11.4.2017

Treenejä ja "treenejä"

Koska itse lomaa ei tietenkään sovi käyttää sairastamiseen, otin sitten taudin päälle paluulentopäivänä. Niimpä pari päivää sitten venyi loman jälkeen töihinkin paluu, kun sai kotona sairastaa kuumetta pois ihan kaikessa rauhassa. Sen verran olin sitten kuitenkin itsepäinen, että jos keskiviikkona pystyy töihin menemään, voi mennä myös treeneihin.

Lauma kasassa :)
Voi kuvitella miten perinjuurin tehokasta toimintaa se oli, Jennakin jo nauroi, että näytän ihan pössyttelijältä kun yritin saada happea koneistoon pienen pyrähdyksen jälkeen. Tottakai tyrkylle juuri tälläisenä kertana tulee sitten molemmille koirille treenit ja pakkohan se oli siihenkin tarttua, kun koirat vetäneet lonkkaa (kuka on, kuka ei :D) ja Javankin palautus onnistui minuutilleen täydellisesti suoraan hallin pihaan. Mulla on siis ollut tehokkaampiakin treenejä, mutta koirilla näytti olleen oikein mukavaa, vaikka ohjaaja olikin ihan liisterissä.

Koirille lienee opettavin osuus näissä treeneissä oli paskan ohjaajan kanssa toimiminen - kun ei jalat liiku ja suu käy, niin paree vaan sitten mennä suullisten käskyjen mukaan. Parasta antia molemmille koirille oli ehkä juoksupuomilta avokulmaan kepeille, etenkin pikkukoiralle iso hattu upeasta osumasta ja itsenäisestä sisäänmenosta. Nalpelta jo jotain sellasta voikin jo odottaa, mutta minun pieni neititarzankin :)

Viikonloppuna sattui olemaan sellainen ihme, ettei hallissa ollut kisoja, joten oli pitkästä aikaa mahdollisuus vapaatreeniin ihmisten aikaan! Vaikka kalendaario oli pullollaan, pelastukseksi tuli jetlagin jälkimainingeissa tapahtuva ajoissa herääminen. 6:30 kun nousee ylös auringonpaisteeseen ilman herätyskelloa, sitä ehtii hengailla, lueskella, juoda aamukahvia ja silti olla ysiltä treenaamassa! Molemmille koirille tein ohjaustreenin ja pääsin palkkailemaan lukituksia liikkuvasta ohjaajasta huolimatta niistoissa, saksalaisissa, pakkovalsseissa ja sivuirtoamisissa.

Huomentaaaaaaaaaaaaa


Sunnuntainakin sattui tyhjä slotti, joten ampaisin iltapäivällä hallille tekemään kuuntelutreenin kummallekin: siis flätillä puomin jatkoja suoraanmenoilla, loivilla käännöksillä ja jyrkillä käännöksillä. Tämäkin aihe ollut treenilistalla vaikka kuinka pitkään ja vihdoin pääsi edes vähän sitäkin asiaa työstämään, huippua! Duo oli varsin pätevä, etenkin Java yllätti kyllä miten sen sai ajattelemaan yhdestä palkkaamattomasta suorituksista, se otti vauhtia vähän pois, keskittyi, kävi huolellisesti ottamassa kontaktin ja siitä tiukka käännös hypylle. Seuraavalla kerralla se lisäsi itse vauhdin takaisin ja teki saman suorituksen. Perustekeminen näytti sen verran hyvältä, että pääsin sekoittamaan pakkaa käskyjen kuuntelulla - välillä suoraan ja välillä käännöstä sekaisin.

Mua vähän meinasi naurattaa, kun pitkästä aikaa kaivoin T&T laatikon mukaan treeneihin ja sitten viereisellä kentällä tottakai oli myös boksi käytössä. Näköjään samalla kanavalla ja ihmettelinkin alkuun, että mitähän täällä tapahtuu, kun laatikko syöksi namia ihan miten sattuu. Ensin kelasin, että onkohan siitä jotenkin patterit loppumassa, että se sekoilee tai kaukosäädin rikki, mutta sitten tajusin syyllisen olevan viereinen kenttä. Enkä jaksanut pohtia miten oman kaukosäätimen saa vaihdettua toiselle kanavalle. Minä en muutenkaan ole ko. tuotteen suurin fani, enkä pidä sitä mitenkään välttämättömänä (mun mielestä agilityn ei pitäisi olla elitistinen rahalaji, eikä osaaminen ole kiinni käytettävissä olevista leluista tai rahasta) juoksarienkaan opetteluun, joten vein laatikon takaisin kentänlaidalle ja otin käyttöön oman suosikkini: Holobalin. Vanhassa vara parempi, ei häiritse viereisen kentän kaukosäätimet tai piippailut, kun otetaan namipallo käyttöön ja sen verran omatkin koivet liikkuu, että sinne saa uutta latausta :)

Keväänmerkkejä

Ihan mahtavaa päästä tekemään perustreeniä! Niin paljon pikkujuttuja mitä pitäis päästä vahvistamaan, mutta halliaika on vaan niin kortilla Ojangossa, että toivotaan ulkokauden tuovan pientä helpotusta. Saadaan Pänttiselle tehtyä hyvät ja vahvat pohjatyöt, niin kelpaa sitten kisakentilläkin kirmata. Käytännössä siis meidän vapaatreeni on muutaman esteen kuvioita ja muutama asia per treeni, varsin tehokkaasti saa kaksi koiraa onneksi lyhyessäkin ajassa treenattua vähällä toistomäärällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)