Onneksi loppuviikkoa kohden alkoi veto palautua osittain ja uskalsinkin sitten perjantaina mennä treeneihinkin. Ei välttis olis kyllä tarttenu. Voi elämä sentään. Se on ihan ku agilityvideo slowmotionilla :D Sen lisäksi, kun jalat ei liikkuneet, niin ei paljoa aktiviteettia näköjään tapahtunut hatun sisälläkään. Ihan sujuvasti siispä kutsuin keppejä, putkia ja pahimmillaan myös hyppyä renkaaksi ja tein parhaani sabotoidakseni Javan suoritusta. Ei mennyt kaveri lankaan, vaan oikeaoppisesti se luki sitten rintamasuuntaa ja päätteli siitä ihan itse mihin pitäisi mennä, kun apuja ei vaan kipparilta tule. No, nyt ainakin tiedän mieltä tuntuu olla mies, kun kokeilin tuota putkiaivosimulaattoria, jossa hädin tuskin tehtiin yhtä asiaa kerrallaan ;)
Lauantaina käytiin sitten Sporttikoirahallilla vielä vähän hiomassa muutamia yksittäisiä juttuja; rengasta, keppikulmia, pientä hyppypyöritystä ja putkien takaaleikkauksia. Treenien päätteksi lähdettiin KIrsin kanssa vielä tekemään pieni metsälenkki siinä Sporttiksen takamaastoissa ja törmättiinkin kummalliseen luontoihmeeseen. Luppakorvaiseen kettuun. No, se paljastuikin sitten vallattomaksi unkarinvizlaksi, joka oli lähtenyt ilmeisesti pihastaan jolkottelemaan vähän menoja katsomaan. Se olikin superkiltti ja superkiinnostunut noista shetlantilaisista, joten meidän ei sitten auttanut lähteä, kun samoilemaan koko laumalla hauvelin tulosuuntaan, kun muuten olisi itse päätynyt kotiinlähtiessä laumanpäälukumäärässä yhteen ylimääräiseen.
Löytyihän sieltä sitten koiraa etsivä kaksijalkainen ja jäätiin sitten turisemaan hetkiseksi. Tehtiin Vinski -koira kovin onnelliseksi, kun se pääsi temuamaan Javan kanssa. Kuulemma keväällä spk napannut selästä kiinni ja pelkää niin kuollakseen isoja koiria, mut haluais kuitenkin hauvoja moikata. Shetlantilaset eivät kumma kyllä menneet siihen järin pelottavaan kategoriaan ;) Ja Nipakin oli kovin onnellinen, kun setä heitteli sillekin keppiä.
Viikonlopun kruununa oli sitten HSKH:n kisat, josta ei jäänyt kovin paljoa tarinoitavaa jälkipolville. Aamuherätykset ei todellakaan oo mun juttu, etenkään viikonloppuisin, kun viikolla siitä saa nauttia ihan yllinkyllin. Ja se onkin ainut syy, minkä takia me sinne kakkosiin haluttaisiin; ei tarvi herää kukonlaulun aikaan! No, paikalle raahauduttiin ja voi elämänkevät sentään meidän 1. rata. Lähtöpaikka oli tehty TODELLA ahtaaksi, kun koiran joutui jättämään ihan kehänauhan viereen ja selän takana vilisee sitten muita koiria. Tein sen virheen, että laskin Herra Impulsiivisen hihnasta paria metriä liian aikaisin, joka sitten kostautui sillä, että kaverin piti käydä siinä joutessaan ampaisemassa kehänauhan toisella puolella. Tästä siis femma, kun se meni lähtölinjan yli siellä toisella puolella ja toinen siitä, että istutin sen uudestaan lähtöön ihan periaatteesta. Muuten rata sitten menikin ihan näytöstyyliin nollalla, mutta hieno juttu, että turattiin se sitten kympiksi jo ennen ensimmäistäkään estettä :D
Toiseen rataan kasailu ei sitten oikein onnistunut tämän jälkeen, kun piti sitä lähtöpaikkaa varmistella, enkä halunnut jättää Javaa sinne itekseen yhtään pidemmäksi aikaan kuin on pakko. Sittenhän se levisi jo nelosesteen takaaleikkaukseen ja sen jälkeen rytmi kadoksissa koko puuhasta, että räpellettiin johonkin 12. esteen paikkeilla, jossa väärinpäin hypätty estehässäkkä pisteenä i:in päälle. Siinäkin radassa toki hyviä elementtejä, mm. rengas ja kepit 180 asteen kulmassa ja renkaalle onnistunut jaakotus + keppeihin lähetys. Me tunnutaan joka kisoihin saavan yksi sellainen rata, jonka virhe harmittaa tuomariakin. Et hintsusti vielä hiomista, niin kyllähän ne sieltä sit tulee, ku on tullakseen. Mut talvella kylmällä ja pimeällä me ei kyllä herätä yksiinkää ykkösten kisoihin noin epäinhimillisiin aikoihin ;)
Loppuun voisin esitellä mun keskimääräistä hienomman remminaulakon. Kyllä siinä kelpaa eläinten hihnoja säilyttää:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi :)