhan treeneissä Herra Pilkullinen oli vallankin hyvin kartalla ja käytin ajan oikeastaan enimmäkseen pikkujuttujen viilailuun ja juoksarikeskusteluun. Nämä taisi olla sunnuntain ekat treenit heti fysiikkojen jälkeen ja mun piti jo omaa jalkaa vähän lepuuttaa reuhtomisen sijaan. Ja samalla sai säästeltyä koiraakin. Erityisen happy saa olla sheltiksi vallan hyvästä loppusuorasta, kun mitään etupalkkaa siellä ei ole, vastassa vaan hallin seinä.



Nalpe kysyy, että missä sitä agilityä? Meni korvatkin ihan rusetille asiaa tiedusteltaessa :)

Tekniikkateemaa jatkettiin myös Jounin kanssa. Siellä erityisteemana oli vielä vippaukset, joita mei kyllä olla treenattu niin ollenkaan, mutta yllättävän liukkaastihan tuo otusmönkiäinen niitä tulkitsi ja vippaili menemään. Sen lisäksi haltuunottoja, välistävetoja, taaksetyöntöjä. Tällä radalla ei paljoa saanut laiskotella, kun kaikki esteet oli vähän hassusti linjattu ja koiraa piti jopa ihan ohjata. Aika työlästä... Taisteluvoittona temmottiin myös keppejä edeltävä kuviohässäkkä oikein, vaikka jokseenkin karmivaltahan se tuntuu, kun ohjauksia pitää latoa tiskiin yksi toisensa perään ilman, että ihan edes tietää missä se koira oikeesti menee. 


Keli oli satumaisen upea!

Mikäpäs näissä maisemissa verkkaillessa :)

Jennan tekniikkapläjäyksessä otettiin tuntumaa välistäveto vs. japanilainen vs. taaksetyöntö -komboihin ja kyllähän sitä saikin siellä juoksennella ihan vimosen päälle. Siinä kun mogailee, niin voi ihan kiltisti siirtyä takaisin lähtöruutuun tempomaan uutta kierrosta. Nooooh, kiukullahan mekin se nolla sieltä väännettii, kun pakko oli, mutta saihan siinä vähän töitä tehdä. 


Omenapuhelimelle viikonlopun kylmyys oli ihan totaalisen liikaa ja se päättikin sitten sipata ihan keskenkaiken, että hän ei todellakaan ala mitään palelemaan. Hän on vaan huono puhelin ja sellaisena haluaa pysyäkin. No jaaha! Onneksi ystävällisesti treenikamu tarjoutui kuvaamaan omalla laitteistollaan, joten saatiin vielä Jan-Egilitkin filmille ja todistusaineisto talteen. Kiitos Vera! Siellä paikoitellaan ohjeeja jopa rytmittää ihan pätevästi, niin sietäähän se todeta. Vertailukohtana kun on mukana myös kohtia, joissa ohjaaja lähinnä vaan juoksee kuin hevonen ja eihän se koira mihkä käänny, kun sitä ei käännä. Näissäkin treeneissä haettiin linjoja, oikea-aikaista informaatiota ja luottoa koiraan. Helppo on koiraan luotella, ko hää on kuitenkin jo sen verran noheva paketti jo aksaan liittyen.



ZZZ... charging!
Tän viikonlopun jälkeen oltiin kyllä niin totaalisen raatoja koko poppoo. Vaan hauskahan tuon otuksen kanssa on touhuta, kun toinen niin kovin pätevänä suorittaa ja siinä voi vähän jo ohjaajakin vaan fiilistellä menoa. Kyllähän tuo jalkaongelma näkyy niin omassa tekemisessä kuin särkylääkkeiden kulutuksessa viikonlopun aikana, mutta kaikesta huolimatta olemme vallan tyytyväiiä leirin antiin. Helmikuussa tuplasti sitten!

12.1.2016

Mummokoiran sterilaatio ja toipuminen

Nati sai sterkka-ajan sillä siunaamalla sekuntilla, ko Piippi aloitti juoksunsa ja meillä oli täällä sellaista tyttörakkausrallia, että siihen taisi mennä jopa enemmän hermot kuin Javan intoiluun tärppipäivinä. Se on muutenkin kyllä pitänyt sterkata, kun kahdet juoksut ja yksi asioiden päälle ymmärtävä uros on ihan liian kompleksinen yhdistelmä ainakin minun makuun. Ja toisaalta taas kun on kokemusta myös kohtutulehdukseen sairastuneesta Minni -japsista, jolla ei hengenlähtökään ollut kovin kaukana siinä tilanteessa, niin huomattavasti pienempi vaiva hoitaa etukäteen. Asiasta ei näköjään mitenkään ylenpalttisesti ole blogimatskua, joten avataampa meidän kokemusta vähän lähemmin.

Siis mikää? Mihi operaatioon? Heitä nyt vaan sitä palloa!
Selvittelin aika paljon paikkoja ja toimenpiteiden eroja ja lopun kädessä paikaksi valikoitui Eläinlääkäriasema Askel Tuusulassa. Tähystys olisi ollut ihan käypänen vaihtoehto, mutta tämä koira taitaa kokonsa puolesta olla aikalailla rajoilla noin niinko haavojen mitassa tavasta riippumatta, joten se ei tuonut kustannuksensa verran lisäarvoa. Yli kymppikiloisen, etenkin harrastuskoiran kyllä tähystykseen veisin pienempien kudosvaurioiden ja nopeamman paranemisen takia.



Perinteistä sterkkaa tehdään joka niemessä ja notkelmassa, mutta inhalaatioanestesiaa eivät kovin monet paikat tarjoa: isommat paikat ja sitten tämä pikkuasema. Nukutus on mielestäni aina kuitenkin sen verran iso riski, että mielummin haluan koiran olevan asiallisesti monitoroitu ja mikäli jotain komplikaatioita ilmenee, sille voidaan jotain tehdä. Kolmas tekijä oli saatavilla olevat ajat ja tässä Askel otti kyllä pisteet kotiin: toimipaikka, kun on auki työssäkäyviä ajatellen 14-20 ja mitään iltalisää ei esim. veloiteta. Minulle kelpasi enemmän kuin hyvin klo 18 sterkka-aika, niin ehtii työpäivän sutaista huolella ensin.


Lisämaustetta reissuun saatiin omistajan jäätävästä kuumeen jälkitaudista, kun lähti ihan totaalisesti ääni. Siinä sitten ensimmäistä kertaa uuteen paikkaan jo perustietoja täyttämään pihisevällä soundilla, jea! Varustauduin siispä lippulappusilla huolella välttääkseni puhumisyrittelyt ja aikamoisen äkkiä siellä eläinlääkärilläkin totesivat, että nyökkää tai pudista päätä, ok :D Ja vastaanottohuoneessakin juoksutettiin iso kuppi teetä siinä, kun odottelin Natin rauhoituksen vaikuttamista. Uninen Nippe tultiin hakemaan toimenpiteesen ja luvattiin ilmoitella tekstarilla, kun otus haettavissa vajaan parin tunnin kuluttua.

Sieltä tulikin viestiä jo hyvissä ajoin ennen kasia, joten kiiruhdin potilasta hakemaan kotiin. Sieltähän se Nati tupsutteli kävellä jo omin jaloin takahuoneesta hoitajan kanssa, joten yllättävän pirteä toipilas meillä oli jo tässä vaiheessa! Eläinlääkäri tuli vielä sanomaan, että olipa hyvä, että toin koiran nyt sterkkaan: siellä olisi jo seuraavien juoksujen jälkeen voitu hoitaa kohtutulehduspotilasta :o Munasarjojen lisäksi sieltä lähti siis kohtu, jossa oli jo muutoksia. Lompakko keveni 425e.

Ei nukuta yh-tään!

Olin jotenkin odottanut, että haen opiaattipäissään olevan piippaavan koirahahmon, joka enemmän pihalla kuin alkutalven lumiukko. Mutta sitä vastoin siellähän olikin oikein skarppi pikkumusta, jonka kanssa päästiin kotiin 20:15 ja puolen ysin jälkeen se oli jo kerjäämässä keittiössä ruokaa. Ruuan antaminen oli leikkausiltana kielletty tukehtumisriskin vuoksi, mutta annoin sitten samalla pienelle piimää kuppiin, ko muillekki ruokaa. Ja kyllä, teki kauppansa! Siitä Nati kävi sitten nukkumaan loppuillaksi ja reippaasti halusi vielä pissille ennenkuin lähdettiin sitten yöunille koko poppoo. Yön se nukkui ihan putkeen aamuun asti ilman yhden yhtä piippausta tai levottomuutta. Tähänkin kun olin varautunut linnoittautumalla Natin kanssa vierashuoneeseen yöksi, mutta ihan turhaan!

