7.12.2019

Mitä tekisit toisin seuraavan koiran kanssa?

Heitin tuon kysymyksen syksyllä @javanasagility Instan puolella storyyn ja siihen tulikin valtava määrä vastauksia sekä aktiivista keskustelua. Ihan mahtavaa! Iso osa oppimisprosessia on juurikin sen oman tekemisen analysointi ja objektiivinen arvointi, jonka prosessointi muutokseksi alkaa niiden kirjoittamisella. Ja aina iso tassu siitä rohkeudesta jakaa niitä omia kokemuksia muidenkin kanssa!

Suomalaisessa (urheilu)kulttuurissa virheet ja epäonnistumiset on monesti vähän vaikeakin puheenaihe, vaikka niitä tekee ihan kaikki ja helposti niiden perusteella arvotetaan itseä, koiraa ja omaa tekemistä. Muistutan aina koulutettavillekin, että se kuka ei tee virheitä, ei ole ikinä mitään uutta kokeillutkaan ja niihin tulisi suhtautua vain informaationa: asia X on näin, minkälaisen toimintasuunnitelman teen, että saan siitä asian Y? Mitä koirani tässä kertoi? Mitä voisin harjoitella lisää, jotta tämä asia olisi selkeämpi minulle ja koiralle?



Tässäpä esilletulleita teemoja:
  • Perusasiat
    • Luoksetulo
    • Hyvä suhde koiraan
    • Temput
  • Palkkaus ja motivointi
    • Palkasta luopuminen
    • Leikkiminen
    • Palkkautuminen lelulla
    • Leikkimisen konseptin laajentaminen; eri paikat, eri lelut jne.
  • Suunnittelu ja ajoitus
    • Lajitreeni vasta vuodenikäisenä
    • Aiemmin liikaa ja liian nopeasti
    • Perusasioihin keskittyminen
    • Laatu vs määrä
  • Estetaidot
    • Eri metodit: 2x2 tai takaperinketjuttamalla kepit
    • Juoksarin perusteisiin enemmän ajatusta, eri tavalla
    • Hyppykäskyn merkityksellisyys
  • Kuuntelu
    • Vahvemmat estekäskyt
  • Vireenhallinta
    • Rauhoittuminen
    • Kehänlaita- ja taukokäytös
    • Vireennosto ja hallinta
  • Omat taidot
    • Parempi suunnittelu
    • Olla stressaamatta pennun pilaamista
    • Uusien ja erilaisten asioiden kokeilemisen rohkeus
    • Vähemmän vakava asenne lajiin
Eikö ole jo aikamoisen pätevä lista, joihin investoida aikaa ensimmäisten vuosien aikana? Erityisesti minua ilahdutti monet kommentit, jossa leikkiminen opeteltavana taitona nähtiin tärkeänä. Jotkut koirat on luonnostaan enemmän saalisviettisiä, jolloin lelun opettaminen on helpompaa, mutta kaikki koirat (kyllä, kaikki koirat) oppii nauttimaan saalistamisesta, kun niille vaan annetaan siihen lupa. Jalostuksella ja käytöksensammuttamisella ne saadaan kyllä passiiviseksi, mutta leikkiminen ei ole pelkästään voimakas puruote, se on oikeastaan juurikin se saaliin jahtaus. Sen takia sen ruokapalkankin pitäisi liikkua koirasta poispäin, eikä suunnata suoraan suuhun. 



Lisäksi perusasioiden iso painoarvo lämmitti kouluttajanakin jo minun sydäntä. Jos koira ekan vuoden aikana hallitsee luoksetulon, kropanhallinnan ja on oppinut palkkautumaan, niin siinä on aikamoisen kova kivijalka lajitreenille. Investoisin noihin kolmeen eniten aikaa, kun sinne aksatelineille ole mikään kiire. On aikamoisen helppo lähteä rakentamaan oikeita käytöksiä liitettäväksi aksataitoihin, kun koira pysyy ohjaajan hallinnassa häiriöistä huolimatta, osaa tuottaa kropasta erilaista liikettä ja vieläpä kykenee kommunikoimaan ohjaajan kanssa monisävyisesti eri palkkausmenetelmien kautta. 

Ehkäpä kolmanneksi nostaisin vielä ohjaajan henkiset taidot. Eihän tämä laji oikeasti ole niin vakavaa, puuhastelua koiran kanssa, eikä siihen kannata elämän ja kuoleman kysymyksenä suhtautuakaan :) Ensijaisesti tämä on kuitenkin meille suurimmalle osalle ihan vaan harrastus ja sen pitäisi tuottaa iloa niin kaksi- kuin nelijalkaisillekin. Jos näin ei ole, niin on hyvä sauma vähän ottaa lajiin etäisyyttä, tutkiskella omia arvojaan ja miettiä miksi jotkut asiat tuntuu voimakkailta. Pennut ei mene pilalle, kun treenaa asioita hauskuuden kautta ja rohkeasti kokeilee sitä epämukavuusaluetta. Oppiva ohjaaja on se tavoiteltu mielentila, ei niinkään silkka pusipusinaminami tai robottimainen tunteettomuus. Tunteet kuuluu lajiin, mutta se miten niitä käsittelee on pelkästään opeteltava taito ja käyttäytymismalli. Ja jos muistuttaa itselleen, että tämä on tosiaan vaan koirahyppelöä ja olemme oikeasti aikamoisen etuoikeutettuja, että on terve koira kenen kanssa harrastaa, voittajia on ihan kaikki. 

Java ja lainakippari-Jonna kisoissa <3


Tuleeko sinulle mieleen vielä jotain, joka listasta puuttuu? Seuraavaan kirjoitukseen voisin näpytellä vähän ajatuksia minkälaista matkaa on tehty Javan koulutuksesta Ionan koulutukseen ja mitä jää sitten seuraavan to do -listalle.

27.10.2019

Flashback: Kesän kisat

Viime aikoina enimmäkseen meidän kuulumiset ovat olleet FB:n ja Instan puolella. Vähän jopa itseä harmittaa, ettei aina muista/viitsi/jaksa blogin puolelle mitään naputella, koska tämä toimii itsellekin monesti kronologisena ajanjakson tarkastelun työvälineenä. Sitä keskittyy monesti katsomaan liian lähelle, vaikka välillä pitäisi muistaa tarkastella laajempaa perspektiiviä ("metsää puilta") ja siihen nämä on kyllä kerrassaan oivallisia. Aloitetaan taas jostain siis :)

Iona on kehittynyt aivan huikeasti ja sen kanssa on niin ilo tehdä töitä. Vilkaisin rankingia, jossa Puppe on näköjään 17. (606 medikoirasta) ja meidän starttien määrällä se on kyllä kerrassaan hieno tulos sekin, kun miettii, että 2018 Turun EO-karsinnoissa lähdimme paikalta yksi sen takia, että oltin täysin rankingin ulkopuolella. Sinäänsä sijoituksella ei ole väliä, eikä sen takia kisoissa juosta tai pisteitä kytätä, mutta se heijastaa ainakin sitä, että jossainmäärin askelmerkit enemmän kohdillaan.

2018 vs. 2019

Kesällä pääsimme juoksemaan täyden kattauksen isoja kisoja ensimmäistä kertaa Ionan kanssa ja kyllähän tuo lentohamsteri on niin isoille areenoille tehty. Maajoukkuekarsinnoissa virheet olivat varsin tyypillisiä taitoihin ja kommunikointiin liittyviä, ajanmyötä korjaantuvia asioita ja siltikin radoilla oli valtavasti hienoja kohtia. Hieman yllättävää oli myös Pupiinin kohtalainen ylivire ekaan starttiin lähtiessä, miten lienee kiehuikaan luppakorvien välissä ja sieltä tuli ohjaajallekin ihan välitöntä palautetta jo radan aikana :D No, kaikenkaikkiaan oli kyllä kiva kisareissu Ionan kanssa kahdestaan ja se on osoittautunut kaikinpuolin näppäräksi reissukoiraksi myös.

Näköjään tälläinen pikakooste löytyi lauantain radoista:


Elokuun SM-kisoihin sainkin sitten jo huomattavasti tasapainoisemman koiran starttiviivalle ja olipa upea viikonloppu! Perjantain iltakisoissa voitettiin yli sadan koiran lämppäkisojen aksarata ja hyppäriltäkin nolla. Lauantain yksilökarsinnassa medit oli siirretty reunakentälle, jossa sattui monille koirille todella kurjia kaatumisia. Kahdesti meni myös Iona nurin, mutta silti jotenkin käsittämättömästi taisteltiin yhdessä silti nolla ja jopa sijoituksella 16. Voinko olla yhtään ylpeämpi, kun ekoissa SM-kisoissa vieläpä finaaliin! Vähän iloa himmensi toki nuo kaatumiset, ettei vaan käynyt mitään pahemmin ja voiko edes startata finaalissa, mutta onneksi ei mitään akuuttia - vaikka huollettavaa oli kyllä kisojen jälkeen kropassa aikalailla.




