28.2.2016

Suku on parasta

Päästiin lauantaina moikkaamaan koko apinalauman kera ihanaa pientä jalminisähikäistä, Oonaa. Oona on Javan ja Minnin pentueesta trikkineiti, johon on lurahtanut ekstravalkoista ja valloittavaa asennetta. Mukana ralleissa myös Oonan "isosisko" Inka.

Koko crew! Oona, Inka ja minun sirkus


Olenko vähän tomera!

Nipi kuittaa: kepit kuuluvat vanhimmalle

Kaksi apinaa löysi yhteisen harrastuksen

Koordinoiduin muuvein

Valssin lähivaihe

Täysin rauhallista

Osaan poseerata!

Koivumetsää vasten merle on vaan upea! Inka todistaa sen tässä.

19.2.2016

Piippi. 1 vuotta. Missä välissä?!


Lauantain syntskäjuhlat!


Viime viikonloppuna meillä juhlittiin. Piippi nokkelo täytti kokonaista yhden vuoden ja kysymys kuuluukin, että miten se on mahdollista!? Vuosi sitten Satun pentulaatikkoon Kotkaan tupsahti hieno paketti Jalmineja, yksi merletyttö, yksi trikkipoika, yksi mustavalkoinen tyttö ja yksi mustavalkoinen uros. Tässä vaiheessa en siis tiennyt, että meillähän on yhden merlen mentävä paikka juuri tarjolla, mutta kahdeksan viikkoa myöhemmin ilmeisesti tiesin.

Kuva: Satu Airaksinen

Nimeähän sillä ei ollut pariin ekaan päivään, mutta sitten siitä tuli Iona. Nimen piti olla lyhyt ja ytimekäs ja sellainen, johon en ole aiemmin törmännyt. Sen piti kuvata pientä taskurakettia ja olla aksassa lausuttavissa. Io -nimeen olin aiemmin törmännyt taivaankappaleena (Jupiterin kuu) ja tykästynyt, sellaisenaan se oli vaan ehkä vähän poikamainen. Niimpä mieleen tuli "ioni", josta väänsin tyttöpäätteisen Ionan ja se oli siinä!

Tuli vähän kiire ottaa vakuutusta tälle ilmavalle 8,5 viikkoiselle....


Ei tullut mieleen googlailla sanaa ennen siihen päätymistä, mutta onneksi se nyt ei tarkoita sitten Suomen rajojen ulkopuolella mitään hanuria tai vastaavaa törkeyttä. Iona on myös ilokseni skottilainen nimi, joka tarkoittaa "blessed". Löytyy myös sen niminen saari Skotlannista, Englannin luoteisrannikolta. Siinäänsä toki hauskaa, että myös isänsä on indonesialainen saari :) Nimiä sille on siunaantunut toki matkan varrella niin montaa, että itsekään ei pysy perässä. Iona - Ipi - Piippi - Pepi - Apina jne. ja sen lisäksi talouden toisen hahmon innokkaasti käyttämä Örkki.

Virallinen 1-vee pose <3

Mikä persoona meitä onkaan ilahduttanut tässä viimeiset kymmenisen kuukautta! Piippi on täynnä energiaa kuin pieni ilmapallo, mutta siitä huolimatta konnuuksia meillä ei ole tehty. Suurin saavutus tuhmuuksien saralla lienee karvalankamattoon ilmestynyt pälvikalju, kun pieni otus keksi, että nykimällähän näitä langanpätkiä tästä saa irti vaikka millä mitalla. Tuolla energialla ja tekemisen tarmolla olisi voinut naperrella jotain muutakin, mutta hyvä näin! Hän tuhoaa omia leluja ja luita siis mielummin.

Perhefoto: Iskä, mummo, tähti itse ja veli

Piipillä on kestona hyvä päivä, täynnä "joie de vivre". Juuri sitä, mitä koirassani etsinkin. Se on osoittanut olevansa innokas töiden tekijä ja rakastaa naksuttelua, temppuja, yleistä apinointa, leikkimistä, leluja, syömistä, ihmisiä, juoksemista, viekussa nukkumista, rapsuttamista jne. Onhan hän on ehtinyt väläytellä osaamistaan varsin pätevänä tokokoirana ja viimeisimpänä lupaavana agilityeläimenä. Minut se  on ainakin hämmästyttänyt ihan täysin kyvyllään yleistää ja siihen nähden miten vähän sillä on tehty mitään aksaa alle vuotikkaana (lähinnä siis esteitä sheipattu ja leikitty kentällä), se on Maijun alkeiskurssilla osoittanut olevansa kyllä aikamoinen paketti. Koira, jolla ei ole aiemmin tehty neljää estettä enempää tekee yhdeksän esteen radan ihan täydellä raivolla, wow! Olen siis yhä enempi vakuuttuneempi, että pennut ei agilityä tarvitse, vaan mielummin temppuja, kropan hallintaa, esteisiin tutustumista ja oikean asenteen kaivamista oppimiseen ja yhdessä tekemiseen ja sen sellaista hassusttelua ja perustaitojen rakentamista. Vai mitä tuumaat seuraavista, neljäs ja viides kerta alkeistunnilla? Toki alkuun palkkailin sille just noita pikkupätkiä, että löytyy oikea ajatus ja sen jälkeen sit vaa baanataan!



17.2.2016

Juostako vai eikö juosta, kas siinäpä pulma! Osa II: Metodit

Edellinen juoksariteksti irroitti loistavia kommentteja ja sen lisäksi moni on tullut vielä asiasta juttelemaan ihan naamakkainkin, jes! Seuraavaksi kehiin siis osa kaksi, opetustyylit- ja tavat. odotan vähintään yhtä rönsyilevää keskustelua :)

Juoksarimetodeita ja -opetustyylejä tuntuu olevan aikamoinen kavalkadi ja haaste tuleekin sitten omalle otukselle sen sopivimman löytämisessä. Sen lisäksi taitava kouluttaja vielä osaa tulkita koiraansa niin, että ei tyydy orjallisesti vaan hakkaamaan päätä seinään, kun koirimo ei jotain tajua, vaan ottaa käyttöön ylähyllyltä plan B:n sulavasti blandaten. Muutenkin kouluttajalla tulee olla joko paksu kallo tai tukeva kypärä, koska pään seinään hakkaamiselta ei vaan voi välttyä tällä jännittävällä matkalla.

Koulutustavan valintaan vaikuttaa luonnollisesti myös moni muukin asia, kuin päätös siitä, että "haluan tehdä juuri näin". Ihan aina kun ei saa mitä haluaa, vaan sitä mitä on tarjolla.

Pohdittavia seikkoja 


  • Käytettävissä olevat resurssit: Meillä kaikilla ei ole omaa agilitykenttää takapihalla, joten mitä on seuralla saatavilla (mattoa, lankkua, täysin säädettävät puomit, vähän säädettävät puomit, ei ollenkaan säädettävät puomit, irrotettavat rampit, tila, kontaktien kunto/pito, pääsy erilaisille puomeille jne.) 
  • Käytettävissä oleva aika: milloin pitää olla ns. valmista? Miten usein mahdollista treenata oikealla puomilla, miten usein vaikkapa pihalla?
  • Koiran ominaisuudet: ohjaajapehmeys/kovuus, virheiden sieto, kropan hallinta, kropan tietoisuus, taistelutahto, lelu/namipalkattava, luontainen ohjaaja vs. estefokus, kyky yleistää
  • Koiran tausta: Tyhjä taulu vai uudelleenkoulutettava?
  • Kriteerin määrittely: Selkeä kuva etukäteen "good enough" visiosta
  • Käytettävissä oleva apu/koulutus: Tunteeko joku lähipiirista jonkun metodin, osaako opetttaa? Saako jostain läheltä ostettua koulutusta?
  • Omat tavoitteet: Mihin juoksarin pitää riittää? 
  • Resurssiuhraukset: Miten paljon aikaa, rahaa, hermoja ja mielenterveyttä voi laittaa likoon?
  • Priorisointi: Mikä tärkeämpää, kisaaminen vai koiran kouluttaminen?
  • Plan Ö: Selkeä suunnitelma "mitä jos" skenaariosta
Näillä pääsee jo lähtökuoppiin ja sitten se matka vasta alkaakin.

Perusduuni


Ennenkuin aloittaa puljaamaan noilla itse esteillä ja edes propseilla, lienee hyödyllistä nostaa esiin myös pohjatyön merkitys. Minullahan on olllut ilo ja onni työskennellä kahden hyvin eri lähtökohdasta startanneen juoksariprojektin kanssa ja mikään ei opeta niin paljon, kuin nämä kaksi vesseliä. Javan kanssa on tehty huomattavasti vähemmän pentuna esim. kropan hallintaa, täyden vauhdin juoksemista ihan kaverikoirien kanssa, temppuja, sheippaamista, tarjoamista, lelupalkkauksen opettamista jne. ja sen kyllä huomaa. Sen lisäksi olen itse panostanut ihan eri tavalla koiran liikkeen opetteluun ja näkemiseen: milloin se liikkuu täysiä, milloin ei, miten jalat menee, mikä on se täysi "extension" oman koiran liikkeessä, mikä vajaa jne. Piipin kanssa minulla on ollut siispä laajempi valikoima keinoja ja opetusmetodeja käytössä, kuin Javan ja luulisin, että ehkä lopputulokseenkin pääseminen sukkelampaa. Siitä tosin tässä vaiheessa on hyvin vaikea sanoa yhtään mitään :D




Metodeja juoksu-A:lle

Aloitetaan metodien pohdinta vaikkapa juoksu-A:sta, joka on verrattain yksinkertaisempi projekti. Miksi? Siksi, että A:lle riittää kun koira oppii "patternin", saman tavan suorittaa se joka kerta. Useimmalle tämä kaava on kaksi hittiä ylösmenolle, hallittu harjan ylitys ja kaksi hittiä alastulolle. Isot ja pitkät laukat lähtee menemään 1,5 ja pienet kolme. Tällä tavoin osutaan ylös-ja alasmenoon, vaikka koira teknisesti hyppäisi, eikä juokse. Vaikeutta toki tekee eri materiaalit ja lähestymiskulmat.
  • Boksi
  • Bumpperit
  • Takaperinketjutus
  • Kohdematto/target
  • Länget

Metodeja juoksupuomille

Ja sitten se hauska osuus, puomi ja juosten! Puomit ovat eripituisia (10.8-11.4m vaihteluväli), ramppien kaltevuuskulma eri (korkeus 1,2-1,3), materiaalit erilaiset (toisessa pito huomattavasti parempi) ja se mikä pysyy, on kontaktialue 30cm x 90cm. Siihen on vaikeampi rakentaa yhtä kaavaa, jos koira ei osaa joko koota tai lyhentää laukkaa sen mukaan, miten tällä kertaa ollaan alastulolle tulossa. 
  • Etupalkkaus, ns. Daisy Peelin menetelmä
  • Läpijuoksutus ("luck, no luck")
  • Silvia Trkmanin täyden vauhdin juokseminen
  • Kohdematto/target
  • Länget
  • Bumpperit
  • Kepin kierto
  • Boksi
Sitten niitä kokemuksia, mietteitä, näkemyksiä! Osa III sisältää siis pohditaa lisempi näistä ja siihen luonnollisesti pieni keskustelu on aika bueno. Puuuttuuko listalta jotain metodeja? Entä etukäteen pohdittavia juttuja? Tai muuta olennaista metodin mietinnästä? Minkälaisia ajatuksia sinulla on ollut prosessia ennen, aikana, jälkeen?

8.2.2016

Huippuagilityäkö-kä-hä?!

Hetki ennen finaalivetoja mm-karsinoinnoissa <3
Minua on vähän tökkinyt jokin ns. huippuagilityssä noin niinkuin omana tavoitteena. Kisoissa vedetään naama kireänä, ainut kelpaava lopputulos on voitto, loppuvuodesta mistään muusta kuin pisteistä ei enää puhutakaan, ainostaan nollaradasta muistetaan se koirakin palkata, hanskat tipahtaa heti ekaan virheeseen jne. Niin kauan kuin kisakaverina on eläin, minulla ei yksinkertaisesti ole tuollaiseen varaa. Meillä nämä perheenjäsenet tuottavat suurimman "arvonsa" siellä arjessa, eikä kisakentillä.


Q - When you achieved certain accomplishments (Having all your dogs qualify for World Championship, winning European Open with four, winning World Champ with two) were these specific goal you set for yourself?
A – No. I never set goals. I've seen way too many people stressed and under pressure to achieve their fancy goals. I don’t want to be under pressure, it’s just a stupid dog sport, so nothing to be stressing about. We do it just for fun, so we go out and have fun and play and we sometimes win and sometimes we learn, but we ALWAYS have fun.

Kuva: Ida Alexandersson
Samaan aikaan toki haluan treenata laadukkaasti, koska käsissäni on vallan lahjakas Herra Jalmari (ja toivottavasti joku päivä myös hänen höntsä tyttärensä... :), joka toden totta rrrrrakastaa agilityä. Sei rakasta voittamista, vaan sitä yhdessä tekemistä. Niimpä mun ykköstavoite on "olla koirani arvoinen ohjaaja", ei niinkään olla paras, nopein, hienoin ja maajoukkueessa ja mitä lienee. Toki kaikkea hienoa voi hyvinkin saavuttaa matkalla, mutta itsetarkoitus se ei ole.
Q - What do you think was the primary influencing factor for those achievements?
A – Right before I won my first World Championships, one of the spectators said to me: “All those people here are really good, because they really want to win and worked hard for it. But I think YOU will win, just because you don’t care and just play.” I think winning is much easier without winning in mind.
Nalpe on ihan samaa mieltä!
Luin tämän Silvia Trkmanin haastattelun ja siinähän se asia olikin ihan sanoiksi puettuna. Olen ollut paljon erilaisien henkisen valkun sessioiden piirissä ja tosi monissa ryhmäkeskusteluyhteyksissä tulee ilmi, että monella siellä paperissa pitää lukea 2016 tavoitteissa maajoukkuekarsintojen top10 paikka, kympin joukkoon sm-kisoissa jne. jne., vaikka resurssit, aika, kapasiteetti ei välttämättä ole ihan linjasssa. Lopputuloksena on herkästi menestymisen ja pärjäämisen pakkoa ja sitä myöten ahdistumista ja riittämättömyyden tunteita, ei sen ilmenemistä sivutuotteena. Unelmia ja tavoitteita toki pitää olla, minä olen vaan omani siirtänyt pehmeämpiin arvoihin.Voittaminen on paljon helpompaa, kun ei tarvitse miettiä voittamista, vaan voi keskittyä olennaiseen - omaan tekemiseen.

Q - What do you wish your students would take away most importantly from their lessons?
A – That making it all super fun for the dog is the most important part of it all.
Hauskuus jää monesti matkustajan rooliin, kun liika kilpailuvietti puskee pintaan. Minusta katsojanakin on valtavan  viihdyttävää katsoa aksaradalla paria, jolla on kivaa ja jotka todentotta nauttii yhdessätekemistä kuin sitten suu viivana väännetystä nollasta. Näitä koirakoita onneksi on ja siihen iloon menestyksestä on myös helppo yhtyä, kun onnistumisia pukkaa.
Q - Who inspires you and why?
Thinking new ideas :D
A – I don’t really follow anybody... I guess I’m still “go out, try and learn” type of a person. The reason I love agility so much is because there is still so much room for improvement, so I’m always on the hunt for ideas on how to make it even faster, more efficient, smoother. I guess my inspiration are failures – things that could still be better always inspire me to come up with new ideas.
Mene ja tee virheitä ja nauti siitä, että niistä voi oppia. Tällä hetkellä itsekin koitan panostaa siihen, että koiran livetessä hyllyradalle minun tehtäväni on yrittää jatkaa rataa sulavasti eteenpäin, koska se opettaa sitä loppuunasti taistelemista ja keskittymisen herpaantumisen estämistä myös niissä paikoissa, kun pystynkin pelastamaan jonkun tilanteen vielä nollaksi. Minusta olen epäonnistut,jos hanskat tipahtaa ja ajatus leviää ja koirakin huomaa, että mitähän tuo eukko sekoilee.

Q - What advice would you give people just starting to compete at agility trials?
A – Don't try to impress, don't try to be trendy or fancy. The only one you have to impress is your dog. So make sure you're super fun teammate to your dog in every trial, from first one on.


Kuva: Paula Häkkinen
Minusta se on valtavan hienosti sanottu, että "The only one you have to impress is your dog" ja niin totta. Minä haluan ainakin olla koirani mielestä huipputyyppi niin treeneissä kuin kisoissa. Eihän se aina ihan onnistu sata pinnaa, kun ihmisiä tässä vaan, mutta tavoitteena varsin kelpoinen. Huomasin tämän juuri viikonlopun FD-leirillä, kun lauantain eka treeni alkoi klo7, johon ei ollut rataa jaettu etukäteen saatesanoilla kuulette sitten paikan päällä, mitä tehdään. Ei oltu myöskään sanottu, että alkuun kaikkien koirien pitää olla lämpimänä, kun tehdään ekaksi ns. kisaveto ja sitten vasta järkässä treenit. Kisoissa jättäisin startin välistä, jos en ehdi lämmittelemään koiraa (ja itseäni) ja nyt jouduin käymään hyvin tiukkaa väänrtöä omassa päässä saanko 10 minsassa verkattua koiran vai jätetäänkö eka osuus välistä. No, en tosiaan oltu parhaimmillaan siinä ekassa vedossa ja tekeminen jokseenkin puolivillaista. Ero ratasuoritukseen, mihin sai tulla koira lämpättynä ja sitä myöten valmistautuneena oli ihan huikee. Harmi, kun minulla ei ole sitä ekaa vetoa ollenkaan videolla, niin olisin ihan julkisesti näyttänyt sen eron. Tässä kuitenkin jälkimmäinen:


Meillä siis tavoitellaan huippuagilityn sijasta hupiagilityä <3

(Lainaukset Silvia Trkmanin haastattelusta http://thatsmysuperdog.com/have-fun-with-your-dogs/)

1.2.2016

Juostako vai eikö juosta, kas siinäpä pulma! Osa I: Puolesta ja vastaan

Siinäpä taitaa olla aika monen aksanharrastajan oikein tuhannen taalan kysymys. Ja pakko sanoa, että en minäkään kyllä mitään vastauksia tiedä: "comme ci comme ça", asiaa voin kyllä pohdiskella. Minullahan on tällä hetkellä koira, joka on uudelleenkoulutettu niin juoksu-A:han ja juoksupuomiin sekä pentukääliö, joka treenaa alusta alkaen juoksukontakteja. Se mitä se tulee sitten joskus tekemään käytännössä, on vielä täysin avoinna, mutta käytän toki opettelumielessä tämän koirantaimen olemassaolon hyväksi.

Asiaahan tästä on vaikka millä mitalla, joten tehdäämpä muutama postaus ja aloitetaan puolesta/vastaan pohdinnoilla.


What a competition rc on dogwalk #runningcontacts #runningdw #agility #agilitycompetition #dogagility #javasheltie

Video, jonka Satu Tuomela (@satutuomela) julkaisi


Puolesta ja vastaan


Juoksarit on toki nopeat (1,2-1,5s vs pariin sekunttiin pysäriparhaimmisto), valmiina suorituksena vähemmän kriteeristöä ohjaajalle kiinnipidettäväksi, vähemmän ylläpitotarvetta ja monet koirat tykkäävät juosta. Oma rytmitys on myös helpompaa (kunhan ei ole totaalisen myöhässä :D), kun koira etenee standardivauhtia. Useilla koirilla juoksari lisää myös yleistä eteenpäin draivia ja itseluottamusta estefokukseen.

Puomin ja A:n juoksarissa on myös valtava ero, joista jälkimmäisen kouluttaminen paljon yksinkertaisempaa. A;n juoksaria voin kyllä suositella edes kokeilemaan (on toki koiria, jonka laukan mitta on vaan niin totaalisen väärä luonnolliseen osumaan ja jos lisäys/lyhennys on puutteellinen, tassuja ei sinne kontaktille saa osumaan riittävällä frekvenssillä järkevän treenauksen rajoissa ja jos kisatakkin haluaa), koska se kuitenkin vähentää sitä rasitusta kropalle. Tässäkin sellainen disclaimer, että rasitus ei liene vähene, jos koira lentää selkä notkolla harjan yli yhden laukan alastulolla tassut kontaktia hipoen ja katsomossa ei kenellekään enää kierrä veri suonissa jännityksestä, ettei vaan kävisi mitään. Ja sen yhden kerran, kun kontrollia ei ilmalentoon ole ja lopputuloksena on kuperkeikka, seuraamukset voi olla hyvinkin ikävät. Puomijuoksaria treenaillessa minua pelottaa koiran varpaiden puolesta.

Pysärien kriteerit ovat selkeät (kunhan kipparit pitäisi niistä kiinni :D) ja sitä voi treenata paljon vaikka jokaisessa olohuoneessa. Vaatimus on yksinkertainen ja kouluttamistehtävä helppo. Myös valmista saadaan verrattain vikkelässä aikataulussa ja sitä pääsee kisaamaankin ihmisten ajoissa. Toistojen määrät voi pitää varsin asiallisena, kun itse fyysistä tehtävää voi treenata hyvin vaatimattomalla varustuksella - laatikko riittää ja klikkeristä on iso apu oikea-aikaisuuden rakentamisessa.

Ohjaajan kyvyt ja kapasiteetti pistää myös omat raamit. Isabelle Emmanuelson-Orenius taisi todeta, että jos tiedät pystyväsi hanskaamaan tilanteet juoksupuomin jälkeen, go for it. Joko siis sen verran vikkelä koivistaan, että ehtii jakelemaan ohjeita tai vaihtoehtoisesti jäätävän hyvä koirankouluttaja, jotta saa suuntakäskyt koiralle itsenäiseksi. Suuntakäskyt sinne tarvitaan kummassakin tapauksessa ja niiden kouluttaminen tuo sitten vähän lisähaastetta jo muutenkin kompleksisempaan tilanteeseen.


 Siinä on "ihan kohtalaiset" suuntakäskyt ihasteltavaksi


Koirien luonne-erot ovat myös pohdinnan arvoisia. Juoksarin (puomin erityisesti) alkuopetteluvaihe sisältää aika paljon epävarmuutta koiran näkökulmasta ja koirat suhtautuvat siihen eri tavalla. Toiset yrittävät lisää ja motivoituvat siitä (erityisesti sheipatut koirat on valmiita tarjoamaan lisää tai jotain muuta, jos ei heti osunut maaliin), että palkkaa tulee silloin tällöin ja toiset taas lamaantuu ja jopa paineistuu. Jälkimmäisten kanssa tie on todella pitkä. Toiset koirat tiedostaa esim. takajalkojen olemassa olon huomattavasti jouhevammin, joka helpottaa niiden klikkailua.

Näitä haetaan, mut ihan aina ei saada :D

Tavoitteet koirankouluttajana ja agilityharrastajana lienee myös miettimisen arvoisia. Kummassa haluaa kehittyä enemmän ja millä saralla ja millä aikataululla? Kaikkea ei kannata ahnehtia kerralla, vaan miettiä missä haluaa kehittyä nyt, koska harvalla on käytettävissään niin paljon aikaa, että voi elämänsä omistajaa agilitylle. Myös tavoitteiden asettelun kannalta on pohdittava haluaako esim. mielummin sm-kisoihin ja karsintoihin, kuin joutuu jäämään pois epävarman puomin takia. Lopun kädessä maailman huipulle pääsee kyllä ihan molemmilla kontaktisuorituksilla, kun mm-kisoissa nähtiin yhäkin enemmän loistavia pysäreitä kuin varmoja, oikeita juoksareita.

Kisa-into vaikuttaa myös asiaan. Kisaamaan pääsee nopeammin ja tuloksiakin saa ihan voittoja ja mestaruuksia myöten myös niillä pysäreillä, kun vaihtuvat rataprofiilit ja erilaiset kontaktit eivät aiheuta pään vaivaa. Juoksarien opettelu saattaa hyvinkin myöhästyttää kisaamisen aloittamista rutkastikin ja näin re-train koiralla se on pakko pitää pitkä kisatauko, koska väärät ja epävarmat kontaktisuoritukset vie heti kymmenen treeniä takapakkia. Miten paljon se kirpaisee, jos ilman kontaktivitosta se olisi ollut voittorata? Entä, jos projekti ei etene toivotusti, onko valmis harrastamaan ennemmin juoksaria kuin kisaamista?

Tästä pääsee ehkä sulavasti kysymyksen miten haluaa koiran ns. agilityuran käyttää. Oma kokemukseni on ollut, että 10kk on ihan liian nuori varsinaiseen juoksaritreeniin tai itse en ainakaan halua koiraa rasittaa rankoilla lankkutreeneillä tuossa iässä ihan niin paljon kuin ehkä pitäisi, joten etenemme vähän verkkaisemmin. Minä ny olenkin ehkä vähän ituhippi muutenkin näissä asoissa ja olen halunnut pentua säästellä kaikelta ylenpalttiselta treeniltä ym. kunnes kasvu on kasvettu ja asiasta mustaa valkoisella. Voin ainakin katsoa peiliin ja todeta hyvällä omallatunnolla, että minen ole pentua rikkonut, jos se sattuisi sökö olemaan luustoltaan. Ja sitten taas missä vaiheessa on valmis ottamaan riskin uudelleenkoulutettavalle, ettei juoksari välttämättä valmistukaan nopeasti (ollenkaan?) ja siinä menee kausia hukkaan.

Lopuksi resurssit. Nehän ne vasta tälläistä riviharrastajaa naurattaa, kun ei omista omakotitaloa omalla agilitykentällä tai edes isoa pihaa puomilla. Edes pihaa, johon mahtuisi lankku ja liikkumavaraa. Edustan myös seuraa, jonka talviharrastustilat on varattuna joka arki-päivä klo 17-22 ja ensimmäinen vapaa viikonloppu tänä vuonna hallilla on helmikuun vika vkl. Luulen, että suurimmalla osalla harrastajista sama tilanne. Olohuoneessa 2on2off treenaaminen olisi huomattavasti helpompaa, kuin mennä yöllä halliin enisn raivaamaan lääniä kentälle ja sitten rakentelemaan tukevaa lankkuviritelmää ainakin vartiksi. Siinä vaiheessa on yleensä jo eka tunti hurahtanut kotia lähtemisestä ennenkuin on yhtäkään treeniä alla. Treenit ei myöskään voi olla kovin pitkiä, joten välillä se tuntuu todella hölmöltä käyttää eka tunti säätämiseen, treenaa vartti ja lähteä kotiin. Puomi omassa pihassa olisi iso plussa...

Kuten ehkä helppoa todeta, ei ole yhtä vastausta vaan se riippuu niin monesta tekijästä. Mutta hauskaa ja haastavaa toi juoksariproggis on ollut, aikaavievää ja välillä siinä ei ole ollut mitään järkeä, mutta ompa tässä oppinut taas jotain uutta. Koirat siitä ainakin tykkää ihan satasella. Siinä on vinha totuus, että juoksarit ole mikään harrastus, vaan mielenterveyshäiriö :D

Pohdi siis ainakin seuraavia asioita:
  • Omat koulutustaidot ja halu/resurssit kehittyä
  • Ohjaajan ohjaustyyli
  • Itsensä ja koiran epävarmuuden sieto
  • Koiran luonne ja ominaisuudet
  • Turvallisuus (liittyy myös ylläolevaan, mitä esim. reikäpää tarttee)
  • Käytettävissä olevat resurssit: aika, fasiliteetit
  • Kisaamisen aikataulu: nopeammin vai myöhemmin?
  • Saatavilla oleva apu ja koulutus
  • Tavoitteet ja niiden aikataulu
  • Koiran ikä, jäljellä oleva ura


Piipin juoksaritreenit, osa 14. Tällä hetkellä pikkuapinalle palautellaan flätimpää laukkaa loppuun. Osumia tulee ihan nätisti, mutta lähtee vähä liian ilmavasti lankulta. Nämä videot on hidastettu kolmannekseen irl-nopeudesta, siinä on pikkasen haastetta analysoida kaikki mitä siellä tapahtuu...

Seuraavassa osassa ehkäpä pohdintaa eri metodeista.

Jäikö listalta jotain pois? Mitä mieltä sinä olet? Kokemuksia, mietteitä, näkymyksiä?