Aikaa jälkeen

Blogissa asuu pieni radiohiljaisuus, koska en oikein tiedä mitä tämän kanssa tehdä. Olemme jääneet nyt tauolle kentiltä, koska olen isommanpuoleisen jalkaleikkauksen jäljiltä loppuvuoden sairaslomalla. Ja sitäkin pyysin kirjoittamaan vaan sen kolme kk ensin tyrkityn neljän sijaan. Kiire on kuitenkin normielämään kiinni, koska tämä pakkomakoaminen alkaa maistua aikamoisen puisevalta ja ainakaan minun persoonalleni erittäin epäsopivalta. Kaiken lisäksi tämäkin pitkä postaus oli jo kertaalleen kirjoitettu ja sitten Blogger päättää sen kadottaa. Nice. Tarjoilen siispä rajoitetun version 2.0.

Makoaminen... tyyylsääää!

Elämä on siis aikamoisen kapoista tällä hetkellä, kun ympyrät rajoittuu lähinnä omaan himaan. Koirat ovat lainakipparien kanssa käyneet vähän kentällä höntsäämässä, kun energianpurku lienee kaikille ihan hyvä. Vaan aikamoisen ylpeydellä sitä saa omia koiriaan lainakipparien kanssa katsoa kotisohvalta käsin, kun nollaratavideota pukkaa Javalta ja pikkupirukin päässyt ilahduttamaan vauhdikkailla otteillaan ohjaajaa.

Meidän viimeiset yöreenihassuttelut, soon tyhymmä <3

Mullahan on ollut oikean jalan kanssa enemmän ja vähemmän ongelmia viimeisen 1,5v aikana. Alkuun rasituksen jälkeen ja sittemmin aikalailla kokoajan. Hirveän innokas lääkärissäjuoksentelija en voi myöntää olevani, mutta ensimmäinen diagnoosi oli luonnollisesti rasitusvamma tai limapussintulehdus. Lisää lääkkeitä siis koneistoon, mutta jatkuvana riesana pitkistäkin levoista ja tauoista kipuja ja kaikkein inhottavinta leposärkyä, joka ei millään perusburanalla lähdekään. Fidarileirien jatkuva viikonlopun mittainen rasitus olikin sitten pahimmasta päästä ja siitä kimpaantuneena sitten urheiluortopedille, joka passitti ensitöikseen röntgeniin ja sieltä tulinkin sitten diagnoosi kourassa: vajaakatteinen D-lonkka, noin niinkuin koirakielellä ja sen näin ihan itsekin näytöltä, että eihän se lonkka tuolta pidä näyttää. Varjoainemagneetti vahvisti vielä varsinaisen kivun aiheuttajan, kun siinä nähtiin sitten ihan kädestä pitäen palasina oleva labrum -rusto.

Koska minulla sattui olemaan varsin kattava vakuutus työn kautta, ortopedi tarttui luuriin ja soitteli Ortoniin samantien tutulle ylilääkärille, että nyt olisi mahdollinen lonkan periasetabulaarinen osteotomia potilas tässä. Aha. Vaihtoehdot oli käytännössä siis hyvinkin vähäiset: jatka särkyjen kanssa, käytä jalka loppuun niin, että siellä on nivelrikkoa ja sitten joskus vaihdetaan tekonivel (uusintaleikkaus aina n. 10v perään, jes) tai tehdään vähän massiivisempi fiksaus, kun ikää on vähän ja nivelrikko puutuu: irroitetaan koko lonkkamalja ja käännetään se parempaan asentoon. Ts. aksat on aikalailla aksattu tai sitten koitetaan tulisko siitä vielä soivaa peliä ja harrastukset jatkukoon tulevaisuudessa.

Olen siis viime aikoina liikkunut enemmän tai vähemmän huonosti ja välillä on ollut päiviä, että en ole pystynyt koiria edes korttelin ympäri käyttämään. Fidarilla taisin olla tuttu näky jääpussitrikoissa treenien päätteeksi ja viime kaudella tosiaan jouduin omat fysiikat jättämään kokonaan pois, jotta pystyy edes jotenkin varsinaiset treenit tekemään. Myös kaiken muun ylimääräisen treenin jätin pois, koska itsepintaisesti halusin tehdä kauden 2016 päätökseen Javan kanssa - sehän ihan oikeesti alkoi olla niin makea, että ei mitään rajaa. Tottakai mattoa vedetään juuri silloin jalkojen alta, kun palikat on viimein paikallaan, mutta ainakin tämä on opettanut hyvinkin konkreettisesti nauttimaan joka ikisestä sekuntista sen parissa, mitä rakastan: noiden koirien kans puuhailua. Itsepäisyydestä ja tyhmyydestä siirtää kevät-talven leikkaus syksyyn täytyy olla silti tyytyväinen, kun vedimmekin ohjaajan vajavaisuuksista huolimatta elämämme kisakesän maajoukkuepaikkoineen ja Ionan sain aikalailla kisavalmiiksi rakennettua. Siitä tulee niin huikea iskänsä jalanjäljissä, että en malta odottaa.

Sairaalaviikonlopun parasta viihdettä: lähes toimiva mm-livestream

Leikkaavan lääkärin kanssa oli sovittu, että kuukautta aiemmin varataan leikkauspäivä, joka jo itsessään tietty aikamoista luksusta, että leikataan minulle sopivaan ajankohtaan, eikä silloin, kun jonossa tulee vastaan. Vaan puhelimeen tarttuminen oli aika vaikeaa, kun eihän tälläiselle ikinä mikään aika ole sopiva. Aina on jotain tärkeämpää. Vaan jatkuvana muistutuksena oli kuitenkin se särky ja jos joskus sattui olemaan pieni hetki ilman särkyä, samantien sitä alkoi toivoa ihmeparantumista ja asian korjaantumista ihan itsessään. Eipä sellaisia oikeasti tapahdu.

Hyvin mahtuu, vaikka kainaloon. T: Piipaa

Nyt mennään reilu kolme viikkoa leikkauksesta ja parempaan päin. Haasteita on matkan varrelle sattunut ihan itse leikkauksesta lähtien muihin takapakkeihin, jotka alkaisi minulle jo riittää. Marraskuun lopulla välikuvat, joiden jälkeen toivottavasti saa luvan jopa seisoa kahdella jalalla ja ennen joulua toivon kävelylupaa. Ensi vuonna sitten opetellaan kävelemään ja juoksemaan. Tällä hetkellä kotikuntoutusta tehdään vähän enemmän kuin mitä on määrätty joka päivä, kun leikkauksen jälkeiset pehmyskudosvauriotkin on aikamoisia. Hermoissa ja lihaksissa jalassa kuullunymmärtämisen ongelmaa, joka toivottavasti tässä pikkuhiljaa palautuu. Leikattu koipi aka raatojalka on ihan nimensäveroinen spagetti reiden osalta. Turhauttaa ihan kamalasti, kun jalka ei vaan tottele.

Olen kyllä todella onnekas kaikesta korvaamattomasta avusta, jota olen perheeltä ja ystäviltä saanut. Olen saanut mm. kukkia, herkkuja, ruokaa, uunituoreita leivonnaisia, koiria on viety treeneihin ja lenkeille (tänään nokkelot olivat mm. bullikävelyllä edustamassa pitkiä neniä), on tultu tekemään rakennekynnet takaisin (a little bit of glitter never hurts, right ;), kotisohvalla saatu osteopatiaa jne. Ylipäätään niin mahtavaa, että jengi tullut vaan juttelemaan niitä näitä, kun ylenpalttinen puhelimessa puhuminen on tässä tilassa jotenkin väsyttävää. Kiitos rakkaat <3

Ykköshuoltaja <3

Koirat ansaitsevat myös jättimäiset plussat. Normiarjesta poiketen aktiviteettitaso on tippunut aikalailla ja silti meillä ei kiipeillä seinillä. Toki otukset ovat valmiina toimeen kuin pienet partiolaiset, jos kysytään ja vienoja ehdotuksia tehdään, mutta niiden sopeutumiskyky on ihan huikea.  Tässä syy minkä takia minulla ei ole ns. agilitykoiria, vaan kotikoiria. Java on ottanut tilanteen suurella vakavuudella ja käytännössä se on koko tämän kotonaoloajan nukkunut juuri siellä, missä minäkin ja jalan vieressä. Ja pieni harmaa kopioi isukkiaan ihan kaikessa, joten tuplalämmitys usein saatavilla - monesti jopa tripla myös managerin liittyessä seurueeseen.

Jaajaa, mitenniin kopio, P1 & P2