Nyt on taas lomat lusittu tältä erää ja tulipahan vaan tarpeeseen. Luonnollisesti tämäkään loma ei ihan ilman kommelluksia mennyt, vaan harrastin mm. Amazing Race rallia Pariisin lentokentällä, kun American Airlines oli ystävällisestituttavallisesti tulkinnut jatkolenton peruutetuksi, kun Helsingin kone saapui vähän myöhässä Pariisiin, vaikkei boarding ollut edes alkanut. Siinä siispä juoksenneltiin pitkin poikin terminaaleja sen jälkeen etsimässä Finnairin ticketingiä, jotta pääsisi seuraavalle lennolle: minultahan lähti tosiaan risteily jo lauantaina, joten perjantaina oli _pakko_ päästä perille. Ja kaikki sähläys tuntui erityisen hulvattomalta siinä vaiheessa, kun alla oli ma-to kestänyt varsin rankka Barcelonan työreissu, josta kotoiduin to-pe yönä, kun 7:35 perjantaiaamuna lähti Pariisin lento.
Standbylipulla pääsin sitten Air Francen iltapäivälennolle ja tässä vaiheessa oli jo aikamoisen selvää, että tavaroista on turha uneksia. Luonnollisesti en osannut kuitenkaan aavistaa, että niitä ei tulisi näkemään kokonaiseen viikkoon, joten seuraavat päivät sisälsivät pikashoppingin Sawgrass Millississä ja risteilyn varsin rajallisilla tarvikkeilla. Eipähän siinä, hyvin sitä näköjään pärjää luovuudella ja vähemmälläkin, vaikka illallisille piti olla dresscoden mukainen pukeutuminen. Parissa viikossa ehdimme pyyhkäistä viikon Karibian risteilyn Puerto Ricoon, St. Thomasille (US Virgin Islands) ja St. Maarteniin ja sen päälle roadtrippailtiin Floridassa Tampaan, Orlandoon ja Keyseille. Näistä enempi matkablogissa, mutta kunhan jaksan kuvia purkaa, niin eiköhän tännekin pieni reissutuulahdus.
Koirat olivat viettäneet hulppeaa lomaa Mikkelissä koko poppoolla. Siellä ohjelmassa taisi olla aikapaljon frisbeenheittoa ja jäällä vapaana juoksentelua, joka kombona pitää kylä ainakin minun laumani varsin iloisesti rauhallisena sitten sisätiloissa. Ilmeisen hyvin oli siis reilun kolmen viikon lomajakso sujunut. Lähdin siis samantien perjantaina otuksia moikkaamaan, kunhan kone vaan oli laskeutunut ja matkalaukun ehtinyt heittää kotiin. Vastaanotto oli vallan ilosävytteinen ja etenkin Nalpe tuumasi, että nytton paree kyllä pysyä puolen metrin etäisyyden sisältä mamasta, kun se vihdoin sieti saapua paikan päälle.
Olen tässä tämän viikkoa kärsinyt ultimaattisesta jetlagista, joka on ihan päässyt unohtumaan, kun enimmäkseen viimeaikoina lomaillut Aasiassa, jolloin pahempi jetlag iskee siellä kohteessa, eikä ollenkaan niin paha. Sain vielä jonkun nuhankin samaan syssyyn, niin pää on ollut erityisen sumea alkuviikon. Nyt alkaa onneksi hieman asiat hahmottua omassa nupissa, joten ehkä tämä tästä.
Koirat on sen verran päässeet treenin makuun, että Piippi kävi tuuraamassa Javaa maanantian viikkotreeneissä oikein pätevästi ja tiistaina Java pääsi sitten Jennan radalle kirmaamaan. Ja aikamoista kirmaamista se kyllä olikin, se oli ihan lapasesta. Koira, joka yleensä briljeeraa huikealla kääntymistaidolla sinkoili ja irtoili ja lepatti menemään ihan onnessaan naama nauraen ekan kymppiminuuttisen. Sen jälkeen se malttoi jo vähän kootakin itseään kaikessa vauhdin hurmassa, jolloin meno alkoi tuntua tutummalta. Ehkä se tästä alkaa arki taas hahmottua?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi :)