Muistamisia

Kävin HSKH:n vuosikokouksessa pokkaamassa maajoukkuepaikan myötä kukkakimpun ja vuodeksi hallin vapaatreenioikeuden, joka on kyllä vallan hieno muistaminen seuran taholta tämän vuoden suorituksista. Toiveena olisi piakkoin päästä hyödyntämäänkin vapaatreenioikeutta, ehkä jo ensi viikolla voisi käydä jotain pientä ihmettelemässä. Ainakin Iona on sen verran irtoava, että se kyllä sinkoilee, vaikkei kuski niin pystyisikään. Ei välttämättä samaa rataa ohjaajan kanssa, mutta jotain kuitenkin :)

Itse maajoukkuekokemus oli kyllä huikean hieno ja ennenkaikkea hatunnosto maailman päheimmälle koiralle, vaikka mun jalan tilanne olikin jo huono pm-kisojen aikaan. Varsin elävästi tulee mieleen se turhautumisen määrä, kun on esim. niin kipeä, ettei meinaa saada Norjan sateessa kumpparia jalkaan, vaikka pitäisi keskittyä ihan muuhun. Mä niin uskon, että me täräytetään kyllä toistamiseenkin tuohon joukkoon (vaikka tyttärellä ;) ja silloin pärähtää, ko lähdetään terveellä jalalla lähtöviivalle! Maajoukkuekarsinnoissa meidän nappisuoritus oli suuresti ketyn ansioita, kun Heli pystyi auttamaan niin paljon verkkaamisessa ym. kun tälläisen vamman kanssa on hyviä päiviä, jolloin pystyy ottamaan tietyn määrän askelia kävellen tai juosten (ja silloin sain keskittyä enemmäkseen ottamaan ne juosten radalla) ja sitten huonoja päiviä, kun kaikki sattuu.

Oma toipuminen on ollut aikamoisen mäkinen maasto tämän kahdeksan viikkoa, mutta ihan parasta oli perjantaina silti saada puolipainovarauslupa ja päästä eroon edes toisesta kepistä! Ei tarvinnut kahta kertaa käskeä ja ikävä ei ole sitä kepatinta kyllä ollut. On muuten ihan huikean luksusta pystyä kantamaan oma aamukahvi sohvalle, eikä tarvitse jäädä sitä ryystämään keittiöön. Aika paljon vielä kävelyssäkin opettelemista, kun 8 viikkoa pitänyt olla käyttämättä toista räpylää ja siinä ajassa se spagetoituu, mutta jokainen päivä on aina kirjaimellisesti askel eteenpäin. Ja näin kivuton mä en ole ollut enää muutamaan vuoteen, joten sekin on aika siistiä.

Koirien lenkitys on vielä haave ja Kaiuksen poissaollessa pitääkin sitten turvautua kavereiden apuun troikan ulosviemissä. Onneksi on niin huikeita tyyppejä, että otukset ovat päässeet pitkillekin lenkeille. Sää ei ole välttämättä ollenkaan ulkolenkkiystävällinen tänäkään viikonloppuna, mutta sitäkin uhmaten ihanat kamut ovat rapaiset ja onnelliset koirat lenkiltä kotiin tuoneet. Java toki käy Jonnan kanssa viikottain treenaamassa, mutta muuten olemme sitten naksuttelutemppujen ja ruuan ulkoa etsimisen varassa aktivoinnin suhteen. Autolla pystyn onneksi ajamaan, niin saan lauman johonkin puistoon ja frisbeetä heittelemään, mutta mikään ei kyllä korvaa hyviä pitkiä lenkkejä.


Kropanhallinta temppujen naksuttelua

Tärkeitä taitoja pienelle avustajakoiralle: sukan riisuminen