Tämän rajapyykin myötä myös koen, että minulle tulee suurempi vastuu herraskoiran terveistä eläkevuosista. Niin hupaisaa kuin agility tuon kanssa onkin, laji on kuluttava ja fyysisesti vaativa. Toki moniin turvallisuusaspekteihin vaikuttaa esteopetus ja turvallisten linjojen valinta, mutta vaikea on pilkkutukalle opettaa, että ei aina tarvii mennä niin täysiä ja voitaisko vaikka ottaa iisisti. Tästä esimerkkinä etujalkojen parit varpaat sillä on ottaneet ajat sitten sen verran osumaa, että ovat vähän jäykät, muttei onneksi vaivaa koiraa itsessään mitenkään.
Se on nykyään agilityn osa-aikaeläkeläinen. Jätin hallikaudelta sen treenipaikan pois ja tulemme harvakseltaan kisaamaan. Mitään tavoitteita ei sillä enää ole, vaan pidämme pelkästään kivaa yhdessä - ihan niinkuin aiemminkin. Minulle tässäkin lajissa tulee koira ensin ja vaikka kuinka se vetää yhä kärkiaikoja ja on terve kuin pukki, mikään saavutus ei ole tervettä kotikoiran arkea tärkeämpää. Niin paljon kuin agilitystä tykkäänkin, rakastan koiriani enemmän perheenjäseninä. Koitetaan siispä pitää Herra Jalmari terveiden kirjossa jatkossakin :)
 |
| Milliäkään ei anneta tasoitusta! |
Alkusyksy on ollut muutenkin varsin kiireistä, kun kalenterista on lohkaistu aikaa mm. ruuvien poistolle jalasta, reissuille, juhlille, kavereille, koulutuksille, työmatkoille. Sen päälle vielä vaihdoin duunipaikkaa elokuun lopulla uusiin haasteisiin, joten kalenteri on ollut ihan riittävän täynnä (puhumattakaan pidemmästä työmatkasta). Ruuvioperaation jälkeen jalka on ollut vähän hassu, sellain voimaton ja väsyy aika nopeasti. Juoksen tosi hassusti taas, mutta ehkä se tarvitsee vielä aikaa.
Tässäpä setäkoiran treenit tältä viikolta, on se vaan niin muru <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi :)