Makeaa mahan täydeltä

Pieni pilkullinen raketti 

Meidän elämään kuuluu vaan töitä ja treeniä. Tälläkin viikolla vaatimattomasti neljät treenit, yhdet epikset ja siihenkin mahtuu vielä kolmen päivän työmatka. Olen siis käytännössä asunut duunissa ja treenikentällä. No, ainakaan jälkimmäinen ei ole Jalmaria haitannut, päinvastoin. Huuto on aina ihan yhtä pinkeä, kun se näkee, että agilityä tiedossa ja toisaalta taas hieno huomata, että sillä riittää henkinen ja fyysinenkin kantti tälläisiin treenirykäyksiin.

Maanantain treenit meni hinsusti penkin alle, kun ohjelmistossa oli backlap ja sellaiseen paikkaan, johon mulle ei vaan menny jakeluun miksi se olis parempi kuin viskileikkaus/pakkovalssi/niistohässäkkä. Ja koirallekin oli vähän vaikeaa lähteä takaakierron jälkeen kiertämään estettä musta poispäin, vaan se mielummin kääntyi ympäri kutakuinkin kolikon päällä ja hyppäs takaisin, et mamma ei saa jättää :D No, onneksi ohjauksena tuo nyt on sellainen, että ilmankin pärjää, mutta eiköhän me aleta sitä vääntää ihan vaan vääntämisen riemusta vapaatreeneissä kohdalleen.

Kolme päivää sitten sulattelin asiaa työmatkalla Berliinissä ja koska koiratkin oli käytännössä olleet ihan hungingolla sen kolme päivää, oli tuleva treeniputki ihan kelpoinen ajatus. Perjantaina vedettiin siispä tuplat. Ensin Matti Levannon ratatreenit, jossa väännön alla kolmosten rata huhtikuun HAU:n kisoista. Ja siinä oli hämmästyneinä niin koiran ohjaaja kuin Mattikin, että mites se nyt noin hyvin meni :D J oli ihan törkeen hyvä! Vaikee keppikulma, tiukat käännökset, vaikeesti hahmotettava keinu ja nouuu hätä. Ainoostaan muurin takaakierrolla se meinasi kolistella palikoita, joten niitä pitää nyt systemaattisesti alkaa ottamaan, jotta se ei hätäilemällä ala lennättää muurinpalikoita.

Sielä me kirmattiin sitten ESS:n aksatreeneihin Hakkilaan. J jatkoi näppäriä otteitaan myös täällä ja sutaisi radan ihan kuin vettä vaan. Ehdittiin siinä sitten hinkkailla ohjausvaihtoehtoja molemmin puolin useampaan paikkaan ja ei näyttänyt mösjöön vauhtia hidastavan. Parasta oli ehkä saada myös pöytä radalle pitkästä aikaa, kun tällä on vähän taipumusta vetää ABS:t lukossa alas pöydältä, kun se ei vaan tajuu jarruttaa ajoissa. Mut niin parasta, kahdet onnistuneet treenit peräkkäin.

Ehdittiin käydä siinä välissä nopeasti kotonakin kääntymässä ennenkuin suunnattiin taas lauantaiaamupäivän vapaatreeneihin Sporttikoirahallille. Mietin kyllä lähtiessä, että on taas tosi paljon järkeä, mut ilmeisesti tähän harrastukseen ei sellainen ylellisyys vaan kuulu :D Hallilla olikin sitten Timo Liuhto kouluttamassa meitä edeltäviä ja meidän jälkeen tulleita, joten hän sitten kyseli josko me pystyttäis treenaamaan samaa rataa, niin hänen ei tartteis sitä uudelleenrakentaa. Timolla olikin sitten hauska valssitreeni siinä jo rakennettuna, joten miksipä ei. Lauralle tuli sitten mieleen vielä kysäistä olisiko Timo halukas vetämään myös meille treenit ja saatiinkin aika mukava tutustumistarjoushinta, johon lämmettiin samantein.

Niimpä vapaatreeneistä tulikin Timon valssitreeni ja tehtiin sitten hommia ihan tosissaan. Ja jälleen sain ihastella ihan aitiopaikalta miten hienosti toi karvakas teki duunia ja miten törkeen hienoa rataa me tehtiin, kunhan vaan vetelin valssit oikeaan aikaan! Laura ystävällisesti tuttavallisesti sai vielä videolle nämä vedot, joten pitänee siitä joku pläjäys työstää muidenkin ihaltavaksi. Mietiskeltiin jatkossakin napata joko Timo tai Tuulia koutsaamaan meidänkin kirjavaa treenilaumaa, jos noin näppärästi sattuu samaan syssyyn.

Näillä eväillä sitten osallistuttiin vielä sunnuntaina Ertin kauden päätösepiksiin, kun olis muuten kisaavien koirien määrä ollut n. 15% pienempi. Sen verran annettiin tasoitusta muille, kun edelliseenä iltana sattui olemaan myös pikkujoulukauden avaus, niin ehkä tää ei ollut ihan terävimmässä vireessä ;) Mut kerrankin tuli talviaikaan kellojen kääntäminen oikeesti tarpeeseen! Kisaavien rata oli varsin haastava, mutta Jalmari veteli hienon vitosen, kun helpossa mutkaputkessa se palasi väähn väärästä päästä tarkastamaan mihin se mamma menee :D Kiva, ku me hanskataan kaikki vaikeet jutut, mut sit jotain tuollaisia turhia mogia sitten tarvitaan sekoittamaan pakkaa. Muistaapa itse paremmin sitten saattaa ihan oikeesti sen putken loppuun asti :)

Janitalta ja Nanalta tupsahti meille vielä tunnustushaaste, joten kiitokset vaan siitä. Pitäisi kait haastaa kahdeksan muuta, mutta koska meillä ollaan nyt erilaisia nuoria, niin me haastetaan tasapuolisesti kaikki :D Nih, ettäs tiätte! Tehtävänä siis paljastella kahdeksan asian verran.

Lähdetään liikenteelle Javalla:

1. Jalmari tulee jokaikinen ilta nukkumaan mennessä pötköttelemään mun mahan päälle. Mulla ei ole mitään hajua mistä se on tän harrastuksensa keksinyt, kun mun puolesta piskit saisi nukkua lattialla, mutta en ole niitä toki sinne tuuppimassakaan.
2. Herra J on mulle se The Koira. Meillä vaan homma toimii niinkuin junan vessa ja se on hieno fiilis :) Yhteistä matkaa meillä on jo takana sieltä 142 grammaisesta otuksesta lähtien ja kaikki odotuksensa se on ylittänyt jo moninkertaisesti näiden kahden ekan vuoden aikana. Odotan siis innolla millainen kultakimpale mulla on 4-5 vuotiaana käsissä!
3. Me ihan aikuisten oikeesti mietittiin sinne kuusviikkoiseksi asti otetaanko me toi eläin, vaikka se oli kaunis pentu, Natin ainoa kakara, kymppiluonne. Oikeesti mä vaan koitin esittää järkevää, mut kyllähän siinä tunne vie, kun ollut napanuoraa solmimassa ja viikottain nähnyt pienen kaverin edistymistä.

Sitten Natia:

1. Natia ei vaan voi katsoa ilman, että sydän sulaa. Sen elämäntehtävä on ilmeisesti olla Maailman Suloisin Koira. 
2. En voi olla silloin tällöin miettimättä minkälainen koira Nipestä olisi tullut, jos sen kanssa olisi saanut tehdä töitä ihan pennusta alkaen. Siltähän puuttuu täysin taistelutahto, saalisviettiä on, mutta hyvin rajallisesti ja vaikeesti kanavoitavissa, treenatessa se ei kestä toistoja ym. 
3. Nati on myös samaan hengenvetoon ehkä maailman helpoin eläin. Se toimii välillä myös terapiakoirana, kun yli 80 v mummoni haluaa sen aina ottaa mielellään hoitoon. Lenkillä se ei vedä, se jaksaa tassutella hitaita lenkkejä, se ei pyydä mitään (muutaku ruokaa ;), se kuuntelee aina kun sille juttelee, se rakastaa rapsutuksia.

Ja lopuksi sitä hihnan tyhmempää päätä:

1. "Koiran koulutuksen filosofia" on musta ihan järjettömän mielenkiintoista. Oppimisteoriat, koulutusmetodit ym. tulee lueskeltua ja on myöskin hauska katsella muiden koirien oppimista/opettamista. Mä en myöskään aina osaa olla hiljaa, vaan joskus ajattelen ääneen - pahoittelut siitä ;)
2. Oon ollu ihan hämmentynyt siitä kuinka vaikea on saada täysiä ryhmiä ESS:n koulutuksiin. Agility luonnollisesti vetää, mutta missä on kaikki tokosheltit!? Sheltti on mun mielestä aivan upea rotu myös tokoiluun, joka on hyvää vastapainoa agilitylle ja silti sen harrastuksen parissa on vaan kourallinen jengiä. Itse ainakin odotan innolla tulevaa Korrien koulutusta, kun kerrankin tsäänssi kysellä ihan ajan kanssa kahdelta huippuosaajalta koulutusvinkkejä!