1.2.2016

Juostako vai eikö juosta, kas siinäpä pulma! Osa I: Puolesta ja vastaan

Siinäpä taitaa olla aika monen aksanharrastajan oikein tuhannen taalan kysymys. Ja pakko sanoa, että en minäkään kyllä mitään vastauksia tiedä: "comme ci comme ça", asiaa voin kyllä pohdiskella. Minullahan on tällä hetkellä koira, joka on uudelleenkoulutettu niin juoksu-A:han ja juoksupuomiin sekä pentukääliö, joka treenaa alusta alkaen juoksukontakteja. Se mitä se tulee sitten joskus tekemään käytännössä, on vielä täysin avoinna, mutta käytän toki opettelumielessä tämän koirantaimen olemassaolon hyväksi.

Asiaahan tästä on vaikka millä mitalla, joten tehdäämpä muutama postaus ja aloitetaan puolesta/vastaan pohdinnoilla.


What a competition rc on dogwalk #runningcontacts #runningdw #agility #agilitycompetition #dogagility #javasheltie

Video, jonka Satu Tuomela (@satutuomela) julkaisi


Puolesta ja vastaan


Juoksarit on toki nopeat (1,2-1,5s vs pariin sekunttiin pysäriparhaimmisto), valmiina suorituksena vähemmän kriteeristöä ohjaajalle kiinnipidettäväksi, vähemmän ylläpitotarvetta ja monet koirat tykkäävät juosta. Oma rytmitys on myös helpompaa (kunhan ei ole totaalisen myöhässä :D), kun koira etenee standardivauhtia. Useilla koirilla juoksari lisää myös yleistä eteenpäin draivia ja itseluottamusta estefokukseen.

Puomin ja A:n juoksarissa on myös valtava ero, joista jälkimmäisen kouluttaminen paljon yksinkertaisempaa. A;n juoksaria voin kyllä suositella edes kokeilemaan (on toki koiria, jonka laukan mitta on vaan niin totaalisen väärä luonnolliseen osumaan ja jos lisäys/lyhennys on puutteellinen, tassuja ei sinne kontaktille saa osumaan riittävällä frekvenssillä järkevän treenauksen rajoissa ja jos kisatakkin haluaa), koska se kuitenkin vähentää sitä rasitusta kropalle. Tässäkin sellainen disclaimer, että rasitus ei liene vähene, jos koira lentää selkä notkolla harjan yli yhden laukan alastulolla tassut kontaktia hipoen ja katsomossa ei kenellekään enää kierrä veri suonissa jännityksestä, ettei vaan kävisi mitään. Ja sen yhden kerran, kun kontrollia ei ilmalentoon ole ja lopputuloksena on kuperkeikka, seuraamukset voi olla hyvinkin ikävät. Puomijuoksaria treenaillessa minua pelottaa koiran varpaiden puolesta.

Pysärien kriteerit ovat selkeät (kunhan kipparit pitäisi niistä kiinni :D) ja sitä voi treenata paljon vaikka jokaisessa olohuoneessa. Vaatimus on yksinkertainen ja kouluttamistehtävä helppo. Myös valmista saadaan verrattain vikkelässä aikataulussa ja sitä pääsee kisaamaankin ihmisten ajoissa. Toistojen määrät voi pitää varsin asiallisena, kun itse fyysistä tehtävää voi treenata hyvin vaatimattomalla varustuksella - laatikko riittää ja klikkeristä on iso apu oikea-aikaisuuden rakentamisessa.

Ohjaajan kyvyt ja kapasiteetti pistää myös omat raamit. Isabelle Emmanuelson-Orenius taisi todeta, että jos tiedät pystyväsi hanskaamaan tilanteet juoksupuomin jälkeen, go for it. Joko siis sen verran vikkelä koivistaan, että ehtii jakelemaan ohjeita tai vaihtoehtoisesti jäätävän hyvä koirankouluttaja, jotta saa suuntakäskyt koiralle itsenäiseksi. Suuntakäskyt sinne tarvitaan kummassakin tapauksessa ja niiden kouluttaminen tuo sitten vähän lisähaastetta jo muutenkin kompleksisempaan tilanteeseen.


 Siinä on "ihan kohtalaiset" suuntakäskyt ihasteltavaksi


Koirien luonne-erot ovat myös pohdinnan arvoisia. Juoksarin (puomin erityisesti) alkuopetteluvaihe sisältää aika paljon epävarmuutta koiran näkökulmasta ja koirat suhtautuvat siihen eri tavalla. Toiset yrittävät lisää ja motivoituvat siitä (erityisesti sheipatut koirat on valmiita tarjoamaan lisää tai jotain muuta, jos ei heti osunut maaliin), että palkkaa tulee silloin tällöin ja toiset taas lamaantuu ja jopa paineistuu. Jälkimmäisten kanssa tie on todella pitkä. Toiset koirat tiedostaa esim. takajalkojen olemassa olon huomattavasti jouhevammin, joka helpottaa niiden klikkailua.

Näitä haetaan, mut ihan aina ei saada :D

Tavoitteet koirankouluttajana ja agilityharrastajana lienee myös miettimisen arvoisia. Kummassa haluaa kehittyä enemmän ja millä saralla ja millä aikataululla? Kaikkea ei kannata ahnehtia kerralla, vaan miettiä missä haluaa kehittyä nyt, koska harvalla on käytettävissään niin paljon aikaa, että voi elämänsä omistajaa agilitylle. Myös tavoitteiden asettelun kannalta on pohdittava haluaako esim. mielummin sm-kisoihin ja karsintoihin, kuin joutuu jäämään pois epävarman puomin takia. Lopun kädessä maailman huipulle pääsee kyllä ihan molemmilla kontaktisuorituksilla, kun mm-kisoissa nähtiin yhäkin enemmän loistavia pysäreitä kuin varmoja, oikeita juoksareita.

Kisa-into vaikuttaa myös asiaan. Kisaamaan pääsee nopeammin ja tuloksiakin saa ihan voittoja ja mestaruuksia myöten myös niillä pysäreillä, kun vaihtuvat rataprofiilit ja erilaiset kontaktit eivät aiheuta pään vaivaa. Juoksarien opettelu saattaa hyvinkin myöhästyttää kisaamisen aloittamista rutkastikin ja näin re-train koiralla se on pakko pitää pitkä kisatauko, koska väärät ja epävarmat kontaktisuoritukset vie heti kymmenen treeniä takapakkia. Miten paljon se kirpaisee, jos ilman kontaktivitosta se olisi ollut voittorata? Entä, jos projekti ei etene toivotusti, onko valmis harrastamaan ennemmin juoksaria kuin kisaamista?

Tästä pääsee ehkä sulavasti kysymyksen miten haluaa koiran ns. agilityuran käyttää. Oma kokemukseni on ollut, että 10kk on ihan liian nuori varsinaiseen juoksaritreeniin tai itse en ainakaan halua koiraa rasittaa rankoilla lankkutreeneillä tuossa iässä ihan niin paljon kuin ehkä pitäisi, joten etenemme vähän verkkaisemmin. Minä ny olenkin ehkä vähän ituhippi muutenkin näissä asoissa ja olen halunnut pentua säästellä kaikelta ylenpalttiselta treeniltä ym. kunnes kasvu on kasvettu ja asiasta mustaa valkoisella. Voin ainakin katsoa peiliin ja todeta hyvällä omallatunnolla, että minen ole pentua rikkonut, jos se sattuisi sökö olemaan luustoltaan. Ja sitten taas missä vaiheessa on valmis ottamaan riskin uudelleenkoulutettavalle, ettei juoksari välttämättä valmistukaan nopeasti (ollenkaan?) ja siinä menee kausia hukkaan.

