Agilityn kanssa olemme olleet joulu-tammikuun aikamoisen kevyellä, lomailtu ja treenattu vain vähän. Tammikuussa lähdimme kylmiltään kisahommiin Pepiinin kanssa ja pikkukoira päätti sitten taikoa vaatimattomasti triplanollan 1/2/1 siltä seisomilta Kirkkonummen kennelkerhon geimeissä Sari Mikkilän varsin haastavilta, mutta vauhdikkailta baanoilta. Hauskinta siinä oli kuitenkin se, että isukkinsa oli tehnyt saman hattutempun tasan viisi vuotta aiemmin Facebookin mukaan. Aikamoista! Ionalla siispä SM-tulokset kasassa.
Kuten otsikkokin vähän vihjaa, alkuvuoden varsinainen aksastartti on ollut meillä sukellus saksalaiseen agilityyn tänään Max Sprinzin agilitykoulutuksessa. En ole juurikaan koulutusten perässä juossut, vaikka on ollut tarjollakin ulkomaalaisia aksatähtiä monessa paikkaa kouluttamassa, mutta tämä oli sen verran mielenkiintoinen, että piti ilmoittautua jo silloin syksyllä. Ohjatut treenit joka toinen vk on sopinut meille ihan hyvin ja siihen jos kerran ehtii omatoimitreenaamaan tai kisoihin, niin se lienee se mihin kalenteri tällä hetkellä taipuu parhaimmillaan.
Olipahan vaan mielenkiintoinen perjantaiaamu! Tämän takia joutui ottamaan puolipäivää töistäkin vapaata, mutta oli vallan sen arvoista. Aikaa oli myös oikein runsaasti, kun neljän tunnin treeniajassa oli kuusi koirakkoa. Meidät oli laitettu ratatreeniryhmään, joten siinäpä sitä oli sitten juoksemista ihan tosissaan, mutta samalla vähän ideoita ja ajatuksia heidän systeemistään. Tässä siis muutamia yleisiä pointteja, joita tuli mieleen.
Videomatskuakin on, mutta en ole sitä ehtinyt editoimaan. Sen verran vielä koivet väsyneet ja ylipäätään ajatuksissa ja opeissa työstettävää näin tuoreeltaan. Rataprofiili oli varsin vauhdikas ja tekninen ja erityisessä fokuksessa linjat + koiran taidot. Linjoilla oli aina jotain sinne kuulumatonta hyllyn paikkaa ja toisaalta taas pyydettäessä koiran piti vaihtaa hyvinkin itsenäiseen tekemiseen. Kouluttajana Max oli tosi mukava, mutta tarkka ja tiukka.
Vaikka radalla oli esteet 1-34, niitä tehtiin viidessä pätkässä ja jokaiseen pätkään oli 2-3 vaihtoehtoa. Koulutuksessa ei siis menty suomalaiseen malliin, että jokainen tekee niinkuin omimmaksi näkee, vaan nimenomaan kaikki teki Maxin etukäteen miettimät kuviot. Niistä sitten voi päätellä tietty mikä sopii itselle ja koiralle paremmin ja mitä ehkä sinne treenilistalle pitää laittaa.
Kriteerit oli tiukat ja niistä pidettiin kiinni. Hyvähyvähyvä -läpsytystä oli ihan turha ootella, jossei ollut spot on, vaan asiat korjattiin. Erityisesti käännökset ja niiden yhteensopivuus linjojen kannalta oli tärkeitä, siellähän ne sekuntin sadas- ja kymmenesosat tehdään, jos haluaa EO-voittajaksi. Meillä oli kokoamisen kanssa jonkinverran haasteita, kun Pepin mielestä hauskempaa olisi ollut vaan vaikka kaahottaa täysiä. Siitä luonnollisesti tulee se ongelma, että linjat ei oikein pysy optimaalisena ja aikaa palaa, kun Pepiohjus surffailee nenänsä perässä.
Keppiosaamista testattiin myös ihan huolella. Toisaalta kepeistä piti osata luopua ja toisaalta taas hakea vaikeita entryjä itsenäisesti, mutta myös pujotella loppuun, vaikka liikehäiriö vetää toiseen suuntaan. Sen verran tavaraa oli ripoteltu kumpaankin päähän, että koirat joutui tekemään töitä fokuksen kanssa. Sama toki pätee muihinkin esteisiin, että niistä piti luopua ilman ihmeempiä vimpstaakeja, koska samalla piti vaan juosta täysiä eteenpäin.
Lisäksi huomiota kiinnitti heidän koiriensa sosiaalisuus ja impulssikontrolli. Ylläolevassa kuvassa Max treenaa Bäxxillä juoksareita (just koira jäänyt putken taakse), Cinna hengaa paikallaan katselleen ja Nadinella on pentu 14vk vain lelulla mukana. Tässä meillä on aika paljon selkeästi opittävaa, niin perustaidoissa kuin harrastuskoiran ominaisuuksissa. Nyt niinkuin oikeasti ymmärsin, mitä nuo saksalaiset tarkoittaa sillä, että pentukriteerit on terveyden, tavan liikkua, halun tehdä ihmisen kanssa töitä lisäksi se sosiaalinen käytös. Eihän Ionakaan aggressiivinen ole, eikä halua ketään syödä, mutta saalisvietti sillä on tosi vahva ja herkästi aktivoituu kyllä juoksevista koirista ja silloin itsehillintä helposti pettää, ko pitää päästä myös juoksemaan.
Oman ruokabreikkinsä aikana Max puuhaili vähän Bäxxin kanssa ja olihan sitä kyllä kiva katsoa. Jäätävän hyvä kuuntelu on kyllä heidän koirillaan ja lämmittelyn osana käyvät isoa temppurepertuaaria läpi kuuntelun herättämiseksi. Heidän juoksarinsa ovat aika mielettömät ja täysin ohjaajariippumattomat. OUT -käsky pitäisi lienee taas aktivoida repertuaariin, juoksarien kanssa saattaa tulla yllättävän näppärää käyttöä "once in a blue moon".
Ainiin, lopuksi vielä pakko mainita treenien aikakäsityksestä. Max oli ihan ihmeissään, kun jengi ei ollut ajoissa vuorollaan, vaan sai odotella. Yleensähän Suomessa tämä asia toimii kyllä aikamoisen hyvin etenkin lämpimässä hallissa, jossa on häkkitilaa, mutta nyt ei päässyt suomalainen meininki vakuuttamaan. Kuulemma kaikki Danielin ja Tobiaksen yms. treenaajat ovat jopa etuajassa jonossa ja saa enemmänkin toppuutella, että ei vielä ja kaikkialla muualla sitten saa huhuilla ihmisten perään. Siellä ollaan erittäin tarkkoja ja jos et ole paikalla just silloin tai koiralla jotain erityistarpeita, ni kaikki on omasta treeniajasta sitten pois.
Meillä oli kyllä Pepiinin kanssa tosi kivaa ja opittiin paljon. Ei siis liihoteltu nollarataa näytöstyyliin, vaan kyllä tuo ton koiran vauhti tekee asioista vähän haastavia. Inspiroivinta oli nähtä miten eri levelillä se heidän koiriensa kuuntelu ja estetaidot ovat. Max tykkäsi Ionasta sheltti-ihmisenä ja kommentoikin pikkukoiraa, että "She is a bit of a a**hole but supercute and supercool". Pepin ratkaisut ei ole aina kovin shelttimäisiä ja saatiin vähän sen sinkoiluja ihmetellä yhdessä. Myös sen kovuus oli vähän yllättävää hänelle, kun ei meinannut uskoa, että tämä koira ei väistä vaan tulee jalkoja päin, jos tiellä seisoskellaan. Sellaista se pepility, jossa parhaimmillaan on jaossa autonkuljettajan tärkeä tehtävä :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi :)