Suomalaisessa (urheilu)kulttuurissa virheet ja epäonnistumiset on monesti vähän vaikeakin puheenaihe, vaikka niitä tekee ihan kaikki ja helposti niiden perusteella arvotetaan itseä, koiraa ja omaa tekemistä. Muistutan aina koulutettavillekin, että se kuka ei tee virheitä, ei ole ikinä mitään uutta kokeillutkaan ja niihin tulisi suhtautua vain informaationa: asia X on näin, minkälaisen toimintasuunnitelman teen, että saan siitä asian Y? Mitä koirani tässä kertoi? Mitä voisin harjoitella lisää, jotta tämä asia olisi selkeämpi minulle ja koiralle?
Tässäpä esilletulleita teemoja:
- Perusasiat
- Luoksetulo
- Hyvä suhde koiraan
- Temput
- Palkkaus ja motivointi
- Palkasta luopuminen
- Leikkiminen
- Palkkautuminen lelulla
- Leikkimisen konseptin laajentaminen; eri paikat, eri lelut jne.
- Suunnittelu ja ajoitus
- Lajitreeni vasta vuodenikäisenä
- Aiemmin liikaa ja liian nopeasti
- Perusasioihin keskittyminen
- Laatu vs määrä
- Estetaidot
- Eri metodit: 2x2 tai takaperinketjuttamalla kepit
- Juoksarin perusteisiin enemmän ajatusta, eri tavalla
- Hyppykäskyn merkityksellisyys
- Kuuntelu
- Vahvemmat estekäskyt
- Vireenhallinta
- Rauhoittuminen
- Kehänlaita- ja taukokäytös
- Vireennosto ja hallinta
- Omat taidot
- Parempi suunnittelu
- Olla stressaamatta pennun pilaamista
- Uusien ja erilaisten asioiden kokeilemisen rohkeus
- Vähemmän vakava asenne lajiin
Eikö ole jo aikamoisen pätevä lista, joihin investoida aikaa ensimmäisten vuosien aikana? Erityisesti minua ilahdutti monet kommentit, jossa leikkiminen opeteltavana taitona nähtiin tärkeänä. Jotkut koirat on luonnostaan enemmän saalisviettisiä, jolloin lelun opettaminen on helpompaa, mutta kaikki koirat (kyllä, kaikki koirat) oppii nauttimaan saalistamisesta, kun niille vaan annetaan siihen lupa. Jalostuksella ja käytöksensammuttamisella ne saadaan kyllä passiiviseksi, mutta leikkiminen ei ole pelkästään voimakas puruote, se on oikeastaan juurikin se saaliin jahtaus. Sen takia sen ruokapalkankin pitäisi liikkua koirasta poispäin, eikä suunnata suoraan suuhun.
Lisäksi perusasioiden iso painoarvo lämmitti kouluttajanakin jo minun sydäntä. Jos koira ekan vuoden aikana hallitsee luoksetulon, kropanhallinnan ja on oppinut palkkautumaan, niin siinä on aikamoisen kova kivijalka lajitreenille. Investoisin noihin kolmeen eniten aikaa, kun sinne aksatelineille ole mikään kiire. On aikamoisen helppo lähteä rakentamaan oikeita käytöksiä liitettäväksi aksataitoihin, kun koira pysyy ohjaajan hallinnassa häiriöistä huolimatta, osaa tuottaa kropasta erilaista liikettä ja vieläpä kykenee kommunikoimaan ohjaajan kanssa monisävyisesti eri palkkausmenetelmien kautta.
Ehkäpä kolmanneksi nostaisin vielä ohjaajan henkiset taidot. Eihän tämä laji oikeasti ole niin vakavaa, puuhastelua koiran kanssa, eikä siihen kannata elämän ja kuoleman kysymyksenä suhtautuakaan :) Ensijaisesti tämä on kuitenkin meille suurimmalle osalle ihan vaan harrastus ja sen pitäisi tuottaa iloa niin kaksi- kuin nelijalkaisillekin. Jos näin ei ole, niin on hyvä sauma vähän ottaa lajiin etäisyyttä, tutkiskella omia arvojaan ja miettiä miksi jotkut asiat tuntuu voimakkailta. Pennut ei mene pilalle, kun treenaa asioita hauskuuden kautta ja rohkeasti kokeilee sitä epämukavuusaluetta. Oppiva ohjaaja on se tavoiteltu mielentila, ei niinkään silkka pusipusinaminami tai robottimainen tunteettomuus. Tunteet kuuluu lajiin, mutta se miten niitä käsittelee on pelkästään opeteltava taito ja käyttäytymismalli. Ja jos muistuttaa itselleen, että tämä on tosiaan vaan koirahyppelöä ja olemme oikeasti aikamoisen etuoikeutettuja, että on terve koira kenen kanssa harrastaa, voittajia on ihan kaikki.
Java ja lainakippari-Jonna kisoissa <3 |
Tuleeko sinulle mieleen vielä jotain, joka listasta puuttuu? Seuraavaan kirjoitukseen voisin näpytellä vähän ajatuksia minkälaista matkaa on tehty Javan koulutuksesta Ionan koulutukseen ja mitä jää sitten seuraavan to do -listalle.