Henkilökuntaa!!

Litalginiä oli leikkausillaksi ja seuraavaksi aamuksi, josta seuraavat 3-5 päivää Metacamilla. Kun missään vaiheessa koira ei ole ollut kipeän tai levottomanoloinen näin viikon kuluttua leikkauksesta, lopetin kolmen päivän jälkeen myös Metacamin. Yhden yhtä piippausta tai mitään muutakaan ääntelyä ei olla kuultu, kertaakaan se ei ole ollut haavasta kiinnostunut ja haava on muutenkin todella siisti. Siinä on ilmeisesti jotkut ihonalaiset sulavat tikit, joten katoavat sinne ihan itsekseen.

-27, ei haittaa!
Enemmän työtä on tosiaan ollut pienen pässinpään staattisena pitämisenä, kun kaksi viikkoa pitäisi elellä rauhallisesti ja sitten saa päästellä entiseen malliin. Sängyille ja sohville se on ihan itse pyrkinyt jo pari päivää ja sen olen antanut tehdä ko ei vaan pysty kaikkea estämään tässäkään talossa. Työpäivien ajan Nati saa olla makkarissa portin takana, ettei meno mene ihan mahdottomaksi näiden muiden kanssa riehuessa. Pienillä remmilenkeillä se on ollut mukana jo kolmannesta päivästä eteenpäin, tosin haasteena oli vähän nämä jäätävät pakkaset. Onneksi on takkia, tossua ja vielä tuubihuivia paljaan masun peitoksi, niin mielellään tuo on lenkillä kävellytkin.

Haavansuojaukseen heitetään lopuksi vielä asustevinkki. Meille ei siis tullut mitään kauluria eläinlääkäristä mukaan (eikä myöskään haavan päälle ollut laitettu mitään liimalappua, joten sai siis vapaasti ilmaa) ja kun en sellaista omista, piti huudella some apuun. Ihanat kaverit lainasi meille normikaulurin ja puhallettavan, mikäli tarvetta tulee, mutta meidän onneksi ei ole tarvinnut.

1. Kävin investoimassa Lindexin -50% rekistä lasten yöasubodyn kuudella eurolla. Natin kropan pituus on jotain nelisenkymmentä senttiä, joten nappasin siis koon 86.



2. Sakset esiin ja nipsnaps lahkeet & hihat lyhyeksi


3. Puku päälle ja universumin suloisin potilas Saarinen on valmis!



Tämähän on vallan näpskä asu, kun nepparit on selän päällä ja jatkuvat jalkoihin asti, niin ei tarvitse edes häntäkoloa leikellä. Hyvin pysyy päällä ja varmasti mukavampi, kuin yksikään kauluri. Kaikenkaikkiaan siis kokemus on ollut yllättävänkin helppo ja viikko menee nopsaan, niin pääsee Nippe taas pikkuhiljaa vapaana kirmaamaan. Ylipäätään luulen, että tuo inhalaatioanestesia tekee koiralle nukutusta vähemmän sekaisen kokemuksen ja helpottaa aika paljon tätä jälkihoitoa. Suosittelen siis sellaisen paikan valintaa, jossa maksaa vähän ekstraa valvotusta nukutuksesta.


10.1.2016

Ei menny niinku Strömsöössä



Vaikka miten toivottiin terveempää starttia tähän vuoteen, pyyntö ei ilmeisesti päässyt ihan perille saakka. Jälkitauti hyökkäsi sitten uudenvuoden tienoilla vallan iloisesti kylään sen ihmeempiä kyselemättä ja siinähän se onkin vuoden eka viikko mennyt jo hyvinkin omalla painollaan. Uskaltaako tässä nyt enää mitään toivoakaan, jos tulos on ihan päinvastainen...

Uusivuosi meni meillä vallan rennoissa merkeissä. Pässikkäät kun ei paikallisesta sotatilasta ole moksiskaan ja sukuhistorian oletuksella luotin myös siihen, että Piippikään ei asiaa noteraa. Siinä sentään olin oikeassa! Meillä siis paukkui aikalailla ympärillä, mutta koirat puuhaili omiaan sisällä tai vetelivät zetoria.



Käytin lauman Hakunilan pelloilla pitkällä lenkillä ja pikatreeneissä aattoiltapäivänä, ja heitin niille vielä possun sääriluut imeksittäväksi viihteeksi illan ratoksi. Piippi halusi ysin maissa pihapissille ja mietin siinä mennäänkö vai ei, mutta koska neiti niin pontevasti sinne vinkui, niin pakkohan se. Siinähän ne sitten kävi paukkeesta ja ryskeestä huolimatta kylmän viileästi pisulla koko jengi kiinnittämättä mitään huomiota ympäristöön ja töpsytteli sisälle kiltisti. Onni on kolme paukkeenkestävää karvakaveria <3

Siitä eteenpäin alkoikin sitten kipparin vedon hyytyminen, mutta lauantaille oli jo etukäteen järkätty hakutreenit, joihon mentiin kärsään asti topattuna. Minusta nämä kaikki itsenäisyyttä ja itseluottamusta vahvistavat lajit on pennulle (ja vähän vanhemmillekin) valtavan hyviä, joten olikin mahtista, että Jenni lähti ilomielin treenejä vetämään. Paikalla meitä oli Jennin lauman ja Novan pikkuveljen lisäksi Helin poppoosta Kiki ja Bea ja "jalmineista" mukaan uskaltautunut Katja Elmon kanssa ja minulta Java + Piippi.

"Tuolla se on, huomasitko?!" Tuumiksii Elmo

Ensin tehtiin vieraanihmisen hajunnostoa, kun maalimies oli ojassa ja koirien kanssa käveltiin ohi ihan niinkuin lenkkiasetelmissa. Java pysähtyi tuijottamaan ojassa olevaa maalimiestä, ajatteli sen olevan ihan ok ja jatkoi vaan merkkailuuaan päätehtävänä :D Palattiin takaisin ja se tuumasi, että no hitsi olisitte heti sanonut, että sille pitää jotain tehdä ja kävi hakemassa namit. Piipin nenä oli alkuun myös ihan muissa asioissa varattuna ja kun se hogasi piilossa kuusenkätkössä pötköttävän maalimiehen, toinen otti hirveen rygärihaukut, että mitä hitsiä ja seisoi siinä vieressä haukkumassa. Minua vähän nauratti, että ei ihmeisesti jää haukkuilmaisusta kiinni... Maalimiehen piti pientä pipanaa puhutella, niin kävi namit hakemassa pois. 

Herkkusia tiedossa, kannattaa olla skarppina!

Elmo kipaisee varsin reippaasti maalimiehen piilolle

Tämä laji nimenomaan on pukeutumiskysymys


Toinen treeni oli sitten maalimiehen näkölähtöjä, ja molemmat oli heti jo paremmin kartalla, että aajoo tätä. Javalle tuttua huttua, joten se ampaisi samantien piilon etsintään ja Piippi teki saman perässä. Ekassa se mietti pitääkö kuoppaan asti mennä, mut tokassa tepasteli häntä soirona kuoppaan asti namin hakuun. Hyvät treenit kyllä laumalle ja toivottavasti tällä poppoolla lähdetään uudemmankin kerran hakuhommiin! Katsotaan, jos kelien salliessa pääsisi raunioille tekemään samaa. Suurkiitos Jennille treenien vedosta ja kivalle treenipoppoolle iso peukku :)

Työt paketissa ja hupi voi alkaa, vai mitä Bea & Kick

Loppuvuoden suuria kohokohtia päästiin myös juhlistamaan valiokuvauksilla. Jalmarin ensimmäisestä pentueesta ihana Elmo poika urakoi kipparinsa kanssa upeasti hyppyvalion arvon nappaamalla viimeisen SERT-H:nsä isoissa JAU:n kisoissa kolmospallin kera ja luonnollisesti iskä tarjoaa kuvamuistot. Saatiinkin jotenkin tunnelmaltaan niin oivallinen talvikuva Elmosta hienon valioruusukkeensa kanssa, paljon onnea siis vielä kerran Katja & Elmo!

FI AVA-H Käpylaakson Elmo
Tässä välissä Iona on ehtinyt tosiaan juosta ekat juoksunsa, aloittaa Trkmanin onlinejuoksarikurssilla (josta myöhemmin lisempi), hölmöillä ja olla vallan nätti. Vai mitä tykkäät, 10,5kk koirantaimi: