26.6.2013

Trooppista aksaa


Taas on yksi tiistai vietetty kokonaan Ojangossa. Ensin koulutellen, sitten tunnin lenksulla pitkin poikin Hakunilan pusikoita (yhdeksän koiran hunnilauma tällä kertaa :D) ja kirsikkana kakun päälle sitten kuinnon soijatreenit Tanelin tapaan. Jeh! Sää oli varsin trooppinen ja auringon mollotellessa vielä puiden latvojen yli voisi todeta, että lämmin tuli.

Aiheena siis takaakierrot, kuten voi ratapiirroksesta ehkä havainnoida. Ja luonnollisesti vähän juoksua siihen mausteeksi kylkeen, niin ei tule kylmä :) Tehtiin 10min + 5min pätkissä treeniä ja rupesi kyllä viimeisissä koko radan vedoissa hyytymään niin omat kuin koirankin jalat. Agilitypedonkin tassut sentään joskus painaa sen verran, että ehdin kyytiin mukaan. Eihän se mitään hölkkäämään siellä ala, mutta paras terä selkeästi alkoi tipahtaa vartin päätteksi. Ja ei ihme, sellaista lyllertämistä oli kyllä nyt ohjaajakin suoritukset lopuksi, että voi hyvänen aika.

Alkupätkässä 1-7 ei mitään ihmeempää. Valssilla kakkoselle merkkaus ja kepeille vienti avokulmaan, josta voi sitten vaihtaa samantien keppien vasemmalle puolelle. 8-13 suurin haaste oli törkätä koira 10 takaakiertoon ja todellakin juosta ihailematta tekemään persjättöä muurille ja siitä sitten 12 oikeanpuoleisen siivekkeen ympäri tekemään saksalaista 13:sta. Ilmeisesti poispäinkäännös olisi myös voinut olla mahdollinen, jos ei persjättöilemään ehdi.

A:lla tulikin sitten treenien suurimmat yllätykset. Ensimmäiset kontaktivirheet! Yay! Jallu perkele :) Sillä oli vaan niin kiire jatkamaan rataa (miltei pystyi jopa kuulemaan "minätiedänminätiedän" ähinää, kun se paahtoi A.ta ylös) viidelletoista, että ajatteli pääsevänsä nopeammin, jos jättää A:n alastulon laukan pidentämättä ja tekee vaan sellaisen puolikkaan askeleen. Kokeilin ensin merkata apeksin muurinpalikalla, että josko se kokoaisi harjan ylittävän laukan paremmin ja sitä myöten saisi luonnollisemmin pidennettyä askeleen seuraavalle, mutta ei muutosta.

Sillä sentään saatiin sitten huomio takaisin esteensuorittamiseen, että merkkattiin rimalla laukanpidennyksen paikka ja johan saatiin sitten hyvät toistot radanosana. Mutta tätä pitää nyt seurata, ettei pilkullinen luule tietävänsä taas paremmin miten homma toimii ;) Ainut huono puoli tässä nyt on se, että tänään kisat, pe kisat ja sit koirat lähteekin lomahoitoon - hyvä aika pistää tänne asti virheettömästi toiminut A:n kontakti solmuun!

Pakkovalssiin 15:sta tuli kiire ja niin tiukkana en sitä saanut tehtyä, että olisin erityisen tyytyväinen. Mutta sentään sain tehtyä. Toinen vaihtis olisi ollut jälleen päällejuoksu-persjättö -tyylinen kombo, mutta varmasti hitaampana. Pätkässä 15-21 ei mitään ihmeempää. 22-23 väsäsin persjätön ja siitä sitten suitsaitsukkelaan kohti seuraavaa persjättöä esteelle 26. Vikan putki tehtiin sitten ikäänkuin leijeröimällä ja pakkovalssilla, joka oli oikein toimiva koiran linjat huomioonottaen.

Näillä eväin sitten tänään kisaamaan Purinalle, it's gonna be fun ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)