23.3.2018

Mitäpä Nalpelle kuuluu?

Minulta onkin viimeaikoina tosi paljon kyselty, että kisaanko yhdellä vai kahdella koiralla tänään, kun olen vain Pepiinin kanssa kisapaikoilla pyörinyt. Yhdellä. Viime kesän arvokisojen jälkeen päätin, että Herra Java jää osa-aikaeläkkeelle lajista, kun se on vielä terve ja en voi mitenkään sanoa rakastavani tätä lajia enemmän kuin näitä karvaisia perheenjäseniä.


Osa-aikainen toki tarkoittaa sitä, että ei nyt ihan pelkästään sohvanlämmikkeen ura edessä, vaan kyllä se käy silloin tällöin aksakentällä viihtymässä. Enimmäkseen repimässä lelua ja hassuttelemassa ja syömässä herkkuja. Ja ehkä sillointällöin kisatkin, showmiehen ainesta kun hänessä kuitenkin on. Talvi on kuitenkin minusta vähän vaativa kombo näinkin rankkaan lajiin, kuin mitä agility on ja siihen päälle vielä vanhemman koiran fysiikka, joka ei välttämättä olekaan ihan niin anteeksiantava kuin nuorempana. Koiran lämmittely, lämpimänä pitäminen ja jäähdyttely on ihan oma tieteenlajinsa sillä kombolla ja pelatakseni varman päälle, olemme siispä yhtälöstä sen aksan jättäneet vähemmälle. 


Tulispa kevät ja ulkokelit! Muutenkin kivituhkan pito ja jousto on ihan toista tekonurmeen verrattuna, niin voisi enempi treenatakkin, vaikka päätavoite onkin höntsäily ja hauskanpito. Se on kuitenkin ihan hitsin makea aksakoira ja niin innosta soikeana, kun pääsee "töihin". Eikä se oikeasti mökötä tai masistele, kun takakontista hommiin lähteekin useammin Pepi (jota usein tunnutaan kovasti käyttävän selityksenä, kun tiimistä oikeesti se on se kaksijalkainen, joka treeneihin haluaa) - se on vain iloinen, kun itse pääseekin  hallille. Se on ehkä koirissa huipuinta, ne ei osaa murehtia jotain, mitä niillä ei ole - mutta ne osaa olla aidosti iloisia siitä, mitä on. 


Ja onhan nämä kaksi karvanaamiota kaikessa samankaltaisuudessaan silti niin erilaisia ohjattavia, että minusta on ollut myös ihan reilua panostaa Pipantin kisauran aloittamiseen ja sen yhteisen nuottikirjan hahmotteluun ihan 100% sen sijaan, että 50% energiasta jaossa. 


On se vaan niin upea otus. Tiedän, että se on onnellinen, kun meidän tiimi on yhdessä - oltiin sitten sohvalla rötköttämässä blogia kirjoittamassa (kyllä, tuossa se makaa jalassa kiinni) tai aksakentällä lelua kiskomassa. Toivotaan, että keväällä saataisiin Jalmineja lisää - ainakin herraskoira on kyllä duuninsa tehnyt vimosen päälle. Hieman ollut harmillisesti vaan huonoa tuuria juoksujen kanssa ja varsin paljon odotettu yhdistelmä jäi ainakin alkuvuoden osalta toteutumatta. Mutta peukut pystyyn, että tämä vuosi toisi jälkikasvua myöhemmin :)  

2 kommenttia:

  1. Rakkaita terveisiä maaliman parhaalle herras-koiralle! On se vaan niin hieno miäs, että... *tuhat syräntä* T: Juoksuhäröinen morsmaikku :-) Alkusyksystä uutta matoa koukkuun... kyllä me niin tahottais pikkupötkylöitä tänne nurkkiin pyörimään ja tahtipuikkoa heiluttamaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moderni nainen haluaa päättää ihan itse millonka olisi uran kannalta hyvä :D Java laittaa suukkoja paluupostiin!

      Poista

Kiitos kommentistasi :)