Itse finaalibaana oli erittäin vauhdikas ruotsalaistuomarin taidonnäyte ja oli kyllä niin mahtava fiilis päästä Ionan kanssa sekin juoksemaan. Meidän strategia oli vetää "all in" mitään himmailematta ja niin kanssa tehtiin. Iona irtosi puomilta väärälle hypylle, josta sitten hylly loppuradasta, mutta sillä itse tuloksella ei ollut mitään merkitystä lopputuloksen kannalta: meinasi naurattaa ja itkettää saman aikaan, kun se oli vaan niin siistiä ja Iona aivan huikea <3 Ylipäätään se tunne, kun oltiin yhdessä radalla omassa kuplassa tekemässä vain meidän juttua on yksinkertaisesti parasta tässä lajissa - kun tuloksesta huolimatta voin sanoa maalissa koiralleni sen olevan maailman paras ja itselleni antaneeni kaikkeni. Ei jäänyt jossiteltavaa.



Sunnuntain joukkuekisassa Iona sinkosi valitettavasti yhden bonusputken ja joukkueen kahdella hyllyllä ei ollut asiaa jatkoon. Harmi, olisi ollut niin kiva vaan juosta yksi lisäbaana sunnuntainakin tuon koiran kanssa. Mutta sitä vastoin Jalmini -pöhinää saatiin palkintopallille asti, kun Katja ja Elmo pokkasivat joukkuesm-pronssia. Isi onnittelee vielä kerran <3 Kaikenkaikkiaan oli huippu sm-viikonloppu, kun näki niin paljon tuttuja, puitteet olivat hienot ja kisakoirani Pupiini yksinkertaisesti paras kaikista. Videokoosteen olin näköjään poistanut puhelimesta ennenkuin älysin sen YouTubeen ladata, niin videoita myöhemmin siis.

Seuraavat isot kisat koittavatkin sitten aikamoisen piakkoin, kun lähdemme torstaina kohti Sveitsiä ja ISAC 2019 -geimejä! ISAC on shelttien maailmanmestaruuskisat, joten Fräschelsissä tullaan näkemään sadoittain Euroopan huippushelttejä. Huippua olla mukana siis itsekin :) Iona pääsee tutustumaan lentämiseen, kun sipaisemme Finnairin siivin Zürichiin ja siitä sitten vuokra-autolla pelipaikoille. Meidän reissua voi seurata Instan puolella @javanasagility ja reissukoostetta sitten blogiinkin jossain vaiheessa tulossa.


29.4.2019

Tuoreimmat Jalminit 5 viikkoa

Eilen kävin moikkaamassa uusinta Jalmini -kolmikkoa Tampereella ja ovathan he kyllä kerrassaan syötävän suloinen porukka <3 Tässäpä muutama kuvia Haukkulinnan A-pentueesta, lisää myöhemmin: 

Java & Tähkä

Ametisti (n), Aarre (u) & Amor (n)

Moderni iski osallistuu lastenhoitoon <3

7.4.2019

Tunteesta tekniikkaan: koiran kouluksesta, motivaatiosta, palkkauksesta.

Helmikuussa kävin kuuntelemassa Jari Kantoluodon Tunteesta tekniikkaan -luennon, jossa oli paljon asiaa ja etenkin sellaista omia ajatuksia vahvistavaa. Koiran koulutusta, motivaatiota, palkkausta. Seuraavassa siispä ajatuksia ja pohdintaa luennolta. Kannattaa käydä kuuntelemassa, jos sattuu omille nurkille!

Aina puhun omille koulutettaville siitä asenteesta, joka pitää olla koiralla ensin ja sitten vasta aletaan opettaa niitä detaljeja & kriteerejä ja oikeastaan sama asia tuli luennolla "tunne" termillä. Jarin mielestä koiran kouluttamisessa 90/10 pitäisi olla tunne vs. tekniikka, eikä toisinpäin. Samallalailla agilityssäkin pitäisi rakentaa ne perusteet hyvin ilman agilityesteitä ja agilitytemppuja. Kaikenkaikkiaan leikki on yksi tärkeimmistä yhteistyönmuodoista, koska silloin opitaan paljon ja toisaalta rakennetaan yhteistä perustaa. Ja agilitykouluttajana minä olen myös jo pitkään arvostanut kunnolla tehtyjä perusteita.