Lopuksi resurssit. Nehän ne vasta tälläistä riviharrastajaa naurattaa, kun ei omista omakotitaloa omalla agilitykentällä tai edes isoa pihaa puomilla. Edes pihaa, johon mahtuisi lankku ja liikkumavaraa. Edustan myös seuraa, jonka talviharrastustilat on varattuna joka arki-päivä klo 17-22 ja ensimmäinen vapaa viikonloppu tänä vuonna hallilla on helmikuun vika vkl. Luulen, että suurimmalla osalla harrastajista sama tilanne. Olohuoneessa 2on2off treenaaminen olisi huomattavasti helpompaa, kuin mennä yöllä halliin enisn raivaamaan lääniä kentälle ja sitten rakentelemaan tukevaa lankkuviritelmää ainakin vartiksi. Siinä vaiheessa on yleensä jo eka tunti hurahtanut kotia lähtemisestä ennenkuin on yhtäkään treeniä alla. Treenit ei myöskään voi olla kovin pitkiä, joten välillä se tuntuu todella hölmöltä käyttää eka tunti säätämiseen, treenaa vartti ja lähteä kotiin. Puomi omassa pihassa olisi iso plussa...

Kuten ehkä helppoa todeta, ei ole yhtä vastausta vaan se riippuu niin monesta tekijästä. Mutta hauskaa ja haastavaa toi juoksariproggis on ollut, aikaavievää ja välillä siinä ei ole ollut mitään järkeä, mutta ompa tässä oppinut taas jotain uutta. Koirat siitä ainakin tykkää ihan satasella. Siinä on vinha totuus, että juoksarit ole mikään harrastus, vaan mielenterveyshäiriö :D

Pohdi siis ainakin seuraavia asioita:
  • Omat koulutustaidot ja halu/resurssit kehittyä
  • Ohjaajan ohjaustyyli
  • Itsensä ja koiran epävarmuuden sieto
  • Koiran luonne ja ominaisuudet
  • Turvallisuus (liittyy myös ylläolevaan, mitä esim. reikäpää tarttee)
  • Käytettävissä olevat resurssit: aika, fasiliteetit
  • Kisaamisen aikataulu: nopeammin vai myöhemmin?
  • Saatavilla oleva apu ja koulutus
  • Tavoitteet ja niiden aikataulu
  • Koiran ikä, jäljellä oleva ura


Piipin juoksaritreenit, osa 14. Tällä hetkellä pikkuapinalle palautellaan flätimpää laukkaa loppuun. Osumia tulee ihan nätisti, mutta lähtee vähä liian ilmavasti lankulta. Nämä videot on hidastettu kolmannekseen irl-nopeudesta, siinä on pikkasen haastetta analysoida kaikki mitä siellä tapahtuu...

Seuraavassa osassa ehkäpä pohdintaa eri metodeista.

Jäikö listalta jotain pois? Mitä mieltä sinä olet? Kokemuksia, mietteitä, näkymyksiä?

8 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen postaus! :) Erityisesti tämmösen tosialoittelijan oli hyvä lukea molempien plussia ja miinuksia.

    Itse opetan Nopalle 2on2offin. En oo taitava ohjaaja, ja Noppa on sikanopee, eli pysäytys antaa mulle -toivottavasti- sekunnin-pari etumatkaa (ainakin ajatuksen tasolla). Meillä myöskin hallissa treenailu on aika satunnaista, kun ollaan tämmösiä puuhastelijoita, eikä tavoitteita agilityn saralla oo ollenkaan, niin olkkaritreeni sopii meille paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkkaritreeni sopii loistavasti kaikille treenareille tasosta ja tavoitteista huolimatta! Kun palastelee mahdollisimman pieniksi kokonaisuuksiksi nuo tekniset suoritteet ja treenaa ne kondikseen hauskoina temppuina, niin pohja on valtavan vahva kohti lopullista suoritusta.

      Poista
  2. Meillä on Loitsun kanssa opeteltu juoksu aata. Se on kiva treenata kun matkoihin koti-halli-koti menee 30 min, alku ja loppulämppään 20+20 min. Videoituna koiran suoritus aika on ollut 3-6 min radalla. Ja jonkin aikaa esteiden yms säätöön. Kun ei ole halunnut tehdä kerralla liikaa toistoja noin 5+5 toistoa ja kaikkeen muuhun menee aikaa melkein 1,5 h niin vällillä koetteli kyllä motivaatiota. Varsinkin jos treenissä ei saatu hyviä suorituksia tai jouduttiin jopa palaamaan takaisinpäin aan korkeussäädön kanssa.

    Miksi valitsin juoksu aan? Katseltuani hyviä pysätyskontaktin suorittajia niin totesin pysäytyksen aalla olevan aika raskaan näköistä koiralle. Loitsun kanssa on paljon muita pohjia agilityssä tehty ja tää aa projekti aloitettiin vasta 3 vee koiralla. Noin puoli vuotta ja 0-2 kertaa viikossa treenillä ollaan nyt lähdössä ensimmäisen kerran kisoihin testaamaan osaamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että teilläkin projekti jo kisavaiheessa! Huolella ja maltilla tehty pohjaduuni vie pitkälle. Juoksaritouhuissa on välillä tosi rankkaa tiedostaa ne kohdat, kun huomaa, että nyt on pakko mennä taaksepäin. Joutuu aika nöyränä pysymään oppimiskäyrän kanssa ja jaksaa vaan uskoa siihen, että kyllä tämä joskus vielä on kisavalmis.

      Poista
  3. Hyvin ajoitettu postaus kun just näitä mietin! :) Meillä juoksari, koska pysäreillä minun koirat joutuvat kohtuuttoman ailahtelun ja säädön uhriksi. :) Uuno tekee pelkästään längillä eli sillä lienee jonkinmoinen "luomupuomi", kaikesta muusta se on paineistunut eli tällä mennään. Täysin luotettava sen puomi ei ole, mutta olen iloinen kun näen sen nauttivan aksasta ja se on vitskankin arvoista.
    Elmon kanssa harkitsin ihan vasta pysäytystä, mutta päädyinkin juoksariin. Se on vaan enemmän minun juttu. Toki treenitauko mietityttää, se että milloin päästään kisaamaan seuraavan kerran (päästäänkö edes kesällä) ja että meneekö sittenkin metsään... mutta no, voisi se mennä pieleen pysärilläkin. :P Meillä on nyt matto käytössä, kokeilin boksia mutta koska en halua kokoamista boksiin, alkoi se reunojen kolistelu nypyttää ja nyt meillä on matto. Eiliseen treeniin olin vallan tyytyväinen, olohuoneessa puuhastelu maton kanssa ei ollut mennyt hukkaan! Mutta alussahan tässä taas ollaan... Ja eilisen perusteella aloin enemmänkin miettimään Elmon A:ta, koska se lennätti sitä tosi pahan näköisesti. Tosin vain kerran, mutta kertakin voi olla liikaa. Ilmeisesti otettava taas pumpperi aktiiviseen käyttöön ja pitäisikö sitä vaan hillitä A:lle, en tiedä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se varmasti sieltä vahvistuu, kun puuhaa perusteet kondikseen nyt! Ja tietty turvallisuus ennenkaikkea, ettei käy kuperkeikka. Meillä a on vähän levinnyt teknisesti kanssa kisoissa, kun se tulee reilulla yhdellä laukalla alasmenon ja sei oo nyt ihan oppikirjan mukaista. Tartteis vähän kontrollia takoa pienen eläimen päähän :D

      Poista
  4. Varsin hyvä ja kattava pohdinta! Nyt kun olen tokalle agikoiralle opettanut puomillekin juoksaria verrattuna ekan koiran 2on2offiin niin sanotaanko että työtunteja on alla kymmenkertaisesti vähintään ja silti ekalla piskillä on paaaaljon varmempi kontakti tällä hetkellä :D Mutta nimenomaan se, että juoksareiden opetus ei ole harrastus vaan mielenhäiriö ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, muitakin hulluja! Projektin kanssa on myös hirveän vaikea asettaa mitään aikarajaa, kun koirien etenemistahti on kovin yksillinen. Jollain on valmista suitsaitsukkelaan ja toiset saa rypeä lähtöruudussa ihan huolella, mutta luullakseni joskus ja jossain vaiheessa duunip palkitaan :)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)