SM2016 ja Nastolan vedenpaisumus

Tänä vuonna SM-skabat tuli vähän omalla painollaan. Aluksi kun oli vähän epäselvää päästäänkö messiin ollenkaan, mutta sittenpä edellisviikonloppuna Java touhusi tassunsa kanssa ja piti sitten tsekata mitä siellä nyt oikein on. Ta-daah, anturasta tuli mätää! Selvisi kertaheitolla syy etujalan taannoiseen ontumiseen, jota tässä on reilu kk lepuutettu. 

Tassuun oli ilmeisemmin mennyt jotain epäorgaanista ja sen jälkeen reikä siististi umpeutunut, joten kovasta tutkimisesta huolimatta siellä ei mitään löytynyt. Ottanut aikansa sitten tulla ulos. Treenaamaan ei siispä päästy juuri ollenkaan treenisuunnitelman mukaisia juttuja, mille ulkokauden alku oli suunniteltu, joten oli aika selvää, ettemme mitenkään erityisen valmistautuneina paikalle pääse. Erityisen iso hitti tämä oli juoksarien osalta ohjaajafokuskäskyn treeniin, jota ei päästy tekemään. 

Silti oli niin parasta ja upeaa ylipäätään vaan päästä pilkullisen koirapojan kanssa tekemään sitä aksaa yhdessä! Pääsin ottamaan parit virittelystartit iltakisoissa ja vaikka ohjaajan tatsin puuttuminen näkyy rytmityksen ja lukituksen puutteessa, sei himmenna ollenkaan sitä miten jäätävän hienoa rataa se koira tekee. Se liikkuu ja hyppää todella hyvin ja erityisen onnellinen olen kyllä noista puomeista.

Sen lisäksi päästiin vielä Jennan SM-treeneihin vähän hiomaan teknisiä jekkuja parina edeltävänä viikkona. Muuten sm-viikon lentoturkis saikin sitten tyytyä lepälyyn ja lenkkeilyyn.

Omaa fiilistä meinasi vähän latistaa perinteinen lähtönumeroiden "arvonta". Minun uskoni arvontaan alkaa olla aika koetuksella, kun kolmena vuonna olen SM:ien lähtöviivalle kipittänyt ja myöhäisin lähtönumeroni on ollut kuusi. Kuusi, kolme ja ta-daaaaaaaaaaa YKSI! Virallisesti oltiin kakkosstarttaajia, mutta ykkönen oli poissa kisoista, joten saimme hienon etukäteiskunnian startata ihan medien ekana. Eka vuosi meni yikes -tunnelmissa, toka sillä ajatuksella, että "ok fine, treenaillaan me taas tätä ekojen joukossa lähtöä, niin ensi vuonna sitten jonkun muun vuoro" ja tänä vuonna päällimmäinen ajatus oli, että mitä mun pitää muuttaa tiedoissa, että "arpaonni" olisi meille edes joskus suosiollinen. No, kun ei asialle minkä voi, niin eihän siinä sitten auta kun elää sen kanssa ja asennoitua ekana sinne starttiviivalle menemään taas. Sen verran etukäteisfiksu olin, että hotelli oli varattu Lahdesta juurikin tämän varalta. 

Joukkuetouhu velvoitti koko köörin olemaan paikalla koko lauantain, joten starttasin siispä kaaran nokan kohti Nastolaa seiskalta lauantaina. Meillä oli vallan kova seurajoukkue kasassa, joka jäi kontaktivitosen päähän hopeasta, mutta silti hienosti oltiin lopulta 7/79 sillä nopeimmalla vitosella. Sen verran tuli päivälle mittaa, että olin hotellilla vasta joskus ysin pintaan ja aikalailla takki tyhjänä. Eikä tarvinnut kovin pitkälle myöskään unta odotella. Seurahuone oli ystävällisesti aikaistanut koko viikonlopun täyden aamiaisen 6:30, joten me aamustarttaajatkin saatiin nauttia oikeesti kunnon aamiaisesta leivänkäkkärän sijaan ennen Nastolaan suuntaamista. 

Keli oli sataprosenttisen hanurista ja kenttä lainehti vettä siihen malliin, että hätäisempi olisi voinut tulkita urheilukentän olevan osa Päijännettä. Onneksi vesi tai lätäköt ei liitoturkista haittaa, vaan aksaa voidaan vetää nuppi kaakossa kelistä huolimatta. Meinasi käydä vaan hassuhko hässäkkä rataantutustumisen jälkeen, kun ystävällisesti seurakamu lupautui Javaa kävelyttämään tutustumisen ajan. No koiraa ei sitten löytynytkään mistään tutustumisen loputtua, kun järkkärit eivät olleet päästäneet Katria tuomaan koiraa, vaan vaatimalla vaati kiertämään kaikki kentät toisesta päästä. Minähän palloilin sitten ihan väärällä suunnalla ja puhelimestakaan en saanut kiinni, kun Katrin puhelin oli jo vaihtanut omistajaa, jotta joku saa kuvattua miniradalla starttaajan. Tässä vaiheessa koira oli onneksi saapunut jo lähtöalueelle ja siitä lentävä saapuminen sitten starttiin. 

Jalosen karsintarata oli onneksi varsin kiva ja siihen ei lähtöpaikalla ollut merkitystä, hyvin ehti viidessä minuutissa radalla miettiä omat kuviot valmiiksi. Harmillisesti tupeksin itse nelosen niiston rutiinin puutteessa, kun lähdin ennen koiran lukitusta liikenteeseen, vaikka oikeasti ei edes ollut mikään kiire jatkon kannalta. Muutenhan rata soljui kuin vettä vaan, Java oli hyvä ja taitava ja sillä radalla muuten olisin ilomielin lunastanut meille finaalipaikan. Lievää harmitusta oli radan jälkeen ilmassa, mutta koira sai luonnollisesti maailmanmestarin palkan maalissa. Ohjaajan mokasta sen ei tartte kuitenkaan kärsiä :) No, jonain muuna vuonna sitten meidänkin vuoro! Harmillisesti puhelin sippasi, joten tätä ei saatu videolle. Ehkä se jostain striimistä näkyy. 

Päivä oli aikamoisen pitkä kisakirjoja odotellessa, kun ne sai vasta kolmen maissa. Onneksi en ollut checkannut itseäni ulos hotellista, joten mentiin Javan kanssa vielä aamupäivänä takaisin hotellille pötköttelemään ja vaihtamaan kuivia vaatteita päälle aamun kaatosateen jäljiltä. Iltapäivä menikin sitten kavereita kannustaessa ja tuttujen kanssa jutellessa, josta päästiin starttaamaan kotia kohti sitten livestreamin ääreen finaaleja katsomaan. 

Postauksen kaikki kuvat lauantailta ja niistä kiitos Sirpa Saari!