Erityisen paljon korostettiin myös koiran valintaa ja sen seurauksia. Koiran tulisi olla aktiiivinen oppija, jonka tulisi osoittaa aktiivisuutta ohjaajaa kohtaan. Silloin asioista muodostuu käytösketjuja, joissa seurauksena on palkkaamista siitä koiran aktiivisuudesta, eikä pelkällä palkan mahdollisuudella luotu tilanne.



Tottelevaisuus koostuu neljästä osatekijästä: yhteistyö, aktiivisuus, keskittyminen ja motivaatio. Sen päälle tulisi rakentaa mielikuva optimaalisesta suorituksesta, jossa on oikea suoritusenergia , harmonia ja tekniikka. Kun pentua lähdetään rakentamaan johonkin lajiin, tulisi priorisoida tunnetta. Tekniset käytökset ovat vain tunnetilan ilmentymä.



Kouluttaminen on vuoropuhelua koiran kanssa. Niimpä ohjaajan tulisi osata tulkita koiransa kommunikointia miten koira hakee ja haluaa kommunikoida? Vai onko kommunikointi enemmän palkkojen suuntaan? Ohjaajan tulisi olla se kiintopiste, jonka kautta palkkaa voi saada, ei palkkojen itseisarvo. Kun koira on aktiivinen ohjaajaa kohtaan, haluaa kommunikoida ja toteuttaa opetettuja käytöksiä oikeassa mielentilassa, ympäristöhäiriöiden merkitys vähenee.

KOMMUNIKOINTI + YHTEISTYÖ = PALKKA



Luennolla käsiteltiin myös stressiä koirankoulutuksessa. Tähän liittyy hyvin vahvasti mielentila: onko kyseessä positiivinen stressi, kun koira haluaa saavuttaa jotain vain negatiivinen stressi, kun haluaa välttää jotain? Mitä parempi mielentila harjoituksen alussa, sitä parempi harjoitus. Tämän takia itseasiassa itsekin aloitan aina agilityharjoituksen leikkimällä koiran kanssa, jotta se on oikeassa mielentilassa aloittamassa työt. Koira pitäisi saada nimenomaan oivaltamaan itse oikea mielentila, josta tulee palkkaa, jolloin synnytetään voimakas sisäinen motivaatio.



Koiran oma valinta ja vastuu on aktiivisen treenitilanteen kantavia pilareita. Koiralle tulisi opettaa palkkaamalla oikeita valintoja, että reitti haluaamansa on kriteerit ja keskittyminen. Sääntöjä kannattaa rakentaa ja vahvistaa myös muussa elämässä harrastuskenttien ulkopuolella. Esim. jos ei osaa luopua tai odottaa kotioloissa, niin vaikeampaa se on myös harrastuskentillä. Koiran omia valintoja ohjaamalla oikeanlaisin palkkauksin koiralle luodaan kova motivaatio olla sellainen kuin itseasiassa minä haluan, vaikka koira toki luulee itse keksineensä asian.



Vastuuttaminen oli monessa kohtaa mukana. Ei lähdetä pitelemään tassusta, vaan uskalletaan antaa myös koiralle vastuuta niistä tehtävistä, joita on opetettu. "Anna koiran olla huono, jotta se voi olla hyvä" oli suoraan Jarin kommentti, joka kannattaa pitää mielessä. Ei siis pelätä sitä, jos tulee virhe, vaan tartutaan siihenkin vain viestintänä: mitä koira ei ymmärtänyt ja miksi? Miten voin auttaa koiraa ymmärtämään tehtävän?



KÄYTÖSKETJU: KÄYTÖS -> VIHJE -> YLEISTÄMINEN -> ÄRSYKEKONTROLLI

  1. Motivaatio
  2. Kriteeri
  3. Haluttu käytös vahva
  4. Vihje
  5. Eri paikat ym. häiriöt
  6. Haluttu käytös vain vihjeestä

Kaikki perustuu motivaatioon ja kriteereihin. Itse koulutustekniikka on silloin yhdentekevää, montaa eri tietä pääsee samaan lopputulokseen, jos perusta on kunnossa.



Lopuksi vielä muutama asia palkkauksesta. Sosiaalinen palkkaus on tärkeä taito, joka pitäisi rakentaa koiralle ihan niinkuin säännöt lelupalkkaukseen. Sosiaalisella palkkauksella koira tekee töitä täysin ohjaajalleen ja miellyttääkseen ohjaajaa. Koira motivoituu ohjaajan tyytyväisyydestä, yhteisestä oppimisesta ja onnistumisesta. Tämä luo varmuutta ja Jarin sanoin "loistokkuutta" suoritukseen, kun ei tarvita ulkoista palkkaa.  Energiaa suoritukseen saadaan tuotettua saalispalkkauksella, jolloin koiralla on oma lehmä ojassa ja se toteutttaa sisäsyntyistä saalisviettiketjua. Leikki on metsästysketjun osa, johon kuuluu sosiaalinen lataus ja taistelutahto, jos sitä pääsee tuottamaan ohjaajan kanssa yhdessä lelun välityksellä. Ruokapalkkauksella voidaan treenata tehokkaasti, kun sillä voidaan laskea vireystilaa, kontrolloidaan ruuan määrää/laatua/tiheyttä.



Jutun kuvat ovat Jalminipäivästä, kun kokoonnuimme Helsinkiin Javan jälkeläispäiville treenin merkeissä. Eivätkö he ole kerrassaan ihania! Tästä lisää myöhemmin, oli vaan niin täydellistä matskua tähän postaukseen :)

11.2.2019

Rakkaudesta lajiin vai koiraan?

Minusta on aina välillä vallan tärkeää pysähtyä miettimään miksi harrastaa tätä lajia, mitkä on ne omat motivaatiot ja draiverit lähteä treenaamaan tai kisaamaan ja mitkä on niiden seuraukset. Itsellä alkaa lajin parissa olla jo yhdeksän vuotta kilometrejä ja vaikkei se ole ajallisesti kovin pitkään, on siihen mahtunut paljon. Menestystä on tullut yli jo omien tarpeiden, joten senkin kimallus on aikaa sitten karissut. Ja silti Ionan valiotitteli tuntui oikein lämpimältä saavutukselta yhäkin, vaikka sen nappaaminen nyt vaan ajankysymys tuolle koiralle.



Olen aina tiennyt, että se on valtavan lahjakas koira tähän lajiin ja minusta on ollut suorastaan etuoikeutettua saada tehdä töitä sen kanssa. Olen nauttinut suunnattomasti sen kouluttamisesta ja ennenkaikkea olen oppinut niin paljon koiran kouluttamisesta, sen sielunelämästä ja arvostamaan entistä enemmän perustaitoja lajitaitojen sijaan. Tietyllä tapaa Ionan valiotitteli on ollut myös minun todisteeni sille, että nuori koira ei tarvitse agilityä, vaan ennemmin oppia elämää, perustaitoja, tekemään töitä omistajan kanssa ja pitää hauskaa.

Meillä ei ole olemassa pentuagilityfilmejä, koska sellaista ei ole harrastettu. Sitä vastoin olemme leikkineet, tehneet temppuja, oppineet kommunikoimaan, tehneet tasapainoharjoituksia. Junnuiän lähestyessä se sai tutustua esteiden mekaniikkaan leikkien varjolla. Se sai myös junnuna alkaa juosta suoraan lelun perässä, mattoa ja suoria kujia. Agilityn se aloitti vuoden ikäisenä. Kisauransa se aloitti vasta yli kaksivuotiaana, ei ollut mikään kiire nuorta koiraa saada kisavalmiiksi, vaan kaikessa rauhassa lähdettiin vasta siinä vaiheessa rakentamaan lajia. Kolmosiin se nousi ihan liian nopeasti reilussa parissa kuukaudessa, jonka jälkeen jäätiinkiin pitkälle tauolle. Ja se eka agiserti sitten hitusta alle kolmevuotiaana. Myöskään ei ollut mitään tarvetta lähteä runttaamaan sitä SM-kisoihin viime vuonna, kyllä niissäkin karkeloissa ehtii pyöriä. Esimerkiksi tänä vuonna sitten toivottavasti mukana yksilöissä, nollat kun löytyy jo nyt, eikä niitä tarvinnut edes jahdata tai tekemällä tehdä :)










Se ei ole tärkeää montako estettä putkeen koira suorittaa, millä on väliä on miten se ne tekee. Niimpä alusta asti oli tärkeää, että Pepillä on maailman kivointa ensinnäkin minun kanssani ja toisaalta taas aksakentällä. Ennen aksakentälle siirtymistä se oli oppinut oppimaan, tarjoamaan käytöksiä ja havaitsemaan itse kausaliteetin omilla teoilla ja palkkaseurauksilla. Agilitytempuille luotiin ensin kriteeristö sen oman pohdinnan kautta ja kun sille oli selvää mistä ne herkut tulee, otettiin mukaan se oikea asenne: draivi lelupalkalla (joka sekin on opetettu kentän ulkopuolella ensin). Aloin ketjuttaa esteitä vasta, kun se itseasiassa tiesi tasan tarkkaan mitä milläkin esteellä tehdään ja osasi fokusoida katseen sinne (koska jokainen este on mahdollinen palkka-automaatti). Nykyään olisin vielä tarkempi ärsykekontrollin lisäämisessa aiemmassa vaiheessa, jotta vältyttään sellaiselta luovalta sinkoilulta tarkoituksenmukaisen etenemisen sijasta.

Paljon on opittu yhdessä ja niin paljon vielä edessä! Ihan parasta kuitenkin saada nauttia tästä matkasta tuon harmaan supermarsun kanssa <3

4.2.2019

Homeopatia-agilitystä valioksi

Vuosi onkin meidän osalta startannut varsin vauhdikkaasti. Tätäkin kirjoittelen nyt nopeasti lennolla Müncheniin, kun muuten vähän aika kortilla. Sama pätee myös aksaan - kisaamisen ja treenaamisen osalta, mutta ollaan panostettu sitten laatuun määrän sijasta. Sen suhteen taidetaan olla muutenkin oikealla tiellä, että asiat etenee, vaikkei hallilla ehditäkään pyöriä. Tietty ei mitenkään jäätävän nopeasti, mutta kuitenkin oikea suunta lienee se tärkein. Olenkin kutsunut jo meidän puuhastelua ”homeopatia-agilityksi”, jossa vähemmän on enemmän :D

Itse esteillä treenaus on korvattu aika pitkälti olohuonetemputtelulla. Olen siis koittanut miettiä miten varioin itse taidon opettamista rajallisissa sisätiloissa ja koirien mielestähän se on aivan superhauskaa, että saa tehdä tehdä töitä iltaruokansa eteen. Kerran kahteen viikkoon meillä on ohjatut treenit nyt talvikauden ja sitten jos kerran kahteen viikkoon pääsisi vapaatreenaamaan, niin siinähän se paketti sitten kasassa.



Ionalle on kasvatettu korvia ja nostettu kuuntelemisen arvoa pääasiassa. Kyllähän se osaa jo yhtä sun toista, mutta monesti sen mielestä kaikenlainen posottaminen ja kaahailu on aikamoisen mukavaa ja joku kuuntelu ehkä vähän nillittämistä. Siispä tehdään siitä korvien käytöstä kannattavampaa  ja vahvistetaan ärsykekontrollia myös esteillä silloin, kun siihen on mahdollisuus. Tuossa videolla yksi lauantai-illan pikatreeni, jossa aiheena pelkkä exittien kuuntelu. Sen verran leppoista hommaa, etten minäkään viitsinyt edes talvivaatteista luopua treenin ajaksi, kun ei siinä kauaa nokka tuhise :D Mut hienosti se kyllä malttoi erotella, vaikka luulin tuon ihan nenän edessä olevan putken olevan aivan liikaa. Muutaman kerran lähti arvuuttelemaan, mutta niistä kun ei tullut mitään palkkaa, palautti kuuloelimet tajuudelle. 


Pitää ottaa pikkukoiran virallinen valiokuva myöhemmin, mut tässä tämä nökkösen ihastuttava uunituorevalio -foto <3

Talvikauden kisat meillä on painottunut kerran kuussa –sykliin, joka on ollut kyllä oikein toimiva. Ehtii viikonloppuna treenaamaankin, jos Ojanko on kisavapaa, joten pitää oma kisakalenteri vähän sen mukaan katsoa myös. Tulokset ovat olleet oikein mukavia, tänä vuonna Pepiini on juossut 8 starttia, joista 5 nollaa (3 voittoa, 2 2. sijaa). Viime viikonloppuna BAT:n kisoissa onnistumiset aksaradoilla tarkoitti myös sitä, että pikkukoirasta tuli agilityvalio viimeisen agisertinsä myötä, kun vuosi ekasta tuli vihdoin täyteen!



Olipa muutenkin tosi kivat radat ulkomaan elävillä, kun lauantaina käytiin parit Lee Gibsonin radat ihastelemassa Sipoossa ja sunnuntaina uusi tuttavuus Vendula Hausnerova Ojangossa. Yleensä en harrasta tuplapäivinä kisaamista, mutta nyt oli niin herkullinen asetelma tuomarien myötä, että mikäpä siinä. Kun ei ole ylitreenattu koira muutenkaan treenien puolesta ja toisaalta taas lepoviikko tiedossa koirille, kun lähdin työmatkalle koko viikoksi. Vauhdikkaita ratoja, joissa irtoavalta koiralta vaadittiin myös estetaitoja itsenäisesti ja toisaalta taas kontrollia tarvittaessa.

Helmikuun myötä alkaa myös omat koulutukset pyöriä, joten kiva päästä siihenkin valmennuspuuhaan taas käsiksi tuttujen koirakoiden kanssa ja mukana myös uusia tuttavuuksia! Vaikka ja mitä kivaa taas mietteissä koulutettaville :) Noin muutenn helmikuu on meillä ja koirilla sitten lomakuukausi. Sattuu pitkiä työmatkoja sekä ihan oikea lomakin, niin maaliskuussa sitten taas aktivoidutaan enempi.

18.1.2019

Aksaseminaari saksalaisittain

Elämä on ollut viimeaikoina sen verran näyttävällä pikakelauksella lähinnä töiden ja kaiken muun takia, että blogikin vähän jäänyt. Paljon olisi kirjoitettavia ajatuksia ja muutama draftikin tuossa, mutta oman aikansa tämä asioiden työstäminen kirjalliseen muotoon aina ottaa. Ja jos sitä ei ole, niin tästä on ainakin helppo vähän lipsua :)



Agilityn kanssa olemme olleet joulu-tammikuun aikamoisen kevyellä, lomailtu ja treenattu vain vähän. Tammikuussa lähdimme kylmiltään kisahommiin Pepiinin kanssa ja pikkukoira päätti sitten taikoa vaatimattomasti triplanollan 1/2/1 siltä seisomilta Kirkkonummen kennelkerhon geimeissä Sari Mikkilän varsin haastavilta, mutta vauhdikkailta baanoilta. Hauskinta siinä oli kuitenkin se, että isukkinsa oli tehnyt saman hattutempun tasan viisi vuotta aiemmin Facebookin mukaan. Aikamoista! Ionalla siispä SM-tulokset kasassa.

Kuten otsikkokin vähän vihjaa, alkuvuoden varsinainen aksastartti on ollut meillä sukellus saksalaiseen agilityyn tänään Max Sprinzin agilitykoulutuksessa. En ole juurikaan koulutusten perässä juossut, vaikka on ollut tarjollakin ulkomaalaisia aksatähtiä monessa paikkaa kouluttamassa, mutta tämä oli sen verran mielenkiintoinen, että piti ilmoittautua jo silloin syksyllä. Ohjatut treenit joka toinen vk on sopinut meille ihan hyvin ja siihen jos kerran ehtii omatoimitreenaamaan tai kisoihin, niin se lienee se mihin kalenteri tällä hetkellä taipuu parhaimmillaan. 

Olipahan vaan mielenkiintoinen perjantaiaamu! Tämän takia joutui ottamaan puolipäivää töistäkin vapaata, mutta oli vallan sen arvoista. Aikaa oli myös oikein runsaasti, kun neljän tunnin treeniajassa oli kuusi koirakkoa. Meidät oli laitettu ratatreeniryhmään, joten siinäpä sitä oli sitten juoksemista ihan tosissaan, mutta samalla vähän ideoita ja ajatuksia heidän systeemistään. Tässä siis muutamia yleisiä pointteja, joita tuli mieleen. 

Videomatskuakin on, mutta en ole sitä ehtinyt editoimaan. Sen verran vielä koivet väsyneet ja ylipäätään ajatuksissa ja opeissa työstettävää näin tuoreeltaan. Rataprofiili oli varsin vauhdikas ja tekninen ja erityisessä fokuksessa linjat + koiran taidot. Linjoilla oli aina jotain sinne kuulumatonta hyllyn paikkaa ja toisaalta taas pyydettäessä koiran piti vaihtaa hyvinkin itsenäiseen tekemiseen. Kouluttajana Max oli tosi mukava, mutta tarkka ja tiukka. 

Vaikka radalla oli esteet 1-34, niitä tehtiin viidessä pätkässä ja jokaiseen pätkään oli 2-3 vaihtoehtoa. Koulutuksessa ei siis menty suomalaiseen malliin, että jokainen tekee niinkuin omimmaksi näkee, vaan nimenomaan kaikki teki Maxin etukäteen miettimät kuviot. Niistä sitten voi päätellä tietty mikä sopii itselle ja koiralle paremmin ja mitä ehkä sinne treenilistalle pitää laittaa. 

Kriteerit oli tiukat ja niistä pidettiin kiinni. Hyvähyvähyvä -läpsytystä oli ihan turha ootella, jossei ollut spot on, vaan asiat korjattiin. Erityisesti käännökset ja niiden yhteensopivuus linjojen kannalta oli tärkeitä, siellähän ne sekuntin sadas- ja kymmenesosat tehdään, jos haluaa EO-voittajaksi. Meillä oli kokoamisen kanssa jonkinverran haasteita, kun Pepin mielestä hauskempaa olisi ollut vaan vaikka kaahottaa täysiä. Siitä luonnollisesti tulee se ongelma, että linjat ei oikein pysy optimaalisena ja aikaa palaa, kun Pepiohjus surffailee nenänsä perässä. 

Keppiosaamista testattiin myös ihan huolella. Toisaalta kepeistä piti osata luopua ja toisaalta taas hakea vaikeita entryjä itsenäisesti, mutta myös pujotella loppuun, vaikka liikehäiriö vetää toiseen suuntaan. Sen verran tavaraa oli ripoteltu kumpaankin päähän, että koirat joutui tekemään töitä fokuksen kanssa. Sama toki pätee muihinkin esteisiin, että niistä piti luopua ilman ihmeempiä vimpstaakeja, koska samalla piti vaan juosta täysiä eteenpäin. 



Lisäksi huomiota kiinnitti heidän koiriensa sosiaalisuus ja impulssikontrolli. Ylläolevassa kuvassa Max treenaa Bäxxillä juoksareita (just koira jäänyt putken taakse), Cinna hengaa paikallaan katselleen ja Nadinella on pentu 14vk vain lelulla mukana. Tässä meillä on aika paljon selkeästi opittävaa, niin perustaidoissa kuin harrastuskoiran ominaisuuksissa. Nyt niinkuin oikeasti ymmärsin, mitä nuo saksalaiset tarkoittaa sillä, että pentukriteerit on terveyden, tavan liikkua, halun tehdä ihmisen kanssa töitä lisäksi se sosiaalinen käytös. Eihän Ionakaan aggressiivinen ole, eikä halua ketään syödä, mutta saalisvietti sillä on tosi vahva ja herkästi aktivoituu kyllä juoksevista koirista ja silloin itsehillintä helposti pettää, ko pitää päästä myös juoksemaan. 

Oman ruokabreikkinsä aikana Max puuhaili vähän Bäxxin kanssa ja olihan sitä kyllä kiva katsoa. Jäätävän hyvä kuuntelu on kyllä heidän koirillaan ja lämmittelyn osana käyvät isoa temppurepertuaaria läpi kuuntelun herättämiseksi. Heidän juoksarinsa ovat aika mielettömät ja täysin ohjaajariippumattomat. OUT -käsky pitäisi lienee taas aktivoida repertuaariin, juoksarien kanssa saattaa tulla yllättävän näppärää käyttöä "once in a blue moon". 



Ainiin, lopuksi vielä pakko mainita treenien aikakäsityksestä. Max oli ihan ihmeissään, kun jengi ei ollut ajoissa vuorollaan, vaan sai odotella. Yleensähän Suomessa tämä asia toimii kyllä aikamoisen hyvin etenkin lämpimässä hallissa, jossa on häkkitilaa, mutta nyt ei päässyt suomalainen meininki vakuuttamaan. Kuulemma kaikki Danielin ja Tobiaksen yms. treenaajat ovat jopa etuajassa jonossa ja saa enemmänkin toppuutella, että ei vielä ja kaikkialla muualla sitten saa huhuilla ihmisten perään. Siellä ollaan erittäin tarkkoja ja jos et ole paikalla just silloin tai koiralla jotain erityistarpeita, ni kaikki on omasta treeniajasta sitten pois. 

Meillä oli kyllä Pepiinin kanssa tosi kivaa ja opittiin paljon. Ei siis liihoteltu nollarataa näytöstyyliin, vaan kyllä tuo ton koiran vauhti tekee asioista vähän haastavia. Inspiroivinta oli nähtä miten eri levelillä se heidän koiriensa kuuntelu ja estetaidot ovat. Max tykkäsi Ionasta sheltti-ihmisenä ja kommentoikin pikkukoiraa, että "She is a bit of a a**hole but supercute and supercool". Pepin ratkaisut ei ole aina kovin shelttimäisiä ja saatiin vähän sen sinkoiluja ihmetellä yhdessä. Myös sen kovuus oli vähän yllättävää hänelle, kun ei meinannut uskoa, että tämä koira ei väistä vaan tulee jalkoja päin, jos tiellä seisoskellaan. Sellaista se pepility, jossa parhaimmillaan on jaossa autonkuljettajan tärkeä tehtävä :D