26.2.2012

Voidaan me reenaa kisoissakin

Pitkällisen pohdinnan lopputulema on se, että voidaan me reenaa kisoissakin, kun ei näköjään muuten omiin reeneihin oikein ehditä. Tuloksena kaksi tosi hyvää rataa ja niistä yksi nollavoitto. Oli kiva huomata, että iän ja kokemuksen myötä tuolle koiralle alkaa tulla malttia lisää suorittaa samaa rataa mun kanssa, eikä tarvitse agilityn puutoksissaan alkaa sooloilemaan. Tästä hyvänä esimerkkinä on meidän entinen lähtöongelma, kun kaverin mielestä ihan hyvin voi hiippailla ekan esteen takana, kun mamma ei nää. Ja nyt se malttaa istua ja odottaa lähtölupaa, vaikka onkin kireä kuin viulun kieli ja vahingossa meinaa peba nousta tekonurmesta.

Hyppäri oli meiltä äärimmäisen hyvä hyppäri. Yleensä ne ovat olleet mallia, että koira meni jo, eikä ohjaajaa näy. Ja nyt tuloslapussa oli jo nolla, joka sitten oli jouduttu suttaamaan vitoseksi, kun en millään viitsinyt vikaa hyppyä ohjata kunnolla ja ilmeisesti koirani Herra J jäi kysymään, että näinkö ja siinä sivussa sitten tuli vika rima alas. Olisihan sillä joo aika LUVA:aan riittänyt (etenemä taisi olla 4.3m/s), mutta mitäpä tuota jossittelemaan. Riittää vauhti se tulevissakin kisoissa ja tulee sitkun tulee. Kakkosen kisat on itseasiassa aika kivoja, kun startit vasta iltapäivällä ja sehän mulle sopii. Harmi, että tätä rataa ei ole videolla, niin ei pääse näkemään mitä siinä lopussa tapahtui ja toisaalta taas meillä oli radalla vähän erilaisia ohjausvalintoja kuin monilla muilla ja olis ollu kiva nähdä jälkikäteen miten ne toimi, kun ainakin radalla ne tuntui oikein buenolta. Se on lähtökohtaisesti aika hyvä fiilis, että me pystytään tekemään samoissa kisoissa monta hyvää rataa (ja myöhemmin myös niitä tuplanollia), kun vielä viime syksynä koiran paukut meni ensimmäiseen ja loput sitten rallateltiin kaasu pohjassa.

Agiradan rataantutustuessa meidän seuratreenien ohjaaja sanoi, että ottaakapas te se nolla tästä, kun he olivat Olivian kanssa napanneet hyppärin voiton. Se oli itseasiassa aika hauskaa, kun oli personal trainer mukana rataantutustumisessa, kun sai muutaman ilmaisen vinkin ohimennen henkilöltä, joka nyt on meidän treenaamista tässä puolen vuoden verran kerran viikkoon katellut. Otin siispä neuvosta vaarin, enkä huiskinut koiraa kakkoskepeille, vaan annoin sen ihan rauhassa itse hakea aloituksen ja uskalsin irrota kepeiltä valssaamaan kolmoselle. Puomin jälkeen olin ihan kuutamolla ja en oikeesti ymmärrä miksi en valssannut siinä ja miksi mun piti mennä se hiski nenästä pitäen survomaan sinne putkeen. Tästä johtuen olin sitten auttamattomasti myöhässä ennakoivassa valssissa hypylle 13, joka ei ollut ennakoivaa nähnytkään. Annettiin siispä muutama sekuntti tasoistusta näissä hirvittävissä kaarratuksissa, mutta kiva, että koira silti malttoi odottaa ohjeita loppuun asti. Lopputulemana nollavoitto ja toinen LUVA plakkariin kakkosista. Kiitos Elinalle kuvaamisesta :)


On se hyvä, että Jalmari pitää mut skumpassa harvase viikonloppu. Eikä tullut ihan suotta leivottua megapläskimokkapaloja perjantai-iltana jo valmiiksi :D Joten kyllähän se taas kelpasi lauantai-iltaa viettää kotosalla pilkullinen koira kainalossa, skumppalasi toisessa kädessä ja mokkapala toisessa. Sillon kerran kymmeneen vuoteen kun minä leivon, niin meillä ei tosiaan mitään laihista ja pahanmakuista tehdä. Eikä tehty nyttenkään. Täytyy myöntää, että maistuu se tälleen aamukahvinkin kanssa oikein hyvin... Pohdiskelen tässä, että lähtiskö kattelemaan kolmosten kisoja vielä tänään Ojankoon vai mitä sitä oikein puuhais, ku eilen ei ilmeisesti saanut tarpeeksi siellä olla. Kas siinäpä pulma.

Ainiinjoo. Javan kanssa haettiin noihin SAGI:n aluevalmennusryhmiin ja päästiinkin sitten "Training to Win" ehdokkaaksi seuramme puolelta. Alustava valmentajatieto on tullut ja ollaan siitä kyllä aikalailla fiiliksissä. Nyt vaan toivotaan, että kun ryhmät lyödään lukkoon seurojen välillä, me ollaan yhä geimeissä mukana. Tulee siispä kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen aksavuosi :)

23.2.2012

Örgghhhhh?

Huoh. Paluu arkeen siis ja rankka onkin :) Näin ällöittävissä maisemissa mm. lomaa vietettiin:


Loma oli noin niinku koiramielessäkin taas oikein avartava. Mehän tosiaan oltiin Singaporessa, Malesiassa ja Thaimaassa ja aikamoiset erot nelijalkaisten oloissa näissäkin maissa. Singaporessa koiria näkyi vähän, mutta nekin oli sitten varsin länsimaiseen tyyliin lenkkikaverina kaupungilla mukana. Malesiassa taas tuo islam on niin vahvasti läsnä, että koiria ei tosiaan näy missään. Kuala Lumpurissa näkyi kiinalaistaustaisilla olevan hauvoja, mutta harvassa oli nekin ja näinkö kokonaista yhden lemmikkiliikkeen. Esimerkiksi Langkawilla ei sitten näkynyt sitä vähääkään, vaan ainoat koirat näkyi vuorilla ja ne oli kyllä niin villikoiran näköisiä ja oloisia nekin muutamat, että en välttämättä haluaisi ollakaan koira Malesiassa.

Siinä on tietty totuuden siemen, että sivistyksen taso mitataan sillä miten yhteiskunta kohtelee eläimiään. Ja samaan hengenvetoon sillä on aika paljon tekemistä myös mun reissuinnon kanssa (esim. Kiinassa olis kiva käydä, mutta ihmis- ja eläinoikeuksien vuoksi en koe olevan eettistä mennä sinne heilumaan euroineen). Malesiassa oli joo ihan kiva käydä, mutta ei se jättänyt mitään lähtemätöntä vaikutusta ja aika suurena tekijä on varmasti tuo, että islamissa koirat ovat likaisia. Siellä ilmeisesti konservatiivisin puolue oli ottanut ihan asiakseen saada koiran omistamisen lainvastaiseksi, mutta ainakaan toistaiseksi vielä onnistumatta.

Langkawilta oli nelisenkymmentä kilometria matkaa Thaimaan puolelle Koh Lipelle, jossa odottikin sitten ihan erilainen maailma. Koiria silläkin pienellä saarella oli paljon ja viettivät näköjään oikein lokoisaa elämää. Päivät makoiltiin puunvarjossa tai hiekkarannalle kaivetussa kuopassa ja auringonlaskettua sitten ralli päälle. Koirat siellä on hyvinvoivia, pulskia, iloisia, eivätkä mitenkään väistä ihmistä (eivät myöskään tule iholle, vaan diili näyttäisi olevan, että sekä kaksi- että nelijalkaisille on tilaa). Miltei jokaisella oli joku panta tai naru kaulassa, joten kotikin niillä näköjään on, johon illalla palata, mutta päivät voi sitten viettää rentoa rantapummielämää kavereiden kanssa.

Supersuloinen ja iloinen pikkupentu leikkimässä veneenköydellä

Aikalailla onnellinen hauva

Postimestarin rankka työpäivä

Hauvelit saivat kaikessa rauhassa ottaa nokosia viileillä kaupanrappusilla

Ja samainen pentunen ottamassa turisteista ilon irti

Heti oli paljon kotoisampi olo, kun on koiria ympärillä. Ja tietty hirmuinen ikävä oli noita omiakin karvanaamoja :) Sen verran ikävä oli akuuttia, että lauantaina iltapäivällä saavuttiin takaisin Suomeen ja maltoin ehkä pari tuntia vetää henkeä kotona ennen koiranhakureissuun starttaamista kohti Mikkeliä. Ja siellähän olikin kaksi aika iloista shetlantilaista vastaanottokomiteassa. Ja voi ehkä kuvitella miten iloinen se oli maanantain aksatreeneissä, kun kolmen viikon breikin jälkeen pääsi esteille ;) Samalla höntsällä menee varmaan lauaantain kisat, mutta ei se mitään... lahjattomat harjoittelee, vai mitenkä se nyt menee :D

Heitetäämpäs loppuun vielä kuva Natin keittiöpäivystyksestä. Kävin ennen lomaa tekemässä vaihtokauppoja, kun sain Heliltä kolmisen kiloa tuoreita peuran lihaisia luita vaihtarina pennun fotosessiosta. Ja tälläinenhän aina saa hymyn pienen sheltantilaisen huulille, kun ruuasta puhutaan. Manageri oli hyvin läsnä luiden pilkkomisessa ja maistiaisten testauksessa, kun pistelin luut sopiviksi piisseiksi ja pakastimeen. Nipen piti vielä valvoa silmä tarkkana pakastimeen tunkemista, että kaikki menee sääntöjen mukaan ;)

2.2.2012

Bloggaaja karkaa lämpimään

Tiedotusluontoinen asia. Tämä blogi jää reilun parin viikon totaalitauolle, kun bloggaaja karkaa pakkasia piiloon Aasiaan. Koikkulitkin lähtevät huomenna Mikkeliin viettämään "hiihtolomaa" Lunan seurassa, joten niin kauan kun ne ei noilla pienillä räpylöillään läppäriä näpyttele, mitään tänne ei siis ilmesty :) Adjööööö!